Jännitystä ja jotakin salaperäistä mysteeriä lienee luvassa, kun soittimeen sullotaan vuonna 2009 ilmestynyt Hierro. Oikeastaan siihen löyhät ennakkotietoni sitten rajoittuivatkin, koska en halunnut liikaa selvittää etukäteen. Harvemmin muutenkaan tulee nykyään katseltua mitään salaperäisempien arvoitusten pariin hipsiviä elokuvia, joten jätetään yllätyksillekin vähän tilaa. Saarelle siis! Vaikkapa sitten tilapäisesti pakoon huonoa huumoria.
Yritänpä vaihteeksi tarinaselosteessani olla tavallista tarkempi, mutta jos tahtoo pitää mysteerinsä mahdollisimman hyvin hämärän peitossa, niin lienee viisainta jättää alta löytyvät höpötykset selailematta.
Öiseltä mutkaiselta rantatieltä kaahailee kuviin auto, joka olosuhteisiin nähden saattaa pyyhältää hieman turhankin vauhdikkaasti. Vain hetkeä myöhemmin arvelut osuvatkin oikeaan, kun tapahtuu kohtaaminen kaarrekaiteen kanssa. Valitettavasti metallisuojasta ei ole autoa pidättelemään. Siitä sitten sinkoudutaan kohti väistämättömältä näyttävää loppua.
Aikakin siinä ilmalennon aikana pääsee lähes jähmettymään, kun katseltavaksi löytyy varsin verkkaisesti liikkuvaa ja lipuvaa sirua ja säpälettä. Näistä tyylittelyistä sananen myöhemmin lisää. Kuitenkin kuin ihmeen kaupalla aamun sarastaessa autoa kuljettanut nainen herää melko rusinoituneen ajoneuvonsa sisältä. Heikossa kunnossa toki, mutta edelleen hengittäen. Suurin huoli onkin se, että matkustajana ollut nuori poika on kadonnut jonnekin.
Järkyttävän alkupalan jälkeen hypähdetään toisaalle, jossa Maria (Elena Anaya) on piakkoin jättämässä arkihuolille hetkeksi hyvästit ja suuntaamassa poikansa kanssa lomailemaan saarimaisemiin. Niinpä lautta kutsuu. Siinä merimatkan taittuessa vähitellen, Maria päättää ottaa pienen lepohetken. Herättyään hän ei kuitenkaan kauhukseen löydä enää poikaansa mistään.
Lautta pääsee satamaan ja autojen ajaessa maihin epätoivo alkaa kasvaa entisestään. Etsinnät päätetään toistaiseksi tuloksettomina. Niin lomamatka muuttuu alkumetreillään painajaiseksi. Jää mysteeriksi onko poika pudonnut mereen vai siepattu. Poliisi jatkaa etsintöjään Marian palaillessa murtuneena yksin kotiin. Mikään ei ole entisellään, eikä jatkaminen ole helppoa. Töihinkin on lähes mahdotonta palata, sillä tapahtumat ovat aiheuttaneet kammon vettä kohtaan.
Jonkin ajan kuluttua saarelta tulee puhelu, mitä ei ole kaikista miellyttävintä ottaa vastaan. On löytynyt ruumis, joka pitäisi tulla tunnistamaan. Tueksi lähtee ystävä. Helpotus on ainakin jonkinlainen, kun Maria toteaa, ettei kyseessä olekaan oma poika. Viranomaiset haluavat kuitenkin varmistuksen, mikä vaatii kolmen päivän odottelua. Maria taas on sitä mieltä, että saarella on jotakin epäilyttävää menossa, eikä paikallinen poliisi tee asialle riittävästi. Itse siis asioita selvittelemään. Kaikki paikalliset asukkaat eivät vain satu olemaan kovin innokkaita nurkkiin ilmestyvästä nuuskijasta. Samaan aikaan unettomuus ja rasitukset alkavat vaatia verojaan.
Melko lyhyestä kestostaan (85:22) huolimatta Hierro vaikuttaa jännityselokuvana olevan jokseenkin löysä ja jumittava. Epäilemättä tarkoituksenakin on ollut heittää haahuiluvaihdetta päälle, mutta kun ei tiukkoihin paikkoihinkaan ole saatu juuri kovinkaan merkittävää ahdistavuutta, niin mitenkään erinomaisena onnistumisenakaan ei elokuvaa voi tässä mielessä pitää.
Lopulta se arvoitus kaiken taustallakin on kohtalaisen helposti keksittävissä. Välillä jopa vähän epäilee, että pakkohan loppuun on jokin (tyhmä) käänne löytyä, ei se nyt niin helppoa voi olla. Toisaalta tällainen yksinkertaisuus kyllä miellyttää minua enemmän kuin jokin täysin sopimaton ja tarkastelua kestämätön viime hetken yllätys. Pienoista epäilystä kyllä siis saadaan asioiden tilasta luotua sivupolkujen kautta, joten eihän Hierro ihan mysteeriköyhä onneksi ole.
Minulle jännitysruuvien kiristelyt mysteereineen olivat vähän toissijainen juttu elokuvaa hankittaessa. Lähinnä kiinnostivat saarimaisemat ja visuaalinen anti yleisemminkin. Niiden suhteen voikin ilokseen todeta, ettei Hierro pääse pettymykseksi muodostumaan. Tekstin alkupuolella tulikin jo mainittua, että tahtoa tyylittelyyn on selvästi havaittavissa.
Elokuvan avaava auto-onnettomuus käsiteltiinkin jo, mutta hetkeä myöhemmin seuraileva alkutekstijakso lupailee lisää samaa tavaraa. Sävyt asetellaan ehkä vähän omaa ihannetta haaleammiksi ja kolkoiksi, mutta se nyt sattuu sopimaan tarinaan ja tunnelmaan, joten jätetäänpä niistä valittamiset väliin. Nämä alktutekstien kauniit vetiset kuvaset saavatkin miettimään elokuvan Ashes and Snow uusimista läheisessä tulevaisuudessa...
Hieman haahuilevalle linjalle lähteminen antaa mukavasti mahdollisuuksia esitellä saarimaisemiakin. Kyllähän niistä synkemmässä yhteydessäkin osaa nauttia, vaikka kyseessä ei olekaan mikään aurinkoisimmissa väreissä kylpevä maisemakuvatulitus. Joka tapauksessa hienoja hetkiä kyllä löytyy rantateiltä ja kukkuloilta. Näitä voisi kyllä ihastella toisenlaisenkin tarinan puitteissa. Vettä, suurta kiveä ja tuulta riittää vähintään tarpeeksi. Tahtoo sanoa, että väreilytuokioita löytyy enemmänkin kuin vain pari.
Vaikka Hierro siis jännityselokuvana jättääkin toivottavaa, niin onneksi muut puolet paikkaavat. Kireää mysteeriä kaipaaville en lähtisi suosittelemaan, mutta jos haikailut menevät enemmän kuvallisen tarjonnan suuntaan, niin sitten kannattanee kokeilla. Loppupuolella otteetkin alkavat kovenemaan, mutta yleisesti en väittäisi elokuvaa kovin rankaksi väkivallan suhteen. Sellaista ei oikeastaan tähän osaa kaivatakaan, vaan vähemmälläkin pärjäillään ja asiat saadaan hoidettua. Ne viipyilyt eivät tosiaan jännityksen kannalta varmaan parasta lääkettä ole, mutta ainakin omalla kohdalla juuri nämä hetket nostavat tämän teoksen lajin menettelevän edustajan yläpuolelle ja tekevät siitä muistettavan.
Hierro (2009) (IMDB)
Máquina
Saarimysteeriä katsellessa kävi mielessä, että mitäköhän muuta ohjaaja Gabe Ibáñez on saanut aikaan, sillä nimi ei paljoakaan äkkiseltään sanonut. Pikaisen tarkistuksen jälkeen ura ohjaajana vaikuttaa olevan vasta aluillaan. Hierro on ensimmäinen täyspitkä ja kolmisen vuotta aiemmin ilmestyi lyhytelokuva Máquina ensimmäinen yritys ohjausten suhteen. Tämä noin 17-minuuttinen pätkä onkin mukavasti laitettu bonuksena kotimaiselle levyjulkaisulle, joten tuli katseltua se myös.
Siirrytään hieman kolkolta vaikuttavaan huoneeseen, jossa nimettömäksi jäävä nuori nainen (Iazua Larios) tuijottaa tylsistyneenä televisioruutua jumittavissa aatoksissa. Kohta onkin tullut aika siirtyä peseytymään. Kuitenkin kesken kylpyhetken tapahtuu jotakin epämiellyttävää...
Tämä lyhytelokuva seikkailee enemmän kauhuelokuvien suuntaan kuin Hierro. Erityisen hyytävästä tapauksesta ei kuitenkaan ole kyse, mitä nyt pari häiritsevämpää hetkeä löytyy. Innoitusta on ehkä haettu Aasian suunnalta tiettyjen juttujen suhteen. Visuaalisesti kyseessä on hieman levottomampi katseltava kuin Hierro. Alkukuvat ovat hektisiä ja rankimmat tuokiot on päädytty toteuttamaan animaation keinoin. Ihan kiva noin lisukkeena, mutta eipä tämä mitään erityisen sykähdyttävää tarjoa. Katselee, jos jaksaa...
Máquina (2006) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti