maanantai 13. marraskuuta 2017

The Vanishing Private / The Village Smithy (Aku kyläseppänä)

Jokseenkin mielikuvitoksettomasti ja hitusen hitaastikin blogissa elokuvamaailman tekeleiden tutkiminen jatkuu ankkailevissa merkeissä, kuten jo muutamassa edeltävässäkin tekstissä peräkkäin, mutta voipi olla, että näistä näppäilyyn on tuloillaan pienoista taukoa ja siirtoa muunlaisesta menosta höpöttelyyn. Joulukin sieltä jo vähitellen kurkistelee ja hyllyihin on kerrytetty talviseen juhlaan soveltuvaa hömpötystä ja ehkä hivenen vakavampaakin katseltavaa, mutta jospa ei vielä ole syytä singahtaa asioiden edelle, kun ihan mielelläni Akun sähellyksiäkin tosiaan seurailen ja selvittelen. Viime kerralla oli menossa hurjaksi koitokseksi yltyvää lumisotaa ja tietysti Akun jokseenkin takkuileva armeijataivalkin sai jatkoa. Mielestäni kyseinen lyhytanimaatiopari olikin mainiota menoa ja vauhdikasta hassuttelua, eikä lainkaan haittaa, jos tohelointi yhtä pirteänä jatkuu. Tämän kokoelman puitteissa olisi aika Akun sovitella kolmatta kertaa sotilaspukua ylle, ja saapi nähdä, joko alkaa sujumaan vai kääntyykö taas käsittämättömän koheltelun puolelle...?


The Vanishing Private


Voinee hyvinkin väittää, ettei Aku ainakaan minään huimapäisenä laskuvarjojoukkojen sankarina loistanut, kun Pekka hänet puoliväkisin viskaisi koneesta pudotukseen tarinassa Sky Trooper. Kovapäinen kaksikko päätyikin vaihteeksi perunahommien pariin, mutta ilmeisesti armeijalla on vielä toivoa Akunkin suhteen, eli keittiökomennuksesta ei ainakaan toistaiseksi ole mitään ikuista uurastusta tulossa. Kaveri onkin laitettu naamiointihommiin, eli mahtava tykkimötkäle pitäisi värjäillä maastoon sulautuvaan malliin. Akukaan ei ole edellisistä takaiskuista lannistunut, vaan uutta puhtia on jälleen löytynyt ja laulellen pensseliä ripeästi heilutellaan. Käskynjaossa on kuitenkin tainnut mennä jotakin pahasti ohi ymmärryksen, sillä värivalikoima on loistokkaan räikeä, eikä varsinaisesta naamioinnista oikein voi puhua.

Näilläkään näytöillä ei se sotilusura ole saamassa siipiä alleen, vaan sanomista sekä tylympää palautetta tulee taas, kun Pekka on kirjaimellisesti kurkussa kiinni. Armeijan riveissä ei erityisemmin arvosteta erikoista visiota, omalaatuista otetta ja väriloistokasta taiteilua, ja tuloillaan onkin ohjeistuksen kertaaminen, eli kanuuna näkymättömiin...mars mars! Aku käpsytteleekin läheiseen halliin, josta löytyy mielenkiintoista kokeellista maalia ja sillä näyttäisi saavan aikaan haluttuja tuloksia. Eipä muuta kuin pensseliä huiskuttelemaan ja kohta koko tykki onkin hyvin hankalasti havaittavissa. Hyvästä yrityksestä huolimatta kiitokset jäävät jälleen odotetun vähiin...



Kuten tunnettua on, niin Akun kärsivällisyys ei loputtomiin veny ja kiittämätön sekä kovakourainen käskyttäminen käy hermoille ennen pitkää, mikä herättelee mielessä pirullisemmat puolet jälleen kerran. Onkin tullut aika maksella keljuuksia takaisin ja siitäpä sitä sekoilua seuraa...jopa siinä määrin, että vastapuolen mielenterveys asetetaan hyvinkin kyseenalaiseksi. Tiedä sitten, miten paljon esimerkiksi Universalin vanhempi kauhistelu The Invisible Man on Carl Barksia ja Jack Kingia innoittanut Akun näkymättömien temppujen osalta, mutta jälleen näistä kommelluksista käännellään ja väännellään vauhdikas seitsenminuuttinen rähinä. Mikään ei suju suuttumatta ja silmissä sumenee entisestään kenraalin seuraillessa sivusta epäuskoisena tätä surkuhupaisaa törttöilyä. No, pääseehän päällystökin lopulta ottamaan osaa sekoilevaiseen säntäilyyn, kun kukkakimput vaihtuvat kranaatteihin. Perinteistä hassuhkoa loppuriehaa kaverukset katsomoon taas tarjoilevat, mutta kenties tällä kerralla osat vähän vaihtuvat?

The Vanishing Private (1942) (IMDB)


The Village Smithy (Aku kyläseppänä)


Jos edellinen edesottamus laitettiin liikkeelle laulelemalla reippaasti, miten armeijalle on koittamassa aika uudenlainen, niin sepän hämyisessä pajassa taas avauspuheenvuoro on pykälää mahtailevampaan suuntaan. Vastoinkäymiset eivät selvästi ole vieläkään voittoa sinnikkäästä ankasta viemässä, vaan kuuma paja laittaa Akun tunnelmoimaan rankan fyysisen työn palkitsevista puolista. Hän on suorastaan voimiensa tunnossa huhkiessaan hehkuvan hiilipesän edustalla ja kehuskelee karuilla kourillaan sekä mahtavilla muskeleilla. No, kenties katsomon suuntaan näyttää kuitenkin siltä, että pikkuisen olisi kehonrakennusharrastelua suoritettavana ennen kuin kannattaisi lähteä isommin käsivarsilla pullistelemaan, mutta jokainen tavallaan...

Kunhan karskit puheet on pidetty, niin olisi aika vaihtaa toiminnan puolelle ja kokeilla, miten kuuma metalli tottelee takojansa tahtoa. Tässä tapauksessa on jo pienoista ennakko-olettamaa, ettei varmaan ihan suunnitellusti työskentely sujukaan ja heti ensimmäinen projekti osoittautuu ongelmalliseksi. Tarkoituksena olisi korjailla kärrynpyörää, eivätkä osaset tahdo kupruilematta toisiinsa sopia ja sekös sepän rajallista kärsivällisyyttä käy heti riepomaan. Pari kertaa Aku viitsii rauhallisemmin yrittää, mutta sitten tuleekin jo raja vastaan, mikä tarkoittaa käytännössä koko kapistuksen hävitystä. No, onhan pajassa toki muutakin puuhasteltavaa, eli eipä tekeminen ja tohelointi siihen lopu.



Melko perinteisellä rakenteella tämä Carl Barksin kirjoittama ja Dick Lundyn ohjaama seitsemään minuuttiin venyvä lyhytanimaatio on tekaistu. Vääntö kurjan pyörän kanssa toimii tuttuna alkupuraisuna ja eräänlaisena temperamentin lämmittelijänä pätkän päävastusta varten. Tässä tapauksessa isompia vaikeuksia tuo tullessaan kengitettävä aasi, jolle ei tunnu millään löytyvän mielestä jalkinetta. Sanoisinpa, että aikamoisen tutunoloista touhuilua kaksikon kärhämöinti on, kun Aku saa osakseen nöyryyttävää kiusantekoa kera ivailun ja siihen vastailee itse tuimemmalla otteella. Väitän, ettei pajaympäristöä lopulta kovin mielikuvituksellisesti tai monipuolisesti lähdetä hyödyntämään ja oikeastaan vastahakoisesta kengityksestä katoaa paras puhti jo ennen lopettelua ja muutenkin kokonaisuus tuntuu muutaman edellisen reippaan menopalan perään vähän keskinkertaiselta sekä huitaistulta välihupailulta. Siksipä mielestäni The Village Smithy onkin tämän toisen The Chronological Donald -kokoelman heikoin tekele ainakin toistaiseksi ja kenties on ihan hyvä ottaa tähän väliin ainakin pieni tauko akuiluihin.

The Village Smithy (1942) (IMDB)

tiistai 24. lokakuuta 2017

Donald's Snow Fight (Akun lumisota) / Sky Trooper

Nähtäväksi jää, tuleeko lokakuussa paljoakaan muuta juttua blogiin kerrytettyä kuin näitä Akun lyhykäisiä remustelevaisia raivoiluja. Elokuvaseikkailut toki edistyvät myös muissa maailmoissa, kun vaikkapa tuossa pari iltaa sitten tuli kertailtua pitkän tauon jälkeen James Cameronin edelleen kolmisen vuosikymmentä ilmestymisensä jälkeen erinomaisenkin vimmaiselta vaikuttava ja hengästyttävä vuoden 1986 Aliens pidempänä versiona. Ajatuksena oli vilkaista suurin osa tästä saagasta lokakuun aikana, sillä tällainen hyytävä synkistely tuntuu kyllä helposti löytävän paikkansa pimeistä syysöistä. Luontevaa on sekin, että väliin tahtoo kevennykseksi jotakin hiukkasen harmittomampaa hassuttelua ja siinä vaiheessa onkin hyvä marssittaa Aku taas kotikatsomoon räyhäämään. Viimeksi ankkaystäväinen päätti lentäjäsankaruuden innoittamana värväytyä armeijaan, mutta huimien seikkailujen sijaan syntyikin sähellystä marssikentällä ja palkkioksi perunaröykkiö kuorittavaksi. Voinee väittää, ettei kaverin kullankaivuu paljoakaan paremmin sujunut, mutta katsojalla kyllä oli kivaa tätä varsin viihdyttävää tuplaa tuijotellessa, ja samaa sekoilua tietysti lisääkin tahtoisi...



Donald's Snow Fight (Akun lumisota)


Aivan niin pikaista paluuta armeijan arkeen ei ole tarvetta tehdä, etteikö välillä vähän lumisemmallekin harrastelulle olisi tilaa, mutta kuten nimikin kertoo, niin siitä huolimatta tavallaan sotaisissa merkeissä näitäkin leikkejä puuhastellaan. Talvi onkin tuiskutellut komeat kinokset Akun asumuksen ympärille, eikä tämä ankka ainakaan lunta erityisemmin inhoa, vaan ennemmin intoilee talviharrastelumahdollisuuksien lisääntymisestä. No, ehkei hyinen viima niinkään ihastuta, sillä jo ovea availlessa pakkanen hönkii nokan jäähileeseen, vaan sepä ei vielä lumiriehaa pilaa, eli pikkuisen paksumpaa pusakkaa ylle ja vaikkapa pulkkamäkeä kohti käpsyttelemään!

Korkean kukkulan huipulle Aku kiiturinsa perässään kiskookin ja alhaalla avautuu vauhdikkaan laskun lisäksi myös mahdollisuuksia kiusantekoon, ja tälläkin kerralla Akun on miltei mahdotonta vastustaa houkutusta. Alempana rinteessä nimittäin tuttujen sukulaispoikien kolmikko on omien talvitouhujensa parissa väsäämässä näyttävää lumiukkoa. Hauskaa heilläkin on, mutta eipä sille voi mitään, jos yksi kokee kutsumuksekseen ilonpilaajan osan, kun pirullisempi puoli puskee pintaan ja pulkkaa aletaan tähtäilemään kohti nuorison lumitaideteosta. Kuin kanuunankuula kiitelee kiusantekijä korkeuksista, jolloin toisten työ tehdään sekunnissa tyhjäksi ja maailmaan hetkistä aiemmin syntynyt lumiukko lössähtää lumisohjoksi. Akulla ja pojilla on toki yhteistä historiaa vastaavista koitoksista ja kyllähän härnäily sodanjulistuksesta käy...



Kerta ei ihan ensimmäinen ole, kun Aku ja pojat ottavat yhteen lumisissa merkeissä, sillä esimerkiksi kolmisen vuotta varhaisemmin kiskaistiin luistimet jalkaan ja kisailtiin varsin vauhdikkaasti tarinassa The Hockey Champ. Ainakin minulle nämä talviset touhuilut kyllä kelpaavat, eikä lumirieha tuohon aiempaan verrattuna sentään mitään tympäisevää toistoa ole, vaan kyllähän kepposia on mukavasti kehitelty lisää. Keljulla kelkkarallilla alkava hurjastelu intoutuu edetessään poikien tarjoillessa takaisin kovan kopsauksen ja siinä sitä taas mennään. Tälli onkin tuima, mutta taitaapa tulla ihan Akun itse tilaamana, mutta kun täystyrmäystä ei saavuteta, niin pitäähän kostonkierrettä jatkaa. Kohta ollaankin upeassa lumilinnoituksessa ja Aku taas näppäränä ankkana väsää tuosta vain kasaan poikien muureja moukaroivan taistelualuksen. Raivo nousee, ilma täyttyy jäätävistä kuulista sekä kuumista nuolista ja kumpikin puoli saa höykytystä osakseen. Antautuminen ei todellakaan ole rankkojen ankkojen hommaa, vaan kekseliäitä keskityksiä ja sarjatulta satelee niskaan osapuolten hakiessa viimeistä ratkaisevaa jytkyä, eikä katsomossa ainakaan tarvitse tylsäillä toisten taistellessa.

Näin reippaasta temmellyksestä ja loppua kohti hyvinkin kiihtyväisestä kamppailusta kääräistään helposti kasaan viihdyttävä seitsenminuuttinen. Jos nimiä mainitaan tekijäpuolelta, niin taas Carl Barks on ollut kilvoittelua ja lumisotaa ideoimassa ja Jack King lyhytelokuvan ohjannut. Jos oikein muistelen, niin Tupu, Hupu ja Lupu ovat noin kymmenisen kertaa toistaiseksi näissä aiemmin kommentoimissani pätkissä käväisseet Akun arkea ilahduttamassa. Viime kerrasta on tosin jo vierähtänyt useamman kuukauden rupeama, koska Truant Officer Donald tuli tammikuussa katseltua. Akun riehakas ja jokseenkin höyrypäinen koulupoliisitouhuilu huvitti silloin mukavasti ja kehuvalla linjalla saa jatkaa, koska mielestäni Donald's Snow Fight on niinkin sujuvaa sekä pirteää vilkuiltavaa, ettei paljoakaan tarvitse valitella ja jatkuvasti kovenevat panokset kasvattelevat hymyä entisestään. Vääntö tietysti paisuu vähäsen vallattomaksi, mutta eipä näissä niinkään lie järkeä uskottavuudesta napista, vaan kunhan homma toimii, niin pienet ylilyönnit ovat pelkkää plussaa ja niinpä Donald's Snow Fight on ainakin toistaiseksi minusta nelikon parhaita kärhämöintejä ja yleisesti kuvitukseltaan kaunista katseltavaa.

Donald's Snow Fight (1942) (IMDB)



Sky Trooper


Leikkimielisemmistä sotahommista otetaan seuraavaksi askel tositoimia kohti, vaan eipä sentään vieläkään veristen taistojen tuiskeeseen päästä syöksähtämään. Jos Akun armeijauraa käynnistellyt Donald Gets Drafted päättyi perunahommiin, niin samoista merkeistä ilmavampaa menoa lupaileva Sky Trooper lähtee liikkeelle. Pottu jos toinenkin olisi Aku-paralla työstettävänä, mutta kaipuu korkeuksiin on valtava ja se purkautuu surkeana vaikerointina. Ikkunan toisella puolella lentokoneet tekevät huimapäisiä syöksyjä, mikä korostaa oman tilan yleistä ankeutta perunakasojen ympäröimänä. Siinä surkutellessaan Aku päätyy vahingossa veistelemään Pekan hatustakin lentokonekoristeen, eikä tämä kova käskyttäjä osaa täysin arvostaa toisen taiteellista silmää ja kädentaitoja, vaan ennemmin näyttää siltä, että taas olisi yhteenotto keräämässä lupaavasti kierroksia.


Pekka tuntuu olevan jokseenkin kiusivaisella tuulella ja ilkkuen vyöryttää toisen niskaan uuden perunaröykkiön lupaillen, että kunhan siitä selvitään, niin saadaan ne haikaillut siivet alle. Tämähän tietysti laittaa Akuun huikeasti puhtia työtehon kasvaessa silmissä, eli kohta onkin jo valmista. Aivan noin vain ei koneeseen silti pääse, vaan pitäisi pari testiäkin pystyä läpäisemään, ja sanotaanpa vaikka siten, ettei tasapainoa tutkiva koe ihan nappiin mene ja kun tulee upseeria tuikattua neulalla takapuoleen, niin menestys alkaa jälleen olla kyseenalaisempaa luokkaa. Pekka päätyykin palkitsemaan nämä räpelöinnit hieman ilkeämielisellä kepposella komentaen Akun juuri lähtöä tekevään koneeseen. Toinen ilmeisesti odottaa saavansa mukavan ja turvallisen lentomatkan, mutta ohjelmistossa olisikin laskuvarjohyppyä kylmiltään.

Edellisen armeijahupailun tapaan myös taivaiden taisto oli jäänyt lapsuusvuosilta hyvin mieleen ja oikeastaan kaikki kohtaukset alusta loppuun tuntuivat miellyttävän tutuilta. Yllätyksiä ei sinänsä siis silmille syöksähtänyt, mutta eiköhän niitäkin näiden koitosten puitteissa ole vielä luvassa. Mielestäni akumainen ote sopii hyvin armeijairrotteluihin, kun jokseenkin ryppyotsainen ja kuria kunnioittava laitos saa kärsittäväkseen äksyilevän ja äkkipikaisen ankan, joka ei punaista nähdessään paljoakaan ole ylempiään kumartelemassa. Tässäkin esimerkkitapauksessa tohkeissaan touhuillaan vähän mitä sattuu ja kunhan homman henki selkeytyy, niin pelko painaa päälle ja siinä vaiheessa komentoketjussa korkeammalla olevan käskyttäjän jäkätykset eivät voisi vähempää kiinnostella. Hengenvaarallista leikkiä käydäänkin kilometrien korkeudessa viihdyttävästi vääntäen. Pekka uhittelee jo tulevilla murhatöillä ja hetkistä myöhemmin puuhastellaan paukahtelevaisten pommiarpajaisten parissa. Kaikenlaisia kivoja kommelluksia ovat taas Carl Barks ja Jack Hannah paperille kirjoitelleet ja näistä Jack King on jälleen näppärän sekä sujuvan seitsenminuuttisen animaation ohjastellut. Eipä se ihan uskomatonta ole, jos yllätyspaukku yläilmoista lopettelee lentelyt ja palauttelee nahistelevan kaksikon perunankuorinnan huomattavasti tapahtumaköyhempään maailmaan, mutta eiköhän sieltä taas tilaisuuden tullen saada jotakin vähän räväyttävämpääkin aikaan...?

Sky Trooper (1942) (IMDB)


sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Donald Gets Drafted (Aku armeijassa) / Donald's Gold Mine

Syksyinen elokuvaharrastelu nyt vain tökkii muiden kiireiden takia edelleen kohtalaisesti, mutta ehkei siitä tarvitse paasailla sen enempiä. Lokakuussa kuitenkin on pienoista piristymistä pimenevien ja viilenevien iltojen myötä ilmennyt, koska on tullut tuijoteltua melkeinpä yksi rymistely jokaisen päivän päätteeksi. Lähinnä kuitenkin olen suosinut toimintapainotteista tykittelyä ja vieläpä uusintojen muodossa näitä olen ahminut, eikä noista ole aiemminkaan ihan hirmuisesti tullut tänne tekstailtua, joten niinpä nytkin tapahtuu mittava loikka koko sinänsä viihdyttävän räiskyttelykasan yli ja meno jatkuu ankkailulla. Tämän uuden urakan alkupäätä puraisinkin edellisen kuukauden puolella lyhytelokuvatuplalla Bellboy Donald ja Donald's Garden, jolloin muistaakseni mainitsin, että tämä toinen levykokoelma Akun varhaisista vaiheista tuli hankittua hiukkasen höpsöjenkin sotajuttujen takia, koska sen aikajana tosiaan sijoittuu pitkälti toisen maailmansodan päälle.


Donald Gets Drafted (Aku armeijassa)


Näihin vääntöihin ja hirmutekoihin Akukin nyt viskaistaan, koska jokaisella on kova osansa tehtävänä, mutta ainakin alkuun varsin innokkaana ankkana tuttu ystäväisemme läpsyttelee värväystoimistoa kohti. Katuja koristelevat mainosjulisteet vielä nostattelevat taistelumielialaa ja laittavat entistä enemmän vipinää räpylöihin. Siinä samalla selviää paperista kutsua vilkaisemalla katsomon suuntaan ensimmäistä(?) kertaa Akun keskimmäinen nimi Fauntleroy, mutta myös hienoista vihjausta mahdollisesta epäonnesta on samaisesta lappusesta löydettävissä. Mainoksissa ratsuväki karauttelee yli esteiden, iskujoukot etenevät vinhasti ja jalkaväki kuntoilee, eli seikkailua, vauhtia ja vaaraa olisi luvassa, jos tähän porukkaan lähtee mukaan. Liekö sitten kyseessä aivan Akulle sopiva elämys, onkin jo aivan toinen seikka...

No, saattaahan sitä hieman muutakin olla tarjolla kuin täydellisen rämäpäistä rellestystä kiväärit kätösissä, sillä lupaillaan myös, että kaikki sotilaasta kenraaliin ovat kavereita keskenään ja henki niinkin hyvä, että aamiainen tarjoillaan sänkyyn. Plus päälle sekin, että komeasti sotapukuun itsensä kietonut sankari voi hyvinkin huokua haluttua vetovoimaa. Sotaa, seikkailua, herkuttelua ja kenties romanssiakin olisi siis mainosten mukaan luvassa, mutta noinkohan vain armeijan arkitodellisuus kenties pikkuisen harmahtavampaan ja hohdottomampaan menoon kääntyy? Joka tapauksessa Akulla mielikuvitus haaveineen kiitää jo korkealla, kun hän ovesta sisään astelee ja kovasti haluaisi itselleen omien siipien lisäksi korkealla pilvien keskellä kiitelevän tuhokoneen komennettavakseen.



Sepä ei kuitenkaan ihan riitä, että hetkisessä huutelee haluavansa lentäjäksi ja kohti seikkailuista suurimpia, vaan ensin olisi selvitettävänä testi jos toinenkin. Ensimmäisenä pakollisena pahana on kovakouraista käsittelyä ja kiskomista sisältävä terveystarkastus, eikä ihmekään, jos sydän käy kiivaammin jumpsuttelemaan ja hermot hiljalleen kiristyvät. Pikakäsittelyn päätteeksi otetaan vielä suurpiirteisesti mitat muistiin ja päälle sovitellaan armeijamaisen tehokkaalla ja karkealla tavalla sopivat vaatteet, eli tarkempi kokojen valikoiminen on aivan turhaa hienosäätöä, eikä muuta kuin hattua päähän ja leimaa pyrstöön, eli olisi taas yksi ankka valmiina taisteluun! Armeijan arki on tosiaan alkuun hiukkasen vähemmän huikaisevaa kuin mainosmateriaalien rakentelemat mielikuvat ja sen saa Akukin omakohtaisesti huomata, että vaikka miten tahtoisi ylhäällä muristelevien koneiden kyytiin, niin voikin joutua tylsämielisesti päivästä toiseen tamppaamaan samaa kenttää raskaat kantamukset niskassa...

Aiempien akuilujen yhteydessä onkin useampaan kertaan tullut mainittua, että muutama näistä armeija-aiheisista lyhytelokuvista on jäänyt jopa poikkeuksellisen hyvin lapsuusvuosilta muistiin. Luultavasti niitä silloin ihasteli hiukan toisenlaisin silmin, mutta kyllähän meno vieläkin maistuu. Tästä vuoden 1942 Akun sotilasuran käynnistävästä yhdeksänminuuttisesta pätkästä vastaavat tutut nimet, eli ideapuolella Carl Barks ja Jack Hannah, kun taas ohjaajaksi on merkitty Jack King, ja kyllähän tämä trio repii huvitusta vaikkapa niistä puuduttavista marssiharjoituksistakin. Etenkin, kun kersantiksi käskyttämään on valikoitu Akun vanha kiistakumppani Pekka, eikä heppujen yhteistyö tässäkään koulutuskoitoksessa ihan rauhanomaisesti suju, ja hyvä niin. Akuhan odotetusti hetkessä huitoo, viuhtoo ja koheltaa itsensä ilkeämmän komentelijan silmätikuksi ja siinähän sitä taas mennään jääräpäisesti kohti väistämätöntä purkausta ja kovien kallojen yhteenottoa.



Mitä nyt vuosien takaisiin muistikuviin on luottamista, niin väittäisin, ettei Donald Gets Drafted vielä ole kovinta kamppailua Akun ja Pekan välillä armeijan joukoissa, vaan sanoisin, että myöhemmissä väännöissä kaksikko pääsee hieman lohduttomampiinkin tunnelmiin, kun asetellaan kirjaimellisesti pistoolia ohimolle. No, varmaankin näistäkin katkerista kokemuksista pääsen jossakin vaiheessa puhelemaan, mutta Donald Gets Drafted antaa kuitenkin hyvää esimakua siitä, mitä on jatkossa luvassa. Pekka melkoisen nopsasti huomaa, ettei kiväärinsä kanssa räpeltävästä Akussa välttämättä ole ainesta eliittijoukkoihin, eikä niskurointi paranna yhtään ankan asemaa, vaan kovaa kuritustahan siitä seuraa. Tuskien testi ja toivoton taistelu kivuliaine kohtaloineen muurahaisten armeijaa vastaan olikin hyvin muistissa, ja Akun ponnistelut huvittelevat edelleenkin. Suoritus sujuu niinkin surkeasti, ettei luvassa ole minkäänlaisia ansiomerkkejä mainiosta toiminnasta, vaan tilapäinen siirto perunatalkoiden puolelle, mutta sieltähän on taas hyvä ponnistaa ylöspäin!

Donald Gets Drafted (1942) (IMDB)


Donald's Gold Mine


Ihan heti perään ei lähdetä Akun sotilasarvoon nostetta hakemaan, vaan painutaankin maan uumeniin kimaltelevien rikkauksien perässä. Jos ei kunniallista sankaruutta sotilaspuvussa saavutetakaan, niin kenties tilalle saadaan kovaa käteistä kukkaroa pulskistuttamaan...? Sopiihan se ainakin katsomon puolella, koska vaihtelu on kivaa ja useinhan näistä Akun rikastumishaaveista ihan hyvää hupia aikaiseksi saadaan. Seitsemään minuuttiin tämä kaivosurakka tiivistyy ja toisena kirjoittajana on taas toiminut Carl Barks, eli tiivistahtista ja kekseliästä vipellystä uskaltaa ennakkoon odotella. Tositoimiin loikataankin suunnilleen heti kättelyssä, kun raskaat ja rankat koneet kiskovat syvältä kallioiden kätköistä arvometalleja. Akulla kuitenkin näyttäisi olevan hieman alkeellisemmat ja siinä samalla voimia vaativat menetelmät käytössä, eli hakku heiluu ja hiki virtaa.

Raadannan raskaudesta huolimatta mieli vaikuttaa olevan pirteä ja laulu raikaa, mitä nyt aasiapuri on omaksunut itselleen kovin pilkallisen asenteen toisen ponnisteluja kohtaan, eikä yhtään häpeile sitä ääneen ilmaista. Ivallinen hirnahtelu saa hetkistä myöhemmin lisäpotkua, kun Akulle sattuu pienoinen vahinko heilutellessaan hakkua varomattomasti, ja sähellyksestä seuraavat vatsavaivat vaikuttavat kieltämättä erittäin pulmallisilta. Kyllähän siinä hörötettävää riittääkin, sillä tämä omituinen kamppailu ei ole aivan heti löytämässä loppuaan, vaan oikeastaan saa edetessään entistä kummallisempia muotoja ihan kirjaimellisestikin. Onhan näitä Akun touhuja seuraillessa tottunut siihenkin, että jostakin tietystä esineestä tai vekottimesta yritetään repiä mahdollisimman paljon toimeliasta kohellusta, ja usein homma onkin hyvin hanskassa, mutta tässä tapauksessa alkaa jo raja näkyä, eli hakkuhuolet kepposteluineen ovat menossa yliajalle ja katsoja alkaa hieman muutakin mukaan kaipailla.



Onneksi myös tekijät tuntuvat olevan vaihtelun kannalla ja niinpä Akun touhuilut saavat jälkimmäisellä puoliskolla huomattavasti lisää kierroksia. Kaveri nimittäin epäonnensa keskellä kopsauttaa kunnollisen kultasuonen auki ja arvometallia satelee niskaan. Jälleen voisi sanoa sanasen hetken kestävästä riemusta, sillä Akulla pikainen vaurastuminen näyttää sekoittavan harkintakyvyn täysin, eikä vaarallinen kaivostyömaa välttämättä ole paikoista paras tolkuttomaan toikkarointiin tai muuten vain äkkipikaiseen sekoiluun. Ahneus kultasateen alla on kyllä onni katsojalle, sillä sen myötä tuleva pään pehmentyminen tuo toimintaan selvän piristysruiskeen. Väärälle linjastolle joutuvia arvokimpaleita jahdatessa vauhtia plus vinhaa vipellystä vyörytellään kiitettävästi ja siinä sivussa pelkän hakun kanssa nysvääminen korvautuu kekseliäällä laitteistolla, jonka keskelle Aku puolipökertyneenä päätyy hortoilemaan. Kovasta kalliosta arvometalleja erotteleva koneisto saattaa olla elävälle olennolle tyly sekä armoton, mutta eihän Akulle tietenkään täysin köpelösti käy, mutta sen uskaltaa sanoa, että kolhujen kokoelma saa merkittäviä lisäyksiä ennen kuin kultaisena kimalteleva loppu häämöttää. Jälkimmäisen puoliskon ansiosta Donald's Gold Mine nouseekin omalla listalla näiden lyhytelokuvien parhaaseen kolmannekseen, mutta silti laittaisin reipashenkisen armeijatoheloinnin hiukkasen senkin edelle. Katsellaan taas, jatkuuko seuraavaksi ankkailu sotaisissa merkeissä, vai onko Akulla muuta projektia mielessä...

Donald's Gold Mine (1942)

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Bellboy Donald (Aku Ankka hotellipoikana) / Donald's Garden (Akun puutarha)

Hiukkasen hiljaisen elokuvasyksyn taival vie avaruudesta ankkailuun, sillä voihan tähän harrastelutouhuun kenties tätä kautta yrittää kaivattua räväkkyyttä löytää ja tietysti toivotusti siinä sivussa runsaasti erinäisten sotkujen seurauksena kiehahtavista raivokohtauksista ammentavaa huumoria. Viimeksi Akun varhaisista lyhytelokuvista tuli rupateltua helmikuussa, jolloin aiheina olivat kokkailut ja vapaaehtoishommat. Samaisen tekstin yhteydessä laitoin The Chronological Donald Volume 1 -lyhytelokuvakokoelman 37 teosta oman mielen ja maun mukaiseen löyhään paremmuusjärjestykseen. Viimeinkin sain hyllyyni hommailtua jatkoa, eli seuraavan osan Akun varhaiseen saagaan, joka kattaa vuodet 1942-1946. Tuolloin maailmalla raivosi suuri sota ja kyllähän se varsin viihdyttävään tapaan ankkojen arkeenkin vyöryi. Eiköhän näistä päästä jossakin vaiheessa puhelemaan, mutta sepä riippunee siitäkin, miten pitkäksi projektiksi parin levyn koluaminen ja käsittely tällä kerralla lipsahtelee. Ensimmäisessä kattauksessa meni miltei neljä kuukautta, koska en viitsinyt ihan yhteen pötköön noita ahtaa. Käsittääkseni tässä toisessa paketissa lyhytelokuvia on pikkuisen vähemmän, mutta toisaalta eipä näistäkään ole aikomuksena mitään minimaratonia viritellä vauhtiin...


Bellboy Donald (Aku Ankka hotellipoikana)


Se suuri sota tosiaan raivoaa vielä suurten merten takana maissa kaukaisissa, mutta Akun pään sisällä olematon itsehillintä käy jatkuvaa sekä loputonta epätoivoista taistoaan ulkoisia ärsykkeitä vastaan ja niistä tunnelmista hotellikoitosta käynnistellään. Ankkasankarimme nimittäin saa kuulla kunniansa varsin tylyyn tyyliin lausahdettuna ja käsiksikin kehtaa mokoma komentelija käydä marmatuksiaan tehostaakseen. Tiivistetymmin ongelmana on se tunnettu taipumus tulistumiseen ja ellei luonnevika siitä korjaudu, niin potkut uhkaavat. Kyllähän se Akunkin ainakin hetkiseksi laittaa hiljaiseksi ja jatkossa pitäisikin napata itseään niskasta sekä omaksua asiallisempi ote asiakaspalveluun. Uutta tilaisuutta ei tarvitse hirmuisen pitkään vartoilla, sillä ovella odottelee parivaljakko uusia tulijoita, mutta Akun kannalta hivenen huonompi homma on, että kyseessä on tietty Pekka poikineen.

Kärsivällisyys laitetaankin tiukkaan testiin, eikä Aku näistä koitoksista yleensä läheskään puhtain paperein ole selvinnyt ennenkään, mikä toki plussaksi katsojan näkökulmasta kirjattakoon. Hymyhän siinä vähän väkisinkin vääntyy kasvoille, kun näyttääpi siltä, ettei päästä edes pihaa peremmälle ennen kuin kärhämä onkin jo orastavassa alussa. Kohteliaisuudet ja muut tarpeettomat käytöstavat ovatkin hyvää vauhtia viskautumassa romukoppaan, kun kaverukset ottavat kovemmat keinot käyttöön. Pekka ei tuttuun tyyliinsä suopein silmin suostu seurailemaan kömpelöä kompurointia, vaan vahingotkin maksetaan vähintään samalla mitalla takaisin ja tässä touhussa Akulta lähtee vaatetuksesta puolet pois. Erityisen lupaavasti tarkkaan valvottu uusi koeaika ei siis tahdo käynnistyä ja piina on vasta aluillaan, koska selkeästikin asiakkaat tahtovat hankaliksi heittäytyä...



Nautittavan tuokioisen laadun takeena on taas lista tuttuja nimiä, eli seitsenminuuttisen hotelliriehan ohjauksesta vastaa Jack King, kun taas hykerryttäviä kiukkukohtauksia ovat ideoineet Carl Barks sekä Jack Hannah. Ehkä poikkeuksena aiemman kokoelman parissa nähtyihin Akun ja Pekan yhteisiin kovakouraisiin vääntöihin verrattuna tässä tapauksessa alkunahistelun jälkeen Pekka itse poistuu kuvioista ja poika ottaa riiviön roolin itselleen, eikä aio päästää Aku-parkaa lainkaan helpolla, vaan toinen saa kestettäväkseen melkoista höykytystä ja riepotusta. Viimeistään hissihupailun päästessä vauhtiin, kaivautuu jostakin mielen hämäristä muistikätköistä esille ajatus, että taitaapa olla tämäkin jostakin varhaisesta lapsuudesta tuttu tekele. Ehkei Akun punoittava peräpää tai pompottelu hissin sisuksissa sinänsä mitään ikimuistoista animaatiokultaa ole, mutta onpahan vain taltioitunut omalla kohdalla johonkin tomuiseen holviin. Joka tapauksessa vähintään hiljaista hekottelua nämä kommellukset edelleen aikaiseksi saavat, eikä muutenkaan montaakaan aihetta valitteluille tule mieleen, vaan vauhdikkaasti sekä hassusti porhalletaan kolhusta toiseen koko pikkupätkän ajan.

Bellboy Donald (1942) (IMDB)


Donald's Garden (Akun puutarha)


Hotellihommat karkailivat varsin mallikelpoisesti puolimielisen raivoisan sekä väkivaltaisen revittelyn puolelle, kuten odottaa sopii, mutta mitenkäs puutarhurointi tuittupäiseltä ankkaystäväiseltä mahtaakaan sujua...? Joillekin kasvien parissa verkkaiseen tahtiin harrastelu on rauhallista ja palkitsevaakin puuhaa tarjoten sekä maukasta haukattavaa että mukavaa mielenrauhaa. No, ehkeivät aivan kaikki vipeltäjät tämän pallon päällä onnistu näiden positiivisten puolien saavuttamisessa, vaan ainahan räjähdysherkkiä erityistapauksia onneksi sekaan sopii. Aluksi kuitenkin näyttää siltä, että iloa ja onnea olisi tuloillaan, kun Aku laulellen toimiaan hoitaa ja vesimelonit näyttävät kovin pulskistuvan. Muutenkin satokauden antimet ovat runsaassa ja rehevässä kasvussa, mutta aina sitä jostakin tuntuu esteeksi ilmaantuvan sekalaista kiusaa sekä harmia...

Vastoinkäymisiä ei lähdettä kauempaa tarvitse pinkaista hakemaan, sillä kaivo ja kannu heittäytyvät hankaliksi kasteluaskareiden tökkiessä merkittävästi. Hetkistä myöhemmin vesi virtailee aivan vääriin paikkoihin ja ruudun toisella puolella voi todeta taas kerran, ettei se nyt kummoistakaan yllykettä vaadi, että verenkeitin napsahtaa päälle ja sitten mennäänkin vailla tolkkua itsehillinnän hennosta otteesta irtaantuneena. Vähän laimea otteluhan siitä tulisi, jos päävastuksena toimisi kelvoton kastelukannu, joten maan alta kaivellaan esille toisen viljelysmaita ahnain silmin vahtaileva myyrä, jolla tuntuisi riittävän sekä ruoka- että tappeluhalua. Eihän sitä tee mieli hyvästä saaliista ilman mittelöä luopua. Muiden vaikeuksien kanssa painiva puutarhuri ei heti havaitse viekasta varasta, joka pääseekin huomaamatta käymään omalupaisiin sadonkorjuutöihin. Ensin kutsuu herkullinen retiisirivi, mutta ilmeisesti sipulit ovat raakana tujumpaa tavaraa puraistavaksi. Ehkäpä makeat melonit palauttaisivat suuhun miellyttävämmät maut, mutta siinä vaiheessa alkaa Akulla olla hiukan vastaansanottavaa, eli eipä voi mitään, vaan taas on taiston aika.



Mitään totaalista sotaa ja hirmuista hävitystä ei tästä asetelmasta kiihdytellä käyntiin, vaan kaipa kaverusten kärhämöinti ennemmin menee pienimuotoisemman nahistelun karsinaan. Eipä ole kerta ensimmäinen ja tuskinpa viimeinenkään, kun Akun lupaavasti alkaneet toimet menevät pahemman kerran mönkään vallattoman vipeltäjän tullessa tielle. Kertailevasta kierrätyksestä en ala miinuspisteitä mahdottomasti merkkailemaan, mutta senpä sanon, että Donald's Garden noin yleisesti on kohtalaisen vaisu ja laimeakin tapaus, eikä saa kierroksiaan kovin kuumiksi, vaan lähinnä liikutaan rutiinimaisen kertaviihdykekärttyilyn luokassa. Kyllähän ne seitsemän minuuttia näinkin ihan kivuttomasti kuluvat, mutta onhan siinä välimatkaa niihin mestarillisempiin möykkäilyihin, joissa päreet roihahtavat kerralla lopullisesti ja riehutaan malttia vailla romppeet romuksi. Akun kamppailu hillitöntä hotkijaa vastaan taas summautuu menetteleväksi matsiksi.

Donald's Garden (1942) (IMDB)


Siispä siis sellainen parivaljakko vuodelta 1942 tähän väliin napattiin rähistelemään, eikä mitään erityisen tiukkaa taistoa synny, jos näiden paremmuutta lähtee miettimään, sillä Bellboy Donald melkoisen kevyesti voiton vie. Meno on siinä napakkaa, toiminnallista, hauskaa, eikä pääse edes yleisestä siloittelusta napisemaan. Viimeiseen seikkaan liittyen tämä tarina tarjoileekin hiukan kyseenalaistakin kovistelua loppupuolellaan, sillä Akun menettäessä hermonsa jälleen kerran, alkaa olla Pekan poikaparalla itku lähellä. Rajuistakin otteista voisi hyvinkin nykymaailmassa tulla sanottavaa, mutta tällaista tuhmurointia lapsille suunnatusta animaatioviihteestä siistivä herkistely ei ilmeisesti 1940-luvulla vielä ollut voimissaan. Akun naamastakin näkyy, että yläkertaan pääsee käskyttämään ja riekkumaan varsinainen raivopiru, eikä siinä vaiheessa jarrujen painelusta enää ole suurtakaan hyötyä ja potku-uhkakin on varsin laimea pelote. Puutarhurointipuuhissa ei tosiaan valitettavasti yhtä vinhaan vyörytykseen yllytä, mutta ihan kelvollista keppostelua kuitenkin vihannesmaallakin väännetään. Loppusanoiksi voisi tässä välissä huikata, että selvästikin puolivuotinen tauko Akun vauhdikkaista vaiheista on tehnyt hyvää ja kiukkuinen kohellus maistuu jälleen varsin makoisalta!