tiistai 30. joulukuuta 2014

Moondance Alexander

Jouluelokuvakausi vihellettiin tuossa tauolle seuraavaa vuotta vartomaan, joten olisikohan sopiva väli siirtyä mahdollisesti kesäisen heppailun pariin... Edellisistä vastaavista seikkailuista alkaakin olla sen verran aikaa, että eiköhän jälleen sellainen hyvinkin kelpaa. Kirpputorilta löytyi vähän aikaa sitten tällainen omiin korviin kovinkin vieraalta kuulostava hevostelu, mutta eipä anneta sen turhaan pölyjä keräillä jossakin hyllyjen perukoilla.

Kansi kertoilee, että ohjaajana ja toisena kirjoittajana on toiminut sellainen kaveri kuin Michael Damian. Hetken ajan kellot kilkattelivat tyhjää kuminaa, mutta melko nopeasti muisti osasi huomauttaa, että samainen tyyppihän oli tekemässä Flicka-elokuvasarjan kahta jatko-osaa, eli elokuvia Flicka 2: Friends Forever ja Flicka 3: Best Friends. Koska kummastakin kohtalaisesti tykkäilen, niin tarkoittanee se sitä, että tältä muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeltä heppailulta uskaltaa toivoa ainakin vastaavaa mukavaa menoa.



Siltä näyttää, että tuolla jossakin alkaa olla kouluvuosi päätöksessään ja moni odottelee kesälomille pääsyä kovin innokkaana. Uudet vuosikirjat on jaettu lukuvuottaan päättävien käsiin ja niihin kaverien nimikirjoituksia keräillään. ...Tai melkein kaikki keräilevät, mutta Moondance Alexanderilla (Kay Panabaker) tilanne siinä suhteessa on jokseenkin toivoton. Kavereita ei oikein ole ja kirjoituspyyntöihin suhtaudutaan ennemmin ivallisesti. Monien poistuessa nauraen vapaalle, kiusataan Moondance lomapäiviensä pariin.

Pelkkää loikoilua ei ole luvassa hänelle. Ensin pitää käydä juttelemassa melko nuorena kuolleelle isälle hautausmaalla ja sitten jo suunnatakin kesätyöpaikalle. Tarkoituksena olisi toimitella hevosharrastustarvikkeita ja vähän muutakin myyvän paikallisen pikkupuodin tilauksia pyörälähetin ominaisuudessa. Toinen toimituksista on melko helppo hoitaa, sillä se pitäisi omalle äidille viedä.



Moondancen äiti Gelsey (Lori Loughlin) työskentelee kotonaan pitäen yksityistä taidegalleriaa sekä maalaustunteja antamalla. Oppilaita riittää jonkin verran, mutta voinee päätellä, ettei tämä toiminta mikään varsinainen kultakaivos perheen taloudelle ole. Äiti koettelee tyttärensä hermoja kasvisruokainnostuksellaan ja terveysasioista vouhottamisella. No, tilattu paketti kuitenkin löytää oikeaan osoitteeseen.

Toinen toimitus onkin se ongelmallisempi, sillä tie vie pikkukaupungin laitamille, jossa Moondance ei ole ennen käynytkään. Pyörää alle ja menoksi vitamiineja viemään eräälle hevostilalle. Matkalla läheisestä metsiköstä alkaa kuulua outoja sekä hivenen uhkaaviakin äännähtelyjä. Hetkellisen hermoilun jälkeen pyöräilijän eteen singahtaa pusikoista komea kirjava hevonen. Se tuntuu haluavan tuttavuutta ja Moondance tulkitsee toisen kodittomaksi. Niinpä vitamiinitoimitus saa odottaa, kun pitää heppa viedä kotiin talteen.



Äiti ainakin yllättyy nähdessään uuden tulokkaan. Eipä hän tyttärelleen suutu, mutta onpa kuitenkin sitä mieltä, että olisi parasta selvitellä, mistä tämä kaveri onkaan mahtanut karkailla. Tuttu hevosmies lupaakin asiaa tiedustella ja hänen avullaan nelijalkaisen koti kohtalaisen vauhdikkaasti löytyykin, sillä eipä lähialueilla hirveästi hevostiloja ole. Moondance on jo ehtinyt nimeämään uuden ystävänsä Checkersiksi, jota lähdetään toimittelemaan takaisin Tumbleweed-tiloille.

Moondance sattuu vitamiineja toimittaessaan hieman säheltämään pyöränsä selässä ja päätyy muksauksen kautta samaiselle tilalle, jonka tallista Checkers löytyykin. Tilan omistava ja siellä yksikseen elelevä Dante (Don Johnson) ei ole hirveän innostunut kutsumattomasta vieraasta. Moondance hermostuneena rohkaistuu kuitenkin ehdottamaan sellaista vaihtokauppaa, että jospa hän työskentelee kesällä talliapulaisena, niin saisikohan sitä ratsastella Checkersillä. Harkinnan jälkeen Dante myöntyy ehdotukseen ja niin pääsee käynnistymään Moondancen aherruksen ja hevostelun täyttämä kesä.



Tämänkin elokuvan alussa heitetään silmille teksti, joka kertoilee, että todelliset tapahtumat ovat olleet ainakin taustalla innoittamassa. Silloin tällöin kiinnostaa vilkaista, että mitähän tämä mahtaa käytännössä tarkoittaa. Ohjaaja Michael Damianin haastattelusta selviää, että tarina pohjaa puoliso Janeenin nuoruuden kokemuksiin kuten kyseisessä haastattelussa lyhyesti asia tiivistetään:

"You know, I found the horse, and I met this down and out, could-have-been-outcast horse trainer in Mississippi. I was convinced that this horse was a champion, hundred jumper. I didn’t really have any friends and I was sort of a loner. I took this little pony and this trainer helped me and we went all the way to the Memphis Classic."

Samansuuntaisuutta siis löytyy tarinasta ja ilmeisesti ainakin tiettyjä piirteitä on Janeenista löytänyt tiensä Moondancen hahmoonkin. Tiedä sitten, onko Janeen nuorempana ollut samanlainen erilaisille tapaturmille altis ja hermostuessaan sähellykseen taipuvainen tapaus kuin Moondance, mutta mahtaakohan sillä olla niin väliäkään... Tapahtumat on päädytty siirtämään 1970-luvulta nykypäiviin, mikä lie budjetinkin kannalta ihan järkevä päätös.



Tuosta haastattelusta ei oikein selviä, että oliko Janeen yhtä menestyksekäs kilpailukoitoksessaan kuin Moondance ja Checkers elokuvan puolella. Tapana taitaa olla, että tuloksia saatetaan korjailla pikkuisen hohdokkaampaan suuntaan, kun elokuvia lähdetään tekemään. Onhan se ymmärrettävää, että ihan hyvä pistesijoitus elokuvan päätteeksi ei välttämättä aivan toivottua innostusta katsomossa tuottaisi. Sallittakoon siis sellaiset mahdolliset korjailut. Muutenkin tässäkin elokuvassa se kisailuosuus on omille silmille se vähiten kiinnostavin, joten siinäkin mielessä samapa se.

Sen verran tahtoisin tässä välissä loikata Damianien myöhempiin elokuviin, että sananen sekä toinen tekstin alkupuolella mainitusta kolmannesta Flicka-elokuvasta. Se on edelleen kohtalaisen hyvin muistissa, joten useammatkin samankaltaisuudet paistavat kohtalaisen kirkkaasti silmiin. Jos nämä kaksi elokuvaa olisi sattunut katselemaan ilmestymisjärjestyksessä, niin voipi olla, että tuo uudempi olisi kommentoinnin yhteydessä saanut näihin asioihin liittyen hieman narinaa osakseen.



Näistä yhtäläisyyksistä voisi listailla jokseenkin yksinäisen ja kiusatun nuoren päähenkilön, elelyn äidin kanssa, kokeneemman hevosmiehen ilmaantumisen avuksi ja menestyksekkään kisailun koulukiusaajia vastaan. Aivan omaperäisin eväin eivät Damianit siis nähdäkseni ole tuota toistaiseksi uusinta Flicka-elokuvaa tekaisseet. Jos tästä kaksikosta pitäisi parempi nimetä, niin oma suosikki olisi tämä varhaisempi Moondance Alexander.

Pikaisella silmäyksellä Damianien filmografiaan voinee vielä todeta, että perhe-elokuvia siellä näemmä enimmäkseen puuhastellaan. Nyt olisi nähtynä jo kolme "puhtoista" perhe-elokuvaa edustavaa hevostelua heiltä. Vähän aikaa sitten tuli hankittua Marley & Me: The Puppy Years, mutta sitä ennen pitää toki se ensimmäinen katsella, joka sattuukin sopivasti hyllystä myös löytymään. Damianien jatko-osa on saanut näemmä melkoisen kamalan pisteytyksen (IMDB:n keskiarvo tällä hetkellä 3,7/10), mutta eihän pienoinen kehnous ole ennenkään estänyt elokuvaseikkailuja... Tämän pienen otannan perusteella uskaltaisin sanoa, että kiltit koko perheen elokuvat siellä Damianin pariskuntaa innostavat, mutta niitä estepuomeja ei haluta kovin korkealle kohotella.


Sitä en tahdo väittää, että jos on yhden heppailun nähnyt, niin on ne kaikki nähnyt, mutta tähän on tosiaan koottu sellainen nippu tuttuja käänteitä, että usein varsin arvattaviin suuntiinhan sitä tallustellaan. Turvallisten ratkaisujen valikointi jättää jälkeensä helposti maun, että on tahdottu antaa yleisölle juuri sitä, mitä sen kuvitellaan odottavan ja toivovan. Samalla kaikenlaisia riskejä on tahdottu välttää. Se tietenkin tuo omat haasteensa, kun halutaan tehdä sellainen elokuva, jonka koko perhe voi mennä katselemaan, mutta jos lopputulos tarinan suhteen on kovin arvattava ja hampaaton, niin eihän elokuvaa siinä mielessä kovinkaan korkealle tahdo kehua.

Onneksi siihen perään saa todeta, ettei Moondance Alexander noihin kokonaan kompastu, koska tosiaan eivät ne kilpailut niinkään muutenkaan jaksa innostella ja sama juttu suurimpien draamailujen suhteen. Omat silmät löytävät elokuvan viehättävimmät hetket suurimmaksi osaksi sieltä keskimmäiseltä kolmannekselta, jossa saa katsella uuden harrastuksen nostamaa innostusta Moondancen harjoitellessa alkeita ja puuhastellessa kaikenlaista hevostilalla. Oikeastaan näiden kohtausten parissa viihtyy paljon paremmin, vaikka en todellakaan mikään hevosharrastaja olekaan.



Senkin takia näitä oletettavasti tuttuja tarinoita hyllyihinsä haalii, että ne tarjoavat tekijöille helpon keinon esitellä sellaisia omaa mieltä virkistäviä maisemia. Kuvat eivät ehkä aivan yhtä jylhinä ja lumoavina hehku kuin vaikkapa niissä Flicka-elokuvissa, mutta riittäähän niitä vihertäviä tasankoja sinitaivaineen sekä valkoisine pilvineen ihan mukavasti kuitenkin. Moondance Alexander on luultavasti budjettisyistäkin kuvattu Kanadan puolella, mutta enpä menisi sitä heikkoudeksi väittämään. Samassa yhteydessä sopii mainita, että Dante (pien)tiloineen edustaa viehättävällä tavalla jo ainakin osittain mennyttä maailmaa.

Kaikkiaan Moondance Alexander puutteineenkin on sellainen sympaattinen pieni tarina kuin toivoinkin. Se kehoittelee omille poluille haaveiden perään, vaikka muut saattaisivatkin olla toista mieltä. Toteutus ei läheskään kaikilta osin omaperäisin tai innostavin ole, mutta katselukelpoista kuitenkin ja löytyyhän sitten päälle vielä ne onnistuneemmat jaksot. Jos paikoitellen puisevat ja tutunoloiset koko perheelle suunnatut tarinat närästelevät, niin en näe mitään syytä lähteä aikaansa näissä merkeissä viettämään. Itse kuitenkin edelleen mielelläni näitäkin katselen, kunhan sopivasti osaa taukoa pitää välillä. Moondance Alexander ei tämän lajin parhaisiin ja/tai koskettavimpiin elokuviin kuulu, vaan on ennemmin sellainen hieman haparoiva ja tarkoituksella vähempään tyytyvä menettelevä suoritus.



Moondance Alexander (2007) (IMDB)

torstai 25. joulukuuta 2014

Beauty and the Beast: The Enchanted Christmas (Kaunotar ja hirviö: Lumottu joulu)

Viimeksi oli joulusikailun vuoro, mutta näin pyhäpäivien käydessä kimppuun taitaa olla jo aika unohtaa sellaiset ja laittaa sitä joulusöpöilyä vahdattavaksi. Suunnitelmiin kuului katsella Disneyn alkuperäinen Beauty and the Beast ensin, mutta ilmeisesti toimitukset tökkivät sen verran, että siitä luultavasti myöhemmin lisää. Kai sitä voi jouluisen jatkon ensinkin katsoa ilman sen suurempaa vahinkoa...

Etukäteen en hirveästi ole tästäkään Disney-tuotannosta lueskellut. Sen verran kuitenkin, että on päässyt syntymään käsitys, että siihen suhtaudutaan ainakin hivenen myönteisemmin kuin moniin muihin Disney-klassikoille tehtyihin jatko-osiin tai sivuloikkiin. Sitenpä sen uskaltaakin melkoisen turvallisin mielin laittaa iltaa ilahduttamaan. Samalla tämän vuoden jouluelokuvakausi ehkä saa vähitellen alkaa hiipumaan, niin ei pääse yliannostuksia ja lopullisia kyllästymisiä käymään.



Suuri linna loistaa kauas jylhien kallioiden kaunistamassa maisemassa illan pimentyessä ja lumihiutaleiden verkkaisesti putoillessa. Lauleleva joulukulkue siellä sillalla marssii. Kohta ollaankin jo iloisissa tunnelmissa suuressa juhlasalissa, jossa mahtava joulukuusi saa koristeita ylleen. Muutenkin joulutouhotus on hyvässä vauhdissa. Ruokaa pöytään ja koristeita huiskitaan sinne sekä tänne.

Eräs lapsonen on aivan liian innokkaana lahjojen kimpussa, mutta eihän sitä täysin kieltääkään voi, vaan kyllähän yhden paketin saa avata. Siinä puheet alkavat eksyä menneiden joulujen suuntaan ja ilmenee pienoista kinaa siitä, että kukahan se samaisen linnan tulevat joulut aikoinaan pelastikaan. No, tarpeeksi puolueettomaksi katsottu tarinankertoja löytyy, joten siitäpä sitten kuuntelemaan, miten pulmista selvittiin.



Muistelmat eivät niin kauas menneisyyteen tässä tapauksessa vie. Kuitenkin tuolloin linnassa suhtauduttiin kovin toisenlaisella tavalla samaisiin juhlintoihin. Talviset päivät ovat menossa ja Belle yrittää innostaa murahtelevaa ystäväänsä kokeilemaan luistelemista. Hirviö uskaultautuukin talviurheilun pariin, mutta siitä yrityksestä ei välttämättä tyylipisteitä hirveästi jaeta, koska käpälät sen verran kankeasti liukkaalla pinnalla lipsuvat. Pääasia kuitenkin, että hauskaa riittää ja pari alkaa selvästi pitää toisistaan enemmänkin.

Aivan kaikkia tällainen onnellisuus ja siitä ilmoittelevat iloiset naurut eivät lainkaan innosta. Linnan kolkon yläkerran seinään pulttailtu asukas kuuluu heihin. Forte-urku tietää hyvin, että jos hänen isäntänsä menee rakastumaan, niin linnassa vaikuttava kirous murtuu ja kaikki erilaisiksi esineiksi lumotut saavat tai joutuvat palaamaan ihmisten maailmaan, miten asiaa sattuu katsomaan. Suurin osa saattaisi olla tällaisesta kehityksestä tyytyväinen, mutta Fortepa ei tykkäisi yhtään.



Vielä ihmisasuisena maestrona toimiessaan hän koki jäävänsä taka-alalle ja mitättömyyteen, kun isäntä ei silloin hänen musiikkiaan lainkaan arvostanut. Hirviö kuitenkin löytää lohtua Forten synkistä sävelistä. Tilanne olisi parasta pitää sellaisena. Se sattuu kuitenkin hieman rajoittamaan suunnitelmia, että on tullut seinään kiinnitetyksi. No, pieni ja vikkelä huilukaveri on tyhjillä lupauksilla helposti houkuteltavissa kätyriksi.

Jotakin olisi keksittävä, jotta orasteleva rakkaus saataisiin alkuunsa kuivahtamaan. Yksittäiset iloiset hetket on suhteellisen helppo pilata yllättävällä sekaantumisella, mutta Forte tietää, että se on vain tilapäistä apua. Jotta roihuavat tunteet saataisiin lopullisesti hiipumaan, pitää parin välit saada kunnolla poikki. Sekään ei tietenkään haittaisi, vaikkei Belle enää palaisi lainkaan linnaan...



"So, Beast gets girl and it's a happy ending for everyone. Enchantment lifted and Forte fades into the background, no longer important, no longer needed. I think not!"

Forte onkin Disney-pahisten sarjassa ihan "asiallinen" kaveri. Heikkona hetkenä heti piruna olkapäällä kuiskimassa valheita sekä vääristelyjä, jotka toisen raivoa ja inhoa nostattelisivat. Viholliselleen osaa olla tarvittaessa ystävälliseltä vaikuttava. Hymy huulilla toista ollaan houkuttelemassa kohti ikäviä aikoja tai jopa viimeisiä tunteja. Niin sitä pitää! Ääniosaa esittävä Tim Curry pääsee parissa paikassa kunnolla vauhtiin. Urkuputkista tosiaan puhaltaa paha henki varsin voimakkaana sekä viekoittelevanakin.

Synkistynyt urkuri ei aivan kokonaan kykene elokuvaa muilta kähveltämään, vaikka toiset välillä kieltämättä pimentoon päätyvätkin. Belle kuitenkin kaverijoukkoineen nousee usein valopilkuksi näitä pahisteluja vastaan. Tämä porukka tahtoisikin tuoda kielletyn ja unohdetun joulun takaisin linnaan juhlittavaksi ja mieliä ilahduttamaan. Hirviö taitaa ennemmin olla se, joka kahden välimailla tallaillessaan ja murjottaessaan jää hieman vähemmälle huomiolle.



Siinä, missä Belle mietiskelee, että joulu voisi hyvinkin piristellä, niin toiselle se saattaa olla kivulias muistutus menneistä typeryyksistä ja siitä, miten tuli oman kylmän sydämen kiroamana eristäydyttyä linnansa vangiksi. Siispä siis johtopäätöksenä, että joulu, lahjat, toiveet ja sellaiset ovat typeriä ja joutavat kielletyiksi hömpötyksiksi.

"Forbid Christmas? No one can forbid Christmas."

Belle ei tietenkään luovuta, vaan valmisteluja jatketaan. Ainakin joulua arvostavat voisivat juhlia sekä riemuita. Kyyninen murisija taas vetäytyköön vaikka kammioonsa ankeilemaan, jos ei kiinnosta juhlallisuuksiin osallistua. No, asiat eivät edes niin hyvin mene, vaan voipi olla, että juhlijoiden puitteet vaihtuvat paljonkin karummiksi toisen raivon lisääntyessä.



Jouluista laulelua riittää reippaasti ja oikeastaan sitä on luvassa ihan alusta lähtien. Aivan pelkkää musikaalia Beauty and the Beast: The Enchanted Christmas ei ole, mutta kovin pitkiä taukoja laulujen väliin ei monestikaan jää. Aivan kaikki esityksistä eivät niinkään joululauluja ole, mutta sepä ei oikein haittaa, koska vaikkapa oma suosikki niiden joukosta sattuu kuulumaan vähemmän jouluisiin.

Kehaistaanpa sitä kohtausta vähän mittavamminkin, eli kyseessä on Bellen äänenä toimivan Paige O'Haran yksinään laulama ylistys erilaisten tarinoiden viehättävyydelle, muistaakseni nimeltään Stories. Vaikka mielessä sellainen ajatus lyhyesti vierailee, että ehkä O'Hara ei laulajista paras ole, niin siitä huolimatta kyseinen kappale onnistuu muun elokuvan tyylistä poikkeavan kuvituksensa kanssa kaivattuja väreitä iholle tuomaan.



Muita myönteisessä mielessä muisteltavia ovat esimerkiksi jouluhenkeä nostatteleva ja toivon tärkeydestä kertoileva kappale, jota laulellaan samalla, kun linnan ullakolta käydään vapauttamassa pitkään pölyä keräilleet kauniit joulukoristeet. Kolmantena eroteltakoon Tim Curryn Don't Fall in Love, jossa hän pelottelee isäntäänsä rakkauden kammottavista vaaroista, kuten nimestäkin voinee arvailla.

Laulujen suhteen tekee mieli kehua tätä kyseistä levyjulkaisua. Kappaleet on teksteihinkin suomenneltu, mikä ei läheskään aina toteudu. Joidenkin elokuvien kohdalla ne kiinteästi(kin) tarinaa eteenpäin kuljettelevat laulelut jätetään valitettavasti kääntämättä. Pelkkien tekstien tasolle suomennoksia ei ole jätetty, vaan suomeksi puhutulta ääniraidalta löytyvät luontevasti samaiset laulelut kotoisella kielellä.



Tavalliseen tapaan tuli katseltua elokuva alkuperäisen ääniraidan kanssa, mutta myöhemmin kuunneltua osa kappaleista suomennettuinakin. Levyltä löytyykin kätevästi lisukkeiden joukosta muutama kappale eroteltuna. Niinpä tulikin katselun jälkeen kertailtua osa elokuvan lauluista toisella kielellä. Eivät ne niinkään esitettyinä onneksi kamalilta kuulosta. Jos uusinnan aika joskus koittaa, niin pitääpä kokeilla suomenkielistä versiota vaihteeksi.

Muuten levyn lisukesisältöä voisi lyhyesti summailta siten, että sieltä löytyy runsaat kymmenen minuuttia kestävä minidokumentti, Playn musiikkivideo elokuvassakin kuultavasta kappaleesta As Long As There's Christmas, Forten haaste pelimuodossa ja "laulele mukana"-vaihtoehto elokuvaa varten. Heh, viimeisintäkin voisi tietenkin testailla, jos vaikka sen uusinnan saisi aikaan...

Alussa tulikin mainittua, etten kamalinta kurjuutta pelännyt, kun lähdin elokuvaa katselemaan. Siitä huolimatta tahtoisin tämän kirjata varsin positiivisten yllätysten sarjaan, sillä toiveet ainakin reippaasti ylittyivät. Erityisen viehättävä tosiaan se musiikkipuoli, jota tulikin jo käsiteltyä, mutta eivät tämän piirretyn ansiot siihen tietenkään jää.



"As long as there's Christmas, I truly believe that hope is the greatest of the gifts we receive."

Joulu on mukana tietenkin niissä lauluissa ja kuvissa, mutta myös vahvasti siinä hengessäkin. Kaikille tahdotaan lahjoja antaa, mikä sinänsä lämmittää, mutta niitä pakettikääröjä tärkeämpinä tietenkin painotetaan toivon ja toiveiden merkitystä. Ystävistä huolehditaan oman hengen uhallakin, eikä pieni kippo tai kuppikaan saa jäisiin tummiin vesiin upota. Kun runsaan tunnin tällaista menoa seurailee, niin hyvää mieltä ei oikein voi välttää, vaikka siellä seassa toki ilkeilläänkin.

Viehättävyyttä lisäillään visuaalisessa mielessä vielä runsaalla sekä kauniilla talvisella kuvituksella. Jos lähtee näitä osasia summailemaan ja kokonaisuutta pohtimaan, niin helposti päätyy sellaiseen lopputulokseen, että Beauty and the Beast: The Enchanted Christmas kuuluu kevyesti tämän vuoden jouluelokuvakauden parempaan puoliskoon. Se on viihdyttävä, hauska, kaunis katsoa sekä kuulla ja lopulta ennen kaikkea koskettavakin tarina jouluisessa hengessä. Samalla sanoisin, että se kuuluu toistaiseksi nähtyjen Disney-klassikoille tehtyjen lisäosien parhaimmistoon. Sen takia en todellakaan jättäisi näkemättä, ettei se satu klassikkosarjaan kuulumaan. Jouluisten animaatioelokuvien ystäville ainakin ehdottomasti suosittelut ja luulisi muillekin kelpaavan. Iloa, laulua ja kaikkea kaunista riittää alusta loppuun!



Beauty and the Beast: The Enchanted Christmas (1997) (IMDB)