Beethoven's 4th (Beethovenin neljäs)

Beethovenin ja muiden karvaisten kaverien plus ihmisystäväisten neljäs koirailu saattaapi edustaa pikkuisen epätodennäköistä paluuta blogin sähköisille sivusille, koska aiemmissa tekeleissä laatu lähti nopeasti laskuun ja muistaakseni etenkin kolmannesta koitoksesta oli miltei kaikki hyvä maku kulahtanut pois, jolloin tulikin lähinnä valiteltua. Kolmannen seikkailun katselusta on vierähtänyt kohta viitisen vuotta ja voinen myös sanoa, ettei niin hirmuinen ikävä ole tässä välissä käynyt kimppuun, että lisää olisi ollut pakko hamstrailla hyllyyn. Ennemmin tämä touhuilu menee herätehankintojen osastolle, koska satuin löytämään kahdeksaan elokuvaan venäytetyn hauvasaagan kokonaisuudessaan yhteen koppaan niputettuna kirpputorilta hieman yli parin euron hintaan. Siinäpä sitä taas oltiin, eikä tietenkään voinut vastustaa, sillä voihan näkemättömissä olla vaikka mitä höpsöä söpöilyä...vaan miten mahtaakaan oikeasti olla?

Mielessä kävi myös idea, että kun aiempien katselusta on jo näinkin pitkä tauko, niin voisihan kolme ensimmäistä elokuvaa ottaa kertaukseen, mutta eipä se suunnitelma kovinkaan kuumotellut, koska tosiaan en kyseisen elokuvasarjan suurimpiin ystäviin lukeudu ja taitaisi mennä pelkäksi pakkopullaksi ja täydellisen tympiintymisen puolelle, eli katsomattomilla eteenpäin. No, sen verran tahdoin kuitenkin edellisten kohokohtia palautella mieleen ja muutenkin muistia virkistellä, että kurkistin levyltä löytyvät trailerit... Jos pikaisesti summaillaan, niin vuonna 1992 ilmestynyt ja kohtalaiseksi menestykseksikin noussut Beethoven tutustutti katsojat melkoisen siivottomasti käyttäytyvään, mutta pohjimmiltaan varsin rakastettavaan koirakaveriin. Vaikeuksia tietysti ilmeni voitettavaksi, kun sydämettömästi häijyilevät heppuset nappailivat hauvoja julmiin kokeisiinsa. Tokihan Beethoven siinä sivussa laittoi oman perheensäkin koetukselle ja etenkin Charles Grodinin esittämän George-isän hermoromahduksen partaalle. Joillekin tämä sinänsä hyväsydäminen koirahömpötys on kohoillut jopa pikkuklassikoksikin, mutta vaikka itsekin olen siihen aikoinaan varsin nuorena tutustunut, niin isompi ihastus jäi väliin ja liikutaan enemmän osastolla ihan kiva tapaus.

No, paljon dollareita tuotellut hömppä sai pikaisesti jatkoa, ja Beethoven's 2nd ilmestyikin jo seuraavana vuonna. Mukaan laitettiin paljon sitä, mistä kai yleisesti arvioitiin yleisön pitäneen, eli reilu ropsaus jokseenkin pakollista huippukohtien toistelevaa mukailua ja vaihteluksi taas maisemanvaihtoa sekä tietysti pentupaljouden vyöryttäminen Georgen painajaiseksi. Muistaakseni en nähnyt aiheelliseksi lähteä lyttäilemään jokseenkin mielikuvituksetonta jatkoa sentään saastaiseksi surkeudeksi, mutta selvästi oli vähän innotonta kertailua havaittavissa ja kokonaisuutena kohtalaisen keskinkertaista katseltavaa, johon pentusöpöstelykään ei lopulta niin hirmuisesti hurmaavuutta tuonut. Menestyskin jäi käsittääkseni selkeästi laimemmaksi ja luultavasti siksikin kolmas koirailu ilmestyi vasta vuosituhannen vaihteessa ja vieläpä suoraan videolevitykseen. Alkuperäinen perhe kirjoitettiin tarinasta vähän tönkösti ulos, kun George ja kumppanit lähtivät Eurooppaan lomailemaan, niin Richard-veli perheineen otti Beethovenin hoitoonsa. Reissu toki oli heilläkin mielessä ja niinpä päästiin yhdessä nauttimaan leppoisasta asuntoautomatkailusta. Vähemmän yllättäen Richard otti Georgen osan vääntäessään kärsivällisyytensä rajamailla Beethovenin kanssa ja samoja koiruuksia lämmiteltiin uudelleen. Valitettavasti vain hyvinkin paljon puhdittomammin ja turhaan pitkitetty sekä yleisesti väsähtänyt pöhköily jättikin lähinnä huonon maun jälkeensä. Mutta miten sitten on neljännen osan kohdalla...?

Jotta katsojaparka ei vallan vieraantuisi tutuksi tulleesta menosta, niin elokuva aloitellaan Beethovenin aiheuttaessa pienimuotoista harmia. Juomatapoja ei vieläkään ole viilailtu aivan hienostuneiksi, vaan janoa sammutellaan vessan puolella ja roskatkin kiinnostavat kovasti, eikä Richard (Judge Reinhold) siitä yhtään ihastu. Jälleen on siis käynyt niin, että George-veli perheineen reissailee ja toisten pitää sitten pyörittää koirahoitolaa. Taloudenpito onkin kiepsahtanut enimmäkseen Richardin vastuulle, sillä Beth-vaimo (Julia Sweeney) käy muualla töissä, kun taas Richard pystyy hoitamaan maalaushommansa kotistudiossaan. Lapset Brennan (Joe Pichler) ja Sara (Michaela Gallo) ovat aloittelemassa uutta kouluvuotta, mikä ei patisteluitta suju. Saadaanpa siis perinteiset sotkut ja sekaannukset heti alkuminuuteille, eli varsin varhain näyttää siltä, ettei neljäskään osa lähde hämmästyttävän uusilla ajatuksilla juhlistelemaan.

Samassa kaupungissa asustelee myös Sedgewickien kiireinen perhe, joka vaikuttaa tehokkaasti aikatauluttavan jokaisen minuuttinsa ja melkoisen tärkeältä näyttää sekin, ettei montaakaan hetkosta vietetä yhteistä rauhallista aikaa, vaan mennään paikasta sekä tilaisuudesta toiseen. Isä Reginald (Matt McCoy) vaikuttaa täysin uppotuneelta työasioihinsa, äiti Martha (Veanne Cox) keskittyy harrastuksiin ja sosiaaliseen vaikuttamiseen, kun taas tytär Madison (Kaleigh Krish) tuntuisi kaipailevan huomiota, eikä yksinäinen ylellinen elämä siihen täysin tepsivää lääkettä ole. No, onhan hänellä koirakaveri Michalangelo, joka saa myös ruhtinaallista kohtelua ja sattuu olemaan melkeinpä Beethovenin täydellinen kaksoisolento. Tosin lähinnä ulkomuodoltaan, sillä käytökseltään tämä hauva on hyvinkin hillitty ja hienostunut.

Toisaalla taas tämä käytösongelma on nousemassa hyvinkin merkittäväksi huoleksi, kun Newtonin perheen menot ovat suorastaan syöksähtäneet nousukiitoon, ja viimeisenä pisarana tuntuu olevan Richardin maalausnurkkauksen täydellinen hävitys Beethovenin tehdessä tuhotöitään. Pitäähän sitä tietysti vähän jahdata, jos kissa kiusii, mutta muu perhe ei välttämättä asiaa aivan samalla tavalla näe. Vanhemmat jo ehdottavatkin, että Beethoven toimitettaisiin tutulle maatilalle, jossa olisi mahdollisuuksia ja tilaa temmeltää vapaammin, mikä taas laittaa koiraan kiintyneet lapset vakaviksi. Kaksikko alkaakin pohtia, millä voitaisiin tilanne vielä pelastaa, ja yhdeksi vaihtoehdoksi nousee koirakoulu, joka lupailee erinomaisia tuloksia. Jospa siis Beethovenkin kurinalaisessa opetuksessa vielä vanhoilla päivillään oppisi elelemään hieman siivommin...?

Perheet siis ovat pikkuisen erilaisten haasteiden edessä, kun Newtoneilla Beethoven alkaa näyttäytyä lähinnä rasittavana ongelmakoirana ja Sedgewickeilla keskinäinen kommunikointi ja yhdessäolo muutenkin tökkii pahemman kerran. Asioita olisi siis opittavana, mikä ei mitenkään eriskummallista kepeän komedialliselle koko perheen elokuvalle ole. Heitetään mukaan koirien vaihtuminen vahingossa, mikä laittaa Newtonit lopulta pohtimaan, onko siinä kaiken sotkevassa ja raatelevassa riesassa sittenkin omanlaistaan viehätystä. Sedgewickeille vaihto tuo etäiset välit ja vieraantumisen niin näkyvästi esiin, ettei enää voi piilottaa ongelmia itse tilattujen kiireiden taakse, vaan pitää järjestää sitä yhteistä aikaa perheen kesken. Minulla ei ole mitään tarvetta lähteä haukkumaan elokuvaa tällaisten pyrkimysten takia, mutta yleinen ote valitettavasti on jokseenkin löperö ja samalla melkoisen mielikuvitukseton. On siis kohtalaisen vaikea alkaa näistä kuvioista kehuja kaivelemaan, kun samansuuntaisia ajatuksia on muissa yhteyksissä välitetty katsomon suuntaan huomattavasti sujuvampaan ja koskettavampaankin tapaan.

Kaipa siellä tekijöiden kesken tuumailtiin myös, ettei elokuvasarja voi perinteisiä pöhköjä pahiksiaan hylätä ja niinpä sekaan on kynäilty varsin typerä sivujuoni koirakaappaukseen liittyen. Paras puoli tässä sekoilevassa rötöstelyssä onkin, ettei elokuvan ensimmäisellä puolikkaalla siihen keskitytä juuri lainkaan. Mitä enemmän tätä hätäisesti kyhäiltyä ja tympäisevästi typeröivää huttua alkaa tulla sekaan, niin yleinen vaivaantuminen lisääntyy vastaavasti. Säheltäväisten nappaajien näyttelijöistäkin näyttäisi huokuvan sellaista tunnetta, ettei tässä nyt ihan paras pesti ole kohdalle osunut. Onneksi ei sentään lähdetä näistä mitään yli-ilkeitä hyypiöitä kehittelemään, koska se ei sopisi höttöiseen henkeen enää yhtään. Alkuperäisen elokuvan pahikset muistaakseni häijyilevät julmemmin, mutta kyseisessä elokuvassa on mielestäni muutenkin tummempi puoli orpoine koirineen ja kovine kohtaloineen läsnä, mikä tekee asioiden yhteensovittelusta hiukan helpompaa.

Joka tapauksessa väittäisin, että mitä tulee yleiseen viihdyttävyyteen, niin jokseenkin hullunkurinen koirakoulu rullailee pikkuisen pahistelua paremmin, kun Beethoven pääsee vääntämään kovapintaisen kouluttajan kanssa ja kyllähän siinä voimia koetellaan. Jokseenkin laimea maku tästäkin touhusta kuitenkin jää, mutta korosteleepa kuitenkin, että elokuvasarjassa edelleen huumorissa painotetaan vahvasti fyysisempää puolta. Jos ei siis kömmähdyksistä ja kohelluksista innostu, niin varmaan kohkaus muodostuu nopsasti rasittavaksi sähellykseksi. Onhan mukana vitsailuakin, mutta mielestäni höpöttelyt ovat pääsääntöisesti vielä yhdentekevämpää laatuluokkaa, kun vaikkapa Martha tohkeissaan puuhastelee ympäristönsuojeluporukkansa kanssa. Beethovenin muutto uuteen kotiin taas tuo hyvin hoidettuun kartanoon kaaoksen aikakauden, vaan kun jo neljättä kertaa hurttahävityksen parissa liikutaan, niin onhan näitä jo nähty ja jotenkin vaikuttaa siltä, ettei tekijöitäkään ole hirmuisesti kiinnostanut lähteä kunnolla revittelemään. Mitä nyt vähän järsitään tyynyä ja harrastellaan yleistä possuilua siellä sekä täällä. Toiveena ei tietenkään ole, että jokainen hetki pitäisi tunkea täyteen täysin päätöntä sekoilua toiseen potenssiin kohotettuna, mutta eipä vaisu ja ideaköyhä mukailu sekään erityisen riemastuttavaa seurailtavaa ole...

Sama laimeus toteutuksen suhteen on hyvin nähtävissä myös loppukohelluksissa, kun sinänsä on sattuvinaan ja tapahtuvinaan, vaan katsomoon välittyy jokunen huitaistu otos säntäilevistä koirista ja kaatuilevista ihmisistä. Mitä tulee fyysiseen hassutteluun, niin Reinhold pääsee heittäytymään kirjaimellisesti mutaan yrittäessään villiinnyttää vaihtuneen koiran innoittavaksi yksilöksi. Tiedä sitten, onkohan kyseessä mikään varsinainen huippukohta miekkosen uralla, kun hän tonkii roskia ja ärhentelee postinkantajalle, mutta voisi ainakin olettaa, että katsomon pienimpiä pöhköily edes jossakin määrin ilahduttaisi. Koiratähdessä itsessään kyllä kieltämättä on rakastettavaakin ryökälemäisyyttä, mutta valitettavasti tämä elokuva ei kovinkaan kaksisesti onnistu sitä hyödyntämään. Eipä se kovin suuri yllätys ole, että kun kameran edessä ja takana on paljon samoja tyyppejä kuin edellisessä osassa, niin pikaisesti tehty jatko ei välttämättä paljoakaan paranna menoa. Käsittääkseni viidennessä elokuvassa väki taas vaihtuu ja saapi nähdä, että tuoko tämä tullessaan pikkuisen pirteyttä. Kolmas ja neljäs ovat kuitenkin mielestäni keskenään melkoisen tasalaatuista tavaraa ja valitettavasti varsin kehnohkoa sellaista, kun omaperäisyys pitkälti uupuu ja väsykin vaivaa.

Beethoven's 4th (2001) (IMDB)

The Vanishing Private / The Village Smithy (Aku kyläseppänä)

Jokseenkin mielikuvitoksettomasti ja hitusen hitaastikin blogissa elokuvamaailman tekeleiden tutkiminen jatkuu ankkailevissa merkeissä, kuten jo muutamassa edeltävässäkin tekstissä peräkkäin, mutta voipi olla, että näistä näppäilyyn on tuloillaan pienoista taukoa ja siirtoa muunlaisesta menosta höpöttelyyn. Joulukin sieltä jo vähitellen kurkistelee ja hyllyihin on kerrytetty talviseen juhlaan soveltuvaa hömpötystä ja ehkä hivenen vakavampaakin katseltavaa, mutta jospa ei vielä ole syytä singahtaa asioiden edelle, kun ihan mielelläni Akun sähellyksiäkin tosiaan seurailen ja selvittelen. Viime kerralla oli menossa hurjaksi koitokseksi yltyvää lumisotaa ja tietysti Akun jokseenkin takkuileva armeijataivalkin sai jatkoa. Mielestäni kyseinen lyhytanimaatiopari olikin mainiota menoa ja vauhdikasta hassuttelua, eikä lainkaan haittaa, jos tohelointi yhtä pirteänä jatkuu. Tämän kokoelman puitteissa olisi aika Akun sovitella kolmatta kertaa sotilaspukua ylle, ja saapi nähdä, joko alkaa sujumaan vai kääntyykö taas käsittämättömän koheltelun puolelle...?

The Vanishing Private

Voinee hyvinkin väittää, ettei Aku ainakaan minään huimapäisenä laskuvarjojoukkojen sankarina loistanut, kun Pekka hänet puoliväkisin viskaisi koneesta pudotukseen tarinassa Sky Trooper. Kovapäinen kaksikko päätyikin vaihteeksi perunahommien pariin, mutta ilmeisesti armeijalla on vielä toivoa Akunkin suhteen, eli keittiökomennuksesta ei ainakaan toistaiseksi ole mitään ikuista uurastusta tulossa. Kaveri onkin laitettu naamiointihommiin, eli mahtava tykkimötkäle pitäisi värjäillä maastoon sulautuvaan malliin. Akukaan ei ole edellisistä takaiskuista lannistunut, vaan uutta puhtia on jälleen löytynyt ja laulellen pensseliä ripeästi heilutellaan. Käskynjaossa on kuitenkin tainnut mennä jotakin pahasti ohi ymmärryksen, sillä värivalikoima on loistokkaan räikeä, eikä varsinaisesta naamioinnista oikein voi puhua.

Näilläkään näytöillä ei se sotilusura ole saamassa siipiä alleen, vaan sanomista sekä tylympää palautetta tulee taas, kun Pekka on kirjaimellisesti kurkussa kiinni. Armeijan riveissä ei erityisemmin arvosteta erikoista visiota, omalaatuista otetta ja väriloistokasta taiteilua, ja tuloillaan onkin ohjeistuksen kertaaminen, eli kanuuna näkymättömiin...mars mars! Aku käpsytteleekin läheiseen halliin, josta löytyy mielenkiintoista kokeellista maalia ja sillä näyttäisi saavan aikaan haluttuja tuloksia. Eipä muuta kuin pensseliä huiskuttelemaan ja kohta koko tykki onkin hyvin hankalasti havaittavissa. Hyvästä yrityksestä huolimatta kiitokset jäävät jälleen odotetun vähiin...

Kuten tunnettua on, niin Akun kärsivällisyys ei loputtomiin veny ja kiittämätön sekä kovakourainen käskyttäminen käy hermoille ennen pitkää, mikä herättelee mielessä pirullisemmat puolet jälleen kerran. Onkin tullut aika maksella keljuuksia takaisin ja siitäpä sitä sekoilua seuraa...jopa siinä määrin, että vastapuolen mielenterveys asetetaan hyvinkin kyseenalaiseksi. Tiedä sitten, miten paljon esimerkiksi Universalin vanhempi kauhistelu The Invisible Man on Carl Barksia ja Jack Kingia innoittanut Akun näkymättömien temppujen osalta, mutta jälleen näistä kommelluksista käännellään ja väännellään vauhdikas seitsenminuuttinen rähinä. Mikään ei suju suuttumatta ja silmissä sumenee entisestään kenraalin seuraillessa sivusta epäuskoisena tätä surkuhupaisaa törttöilyä. No, pääseehän päällystökin lopulta ottamaan osaa sekoilevaiseen säntäilyyn, kun kukkakimput vaihtuvat kranaatteihin. Perinteistä hassuhkoa loppuriehaa kaverukset katsomoon taas tarjoilevat, mutta kenties tällä kerralla osat vähän vaihtuvat?

The Vanishing Private (1942) (IMDB)

The Village Smithy (Aku kyläseppänä)

Jos edellinen edesottamus laitettiin liikkeelle laulelemalla reippaasti, miten armeijalle on koittamassa aika uudenlainen, niin sepän hämyisessä pajassa taas avauspuheenvuoro on pykälää mahtailevampaan suuntaan. Vastoinkäymiset eivät selvästi ole vieläkään voittoa sinnikkäästä ankasta viemässä, vaan kuuma paja laittaa Akun tunnelmoimaan rankan fyysisen työn palkitsevista puolista. Hän on suorastaan voimiensa tunnossa huhkiessaan hehkuvan hiilipesän edustalla ja kehuskelee karuilla kourillaan sekä mahtavilla muskeleilla. No, kenties katsomon suuntaan näyttää kuitenkin siltä, että pikkuisen olisi kehonrakennusharrastelua suoritettavana ennen kuin kannattaisi lähteä isommin käsivarsilla pullistelemaan, mutta jokainen tavallaan...

Kunhan karskit puheet on pidetty, niin olisi aika vaihtaa toiminnan puolelle ja kokeilla, miten kuuma metalli tottelee takojansa tahtoa. Tässä tapauksessa on jo pienoista ennakko-olettamaa, ettei varmaan ihan suunnitellusti työskentely sujukaan ja heti ensimmäinen projekti osoittautuu ongelmalliseksi. Tarkoituksena olisi korjailla kärrynpyörää, eivätkä osaset tahdo kupruilematta toisiinsa sopia ja sekös sepän rajallista kärsivällisyyttä käy heti riepomaan. Pari kertaa Aku viitsii rauhallisemmin yrittää, mutta sitten tuleekin jo raja vastaan, mikä tarkoittaa käytännössä koko kapistuksen hävitystä. No, onhan pajassa toki muutakin puuhasteltavaa, eli eipä tekeminen ja tohelointi siihen lopu.

Melko perinteisellä rakenteella tämä Carl Barksin kirjoittama ja Dick Lundyn ohjaama seitsemään minuuttiin venyvä lyhytanimaatio on tekaistu. Vääntö kurjan pyörän kanssa toimii tuttuna alkupuraisuna ja eräänlaisena temperamentin lämmittelijänä pätkän päävastusta varten. Tässä tapauksessa isompia vaikeuksia tuo tullessaan kengitettävä aasi, jolle ei tunnu millään löytyvän mielestä jalkinetta. Sanoisinpa, että aikamoisen tutunoloista touhuilua kaksikon kärhämöinti on, kun Aku saa osakseen nöyryyttävää kiusantekoa kera ivailun ja siihen vastailee itse tuimemmalla otteella. Väitän, ettei pajaympäristöä lopulta kovin mielikuvituksellisesti tai monipuolisesti lähdetä hyödyntämään ja oikeastaan vastahakoisesta kengityksestä katoaa paras puhti jo ennen lopettelua ja muutenkin kokonaisuus tuntuu muutaman edellisen reippaan menopalan perään vähän keskinkertaiselta sekä huitaistulta välihupailulta. Siksipä mielestäni The Village Smithy onkin tämän toisen The Chronological Donald -kokoelman heikoin tekele ainakin toistaiseksi ja kenties on ihan hyvä ottaa tähän väliin ainakin pieni tauko akuiluihin.

The Village Smithy (1942) (IMDB)

Donald's Snow Fight (Akun lumisota) / Sky Trooper

Nähtäväksi jää, tuleeko lokakuussa paljoakaan muuta juttua blogiin kerrytettyä kuin näitä Akun lyhykäisiä remustelevaisia raivoiluja. Elokuvaseikkailut toki edistyvät myös muissa maailmoissa, kun vaikkapa tuossa pari iltaa sitten tuli kertailtua pitkän tauon jälkeen James Cameronin edelleen kolmisen vuosikymmentä ilmestymisensä jälkeen erinomaisenkin vimmaiselta vaikuttava ja hengästyttävä vuoden 1986 Aliens pidempänä versiona. Ajatuksena oli vilkaista suurin osa tästä saagasta lokakuun aikana, sillä tällainen hyytävä synkistely tuntuu kyllä helposti löytävän paikkansa pimeistä syysöistä. Luontevaa on sekin, että väliin tahtoo kevennykseksi jotakin hiukkasen harmittomampaa hassuttelua ja siinä vaiheessa onkin hyvä marssittaa Aku taas kotikatsomoon räyhäämään. Viimeksi ankkaystäväinen päätti lentäjäsankaruuden innoittamana värväytyä armeijaan, mutta huimien seikkailujen sijaan syntyikin sähellystä marssikentällä ja palkkioksi perunaröykkiö kuorittavaksi. Voinee väittää, ettei kaverin kullankaivuu paljoakaan paremmin sujunut, mutta katsojalla kyllä oli kivaa tätä varsin viihdyttävää tuplaa tuijotellessa, ja samaa sekoilua tietysti lisääkin tahtoisi...

Donald's Snow Fight (Akun lumisota)

Aivan niin pikaista paluuta armeijan arkeen ei ole tarvetta tehdä, etteikö välillä vähän lumisemmallekin harrastelulle olisi tilaa, mutta kuten nimikin kertoo, niin siitä huolimatta tavallaan sotaisissa merkeissä näitäkin leikkejä puuhastellaan. Talvi onkin tuiskutellut komeat kinokset Akun asumuksen ympärille, eikä tämä ankka ainakaan lunta erityisemmin inhoa, vaan ennemmin intoilee talviharrastelumahdollisuuksien lisääntymisestä. No, ehkei hyinen viima niinkään ihastuta, sillä jo ovea availlessa pakkanen hönkii nokan jäähileeseen, vaan sepä ei vielä lumiriehaa pilaa, eli pikkuisen paksumpaa pusakkaa ylle ja vaikkapa pulkkamäkeä kohti käpsyttelemään!

Korkean kukkulan huipulle Aku kiiturinsa perässään kiskookin ja alhaalla avautuu vauhdikkaan laskun lisäksi myös mahdollisuuksia kiusantekoon, ja tälläkin kerralla Akun on miltei mahdotonta vastustaa houkutusta. Alempana rinteessä nimittäin tuttujen sukulaispoikien kolmikko on omien talvitouhujensa parissa väsäämässä näyttävää lumiukkoa. Hauskaa heilläkin on, mutta eipä sille voi mitään, jos yksi kokee kutsumuksekseen ilonpilaajan osan, kun pirullisempi puoli puskee pintaan ja pulkkaa aletaan tähtäilemään kohti nuorison lumitaideteosta. Kuin kanuunankuula kiitelee kiusantekijä korkeuksista, jolloin toisten työ tehdään sekunnissa tyhjäksi ja maailmaan hetkistä aiemmin syntynyt lumiukko lössähtää lumisohjoksi. Akulla ja pojilla on toki yhteistä historiaa vastaavista koitoksista ja kyllähän härnäily sodanjulistuksesta käy...

Kerta ei ihan ensimmäinen ole, kun Aku ja pojat ottavat yhteen lumisissa merkeissä, sillä esimerkiksi kolmisen vuotta varhaisemmin kiskaistiin luistimet jalkaan ja kisailtiin varsin vauhdikkaasti tarinassa The Hockey Champ. Ainakin minulle nämä talviset touhuilut kyllä kelpaavat, eikä lumirieha tuohon aiempaan verrattuna sentään mitään tympäisevää toistoa ole, vaan kyllähän kepposia on mukavasti kehitelty lisää. Keljulla kelkkarallilla alkava hurjastelu intoutuu edetessään poikien tarjoillessa takaisin kovan kopsauksen ja siinä sitä taas mennään. Tälli onkin tuima, mutta taitaapa tulla ihan Akun itse tilaamana, mutta kun täystyrmäystä ei saavuteta, niin pitäähän kostonkierrettä jatkaa. Kohta ollaankin upeassa lumilinnoituksessa ja Aku taas näppäränä ankkana väsää tuosta vain kasaan poikien muureja moukaroivan taistelualuksen. Raivo nousee, ilma täyttyy jäätävistä kuulista sekä kuumista nuolista ja kumpikin puoli saa höykytystä osakseen. Antautuminen ei todellakaan ole rankkojen ankkojen hommaa, vaan kekseliäitä keskityksiä ja sarjatulta satelee niskaan osapuolten hakiessa viimeistä ratkaisevaa jytkyä, eikä katsomossa ainakaan tarvitse tylsäillä toisten taistellessa.

Näin reippaasta temmellyksestä ja loppua kohti hyvinkin kiihtyväisestä kamppailusta kääräistään helposti kasaan viihdyttävä seitsenminuuttinen. Jos nimiä mainitaan tekijäpuolelta, niin taas Carl Barks on ollut kilvoittelua ja lumisotaa ideoimassa ja Jack King lyhytelokuvan ohjannut. Jos oikein muistelen, niin Tupu, Hupu ja Lupu ovat noin kymmenisen kertaa toistaiseksi näissä aiemmin kommentoimissani pätkissä käväisseet Akun arkea ilahduttamassa. Viime kerrasta on tosin jo vierähtänyt useamman kuukauden rupeama, koska Truant Officer Donald tuli tammikuussa katseltua. Akun riehakas ja jokseenkin höyrypäinen koulupoliisitouhuilu huvitti silloin mukavasti ja kehuvalla linjalla saa jatkaa, koska mielestäni Donald's Snow Fight on niinkin sujuvaa sekä pirteää vilkuiltavaa, ettei paljoakaan tarvitse valitella ja jatkuvasti kovenevat panokset kasvattelevat hymyä entisestään. Vääntö tietysti paisuu vähäsen vallattomaksi, mutta eipä näissä niinkään lie järkeä uskottavuudesta napista, vaan kunhan homma toimii, niin pienet ylilyönnit ovat pelkkää plussaa ja niinpä Donald's Snow Fight on ainakin toistaiseksi minusta nelikon parhaita kärhämöintejä ja yleisesti kuvitukseltaan kaunista katseltavaa.

Donald's Snow Fight (1942) (IMDB)

Sky Trooper

Leikkimielisemmistä sotahommista otetaan seuraavaksi askel tositoimia kohti, vaan eipä sentään vieläkään veristen taistojen tuiskeeseen päästä syöksähtämään. Jos Akun armeijauraa käynnistellyt Donald Gets Drafted päättyi perunahommiin, niin samoista merkeistä ilmavampaa menoa lupaileva Sky Trooper lähtee liikkeelle. Pottu jos toinenkin olisi Aku-paralla työstettävänä, mutta kaipuu korkeuksiin on valtava ja se purkautuu surkeana vaikerointina. Ikkunan toisella puolella lentokoneet tekevät huimapäisiä syöksyjä, mikä korostaa oman tilan yleistä ankeutta perunakasojen ympäröimänä. Siinä surkutellessaan Aku päätyy vahingossa veistelemään Pekan hatustakin lentokonekoristeen, eikä tämä kova käskyttäjä osaa täysin arvostaa toisen taiteellista silmää ja kädentaitoja, vaan ennemmin näyttää siltä, että taas olisi yhteenotto keräämässä lupaavasti kierroksia.

Pekka tuntuu olevan jokseenkin kiusivaisella tuulella ja ilkkuen vyöryttää toisen niskaan uuden perunaröykkiön lupaillen, että kunhan siitä selvitään, niin saadaan ne haikaillut siivet alle. Tämähän tietysti laittaa Akuun huikeasti puhtia työtehon kasvaessa silmissä, eli kohta onkin jo valmista. Aivan noin vain ei koneeseen silti pääse, vaan pitäisi pari testiäkin pystyä läpäisemään, ja sanotaanpa vaikka siten, ettei tasapainoa tutkiva koe ihan nappiin mene ja kun tulee upseeria tuikattua neulalla takapuoleen, niin menestys alkaa jälleen olla kyseenalaisempaa luokkaa. Pekka päätyykin palkitsemaan nämä räpelöinnit hieman ilkeämielisellä kepposella komentaen Akun juuri lähtöä tekevään koneeseen. Toinen ilmeisesti odottaa saavansa mukavan ja turvallisen lentomatkan, mutta ohjelmistossa olisikin laskuvarjohyppyä kylmiltään.

Edellisen armeijahupailun tapaan myös taivaiden taisto oli jäänyt lapsuusvuosilta hyvin mieleen ja oikeastaan kaikki kohtaukset alusta loppuun tuntuivat miellyttävän tutuilta. Yllätyksiä ei sinänsä siis silmille syöksähtänyt, mutta eiköhän niitäkin näiden koitosten puitteissa ole vielä luvassa. Mielestäni akumainen ote sopii hyvin armeijairrotteluihin, kun jokseenkin ryppyotsainen ja kuria kunnioittava laitos saa kärsittäväkseen äksyilevän ja äkkipikaisen ankan, joka ei punaista nähdessään paljoakaan ole ylempiään kumartelemassa. Tässäkin esimerkkitapauksessa tohkeissaan touhuillaan vähän mitä sattuu ja kunhan homman henki selkeytyy, niin pelko painaa päälle ja siinä vaiheessa komentoketjussa korkeammalla olevan käskyttäjän jäkätykset eivät voisi vähempää kiinnostella. Hengenvaarallista leikkiä käydäänkin kilometrien korkeudessa viihdyttävästi vääntäen. Pekka uhittelee jo tulevilla murhatöillä ja hetkistä myöhemmin puuhastellaan paukahtelevaisten pommiarpajaisten parissa. Kaikenlaisia kivoja kommelluksia ovat taas Carl Barks ja Jack Hannah paperille kirjoitelleet ja näistä Jack King on jälleen näppärän sekä sujuvan seitsenminuuttisen animaation ohjastellut. Eipä se ihan uskomatonta ole, jos yllätyspaukku yläilmoista lopettelee lentelyt ja palauttelee nahistelevan kaksikon perunankuorinnan huomattavasti tapahtumaköyhempään maailmaan, mutta eiköhän sieltä taas tilaisuuden tullen saada jotakin vähän räväyttävämpääkin aikaan...?

Sky Trooper (1942) (IMDB)

Donald Gets Drafted (Aku armeijassa) / Donald's Gold Mine

Syksyinen elokuvaharrastelu nyt vain tökkii muiden kiireiden takia edelleen kohtalaisesti, mutta ehkei siitä tarvitse paasailla sen enempiä. Lokakuussa kuitenkin on pienoista piristymistä pimenevien ja viilenevien iltojen myötä ilmennyt, koska on tullut tuijoteltua melkeinpä yksi rymistely jokaisen päivän päätteeksi. Lähinnä kuitenkin olen suosinut toimintapainotteista tykittelyä ja vieläpä uusintojen muodossa näitä olen ahminut, eikä noista ole aiemminkaan ihan hirmuisesti tullut tänne tekstailtua, joten niinpä nytkin tapahtuu mittava loikka koko sinänsä viihdyttävän räiskyttelykasan yli ja meno jatkuu ankkailulla. Tämän uuden urakan alkupäätä puraisinkin edellisen kuukauden puolella lyhytelokuvatuplalla Bellboy Donald ja Donald's Garden, jolloin muistaakseni mainitsin, että tämä toinen levykokoelma Akun varhaisista vaiheista tuli hankittua hiukkasen höpsöjenkin sotajuttujen takia, koska sen aikajana tosiaan sijoittuu pitkälti toisen maailmansodan päälle.

Donald Gets Drafted (Aku armeijassa)

Näihin vääntöihin ja hirmutekoihin Akukin nyt viskaistaan, koska jokaisella on kova osansa tehtävänä, mutta ainakin alkuun varsin innokkaana ankkana tuttu ystäväisemme läpsyttelee värväystoimistoa kohti. Katuja koristelevat mainosjulisteet vielä nostattelevat taistelumielialaa ja laittavat entistä enemmän vipinää räpylöihin. Siinä samalla selviää paperista kutsua vilkaisemalla katsomon suuntaan ensimmäistä(?) kertaa Akun keskimmäinen nimi Fauntleroy, mutta myös hienoista vihjausta mahdollisesta epäonnesta on samaisesta lappusesta löydettävissä. Mainoksissa ratsuväki karauttelee yli esteiden, iskujoukot etenevät vinhasti ja jalkaväki kuntoilee, eli seikkailua, vauhtia ja vaaraa olisi luvassa, jos tähän porukkaan lähtee mukaan. Liekö sitten kyseessä aivan Akulle sopiva elämys, onkin jo aivan toinen seikka...

No, saattaahan sitä hieman muutakin olla tarjolla kuin täydellisen rämäpäistä rellestystä kiväärit kätösissä, sillä lupaillaan myös, että kaikki sotilaasta kenraaliin ovat kavereita keskenään ja henki niinkin hyvä, että aamiainen tarjoillaan sänkyyn. Plus päälle sekin, että komeasti sotapukuun itsensä kietonut sankari voi hyvinkin huokua haluttua vetovoimaa. Sotaa, seikkailua, herkuttelua ja kenties romanssiakin olisi siis mainosten mukaan luvassa, mutta noinkohan vain armeijan arkitodellisuus kenties pikkuisen harmahtavampaan ja hohdottomampaan menoon kääntyy? Joka tapauksessa Akulla mielikuvitus haaveineen kiitää jo korkealla, kun hän ovesta sisään astelee ja kovasti haluaisi itselleen omien siipien lisäksi korkealla pilvien keskellä kiitelevän tuhokoneen komennettavakseen.

Sepä ei kuitenkaan ihan riitä, että hetkisessä huutelee haluavansa lentäjäksi ja kohti seikkailuista suurimpia, vaan ensin olisi selvitettävänä testi jos toinenkin. Ensimmäisenä pakollisena pahana on kovakouraista käsittelyä ja kiskomista sisältävä terveystarkastus, eikä ihmekään, jos sydän käy kiivaammin jumpsuttelemaan ja hermot hiljalleen kiristyvät. Pikakäsittelyn päätteeksi otetaan vielä suurpiirteisesti mitat muistiin ja päälle sovitellaan armeijamaisen tehokkaalla ja karkealla tavalla sopivat vaatteet, eli tarkempi kokojen valikoiminen on aivan turhaa hienosäätöä, eikä muuta kuin hattua päähän ja leimaa pyrstöön, eli olisi taas yksi ankka valmiina taisteluun! Armeijan arki on tosiaan alkuun hiukkasen vähemmän huikaisevaa kuin mainosmateriaalien rakentelemat mielikuvat ja sen saa Akukin omakohtaisesti huomata, että vaikka miten tahtoisi ylhäällä muristelevien koneiden kyytiin, niin voikin joutua tylsämielisesti päivästä toiseen tamppaamaan samaa kenttää raskaat kantamukset niskassa...

Aiempien akuilujen yhteydessä onkin useampaan kertaan tullut mainittua, että muutama näistä armeija-aiheisista lyhytelokuvista on jäänyt jopa poikkeuksellisen hyvin lapsuusvuosilta muistiin. Luultavasti niitä silloin ihasteli hiukan toisenlaisin silmin, mutta kyllähän meno vieläkin maistuu. Tästä vuoden 1942 Akun sotilasuran käynnistävästä yhdeksänminuuttisesta pätkästä vastaavat tutut nimet, eli ideapuolella Carl Barks ja Jack Hannah, kun taas ohjaajaksi on merkitty Jack King, ja kyllähän tämä trio repii huvitusta vaikkapa niistä puuduttavista marssiharjoituksistakin. Etenkin, kun kersantiksi käskyttämään on valikoitu Akun vanha kiistakumppani Pekka, eikä heppujen yhteistyö tässäkään koulutuskoitoksessa ihan rauhanomaisesti suju, ja hyvä niin. Akuhan odotetusti hetkessä huitoo, viuhtoo ja koheltaa itsensä ilkeämmän komentelijan silmätikuksi ja siinähän sitä taas mennään jääräpäisesti kohti väistämätöntä purkausta ja kovien kallojen yhteenottoa.

Mitä nyt vuosien takaisiin muistikuviin on luottamista, niin väittäisin, ettei Donald Gets Drafted vielä ole kovinta kamppailua Akun ja Pekan välillä armeijan joukoissa, vaan sanoisin, että myöhemmissä väännöissä kaksikko pääsee hieman lohduttomampiinkin tunnelmiin, kun asetellaan kirjaimellisesti pistoolia ohimolle. No, varmaankin näistäkin katkerista kokemuksista pääsen jossakin vaiheessa puhelemaan, mutta Donald Gets Drafted antaa kuitenkin hyvää esimakua siitä, mitä on jatkossa luvassa. Pekka melkoisen nopsasti huomaa, ettei kiväärinsä kanssa räpeltävästä Akussa välttämättä ole ainesta eliittijoukkoihin, eikä niskurointi paranna yhtään ankan asemaa, vaan kovaa kuritustahan siitä seuraa. Tuskien testi ja toivoton taistelu kivuliaine kohtaloineen muurahaisten armeijaa vastaan olikin hyvin muistissa, ja Akun ponnistelut huvittelevat edelleenkin. Suoritus sujuu niinkin surkeasti, ettei luvassa ole minkäänlaisia ansiomerkkejä mainiosta toiminnasta, vaan tilapäinen siirto perunatalkoiden puolelle, mutta sieltähän on taas hyvä ponnistaa ylöspäin!

Donald Gets Drafted (1942) (IMDB)

Donald's Gold Mine

Ihan heti perään ei lähdetä Akun sotilasarvoon nostetta hakemaan, vaan painutaankin maan uumeniin kimaltelevien rikkauksien perässä. Jos ei kunniallista sankaruutta sotilaspuvussa saavutetakaan, niin kenties tilalle saadaan kovaa käteistä kukkaroa pulskistuttamaan...? Sopiihan se ainakin katsomon puolella, koska vaihtelu on kivaa ja useinhan näistä Akun rikastumishaaveista ihan hyvää hupia aikaiseksi saadaan. Seitsemään minuuttiin tämä kaivosurakka tiivistyy ja toisena kirjoittajana on taas toiminut Carl Barks, eli tiivistahtista ja kekseliästä vipellystä uskaltaa ennakkoon odotella. Tositoimiin loikataankin suunnilleen heti kättelyssä, kun raskaat ja rankat koneet kiskovat syvältä kallioiden kätköistä arvometalleja. Akulla kuitenkin näyttäisi olevan hieman alkeellisemmat ja siinä samalla voimia vaativat menetelmät käytössä, eli hakku heiluu ja hiki virtaa.

Raadannan raskaudesta huolimatta mieli vaikuttaa olevan pirteä ja laulu raikaa, mitä nyt aasiapuri on omaksunut itselleen kovin pilkallisen asenteen toisen ponnisteluja kohtaan, eikä yhtään häpeile sitä ääneen ilmaista. Ivallinen hirnahtelu saa hetkistä myöhemmin lisäpotkua, kun Akulle sattuu pienoinen vahinko heilutellessaan hakkua varomattomasti, ja sähellyksestä seuraavat vatsavaivat vaikuttavat kieltämättä erittäin pulmallisilta. Kyllähän siinä hörötettävää riittääkin, sillä tämä omituinen kamppailu ei ole aivan heti löytämässä loppuaan, vaan oikeastaan saa edetessään entistä kummallisempia muotoja ihan kirjaimellisestikin. Onhan näitä Akun touhuja seuraillessa tottunut siihenkin, että jostakin tietystä esineestä tai vekottimesta yritetään repiä mahdollisimman paljon toimeliasta kohellusta, ja usein homma onkin hyvin hanskassa, mutta tässä tapauksessa alkaa jo raja näkyä, eli hakkuhuolet kepposteluineen ovat menossa yliajalle ja katsoja alkaa hieman muutakin mukaan kaipailla.

Onneksi myös tekijät tuntuvat olevan vaihtelun kannalla ja niinpä Akun touhuilut saavat jälkimmäisellä puoliskolla huomattavasti lisää kierroksia. Kaveri nimittäin epäonnensa keskellä kopsauttaa kunnollisen kultasuonen auki ja arvometallia satelee niskaan. Jälleen voisi sanoa sanasen hetken kestävästä riemusta, sillä Akulla pikainen vaurastuminen näyttää sekoittavan harkintakyvyn täysin, eikä vaarallinen kaivostyömaa välttämättä ole paikoista paras tolkuttomaan toikkarointiin tai muuten vain äkkipikaiseen sekoiluun. Ahneus kultasateen alla on kyllä onni katsojalle, sillä sen myötä tuleva pään pehmentyminen tuo toimintaan selvän piristysruiskeen. Väärälle linjastolle joutuvia arvokimpaleita jahdatessa vauhtia plus vinhaa vipellystä vyörytellään kiitettävästi ja siinä sivussa pelkän hakun kanssa nysvääminen korvautuu kekseliäällä laitteistolla, jonka keskelle Aku puolipökertyneenä päätyy hortoilemaan. Kovasta kalliosta arvometalleja erotteleva koneisto saattaa olla elävälle olennolle tyly sekä armoton, mutta eihän Akulle tietenkään täysin köpelösti käy, mutta sen uskaltaa sanoa, että kolhujen kokoelma saa merkittäviä lisäyksiä ennen kuin kultaisena kimalteleva loppu häämöttää. Jälkimmäisen puoliskon ansiosta Donald's Gold Mine nouseekin omalla listalla näiden lyhytelokuvien parhaaseen kolmannekseen, mutta silti laittaisin reipashenkisen armeijatoheloinnin hiukkasen senkin edelle. Katsellaan taas, jatkuuko seuraavaksi ankkailu sotaisissa merkeissä, vai onko Akulla muuta projektia mielessä...

Donald's Gold Mine (1942)