Joulubileet (The Christmas Party)

Myönnetään, että mielessä oli suloisen koiraseikkailun ja arkisen mökkiloman jälkeen aikomuksena jatkaa jouluelokuvaputkea hempeämmissä ja herkemmissä merkeissä. Jostakin päähän putkahti kuitenkin, että kenties katsellaan vaihteeksi päinvastaiseen suuntaan ja laitetaan räväkämmällä otteella hoidetut juhlallisuudet pyörimään. Siihen sivuun saattaa sopia pienimuotoinen hiprakkainen glögitouhuilu katsomon puolellakin ja tuleepa loppuvuodellekin vähän kotimaista elokuvaa samalla. Vaihtelu myös virkistää, kun silkan söpöstelyn sijaan välillä puhellaan pikkuisen karkeammilla kielillä ja pistetään painipuuhat pystyyn. Viime vuonna ei ainakaan blogin puolella tullut muistaakseni mitään jouluaiheista törkyisempää tapausta selostettua, mutta 2014 oli esimerkiksi pari päivää ennen aattoa käsittelyn kohteena Bad Santa, ja vieläpä vähän villimpänä versiona, eli sopiihan sekaan näitä hiukkasen tuhmempiakin taruja.

Billy Bob Thorntonin esittämän juopottelevan sekä rähisteleväisen ja muutenkin kyseenalaisesti käyttäytyvän joulupukkisedän jatkoseikkailutkin kyllä kiinnostaisivat, mutta voipi olla, että Bad Santa 2 jää elokuvateatterin puolella katsomatta ja vartoilen tulevaa levyjulkaisua. Jos vielä valkokankaiden jouluisesta tarjonnasta lisää lätistään, niin melkeinpä enemmän kiinnostaisi kyllä käydä vilkaisemassa rakastettavien Viirun ja Pesosen uudet, mutta vanhat puuhat, joissa ilmeisesti aiemmin nähtyjä juttuja runsaasti hyödynnellään, eli Pettson and Findus: The Best Christmas Ever. Toivottavasti tässä parin viikon sisään on sen verran aikaa ja innostusta, että tämä epäilemättä hassu ja hyväntuulinen viritelmä tulee katseltua. Sivupolkujen suunnistelut sikseen ja käännänpä katseen viimein Jari Halosen ja kumppanien joulusekoilua kohti, eli mitäpä kivaa kommellusta kaverukset ovatkaan keksineet...

Kakolassa kesällä 1987 lausuttu miete pohjustelee pikkuisen sitä, mitä lähdetään tavoittelemaan: "Jouluista vankilassa pahiten paitsi jää...siksi vapautuvalle suurin lahja on joulubileet." Tapahtumille valikoitu ajankohta ei erityisen jouluinen ole, sillä Suomen kesä on kuumimmillaan, mutta mitäpä tuosta, sillä voihan sen joulun kyhäillä kasaan heinäkuussakin, kunhan vain luovuutta ja yritteliäisyyttä löytyy. Hiljaisuus ja hartaus eivät tämän elokuvan kohdalla ihan ensimmäisinä tule mieleen, mitä varmistelee avauksena toimiva näytös, jossa vähän kaoottiseen tapaan tahdotaan julistaa joulun kaupallistamisesta kumpuavaa syyllisyyttä ja tuskaa sekä tietysti ihmiskunnan yleistäkin typeryyttä. No, aivan kaikki eivät tätä taideteosta sanomineen niinkään arvosta, vaan paikalle pinkaisee kiukkuinen joulupukki, joka pistoolilla uhitellen ja voimasanoja viljellen laittaa lopun tälle säkenöivälle kokoontumiselle.

Touhusta toiseen ja tämäkin välikohtaus on pian muisto vain, koska on possuvarkauden aika ja tätä tärkeää työtä toteuttamaan on valikoitu Joukka (Rauno Juvonen). Hepun hipsiessä hämäräpuuhissaan maaseudulla possu kainalossa, onkin Bona (Jorma Tommila) kaupungissa vastaavia toimenpiteitä saattelemassa loppuun, sillä lähikaupasta kyllä tarttuu kaikenlaista herkkua ruokapussukkaan, mutta eipä miekkosella ole pienintäkään aikomusta saaliistaan maksaa. Nämä popsittavat näpistellään vieläpä vallan röyhkeään tyyliin. Taitaapa olla niitä tilanteita, joissa hätä ei lue lakia... Jutun osaset loksahtelevat paremmin paikoilleen kameran kiertäessä vankilan portteja kohti, jotka sieltä ulos astelevan Miken (Antti Reini) kannalta miellyttävämpään suuntaan avautuvat. Bona, Joukka ja Mike ovat harrastelleet yhdessä rikollista toimintaa, jonka seurauksena Mike on viettänyt viimeiset neljä vuotta kalterihotellissa. Nyt kaverusten kuningasajatuksena onkin järjestää Mikelle jouluinen yllätysjuhla keskellä kesää.

Aivan kaikki eivät ole ilosta hihkumassa tämän kotiinpaluun johdosta, vaan suunniteltu juhla kiristelee välejä ja luo tiukkoja tilanteita. Bona ja Mike sattuvat nimittäin olemaan veljeksiä ja jälkimmäisen ollessa vankilassa, on Bona ehtinyt veljensä kihlatun kanssa naimisiin, eikä tästä ole nähty aiheelliseksi mitään mainita kaverille. Vähän luihumainen Bona yrittääkin parhaansa mukaan saada Lean (Sari Havas) hipsaisemaan muihin maisemiin juhlallisuuksien ajaksi, niin kiusallinen kohtaaminen voitaisiin välttää. Lea tosin tekee selväksi, että lähinnä halveksuu tällaista pelkurimaista peittelyä ja kieroilevaa kiemurtelua. Bonalla ovat monestakin syystä siis tunteet pinnassa, mutta suuresta suunnitelmasta tahdotaan pitää kiinni, joten Lean on kaikkiaan parasta poistua paikalta. Tervetuliaisporukka ei vielä ole aivan täyteen mittaansa päässyt, sillä joulupukkihan vielä uupuu kokoonpanosta. No, tämän roolin harteilleen ottanut Hämäläinen (Oiva Lohtander) onkin jo saapumassa juhlapaikalle, eli ehkäpä toivotut pirskeet siitä saadaan syntymään...

...Tosin näyttää myös siltä, ettei kolmikko kovin kaksisesti keskenäänkään tule toimeen, vaan kaverukset kohtalaisen kireissä tunnelmissa ovat. Hämäläinen ei hänkään täysin ulkopuolisena ole mukaan tunkemassa, vaan on myös ollut osallisena ryöstötouhuissa, mutta viimeisimmän vankilavierailunsa myötä on ainakin suurimmaksi osaksi päättänyt luopua paheellisesta elämästä ja lähtenyt Jeesuksen näyttämälle tielle. Hiukan eri asia onkin, miten tämä operaatio sielun pelastamiseksi tuleekaan toteutumaan. Näyttää siltä, että sekalainen sekoilu ja palavat päreet ovat pilaamassa hilpeän kokoontumisen jo ennen kuin Mike ehtii edes ovikelloa soittelemaan. Ennen isomman riidan räjähtämistä muistutellaan kuitenkin yhdessä sovitun siitä, että tässä illassa ollaan koko sydämellä mukana, eli pitäisi vähän panostaa ja jättää katkerat ruikutukset vähemmälle iloisempaan puoleen keskittyen.

Kohta jo Mike oven takana kolkuttelee ja jälleennäkemisen yhteydessä Bona valahtaa vallan herkäksi ja silmät kosteina miltei sanattomana yrittää tuntemuksistaan turista. Valitettavasti Mike ei liikutusta jaa, vaan pikkuisen piruillen ihmettelee, kun vieraat vankilavuosien aikana vähenivät olemattomiin ja velipoikakin oli niin kovin kiireinen, että ehti koko aikana vain yhdellä kirjeellä muistamaan. Siinäpä sitä olisi Bonalle vähän seliteltävää ja pitäisi se eräs tunnustuskin tehdä, koska oletettavaa on, etteivät asiat pimennossa loputtomiin suostu pysymään. Muutenkaan vanhojen tuttujen kesäinen kohtaaminen joulurekvisiitan keskellä ei ihan lämpöisintä lähtölaukausta saa, vaan yhdellä jos toisellakin vaikuttaa olevan hampaankolossa vanhoja vääryyksiä, jotka ovat jo hyvää vauhtia nousemassa pintaan. Näistä kaunoista huolimatta päätetään kiskaista tonttumyssyt nuppiin, jouluateriat vatsoihin ja viettää laatuaikaa joukolla. Voikin vain arvailla, että kallistutaanko yhteisymmärryksen ja anteeksiannon suuntaan, vai pitääkö käydä kovempiin kuristustoimenpiteisiin...?

Näitä vähän tummempia huumorituokioisia tavoitteleva Joulubileet tuli myös naputeltua katselusuunnitelmien joukkoon viime vuoden listauksessa. Tuolloin höpistyt lyhyet ennakkoajatukset elokuvan sävystä sekä sisällöstä kohtalaisesti kohdilleen osuvat, mutta taisinpa kuitenkin olettaa, että kaverukset vieläkin railakkaammin päätyisivät ottamaan yhteen. No, mitään pettymyksen parkua tästä on turha lähteä nostattelemaan, koska alle 80-minuuttiseksi jäävä tonttuilu kyllä vähintään riittävästi esittelee reippaita otteita, hersyvää huumoria ja omituistakin kuvastoa, jota ei useinkaan jouluun liittyvissä teoksissa niinkään näe. Mikä parasta jälkeen ei jää vaikutelmaa, että koko homma olisi jo alkujaan tahdottu viedä ylilyödyn pelleilypöllöilyn puolelle. Onhan mukana tähänkin koriin tipahtavia hetkosia tai ainakin rajatapauksia, mutta minusta hauskuus löytyy hahmoista ja etenkin ydinjoukkoa esittäville tyypeille näistä nauruista suuri kiitos kuuluu.

Näyttely onkin hyvin intensiivistä ja välillä ainakin käväistään naurettavuuden rajoilla, mutta edelleenkään ei jää vaikutelmaa mistään puolivillaisesta pilipalipuuhastelusta, vaan jännittynyt ilmapiiri saadaan aikaan jo alkuminuuteilla, eikä siinä oikeastaan isompia herpaantumisia pääse elokuvan edetessä tapahtumaan. Jos heppujen sanailua vähän summailee, niin monenkirjava kiroilukertymä ehditään nostamaan varsin komeisiin mittoihin jo puoliväliin mennessä, eli jos karkeuksien latelu aiheuttaa puistatuksia, niin tässäpä olisi tarjolla reilu ropsaus aihetta inhoon. Kokoonpanon melkeinpä ilmasta materialisoituvaa räjähdysherkkyyttä vielä lisäilee jatkuva taipumus keskinäiseen vinoiluun. Mitään sopuisaa ja kilttiä leppoisaa lätinää ei ilmeisestikään olla lähdetty kirjoittamaan, mutta onhan tämä tyyppien turinointi enimmäkseen hyvinkin viihdyttävää, eikä onneksi mitään väkinäistä vitsihuumoria. Pikkuisen kummalliset toikkaroinnit kohtaavat tyyppien omituiset jutut melkoisen makoisissa merkeissä. Välillä tummasävyisempää huumoria viljelevien teosten kohdalla syntyy tunne, että on pitänyt yliyrittämällä saada pahennusta aikaan tai jonkinasteista järkytystä, mutta minusta Joulubileet ei tällaisesta taakasta kärsi, vaan väittäisin, että henki on kaikesta kärhämöinnistä huolimatta rento, rempseä ja jopa hilpeäkin, mistä on helppo ruudun toisella puolella ilahtua.

Lisää värikkyyttä ja toki myös vähäsen vinksahtanutta monimuotoisuutta tuo mukaan sivuhahmojen kerho, josta muistettavimmaksi tapaukseksi nousee Bonan naapurina elelevä Dahlgren (Jari Halonen). Tyyppi sekoilee rapussa vähän miten sattuu, mutta myönnettäköön, että hän myös on varsin asialleen omistautunut kerrostalokyttääjä, joka ei jätä harrastustaan pelkän oven takaa kuulostelun tai ikkunoista tiirailun tasolle, vaan on vähän osallistuvampaa alalajia. Nimittäin, jos talossa aletaan vaikka jotakin luvatonta teurastamotoimintaa harjoittamaan, niin sitten Dahlgrenilla on sanansa sanottavana asiaan...ja tietysti moneen muuhunkin seikkaan. Rappukäytävässä näkyykin monenmoista menijää yhden valmistautuessa rauhanturvaamiseen kera kiväärin, puolivirallisen joulupukin tupsahtaessa kesäkäynnille ja parisuhdepulmatkin ryöpsähtävät väkivaltaisesti eräästä asunnosta ulos. Samaisessa rapussa asustelee joukko muitakin uteliaita vahtaajia, mutta nämä kahjot kyttääjät eivät yhtä hykerryttäviksi hahmoiksi kohoa, vaikka heilläkin oma osasensa kokonaisuudessa on. Etenkin Dahlgrenin touhuilu olisi ollut kohtalaisen helppoa vetää rasittavan ja epähauskan sekoilun puolelle, mutta omasta mielestäni tyypin toilailut rullailevat hyvin ja ovat pirteä lisä keitokseen.

Silkoilla sanoilla Joulubileet ei pyri katsojaansa huvittamaan, vaan mahtuuhan joukkoon muutamakin omalaatuinen kommellus, joita vauhdittaa vähän sekin, että kavereilla alkaa nopsasti tapahtua hienoista lipsumista otteessa henkisellä puolella. Esimerkiksi Joukkaa kuumottelee kunnolla ja ahdistavaan olotilaan yritetään kehitellä luovia ratkaisuja. Jokunen toilaus laittaa ääneenkin nauramaan, kun vaikkapa pukki rysähtää yllättäen kaapista lattialle mätkähtäen. Hyvinkin epäilyttävä joulusaunaviritelmä kuuluu myös näihin hetkiin ja muutenkin on elokuvan muistettavimpia ajatuksia. Kyhäilty kiuas on mallia mini, mutta silti saa miettimään, että onkohan veden sihauttelu asuintiloissa siltikään ihan täyspäistä toimintaa. No, idean isä tuumailee, että kyllähän vanhat talot helposti pienen höykytyksen kestävät, joten lisää löylyä ja mittari värähtelemään tappia kohti. Lämpötilan mukana tunnelma nousee ja kun ankaran saunomisen perään käydään vielä ilkialaston painimittelö, niin kyllähän tällaisen reippaan menon parissa on helppo viihtyä. Urheiluhenkeä ja uskallusta löytyy kaverusten kamppaillessa ja vääntäessä huonekalujen joukossa. Näille mielellään naureskelee ja sinänsä kovista otteista huolimatta tästä tohinasta ei mitään ilkeää henkeä välity. Sitä en epäile, etteikö löytyisi heitäkin, joiden mielestä miekkosten hassuttelu on vallan vastenmielistä, mutta minusta äheltämisessä ja väännössä säilyy se positiivinenkin puoli matkassa. Lisäksi sekä fyysisemmän nahistelun että sanallisen selvittelyn osalta energia pysyy kiitettävän korkealla suunnilleen loppuun saakka.

Itse en vieläkään ole saanut aikaiseksi kaikkien Halosen ohjausten katselua, vaikka niitä onkin runsaan parin vuosikymmenen varrella putkahdellut harvaan tahtiin kaikkiaan vain kuusi kappaletta, joista ensimmäinen, eli Huolehtivainen rakastaja on lyhyempi televisioelokuva. Ostin kuitenkin viiden levyn kokoelman, johon on sisällytetty kaikki tuon jälkeen ilmestyneet elokuvaohjaukset, ja josta siis tämä jouluinen kiekkokin on napattu nähtäväksi. Viimeisen kommunistin kamppailut väärää mieltä olevaa maailmaa vastaan teoksessa Back to the USSR - takaisin Ryssiin odottelee vielä vuoroaan. Vuoden 1995 Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma taas on parikin kertaa tutkittu, mutta minulle siitä on irronnut lähinnä satunnaista huvitusta ja kokonaisuus jäänyt yhdentekevän etäiseksi. No, tämän kokoelman kautta vielä kolmas tilaisuus tulee, mutta tuskinpa mielipide hirmuisesti myönteisemmäksi muuttuu. Pari kertaa nähty vuoden 2001 Aleksis Kiven elämä onkin toistaiseksi suurimman vaikutuksen omalla kohdalla tehnyt Halosen elokuva. Etenkin ensinäkemällä riehakkaan huumorin ja draaman yhdistelmä oli iloinen yllätys, sillä olin lähinnä tottunut siihen, että kotimaiset elokuvat historian merkittävistä henkilöistä toteutetaan hyvinkin ryppyotsaisesti ja asiallisella linjalla ilman isompia virnistelyjä. Aleksis Kiven elämä kuitenkin on täysin erilainen epeli, ja hyvä niin. Sitten olisi vielä 2013 ilmestynyt Kalevala - uusi aika, jonka aihe kyllä kiinnostaa, mutta kohtalaisen negatiivinen vastaanotto on nakertanut intoa. Eiköhän sekin tosin tule vuorollaan vilkaistua, kunhan kokoelman läpikäynti jatkuu.

Näille levyille on laitettu myös vähän bonusta, joten jouluisen elokuvan yhteydestä löytyy ohjaajan 16-minuuttinen haastattelu, mikä onkin ihan kiinnostava lisä ja sanoisin, että ainakin astetta suorapuheisempaa kommentointia kuin lisukemateriaaleissa keskimäärin. Halonen taustoittaa tarinaansa kertoen sen perustuvan todellisuuteen ja on suoraan omasta elämästä, vaikkakin dramatisoitu toki. Aivan ongelmitta se ei elokuvaksi päätynyt, vaan alkujaan kirjoitettiin näyttämölle. Kun sitä alettiin työstämään elokuvaksi, niin tuottaja Matti Penttilä piti käsikirjoitusta täysin surkeana ja TV2:n edustaja Reima Kekäläinen tuumaili huonoimmaksi lukemakseen. Näiltä pohjilta oli hyvin hankalaa lähteä hankkimaan kunnollista rahoitusta, ja lopulta budjetti asettui noin miljoonaan markkaan, mitä Halonen kuvailee lähinnä lyhytelokuvan tai dokumentin rahoitukseksi. Siitäkin summasta kiitos kuuluu suurelta osin Kaj Holmbergille, joka oli innostunut näkemään lopputuloksen. Holmbergin laitettua rahoitusta elokuvalle, myös TV2 tuli mukaan. Tausta-ajatuksena Halonen mainitsee, miten hän näki suomalaisen alamaailman vielä 1980-luvun alussa hyvin epäammattimaisena ja näissä elokuvassakin nähtävissä tyypeissä on annos viattomuutta tietyistä teoista huolimatta.

Sopivien esiintyjien löytäminen osoittautui myös ongelmaksi, eikä moneltakaan noin vain onnistunut vaadittuun suoritukseen yltyminen. Jorma Tommila ja Rauno Juvonen saatiin nopeasti sopiviin osiin, mutta siitä eteenpäin olikin vaikeampaa. Halonen mainitsee, että Antti Reini tuli mukaan vähällä kokemuksella ja melkein amatöörinä, mutta hänellä oli kova tahto tehdä ja vieläpä sopiva olemus osaan. Oiva Lohtanderin tuolloisen tilanteen Halonen näkee siten, että näyttelijä oli ollut jo vuosikymmenen verran pienoisessa paitsiossa. Lohtander oli kuitenkin jäänyt ohjaajan mieleen jo lapsuudessa ja hän päätti selvitellä, mitä tämä nykyisin harrastelee. Halonen väittääkin, että Joulubileet toimi selkeänä nosteena Lohtanderin uralle. Mitä tulee Dahlgrenin rooliin, niin siihen yritettiin ensin etsiä muita, koska Halosella itsellään oli jo valmiiksi riittävästi tekemistä projektissa, mutta kun osaavaa heppua ei millään löytynyt, niin pakkohan se oli itse tehdä. Possua taas piti ainakin kertaalleen vaihtaa kasvusta johtuvien syiden takia. Viimeisillä minuuteilla kuvissa näkyvä M.A. Numminen taas ei erityisen varhaisessa vaiheessa harkittu lisä näyttelijäryhmään ollut. Alkujaan olikin toisenlainen lopetus kiikarissa, mutta siihen rahoitus laittoi esteensä, minkä seurauksena Nummisesta tuli tavallaan päätösyllätys. Kaikkiaan Halonen pitää näyttelijäporukkaa kivana ja yltyy isompiinkin kehuihin. Joulubileet hänen näkemyksensä mukaan nimittäin hipoo elokuvana täydellisyyttä. Hän pohtiikin, että se on kenties parhaiten näytelty elokuva ikinä koko maailmassa, tai ainakin viiden parhaan joukossa. Ohjaajan ohje onkin, että Tommilasta kannattaisi monen näyttelijän ottaa opikseen.

Tiedä sitten, miten pienellä pilkahduksella Halonen noita kehujaan heittelee, mutta aivan yhtä yltiöpäiseen ylistykseen ei tee mieli ryhtyä, vaikka Joulubileet onkin vauhdikas ja hyvinkin hymyilyttävä komedia. Aivan putipuhtoisia kilttejä pilttejä ei tunnu tästä talosta löytyvän, mikä onkin hyvä homma, sillä aikaan saadaan kunnolliset karkelot ja toki siinä sivussa muutakin vinksahtanutta touhua. Possun sikailut juhlapöydässä ovatkin pientä verrattuna ihmisväen mellastukseen sekä hiukkasen oudompiin toikkarointeihin. Niinpä sitä saa huomata naureskelevansa vaikkapa huvittavan hämärälle kommunikoinnille viemäriverkoston kautta. No, tuleepa näytettyä, että kyllähän sanoma sitäkin kautta kuulijakuntansa löytää. Toisten etsiessä pelastusta korkeammilta voimilta, osa joukosta viihtyy ennemmin lihallisia haluja voimistelevien lopunajan nauhojen parissa. Näistä aineksista ei mitään hempeän herttaista joulujuhlaa synny, eikä tietysti ole tarkoituskaan. Samalla voi pluspuolelle merkitä senkin, ettei ainakaan omalla kohdalla synny vaikutelmaa, että väkisin yritettäisiin vääntää hulvatonta hurjastelua ja tökkivää outoilua. Löytyyhän niitäkin minuutteja, joissa mopo viilettelee iloisesti hallinnasta riistäytyneenä, mutta toisaalta on reilusti suvantovaiheita, joissa huumoria ja jännitettä etsitään paljonkin arkisemmissa merkeissä. Yhdistelmä toimiikin erittäin hyvin ja tyyppien tiukkoja tulkintoja on ilahduttavaa seurailla. Vaikka ne kuuluvampaa naurua aiheuttavat kohtaukset jäävätkin runsaaseen kouralliseen, niin eihän se hauskuus siinä vielä summaudu, vaan ennemmin katseluelämystä kuvailee noin 80-minuuttinen kestovirne.

Joulubileet (1996) (IMDB)

A Magic Christmas

Jatkoa jouluelokuvailuun olisi aikomuksena kerryttää enemmänkin, kunhan tässä vauhtiin pääsee. Toivotun putken alkupäähän voisi sijoitella näitä minulle ennakkoon vähemmän tuntemattomia tapauksia, joiden kohdalla odotuksetkaan eivät erityisen loistokkaat ole. No, jääpähän tilaisuuksia myönteisille yllätyksille ja onhan se toki mahdollista toiseenkin suuntaan, kun näitä tarjouskorien teoksia lähtee läpi käymään. Oma jouluelokuvakausi käynnistyi tuossa jokunen päivä sitten komedialla kera koirakaverien, eli Santa Paws 2: The Santa Pups. Aivan pelkkää hulvatonta hupailua ei sentään tahdottu touhuilla siinäkään, vaan mukana kuljetettiin haikeampaa puoltakin, joulupukin pohjoinen värikäs maailma levitti taikaansa muuallekin maailmaan ja tietysti siinä mukana kirmaili aiemmasta osasta kasvanut koirajoukko pentuenergian voimalla. Sinänsä siis ihan kelvollinen alku urakalle.

A Magic Christmas onkin luultavasti erilainen epeli, eikä niinkään millään fantasiaelementeillä leikittele, vaan oletetusti joulupukit ja taikakristallit jätetään tällä kerralla pois kuvioista. Omaan katselupinoon tämä päätyi lähinnä siksi, että talvinen perheloma mökillä vaikutti ihan lupaavalta, etenkin pienen vuoristolisän kanssa. Tuskinpa tulossa on mitään Griswoldin perheeltä tuttua täystuhoisaa jouluriehaa, joten mielentila asetellaan ottamaan vastaan vähäsen pienimuotoisempaa puuhastelua. Kohelluksen määräkin varmaan vähenee merkittävästi, mutta sitäkään ei osaa silkkana miinuksena mieltää, koska aiemmin nähtyjen joulukomedioiden joukkoon on eksynyt vallan vastenmielistäkin kahjouteen kurkottelua, josta sekä hauskuus että herkkyys on uupunut täysin ja jäljelle on jäänyt väkinäinen vääntö älämölöineen vailla mitään aitoa luovaa hulluutta. Kunhan ei tälle tielle lähdettäisi vuoristolomalle suuntaillessa...

Mikään ihan uusi tapa tarinaan pureutumiseen ei ole lähteä ilmakuvien kautta juttua availemaan ja näissä näyttäytyy hiljaiselta vaikuttava pikkukaupunki. Avaramman näkymän kautta pujahdetaan Carterien talon sisätiloihin katselemaan, miten päivä lähtee käyntiin, kun eri huoneissa herätyskellot kilahtavat hälyttelemään aamukuudelta. Joku kuitenkin on jo varhaisemmin virkeänä ja ystävällisesti kertojan ominaisuudessa selittelee taustatietoa katsomon suuntaan. Kyseessä siis perheen lemmikkihauva Baxter, joka tässä murahtelee Burt Reynoldsin äänellä, eli eipä koirakaverien määrää ihan nollaan vähennellä, vaikka merkittävästi edelliseen jouluelokuvaan nähden lauman koko tipahtaakin. Baxter varsin nopsasti ja näppärästi esittelee perheen muut neljä jäsentä, eli koostumukseen kuuluu Jack-isä (C. Thomas Howell), Holly-äiti (Lisa Sheridan), 16-vuotias poika Kyle (Dashiell Howell) ja 15-vuotias tyttö Sienna (Sadie Stahura).

Aamu lähtee hiljalleen liikkeelle, eikä ihan vielä olla viimeisimpien joulutohinoiden tai varsinaisten juhlistelujen kimpussa, vaan selvästi arkisempaa aherrusta on havaittavissa. Uniset ihmiset kokoontuvat aamiaisen ympärille ja lahjatoiveistakin pikkuisen puhellaan, eli uutta puhelinta, autoa ja keittiötä pyydetään, mikä laittaa Jackin hiukkasen huolestumaan ja tämä tokaiseekin, että ehkä mennään kuluva vuosi vähän maltillisemmilla paketeilla ja katsotaan seuraavana vuonna uudelleen niitä listoja. Ennen kuin materiaaliset halut pääsevät pahemmin riistäytymään, muistuttelee Holly, että paketteja enemmän olisi kenties syytä arvostaa perhettä ja terveyttä, mutta nuorisolle tuleekin jo kiire pöydästä pois.

Vanhempienkin pitää vähitellen lähteä kohti yhteistä työpaikkaa, sillä kumpikin on hommissa perheyrityksessä, eli pienessä leipomossa, jonka Jackin isoisä on perustanut edellisen vuosisadan puolivälissä. Pelkkä siunaus tämä työpaikka ei ole Jackille ollut, vaan opiskelujensa jälkeen hän haikaili unelmien perään ja matkustelevaisempaa vapaata elämää viettämään. Haaveista poikkeava todellisuus kuitenkin tuli tielle ja arki alkoi muovautua toiseen suuntaan tuupaten unelmien toteuttamiset määrittelemättömälle tauolle, kun oma isä ei enää jaksanut yritystä pyörittää. Tiukka taloustilanne näkyy leipomonkin toiminnassa kaupan takkuillessa, mutta Carterit sinnittelevät kuitenkin. Etenkin Jack stressaa rahan riittävyydestä, koska Kyle alkaa olla yliopistoiän kynnyksellä ja Sienna tahtoo kalliita lahjoja. Hollylla tosin edelleen on mielessä, että hyvät yhteiset hetket menevät arvoasteikossa niiden lahjusten yläpuolelle. Aivan niin kehnossa jamassa talous ei ole, etteikö joulun lähestyessä voisi asiakkaille pikkuisen ilmaisia maistiaisia jaella hyvää henkeä yhteisöön levitellen.

Joulu pyhäpäivineen lähestyy kovaa vauhtia ja kotona istuskellessaan Jack saa ahaa-elämyksen internetin ihmeellisessä maailmassa seikkaillessaan. Lomakylä Farthering Pines nimittäin on viettämässä viimeistä sesonkiaan ennen sulkemista ja asiakaskadosta kärsivä yritys onkin laittanut houkuttelevia tarjouksia, joista Jack innostuu. Samainen paikka vetää muutenkin puoleensa kuin vain halvan hinnan voimalla, sillä näissä mökeissä Jack vietti onnellisia päiviä lapsuudessaan. Monta kertaa perhe onkin suunnitellut vanhoja muistoja kiillottavaa ja uusiakin synnyttävää yhteistä matkaa, mutta aina jotakin muuta on tullut esteeksi ja siinä sivussa aika vähän varkain karannut käsistä. Isä jo murehtiikin, että lapset varttuvat omia elämiään kohti, välit etääntyvät entisestään ja jossakin vaiheessa voi olla jo myöhäistä alkaa tällaisia toiveita toteuttamaan. Niinpä hän ei tällä kerralla lähde vitkuttelemaan, vaan lyhyen tuumailun jälkeen huutelee perhekokouksen kasaan.

Jack alkaa tohkeissaan kaupitella loistokasta lomaideaansa muillekin, mutta sohvalla innokkuus ei ainakaan isommin paistele läpi kasvoista. Mikä siinä nyt on, jos ei patikointi, laskettelu, ulkoilu ja tunnelmallinen mökkielämä muka viehätä! Samalla Jack selittelee, että pystyisi aloittamaan haavettaan romaanin kirjoittamisesta ja ympäristö itsessäänkin lähentäisi perhettä. Sienna suorastaan kammoksuu näitä mielikuvia kaukaisesta karusta korvesta ja lapsilla on muutenkin muita suunnitelmia vapaapäiville. Holly hiukan hermoilee kuluista, mutta nämä murheet Jack kuittaa mainiten mahtavasta tarjouksesta. Eikä isä aio antaa lasten vastalauseillekaan periksi, vaan kertoo huolistaan, miten välit perheen sisällä ovat kehittyneet huonoon suuntaan. Yhtenä ajatuksena onkin mökkeilyn ajaksi hylätä ihmiskontakteja häiriköivät laitteet ja muut vempaimet, mikä saa Hollyn viimeistään kannattamaan reissua.

Matka kohti lumisempia seutuja alkaa olla sovittu, eikä sinänsä hirmuisesti ylimääräistä aikaa olisikaan, joten tarpeellista tavaraa autoon ja menoksi. Kolmen tunnin köröttelykin on jo osalle kova koettelemus ja perille ehdittäessä Sienna alkaa olla jo kohtalaisen kypsä koko elämykseen, mutta toisissa positiivisempaa virtaa riittää. Monenmoista puuhaa olisi tehtävänä ja ainakin Jackille kaikki arkiset mökkiaskareetkin näyttäytyvät hyvinkin mieluisina pieninä hommina. Näyttääkin siltä, että edessä olisi viikon verran taivaallista lomailua, mutta meneeköhän sittenkään ihan toiveiden mukaan...? Sattuupa nimittäin niin, että jo ennen kuin Carterit ovat edes kunnolla ehtineet asettumaan asumukseensa, ilmestyy samaan lomakylään toiseen mökkiin Jonesin perhe vapaa-aikaansa viettämään. Tässä ei kai muuten olisi nuristavaa, mutta Jack ja Robert (Jonathan Silverman) ovat tunteneet toisensa lapsuudesta saakka ja opiskelleetkin yhdessä, mutta sitten on tullut jotakin tielle, eivätkä vanhat kaverukset ole toisiaan vuosiin tavanneet tai muutenkaan pitäneet yhteyttä. Robert on suorastaan riemastunut yllättävästä tilaisuudesta lomailla Jackin kanssa ja samalla tutustuttaa perheet toisiinsa. Robert onkin vaimonsa Evan (Maeve Quinlan) ja poikansa Tommyn (Darien Willardson) kanssa käynyt viettämässä joulunsa Farthering Pinesin mökeillä jo vuosien ajan ja tietysti tahtoo, että perheet kehittelisivät mahdollisimman paljon yhteistä tekemistä. Jack kuitenkin vaikuttaa selvästi harmistuneelta koko käänteestä, eikä mielialaa lainkaan paranna, että kumpikin lapsista näyttää viettävän mieluummin aikaa Robertin mökissä. Nähtäväksi jää, tuleeko joulurauhan ja perhesiteiden lujittamisen sijaan kovaa vääntöä, tappelua ja välirikkoa...

Jos juoniselostuksen viimeisimmät käänteet otetaan suurennuslasin alle, niin sehän pääsi jo vähäsen säikäyttämään, että noinko vain tämäkin arkisesti, mutta samalla leppoisasti ja ihan hyvässä hengessä käynnistelty joulureissu vedetä väkisin joksikin jatkuvaksi kinailuksi ja kisailuksi. Onneksi päätavoitteena ei ole lähteä millään koko ajan paisuvalla ilkeilyllä revittelemään ja touhusta voikin todeta, että pahikset puuttuvat edellisen koiraseikkailun tapaan kokonaan myös tästä, enkä vieläkään suostu siitä seikasta yhtään harmistumaan. Ensimmäiset kohtaukset Jonesin perheen saapumisen yhteydessä laittoivat hetkeksi luulemaan, että ollaankohan tässä tekemässä talvisempaa löyhää uusintaversiota pikkuisen kärhämöivästä kesämökkikomediasta The Great Outdoors, jossa tosiaan lupsakan sekä hyväntuulisen John Candyn hermoja koeteltiin, kun kutsumatta samoihin maisemiin pölähti Dan Aykroydin esittämä heppu perheineen. Onhan näissä kuvioissa sinänsä samojakin käänteitä, kun keskenään kisaillaan, välit vähän kiristyvät ja yritetään nuoriso-osastolle jakaa tärkeinä koettuja muistoja sekä perinteitä. A Magic Christmas kuitenkin on minusta selkeästi hillitympi ja yrittää vähän hiljaisemmin tutkailla perheenjäsenten mietteitä sekä toiveita, kun taas The Great Outdoors revittelee isommin fyysisellä kohelluksella ja muutenkin on äänekkäämpi tapaus.

Heräileehän vanhojen kaverusten välille heti kitkaa, kun jutellessa tulee ilmi, miten Robert on Evan kanssa menestynyt erinomaisesti, johon taas Jack yrittää heittää vastaan kömpelöitä hätävalheita ja katsomon puolella tympiintymään valmiina tuumailee, että sellaistakohan sönkötystä jälkimmäinen puolikas ahdetaan piukkaan. Itse olen melkoisen tyytyväinen, ettei tämä täysin tönköltä tuntuva polku ilmeisesti tekijöitäkään lopulta hirmuisesti houkutellut, vaikkakin toisella puolella on selvästi tahdottu lisätä tekemistä ja etenkin kilvoittelevaa sellaista. Robert suorastaan puhkuu energiaa ja tarmoa kaikenlaisiin koetuksiin, eikä Jack onnistu jarruja erityisen menestyksekkäästi painelemaan, vaan nämä vähän erikoiset talviolympialaiset haukkaavat kohtalaisen kimpaleen toisesta puolikkaasta. On lumikenkäravia, mäenlaskua, täydellisen joulukuusen metsästystä ja mitä vielä, mikä saa tuntemaan sympatiaa Jackin suuntaan, kun toinen on haaveillut rauhallisesta perhelomasta ja sitten vyörytetään niskaan haastetta ja touhua paljon enemmän kuin tuli tilattua.

Eipä sillä, että kisailu kohtuuttomasti laittaisi kiroilemaan tai muuten enemmän rasittelisi, mutta itse toivoisin, että olisi sitten katseltu vähän sen laadunkin perään, eikä vain määrää. Nimittäin melko moni näistä vauhdikkaista koitoksista on...no vähemmän vauhdikasta katseltavaa. Esimerkiksi vaikkapa hurjastelu kera moottorikelkkojen on suorastaan kehnosti toteutettua, eikä tällaisen jäljen kuvailu televisioelokuvamaiseksi nykyään enää vastaa todellisuutta, koska silläkin puolella osaaminen on pääsääntöisesti parempaa. Kuvat ovat ahtaita, hyvä että kelkat edes osittain näkyvät menossa, eikä mistään vimmaisista viimoista kannata edes uneksia. Jos vaikka napattaisiin rinnalle mainitusta kesäisemmästä mökkikomediasta kohkailu vesisuksilla ja moottoriveneellä, niin täysin eri maailmoissa liikutaan, vaikka ei toinenkaan ruutuun tykittele mitään mestarinäytöstä toimintatuokiosta. Toistuvilla yrityksillä paremmuuden etsimiseen toki on tarkoituksensa kiristellä kaverusten välejä ja laittaa Jack vieläkin epävarmemmaksi, mutta katsojan kannalta olisihan sen voinut hiukkasen nautittavamminkin toteuttaa. No, valituksista huolimatta ollaan onneksi kovin kaukana siitä rasittavuudesta, mitä vaikkapa keskenään mittelöivät naapurukset saavat jouluvaloriehallaan aikaan elokuvassa Deck the Halls. Kisaa käydään sekä rinteessä että keittiössä ja varsinkin Jackille on luvassa lumista ja kylmää kyytiä, mutta silti touhussa tolkku säilyy.

A Magic Christmas ei näillä osuuksillaan todellakaan häikäisemään pääse ja siksikin on hyvä, että loppujen lopuksi kokonaisuutta katsellessa siinä ei edes mihinkään kohkausvoittoisuuteen pyritä. Viime vuosina on tullut todistettua paljon kammottavampaakin jouluhassuttelua, kuten vaikkapa The Santa Clause 3: The Escape Clause, Christmas with the Kranks ja Four Christmases / Anywhere But Home. Jokainen noista saa vähintään pienoisia puistatuksia aikaan ja siinä seurassa A Magic Christmas näyttäytyy ihan miellyttävänä ja täysin harmittomana, vaikkakin vähän unohdettavana tapauksena. Suunnilleen sama homma, jos perhelomailujen joukosta vertailukohdiksi kaivellaan vaikkapa Lassen perheen reissut Kreikkaan tai autoilemaan ympäri Eurooppaa. Siinä sivussa Carterien vähän töksähtelevät mökkipäivät menevät tuosta vain, eikä noiden parin sinänsä näyttävämmän komedian maisemalisäkään paljon paina, kun vitsailu on lähinnä silkkaa...

Selväksi varmaan tuli, etteivät vauhtihurjastelut tämän elokuvan varsinaisiin vahvuuksiin kuulu, ja siksi hiukkasen oudoksuttaakin, että mahdollisuuksia hukataan rauhallisemmankin tunnelmoinnin puolella. Sähkökatkon sattuessa takka ritisee viehättävästi, saadaan aikaiseksi loistavine kynttilävalaistuksineen kivat lähtökohdat hyvälle ja herkistelevällekin hömpälle, mutta eipä kyseisestäkään kohtauksesta juuri muuta jää mieleen pyörimään kuin pari sinänsä kivaa kuvaa, eikä oikeastaan mitään ihastuttavia värinöitä, joita mielellään muistelisi myöhemminkin. Myös varsinainen ajomatka kohti lomakylää on hiukan hutiloidusti tehty, eli muutama maisemaotos kera auton ja päälle leikattua piikittelyyn taipuvaista kommenttia. Ehkä hiukan enemmänkin olisi irronnut, kun ei pitäisi ihan niin hirmuinen kiirekään olla, koska kestoa on vain vähän yli 70 minuuttia, ja ainakin omasta puolestani siihen olisi sopinut jokunen kohtaus lisääkin. Suunnilleen samanlaisia aatoksia tulee mökkireissusta muutenkin mieleen, koska sinänsä hyviä juttuja tehdään, mutta esimerkiksi Jackin hehkuttelemat rakkaat muistot kertailuineen eivät valitettavasti kuvien kautta kummoiseenkaan eloon herää ja perinteisten jouluaskareiden tekeminen yhdessä on vähäsen valjua. Toisaalta syynä lienee sekin, että on haluttu se hillitympi arkinen linja monessakin mielessä pitää. Onhan näilläkin hetkillä tavallaan ansionsa, koska tällaiset kohtaukset kuitenkin saavat ainakin päähän pyörimään lämpöisiä ajatuksia, vaikka elokuva ei varsinaisesti onnistuisikaan vastaavia ruudulle loihtimaan. Siksipä väittäisinkin, että melkeinpä miljoonasti mieluummin valjua tunnelmointia kuin nopsasti rasittavaksi käyvää epähauskaa möykkää, joka lähinnä täyttää pään aivan toisenlaisella tavaralla ja saa huokaisemaan helpotuksesta hirvityksen löytäessä viimein loppunsa.

Napinoista huolimatta A Magic Christmas ei sentään täysin kylmäksi tunnepuolella jätä, vaan löytyyhän sieltä seasta vähän värinääkin perheen onnistuessa paikkailemaan yhteishenkeään ja sitä tökkivää keskinäistä kommunikointia. Yhteiset pelit ja leikit osaltaan auttavat edistymään ja samoin hiljaisempi itsetutkiskelu, mikä tulee useammallekin hahmolle eteen. Kaunista talvikautta kuvissa paikoin väläytellään ja pyrytys vieläpä lisää kinosten komeutta. Loppupuolen metsäseikkailut varmistavat, etteivät vuoristoiset näkymät onneksi aivan pelkiksi taustoiksi jää, mikä myös miellyttää. Jos taas haikailee kovaäänisempää huumoria, riehakasta revittelyä ylilyönteineen tiuhaan tahtiin tai vaikkapa korkeilla kierroksilla käyviä kuumia tunteita, niin A Magic Christmas lienee ihan tehotonta ja löysää lääkettä tarkoitukseen. Pääajatuksena on ennemmin yhdistellä niitä arkisia huolia, inhimillisiä erheitä ja pikkuisia onnenpilkahduksia sekä päälle ripaus joulutaikaa. Ihan niin suurta ihastusta se ei saa aikaan, että syntyisi pakottava polte tilailla osittain samojen tyyppien tekaisema A Christmas Eve Miracle. Se käsittääkseni on jonkinlainen puolittainen jatko-osa, joka on saanut IMDB:n puolella aivan hurjankurjan pistekeskiarvon, eli siitäkin syystä voi jäädä vieraaksi tekeleeksi. A Magic Christmas kuitenkin on ihan kohtalainen jouluinen draamaa ja komediaa yhdistelevä tarina koko perheelle. Iki-ihastuttavuuksien listalle siitäkään ei ole, mutta toisaalta sen verran myönteinen kuva jälkeen jää, että voinee vaikkapa joskus vuosien jälkeen uusiakin.

A Magic Christmas (2014) (IMDB)