Vi på Saltkråkan: Visst finns det tomtar (Saariston lapset: joulu on jo ovella / totta kai tonttuja on olemassa)

Saaristoa ja reissailua huhtikuu tahtoo tarjoilla ruutuviihteen suhteen, ja olipa tuossa vähän aikaa sitten hyvinkin mukavaa kipaista autolomalla Islannin puolella, kun Land Ho! laittoi reipasta puhtia elämäänsä etsivät miekkoset matkaan. Huvittavaa höpöttelyä, mukavia tunnelmapaloja sekä upeita kuvia, niin eipä tee mieli valitella, vaan siitä huolimatta ihan mielellään palaa seurailemaan paljonkin pienemmän saaren elämänmenoa taas kerran. Kymmenennen jakson kynnyksellä seisoskelen ja jos edellistä pikkuisen kertailen, niin Pellehän (Stephen Lindholm) sai vihdoinkin suloisen lemmikkipupunsa, eli Melkersonin perhe kasvoi ihastuttavalla uudella jäsenellä, kun Jokke hieman yllättäen mukaan napattiin. Muutenkin jaksossa erilaisten eläinten ihmeellisyyttä pohdiskeltiin, eli ainakin omasta mielestäni varsin onnistunut kesäinen päivä jälleen katsojalle tarjoiltiin. Tosin Malin (Louise Edlind) juuri ennen loppua muita muistutteli, että Melkerssonien lomapäivät Saltkråkanilla lähenevät loppuaan. Pitääkin siis jo varautua vuorokausien lyhenemiseen sekä syksyn ja talven väistämättömään marssiin tummine iltoineen ja viiltävine viimoineen...

Jakson nimi toki jo vahvasti vihjailee, että talvisempia touhuja päästään kurkkimaan, mutta onhan siinä kuitenkin kohtalainen loikka edellisen tarinan aurinkoisista loppukesän kuvista lumisiin näkymiin. Useampikin kuukausi jonnekin katoilee, eli saaristosyksy jää katsojan mielikuvituksen varaan. No, ehkeivät Melkerssonit sitten löytäneet aikaa tai innostusta käväistä tuolloin vuokramökillään kääntymässä. Sen enempää en aio alkaa paasailemaan tästä pienoisesta puutteesta, mutta hieman silti ihmetyttää, ettei minkäänlaisia kesäkauden lopetteluja tai läksiäisiä järjestetty. Saltkråkan kuitenkin on saanut ohuen hankiturkin kannettavakseen, ja vaikka viileämmällä kaudella väki vähenee, niin eipä se yhteisön eloa ole täysin horrokseen hiivuttanut.

Pampula (Maria Johansson) onkin oiva esimerkki tästä elinvoimaisuudesta, sillä pakkaskelien keskelläkin hän riehakkaasti Laivurin kanssa kotikylässään kirmailee. Laiturilla nökötellessä ja lumipaljoutta pohtiessa ilme ei tosin aivan iloisinkaan ole, vaan jokin pienen tytön kovin mietteliääksi laittaa. Paksu jää on kätkenyt lainehtivan meren alleen ja päässä pyörii ajatus, että jos päälle on kehittynyt niinkin paksu kerros, ettei reittilaiva pääsekään enää kierrostaan tekemään. Kovasti hän vieraita ja ensisijaisesti Pelleä odottelee monen kuukauden jälkeen ja siinäpä se syy huolille samalla. Mieltä ei kuitenkaan päästetä lannistumaan näistä mahdollisuuksista, vaan pikaisesti piristytään laulelemaan joulupukin, tonttujen sekä tietysti Pellen saapumisesta.

Pelot joulujuhlat pilaavasta umpijäästä osoittautuvat jo seuraavissa kuvissa turhiksi, sillä Saltkråkan 1 puskee parhaillaan hyvää vauhtia osittain sulaa väylää eteenpäin. Kannella tuttu perhe katselee alaspäin, miten keula tuosta vain murskaa ohuen kerroksen pinnasta. Saaren puolella ollaan vielä toisenlaisissa touhuissa Grankvistien talossa, sillä piparipuuhat ovat käynnissä ja niitä sulostuttavat joululaulut. Freddy (Bitte Ulvskog) ei malta olla haukkaamatta hieman ennakkoherkkua taikinasta, sillä pitäähän pikkuisen maistella. Paikalle ilmaantuva Pampulakin tahtoo leivontaan osallistua, mutta pitkään ei kolmikko ehdi yhdessä ahertaa, koska lähestyvän laivan merkkiulvonta laittaa jalkoihin vipinää. Muotit putoavatkin suunnilleen sillä hetkellä kätösistä ja onkin jo kova kiire vastaanottamaan vieraita.

Jäälle alkaakin kokoontua runsaamminkin väkeä, sillä laiva talvioloissa ei ilmeisesti käy aivan laiturilla saakka. Söderman (Siegfried Fischer) tuodaan hevoskyydillä paikalle, vaikkakin hänen aikomuksensa ovat Melkerssoneihin verrattuna käänteiset, eli joulupyhät olisi aikomuksena viettää kaupungissa tyttärensä ja Stinan luona. Pampulakin kesäkaverilleen terveisiä lähettää, mutta tuumii kuitenkin tykkäävänsä Stinasta eniten silloin, kun tämä on poissa saarelta. Muiden sekaan on Björn (Tommy Johnson) astelemassa myös, ja vieläpä kovin iloisena. Hymy ei millään kasvoilta pyyhkiydy, eli mahtaisikohan vartoilla aivan tiettyä jouluvierasta...? Innokkaat odottajat huikkailevatkin laivamatkaajat tervetulleeksi ennen kuin nämä ehtivät aluksesta laskeutumaan. Vaikka onkin viluisempi vuodenaika meneillään, niin lämminhenkinen yhteisö ottaa tulijat vastaan iloisesti, eikä mistään kylmästä ja kolkosta kohtaamisesta voi puhua. Suolavarisnelikko taas toisiaan tervehtii omalaatuisemmilla raakunnoilla, eli eipä ole kaveruus päässyt unohtumaan.

Melker (Torsten Lilliecrona) vaikuttaa olevan hyvinkin reippaalla ja pirteällä tuulella ja pikaisesti kyseenalaistaa Södermanin suunnitelmia vihjaillen, että hullua hommaa lähteä saaristosta pois. Jouluaattoon on aikaa kolmisen vuorokautta, eli kyseessä ei sentään mikään parin päivän pikaloma ole. Pampula tunnustaa hieman huolestuneena Melkerille, ettei ole vielä edes ennättänyt kilttiä kautta käynnistämään. Myöhemmin Pelle ja Pampula saavat kinastelua aikaan, koska näkemykset joulupukin olemassaolosta poikkeavat toisistaan Pellen väittäessä sinnikkäästi, että satumaista höpöhöpöä pukki tonttujoukkoineen on. Senkin jouluilonpilaaja! Björn ujuttautuu sekaan koristelutoihuissa avustamaan, mutta mielessä on muutakin ja hän Malinilta yrittää arvuutella syitä ilolleen. Valitettavasti käynnistyvä rakkausnäytelmä perutaan ennen alkuaan ja siten jää rakastuneen kansakoulunopettajan arvoitus näkemättä. Päivät kuluvatkin nopsaan monenlaisten joulupuuhastelujen parissa ja aattoilta pimenee jännityksen sekä odotuksen kasvaessa. Edelleen esitellään epäilyksiä joulupukin suhteen, mutta saa nähdä, joutuvatko skeptikot taipumaan, sillä jäätä pitkin on tuloillaan lahjareki kellojen kilkatellessa...

Alle 27 minuutin jäävä kesto asettaa omat rajansa sille, miten kattavasti jouluisia valmisteluja pystytään katsomoon esittelemään, etenkin, kun kaikki saapumis- ja jälleennäkemisjutut sekä vähäsen muutakin pitää kattaa myös. Tulikin jo ennen puoliväliä mieleen, että kun kerran sarjassa on jo pari kaksiosaista tarinaa nähty, niin ehkä saaristojoululle olisi voinut myös suoda tällaisen käsittelyn. No, voihan olla, että seuraava osa vielä joulupyhissä liikuskelee, mutta aatto ainakin turhan vauhdikkaasti hujahtaa ohi silmien. Mukavista ja lämpöisistäkin tunnelmista toki saadaan kiinni, kun seuraillaan hahmojen puuhastelua yhteisten juhlien eteen. Melker ripustelee kauralyhteen lintuystävien joululahjaksi, sisätiloissa on hieman turhankin tarkat koristelupuuhat menossa, mutta tonttujahan pitää paljon saada esille, pienimmät kaunistavat käpyjä ja vanhemmilla lapsilla vihelteleväiset suksihuollot menossa noin vauhdikkaampia lomapäiviä silmällä pitäen. Sinänsä siis valmistelujen suhteen kaikin puolin mielekästä katseltavaa, mutta aattoaamun koittaessa alkaa jo aika käydä vähiin. Ehditäänhän siinä toki aamupuurosta purnailemaan ja pikkuisen tuhmailemaankin, mutta muuten tuntuu kiire tulevan. Niinpä pakettien iloinen ihastelu ja yhteinen illanvietto yleensäkin lopahtaa lyhyeen. Katsoja saakin tyytyä tarkkailemaan lahjariehaa ja sitä seuraavaa hartaampaa lauluhetkeä talon ulkopuolelta lopputekstien pyöriessä. Lopetus siis osoittautuu pienoiseksi pettymykseksi.

No, pakettikimarat ja sellaiset kuitenkin ovat jokseenkin toissijaisia näissä teoksissa, joten se nyt ei suuremmin harmita, vaan ennemmin olisin sen yhteisen aattoillan tunnelmointeineen vilkaissut. Jakso muuten kyllä korostaa alun lämminhenkisestä jälleennäkemisestä lähtien yhteisöllisyyttä voimakkaasti. Hyväntuulisen perhejuhlan vaikutelma voimistuu entisestään, kun tällä kerralla halutaan selkeästi antaa miltei koko hahmojoukolle tasapuolisesti aikaa osallistua, eikä vain keskitytä pienemmän porukan kommelluksiin, kuten on tehty monissa edeltäneissä osissa. Tässä runsaan parin vuoden sisällä on tullut muutamaa muutakin Lindgren-joulua kommentoitua ja ihan kiva ja ainakin ympäristöltään omanlaisensa lisä Saltkråkanin juhlistelu tähän joukkoon on. Oikeastaan jos muistelen menneitä, niin vastaavaa piirrettä on niissäkin havaittavissa, eli valmisteluja kyllä tarkastellaan, mutta juhlahetkien yli hipsaistaan pienellä kiireellä. Melukylässä tapahtuu ei pelkkään jouluun muutenkaan jumitu, vaan kattaa suuren osan vuodesta. Joululla siinä kuitenkin on merkittävä osuutensa ja nähtyjen Lindgrenin tarinoiden suhteen se taitaa omalla kohdalla voiton viedä joulusarjassa. Vaahteramäellä tämän ensimmäisen Eemeli-elokuvan jouluosuus jätti vähän vaisut tuntemukset taakseen. Ei sillä, ettäkö se sinänsä kehno olisi, mutta elokuvan pari muuta tarinaa toimivat paremmin. Mainittakoon myös, että toisessakin Vaahteramäen tarinanipussa talvitunnelmissa käväistään, mutta varsinaisia mittavampia joulutunnelmointeja siinä ei kehitellä. Myös toinen Lotta-elokuva sisällyttää sekaan lyhyen joulujakson, joka tarjoilee aiemmin mainituille vaihteluksi hieman myöhemmin 1900-luvulla juhlisteltavan kaupunkijoulun. Siinäpä sitä muutama mukava tuokio ihasteltavaksi ja jokainen on tosiaan tavallaan ainakin tätä katsojaa viehättänyt. Jos kovasti vauhdikasta ja räväkkää joulukommellusta kaipaa, niin eipä tästä kerhosta oikein mikään teos toiveisiin vastaa, mutta jos hyväntuulinen ja verkkainen väkertely kiinnostaa, niin väittäisinpä näiden olevan antoisaa sekä kaunista katseltavaa.

Upeista ja hyviä väreitä nostattelevista kuvista höpötellessä sopinee selitellä pikkuisen jakson talvisesta ilmeestäkin. Alkuminuuteilla päästään ottamaan silmäys saareen kauempaa jäältä käsin ja heti vaikuttaa siltä, että kuvauspaikka on selkeästi vaihtunut, koska saari vaikuttaa suuremmalta ja ennen kaikkea huomattavasti asutummalta. Uudemman näköisiä taloja on melko tiheästi vierekkäin, eivätkä rantaviivatkaan ihan tutuilta vaikuta. Sarjaa kuvattiin kesäosuuksilta sen verran syrjäisemmällä Norröran saarella, että voisin veikkailla kuvauspaikkojen vaihdon syyksi juurikin niitä heikompia talvisia kulkuyhteyksiä, joista jakson alussakin hiukan huolestutaan. Varmaan kovin pahasti pieleen ei mene, jos arvailee, että tämä lumisempi vierailu on toteutettu naapurisaarella, eli Söderöralla, ja ruotsinkielinen Wikipedia kertoileekin, että talviset kuvaukset hoidettiin monilta osin siellä. Samainen sivu mainitsee, että Lilliecronalla ja Märtaa esittävällä Eva Stibergilla oli kumpaisellakin kesämökki samalla saarella. Myöhemmin katsojalle kyllä esiteltiin lumiturkkiin puettua Norröraakin, koska ainakin toisesta elokuvasta löytyy talvikuvaa sieltä.

Vaikka kuvauspaikat pikkuisen vaihtuvatkin, niin kirkas talvipäivä useita kohtauksia kaunistelee, mutta edelleen kesäisemmät otokset omiin toiveisiin paremmin vastailevat. Jouluhössötyksen lisäksi eläinystävätkin hieman huomiota saavat, sillä Pelle pinkaisee melkoisen nopsasti Jokke-pupuaan moikkaamaan. Pienokainen on talveksi majoitettu samaan rakennukseen lehmien sekä kanojen kanssa, joten on suojaa pakkaselta ja vähän seuraakin elelyn äänineen. Sinne talvipesän viereen Pellekin menee makoilemaan ja kaveriaan silittelemään. Toisenlaista nelijalkaista vipeltäjää nähdään viimeisten minuuttien aikana, sillä nurkan takaa livahtava viekas kettu käy joulupukille asetellun eväsleipäsen kähveltämässä matkaansa. Luultavasti samaisesta ketusta kuullaan jatkossakin, koska seuraavan jakson nimi sellaista vihjailee. Toivottavasti toki muitakin mukavia talvisia puuhia ja lumisia leikkejä. Hiukanhan ehdittiin jo aloittelemaan lumisotaa, ja hyökkäykseen kopsahtavalla kostoiskulla vastailtiin. Sen näkee sitten, millaiseen riehaan kukin yltyy, mutta joulujakson perusteella uskaltaa jo väittää, ettei Saltkråkanin pakkaskausikaan mitään tympivää pakkopullaa ole...

Vi på Saltkråkan: Visst finns det tomtar (1964) (IMDB)