maanantai 10. joulukuuta 2018

Disney's Christmas Favorites (Joulu on taas)

Huh huh, mitä horkkailua tämä kirjoittelu venähtävine taukoineen välillä onkaan, eikä oikein voi talvihorrostakaan syytellä, sillä ajoitus sen suuremmin suunnittelemattomalle paussille oli pikkuisen toisenlainen. Keväällä kyllä näyttikin siltä, että kesästä tulee melkoinen kiireiden kimara, mutta kaipa siinä oli jokin kirjoitusväsy myös takuttamassa naputteluja, koska näinkin kauas pääsi pitkittymään. No, ei kuitenkaan tee mieli tätä harrastelua kokonaan kuoppailla ja ainakin silloin tällöin tahtoisi joistakin valikoiduista tekeleistä pari sanaa lausahtaa, sillä kaikenlaista mielenkiintoista ja mukavaa katseltavaa tuntuu kokoelmaan kertyvän. Jospa joulukausi ainakin näin aluksi auttaisi reipastumisessa ja aiheeseen liittyviä elokuvia sekä sekalaisempia kokoelmia onkin tullut hamstrailtua. Disneyn lyhytelokuvilla tauko alkoi toukokuussa ja luulisin luontevaksi tavaksi sen päättelemisen vähän vastaavissa, mutta toki talvisemmissa merkeissä, joten tästäpä lähtee lätinä jälleen.


Mickey's Mixed Nuts (Mikki ja pähkinät)


Neljästä tarinasta koostettu ja yhteiskestoltaan hieman vajaaseen tuntiin jäävä nippu alkaa animaatiosarjasta Mickey Mouse Works napatulla noin kahdeksanminuuttisella pätkällä. Wikipedian listauksen perusteella kyseessä on sarjan järjestyksessä 19. jakso, joka sai ensiesityksensä vuoden 2000 huhtikuussa, eli aiempia vastaavia kokoelmia muistellen, on tämä kuitenkin kohtalaisen tuoretta Disneyn joulutuotantoa. Jouluisuudesta voi toki olla montaa mieltä, koska ainakaan itse en näe ihan hirmuista rauhallisen juhlan ilmenemistä oikein kuvissa tai hengessäkään, vaan Mickey's Mixed Nuts kallistuu enemmän sekalaisen ja laadultaan keskiluokkaisen kohkauksen osastolle, mutta vauhti sekä lyhyt kesto takaavat, että kyllähän tämä kinastelu vähintään kerran kelpaa.

Mikin ja Minnin leppoisaa päivää siirrytään seurailemaan, mutta sepä ei erityisen pitkään rennoissa merkeissä jatku, vaan Mikki mussutellessaan toimii hieman ajattelemattomasti, sillä joutilaana jäydetyt pähkinät sattuvat olemaan olennainen osa Minnin suunnittelemia vieraskutsuja. Mikkipä onnellisena popsii koko pussillisen ja pikkuisen hölmistyneenä kuuntelee seuraavaa läksytystä, mutta eipä siinä auta, vaan kauppaan pitää pinkaista ja yrittää korjata harkitsemattoman herkuttelun haittapuolet. Vähän vastaavaa pulmaa on havaittavissa erään oravaparin kotikolossa, koska pähkinävarasto on ilmeisesti typötyhjyyden tilassa, eikä kaksikon höpsömpi puolikas ole huomannut eroa talvimurkinalla ja golf-palloilla.



Tiku ja Taku kuulevat Mikin aikeista lähteä pähkinäkaupoille ja nopsasti päättävät livahtaa kyytiin. Kaupassakin juhlakauden menekkituote alkaa olla miltei loppuun asti hamstrailtu ja hyllyllä nököttää enää yksi pussillinen purtavaa. Selvähän se, että tarjonnan niukkuus aiheuttaa kilpailutilanteen kolmikon kesken, eivätkä nämä riehakkaat riennot välttämättä kauppiasta erityisemmin hymyilytä, koska kaaosta sekä erinäisten tuotteiden tuhoa singahtelusta seurailee. Sekoilu on toki vauhdikasta vipellystä, mutta onhan Disneyn lyhytpätkissä tullut todistettua paljon hykerryttävämpääkin järjetöntä juoksentelua sekä tahtojen taistoa. Ehkä yleisilmettä latistelee halpa vaikutelma, sillä värit ovat haaleita ja taustat Disneyn visuaaliseen rikkauteen tottuneen silmiin aikamoisen karuiksi ja tylsiksi pelkistettyjä. Vaikka mittelöillä olisikin löyhä joulukytkös juhla-aterian kautta, niin se joulumieli kyllä liitelee jossakin toisaalla, koska sen verran tuikeilta sekä kireiltä ilmeet vaikuttavat, eikä hirmustumisten sekä tuhotöiden keskellä kukaan edes vahingossa harkitse reilua tasajakoa. Kaipa kaikkiaan siis keskivertokohkausta kertakatseluun ja noin alkupalaksi ihan kiva lämmittely, mutta eipä Mickey's Mixed Nuts ole mikään sellainen helmi, että pitäisi lähteä jouluklassikkojen kokoelmiin ainakaan useammin sullomaan.

Mickey Mouse Works (2000)



A Christmas Cruella (Cruellan joulu)


Mikin ja kumppanien pikapöhköilyn perään saadaankin hiukkasen mittavampi ja selkeästi kiinteämmin perinteisiin joulujuttuihin kytkeytyvä tarina, sillä lähdemateriaalina toimii Charles Dickensin klassikkokertomus A Christmas Carol. Televisiotuotantojen puolelta tämäkin noin 19 minuuttia rullaileva tuokio on napattu, sillä A Christmas Cruella on joulujakso vuosina 1997 ja 1998 tuotetusta animaatiosarjasta 101 Dalmatians: The Series. Mickey Mouse Works on ainakin etäisesti tuttu tapaus nuoruuden suunnalta, mutta samaa ei oikein voi sanoa tästä täpläkkään koiraperheen ohjelmasta. Varsin itsenäinen satu kuitenkin on kyseessä, eli tuskinpa siitä suurta haittaa on, vaikkei olisikaan mittavammin tutustunut sarjan muihin jaksoihin.

Lahjat tuntuvat ainakin osaa pennuista kovin kiinnostavan ja niitä eräskin antaumuksella nuuskuttelee ennakkoon esittäen arvauksiaan ja toisaallakin ollaan kovin viehättyneitä joulun materiaalisesta puolesta, sillä Cruellan tavaratalolla on tieysti kuuma myyntikausi meneillään ja johtaja itse ei millään pysty olemaan aloillaan hykerrellessään ihmisten tolkuttomasta ostoshysteriasta, jota ärhäkkäämmillä joulukoristeilla yritetään yllyttää entistäkin tiukempaan tuhlailutahtiin. Työntekijöille hän kaavailee juhlapyhien orjailua reilujen ylityötuntien kera, eikä ollenkaan ymmärrä, jospa joku vaikka tahtoisi viettää rauhallista joulua rakkaidensa kanssa työpaikalla luuhaamisen sijaan. Voisipa väittää, että Cruellan ajatukset itsekkyydestä ja antamisesta ovat pahanpäiväisesti nyrjähdelleet ja nitkahdelleet, koska tavaratalossa työskentelevälle Anitallekin on aherruksesta ja jouluhaaveista palkkiona pikapotkut.



Jokin korkeampi taho selvästi tuumailee, että alkaa mennä pikkuisen liian röyhkeäksi tällainen joulutouhu ja toisten kiusaaminen, joten Cruella saakin illan pimetessä ennakkovaroituksena aaveterveisiä, että lisää on luvassa ja kenties jotakin opittavissakin. Näinpä lähdetään kieputtelemaan Dickensin tuttua tarinaa ja ainakin sen voi jo alkuun sanoa, että Disney-pahiksista Cruella on kyllä ihan luonteva valinta ilkimykseksi, joka laitetaan katsomaan menneisyyttään ja nykyisyyttään sekä pohtimaan, mihin nämä polut valintoineen lopulta mahtavatkaan johtaa. Kolkkoon kartanoon kummittelu sopii myös hyvin, mutta lyhyestä kestostakin johtuen haamuvierailut ja näiden mukanaan tuomat oppitunnit ovat vähän väkisinkin pikaisia välähdyksiä, joissa yritetään siinä samalla vitsikkyyttäkin viljellä.

Tiukasta aikataulusta huolimatta lähdetään testaamaan, että voisikohan Cruella eheytyä inhasta ilkimyksestä rakastavaksi ja välittäväksi ihmiseksi. Perinteisen kaavan mukaan mennään, joten ensin pitää kelata varhaisvuosiin ja luonnevikojen syntysijoille virheistä oppimaan. Kurkistus materian kyllästämään menneisyyteen paljastaa vanhempiensa hylkäämän lohduttoman lapsen, jonka toiveet lähimmäisten läsnäolosta lytätään kerta toisensa jälkeen. Vuosien viuhuessa ja pettymysten kertyessä katkeruus vain kasvaa, ja kunhan aikuisuuteen ehditään, niin itsekkyys onkin jo paisunut valtaisiin mittoihin ja muihin suhtaudutaan julmistellen tai kuin esineisiin. Napakka näyte tummasta tulevaisuudesta toki ravistelee, mutta katsomon puolella päällimmäisenä aatoksena pyörii, että onpahan samainen joulusatu tullut nähtyä sekä hauskempina, hyytävämpinä että myös tunteikkaampina tulkintoina. A Christmas Cruella on lähinnä mielenkiintoinen vinksautus Dickensin tarinasta, mutta toisaalta sopii mielestäni ensimmäistä keppostelua paremmin joulusuosikkien koosteeseen.

A Christmas Cruella (1997)



Toy Tinkers (Tikun ja Takun joulutohinat / Akun leikkisota)


Kolmas koitos ja samalla nelikon ainokainen minulle entuudestaan tuttu pätkä onkin otettu mukaan hieman kauempaa Disneyn historiasta, sillä Toy Tinkers ei aivan viimeisten parin vuosikymmenen sisään mahdu, vaan ilmestyi aikoinaan jo vuonna 1949 ja samalla se on levyn ainoa tarina, jota ei ole ensisijaisesti tuotettu televisioon. Vajaa vuosi sitten tämä ei niinkään joulurauhaa juhlisteleva, vaan jokseenkin sotaisa seitsenminuuttinen räyhätuokio vilahti kotikatsomossa, sillä se löytyy myös Disneyn joulukokoelmalta Donald Duck's Christmas Favourites, jota tuolloin tulikin kommentoitua ja muistaakseni kehuttua, että Toy Tinkers sujahtaisi noiden kymmenen lyhytelokuvan joukossa paremmalle puolikkaalle.

Akun joulukuusimetsästys siis herättelee oravaystäväiset ja nämä uteliaina livahtavat tutkimaan toisen jouluvarastoja. Herkkujen ja lelujen joukosta löytyykin paljon kiehtovaa ihmeteltävää, mutta ennen pitkää tutkimusmatkailu päättyy sodanjulistukseen ja siinä sitä mennään erinäisten esineiden viuhuessa ilmassa. Vihollista kohti tykitetään siinä määrin ankarasti, että voikin kysäistä jälleen kiltimmän jouluhengen perään ja onhan se eräänlainen sydämettömyyden huipentuma, kun Aku töksäyttää revolverin suloisen oravanaaman eteen pahat mielessään. Näistä ilkeilyistään Aku saakin takaisin samalla mitalla, ja kun lahja- sekä herkkuröykkiötä aletaan viemään sotasaaliina, niin siinäpä ei paljoa armoa enää anneta. Periaatteessa kyseessä on vähän vastaavanlainen kamppailu kuin levyn ensimmäisessä osiossa ja kun nämä pääsee näkemään näinkin lähekkäin, niin Mickey's Mixed Nuts vaikuttaa kuvapuoleltaan kovin valjulta tapaukselta, ja onhan Toy Tinkers muutenkin vimmaisempi viuhtomisessaan sekä yleisesti kekseliäämpää jäynäilyä. Kelpaa siis vallan mainiosti kertailtavaksikin ja uskaltaisin väittää teosta tämän kokoelman kovimmaksi vipeltäjäksi kaikessa energisessä vyörytyksessään.

Toy Tinkers (1949)



Snow Place to Hide (Mustasukkaisuutta lumella)


Kokoelman ensimmäisen sekä toisen osion tapaan tämäkin noin 24-minuuttinen tarina on napattu pikkuisen varhaisemmasta televisiosarjasta, joka on nimeltään Quack Pack, ja ilmeisesti sitäkin pari kautta tuotettiin vuosina 1996 ja 1997. Nyt nähdyn perusteella satunnaiset otokset tätä touhuilua kyllä riittävät, eikä heräillyt haluja lähteä mitään kausibokseja metsästelemään. Mainittakoon myös sellainen, että minulta jäi vajaat pari minuuttia loppupuolelta kokonaan näkemättä, koska aikoinaan kirpputorilta napattu levy on jäydetty ja rouhittu niin naarmuiseksi, että soitin tahtoi väkisin hypätä yhden pätkän yli. Tietokoneen asema oli vielä herkempi näiden vikojen suhteen, joten kuvakaappausten saaminen oli melkoista tuskailua ja määrä jäikin melko minimaaliseksi.

Akulla ja Iineksellä suhteilu jälleen kerran takkuilee, sillä Akulla pyörii mielessä synkeitäkin epäilyksiä, jotka vain paisuvat Iineksen ilmoittaessa lähtevänsä työtehtävissä erääseen hiihtokeskukseen, mikä saa mustasukkaisuuden ryöpsähtämään täysin käsistä. Niinpä Aku päättää livahtaa perään käyttäen tekosyynä poikien hiihtolomaa. Vaikka näyttääkin siltä, että Iines tosiaan on tekemässä haastatteluja, kuten sanoi, niin silti mustasukkaisuuden mörkö muhii mielessä ja iskostaa päähän monia myrkyllisiä aatoksia, jotka laittavat Akun säheltämään kaikenlaista käsittämätöntä. Kierroksia kommelluksissa kyllä riittää Akun vakoiluoperaation kerryttäessä kolhuja kiitettävästi ja pojatkin on päädytty päivittämään 1990-luvun nuoriksi hurjiksi temppuineen. Kolmikko ei tässä viiletyksessä olekaan ihan laupeimmalla mielellä liikkeellä, vaan päätyvät kostamaan erään itseriittoisen laskettelijan öykkäröivää kiitoa vähän tylyyn tyyliin. Tuosta vain ohjataan tyyppi alas vuorenjyrkänteeltä ja mitä näitä jekkuja nyt onkaan, huihai! Snow Place to Hide kirjautuu myös lähinnä kelvolliseksi hupipalaksi kertakatseluun ja jälleen kuvallinen puolikin on ainakin ajoittain melkoisen laimeaa, mutta siitä huolimatta monipuolisempaa ihmeteltävää kuin levyn avaus.

Snow Place to Hide (1996)



Snow Place to Hide laittaa myös kysäisemään, että onkohan se noin aiheensa tai sävynsäkään puolesta mikään kovin oiva valinta lopettelemaan jouluista animaatiokokoelmaa, sillä ainakaan itselle mustasukkaisuuden aiheuttama harhailu ja sitä seuraava sekoilu rinteessä ei ihan kärkijoukossa ole, kun muistelee muita Disneyn joulujuttuja. Muutenkin vaikuttaa vähän siltä, että tähän neljän tarinan nippuun on kertynyt enemmän kiukkuiluun sekä kärhämöintiin taipuvaisia kertomuksia ja se sydämellisempi puoli uupuu käytännössä miltei täysin, kun vallattomat vipeltäjät ovat kovin kärkkäitä käymään lähimmäisen kimppuun. No, eihän tässä kuitenkaan täydellä verenhimolla paineta tai suuria surmatöitä suunnitella, eli ehkäpä paasaukset aiheesta sikseen. Luulisin kuitenkin, että jos Disneyn levyjulkaisuista tahtoo hengeltään jouluista katseltavaa hankkia, niin tämä Disney's Christmas Favorites ei ole kovin suositeltava valinta. Lähinnä antaisin kiitosta siitä, että näin omalta kannalta katsottuna kiekko tarjoaa sellaista sisältöä, jota ei aiemmin omasta kokoelmasta löytynyt yhtä elokuvaa lukuun ottamatta ja vaikka laatu huitelisikin pikkuisen Disneyn keskitason alapuolella, niin onhan tässä kuitenkin mielenkiintoiset puolensakin mukana.

tiistai 1. toukokuuta 2018

Duck Pimples (Kauhujen yö) / The Eyes Have It (Hypnoosin vallassa)

Toukokuuta availeviksi alkupaloiksi voisin ahmaista pari Akun pirteää ja mahdollisesti päätöntäkin lyhytseikkailua, eli samoissa merkeissä jatkuu kuin missä huhtikuu blogin puolella loppunsa löysi. Kymmenisen päivää sitten seurailtiin ankkasankarin arkea ja vapaata, eikä kumpikaan näistä pätkistä ihan kuopatonta kulkua tuntunut suovan tarinaparissa The Clock Watcher ja Cured Duck, sillä tavalliseen tapaan vaikeuksia löytyi sen suuremmin etsiskelemättä, mikä kieltämättä Akulta sujuu ja jonkinlaiseksi erityislahjakkuudeksi laskettakoon. Ensin mainitussa koettelemuksessa liukuhihnatyö lahjapaketoinnin parissa ei oikein innostanut ja sanomista seurasi, kun taas jälkimmäisessä niinkin pieni askare kuin ikkunan availu paljasti karulla sekä riemastuttavan tuhoisalla tavalla Akun ongelmat vihanhallintaan liittyen ja niitä sitten yritettiin selvitellä kummallisen kapistuksen avulla.


Duck Pimples (Kauhujen yö)


Kuten nimikin vähän vihjailee, niin tämä seitsenminuuttinen pätkä ei niinkään seuraile Akun uurastusta jokapäiväisen leivän eteen, vaan kauhu kiinnostaa ja puitteet asetellaan alkukuvista lähtien hermoja raasteleviksi ja selkäpiitä karmiviksi, kun Aku yksin viettää aikaa mökkerössään melkoisen myräkän riehuessa seinien toisella puolella. Mikäpä siinä puolittain pötkötellä pehmoisella löhöilytuolilla ja etsiä radiosta huvitusta myrskyiseen iltaan. Rauhoittavaa iltasatua ei niinkään ole kuunnelmavalikoimassa tarjolla, vaan kaiuttimista alkaa kuulua jännitysviihteen puolelle kallistuvaa tarinaa.

Jo ensimmäiset synkeät sekä salamoivat kuvat viittailevat noin vuotta varhaisempaan kauhusävyillä leikittelevään lyhytelokuvaan Donald Duck and the Gorilla ja Akun hytiseminen kuvitteellisen gorillan sylissä vahvistelee yhteyttä entisestään. Näyttääkin siltä, että jokseenkin samansuuntaisia värähtelyjä etsiskellään, kun hetkistä myöhemmin on jo pakko laittaa kuunnelma tauolle jännityksen piinaillessa liikaa ja samoihin aikoihin ovelle ilmestyy kolkuttelemaan pahaenteisen oloinen tyyppi, joka tahtoisi kaupata kauhukirjallisuutta. Vähän outoon aikaan on myyntimiekkonen matkalla, mutta kaipa se tavallaan teemaan sopii ja Aku tuntuu olevan otollinen uhri, sillä hermoherkkyydestä huolimatta häneltä löytyy nälkää rosoisemman kirjallisuuden tarjoilemille tylyillekin tarinoille.



Duck Pimples ei lopulta sittenkään lähde jahtaamaan kauhutunnelmia ja riehuvia hirviöitä, vaan kunhan Aku löytää kiinnostavan kirjan, niin rötöstelyn maailma kaappaa kiinnostuksen ja sivut suorastaan nappaavat lukijan mukaan menoon. Siinähän sitä olisi setvittävää, kun toinen toistaan kierommat kelmit hyppivät sivuilta silmille ja pää alkaa olla pyörällä, koska kirjailija itsekin päättää puuttua luomustensa touhuihin. Kaikenlaista tosiaan tahdotaan tuupata mukaan melko pieneen minuuttimäärään ja vaikka lopputulos kieltämättä onkin vauhdikas, värikäs ja vaihtelevainen, niin on siinä samalla vähintään ripaus sekasotkumaisuutta ja paketti hajoilee pikkuisen. Mielikuvitus huitelee tässä tekeleessä kyllä kiitettävän vilkkaasti ja paikoin ylikierroksilla, minkä ansiosta Duck Pimples on vähintään kiehtova erikoisuus akuilujen joukossa. Osa kahjoiluista ei valitettavasti vain ole aivan niin hilpeitä kuin tekijät ovat oletettavasti toivoneet ja jotkut kummallisuudet näyttäytyvät hiukkasen heikosti toimivina irtovitseinä, eikä rikoskirjallisuuden kommelluksilla hupailu toimi täysillä, vaikka yritystä löytyy.

Duck Pimples (1945) (IMDB)


The Eyes Have It (Hypnoosin vallassa)


Toisessa tarinassa ei tarvitse jäytää kynsiä tyngiksi, sillä jännitystä korkealle kohotteleva kirjallisuus vaihtuu hypnoosivillitykseen. Jälleen on tavaraa postimyynnistä tilailtu ja paketista paljastuu hypnoosin saloihin johdattelevan opuksen lisäksi lasit laittamaan kohteiden päitä sekaisin. Akun ensimmäiseksi testiepeliksi tahtomattaan valikoituu taas kerran Pluto-parka, joka kovin mukavasti tuntuu torkkuvan luu-unien vietävänä. Valitettavasti Aku ei toisen torkkuiluista välitä, vaan tahtoo testailla uusia kapistuksiaan ja tokihan siinä sivussa sopii koirakaveria vähän nöyryyttää, eli ensin viaton uhri joutuu opettelemaan hiirielon saloja juustoa mussuttaen ja kohti turvallista koloa kipitellen. Akulla kuitenkin on mielessä lisääkin kepposia hauvan kestettäväksi.

Ehkei tämäkään seitsenminuuttinen ainakaan aiheeltaan lukeudu akuilujen tavallisimpien taaperrusten kerhoon, mutta toistuvaan kuvioon nojaileminen toki on tuttua touhua. Kunhan ivailevasti räkättelevä Aku kyllästyy Pluton hiiripuuhiin, niin seuraavana listalla on kilpikonnan verkkaisen ja rauhallisen askelluksen opettelu, jota seuraa pieni pätkä kanaeloa. Näistäkään ei Pluto kolhuitta selviä, sillä kukko ei lainkaan suopeasti suhtaudu kanalan uuteen ja jokseenkin kummalliseen tulokkaaseen ja niinpä kanamaisesti käyttäytyvä koira saakin nokasta. No, sattuupa Akullekin kohtalokas lipsahdus, kun menee tekemään säyseästä Plutosta hurjasti ärjyvän sekä karjuvan leijonapedon, jolloin hymy hyytyy ja osat vaihtuvat toisen muristellessa kunnolla. Pelleily ja pilkka loppuukin kuin seinään armottoman jahdin alkaessa, mikä tarkoittaa myös, että vauhtiakin riittää kaksikon pinkoessa milloin minnekin. Reippaasta tahdista ja hypnoosiharrastelun erikoisuudesta huolimatta The Eyes Have It jää lopulta mielestäni keskitason ankkahassutteluksi, mutta on ihan mukavaa saada Pluto pitkästä aikaa Akun kanssa pöhköilemään.

The Eyes Have It (1945) (IMDB)


sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

The Clock Watcher (Aku pakkaamossa) / Cured Duck

Parin tarinan Peppi-putki pätkäistään tässä välissä poikki vähän toisenlaisia touhuja harrastelevan ankkaystäväisen toimesta, eikä siinä mitään, koska eipä noita jaksoja ollut tarkoituskaan ihan niin reippaalla tahdilla ahmaista, vaan säästellä osa lähemmäs kesäisiä aikoja. Sarjan toisessa jaksossa Pepillä oli ohjelmassa aarrejahtia ja kahvittelua, mutta veikkailen, että Akulla taas aika kuluu rajumpien leikkien parissa ja varmaan pitäisi taas töitäkin tehdä...tai ainakin olla tekevinään. Edellisen kerran ärhäkkä herra Ankka käväisi kotikatsomon ruudulla hiukan runsas kuukausi sitten parissa lyhytelokuvassa. Tuolloin hän sulatteli ja muovaili jätemuovista näppärän lentokapistuksen, jossa tosin oli yksi kohtalokas heikkous ja toisessa tarinassa naapurissa myöhäisillan musisointeja toitotellut Pekka kävi muiden hermoille kilometrien korkeuteenkin saakka, joten Aku saikin yllättävää apua sekä lisäpotkua loputtoman kiukkunsa purkamiseen.


The Clock Watcher (Aku pakkaamossa)


Pikkuisen laiskasti tämä oma akuilu-urakkakin laahustaa eteenpäin, mutta ihan vielä ei mikään iso ikävä ehtinyt käydä kimppuun ja luultavasti ainakin tämä kokoelma tulee vilkaistua kokonaisuudessaan ennen kuin vuosi ehtii viimeisille viikoille. Edellisen lyhytelokuvaparin yhteydessä kirjoittelinkin, että Akun elokuvavuosi 1944 tuli niiden jälkeen enimmiltä osin käsiteltyä ja uuden kaksikon kautta vuosi vaihtuukin, sillä seitsenminuuttinen The Clock Watcher on vuoden 1945 tammikuussa alkujaan ilmestynyt. Kyseessä onkin mainio ja puuhakas avaus, josta myös väittäisin, että Akun armeijaseikkailujen ohella on yksi niistä pätkistä, joita olen lapsuusvuosina eniten vahtaillut. Jos en aivan väärin muista, niin The Clock Watcher oli tuolloin osana jotakin Disneyn joulukoostetta ja näitä nauhoja kuluttelemalla pyöri niinkin monta kertaa, että melkeinpä kaikki teoksen kommellukset ovat kirkkaina tallentuneet mieleen.

Kaupungin suuri kello kuuluttelee, että aamukahdeksaksi töihin kiiruhtavien pitäisi liikkua ripeästi ja näinpä eräs ankkakin siellä liikenteen seassa kiitää uhkarohkeasti suorinta reittiä etsien, mutta vaikka miten vinhana viivana viuhtoo menemään, niin rivakasta räpylöinnistä huolimatta hiukan myöhässä hän lopulta on ja näinpä työpäivä käynnistellään magneettiavusteisella pienellä petkutuksella. Aamua availlaan ja motivaatiota nostatellaan yrityken työlaululla, mutta Akua tämä raatamista ja puurtamista ylistävä hoilailu ei lainkaan innosta ja se kohotteleekin työhalujen sijaan ärsytystä. Ennen kuin kiukku kunnolla nousee, niin linjastoa pitkin vyöryykin hirmuinen röykkiö lahjatavaraa käsiteltäväksi.



Akun hommana nimittäin on laittaa erilaisia esineitä nätteihin lahjapaketteihin, mutta selvästi kyseessä ei ole mikään toiveammatti, vaan jo ensihetkistä lähtien näyttää siltä, että tympeää ja vähän vastenmielistäkin aherrusta näiden näpertely hänelle on. Katsomon puolella ilahduttaa Akun nyrpeä suhtautuminen puuduttavaan pakkailuhommaansa ja hänellä onkin vähän vinksahtanut lähestymistapa urakkaansa, eivätkä otteetkaan ihan pehmoisimmasta päästä. Tavaraa käsitellessä ei paljoa särkyvyydestä murehdita ja näyttää riittävän, kunhan kamppeet saa jotenkin pakettiin, vaikka ne tulisivatkin tärvellyiksi prosessoinnissa käyttökelvottomiksi. Ilmeisesti tavaratalon muilla osastoilla tehokkuus vallitsee, mutta Akua ei hirmuisesti kiinnosta kurotella tuottavuuden huippulukemia kohti, ja niinpä taukoilu muine oheistouhuineen onkin mielekkäämpää toimintaa.

Tutut kiukunpuuskat nousevat pintaan, kunhan linjalta tupsahtaa vaikein pala purtavaksi, mikä tässä tapauksessa on vieteriukko, joka ei tahdo lainkaan viihtyä kopassaan. No, ehkei tämä pompsahteleva kiusankappale ole mikään Akun vihollisista ikimuistoisin, mutta kyllähän siinä päästään ihan kivasti vääntämään ja lopulta kiehahtelee kunnolla. Ehkäpä muistikuvat tahtoivat vihjailla, että hiukkasen reippaampaa menoa tämä pätkä olisi jälkipuoliskollaan potkinut vauhtiin, mutta onhan The Clock Watcher mielestäni näinkin mainiota ja viihdyttävää seurattavaa rähinöineen. Luultavasti eniten tässä kyllä hymyilyttää Akun kierroksia kuumentava kapina sielutonta suorittamista vastaan, mikä lopulta viimeistellään perinteisen räjähtävällä tyylillä.

The Clock Watcher (1945) (IMDB)



Cured Duck


Kaipa pakkauslinjastolla tuli kuitenkin pikkuisen taaloja taskuun tienattua ja Akulla olisi vaihteeksi ajatuksena vaihtaa vapaalle ja viettää laatuaikaa Iineksen kanssa. Polleasti sikaria tuprutellen ja savusydämiä puhkuen hän tepastelee kohti Iineksen kotia, mutta jälleen voipi väittää, että ilo ja odotukset onnellisesta päivästä saattavat pyyhkiytyä tuosta vain pois. Niinkin yksinkertainen urakka kuin ikkunan avaaminen osoittautuu lähes ylivoimaiseksi koettelemukseksi ja tuloksena on tulipunaiseksi hurjistunut sekä äärimmilleen hiiltynyt Aku, joka ei olekaan enää missään mielessä mukavaa seuraa. Niinpä Iines passittelee rettelöivän ja riehuvan tuholaisen teilleen, eikä ilmeisesti tarvitse ihan heti näyttää naamaa kaiken käsittämättömän sekoilun jälkeen.


Vihanhallintaongelma alkaakin karkailla varsin hersyvästi käsistä ja kenties on aika tehdä asialle jotakin, eikä vain riehua mieltä vailla milloin minkäkin vastoinkäymisen seurauksena. Ratkaisu pulmaan löytyy tässäkin tapauksessa postimyynnin kautta ja piakkoin ovelle kiikutellaan kookas vekotin, jonka tarkoitus on ärsykkeillä ja kolhuilla karaista potilas sietämään kaikenlaisia keljujakin kokemuksia. Kunhan koppa saadaan auki, niin loukkauskone tirvaisee heti päin näköä ja meno jatkuu kivuliaana käsittelynä. Itsehillinnän alkeiden hallinta vaikuttaakin alkuun mahdottomalta suoritukselta ja näyttää ennemmin siltä, ettei mekaaninen kapistus tule jäämään erityisen pitkäikäiseksi laitteeksi, mutta niinpä vain kehitystä tapahtuu, vaikkakin kopsausten, muksausten ja muiden tuskaisten taistojen kautta...

Akun ja vihanhallintavempeleen vääntö on kieltämättä vähintään keskitasoa hymyilyttävämpää nahistelua, mutta kyllä tämän seitsenminuuttisen ehdoton huippukohta mielestäni on alkupuolen älyvapaa raivoaminen. Tekstin alussa mainittu Trombone Trouble soi Akulle jumalaiset voimavarat katkeruuksien kuittaamiseen ja naapurin kurittamiseen, mutta mielestäni tässä kiehahtaminen sujuu silti reippaammin. Raivoankalla päreet kärähtävät kunnolla ja tuhovimma yltyy loistavaksi hävityksen hirmumyrskyksi, eikä siinä ole maltilla enää mitään sanottavaa. Vailla mitään estoja Aku mätkii ikkunat mäsäksi, tuhoaa irtaimiston ja käytännössä varsin ripeästi laittaa Iineksen kodin remonttikuntoon. Cured Duck ei välttämättä kokonaisuutena parhaiden akuilujen joukkoon kuulu, mutta mainion sekopäisen romutuskimaransa ansiosta se kyllä jää riemukkaana ja reippaana remuamisena mieleen.

Cured Duck (1945) (IMDB)