lauantai 29. joulukuuta 2012

Beethoven's 2nd (Beethovenin toinen)

Ensimmäinen Beethoven-elokuva menestyi sen verran hyvin, ettei jatko-osan kanssa alettu kauempaa aikailemaan. Ilmeisesti tuottajana toimineen Ivan Reitmanin suunnitelmissa mahdollinen jatko oli jo hyvissä ajoin ennen kuin ensimmäinen oli edes yleisön katseltavana. Kaavana se tuttu ja turvallinen, eli vähän uutta ja paljon sitä samaa, josta katselijat ensimmäisessä pitivät. Ohjaajaksi vaihtui Rod Daniel, jolle koiraelokuvien tekeminen oli jo entuudestaan tuttua, koska muutamaa vuotta aiemmin hän vastasi James Belushin tähdittämän K-9 -elokuvan ohjauksesta.


Aikaa ei siis ole ehtinyt kulua paljoakaan ensimmäisen tapahtumista. Newtonin perhe on pysynyt kasassa ja kaikki tutut näyttelijät ensimmäisestä osasta toistavat roolinsa perheenjäseninä. Isäkin (Charles Grodin) on jo vähän sopeutunut koiralliseen elämään. Vanhempi tytär alkaa kiinnostua enenevissä määrin pojista ja yrityksen rahoitus tuottaa vieläkin ongelmia. Parempaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa, eivätkä hermot enää ole aivan yhtä riekaleina.


Harmi vain, että Beethoven eräällä kävelyllään tapaa jäätelökioskilla Missyn, jonka kanssa alkaa viettää aikaa. Ei ole mikään maailman yllättävin asia, että joidenkin viikkojen kuluttua nurkissa pyörii neljä pientä Beethovenia. Lapset ymmärtävät, että ehkäpä tästä asiasta ei ole järkevää kertoa isälle ainakaan heti, ja yrittävät kolmistaan hoitaa pentupesuetta parhaansa mukaan. Lienee kuitenkin selvää, että loputtomiin ei pysty piilottelemaan neljää aktiivista ja uteliasta pienokaista.


Niinpä vähän edellisestä järkytyksestä toipuneen isän maailma menee uudelleen sekaisin, kun hän yrittää kuvitella elämää viiden suursyömärikoiran kanssa. Lapsille ei kuitenkaan ole sydäntä sanoa ei. Ensimmäisessä osassa katsojat pitivät ilmeisesti paljon pentuosiosta, joten tässä tavallaan korjataan vähän sen puutteita tarjoamalla moninkertainen määrä söpöjä pikkuisia, mikä toi tuotantoon oman haasteensa. Kyseisen koirarodun pennut eivät kovin montaa viikkoa pysy pieninä, joten näitä pentuja tarvittiin kuvauksiin lähes sata kappaletta. No, awww-hetkiä ainakin riittää...


Vähän jännitettä tarinaan tuovat jälleen ne pakolliset pahikset. Enää koiria ei uhkaa sadistinen eläinlääkäri, vaan Missyn omistajan entinen vaimo uuden miehensä kanssa. Hän kiristää Missyn avulla entistä miestään, ja tultuaan tietoiseksi pennuista, haluaisi rahastaa niidenkin avulla. Tietynlaista yli-ilkeyttä on jälleen luvassa, kun Debi Mazar ja Chris Penn uhkaavat sympaattisia karvaturreja.


Toisessa osassa on myös haettu vähän vaihtelua ensimmäisen lähiömaisemiin. Perhe saa mahdollisuuden viettää lomaansa isän tutun mökillä. Siirrytään siis Montanaan kansallispuiston ympäristöön (Glacier National Park). Ainakin omalla kohdalla tämä on ihan tervetullut siirto. Näkymiä ei ehkä aivan parhaalla mahdollisella tavalla hyödynnetä, mutta kuitenkin mukavampaa katseltavaa kuin se tuttu pihapiiri.

Jatko-osakin koostuu enimmäkseen harmittomasta kohelluksesta. Pahisparikin on enemmän koominen kuin ensimmäisen osan lääkäri kumppaneineen. Vähän synkempiä sävyjä tarjoillaan kohtauksessa, jossa perheen tytär joutuu uhkaavan tilanteen eteen, mutta sekin katkaistaan kohtalaisen nopeasti. Pienimmillekin sopivaa viihdettä on siis lähdetty puuhastelemaan.


Sanoisin, että jatko-osana ihan kelvollinen, mutta kuitenkin ensimmäistä heikompi. Vähän liian tuttu tunne tulee tätä seuratessa. Isän taistelut koiravaltaa vastaan ovat suunnilleen saman toistoa, mutta vähemmän huvittavasti toteutettuna. Muutenkin meno vaikuttaa paikoitellen melko laiskalta. Ehkäpä lähdettiin vähän turhan nopeasti hyödyntämään ensimmäisen suosiota. Positiivisista puolista voisi taas mainita pentupaljouden, ensimmäisestä osasta tuttujen karvanaamojen vilahtamisen ja vaikkapa Beethovenin koiranunen. Kyllähän tämäkin ihan menettelevää eläinhömppää on, mutta ei kuitenkaan sellaista, mistä jaksaisi enempää innostua.

Ilmeisesti suurempi yleisö oli samoilla linjoilla, ja innostus vähän pääsi katoamaan. Jatko-osa ei enää tuottanut samalla tavalla kuin ensimmäinen. Varmaan sen takia kolmatta osaa pitikin sitten jo odottaa huomattavasti kauemmin. Itse kuitenkin ajattelin pitää vähän taukoa ennen sen katselua. Jos vaikka jutut tuntuisivat sitten hieman tuoreemmilta...



Beethoven's 2nd (1993) (IMDB)

torstai 27. joulukuuta 2012

Napapiirin sankarit

Janne (Jussi Vatanen) on kuluttanut viimeiset vuotensa vähemmän ansiokkaasti. Aamut venähtävät pitkiksi, eikä päivien aikana tule tehtyä paljoakaan hyödyllisiä juttuja. Pitkäaikainen tyttöystävä Inari (Pamela Tola) on kuitenkin sietänyt tyyppiä sinnikkäästi. Eräänä aamuna hän antaa Jannelle tehtäväksi hankkia viimeinkin sen kauan lupaillun digiboxin paikallisen liikkeen tarjouksesta. Rahat hän jättää pöydälle. Olisi siis aamukahdeksasta iltaviiteen aikaa keräillä itsensä ylös sängystä, laittaa vaatteet päälle ja hakea kyseinen tarjouslaite lähikaupasta. Moni saattaa ajatella, että tehtävä on melkoisen yksinkertainen, varsinkin, jos sen suorittamiseen on lähes yhdeksän tuntia käytettävissä. Niinpä kuitenkin saattaa erehtyä...


Vähemmän arvaamattomasti tiehän vie kaverien luo ja lopulta paikalliseen baariin iltaa istumaan. Kellon ollessa jo yli viiden, käy Jannelle vähän kuin Homerille eräällä matkalla musiikkiliikkeeseen. Kun kauppias ei sitten suostukaan antamaan useamman euron alennusta, niin tämä toki on lähinnä kaikkien muiden vika. Inari on ajatellut, että illalla katsottaisiin kahdestaan televisiosta Titanic ja vähän juhlittaisiin. Jannen saapuessa kavereidensa ja valikoitujen selitysten kanssa iltaa ilahduttamaan, niin Inarin sietokyky joutuu jo koville. Sankarimme ehdottaa, että kaikki lähtisivät katselemaan kaverin verkosta lataamaa versiota kyseisestä elokuvasta, ostihan hän vielä huomaavaisesti vähän siideriäkin digiboxirahoilla. Kumma juttu, kun ei sillä sitten lepykään.

Seuraavaksi Janne saakin vaihteeksi vähän kovempia ehtoja. Digiboxin olisi parasta ilmestyä aamuyhdeksään mennessä tai Inari vaihtaa maisemaa Tampereen suuntaan. Enää eivät selitykset omasta syyttömyydestä auta. Paikalliset liikkeet ovat jo kiinni. Ainoa mahdollisuus tuntuu olevan soittaa Inarin isälle, joka omistaa elektroniikkaliikkeen, jotta tämä suostuisi pitämään kauppaa "vähän" kauemmin auki. Roveniemelle sijaitsevaan liikkeeseen on matkaa noin 200 kilometriä ja lisäksi pitäisi matkan aikana hankkia rahat laitetta varten.


Alkukankeuksien jälkeen kuitenkin päästään matkaan. Mukaan lähtevät kaverit Kapu (Jasper Pääkkönen) ja Tapio (Timo Lavikainen). Jo onnistunut matkaaminen pisteestä A pisteeseen B tuntuu olevan tälle kolmikolle äärimmäisen haastava tehtävä, ja vaikeuksia onkin luvassa lähes jatkuvasti. Vielä kun erilaiset luovat ratkaisut vaivaavaan rahaongelmaan vaikuttavat aiheuttavan jatkuvasti lisää vaikeuksia, niin ei ainakaan voi väittää tyyppien ostosmatkaa kovin tapahtumaköyhäksi.

Jos Janne on muuttunut huonojen vuosien aikana vähän passiiviseksi ja muita omista ongelmistaan syytteleväksi, niin Kapun tilanne on pahempi. Hän ei enää jaksa nähdä paljoakaan positiivista maailmassa ja elämässä. Lupaavatkin jutut kääntyvät nopeasti kyynisessä mielessä synkkään suuntaan. Oikeastaan ainoa asia, mistä kaveri jaksaa kunnolla innostua, on suvun miesten erikoinen perinne. Eli kun asiat menevät kunnolla pieleen, alkaa erämaassa erään kukkulan laella seisova yksinäinen kelohonka houkuttaa. Tätäkin jo ainakin osittain toivonsa heittänyttä kulkijaa se viekoittelee seuraamaan isänsä jalanjälkiä...



Tapio kuuluu kaveriensa tapaan tyhjäntoimittajien kerhoon, mutta tuntuu olevan siinä enemmän omasta tahdostaan kuin kolmikon muut tyypit. Elämä ei ole kovin haasteellista, jos eniten ongelmia aiheuttaa paikallisen baarin vähemmän mielikuvituksellisen pelin voittaminen. No, matkan edetessä hän(kin) saa vähän uudenlaisia tavoitteita horisonttiinsa.


Tietyistä synkemmistä jutuista huolimatta kyseessä kuitenkin on komedia, josta ei sekalaista kohellusta juurikaan puutu. Kolmikolla on ilmiömäinen kyky hankkiutua erilaisiin ongelmiin matkallaan. Välillä seistään aamuyöllä Rovaniemellä liikennevaloissa odottamassa tuulilasipesua kaipaavia autoilijoita, välillä jäädään lähes ruotsalaisen uppopallojoukkueen hukuttamaksi, sitten taas moottorikelkalla karkuun värikuula-aseen kanssa jahtaavaa alastonta venäläistä ja niin edelleen. Samaan aikaan kotirintamalla tilanne on tiukka, kun hyypiömäisiä piirteitä omaava "avulias apuri" on luikertelemassa toisten onnen väliin.



Välillä elokuva muistuttaakin kuvioissaan toista pohjoismaista komediaa, eli Baba's Cars -elokuvaa. Ei kuitenkaan häiritsevän paljon, ja ainakin omalla listalla Napapiirin sankarit on onnistuneempi tapaus. Kyllähän kaverien seikkailut onnistuvat tasaisesti hymyilyttämään, vaikka välillä ehkä meneekin vähän uskottavuuden tuolle puolen. Erityisesti Kapun jutut huvittavat. Tuntuu siltä, että tyyppi on astellut maailmaan suoraan Sentencedin jonkin kappaleen teksteistä.

Harmi, että pohjoiset maisemat jäävät vähän pimeyden piilottamiksi, kun kaverit ovat liikkeellä lähinnä yöllä. No, niiden esittely ei tainnut muutenkaan olla tässä tapauksessa aivan listan kärkipäässä. Vielä voisi positiivisista puolista mainita, että Pamela Tola onnistuu ihastuttamaan Inarin osassa.


 Edelleen tulee suhtauduttua varauksella kotimaisiin elokuviin. Tämä kuitenkin on ihan kelvollinen tapaus kotimaisten komedioiden joukossa. Kokonaisuus on toimiva, eikä ole turhaan venytetty juttuja. Kolmikko on sähellyksestään huolimatta jossakin määrin sympaattinen, joten kyllä heistä pikkuisen välittääkin. Ihan hyvä, mutta ei mikään kovin erikoinen tai erinomainen. Jälleen voisi tylsästi todeta, että kyllä tällaisen parissa ihan mukavissa merkeissä 90 minuuttia saa kulumaan.



Napapiirin sankarit (2010) (IMDB)

tiistai 25. joulukuuta 2012

Beethoven

Sain joululahjaksi Beethoven-trilogian, joten eipä muuta kuin selvittämään, pitääkö positiiviset lapsuusmuistot kuopata...

Dandy Pup -lemmikkitarvikeliikkeen tiloissa harrastetaan vähän toisenlaistakin liiketoimintaa. Paikkaa johtava eläinlääkäri teettää sivutoimenaan lemmikeillä eläinkokeita. Hänen avustajinaan toimivat Stanley Tuccin ja Oliver Plattin esittämät tumpelot. Nämä kaksi partioivat kaduilla enimmäkseen pimeinä aikoina pakettiautollaan, sillä kokeisiin tarvitaan jatkuvasti uutta materiaalia. Ettei vain olisi Homeward Bound II: Lost in San Francisco -elokuvan tekijät hieman lainanneet tästä tämän pakettiautokaksikon ideaa.


No, eräänä yönä nämä sankarit tekevät iskun lemmikkieläinkauppaan, josta kyytiin päätyy autollinen pieniä koiranpentuja. Näiden joukossa on myös (toistaiseksi) pieni bernhardinkoira. Pari pentua pääsee karkaamaan liikkuvasta autosta. Nämä sitten jäävät pyörimään lähiöön. "Suuremman" tulevaisuuden omaava tutkii uteliaasti uutta ympäristöään vähän ajan kuluttua päätyen Newtonien perheen pihapiiriin, ja siitä sujuvasti sisään taloon pujahtaen.

Lapset ovat onnensa kukkuloilla, kun kuvittelevat, että viimeinkin isä on heltynyt ja hankkinut heille yllätykseksi suloisen koiranpennun. Kun asioiden todellinen laita selviää, lapset alkavat suostutella isää pitämään koiran joka tapauksessa. Heikkona hetkenään tämä meneekin lopulta suostumaan siihen. Niin Beethoven on saapunut perheeseen.


Samalla alkaa isän (Charles Grodin) päättymätön painajainen. Pieni suloinen pentu kasvaa hetkessä kymmenien kilojen massiiviseksi koiraksi, joka on liikkuva katastrofi sekä yleistuhokone. Kaupasta pitää kantaa hervottomasti ruokaa, talo on jatkuvassa hävityksen tilassa ja lisäksi Beethoven piinaa muutenkin stressaavaa vaihetta elävää isää. Nämä kaksi ottavatkin useamman kerran huvittavalla tavalla yhteen.


Pahikset ovat tässäkin lastenelokuvatyyliin lyöty vähän yli ilkeydessä, varsinkin tämän kokeita suorittavan eläinlääkärin osalta. Tämä kolmikko uhkaa lähinnä perheen lemmikkiä, joten sekaan soppaan on laitettu vielä kieroileva keinottelijapari, joka on isän yrityksen perässä. Uraansa vielä aloitteleva David Duchovny on näin päässyt esittelemään taitojaan pikkuilkimyksen osassa.


Jonkin verran on tullut katseltua aikuisenakin näitä koko perheelle tai lapsille suunnattuja eläinelokuvia, eikä Beethoven todellakaan ole huonoimmasta päästä, vaan ihan miellyttävä tapaus sarjassaan. Vähän eläinkokeiden vastaista sanomaa taitaa löytyä, mutta muuten se on varsin kevyttä viihdettä. Loistavan koiran lisäksi epäonnisen hermojensa riekaleiden kanssa kamppailevan isän surkeat sattumukset ovat usein huvittavaa katseltavaa. Kyllä tämän parissa edelleen runsaat 80 minuuttia kuluu varsin vauhdikkaasti.

Beethoven ei siis ainakaan vielä päätynyt positiivisten lapsuusmuistojen hautausmaalle. Edellisestä katselusta tosiaan oli ehtinyt vierähtämään vuosi jos toinenkin. Siitä huolimatta yllättävän vähän oli sellaisia kohtauksia, jotka eivät olisi olleet kohtalaisen hyvin edelleen muistissa. Toisaalta, kyllähän tätä tuli silloin joskus katseltua useammankin kerran...



Kohtalaisen onnistuneen huumoripuolen lisäksi elokuvassa on pari koskettavaakin kohtausta. Ei siinä oikein voi välttää sydämen lämpenemistä, kun pienet vapautetaan häkeistään pakoon julmaa kohtaloa. Kyllähän tästä varmaan löytyisi enemmänkin valitettavaa, jos lähtisi tiukemmalla linjalla liikkeelle, mutta vähän turhaa sellainen kai olisi, kun elokuva kuitenkin on tarkoitettu harmittomaksi koko perheen viihteeksi, ja sellaisena se toimiikin ihan hyvin.

Parempia eläinelokuvia ovat mielestäni esimerkiksi tässä blogissa kommentoidut Homeward Bound: The Incredible JourneyTwo BrothersSuden arvoitus ja Hachiko: A Dog's Story. Nuo tosin kallistuvat enemmän draaman ja seikkailun suunnalle, joten eläinaiheista komediaa kaipaavalle Beethoven on ihan hyvä valinta.


Jatko-osia elokuvalle on tietääkseni ilmestynyt ainakin jo kuusi kappaletta. Itse olen aikoinaan katsellut vain ensimmäisen näistä. Toinen osa siis ilmestyi vuonna 1993, eli heti seuraavana vuonna. Kolmatta pitikin sitten odottaa selvästi kauemmin, ja tuossa välissä oma kiinnostus tällaiseen vähän laimeni. Nyt olisi tarkoitus katsella sopivin välein tuo lahjaksi saatu trilogia. Vähän sen tasosta riippuen sitten mahdollisesti uudempia jatko-osia hankkimaan. No, eiköhän näissä kolmessakin ole ihan riittävästi koiruutta, ainakin vähäksi ajaksi...


 Beethoven (1992) (IMDB)

maanantai 24. joulukuuta 2012

Merry Christmas (Päivä ilman sotaa)

Ei yleensä ole tapana katsella tiettyihin päiviin sopivia "teemaelokuvia", mutta tämä jouluaatto olkoon nyt poikkeus. Heh, tuskinpa kovinkaan moni tätä suosikkijouluelokuvakseen olisi mainitsemassa. Kuitenkin tässä on mielestäni enemmän jouluhenkeä kuin monessa vähintään puolittain väkisin väännetyssä joulukomediassa ja vastaavissa jutuissa...

Siirrytään siis lähes sata vuotta ajassa taaksepäin. Ensimmäisen suuren sodan taisteluita on käyty noin puolisen vuotta, eikä loppua näy. Itäisessä Ranskassa ollaan jumituttu asemiin. Saksalaiset yrittävät edetä, mutta ranskalaiset skottivahvistuksin ovat saaneet etenemisen pysäytettyä. Voittoja on tässä taistelussa vaikea hahmottaa, kun usein saavutetut metrit hävitään tulevina päivinä taas pois.



Vaikka Skotlannista saapunut joukko taisteleekin ranskalaisten rinnalla, mitään erityisen lämpimiä välejä ei ole syntynyt. Ranskalaiset ovat omassa juoksuhaudassaan, skotit taas omassaan. Tiedostetaan lähinnä, että samalla puolella ollaan, mutta ei sen enempää yleensä kaveerata.

Vuoden 1914 jouluaatto on lähestymässä. Jokainen puoli haluaa pitää miestensä taistelutahtoa yllä. Saksalaisten juoksuhautoihin toimitetaan suuri määrä pieniä joulukuusia. Skotit taas saavat viskiä juodakseen ja kasan säkkipillejä joululauluja säestämään. No, ranskalaisille tuntuu jäävän käteen jokseenkin tyhjä arpa, sillä heidän jouluateriansa jää vähän heikoksi.


Saksalaisten puolella miehiä viihdyttää laulullaan yksikköön kuuluva tenori (Benno Fürmann). Myös hänen vaimonsa on vaatinut saada tulla mukaan yhdeksi illaksi, kun ei ole mitään varmuutta siitä, miten pitkään yhteistä aikaa yleensä riittää. Sprink innostuu kesken laulunsa nousemaan ylös juoksuhaudastaan. Lyhyiden epäluulojen jälkeen hän onkin hetken kuluttua laulamassa uutta kappaletta keskellä ei-kenenkään maata skottien säkkipillien säestämänä.

Tästä saa sitten alkunsa jouluaaton tulitauko, joka sovitaan kaikkien osapuolten kesken. Joulun aselepo tapahtui myös oikeasti kohtalaisen laajamittaisena eri puolilla Saksan länsirintamaa, kun eri yksiköt solmivat spontaaneja tulitaukoja joulun ajaksi. Nämä sitten usein jatkuivat vähän aiemmin aiottua kauemminkin. Osa ei olisi lainkaan halunnut jatkaa turhiksi ja mielettömiksi kokemiaan taisteluja, vaan ennemmin viettää aikaa uusien ystäviensä kanssa.



Ilmeisesti saksalaiset ja englantilaiset osallistuivat näihin yhteisiin juhlimisiin reippaammin, ranskalaiset taas varautuneemmin. Toki kaikki sotilaat eivät olleet kauhean innostuneita laulamaan ja viettämään aikaa vihollisen kanssa, mikä tulee elokuvassakin parissa kohtauksessa esille. Onhan se kieltämättä melko outo tilanne, kun edellisenä päivänä on vielä ammuttu puolin ja toisin "naapureita" hengettömiksi taistelukentälle, ja sitten pitäisi seuraavaksi olla samassa kuorossa. Kuitenkin elokuvassa painotetaan sitä, että suuri osa tällaisen tilapäisen rauhan mahdollisuuden saaneista kyllä toivotti sen tervetulleeksi. Erityisen hankalaksi tilanne menee, kun pitäisi taas palata siihen "arkeen". Kaikille tämä ei enää käykään, vaan päädytään vähän toisenlaisiin ratkaisuihin tai yritetään vaaroista huolimatta pitää yhteyttä uusiin tuttaviin.


Ymmärrettävästi komentajat eivät ole hihkumassa riemusta, kun alkavat vähitellen saada tietoa näistä ystävällisyyden osoituksista kirjeiden sekä kuulopuheiden kautta. Ilmeisesti paikoitellen seurasi tiukkojakin kurinpalautuksia, mutta tässä elokuvassa ei oikeastaan sellaisia esitellä, vaikka tehdäänkin kohtalaisen selväksi, että ymmärrystä näille hetkille ei juurikaan komentoketjujen huipuilta löytynyt. Varsinkin tulevien vuosien kohdalla otettiin erittäin tiukka linja, jotta tällainen ei pääsisi toistumaan. Ilmeisesti kuitenkin vastaavia tapahtui siitä huolimatta, mutta selvästi vähemmissä määrin. Nämä myöhemmät tapaukset ovat myös heikommin dokumentoituja, kun taas joulun 1914 aselepoa tukemaan löytyy paljonkin materiaalia.

On hienoa, että sodasta on kaiken hävityksen ja kuoleman lisäksi jäänyt myös tällaisia tarinoita elämään. Vaikka kyseessä ei olisikaan kuin päivä tai pari, niin siitä huolimatta viesti on äärimmäisen positiivinen. Joulupäivän yhteiset joukkohautajaiset taas pysäyttävät. Ohjaaja Christian Carion kertoo, että oli erittäin vaikeaa saada elokuva tehdyksi, koska harvalta löytyi innostusta tällaisen tarinan kertomiseen. Se kyllä vähän ihmetyttää, sillä niitä verenkyllästämiä sotatarinoita on kyllä nähty vähintään riittävästi, joten luulisi joukkoon välillä sopivan rauhan puolesta vähän toisenlaisella tarinalla puhuvan teoksen. No, onneksi sellainenkin sitten saatiin valmistettua.



En menisi väittämään, että tämä on hilpeimpiä jouluelokuvia, mitä löytyy. Sotaa on lähinnä alkupuolella, mutta ei elokuva silti ole mitään kovin kevyttä katseltavaa. Elokuvan ansioksi voisi myös mainita, ettei se juurikaan kallistu yhdenkään osapuolen puolelle tai vastaan. Pasifistinen sanoma on myös esitetty mielestäni hyvällä maulla. Merry Christmas onnistuu lämmittämään sydäntä ja koskettamaan monin paikoin. Jos ajatus tällaisesta jouluelokuvasta ei ole kovin vastenmielinen, niin kannattaa tutustua.

BBC:n Days That Shook the World -sarjan toiselta tuotantokaudelta löytyy tätä joulun aselepoa käsittelevä jakso (The Christmas Truce), jota voin myös suositella, jos aihe sattuu kiinnostamaan. Kyseinen tunnin kestävä dokumentti on katseltavissa vaikka tuosta:


Iloista ja rauhallista joulua!



 Merry Christmas (2005) (IMDB)