perjantai 30. marraskuuta 2012

Lightning Jack (Salama-Jack)

Lightning Jackin (Paul Hogan) johtama pankkiryöstäjien porukka kokee vähän kovia, kun pakomatka menee heti alussa pieleen ja porukka harvenee ikävästi. Muutenkin Jack kuuluu jossakin määrin ryhmään "legenda omassa mielessään". Yritys kuuluisaksi lainsuojattomaksi on kova, mutta valitettavasti taidot eivät oikein vastaa pyrkimyksiä. No, se ei tietenkään estä sinnikkäitä yrityksiä, varsinkin, kun onnea tuntuu olevan matkassa.


Mies siis yrittää jatkaa uraansa, mutta ei sekään aivan putkeen mene. Lopulta hän päätyy ottamaan mukaansa panttivangiksi aisteiltaan rajoittuneen tyypin (Cuba Gooding Jr.). Tarkoitus ei ole varsinaisesti aloittaa mitään kumppanuutta, mutta olosuhteiden ollessa mitä ovat, päädytään kokeilemaan sitten tällaistakin ratkaisua, joka tosin on kohtalaisen helppo tuomita jo etukäteen epäonnistumaan.


Eipä niitä ryöstelyjä tai sellaisten yrityksiä hirveästi nähdä. Enimmäkseen katsellaan näiden kahden muita kohelluksia vaihtelevissa tilanteissa. Sinänsä tässäkään elokuvassa ei paljoakaan sitä tarinaa ole. Sitäkään vähää ei sieltä kirkasvetisimmästä omaperäisyyden lähteestä ole ammennettu, vaan perusjutuilla pitkälti mennään.

Tästä huolimatta Hoganin ja Goodingin juttuja on ihan mukavaa katsella. Osa niistä onnistuu hymyilyttämään, vaikka yleensä samoista vitseistä on tullut nähtyä aiemmin jo parikin muunnelmaa. Pat Hinglen ryppyotsaa on mukava nähdä pitkästä aikaa. Myös L.Q. Jonesin lyhyehkö esiintyminen onnistui miellyttämään. Hogan taas tekee lämminhenkistä parodiaa lännenelokuvien äijäilyistä.


Tässäkin tapauksessa ainakin omalla kohdalla Hoganin karisma on elokuvan kannatteleva voima. Hänen ilmeilynsä ovat usein huvittavia ja muutenkin vaikuttaa olevan liikkeellä varustettuna hyvällä hengellä. Sikarijutut jäivät positiivisesti mieleen, samoin "herkkä" tarina tyypin ensimmäisestä kerrasta ja on siellä muitakin onnistuneita hetkiä. Lightning Jack ei nyt vain hahmona oikein pärjää Mick Dundeelle. Muuten elokuvissa on paljon yhtäläistä. Varsinaisella tarinalla ei niinkään väliä, vaan sillä kohelluksella.


 Tässäkin tapauksessa Hogan on toiminut tuottajana ja ainoana kirjoittajana, joten voinee olettaa, että jälleen kyseessä on varsin pitkälti tähtensä näköinen teos. Ohjaajana taas toimi Simon Wincer, joka myöhemmin päätyi ohjaamaan Hogania kolmannessa Crocodile Dundee -elokuvassa.

Ennakkotoiveet olivat lähinnä luokkaa "menettelevä hassuttelu" ja suunnilleen sellainen ruudulta hypähti silmien eteen. Minään kovin erinomaisena luomuksena en tätä pitäisi. Jos mietitään noita Crocodile Dundee -elokuvia, niin sijoittaisin tämän ensimmäisen ja kolmannen perään, mutta toisen osan edelle. Jos pitää Hoganista, niin eiköhän tämä ole ihan mukavaa katseltavaa. Varsinkin, jos nauttii siinä samalla pari viileää tunnelmannostattajaa. Hoganista vähemmän innostuneet taas saattavat nähdä elokuvan keskinkertaisena komediana, jos ei jopa huonompana. Itse en joutunut pettymään.



Lightning Jack (1994) (IMDB)

tiistai 27. marraskuuta 2012

Vicky Cristina Barcelona

Woody Allen poistui neljättä kertaa peräkkäin kauemmas tutuilta kuvauspaikoiltaan, tällä kerralla kohti Espanjan aurinkoa. Kuten nimestä voi mahdollisesti olettaa, päädyttiin vierailemaan enimmäkseen Barcelonan maisemiin. Ilmeisesti Allenilla oli tarvetta kuvata elokuva Espanjassa, joten hän muokkasi vuosia aiemmin kirjoittamansa ja alunperin San Franciscoon sijoittuvan elokuvan uuteen ympäristöön sopivaksi. Ehkäpä ainakin osasyy päätökseen löytyi siitä, että Espanjan valtio lupasi rahoittaa elokuvaa, jos siitä päädyttäisiin kuvaamaan merkittävä osa siellä.

Kaksi nuorta amerikkalaisturistia siis suuntaa kesäksi kohti Barcelonaa toisen tuttavien luo asumaan. Vicky (Rebecca Hall) ja Cristina (Scarlett Johansson) ovat pitkäaikaisia ystävyksiä. Matkan tarkoituksena on yhdistää huvi ja hyöty. Vicky väsää gradua katalonialaisuudesta, Cristina taas on lähinnä maisemavaihdoksen kaipuussa kohdattuaan yksityiselämässään vaikeita aikoja. Kertojan mukaan nuorten naisten ajatusmaailma on muuten kovin samansuuntainen, poikkeuksena lähinnä mieltymykset ihmissuhteissa. Siinä missä Vicky on enemmän realisti, joka kaipaa rehellisyyttä, sitoutumista ja vakautta, niin Cristinalle on lähinnä selvää, mitä hän ei halua, ja välillä tämänkin puolen voi kyseenalaistaa.


Eräänä iltana kaksikko tapaa Javier Bardemin esittämän jossakin määrin mystisenkin taiteilijan, Juan Antonion. Tämä lähestyy naisia ravintolassa melko suorin ehdotuksin tarjoillen matkaa Oviedoon veistoksia katselemaan sekä sänkyleikkien pariin. Kuten arvata saattaa, Vicky lähinnä pöyristyy ehdotuksesta, mutta Cristina taas on innokkaampi ajatuksesta. Kaikki ei kuitenkaan lopulta parin sattuman seurauksena menekään suunnitelmien mukaan.



Elokuvasta Oscarin (paras naissivuosa) voittanut Penélope Cruz tulee mukaan vasta puolivälin aikoihin. Hän esittää Juan Antonion entistä vaimoa, Maria Elenaa. Sivuhuomautuksena voisi mainita, että kaksikko päätyi naimisiin oikeassa elämässäkin, pari vuotta elokuvan jälkeen. Juan Antoniolla ja Maria Elenalla on ollut myrskyinen suhde, josta huhujen mukaan löytyy pienoisia tappoyrityksiäkin kuumentuneiden tunteiden seurauksena. No, Maria Elenalla on myös menossa vaikeampi jakso, joten hän muuttaa Juan Antonion luo asustelemaan, mikä taas sekoittaa Cristinan kuvioita, ja saa hänet kyseenalaistamaan oman vapaamielisyytensä tason.


Mitä tulee roolitukseen, niin eipä se omalta kannalta katsottuna olisi voinut mennä paljoa enempää kohdalleen näiden neljän mainitun näyttelijän osalta. Johansson ja Cruz kuuluvat ehdottomasti suosikki(nais)näyttelijöiden joukkoon. Heh, eräs heidän yhteinen hetkensä saakin sydämen lyömään tavallista kiivaammin. Hall taas sopii hienosti vähän kireämmän pipon omaavaksi Vickyksi. Bardemin elokuvia en valitettavasti vielä ole onnistunut hirveästi näkemään, mutta muistaakseni jokaisen kohdalla olen hänen suorituksestaan pitänyt, eikä tämä poikkeusta aiheuta. Tyyppi on varsin pidettävä pikkuisen renttumaisuuteen kallistuvan taiteilijan osassaan. Olenkin suunnitellut, että voisi talvikatseltavina uusia pari aiemmin nähtyä Bardemin elokuvaa, eli erinomainen The Sea Inside ja sitten ehkäpä hieman sopimattomassa mielialassa ensikatseltu Mondays in the Sun uusintakatseluun.



Erinomaisesti toimivan näyttelijätyöskentelyn lisäksi katsoja pääsee ihastelemaan mukavia maisemia. Allen ei ole tunnettu varsinaisesti postikorttiotoksistaan, ja tässäkin tapauksessa tuo puoli jää taustalle, mikä kyllä sopii elokuvan henkeen. Kodikkaat ja viihtyisät vanhat pihapiirit sekä satunnaiset hetket avarampien maisemien parissa tuovat kuitenkin elokuvalle oman miellyttävän lisänsä.


 Viinilaseja kohotellaan tiuhaan tahtiin elokuvan aikana. Jos sille pohjalle lähtisi rakentamaan juomapeliä, niin varmaan pullo ja toinenkin saattaisi tyhjentyä. No, toki katsomossakin tuli muutama punaviinilasillinen tyhjennettyä. Muina elokuvaeväinä tällä kerralla reipas annos tummaa suklaata sekä kulhollinen pähkinöitä. Kun vielä lasketaan mukaan katselun tuottama mukavan positiivinen mieliala, niin ehkäpä tällaista katselukokemusta uskaltaisi väittää hyvinkin sydänterveelliseksi yhdistelmäksi...

"Red wine and dark chocolate with a cocoa content of 70 percent or higher contain resveratrol, which has been found to lower blood sugar. Red wine is also a source of catechins, which could help improve "good" HDL cholesterol." 

"Red Wine -- "Pinots, shirahs, merlots -- all red wines are a good source of catechins and resveratrol to aid 'good' cholesterol."

Dark chocolate, 70 percent or higher cocoa content -- "Truffles, soufflés and even hot chocolate can be a good source of resveratrol and cocoa phenols (flavonoids) as long as dark chocolate with a high content of cocoa is used.""

"Walnuts and almonds -- "Both walnuts and almonds contain omega-3 fatty acids, vitamin E, magnesium, fiber and heart-favorable mono- and polyunsaturated fats.""

Dark Chocolate and Red Wine Are Heart-Healthy Foods of Love, Dietitians Say


Mitä tulee dialogiin, niin kyseessä ei ehkä ole näyte aivan terävimmästä Allenista. "Yli-innokas" kertoja onnistuu huvittamaan ja muutenkin kyllä löytyy hauskaa sanailua, mutta ei kuitenkaan aivan siinä mitassa, jota tietyissä muissa Allenin elokuvissa on totuttu kuulemaan. Toisaalta tunnelma on mukavan rento, jota usein taustalla soiva musiikki vielä korostaa. Näistä kuvioista olisi voinut vääntää kasaan huomattavasti tiukkapipoisemmankin esityksen, mutta onneksi Allen on lähtenyt liikkeelle varsin kevyellä otteella. Ainakin pienessä hiprakassa Vicky Cristina Barcelona soljuu silmien ohi varsin miellyttävissä merkeissä aiheuttaen mukavasti hyvää mieltä ja huvittavia  hetkiä. Suositellaan ainakin romanttisten (draama)komedioiden ystäville ja miksei muillekin.


Vicky Cristina Barcelona (2008) (IMDB)

lauantai 24. marraskuuta 2012

Out of Africa (Minun Afrikkani)

1900-luvun alkupuolella Karen (Meryl Streep) kokee elonsa Tanskassa jokseenkin jumittuneeksi ja ahdistavaksi. Hän tekeekin sopimuksen ystävänsä (Klaus Maria Brandauer) kanssa, jonka ajatuksena on, että he menevät naimisiin ja hankkivat maitotilan Keniasta. Karen lähteekin innoissaan kohti uutta elämää, mutta sulhasesta ei oikein ole avuksi. Hän onkin päättänyt, että tilalla kasvatetaan kahvia, mikä on kohtalaisen riskialtista sillä seudulla.



Savanni vetää aviomiestä puolestaan, eikä tämä ole väliaikoinakaan yhtään kiinnostunut tilan töissä auttamisesta. Sitten tulee ensimmäinen maailmansota. Vaikka taistelut eivät aivan lähelle tulekaan, niin sulhanen ja Karenin aiemmin tapaamat ystävät osallistuvat partiointiin aavikolla. Karen taas alkaa osallistumaan aktiivisemmin viljelyyn sekä harjoittaa muitakin puuhasteluja. Koulun perustaminen paikallisen heimon lapsille ei ole läheskään kaikkien mielestä hyvä idea, mutta kohtalaisen itsepäisenä henkilönä Karen senkin toteuttaa.



Karen on jo matkansa alussa tutustunut lyhyesti Denysiin (Robert Redford), joka alkaa myöhemmin käydä läheisemmäksi. Toiveistaan huolimatta Karen ei saa hänestäkään lähellä pysyvää miesystävää, vaan aviomiehen tapaan Denyskin "karkailee" savannille, joko metsästämään tai sitten vain omaa rauhaa hakemaan.

Muistelin pitäneeni tätä edellisellä katselulla jokseenkin keskinkertaisena, mutta siitä on jo ehtinyt vierähtää vuosi ja toinenkin. Elokuvamakukin ehtinyt muuttamaan muotoaan jossakin välissä. Karenin ja Denysin romanssi tuntui silloin hieman lattealta, mutta nyt se vaikutti muutamaa hetkeä lukuun ottamatta hienovaraisemmalta. Suurimman draamavaihteen ja pahimpien nyyhkimisten jättäminen vähemmälle on ihan hyvä ratkaisu, heh, ainakin silloin tällöin. Tässä tapauksessa tällainen lähestymistapa vaikuttaa hyvinkin luontevalta ja toimivalta.

Aiemmin katseltu Australia on mielestäni kohtalaisen paljon velkaa tälle. Kumpikin kuuluu keston puolesta järkäleiden sarjaan, mutta Out of Africa ei lopulta kärsi siitä läheskään niin paljon, vaikka pienoinen ongelma onkin. Australia on muutenkin huomattavasti rasittavampi tapaus, jota katsellessa oikeastaan vain maisemat onnistuivat miellyttämään, eivätkä nekään valitettavasti kyseistä elokuvaa onnistu pelastamaan.



Komeita maisemia toki tästäkin löytyy ja niitä kuvataan kauniisti. Heh, ehkäpä muutama itsetarkoituksellinen postikorttiotoskin on mukaan eksynyt, mutta eivät sellaiset tällaisissa juurikaan haittaa. Varsinkin Denysin ja Karenin hetki lentokoneessa on varsin miellyttävä tuokio, joka olisi saanut jatkua puolestani kauemminkin. Afrikkaosuudet kuvattiin enimmäkseen Keniassa, josta on löytynyt mukavasti vaihtelevuutta silmien iloksi.

Jos jotakin valitettavaa miettii, niin ensimmäisenä tulee mieleen pituus. Ehkäpä tästä olisi selvitty ilman eeppiseksi venyvää 154 minuutin kestoakin. Kohtausten joukosta kyllä olisi löytynyt sellaisia vähemmän merkittäviä tapauksia, jotka olisi hyvinkin voinut jättää elokuvasta pois. No, siitä huolimatta aika kului kyllä ihan mukavasti. Edelleen olen sitä mieltä, että palkintoja tarkastellessa tämä sai osakseen ehkä ansaitsematontakin arvostusta.

Pääparin verkkaisempi romanssi toimii ihan mukavasti, ja sekä Streep että Redford sopivat osiinsa. Ehkäpä joillakin voi tehdä tiukkaa englantilaista esittävän Redfordin kohdalla, mutta minua eivät tälleiset jutut yleensä onnistu häiritsemään. Myös kolmantena pyöränä pyörivä Brandauer tekee hyvän suorituksen. Kuvaus ja musiikki ovat myös laatutyötä. Ihan onnistunut valinta, jos etsii romantiikkaa ja kauniita maisemia, eikä anna keston säikäyttää.



 Out of Africa (1985) (IMDB)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Here Be Dragons

Kyseessä ei ole varsinaisesti elokuva, vaan jotakin dokumentin ja tietoiskun väliltä. Video tuli katseltua uudelleen sattuneesta syystä yön pimeinä tunteina, joten voisi siitä tännekin pari sanaa naputella. Kyseessä siis on Brian Dunningin napakka vähän yli 40-minuuttinen video, jossa yritetään tuoda nopeasti ja selkeästi esille kriittisen ajattelun perusteita kaikenlaista hömppää vastaan. Dunning on tullut tunnetuksi aikoinaan Skeptoid-lähetystensä kautta:

Skeptoid

Dunning on huolestunut nykyisen yhteiskunnan tilasta, mitä tulee kriittiseen ajatteluun, tai paremminkin sen puutteeseen. Hän selittää alussa vähän videonsa nimen taustaa, eli näennäisesti taikauskoisempina aikoina karttoihin merkittiin usein tuntemattomat (sekä mahdollisesti jossakin määrin pelottavat) alueet lohikäärmeillä ja muilla örkeillä. Sieltä siis löytyivät lohikäärmeet. Tieteen ja koulutuksen tason noususta huolimatta Dunningin mukaan nykymaailmassakin näillä lohikäärmeillä on vielä suuri merkitys ihmisten ajattelussa. Videollaan hän haluaa omalta osaltaan ohjata tilannetta parempaan suuntaan.


Alkupuolesta suuri osa käytetään erilaisten keskusteluissa usein esiintyvien argumentointivirheiden käsittelyyn. Mitään kattavaa listaa Dunning ei ole lähtenyt kokoamaan, vaan on ottanut mukaan kymmenen yleistä tapausta. Näiden pitäisi aina laittaa hälytyskellot soimaan, jos niiden avulla yritetään omaa kantaa todistella tai osoittaa muiden virheet. Jos jotakin esimerkiksi kaupataan täysin luonnollisena, niin se ei ole mikään todiste tuotteen terveellisyydestä tai haitattomuudesta. Vetoamiset mystisiin ja epämääräisesti kuvailtuihin energioihin yleensä tarkoittavat, että taustalta löytyy lähinnä humpuukia. Ikiaikaiseen viisauteen vetoaminen on sekin kyseenalaista, sillä se, että jokin hoitomuoto on tavalla tai toisella selvinnyt useampia satoja vuosia ei todista sen toimivuutta. Tavallaan itsestäänselvyyksiä, mutta kun näitä esiintyy kovin yleisesti, niin Dunningin valistukselle varmaan löytyy paikkansa. Suunnilleen samat jutut hän käy läpi seuraavilla In Fact -videoillaan:




Erilaiset salaliitot saavat toki myös omat lyhyet hetkensä. Jo videon alussa Dunning antaa esimerkin siitä, että salaliittoihin uskominen ei läheskään aina rajoitu vain yhteen teoriaan, vaan mukaan hyppää helposti monta muutakin salaliittoa tai vaihtoehtoteoriaa. "Klassikoista" mainitaan ainakin "lääketeollisuus pitää potilaat tahallaan sairaina turvatakseen tulonsa"-teoria. Syyskuun 11. päivään liittyvää juttua Dunning käyttää esimerkkinä siitä, miten salaliittoteoreetikot usein kiemurtelevat. Kysellään vain kysymyksiä, tarjoillaan epämääräisiä vihjailuja sekä hämäriä yhteyksiä, mutta useinkaan ei mitään kunnolliseksi todisteeksi kelpaavaa. Yleensä tähän yhdistyy vielä se, että väitteitä on niin uskomaton määrä, ettei kuuntelijalla tai lukijalla useinkaan riitä aika käydä niitä kaikkia millään läpi.

Skeptikkojen niin rakastama homeopatia pääsee myös mukaan, kun Dunning selittää, miten on käytännössä mahdotonta, että homeopaattisessa lääkkeessä olisi laimennusten jälkeen jäljellä edes yhtä molekyyliä vaikuttavaa ainetta. Samassa yhteydessä käydään läpi, mitä satunnaistetulla kontrolloidulla tutkimuksella (RCT) tarkoitetaan. Tämä olisi sitä näyttöä, mitä vaihtoehtohoidot kipeästi kaipaisivat, mutta vain harvoin omaavat.


Vähän käydään myös läpi sitä, mikä saa ihmiset uskomaan erilaisiin salaliittoihin ja/tai huonosti todistettuihin vaihtoehtoteorioihin tai -hoitoihin. Näihin uskominen ei Dunningin mukaan tarkoita automaattisesti sitä, että niihin uskova yksilö olisi tyhmä. Myös älykkäät ihmiset voivat uskoa niihin. Dunning selittää tätä sillä, että selittämättömässä on oma viehätyksensä. Utelias luonne usein kallistuu sen pienenpienen mahdollisuudenkin kannalle, vaikka kyseessä sitten olisi hyvinkin epätodennäköinen vaihtoehto. Lisäksi yksinkertaiset ratkaisut vetävät monia puoleensa. On helpompi turvautua ihmelääkkeeseen, joka lupaa hirveästi hyötyjä kuin hankalampaan hoito-ohjelmaan, jonka lupaukset ovat maltillisempia. Dunning mainitsee myös, että ihmisen historiassa ylivarjelun puolelle erehtymisellä on ollut positiivisia vaikutuksia. Olemattomien vaarojen pelkääminen on usein sinänsä haitatonta, mutta sama valppaus on myös suojellut todellisilta vaaratilanteilta.

Kirjasuosituksille on varattu lopusta pieni pätkä. Eipä Dunning mitään kovin suurta kirjalistaa lähde katsojan suuntaan vyöryttämään, vaan pitäytyy neljässä teoksessa. Ensimmäisenä mainitaan Carl Saganin The Demon-Haunted World, toisena James Randin Flim-Flam!, kolmantena Mark Twainin Adventures of Huckleberry Finn ja viimeisenä Dunningin oma teos Skeptoid. Näistä on tullut luettua Saganin kirja, josta pidän kyllä paljon ja Twainin teos. Loput kaksi ovat ainakin toistaiseksi tuntemattomia. Dunningin kirja tosin on jonkinlainen best of -kooste Skeptoid-lähetyksistä, joten sen sisältämä materiaali on tullut pitkälti tutuksi toista kautta.


Lopussa Dunning toistaa huolensa kriittisen ajattelun tilasta. Popkulttuurin kautta levitetyt tiedeuutiset jättävät usein paljonkin toivomisen varaa, ja monesti hömppä saa tasa-arvoisen kohtelun paremmin todistettujen vaihtoehtojen kanssa. Dunning ei kannata tällaisissa tapauksissa tasa-arvoa kaikille ideoille. Käydään myös läpi sitä, miten tiedettä kritisoidaan siitä, että se ei ole "valmis", vaan korjaa itseään tai kun jotakin ei voida osoittaa sataprosenttisen varmaksi tieteen kautta. Näin yritetään osoittaa tiede arvottomaksi tai ei sen paremmaksi kuin erilaiset epäilyttävät teoriat. Dunning kuitenkin on näistäkin vähän toista mieltä.


Video on varsin viihdyttävä, hauska ja asiapitoinenkin esitys. Tosin joitakin tyyli tai Dunning saattaa rasittaa. Joissakin paikoin on vedetty vähän mutkia suoriksi ja yksinkertaistettu liikaa. Välillä taas jutut ovat turhankin kärkeviä. Toisaalta näin Dunning tekee katsojille täysin selväksi, millä puolella itse seisoo, eikä sijaa epäilykselle (heh) jää sen suhteen. Lisäksi tällainen tiukempi asennoituminen varmaan vetoaa paremmin tiettyihin katsojiin kuin maltillisempi ilmaisu. Jos videossa esiintyneet aiheet kiinnostavat enemmän, niin aiemmin linkitetyltä Skeptoid-sivustolta löytyy lähes jokaiselle kattavampi käsittely. Dunning on laittanut videonsa myös YouTubeen. Sen voi katsella vaikka tuosta:


Here Be Dragons (2008) (IMDB)

tiistai 20. marraskuuta 2012

Fabulous Foals (Eläinlapset - verrattomat varsat)

Elo sympaattisten ja söpöjen eläinlasten (muut osat Suloiset kissanpennut ja Herttaiset koiranpennut) parissa jatkuu. Tällä kerralla pitäisi päästä tutustumaan verrattomiin varsoihin. Tekijäporukka on tässäkin pitkälti sama, eli Greg Grainger vastaa ohjauksesta ja tuotannosta, ilmeisesti joukko sukulaisia mukana ja Lizzy Lovette jatkaa kertojana.

Aiemmin katsellun kissadokumentin tapaan alussa käydään pikaisesti läpi sitä, mitä seuraavien vähän yli 50 minuutin aikana on luvassa. Jo alkukoosteen perusteella saa pienoisen ikävän tunteen, kun toiminta vaikuttaa keskittyvän enemmän täysikasvuisiin eläimiin.


Ensimmäisessä osiossa kuitenkin siirrytään seuraamaan varsan tuloa maailmaan. Varsinainen synnytys on kuvattu siten, että se ei jätä paljoakaan mielikuvituksen varaan, joten jos joku jostakin erikoisesta syystä tällaista vastustaa, niin skip-nappulalle saattaa löytyä vähän käyttöä. No, nopeasti uusi varsa jo hellyyttävästi yrittääkin nousta horjuville jaloilleen ravintoa hankkimaan. Jo vuorokauden kuluttua jalat kantavat paljon paremmin, eikä siitä pitkää aikaa ehdi kulua, niin juostaankin jo lauman mukana.



Dokumentin nimi on mielestäni pahasti harhaanjohtava, sillä tämä varsojen elelyä tarkkaileva jakso ei kestä oikeastaan kuin noin kymmenen minuuttia. Varsin pikaisesti siirrytään siis katselemaan varttuneempia ja täysikasvuisia yksilöitä. Ei tämä sinänsä haittaisi, mutta kun kyseessä kuitenkin pitäisi olla dokumentti varsoista. Ainakin tämä katselija olisi mielellään nähnyt enemmänkin veikeitä varsoja, ja varmaan niistä kerrottavaakin olisi keksitty näin lyhyen dokumentin keston ajaksi. Nyt vaikuttaa vähän kiirehdityltä. Ei sillä, että varttuneemmat yksilöt mitään silmiä pahoinpiteleviä hirvityksiä olisivat, mutta onhan noiden pienten söpöys aivan toista luokkaa.


Toinen merkittävä heikkous on se, että ei dokumentti niinkään keskity hevosiin, vaan lähinnä esittelee erilaisia ihmisen keksimiä käyttötarkoituksia niille, lähinnä vielä pitkälti viihdepohjaisia sellaisia. Toki sama asia vaivasi tuota kissadokumenttia, mutta siinä sama asia ei lyönyt vasten kasvoja aivan samalla voimakkuudella. Silläkin saattaa olla jotakin tekemistä asian kanssa, että itse miellän monet tässä hevosdokumentissa näytetyistä jutuista suorastaan vastenmielisiksi. Niistä enemmän vähän myöhemmin. Hieman kyllä kerrotaan yleisiä faktoja hevosiin liittyen. Mainitaan, että kuinka paljon erilaisia hevosrotuja löytyy, muutama sananen hevosen ja ihmisen yhteisestä historiasta, miten hevosen asema yhteiskunnassa on muuttunut, vähän ominaisuuksista sekä jalostuksesta ja niin edelleen.


Sitten niihin viihdetarkoituksiin. Aluksi raskaimmat kivet pois sydämeltä, eli päästäänkin rodeon pariin. Tämä kuuluu niihin juttuihin, jotka voisi puolestani kieltää. En millään näe, että tällainen "urheilu" olisi missään määrin miellyttävää hevosille tai vasikoille, jotka joutuvat myös tähän pelleilyyn osallistumaan. Toinen vähintään yhtä vastenmielinen juttu on hevosten ottaminen mukaan härkätaisteluihin. Nämä ovat kyllä sellaista kuvamateriaalia, että ainakaan tämä katsoja ei riemusta hihku sellaista nähdessään.


No, rehellisesti sanottuna, eivät ne hevospoolot, raviurheilut tai kouluratsastuksetkaan hirveästi innosta, mutta eivät kuitenkaan vastaavaa reaktiota onnistu aiheuttamaan. Ehkäpä tämä dokumentti onnistuu kiinnostamaan enemmän hevosurheilusta innostuneita, mutta minulle kyseinen tuokio oli alkujakson jälkeen pitkälti keskinkertaista katsottavaa. Oikeastaan vain yksi poikkeus sattui silmään. Kyseinen osio käsittelee lyhyesti ihminen vastaan hevonen ja ratsastaja juoksukilpailua.

Tämä hieman hämyinen juoksukilpailu sai alkunsa vuonna 1980 Walesissa. Tuolloin eräs paikallinen porukka päätyi tutkimaan ajatusta mahdollisesti huuruisen pubi-illan aikana. Vähän myöhemmin sitä sitten päätettiin kokeilla käytännössä. Tuosta vuodesta lähtien kilpailu on järjestetty jokaisena kesänä, eli nyt jo 33 kertaa. Vaikka tapahtumaa mainostetaankin maratonina, niin matka ei kuitenkaan aivan täytä sen mittaa, sillä kilpailun aikana juostaan "vain" 22 mailia, eli noin 35 kilometriä oikean maratonin ollessa noin 42 kilometriä. Dokumentti ilmestyi vuonna 2004, ja siihen mennessä yksikään ihminen ei ollut tässä kisassa onnistunut voittamaan hevosta. Kuitenkin samana vuotena ihminen (Huw Lobb) vei ensimmäisen kerran voiton. Kolme vuotta myöhemmin Florian Holzinger toisti tempun. Jos tämä kiinnostaa enemmän, niin vaikkapa tuolta voi lukea lisää aiheesta:

Man Versus Horse Marathon


Minulle kyseessä oli siis pienoinen pettymys ja tuo aiemmin katseltu kissadokumentti onnistui miellyttämään kohtalaisesti enemmän. Kuten sanottua, ehkäpä hevosurheilun ystävät saavat tosiaan tästä vähän enemmän irti. Itse jäin kaipaamaan niitä dokumentin nimen ja takakannen lupaamia suloisia varsoja. Kyllähän tämän parissa aika kului, mutta tunnelmat katselun jälkeen olivat lähinnä kädenlämpöiset.