Pippi Långstrump: Pippi flyttar in i Villa Villekulla (Peppi Pitkätossu: Peppi muuttaa Huvikumpuun)

Jaa-a, parisen vuotta sitten oli keväisenä katseluprojektina vilkaista Astrid Lindgrenin kynäilemä 13-osainen televisiosarja Saltkråkanin saaren sympaattisen väen touhuiluista ja nyt olisi vähän vastaavanlaisena Lindgren-urakkana myös 13 jaksoon venähtänyt sarja Pippi Långstrump vuodelta 1969. Vi på Saltkråkan oli Olle Hellbomin ohjauksia, kuten sarjaa seuranneet ja nopeaan tahtiin tehdyt neljä elokuvaakin, ja kun näistä viimeinen oli ilmestynyt, niin seuraavana Hellbomin listalla olikin yksi Lindgrenin suosituimmista ja rakastetuimmista hahmoista. Ihan pikainen projekti tämäkään ei Hellbomille ollut, vaan kohtalaisen mittaisen sarjan jälkeen kuvattiin vielä kaksi elokuvaa, joista kumpikin ehti ilmestymään seuraavana vuonna, eli 1970.

Kyseisen elokuvakaksikon olen ehtinyt hyllyyn hankkimaan jo aikoja sitten ennen sarjaboxin ostamista, mutta olen niitä säästellyt jaksojen jälkeen katseltaviksi, ja aikomuksena olisikin tutkia nämä sitten myöhemmin kesällä tai syksyllä riippuen siitä, miten vauhdikkaasti sarjaversion 13 osaa tulee tutkittua. Mitään hirmuista hoppua ei ole tarkoituksena sarjan suhteen pitää tai maratoniltamia harrastellen hotkaista kaikkea kerralla, vaan verkkaisemmin katseluinnon mukaan boxia pureskella ja mitä luultavimmin jakso kerrallaan tänne tunnelmia tilitellä. Etukäteen voisin mainita, että vaikka Peppi on minullekin lapsuudesta sekä kirjojen että elävien kuvien kautta jossakin määrin tuttu hahmo ja herättää varsin lämpöisiä mielikuvia, niin ei hän silti omalla kohdalla kohoa Lindgrenin ikimuostoisimpiin ja ihastuttavimpiin seikkailijoihin, mutta voihan tietysti olla, että tulee aika korjailla käsityksiä myönteisempään suuntaan...

Luulisin, että tässä vaiheessa elämää esimerkiksi Saariston lapset, Vaahteramäen Eemeli ja Melukylän lapset ainakin porhaltavat kevyesti ohi ja kuten aiemmista kirjoituksista on saattanut tulla ilmi, niin ovat nämä filmatisoinnit onnistuneet ihastuttamaan tosiaan näin "kypsällä" aikuisiälläkin. Siinä mielessä vähän mietityttää, että miten Peppi pärjää nykysilmin katsottuna, koska ei ole vastaavalla tavalla lapsuudesta kumpuavaa nostalgialisää pelissä pyörimässä ja siinä missä nuo mainitut seikkailut ovat tuoneet ruudulle kesäistä hehkua ja saariston kaunista merinäkymää lumoavissa kuvissa, niin Peppi ei käsittääkseni televisiosarjan osalta upeilla maisemilla vastaavalla tavalla juhli. No, kaikesta huolimatta suloisia tuokioisia kuitenkin kaipailen ja haikailen sekä kepeitä iloisia leikkihetkiä, joten katsellaanpa, mitä paketilla olisi näiden suhteen tarjottavanaan!

Kauaa ei maailman vahvin tyttö kuvien ulkopuolella piileskele, vaan tunnussävelensä saattelemana ratsastelee mahtavan valkean ja täplikkään heppaystäväisensä selässä ruudulle, vaikkakin tahti on kovin rauhallinen, mutta mikäpä siinä vailla kiireitä leppoisasti edetä. Aivan kaikki ikätoverit eivät pysty ihan yhtä rennosti alkavaan päivään porhaltamaan kuin Peppi (Inger Nilsson), sillä Tommilla (Pär Sundberg) ja Annikalla (Maria Persson) kello tuntuu tikittelevän vinhempaa vauhtia ja koulunpenkit jossakin pikkukaupungin keskustassa kutsuvat. Sentään niin tulipalokiire oppia onkimaan ei ole, etteikö lyhyesti saataisi tyyppejä tutuksi, ja näin katsojalle tapaamisen yhteydessä tiedotellaankin, että Tommi on ehtinyt yhdeksän vuoden ikään ja pikkusisko on vuotta nuorempi.

Hiukkasen naurahtaen sisarukset ihmettelevätkin, että miten aina voi aikataulu mennä koulumatkan suhteen näin tiukille, vaikkei määränpää mitenkään mahdottoman kaukana kaksikon kodista sijaitse. Ehkäpä syynsä on silläkin, että sisaruksilla on taipumusta tehdä pikkuisia pysähdyksiä koulupolkunsa varrella. Makeiskaupan ikkuna kovin houkuttaa Tommia herkkujen maailmaan makustelemaan, mutta rahattomana siinä lasin takana on vähän onneton olo toljotellessa. Myös naapurustossa sijaitsevan värikkään sekä kummallisen Huvikummuksi kutsutun talon kohdalla pysähdytään pohtimaan, että miten harmillista onkaan, jos omaperäinen asumus pysyy jatkossakin tyhjillään. Leikkitoverit ovat muutenkin vähissä, sillä naapurustossa ei taida juurikaan lapsiperheitä asustella, joten olisihan se kivaa, jos vaikkapa jostakin yllätysystävä kuvioihin tipahtaisi. Eivät osaa sisarukset arvatakaan, miten paljon mukavampaan suuntaan asiat saattavat yhden koulupäivän aikana kääntyä, vaiko kenties vääntyä ihan vinksin vonksin...?

Vähän vaikea sanoa, onko tätä sarjan ensimmäistä jaksoa tullut kaukaisessa lapsuudessa nähtyä, sillä oikein mikään kohtaus ei täysin tuttuna paistanut sieltä seasta läpi. Kuten kirjoituksen alkupuolella selittelin, niin näitä Pepin puuhia on tullut tutkittua selvästi vähemmän kuin joitakin muita Lindgrenin juttuja, mutta ehkei näistä nauttimiseen mitään valtavaa nostalgialisäkasaa välttämättä vaadita, koska väittäisin, että avausjakson 27 minuuttia hujahtavat sujuvasti ja vieläpä hyvinkin mukavissa tunnelmissa. Kiireettömyyttäkään en lähde kiroilemaan, vaan yleensä arvostan tällaista verkkaisempaa otetta ja sarjan aloituksessa on ihan perusteltuakin pikkuisen viipyillä esitellen päähahmoja ja Huvikummun mielenkiintoisia paikkoja maltillisempaan tapaan.

Kyllähän sitä kerrottavaa ja kommellettavaa jää varmaan ihan riittävästi tuleviin jaksoihinkin ja pienemmistä sekä suuremmista seikkailijoista uusia piirteitä putkahtelee pintaan, kunhan päästään kunnolla yhdessä touhuilemaan. Ensimmäinen jakso kuitenkin tuo ydinjoukkoa kepeällä ja huvittelevalla tavalla ystävyyden ensiaskelille ja vaikkei Pippi Långstrump sellaista maisemaloistoa tai selkeän söpösteleväistä menoa tarjoilisikaan kuin tekstin alkupuolella mainitut tarinat, niin kyllähän näistäkin kepposista ja koitoksista lämpöisiä tuntemuksia helposti syntyy. Päähuomio kiinnittyy Peppiin, Tommiin ja Annikaan sinänsä oikeutetusti, mutta myös Pepin rakkaat eläinystävät saavat omat esittelynsä ja vähintään pari herttaisempaa hetkostakin. Herra Tossavainen etenkin sulostuttaa levottomilla loikillaan, eikä Pikku-Ukkona tunnettu heppanenkaan kuvien ulkopuolelle unohtumaan pääse.

Myös kaupungin väkeä vähän valikoidusti tuodaan valokeilaan ja Pepille pienoisia hankaluuksiakin aiheuttamaan. Nimittäin lastentarhaopettaja on sitä mieltä, ettei nuoren tytön sovi asua yksikseen ja pian ovatkin poliisit Peppiä noutamassa. Kahnauksista huolimatta meno pysyy leikkisänä, eikä tässä mielestäni mitään verivihollisuuksia sentään synnytellä tai ilkeämielisiä pahisteluja pahemmin harrastella. Poliisiparat saavatkin katoilla kiipustellessaan todeta, että maailman vahvin tyttö taitaa olla vähän liian hankala tapaus napattavaksi, ja kyllähän tämä vallattomuuden ja rohkeuden yhdistelmä katsomon puolella mieltä piristelee. Ensivierailu Huvikummun sisätiloihin hoidetaan myös huolella ja paikan sympaattinen sekasorto ja yleinen värikäs vinksahtaneisuus tarjoilevat kivaa katseltavaa. Onkin ihan mukavaa tunnustaa, että avausjakso viihdytti selvästi odotuksia enemmän, ja vaikkei tämä vielä varmaan mikään sarjan mutkikkain ja metkukkain koitos ollut, niin kyllähän kolmikolla tuntui heti juttu luistavan loistavasti. Leikkien sekä hiukan hölmöjenkin touhujen kautta herätelty iloinen ilmapiiri on ehdottomasti sarjan vahvuuksia ja vastaavaa lämpöistä hassuttelua tilataan toki lisää!

Pippi Långstrump: Pippi flyttar in i Villa Villekulla (1969) (IMDB)