Winter Wonderland (Talven ihmemaa)

Mauri Kunnaksen veikeässä, värikkäässä ja varsin vetovoimaisessakin maailmassa tuli viihdyttyä oikein mainiosti parin vanhemman sarjan verran. Ensin Tontut esitteli kuuden lyhyehkön jakson ajan, millaista oli menneinä aikoina ihmisten ja hyvien haltijoiden arkinen yhteiselo, mutta mahtuihan joukkoon ripaus tonttutaikaa sekä juhlavampaakin jaksoa. Viimeksi taas Joulupukki nappasi katsojan kyytiin ja kuljetteli tutkimaan Joulupukin sekä etelästä vähitellen pohjoiseen vaeltaneen tonttujoukon salaiseen tukikohtaan Korvatunturin kupeessa. Kuvien vaihtotahti ei kummassakaan sarjassa mikään äärimmäisen hurjasti viuhuva ole, mutta väittäisin kuitenkin, että kumpaisessakin kokonaisuudessa riittää kyllä löydettävää useampaankin katseluun, koska paikoin melko laajoihinkin piirroksiin on ängetty ja ehkä osittain kätkettykin paljon sellaista pienimuotoista hupailua sekä keppostelua, joka ei välttämättä ihan ensivilkaisulla satu silmiin huomion hakeutuessa näkyvämpiin kohtiin tai päätapahtumiin.

Levypinoihin on kuitenkin kertynyt kohtalaisesti katsomattomiakin joulujuttuja, ettei ainakaan tässä välissä vielä hirmuisesti uusintoja harrastella, ainakaan näin pikaisia, joten Kunnaksen kodikkaan touhuisa sekä lämminhenkinen joulunvietto valmisteluineen vaihtuu taas Disneyn tarjontaan. Runsas viikko sitten kommentoimani neljän tarinan kooste Disney's Christmas Favorites olikin sisältönsä suhteen vähintään pieni pettymys, koska näistä melskeistä hartaampi jouluhenki oli ainakin unohtunut kyydistä ja lähinnä kunnostuttiin räyhäilyssä ja kiukkuilussa. Muutenkin näiden kohkausten laatu sekä tarinoidensa että animaation osalta oli alle Disneyn keskitason, mikä taas laittaa toivomaan, että Winter Wonderland olisi kasailtu hieman harkitummin.

Kasailusta puhuttaessa mainittakoon, että tätä jouluerikoista varten on päädytty näpertelemään talvinen pienoismallikylä lumisine taloineen, junaratoineen ja sivuseutuineen. Ainakin kauempaa katsottuna rakennelma vaikuttaa ihan viehättävältäkin viritelmältä ja takkatuli taustalla toki lisäilee omat hehkunsa lämpöisen tunnelman tavoitteluun. Winter Wonderland käyttää tätä pienoiskokoista lavastetta levyn tarinoita linkittääkseen, eikä vain pötkötä töksäytellen lyhytelokuvia ja muita valikoituja hetkosia peräkkäin. Välähdykset kylästä ovat kuitenkin sen verran pikaisia ja minijunan tarjoilema kyyti jokseenkin hötkyilevää, ettei näistä pätkistä mitään suurempaa iloa mielestäni ole. Kertojankin osuudet ovat hiukkasen unohdettavaa höpöttelyä, mutta onpahan ainakin yritetty sitoa kokonaisuus tiiviimmin yhteen.

Ihan ensimmäiseksi jouluilosteluksi ruudulle laitetaan pyörimään Ankkalinnasta tutun väen joululauluja ja juhlapyhien hilpeää toivottelua. Pluto kiskoo hymy huulilla Mikkiä ja Minniä reessä, Iines ja Aku saapuvat myös kuviin jouluisessa mielentilassa, eikä pitkään tarvitse vartoilla, kun sukulaispojat seuraavat perässä ja lopulta Hessukin ystävineen ilmestyy. Pian koko joukko hoilailee hyvää joulua ja uutta vuotta, eikä tämä mielestäni ole lainkaan huono tapa käynnistellä kokoelmaa. En tosin osaa varmaksi sanoa, että mihin elokuvaan tai sarjaan laulelujakso on alkujaan tuotettu, mutta ehkäpä sekin jossakin vaiheessa vielä selkeytyy...?

Once Upon a Wintertime

Jos alkulaulelu edustaa Disneyn tuotantoa vuosituhannen vaihteen kohdilta, niin levyn ensimmäinen pikkuisen pitempi pätkä napataan selvästi kauempaa, sillä Once Upon a Wintertime ilmestyi aikoinaan osana Disneyn järjestyksessä kymmenettä klassikkoa Melody Time ja tuolloin vietettiin vuotta 1948. Sittemmin se kai julkaistiin itsenäisenäkin talvisena lyhytanimaationa ja kyllähän tällainen romanttisilla sekä leikkisillä sävyillä kaunisteltu kahdeksanminuuttinen valikoimaan sopii. Joulukuun viehättävistä puolista ja puuhista laulellaan, mutta mikään varsinainen joulusatu se ei silti ole, mutta siis sisältää paljonkin ajankohtaan sopivaa perinteistäkin tekemistä rekiajeluineen sekä joulurauhaa korostelevaa ihmisten ja eläinystävien sopuisaa yhteiseloa.

Taustojen ja hahmojen taiteilu on ainakin omiin silmiin vähemmän tyypillistä Disneylle, ja jos Once Upon a Wintertime sattuisi tulemaan irrallisena teoksena vastaan ilman tekijätietoja, niin eipä olisi ihan ensimmäinen veikkaus, että on sieltä lähtöisin ja vieläpä osa yhtiön klassikkojulkaisua. Tapahtumien osalta löytyy kyllä tuttuja piirteitä ja eläinhahmoissa esiintyy tyypillistä söpöstelyä sekä leikkisää puolta. Tässä tapauksessa mukana menossa on pari pupua, lintua, oravaa ja rekeä kiskovaa hevosta. Metsän asukkaiden porukasta etenkin pupupari pääsee enemmänkin kuvissa viilettämään, ja käytännössä hieman hassutellen toistelee ihastuneen ihmispariskunnan hupsuttelut sekä tuittuilutkin. Minulle toki kelpaa jänösten suurempi rooli luisteluissa ja muissakin kujeissa, koska pahasti paitsioon pupuväki tuntuu yleisesti ottaen jäävän koirien, kissojen ja hevosten viedessä yleensä huomion näissä hommissa.

Melkoisen vahvasti musiikkivetoinen Once Upon a Wintertime ei ole mikään tiukkatahtisin talvipäivä, mikä on ihan hyvä juttu, koska yleensä itse näihin kaipailen rauhallisempaa otetta. Lisäksi romanttiset koukerot sopivat hyvin luistintaiturointiin ja sattuuhan siinä väistämättä pari muksahdustakin. Mielestäni piirrostyylissä ja laulussa vanhahtavuus on tässä tapauksessa miltei täyttä plussaa, mutta neitojen pyörtyminen pulaan taas näyttäytyy jokseenkin tökerönä käänteenä, enkä usko, että vastaava ainakaan ihan yhtä puhtaasti menisi läpi enää näin 70 vuotta myöhemmin. Jälkiselvittelyssä kuitenkin poiketaan pikkuisen perinteisestä päivän pelastamisen kaavasta, sillä miespuolinen parivaljakko lähinnä hätäillessään säheltää itsensä melko nolosti sankarointihommista pihalle ja pienemmät eläinystäväiset pääsevät loistamaan neuvokkuudellaan suoraviivaisemman uhkarohkeuden kostautuessa.

Viimeistään tästä vesiputouksen tuomasta tiukasta vaaranpaikasta muistuu mieleen runsaan vuosikymmenen vanhempi Disneyn lyhytelokuva On Ice, jota noin vuosi sitten kommentoin, sillä se sisältyy viime jouluna vilkaistuihin kokoelmiin Celebrate Christmas with Mickey, Donald & Friends ja Donald Duck's Christmas Favourites. On Ice kyllä mielestäni laittaa paremmaksi vauhtipuolella ja kekseliäässä kommelluksessa, mutta Once Upon a Wintertime on tunnelmallisempaa ja kauniimpaa katseltavaa, eli eivätpä nämä tietyistä yhtäläisyyksistään huolimatta mitään lähisukulaisia ole ja kumpikin on omassa lajissaan melkoisen mainio menijä tarjoillen runsaasti talvi-iloa.

Once Upon a Wintertime 1948

Musiikkivetoisen ja kieltämättä kauniinkin talvisen tarinan jälkeen jatketaan lumen ja jään luomien ilakointimahdollisuuksien parissa ja samalla kaivellaan edelleen vanhempien Disney-klassikkojen osastoa, sillä seuraava lumileikki on nipsaistu elokuvasta Bambi. Luulisin, että monille Bambin kohtaama ensilumi ja sitä seuraava utelias riemu on yksi rakastetun elokuvan muistettavimpia hetkiä. Kummallista kylmää patjaa on maahan jostakin tipahtanut ja samaa tavaraa roikkuu edelleen oksien kannettavanakin. Hiukan tämä maailman yllättävä muutos laittaa epäilemään, mutta melkoisen nopeasti alkuhaasteiden jälkeen talvisen päivän hauskempi puoli tulee vahvemmin esille ja sittenhän mennään viiletellen riemua rinnassa.

Vauhti kiihtyy ja temput menevät uskaliaampaan suuntaan, kunhan Rumpali löytää kaverinsa, joten jälleen saadaan heti edellisen perään vähintään yhtä kiva annos pupusöpöilyä. Rumpalihan noin muutenkin on omalla kohdalla yksi Disneyn parhaita eläinhahmoja ja tässäkin tapauksessa Bambi jää mielestäni pikkuisen varjoon toisen kiitäessä ja yllyttäessä ystäväänsä. Halu esitellä kykyjä onkin erityisen kova, eikä siinä pienoinen kompurointikaan mitään haittaa, vaan uutta yritystä entistä isommalla innolla kokeilemaan. Sorkkajalkaiselle liukas jää on kohtalaisesti hankalampi homma kuin Rumpalille ja Bambi saakin itsensä vinksautettua melkoiselle mutkalle, mutta pupuystäväinen ei huterasta luisumisesta huolimatta ole halukas luovuttamaan, vaan sinnikkäästi nostelee kaveriaan ylös. Lyhyellä leikkihetkellä on mittaa alle neljä minuuttia, mutta siinä ehditään jo mukavasti hymyä nostamaan ja huomaapa pohtivansa, että elokuvan edellisestä katsomisesta taitaakin olla jo melkoinen kasa kuukausia kulunut ja että pitäähän sille jostakin välistä uusintapaikka löytää.

The Cold-Blooded Penguin

Bambille ja Rumpalille sanotaan siis heipat melkoisen nopeasti, eikä maisemanvaihdos ainakaan alkupuolellaan yhtään lämpöisempiä seutuja kohti vie, vaan ehkäpä ennemmin äärimmäisiä pakkaslukemia, koska suuntana on planeetan etäinen ja usein olosuhteiltaan armotonkin Etelänapa. Monille se olisikin aivan liian ankara paikka ja kaukana elinkelpoisesta, mutta pingviinikansalle se on mitä mainioin ympäristö tarjoten juuri oikeaat puitteet sekä arkielolle että harrastuksille. Löytyy viileitä vesiä, jäätä, kalaa, eräänlaisia rantalomakohteitakin, pulkkailtavaa, kelkkailtavaa ja vaikkapa mitä talvista touhuilua, kunhan ei kamalan kireä pakkanen haittaa. Useimmille pingviineille viiltävät viimat ja jatkuva kylmyys ovatkin helposti siedettäviä, mutta miljoonien joukkoon mahtuu ainakin yksi tyytymätön.

Tässä tarinassa itsensä ulkopuoliseksi ja ympäröivien olosuhteiden piinaamaksi pingviiniksi itsensä tuntee kovin viluiselta vaikuttava Pablo, jonka suurin haave olisikin päästä pakkasta pakoon ja mielellään jatkuvasti lämmittävän auringon alle. Hän viettääkin suurimman osan ajastaan kamiinan läheisyydessä hytisten, eikä se erityisen mielekkäältä elelyltä vaikuta. Rantaparatiisi pyöriikin päässä jatkuvasti, mutta lähdöstä ei vain oikein tahdo tulla mitään valmista, sillä majapaikan seinien ulkopuolella kylmyys käy kimppuun miltei heti. Sinnikkäitä yrityksiä kyllä riittää muiden seuratessa sivusta palelevan ystävänsä epätoivoisiakin koitoksia. Matka pois pakkasesta on niin kovin pitkä ja keinot kauhean rajalliset. Ei auta kamiinareppu selässä, ei auta lämpötossut jalassa, mutta joskohan lautta kuljettaisi kaverin kuumista hellepäivistä nauttimaan...?

Mielenkiintoiselle matkalle ainakin päästään ja sumuista sekä muista merellä odottelevista haasteista huolimatta jäinen valtakunta jää taakse. Pitkällä matkalla riittääkin ihmeteltävää, mutta kun kestoa lyhytelokuvalla on runsaat seitsemän minuuttia, niin lieneepä sekin selvää, ettei mitään kovin kattavaa reissukertomusta tästä väännetä. Päiväntasaajan aurinkoa onnellisena tervehditään, mutta sillä on toki kääntöpuolensakin, jos alla sattuu olemaan jäälautta. Kekseliäs Pablo onnistuu paniikin keskellä kehittelemään nopsan suihkuveneen alleen kiitäen pahaa paikkaansa karkuun ja kohti sitä omaa aurinkoista paratiisirantaansa, mikä kivasti katsojan mieltä piristelee näin talviaikaan. Pablon seikkailuista kertova The Cold-Blooded Penguin on myös nipsaistu vanhemmasta Disney-klassikosta, sillä vuoden 1944 The Three Caballeros oli ilmestymisjärjestyksessä seitsemäs, eli taas mennään kohti studion alkuaikoja. Itse en käsittääkseni ole tätä varhaista ja käsittääkseni hiukkasen sekalaista kokoelmaklassikkoa nähnyt kertaakaan kokonaisuudessaan, vaan tällaisia irroteltuja paloja jonkin verran ja sepä taitaa edelleen uupua kokoelmastakin.

The Cold-Blooded Penguin (1945)

Pingviiniseikkailun jälkeen klassikkojen kaivelu jatkuu edelleen, mutta mennään melkeinpä pari vuosikymmentä ajassa eteenpäin, ja seuraavana lyhyehkönä noin viisiminuuttisena näytepätkänä on tunnettu kohtaus vuoden 1963 elokuvasta The Sword in the Stone, joka olikin jo 18. teos tässä sarjassa. Sitäkään en ole aikuisiällä nähnyt ja muutenkin kokonaan katselu on kyseenalaista, mutta eipä se ihan niiden kiinnostavimpien Disneyn tuotosten joukkoon olekaan kuulunut. Tässäkin kokoelmassa vanhan Englannin ritarilliset päivät turnajaisineen tuntuvat olevan pikkuisen väärässä paikassa, koska nimi tosiaan on Winter Wonderland ja kaipa levy on joulumarkkinoille suunnattu. Ehkäpä turnajaisten aikana pieneen pulaan joutuvan Arthurin uskomaton ihmeteko kera ohuen lumikuorrutteen sitten jollakin aasinsillalla talvisiin temmellyksiin sopii, mutta itse näkisin kyseisen tuokion selkeästi levyn irrallisimpana osiona ja sen tilalle olisi luultavasti voinut muutakin mietiskellä.

Tulevan kuninkaan sankariteon jälkeen vaihdetaan tunnelmat taas jouluiseen suuntaan, sillä varsinaisen kokoelman päätöspätkä on napattu mukaan vuoden 1997 elokuvasta Beauty and the Beast: The Enchanted Christmas, mikä kieltämättä on ihan fiksu ja muutenkin hyvä ajatus edellisen jälkeen. Belle taikamaisine ystävineen on jokseenkin apeissa mietteissä, sillä joulu linnassa näyttää jäävän lässähdykseksi ainakin ulkoisten koristelujen osalta, eikä henki muutenkaan erityisen hilpeältä vaikuta. Jostakin syvältä sisimmästä se toivonkipinä kuitenkin tuikahtaa liekkiin ja innostaa lauluun sekä näkemään kaiken maailman nihkeyksien valoisammalle puolelle. Linnaa siinä samalla leikkisän lennokkaasti koristellaan, mutta tärkeämpinä loistavat toivo ja rakkaus lähimmäisiä kohtaan. Ihan mielellään olisin mittavammankin näytepalan kyseisestä teoksesta nautiskellut, sillä tämä vierailu lopahtaa liiankin nopsasti. No, ainakin siinä mielessä Winter Wonderland tuntuu toimivan, että kovat uusintahalut heräilivät tämänkin elokuvan suhteen, ja onhan edellisestä katselusta toki jo miltei neljä vuotta, joten...

Winter Wonderland onkin muistini mukaan lyhyin näistä omaan hyllyyn päätyneistä Disneyn joulu- ja talvitouhujen kokoelmista, sillä sen lopputekstit ovat rullailleet jo 31 minuutin jälkeen. Ehkäpä tämänkin takia suoraan varsinaisen tarinavalikoiman perään on vielä tuupattu parikin vanhempaa sekä ainakin osittain talvista lyhytelokuvaa. Nämä toimivatkin itsenäisinä teoksina ainakin paikoin paremmin kuin kokoelman osittain turhankin pikaiset sekä irralliset nipsaisut. Tuosta en kuitenkaan tahdo lähteä sen suurempaa ongelmaa tai valittelua käynnistelemään, mutta puolituntinen sekä laadultaankin kohtalaisen ailahtelevainen alkuperäinen videojulkaisu tuntuu jossakin määrin rahastukselta. Itseäni asia ei tässä vaiheessa hirmuisesti murisuttele, koska joukossa on kohtalaisesti kokoelmasta löytymätöntä animaatioviihdettä ja lisäksi levy oli näitä tarjouskoppien löytöjä.

Winter Wonderland (2003)

The Grasshopper and the Ants (Heinäsirkka ja muurahaiset)

Ensimmäinen näistä kahdesta bonuslyhytelokuvasta on samalla koko levyn iäkkäin animaatio ja kahdeksan minuutin ajaksi painellaan kauas 1930-luvulle kohti Disneyn Silly Symphonies -aikakautta, mikä tarkoittaa, että kuviin saadaan runsain määrin laulavaisia, hassuttelevia ja rytmikkäästi hytkyviä eläinhahmoja. Bellen herkänkin tunnelmoinnin jälkeen sävy vaihtuu kepeämpään, kun huoleton sirkkaheppu nautiskelee helppoa lounastaan sekä samalla naureskelee muurahaisten päättömältä ja turhalta vaikuttavalle rehkimiselle. Siinä kohtaavat pari melkoisen poikkeavaa elämäntyyliä, sillä toinen on päättänyt viettää päivänsä laulellen sekä soitellen, kun taas muurahaisväki loputtomalta vaikuttavalla ahkeruudella puuhailee yhteisen tavoitteen eteen.

Muurahaisilla onkin melkoinen hamstrausvaihe menossa ja siinäpä pesään valuu yhtenä virtana kaikenlaista elintarviketta. Porkkanat pilkotaan pötköiksi ja muutenkin yhteistyö vaikuttaa saumattomalta, mutta aivan kaikki eivät tällaista arkiaherrusta arvosta. Paikalle saapuu kuningattaren saattue ja hän ei lainkaan lorvailusta tykkää, joten ennusteleekin joutilaalle kovia aikoja talvikauden vyöryessä päälle. Syysmyrskyt alkavatkin riepoa kesän lehtiä hurjaa vauhtia pois puista ja samaan aikaan muurahaiskansa aloittaa viimeisen vimmaisen vaiheen talvivarastojen täyttelyssä, mutta sirkalla ei vieläkään ole mitään pitkän tähtäimen suunnitelmaa, ja niinpä kuningattaren profetia ankarista ajoista onkin hyvää vauhtia täyttymässä.

Pian puista ja maasta on kaikki syömäkelpoinen vihreä kuihtunut, nälkä käy kovalla voimalla kimppuun ja kun lumi satelee laittaen vilun luihin sekä ytimiin, niin sirkkakin tajuaa, että siinäpä sitä saattaa käydä varsin huonosti. Viimeisillä voimillaan hän käy kolkuttamaan ivaamiensa ahertajien ovelle, ja edessä voipi olla erheen jos toisenkin myöntäminen. Sirkasta kyllä tulee väkisinkin Hessu mieleen, koska ääninäyttelijä on sama kuin Hessun varhaisissa lyhytelokuvissa, muutenkin hassun huolettomassa olemuksessa on yhtäläisyyksiä ja taitaapa sirkan laulelema kappalekin kuulua myös helppoa elämää sekä hauskanpitoa arvostavan Hessun valikoimaan. Noin yleisesti ottaen Silly Symphonies -kausi ei ole minuun ainakaan toistaiseksi täydellä teholla iskenyt, mutta The Grasshopper and the Ants on kyllä selvästi paremmalle puolikkaalle kuuluvia töitä ja vähän kovastakin oppitunnistaan huolimatta kuitenkin kaikkiaan letkeää ja monipuolistakin seurailtavaa, sillä ei jämähdetä yhtä numeroa liian pitkään venyttelemään.

The Grasshopper and the Ants (1934)

Lend a Paw (Tassua avuksi)

Mikään varsinainen joulujuttu tuo edellinen talvikauden selviytymistaisto ei mielestäni ole, eikä toinen kahdeksanminuuttinen bonuspätkäkään sellaiseksi taida ainakaan ensisijaisesti luokittua. Samalla se on levyn toiseksi vanhin lyhytelokuva heti tuon edellisen perään, sillä tämä kaverien auttamisesta sekä itsekkyyden unohtamisesta kertova teos ilmestyi jo vuonna 1941. Mukana menossa on tällä kerralla Pluto, Mikki, melko tylyä kohtaloa kohti tuupattu pieni kissa ja Pluton päässä kamppailevat omatunnon ääripäät. IMDB tietää kertoa, että Lend a Paw olisi ainokainen parhaan lyhytanimaation Oscarin voittanut Mikin lyhytelokuva, mutta nähdyn perusteella arvostus ei varmaan ole silkan piirrostaiteen ansioista annettu, sillä kuviltaan Lend a Paw näyttää lähinnä keskisarjan teokselta. Luultavasti tarinan vahvalla ja myönteisellä eläinsuojelua puoltavalla sanomalla onkin ollut isompi merkitys ja elokuva onkin aikoinaan omistettu eläimiä auttavalle hyväntekeväisyysjärjestölle.

Onneksi sanomapainotteisuutensa lisäksi Lend a Paw on toki siinä sivussa vähintään kelvollinen sekä ajoittain räyhäkäskin pieni tarina auttamisesta. Plutolla on taas alkukuvissa ahkera nuuskutusreissu menossa ja kuono koiraa vie jotakin mielenkiintoista kohti. Joelta löytyy pieni kisu pahassa pulassa, sillä joku käsittämättömän ilkeä julmistelija on viskaissut toisen kärsimään varsin kamalan ja lohduttoman lopun. Pluto ei aio tällaista rääkkäystä katsella, vaan rohkeasti kahmaisee kissan hyytävästä virrasta talteen, mutta sitä seuraava suhtautuminen uuteen tuttavuuteen on vähintään muristelevan nyrpeää ja uhittelevaa muristelua on luvassa lisääkin, kunhan kotiin päästään.

Mikki nimittäin tuntuu kovinkin ihastuvan tulokkaaseen, mikä laittaa Pluton päässä myrkylliset mietteet kuohumaan ja siinä pirullisen neuvonantajan supattaessa korviin alkaa koirakaverin suunnitelma hahmottua varsin häijyyn suuntaan. Siitäpä saadaan aikaan pikkuisen ajattelematontakin rähistelyä ja koston välikappaleina saavat viattomatkin toimia. Hukkumisen hetkilläkin vielä melko tylyyn tapaan tuumaillaan, mikä vinksauttelee yleensä pidettävää Plutoa ehkä astetta turhankin pahistelevaan suuntaan. Kieroilu toki odotetusti kostautuu Plutollekin ja sinänsä kärjistetympi ärhentely julmisteluineen sopii tarinan suojelusanoman selkeyttämiseen, kun lopussakin vielä asia varsin suorasanaisesti julistellaan, mutta noin animaatioviihteenä tämä tuo touhuun hienoista töksähtelevyyttä. Kaikkiaan kuitenkin Lend a Paw jää vahvasti plussalle ja on ainakin keskinkertaisia välipaloja muistettavampi tapaus, vaikka nihkeät häijyilyhetkosensa sisältääkin.

Lend a Paw (1941)

Jos lopuksi vielä kaikki osaset summaillaan yhteen, niin näiden lisukkeiden kanssa Winter Wonderland on mielestäni selvästi parempi kokonaisuus kuin ilman. Muuten levyn anti etenkin määrällisesti olisi jäänyt jokseenkin laihaksi, ja vaikka ylimääräiset lyhytelokuvat eivät ulkokuoreltaan lumista huolimatta ihan täydellisen jouluisia olekaan, niin löytyypä niistä kuitenkin sitä lähimmäisenrakkautta ja auttamista, mitkä taas sopivat ajankohdan teemoihin erinomaisesti. Kyseessä onkin hengeltään ja pitkälti kyllä tarinoiltaan ja kuviltaankin selvästi parempi valikoima kuin aiemmin kommentoitu Disney's Christmas Favorites. Mikään täydellinen nippu ei kuitenkaan ole kyseessä, vaan valintoja olisi voinut vähän viilailla ja joistakin elokuvista nipsaista mukaan pikkuisen enemmänkin ihmeteltävää. Suurin osa teoksista kuitenkin sopii ihan sujuvasti otsikon alle, eikä lyhyt kesto laita hankintaa katumaan, koska tosiaan tässä tuli paljon sellaistakin, mitä ei kokoelmasta aiemmin löytynyt. Ehkäpä yksittäisenä huippuhetkenä ja tunnelmapalana muista hivenen tällä katselulla erottuu ja lämpöisimmin mielessä muhii alkupuolelta löytyvä Once Upon a Wintertime. Kuitenkin kaikkiaan läpi levyn henki on paljon positiivisempi kuin tuossa toisessa mainitussa kokoelmassa, jossa tosiaan yksipuolisemmin suositaan yhteenottoihin johtavia kärhämiä sekä vihoitteluja, kun taas Winter Wonderland kuljettelee katsojaa jäätävistä pakkasmaailmoista helteisiin ja ennen kaikkea paljonkin myönteisempien mielialojen vallitessa.