Poliittinen pakomatka Yhdysvalloista Kanadaan jätti tuossa jokin aika sitten vähän vaisut tunnelmat, eikä oikein osannut mitenkään mainiosti sitä hauskuutustakaan, ja niinpä Blue State ei ainakaan tästä katsojasta saanut irti montaakaan myönteistä mietettä mistään kehujen tai ylistysten vyörystä puhumattakaan. Voinee luottaa siihen, että Peppi ystävineen saa seikkailuissaan ja kommelluksissaan kevyesti aikaiseksi pirteämpiä päiviä. Helmikuun aikana on jo samaisen sarjan puitteissa käyty kaupoilla, järjestetty leikkisä huviretki ja viimeksi tutkitussa jaksossa juhlistettiin syntymäpäivää sekä oheisohjelmana etsittiin ullakon hämyisten nurkkien aavemaisia asukkaita.
Voisihan tässä turvallisesti olettaa, ettei ainakaan vielä lähdetä jäähdyttelemään, sillä otsikko lupailee sirkusta, mikä toki on otollinen ympäristö kaikenlaisten hullunkuristen tempausten testailuun. Esityksiä ja laitteita ei tarvitse pitkään odotella, sillä alkutekstien käynnistyessä kiertävä huvipuisto on jo saapunut paikkakunnalle. Tommi (Pär Sundberg) ja Annika (Maria Persson) ovatkin jo tekemässä omaa ennakkotutustumisretkeään seuraillen, miten viihdyttäviä vekottimia ja myynti- sekä kilpailukojuja ripeään tahtiin kasaillaan asiakkaiden iloksi. Näyttää siltä, että monenkirjavaa ja hauskaa huvitusta olisi tiedossa, ja siitähän pitää kirmata kertomaan Pepillekin (Inger Nilsson)!
Kunhan kaksikko nopsasti juoksentelee ystäväänsä etsimään, niin seuraa hämmentäviä hetkiä, sillä Pepin pihassa istuskelee ihan vieras täti, jolla on kaiken lisäksi kovin höpsöt jutut. Mysteerivieras nimittäin väittää, ettei Peppi ihan lähistöltä löydy, vaan kuuta kohti olisi lähtenyt reissuun. Sisarukset tahtovat kuitenkin varmistukseksi tutkia talon ja palaillessaan toistamiseen tädin juttusille paljastuu, että omituisia höpöttelevä henkilö onkin lopulta melko tuttu tyyppi. Tokihan Peppiäkin ajatus sirkuksesta kiinnostaa kovasti, sillä kisailut, kookkaat käärmeet ja voimankoitosten hurjat haasteet eivät kuitenkaan ihan arkipäiväistä menoa ole, vaikka kaikenlaista olisikin sattunut näkemään.
Sirkushuvien suhteen olen itse vähän nihkeä tapaus, sillä en muista näistä lapsenakaan kovasti innostuneeni ja myöhemmällä iällä eivät mielipiteet ole juuri myönteisemmiksi muuttuneet, mikä johtuu aika pitkälti etenkin suurten villieläinten vangitsemisesta pieniin tiloihin ja monesti melko kyseenalaisiin elinoloihin muutenkin. No, kyseinen jakso ei niinkään vyöryttele ruudulle mitään norsujen ja tiikerien laumaa, vaan kyseessä on tosiaan enemmän kiertelevä pienimuotoisempi huvipuisto, mihin jakson ruotsinkielinen nimikin viittaa. Onhan mukana toki esimerkiksi käärmeosuus, mutta silti tämä jakso ei välttämättä ole mikään otollisin kehys viedä juttua sirkusten mahdollisten epäkohtien paasailuun.
Huvipuistoseikkailu ei siis mene niinkään närästelyksi tai hiljaiseksi harmitteluksi, vaan hattaraherkuttelut, kojukisailut ja vanhahtavat laitteet herättelevät mukavampia lapsuusmuistoja. Onpahan siellä muiden seassa paikallinen poliisikaksikko myös olla hakemassa huvittelua ja hurjaa kyytiä, mikä tietysti naamioidaan erilaisten laitteiden turvallisuustestaukseksi, mutta ilmaiset hauskanpidot lätsähtävät lopulta kirjaimellisesti päin naamaa. Pepillä toki on omat kuvionsa, kuten koitos voittamatonta voimamiestä vastaan ja tietysti hän vilkkaasti viuhtoo muitakin juttuja kokeilemaan. Sinänsä vauhdikkaasta vipellyksestään huolimatta tämä jakso jättää edellisen tapaan pikkuisen viileämmän vaikutelman kuin sarjan neljä ensimmäistä osaa. Ihan mielellään porukan huvipuistopäivääkin vilkuilee, mutta eipä vain vedä yhtä vahvasti puoleensa kuin vaikka alussa mainittu kauppailu tai kauniin kesäpäivän huviretki. Kenties voisi väittää, että ne lämpöisemmät viehättävät hetket ovat vähissä, sillä jakso keskittyy enemmän hajanaiseen säntäilyyn ja tasoltaan huojuvaiseen kohelteluun. Vaihtelua lienee luvassa, sillä nimen perusteella seuraava jakso toisi kuviin ensimerkkejä saapuvasta talvesta, ja tietysti kiinnostaa katsella, että millaisia lumisia kujeita kaverukset kehittelevät...
Pippi går på tivoli (1969)
Tämä tivlijakso on Peppisarjassa yksi suosikeistani. Ehkä yksi syy siihen on se, että tässä on aikamoinen ajan kuva tuon ajan tivoleihin.
VastaaPoistaVaikka tämä seikkailu ei omalla kohdalla parhaiden jaksojen joukkoon pääsekään, niin tuosta kyllä olen samaa mieltä, että tämä puolituntinen tarjoaa eläväisen välähdyksen vuosikymmenten taakse.
Poista