sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Lilo & Stitch 2: Stitch Has a Glitch

Tulipa tuupittua vitkutellen etenevää ja epämääräistä Disney-projektia pikkuisen eteenpäin, kun soittimesta irtosi vierailuvuoro Lilon ja tämän avaruus"koira" Stitchin seikkailujen jatko-osalle.

Vähän aikaa sitten vilkuiltu ensimmäinen osa ei omasta mielestäni mitään Disney-parhautta edusta. Tämä kolmisen vuotta myöhemmin ilmestynyt ja suoraan videolevitykseen päätynyt jatko-osa hyppäsikin omaan hyllyyn lähinnä sopuisan hinnan takia ja sen, ettei kyseisellä kirpputorivaelluksella tullut vastaan muita potentiaalisia tarjokkaita tässä sarjassa. Pikainen loikka katselulistan kärkeen taas perusteltakoon ensisijaisesti lyhyellä runsaan tunnin kestolla, mikä vaikutti silloisena ajankohtana varsin osuvalta rupeamalta uupuneille silmille. Tietenkin sopii aina toivoa, että jotakin kivaa varautuneista odotuksista huolimatta tarjoutuisi ihmeteltäväksi. Sitä voinemmekin lähteä tutkailemaan tässä seuraavaksi.



Mainittakoon jo tässä välissä, etten ole seurannut jaksoakaan elokuvien välissä käynnisteltyä televisiosarjaa. Tiedä sitten, miten oleellisia paloja on välistä jäänyt, mutta ilman suurempia vaikeuksia voi nämä elokuvaversiotkin pelkästään vilkaista omien katselujen perusteella.

Ensimmäisen osan päätteeksi jäätiin suhteellisen seesteisiin tunnelmiin, kun suurimmat kriisit saatiin voitettua ja tuhoaseeksi suunniteltu Stitch alkoi tottua kiltimpään elämään. Toinen osa jatkuu sellaisissa merkeissä, että myrskyisiä pilviä on odotettavissa Havaijin hieman rauhoittuneiden rantojen ylle.

Stitch ei riehuntaansa suuremmin pidättele, vaan tulittaa otsikonkin kappaleiksi. Osansa saavat toki muutkin, mitä tähän räiskintään tulee. Onneksi hetkeä myöhemmin paljastuu, että se on unta, unta vain, ei siis aihetta huoleen...vai? Saattaa kuitenkin olla, että pinnan alla kuplii ja jotakin olisi syytä tehdä.



Hävityshaaveista vieraannuttaminen on onnistunut ehkä vain väliaikaisesti, ja alkuperäinen tarkoitus alkaa houkuttaa jälleen enemmän. Sitten ei olisikaan kellään enää kivaa. No, ehkä liekeistä, räjähdyksistä ja kaaoksesta nauttivaa Stitchiä lukuun ottamatta. Jotakin vieläkin synkempää voi olla luvassa, sillä Stitchin luonut Jumba on sitä mieltä, ettei epeli itsekään ole lainkaan turvassa. Kiltteystasojen lasku saattaa viestiä vaillinaisesta viimeistelytyöstä.

Miten pieni Lilo sitten jakselee? Samansuuntaisia sopeutumispulmia edelleen tuntuu löytyvän. Nyt olisi kuitenkin tilaisuus paikkailla kolhiintunutta mainetta, sillä saarella järjestetään vuotuiset hula-kilpailut, jotka Lilon äiti aikoinaan voitti. Lilo siitä innostuukin, että ehkäpä hänestä on toistamaan edesmenneen äitinsä menestys, mutta mutta...



Isosisko Nani taas saa pari harmaata hiusta, kun kaikki alkaa kaatua jälleen päälle rauhallisemman jakson jälkeen. "Onneksi" mukana on avaruuden apureita, jotka tosin lähes poikkeuksessa vievät tilanteita kaoottisempaan suuntaan. Siellä jossakin seassa tuskailee David, joka ei edelleenkään saa Nanilta kaipaamaansa huomiota. Ehkä kaikki vielä pikkuisen selkeytyy, tai sitten menee vain pahemmaksi...

Sen voinee ilmaista tarinaselvittelyn päätteeksi, ettei ainakaan tarvinnut pettymyksen kourissa kärvistellä, mitä ennakkotoiveisiin tulee. Oikeastaan Havaijin kutsu ja alkuminuuttien leppoisa lentely taustamusiikkeineen onnistuu hyvää mielialaa nostattamaan, vaikka kyseinen pätkä hieman huitaistulta vaikuttaakin.



Kovin tutuissa merkeissä edetään, mitä tietenkin osaa odottaakin. Huumoriakin revitään samaan tapaan hahmoista ja heidän kohelluksistaan. Lilo saa toimia kotiterapeuttina, joka mittailee tuhmuustasoja hieman riskialttein metodein. David taas olisi voinut valita oman suhdeneuvojansa paaaaljon paremminkin. Eipä niitä rakkauden ryppyjä välttämättä Pleakleyn hömppäartikkelien tulkinnoilla kuntoon silitellä. Päälle tietysti huomattavasti räväkämpääkin huttua.

Elvistäkään ei ole unohdettu, vaan Kuningas saa toimia innoituksena Lilon esitykselle. Inspiraatiota haetaankin Elviksen jalanjälkiä seurailevalta saarikierrokselta. Valitettavasti omaan makuun turhan hoppuista menoa se on. Elviksen Havaiji-elokuvat ovat omalla kohdalla jääneet jokseenkin pimentoon, niin pikkuisen maltillisemmin olisi saanut sitä osastoa kahlata läpi.



Ensimmäisen osan tapaan voisi tässäkin yhteydessä valitella yleistä kiireistä kohellusta, mikä ei ainakaan itseäni näissä Disney-tuotoksissa eniten ole miellyttämässä. Kierroksia mieluummin pikkuisen alemmas ja sitä herttaisempaa menoa suvantoihin, kiitos. Onhan siihenkin suuntaan yritystä, mutta räiske ja rähinä peittää alleen.

Pari lausetta levyjulkaisusta töksähtää tähän väliin. Koska kyseessä ei ole klassikkosarjan osa, niin lisuketarjonta on jätetty vähäisemmäksi. Jälleen pelailtavaksi löytyy pari pulmaa, Stitchin alkuperääkin vähän ihmetellään ja viimeisenä vielä musiikkivideo, joka ei ainakaan omalla kohdalla leppoisan lötköä rantatunnelmaa valitettavasti taikonut. Hieman väkinäiseltä näiden esiintyjien Havaiji-tanssahtelut vaikuttavat.

Pitää varmaan vain tyytyä toteamaan, että nämä Lilon ja Stitchin seikkailut on suunnattu hieman toisenlaisia toiveita omaaville silmäpareille. Kyllähän niitä verkkaisempaa söpöilyä tarjoavia Disney-tarinoitakin löytyy kaltaisilleni katsojille vähintään riittävästi. Valintakysymyksiä, joihin voisi ehkä panostaa hieman nykyistä enemmänkin. Joka tapauksessa, kyllähän se tunti näinkin pois kulahtaa sinänsä menevän ja menettelevän viihdykkeen parissa. Yritän kuitenkin valikoida seuraavan Disney-seikkailun siten, että pääsisi kehumaan reippaammin. Sitä odotellessa luultavasti jotakin muuta...



Lilo & Stitch 2: Stitch Has a Glitch (2005) (IMDB)

9 kommenttia:

  1. Kiitos tekstistäsi! Itse en ole Disney-klassikkojen jatko-osista kauheasti kiinnostunut, sillä yleensä ne on tehty hutaisemalla ja ne vain pilaavat alkuperäisen elokuvan. Tekstisi perusteella Lilo ja Stitch 2 vaikuttaa kuitenkin katsottavalta; ainakin piirrosjälki näyttäisi vastaavan laadultaan alkuperäista klassikkoa. Toisaalta juoni vaikuttaa hieman tekemällä tehdyltä, sillä teemat jäljittelevät niin paljon ykkösosaa. Ehkä klassikolle on vain haluttu tehdä jatko-osa tuottoa saadakseen. Noh, ehkä minun pitäisi itse katsoa elokuva ennen kuin alan sitä arvostelemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Itse en noita jatkojakaan täysin vierasta, vaikka aina pieni epäilys mielessä käykin. Katsottavien listalla ainakin Topi ja Tessu 2, Bambi 2 ja esiosa Arielin seikkailuihin. Kunhan saan jostakin poimittua talteen... :) Kyllähän tuo Lilo & Stitch 2 siinä menee. Luulisi maistuvan, jos ensimmäisestä on enemmänkin pitänyt. Toisaalta toistoa kyllä löytyy, joten peräkkäin ei ainakaan kannata urakoida.

      Jossakin vaiheessa voisin väsäillä jonkinlaisen kirjoituksen niistä Disney-tuotannoista, jotka olen ajatellut ainakin katsella. Täysi amatööri olen edelleen niiden suhteen, joten sellaisen tekstin yhteydessä voisi kinuta suosituksia ja kommentteja Disneyn maailmaa paremmin tuntevilta. Katsellaan, jospa lähiviikkoina saisi jotakin aikaan siinä mielessä...

      Poista
  2. Hihii! Sellaista tekstiä olisi kiva lukea! Mutta älä vaan ota paineita näistä Disney-elokuvista, että katso vain muitakin elokuvia ihan mielesi mukaan! Itse asiassa pitäisikin ottaa urakaksi lukea ihan muitakin (kuin Disney-aiheita) käsitteleviä tekstejäsi. Nyt vasta vähän aikaa sitten löysin blogisi, ja tekstejä on hirmuisen paljon! :) Mutta joo, jatka siis vain samaan malliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, en mitään suurempaa elokuvastressiä lähde kasailemaan. :) Tuollaisen tekstin aion kuitenkin naputella, niin selkeyttäisi hieman omiakin Disney-suunnitelmia. Luulen, että se punainen lanka pysyy jatkossakin jokseenkin kadoksissa, mitä elokuvavalintoihin tulee. Varmaan jossakin vaiheessa taas Ghibli-tuotantojenkin pariin, sillä nekin ovat jääneet vähiin viime aikoina, ja hyllyssä olisi muutama katsomaton odottelemassa. Mutta, mutta...iloista sillisalaattia luvassa jatkossakin. :)

      Poista
  3. Avata saattaa, että mä tykkäsin tästäkin. Tosin ykkönen on parempi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin jo sitä kolmattakin Stitch-elokuvaa ostelemassa, mutta jätinpä ainakin toistaiseksi harkintaan. Ehkä sillä ei välttämättä olisi kovinkaan paljoa annettavaa minulle...

      Poista
    2. No mulla on se kolmonenkin sekä Leroy ja Stitch ;) Kolmonen on vielä ihan katottavaa kamaa.

      Poista
    3. Voi hyvinkin olla, että omaankin hyllyyn toinen tai molemmat lopulta pähkäilyn päätteeksi päätyvät.

      Poista