Tämä ensimmäinen jatko-osa lähtee liikkeelle sellaisesta vaiheesta, kun ensimmäisen osan tapahtumista on ehtinyt kulua muutama kuukausi. Angélique (Michèle Mercier) on hakenut turvapaikkaa roistojoukon luota, sillä poliisin ja kirkon jahtaamana hänen mahdollisuutensa tavalliseen elämään ovat kohtalaisen rajoitetut. Heti ensimmäisissä kuvissa päästään kostotunnelmiin, kun ryövärijoukko jahtaa kaduilla ensimmäisen osan oikeudenkäynnissä syyttäjän puolella esiintynyttä kirkon edustajaa. Roviota ollaankin jo sytyttelemässä.
Angéliquen läsnäolo aiheuttaa rosvoryhmien sisäisiä repeilyjä, kun kostosuunnitelmat voimistavat hirsipuu-uhkaa huomattavasti. Nicolas (Giuliano Gemma) haluaa edelleen auttaa vanhaa ystäväänsä vastustuksesta huolimatta laittaen oman ja ystäviensä hengen vaaraan. Aivan ilman tappioita ei näistä valinnoista sitten selvitäkään.
Myöhemmin kuvioihin tulee myös takaa-ajettu pilkkarunoilija, jonka avulla Angélique pystyy aloittelemaan uusia kostosuunnitelmia viimeisimpiin vääryyksiin liittyen. Sanat tuntuvatkin toimivan jokseenkin paremmin kuin suora toiminta tässä yhteydessä. Kun riittävän korkeassa asemassa olevat ihmiset alkavat olla uhattuina ja levottomuudet kansan keskuudessa lisääntyvät, niin onkin jälleen aika hämärille neuvotteluille sekä juonitteluille. Aivan vaarattomia polkuja Angélique ei näiden suunnitelmiensa myötä kulje, vaan oman paikkansa takaisin vaatiminen poikii uusia uhkia ja on vaikea enää sanoa, kuka oikeasti on ystävä.
Ensimmäisen osan jälkeen vähän ennakoin, että jatko saattaisi olla jokseenkin toiminnallisempaa menoa. Sellainen tilanne pitkälti onkin, varsinkin tämän elokuvan alkupuolella. Kun mukana on paljon aiemmasta osasta tuttuja hahmoja, niin ei tarvitse käyttää samoissa määrin aikaa näiden taustojen sekä pyrkimysten esittelyyn.
Jatko-osa onkin mielestäni hieman väkivaltaisempi ja verisempi, mutta edelleenkään mitään kovin tylyä raakuuksien esittelyä ei ole luvassa. Lähinnä seikkailuhenkisissä tunnelmissa noissa kahinoissa edetään. Voisi myös mainita, että toimintaelokuvia melko paljon nähneelle tällaiset kalistelut eivät paljoakaan onnistu tarjoamaan. Paikoitellen miekat viuhuvat enemmänkin tökkien. Eipä sellainen ainakaan vaikuttaisi olevan tekijöiden parasta aluetta.
Jos tietyssä mielessä meno on vauhdikkaampaa, niin romantiikan suhteen vähän jäähdytellään. Luvassa ei oikein ole mitään suurempia tunteita nostattavia hetkiä sillä rintamalla. Vaikuttaa enemmän siltä, että Angélique varsin laskelmoidusti valikoi sopivia ehdokkaita, joiden kautta omat tavoitteet olisivat toteutettavissa tai paluu aiempaan asemaan helpottuisi. Nämä miespuoliset henkilöt omaavat vielä ikävää taipumusta poistua maisemista vähemmän onnellisissa merkeissä. Mitä tulee petihetkiin, niin suunnilleen samoilla linjoilla jatketaan kuin aiemmassa osassa, eli varsin kilttiä kuvastoa on luvassa. Halailua ja suukottelua enimmäkseen.
Jotkut tuntuvat arvostavan enemmänkin Angélique-elokuvien huolellisesti lavastettua 1600-luvun historiallista aikakautta, mutta valitettavasti itse en ole tällaisista pukujuhlista yleensä sen suuremmin innostunut. Toki tämäkin osa on pukujen ja lavasteiden suhteen ihan komeaa nähtävää, eipä siinä mitään. Yksityiskohtana mainittakoon kaakaon saapuminen tuona aikana Ranskaan. Tätä tulevaa muotijuomaa Angélique sitten pääsee taloudellisesti hyödyntämään. Tulikin elokuvan jälkeen keitettyä pitkästä aikaa kupillinen kuumaa kaakaota ja hyvin maistui...
Vaikka toinen osa tuokin elokuvasarjaan enemmän melua ja meteliä ja on hieman ensimmäistä viihdyttävämpi, niin eipä se siltikään mitään suurempaa vaikutusta onnistunut tekemään. Aika kuitenkin kuluu ihan leppoisasti keston matkan verran, joka on ensimmäiseen verrattuna kymmenisen minuuttia lyhyempi. Mercier toki ihastuttaa edelleen. Ainakin toistaiseksi vielä riittää intoa palata sarjan myöhempien osien pariin, vaikka en niiltäkään mitään kovin ihmeellistä odota. Ehkäpä viikon tauko voisi olla jälleen paikallaan.
Angélique: The Road to Versailles (1965) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti