Pippi Långstrump: Pippis jul (Peppi Pitkätossu: Pepin joulu)

Maaliskuun lähestyessä loppuaan ja lumien sulaessa kevätauringon loisteessa voi varmaan sanoa, että kaipa aika ei aivan osuvin ole jouluisista puuhista sekä juhlisteluista höpöttelemiselle, mutta eipä tee mieli tätä osaa hypätä yli ja säästellä lähemmäs vuoden loppua, etenkään kun edellisessä jaksossa päästiin jo hyvään vauhtiin, mitä tulee valmisteluihin ja tunnelmien nostattelemiseen. Pippi i den första snön (Peppi ja ensilumi) ei silti ollut silkkaa jouluhengen pohjustelua ja luomista, vaan taivaalta sateleva ensilumi toi tullessaan myös muutakin talvista ihastelua ja innostuneen iloista leikittelyä paikkakunnan lasten keskuuteen.

Peppi sai lisäksi kuulla koululaisten joululomasta ja päätti itsekin sellaisen ansaitakseen käydä pikaisesti pistäytymässä luokkahuoneen puolella, mikä taas oli jokseenkin omanlaisensa oppimistilaisuus. Ehkäpä jossakin myöhemmässä jaksossa koulunkäynti saa uuden mahdollisuuden, mutta Peppi taisi todeta, että jouluaaton ollessa ihan parin päivän päässä, riittää kaikenlaista tekemistä ja askarreltavaa ihan tarpeeksi muutenkin ja on parempi olla ajoissa näitä töitä jouduttamassa. Niinpä aiemman seitsemännen jakson loppupuolella väkerrettiin hirmuinen määrä paketteja ja Peppi niitä reippaana ripusteli talonsa pihapuuta kaunistamaan, mistä on hyvä jatkaa, sillä vielä on paljon puuhaa jäljellä.

Peppi (Inger Nilsson), Tommi (Pär Sundberg) ja Annika (Maria Persson) löydetään tällä kerralla vilkkaan jouluisen torin tarjontaa ihastelemasta. Värikästä tavaraa olisi kaupattavana ja Peppi onkin mielellään ostamassa ystävilleen jotakin pientä herkkua haukattavaksi. Sisarukset taitavat mieltää olleensa vähintään riittävän kilttejä kuluneen vuoden aikana, mutta Peppi taas aika suoraan myöntää, etteivät touhut ole omalla kohdalla aina ihan niin esimerkillisiä luultavasti olleet. Samojen torikojujen lomassa liikuskelee lastentarhaopettaja, jota etenkin näin joulun lähestyessä Pepin elely ilman vanhempia kovin huolestuttaa ja suorastaan sydämeen sattuu tämä mielletty toisen toivoton ja lohduton yksinäisyys. Pepin joulunvietto vaikuttaakin hänen ajatuksissaan niin murheelliselta, että ehdottaa, josko Peppi voisi tulla lastenkotiin joulun ajaksi.

Ymmärrettävästi Pepillä on muita suunnitelmia ja aikeita oleilla eläinystäviensä kanssa, mutta tätiä tämä kuviteltu yksinäisyys jäytää niinkin pahasti, että oman jouluisen mielenrauhansa turvatakseen lastentarhaopettaja päättää pyytää paikkakunnan poliisikaksikkoa auttamaan ja nappaamaan Pepin jouluksi muiden lasten pariin, mikä vähän toistelee sarjan ensimmäisen jakson vastaavia kommelluksia. No, kuten tuolloinkin, jää myös jouluinen kaappaus haaveeksi vain, eikä Peppi jaksa ottaa näitä nappauspyrkimyksiä kovinkaan vakavasti, vaan leikittelee jahtaajien kanssa torilla ja ajankohtaan osuvasti pakomatka sujuu rekivetoisesti. Näinpä karkukirmaukset voidaan toistaiseksi unohtaa ja siirtyä odottelevien jouluaskareiden pariin.

Edellisessä osassa Peppi tosiaan panosteli kiitettävän ahkerasti pakettihommiin, mutta seuraavana listalla olisi valtava pipariurakka, ja tässä tapauksessa taikina paisuu niinkin suureksi möhkäleeksi, että on parasta ihan suosiolla siirtyä lattian puolelle kaulintapuuhiin, niin ei mene ihan silkaksi näpertelyksi. Ehkei näillä leivontamenetelmillä mitään hyvän hygienian kunniamainintaa saavutettaisi, sillä Tossavainenkin tepastelee iloisesti taikinassa, mutta tekemisessä henki on vallan reipas. Voidaan melkeinpä jouluisten piparien sarjatuotannosta puhua, sillä niitähän syntyy suorastaan liukuhihnatahtiin ja pian on kasassa valtava vuori jouluista purtavaa monessakin muodossa, koska löytyy perinteisempien muottien mukaan tehtyjä ja lisäksi eläinystävät innostavat omat mukaelmansa plus päälle kenties kaikista suurin taikinainen taideteos, eli komea Hopsu-laiva.

Aatonaatto ei sentään silkkaa purtavien puurtamista ole, vaan tutut kaverit käyvät kysäisemässä luisteluviiletyksen vietäväksi, ja tällainenkin kiitely näyttää sujuvan Pepiltä mainiosti, vaikka aiempi kokemus onkin melko olematonta ja raudatkin taitellaan ihan omin käsin. Jouluiset päivät viuhahtavat ohi tuosta vain ja näinpä ollaan yht'äkkiä aaton puolella. Tommi ja Annika kovasti kyselevät kaveriaan jouluvieraaksi, mutta tämä ei tahtoisi jättää rakkaita eläimiään keskenään, ja hänellä onkin varattuna kumpaisellekin lämpöistä sekä herkullista lahjaa. Aaton alkupuoli kyllä kuluu erinomaisen iloisesti, mutta kunhan ilta lähtee pimenemään ja touhuilut hiljalleen rauhoittuvat, alkaa Pepin mielikin hakea haikeampia aatoksia. Hetkellisistä haikeiluista huolimatta riemukasta ja kaunista joulujaksoa ei tietenkään lähdetä viimeisillä minuuteilla murheiden surkutteluksi kampeamaan, vaan mukavan pirteissä merkeissä päästään päättelemään, kunhan kaverit saadaan mukaan kuviin.

Siinä missä Pepin kujeilevaiset jouluaskareet ovat osittain vähän vallattomia ja kurittomia, niin naapuritalossa juhlat hoidetaan perinteisempien kaavojen mukaan. Hartaasti koristellaan kuusi kauniiksi, lausutaan jouluisia toivotuksia, harrastellaan perinteisiä joululauluja kera iloisen tanssahtelun, jaetaan ja availlaan lahjoja, joihin ennen unistelun aikaa ehditään ainakin pikkuisen paneutumaan. Kuvissa on jälleen runsaasti viehättävää vanhahtavuutta ja monipuoliset puuhat välittävät hyväntuulisuuttaan varsin luontevasti, eikä iloon ja innostuneeseen joulunviettoon eläytyminen tämän jakson kohdalla ole katsojalle mitenkään hankalaa. Mainittakoon sekin, että edellisen jakson tapaan ulkokuvia on osittain kuvattu Norjan lumisemmilla seuduilla, mutta tässä varsinaisessa joulutarinassa se seikka ei samalla tavalla osu silmiin, sillä vietetään huomattavasti enemmän aikaa sisätiloissa, mutta tosiaan silti muutama kaunis talvinen näkymäkin kuviin on napattu.

Runsaat pari vuotta sitten katselemani koostekiekko Astrid Lindgrens jul tarjoilee myös poimintoja tästä joulujaksosta muistaakseni vajaan kymmenen minuutin verran, mutta vaikka se olikin varsin hyvin muistissa, niin jaksolla tosiaan on paljon sellaistakin annettavaa, joka ei ole kyseiseen kokoelmaan päätynyt. Jos vertaillaan vähän varhaisempaan Lindgren-jouluiluun, niin vajaat kolmisen vuotta sitten kehumani Saariston lasten joulujuttu Visst finns det tomtar (Joulu on jo ovella / Totta kai tonttuja on olemassa) kelvannee tähän tarkoitukseen. Edelleen väittäisin, että sen ihastuttavat merimaisemat miellyttävät enemmän omia silmiä, mutta tarinan osalta Pepin askareet ja juhlat toimivat tyydyttävämmin, sillä minusta Saltkråkanissa homma laitettiin turhan pikaisesti pakettiin ja kaikkien hartaiden valmistelujen päälle tuli kiirehditty lopettelu. Mitään sinänsä valtavaa lahjariehaa tai muuta suurieleistä joulukimaraa ei Pepin sarjassakaan loppukuviin loihdita, eikä tietysti tarvitsekaan, mutta yhdessä jaettu ilo, välittäminen, hyväntahtoisuus ja osallistujien onnellisuus tulee mielestäni paremmin esille. Yksinkertaisesti ja samalla kauniisti saadaan viimeisille minuuteille ripaus haikeutta, mutta myös runsaasti lämpöistä joulutunnelmaa, jota ihastellessa on mukavaa muistella lapsuuden jouluja. Vaikka vuosiluvut eivät sarjan ja oman elämän osalta olisikaan ihan yhteneväisiä, niin onhan tekemisissä ja erityisesti ilmapiirissä paljon samaa, ja nämä kenties pikkuisen kultaistuneetkin muistot pääsevät liikuttamaan mieltä näin kevään kynnykselläkin.

Pippis jul (1969)

Pippi Långstrump: Pippi i den första snön (Peppi Pitkätossu: Peppi ja ensilumi)

Kyllähän viimeksi kommentoitu Sherlock Bones: Undercover Dog hyväntuulisen hölmössä hauvailussaan kieltämättä jonkin verran hymyilytti ja vähän kömpelömpien koko perheen pöhköilyjen sarjassa oli ihan sympaattisen viihdyttävä kohkailu. Oletettavasti samankaltaisia koiruuksia kokoelmasta löytyisi kyllä jokunen lisääkin, mutta ehkei näitä kannata lähteä ketjuttamaan miksikään suuremmaksi tassukaverien maratoniksi, sillä maku saattaisi hivenen väljähtää. Jospa siis Peppi saapuisi jatkamaan seikkailujaan, ettei jäisi maaliskuu ainakaan välistä ja aiemmat tempaukset olisivat edelleen kohtalaisen kirkkaina mielessä.

Pari edellistä jaksoa ovat omasta mielestäni edustaneet toistaiseksi nähtyjen kertomusten joukossa hieman heikompaa tarjontaa, vaikka eipä näistä kumpikaan ole silti varsinaisesti huono tai vailla hyviä hetkiään ollut. Helmikuun lopulla katselemani huvipuistovierailu oli järjestyksessä kuudes jakso ja vaikka monenlaista ajanvietettä ja vekotinta käytiinkin testailemassa, niin jäi hiukan hapuilevaisen hauskanpidon makua. Tuolloin toiveissa olikin, että seuraava jakso toisi esimakua talvesta ja siinä samalla pienoista piristymistä touhuiluun. Samalla ensilumen satelemisen myötä 13-osainen sarja siirtyy jälkimmäiselle puolikkaalleen, joka epäilemättä onnistuu vielä monta kertaa riemukkaasti yllättämään.

Vuodenajat saattavat olla hiukan vinksin vonksin, jos miettii, että tällä hetkellä odotellaan kevään lämpöjä ja lumien sulamista, kun taas Peppi (Inger Nilsson) kavereineen pääsee nautiskelemaan ensilumien tuomista talvisista iloista ja viileämmistä leikeistä. Peppi löydetään loikoilemasta, mutta uuteen aamuun nouseminen tapahtuu varsin ripeästi ja kunhan hän tiedostaa tilanteen seinien ulkopuolella, niin eipä ole enää aikaa pitkitetyille aamutoimille, vaan pitää reippaasti loikkaillen kirmata pikaisesti pihan puolelle kokeilemaan, miltä lumi hyppysissä tuntuukaan. Onhan se kieltämättä vähän viluista puuhaa vajavaisesti pukeutuneena ja hetkistä myöhemmin Peppi taitaakin todeta, että lienee syytä etsiä paremmin pakkaspäivään sopivaa pukua päälle.

Naapuritalossakin Tommi (Pär Sundberg) ja Annika (Maria Persson) pukevat lämpöistä talvikampetta ylle, mutta heillä on vähän muutakin mielessä kuin vain hulvaton leikkiminen lumesta riemuiten, sillä koulutie kutsuu kulkijoitaan. Aiemmin ratsastusretkelle lähtenyt Peppi tapaakin ystävänsä näiden koulumatkalla ja siinä samalla selviää, että heillä on joululoma jo ihan kulman takana, mutta vielä pitäisi pari päivää koulua kestää. Peppi taas mietiskelee, että on aivan hirvittävä vääryys, kun hänelle ei sellaista lomaa ole kukaan suonut ja aikoopa jopa aloittaa väliaikaisen koulunkäynnin epäkohdan oikoakseen. Katsoja pääseekin toteamaan, ettei tämä ajoittain kummallinen kouluvierailu ihan perinteisellä tavalla sujukaan ja opettajan kärsivällisyyttä koetellaan, kun käärmetarinat kiinnostavat laskuoppia enemmän, vilkas mieli vetää pois pulpetin takaa ja oppikaverina mukana säntäilevä Tossavainen aiheuttaa yleistä hämmennystä sekä hilpeyttä.

Pikkuisen vinksahtanut koulupäivä käy Pepinkin voimille, joten tämä päättää aikaistaa ansaitsemaansa joululomaa hieman, mutta sepä ei tarkoita täyttä uuvahdusta, vaan kyllähän kotonakin kaikenlaista ohjelmaa olisi. Touhua ja tehtävää kyllä riittää runsaasti ja vaihteluakin saadaan kuviin niinkin kivasti, että ainakin minusta talviterveisiä ja joulun ennakkotunnelmia tuova jakso on vähintään astetta paria edeltäjäänsä reippaampi ja viihdyttävämpi vajaa puolituntinen. Jos Pepin ihmisystäväiset tipahtelevatkin ajoittain pois kuvista, niin Tossavainen paikkailee ja touhuilee mukana esimerkiksi siivousurakan aikana, mutta varsinainen auttava vaikutus on niinkin kyseenalainen, että Peppi päättää laittaa ylivilkkaan apurinsa hetkeksi jäähylle. No, eipä sentään ala liikoja julmistelemaan, vaikka Tossavaisen vipeltely kieltämättä kiihtyy vallattomaksi viskoiluksi, mutta eipähän se sellainen taida olla Huvikummussa mitään vallan vierasta ajanvietettä...

Pienimuotoisemman puuhastelun lisäksi mukaan mahtuu pari joukkokohtaustakin, joista kepeä kouluvierailu saa enemmän aikaa, ja kyllähän se hymyilyttää, kun tehdään melkoisen selväksi, ettei Peppi tähän systeemiin noin vain sovikaan. Toinen isomman porukan kuviin tuova tuokio nähdään loppupuolella, kun paikkakunnan lapsilla alkaa lähteä talvirieha kunnolla käsistä lumipallojen lennellessä viuhaa vauhtia joka suuntaan. Nämä ovat sellaisia kuvia, ettei ole erityisen vaikeaa napata nähdystä ilosta kiinni. Loppupuolella tuodaan myös aiemmista jaksoista tutut ryövärit mukaan menoon ja pahat aikeet kyseisellä kaksikolla ovat mielessä jälleen, sillä Pepin kultakolikot kuumottelevat edelleen kovasti. Vaikka roistot eivät perinteisessä mielessä olekaan mitään häijyjä julmistelijoita, niin onhan tyyppien touhuilussa toisaalta ilkeää mieltä mukana, kun pohtii anastusten ajankohtia. Viimeksi kelvottomat konnat yrittivät varastaa Pepin omaisuuden hänen syntymäpäivänään ja kun nyt aikeissa on toistaa sama kelju kepponen pari päivää ennen joulua, niin tekeehän siinä mieli kivahtaa, että senkin sydämettömät lurjukset!

Ehken lähtisi talvista jaksoa toistaiseksi nähtyjen parhaaksi julistamaan, mutta mielestäni selkeästi katsottujen seitsemän paremmalla puolikkaalla puuhastellaan. Sekin on omanlaistaan iloa silmille, kun vielä hetkeä aiemmin kauniin vihreinä hehkuneet kasvit ovat tipauttaneet kesän lehtensä ja saaneet kauniin talviturkin ylleen. Siksikin Pepin ratsastuskierros melkoisesti muuttunutta maisemaa ihastellen olisi voinut puolestani venähtää pikkuisen pidemmäksikin. Lunta on tosiaan kertynyt melkoisia kinoksia, mutta ei tarvitse olla kovin tarkkasilmäinen katselija, että huomaa hiukan eroja hankien paksuudessa ja laadussa. Pepin talon lähistöllä lumikerros vaikuttaa nimittäin kohtalaisen ohuelta sekä kenties ihmiskätösten loihtimalta, kun taas kylässä ja sen liepeillä aitoa tavaraa tuntuu riittävän. Jakson IMDB-sivulla selitetään, että ulkokohtauksia kuvattiin lumenpuutteen takia Norjassa, sillä Gotlannin tavallisilla kuvauspaikoilla olosuhteet olivat huomattavasti vähemmän talviset. Näistä pienistä kauneusvirheistä ei silti ole mielestäni suurempaa syytä lähteä enempää valittamaan, eivätkä ne katselunautintoon paljoa vaikuta. Ennemmin jaksosta jää kovin hyvä mieli ja viimeisiltä minuuteilta löytyvät pakettipuuhat sekä pihapuun koristelut kohottelevat kivasti tunnelmia tulevaa joulujaksoa varten.

Pippi i den första snön (1969)

Mickey's Once Upon a Christmas (Mikki Hiiri - Olipa kerran joulu)

Vielä toistaiseksi vauhdissa olevaa joulukautta varten olin haalinut levyvarastoon näitä loppuvuoden juhlaan sopivia Disneyn kokoelmia kolmisen kappaletta, ja nyt aaton koittaessa lienee hyvä hetki hiukan höpistä siitä viimeisestä. Mickey's Once Upon a Christmas sai näistä kolmesta päättelypaikan katseluaikataulussa, koska syystä ja toisesta ennakkotoiveet olivat korkeimmalla sen kohdalla, ja toivottavasti järjestyksen arpominen ei ihan surkeasti sujunut. Ennakkotietojen perusteella Mickey's Once Upon a Christmas ei ihan suoraan noihin kuukauden aiempaan kahteen koosteeseen vertaudu, sillä sitä ei kai ole napsittu sieltä sekä täältä kasaan lähdemateriaalin vuosikymmenten ja aiheiden vaihdellessa melkoisesti, vaan se on kerralla tehty episodielokuva, josta lienee löydettävissä enemmän yhtenäisyyttä.

Pienistä pätkistä kokoon kyhäiltyjen Disney-hömpötysten kevyehkö katselu-urakka tosiaan käynnistyi noin pari viikkoa sitten levyllä Disney's Christmas Favorites, jonka neljä tarinaa eivät jouluisuudellaan niinkään juhli ja ne ovatkin laadultaan suurimmalta osalta keskitasoa tai sen allekin. Siksipä saattaa vierähtää useampikin vuosi ennen kuin mielessä edes minkäänlainen ajatus uusinnasta pääsee käväisemään. Sitä seuraillut Winter Wonderland kohentelikin paljon, etenkin jouluisen tunnelmoinnin osalta. Tämä tarinanippu on kyllä lyhyempi kokonaiskestoltaan ja muutenkin erilaisista elokuvista pieniksi hetkosiksi pilkotut pätkät ovat ajoittain turhankin typistettyjä, mutta silti meno niissä on herkempää, kauniimpaa ja käytännössä katsoen kaikin puolin parempaa kuin ensin mainitussa viritelmässä. Joskohan toivoa voisi, että nousu jatkuisi edelleen laadun suhteen? Joka tapauksessa voinee veikkailla, että kepeämpään suuntaan nämä tarinat vievät kuin viimeksi kommentoitu 1800-luvun talviajan arkieloa hauvamaisesti kuvaava Koiramäen talvi. Mitäköhän ihmeellistä, kummallista ja jouluista juttua Mikin joululevyltä ensimmäisenä olisikaan tulossa...?

Ennen ensimmäistä tarinaa käväistään hiljaisen ja hämäränkin talon kautta kurkistamassa, miten jouluinen ilmapiiri alkaa heräillä henkiin kertojan samaan aikaan tunnelmoidessa, että näin se kerran vuodessa toistuva suuremmoinen ilta alkaa olla jälleen pitkästä aikaa käsillä. Lumous ja ihmeelliset asiat tuovat iloa koteihin kirkkaiden valojen synnyttäessä joulutaikaisen maailman seinien sisään. Kunhan kuusi saa loistetta oksiinsa, niin sen alapuolelta paljastuu kolme kallisarvoista lahjaa, joista jokaisella olisi omanlaisensa tarina kerrottavanaan. Ensimmäinen näistä liittyy juuri siihen, miten joulu sattuu vain kerran vuoteen ja silloinkin kiitää kovin nopsasti ohi, eikä siis ole mikään suuri ihmetyksen aihe, että ainakin osa toivoisi siihen lisäaikaa. Miten mahtaisikaan käydä, jos joulu jatkuisi aina vain, säilyisikö into ilonpitoon ja juhlimiseen päivästä toiseen vai kävisiköhän kyllästyttämään?

Näihin kysymyksiin yrittänee vastailla elokuvan ensimmäinen noin 17 minuutin mittainen osio, jolle on osuvasti annettu nimeksi Donald Duck Stuck on Christmas (Tule joulu ainainen). Joulupäivän aamua eletään ja ankkaperheen talossa on yön aikana vieraillut lahjoja tuova Joulupukki apulaisineen. Akun vielä torkkuillessa pojat eivät millään malta olla hipsimättä lahjakasaansa setvimään, sillä onhan menossa vuoden paras päivä, eikä sitä todellakaan tahtoisi noin vain tuhlailla pois piinallisen odotuksen kourissa kärvistellen. Aku tietysti toivoisi, että noudatettaisiin tiettyä järjestystä sekä odoteltaisiin muiden sukulaisten saapumista, niin pääsisivät hekin näitä hetkiä jakamaan. Ankan joulumieli livahtaakin suunnilleen sekunnissa teilleen, kun jälleen kiivas kiihtyminen kuohahtaa yläkerrassa ja pään punaiseksi kuumentava raivo on jo ottamassa vallan.

Eihän Aku sentään heti aamulla lähde riehumaan ja räyhäämään joulutunnelmaa täysin pilalle, vaan nielee nousevan kiukkunsa, vaikka poikien malttamattomuus koetteleekin sietokykyä. Valikoitu joukko sukulaisia ja tuttavia odottelee ovella tervehdyksiään toivotellen, mutta nämäkin näyttäytyvät lähinnä esteinä toisten riehakkaalle riemulle, sillä pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti kokeilemaan, miten hurjasti uudet lahjakelkat rinteissä kiitävätkään. Mäkiä huimasti viilettävä porukka kyllä singahtaa joulupäivällisestä nauttimaan heti käskyn käydessä, sillä onhan herkkupöytä myös niitä huippuhetkiä, vaan eipä se ruokailukaan mitään käytöstapojen mestarointia ole, ja sedän huomautukset jäävät huomiotta.

Siinäpä sitä ulkoillessa, uusilla leluilla leikkiessä ja syöpötellessä joulupäivä kuluu vinhaa vauhtia ja aivan liian varhain tuntuu tulevan komennus sänkyjä kohti levolle rauhoittumaan. Kyllähän se pikkuisen ankeaksi mieltä vääntää, kun tietää, että seuraavaan jouluun olisi vuosi vartoiltavana. Pojat miettivätkin, että miten mahtavaa olisikaan, jos joulu olisi vaikka kerran viikossa tai kenties useamminkin. Jospa sydämestään tähdeltä toivoisi jokapäiväistä joulua, niin mahtaisikohan pyyntö toteutua...? Taivaalla ainakin välkähtää ja uusi aamu alkaa hivenen omituisissa väreissä, sillä touhussa tuntuu olevan tiettyä tuttuutta. Meneehän siinä hetki sekä toinenkin ennen kuin veljekset viimein uskovat, että aneluun on vastattu ja tästä eteenpäin vietetään iloista jouluaikaa aina vain.

Aivan eri asia on, että miten pitkään päivästä toiseen toistuva jouluilo jaksaa viehätyksensä säilyttää ja milloin tulee ähky lahjaleikkeihin, herkkuruokiin ja juhliin. Samaa kysymystä on toki aiemminkin pyöritelty, eikä Disneyn tarina ole siinä mielessä täysin raikas, vaan William Dean Howells kirjoitti animaation pohjalta löytyvän kertomuksen Christmas Every Day jo vuonna 1893. Samaisesta tarinasta on tehty lyhytanimaatio Christmas Every Day vuonna 1986 ja samasta tekstistä on innoituksensa napannut myös vuoden 1993 Bill Murrayn tähdittämä monien kehuma komedia Groundhog Day, jossa sama päivä toistuu kyynistynyttä päähenkilöä piinaillen. Siitä muistuikin mieleen, että tämä aikoinaan mukavasti huvittanut tuskailu taitaa uupua edelleen elokuvakokoelmasta ja edellinen katselukin on ties mistä kaukaisuudesta...

Nuorilla ankoilla on tietysti ihan muuta mielessä kuin tylsäksi toistoksi käyvä jouluilu, mutta siihen suuntaan se tuntuu vahvasti menevän ja ilonpito alkaa käydä nopeasti hankalaksi. Ensimmäinen pikakertaus kyllä vielä on ihan mahtavaa, mutta kolmannen ja neljännen kohdilla näyttää siltä, että alkaa olla kiintiö tätä laatua täynnä ja jotakin muutakin voisi vaihteeksi kokeilla. Vuoden paras päivä onkin vinhaa vauhtia kadottamassa arvostustaan, mikä laittaa pojat pähkäilemään, että miten voisivat toistuvaan jouluun pirteyttä ja uutta eloa lisätä. Onhan se hetkisen verran hauskaa, kun aletaan kunnolla irrottelemaan, mutta sivustakärsijöitä syntyy touhun karatessa tuhontäyteiseksi sekoiluksi. Suunnilleen kaikki muut ovatkin murheellisilla mielillä näiden revittelyjen jälkeen ja aiheuttaahan se pojillekin mietittävää sekä nieleskeltävää, kun tulee toisilta ilo ja onni täysin hävitettyä oman hupailun vuoksi.

Tarina tuntuu edetessään pohdiskelevan, että voisikohan kertautuvan joulun kirouksen kenties jollakin lempeämmällä tavalla murtaa tai ainakin miettiä, miten muut kaikenlaisiin kepposiin suhtautuvatkaan? Yleensä kun Aku ja pojat laitetaan yhdessä melskaamaan, niin siinähän sattuu ja tapahtuu, eikä tämäkään pätkä mikään poikkeus ole, eli herkintä ja hartainta joulunviettoa ei kuviin kehitellä. Väittäisin kuitenkin, että Aku on parikin pykälää lauhkeampi heppu kuin pahimmillaan/parhaimmillaan, joten aivan silmitöntä raivoa ja romutusta hän ei harrastele tällä kerralla. Enemmän keskiössä ovatkin pojat, kun haetaan itsekkyydelle rajoja ja siinä samalla pähkäillään, miten tulisi muita huomioida, vaikka omat kiireet sekä toiveet tärkeimmiltä tuntuisivatkin. Siinä mielessä tarinan tarjoilema opettavainen kertailu onkin mukavaa seurattavaa ja sopii ajankohdan henkeen, kun nuoret hurjat havahtuvat miettimään, mitä joulu mahtaa toisille merkitä ja että ehkei se aivan sataprosenttinen itsekkyys ole juuri tämän juhlan ydinsanomaa. Noista aiemmin mainituista teoksista Groundhog Day ohjailee jokseenkin törppöä tyyppiään kohti parempia käytöstapoja nokkeliaammilla, monipuolisemmilla ja hauskemmillakin tavoilla, mutta onhan tämä ankkojenkin vääntö oiva joulukummajainen, joskaan ei mikään perinteisin ja lämpöisin hömpötys.

Tuskinpa kierrokset ovat ainakaan merkittävästi tipahtelemassa ja koheltavainen touhuilu loppumassa, kun pitäisi siirtyä täysimittaisen hopoilun vietäväksi ja tätä oletettavasti kommellusrikasta kyytiä olisi luvassa sellaiset 21 minuuttia osiossa A Very Goofy Christmas. Hessu itse on vielä melko lupsakassa mielentilassa, mutta Max-pojalla hoppu sekä kiire tuntuvat kiihtyvän, koska pitäisi saada Joulupukille osoitettu kirje postin kyytiin ja näyttää siltä, että jumittelu kostautuu postiauton huristellessa pois ilman toivelistaa. Hurjaa vauhtia painellaankin perään ja oikaisu ruuhkaisen ostoskeskuksen läpi ei ihan tuosta vain sujahtamalla sujukaan, vaan joulupostin toimitus alkaa muodostua melkoiseksi haasteeksi, koska kaikenlaisia vaikeuksia näyttää tiellä pölähtävän. Hessu pääsee höpsöilemään heti melkoisessa kohkauskimarassa ja saadaanhan se kirjekin oikealle henkilölle ojennettua omalaatuiseen tyyliin, joten kaksikko voi siirtyä muiden askareiden pariin.

Seuraavaksi pitäisi putsailla paikat kuntoon Joulupukin vierailua varten, mutta naapurissa Pekka pikkuisen keljustikin ivailee näille puheille ja siinä samalla iskostaa Maxin mieleen ajatuksen, että koko tarina lahjoja jakelevasta hyväntekijästä olisi pelkkää puppua. Hessu yrittää parhaansa mukaan lohduttaa poikaa ja selittää, ettei asia nyt ihan niin ole, mutta Max alkaa kasvatella ja pyöritellä päässään Pekan skeptisiä sanoja, ja ryhtyy itsekin ihmettelemään, miten ikinä Joulupukki pystyisi koko maailman kiertämään niin nopeasti. Sehän tarkoittaisi käytännössä noin 800 vierailua sekunnissa, eikä tässä olisi vielä huomioitu lainkaan taukoja.

Murheita mielessä muhii ja olisi omien jouluvalmistelujen lisäksi muutakin sovittua tekemistä, joten Hessu ei oikein ennätä kunnolla pysähtymään poikansa huolia kuulemaan. Seuraavaksi pitäisikin käväistä järjestämässä illallinen vähäosaisemmille naapureille, ja kaikki sujuukin hyvin, kunnes tulee valepukuisen joulu-Hessun aika jakaa jouluiloa sekä lahjoja perheen lapsille. Sattuukin klassinen partakömmähdys, minkä Max näkee ja siinä alkavat viimeisetkin joulu-uskon rippeet karista nopeasti. Jotakin pitäisi keksiä, mutta toisen murjottaessa kepeämielinen ilveily ei ehkä enää ole se toimivin ratkaisu ja siinä saa jo varoa, ettei aattoilta kallistuisi katkeraan kinasteluun. Ehkäpä pitäisi siis valvoa koko yö taivaita tuijotellen ja odottaa kellonkilkatuksen säestämää rekeä saapuvaksi, mutta noinkohan vain tämä hartaasti toivottu vieras saapuu, vai vaipuuko kumpikin vartoilijoista epäuskon ja pettymyksen puolelle...?

Apeat aatoksensa sekä kiukkuisemmat kohtansa A Very Goofy Christmas sisältää, mutta Hessulta löytyy kyllä lujasti uskoa ja hänen otteensa joulun taikaan on hyvinkin omalaatuinen sekä höpsösti hassu, joten yleisilmeeltään pätkä ponnahtelee ehdottomasti positiivisen ja pirteän puolelle, eikä muristeleva murjottelu ole ihan sitä päähuttua tässä touhuilussa. Jos edellinen satu ei ole ihan perinteisimmän polun mukaan tepasteltu, niin toista koitostakin voi kehua samaan tyyliin, sillä siinäkin on myönteistä vinksahdusta nähtävissä, mutta silti yritetään etsiä hiljaisia sekä herkempiäkin hetkiä. Melko usein omalla kohdalla itsetarkoituksellinen sekoilu alkaa tökkiä etenkin jouluelokuvissa, mutta aina on tuntunut siltä, että Hessulla on luontainen taipumus kohellukseen, eikä hepun hötkyilyt ainakaan omiin silmiin vaikuta väkinäiseltä pöllöilyltä, vaan näitä nyt vain sattuu ja tapahtuu, kun hän yrittää milloin mitäkin sen suuremmin suunnittelematta.

Tämänkin tarinan edetessä säheltely tulee sujuvaksi osaksi melkeinpä kaikkea puuhastelua ja sitä kömmähtelyä pätkän aikana nähdään kiitettävästi. Yhtenä hetkenä Hessu jauhottelee hohotellen itsensä ja seuraavassa sekunnissa onkin jo pyrstöpuoli liekeissä, mutta ehkä se on ihan hyvä, etteivät kaikki ole mitään arkiasioiden mestareita, vaan saattaa juttu jos toinenkin lipsahtaa näpeistä. Monenmoista melskevilskettä onkin riemukkaalla sekä pirteällä energialla ruutuviihteeksi väännetty, ja itse väittäisin, että Hessun höpsöily on lähes täysin hyväntuulista tuijoteltavaa ja siitäkin tykkäilen, että varsinainen tahallinen ilkeily on melkoisen vähissä. Minulle jouluinen kepeä keppostelu toimii paremmin ilman runsaasti annosteltua häijyä pahistelua, ja toki tässäkin Pekka saa töksäyttelevästä piruilustaan pikkuisen paluupostia.

Kuusipuun alta löytyy tosiaan vielä kolmaskin paketti tutkittavaksi ja sen sisuksista paljastuu tarina nimeltään Gift of the Magi. Kokoelman ensimmäisen osion tapaan myös tämä kolmas koitos on haettu kauempaa vuosisadan alusta, sillä O. Henry julkaisi samannimisen kertomuksensa jo 1905. IMDB tietää kertoa, että ensimmäinen filmatisointi olisi jo vuodelta 1909 ja sittemmin se on siirretty lukuisia kertoja elokuvakankaille ja televisioruuduille. Kyseinen listaus ei varmaan edes sisällä kaikkia tulkintoja, sillä Mickey's Once Upon a Christmas sieltä ainakin uupuu. Hyvät jutut eivät tietenkään noin vain kulahda loppuun ja sovituksia maailmaan mahtuu. Tässä tapauksessa homma menee niin, että köyhyyden kanssa kamppailevat nuoret rakastavaiset ovat Mikki ja Minni, joilla olisi 17 minuuttia aikaa selvitellä, miten he rahapulastaan huolimatta voisivat antaa toisilleen sen parhaan ja huomaavaisimman lahjan.

Kertoja vähän auttaa aprikoimisessa pohjustellen, että sydämestä annettu lahja olisi se merkityksellisin, mutta mitäpä se sitten mahtaisikaan olla? Tarinan alkaessa on enää vain yksi kauppapäivä käytettävissä ja Mikillä on kyllä kultainen kaulaketju mietittynä rakkaalleen. Rahapussukka on kuitenkin sen verran kevyt, ettei kultakoru noin vain näyteikkunasta lahjakääreeseen siirry, mutta Mikki on kuitenkin toiveikas, sillä edessä on kokonainen työpäivä täynnä tienaustilaisuuksia. Joulukuusisesonki käy sen verran kuumana, että hyvällä kauppiaalla on päivän aikana mahdollisuus ansaita vaadittu summa, eli mieliala ei ainakaan tappion puolelle ole kallistumassa. Mikki lähteekin hyväntuulisena Pluton kanssa kuljettelemaan yhtä joulukuusta Minnin asuntoon ja kuulumisia vaihtamaan.

Minnillä on meneillään aivan vastaavanlaisia huolia, sillä laskuja tipahtelee tiuhaan tahtiin, käteistä ei ole ja lahjan tahtoisi Mikille ostaa. Tiukkojen aikojen toivo onkin hänen osaltaan laitettu siihen, että joulukuun aherrus palkittaisiin työpaikalla bonuksella. Hyvät otteet onkin huomioitu, mutta tunnustus ei aivan vastaa odotuksia. Myös Mikille on luvassa tylympää tekstiä, sillä työnantajana toimiva Pekka aikoo palkita kiltin hyväsydämisyyden palkan takaisinperinnällä ja potkuilla, että hyvää joulua vaan, ho-ho-ho-hooo! No, eipä Pekka tässäkään tarinassa ehdi liikoja ilkeilyistään iloitsemaan vaan huolimaton sikarin käryttely saattaapi johtaa kuusivaraston käräyttelyyn. Mikin ja Minnin pulmia eivät kostautuvat pahistelut ole ratkaisemassa, mutta kummallakin on kuitenkin varasuunnitelma mielessä, joten josko jouluilo olisi sittenkin pelastettavissa?

Lopettelujaksokin toki muutaman riehakkaamman tuokioisen ruudulle loihtii, kuten vaikkapa Mikin osallistumisen hyväntekeväisyyskonserttiin tai puolipöhkön lahjajahdin kelloa vastaan, mutta noin kaikkiaan on kuitenkin vähäsen verkkaisempaa ja tunnelmallisempaa tarinaa kohti kallellaan. Minusta onkin aivan oikea valinta laittaa Gift of the Magi lopetteluksi, koska kyllähän hyvä ja romanttinen herkistely tässä yhteydessä parhaan jälkimaun tuottelee aiempiin verrattuna. Alakuloisten mielialojen kääntyminen ja hymyileväisen onnellisuuden lisääntyminen tuntuu taas kivasti kihelmöivältä katsomonkin puolella. Ehkäpä itse lämpenen pikkuisen herkästi näille tällaisille höttöisille hyväntuulisuuksille, mutta on jotenkin kovin kaunis ajatus, että vaikka lahjat menevät hiukan ohi, niin tuovat ne silti paria paljon lähemmäs toisiaan. Vaikka Gift of the Magi ei olekaan mikään mahdottoman kyyneltulvan käynnistelijä tai yritä kurjuutta sekä köyhyyttä suureksi surkeudeksi summailla, niin onpa kuitenkin sydäntä mukana, mutta ei silti olla liian vakavalla ilmeellä lähdetty murhetta iloksi pusertamaan. Siksipä siis sanoisin, että tämä lyhyt lahjapähkäily onkin herttaisimpia näkemiäni Mikin ja Minnin tarinoita.

Tavallaan Gift of the Magi ei mikään varsinainen finaali ole, koska sen jälkeen saadaan kuviin vielä koko porukan yhteen kasaileva jouluinen lauluhetki tervehdyksineen. Tästähän oli otettu pätkiä aiemmin katsomaani Disneyn kokoelmaan Winter Wonderland, jonka kommenteissa kerrottiinkin, että alkujaan laulu olisi tätä teosta varten tehty. Kyllähän se sekalainenkin hoilottelu ja toivottelu tässä yhteydessä toimii paremmin, kun samaiset hupsut, höpsöt ja ajoittain herkätkin hahmot käväisevät vielä kerran kuvissa ennen hyvästejä moikkaamassa ja lopulta löytävät yhteisen sävelen sekalaiseen kuoroonsa.

Voihan tässä todeta ilokseen, että tämän vuoden Disney-koosteissa järjestys tuli valikoitua oikein ja paras säästyi loppuun. Tykkään kyllä kovasti tästä kattauksesta, sillä siinä on sopivassa suhteessa kaikenlaista jouluista touhua ja päätöstarinaksi valikoitu onnistuneesti se romanttisin sekä koskettavin satu. Lisäksi lopettelulaulu tuo kivasti omilla tahoillaan koheltaneen ja erikoistenkin pulmien kanssa kamppailleen porukan yhteen toivottamaan hyvää joulua kaikille katsojille. Viime vuonna oli ohjelmistossa vastaava kolmen kokoelman katselu-urakka ja silloinkin ne löysivät oikeat paikkansa. Tuolloin Celebrate Christmas with Mickey, Donald & Friends oli ihan kohtalainen avaus sisältäen hyvät hetkensä, mutta myös vähemmän innostavaa tavaraa. Perässä seuraillut Donald Duck's Christmas Favourites tykitteli runsain määrin talvista iloa ja urheilullista kohkausta, mikä tekee siitä vauhdikkaassa viihdyttävyydessään tiukimman viiletyksen näiden näkemieni Disneyn koosteiden joukossa. Kolmantena vuoroon päässyt Countdown to Christmas esitteli myös vauhtiosastoa, mutta myös herkempi ja sydämellisempi puoli saatiin synnyteltyä sinne sekaan. Utuinen ja kaunis lyhytelokuva Wynken, Blynken & Nod vei lumoavalle sekä unenomaiselle matkalle läpi öisen tähtitaivaan, mutta vielä enemmän kosketti haikeakin tarina The Small One, josta teki tuolloin mieli näpytellä ihan oma tekstinsä. Kysymyksenä siis on, että mistäköhän löytyvät levyt seuraavalle vuodelle? No, ehkä olisi välillä ihan kiva kokeilla muunlaista elokuvallista ajanvietettä joulukauden iloksi, mutta sen näkee sitten...

Mickey's Once Upon a Christmas (1999)

Iloista, rauhallista ja lämpöistä joulua kaikille!