tiistai 1. toukokuuta 2018

Duck Pimples (Kauhujen yö) / The Eyes Have It (Hypnoosin vallassa)

Toukokuuta availeviksi alkupaloiksi voisin ahmaista pari Akun pirteää ja mahdollisesti päätöntäkin lyhytseikkailua, eli samoissa merkeissä jatkuu kuin missä huhtikuu blogin puolella loppunsa löysi. Kymmenisen päivää sitten seurailtiin ankkasankarin arkea ja vapaata, eikä kumpikaan näistä pätkistä ihan kuopatonta kulkua tuntunut suovan tarinaparissa The Clock Watcher ja Cured Duck, sillä tavalliseen tapaan vaikeuksia löytyi sen suuremmin etsiskelemättä, mikä kieltämättä Akulta sujuu ja jonkinlaiseksi erityislahjakkuudeksi laskettakoon. Ensin mainitussa koettelemuksessa liukuhihnatyö lahjapaketoinnin parissa ei oikein innostanut ja sanomista seurasi, kun taas jälkimmäisessä niinkin pieni askare kuin ikkunan availu paljasti karulla sekä riemastuttavan tuhoisalla tavalla Akun ongelmat vihanhallintaan liittyen ja niitä sitten yritettiin selvitellä kummallisen kapistuksen avulla.


Duck Pimples (Kauhujen yö)


Kuten nimikin vähän vihjailee, niin tämä seitsenminuuttinen pätkä ei niinkään seuraile Akun uurastusta jokapäiväisen leivän eteen, vaan kauhu kiinnostaa ja puitteet asetellaan alkukuvista lähtien hermoja raasteleviksi ja selkäpiitä karmiviksi, kun Aku yksin viettää aikaa mökkerössään melkoisen myräkän riehuessa seinien toisella puolella. Mikäpä siinä puolittain pötkötellä pehmoisella löhöilytuolilla ja etsiä radiosta huvitusta myrskyiseen iltaan. Rauhoittavaa iltasatua ei niinkään ole kuunnelmavalikoimassa tarjolla, vaan kaiuttimista alkaa kuulua jännitysviihteen puolelle kallistuvaa tarinaa.

Jo ensimmäiset synkeät sekä salamoivat kuvat viittailevat noin vuotta varhaisempaan kauhusävyillä leikittelevään lyhytelokuvaan Donald Duck and the Gorilla ja Akun hytiseminen kuvitteellisen gorillan sylissä vahvistelee yhteyttä entisestään. Näyttääkin siltä, että jokseenkin samansuuntaisia värähtelyjä etsiskellään, kun hetkistä myöhemmin on jo pakko laittaa kuunnelma tauolle jännityksen piinaillessa liikaa ja samoihin aikoihin ovelle ilmestyy kolkuttelemaan pahaenteisen oloinen tyyppi, joka tahtoisi kaupata kauhukirjallisuutta. Vähän outoon aikaan on myyntimiekkonen matkalla, mutta kaipa se tavallaan teemaan sopii ja Aku tuntuu olevan otollinen uhri, sillä hermoherkkyydestä huolimatta häneltä löytyy nälkää rosoisemman kirjallisuuden tarjoilemille tylyillekin tarinoille.



Duck Pimples ei lopulta sittenkään lähde jahtaamaan kauhutunnelmia ja riehuvia hirviöitä, vaan kunhan Aku löytää kiinnostavan kirjan, niin rötöstelyn maailma kaappaa kiinnostuksen ja sivut suorastaan nappaavat lukijan mukaan menoon. Siinähän sitä olisi setvittävää, kun toinen toistaan kierommat kelmit hyppivät sivuilta silmille ja pää alkaa olla pyörällä, koska kirjailija itsekin päättää puuttua luomustensa touhuihin. Kaikenlaista tosiaan tahdotaan tuupata mukaan melko pieneen minuuttimäärään ja vaikka lopputulos kieltämättä onkin vauhdikas, värikäs ja vaihtelevainen, niin on siinä samalla vähintään ripaus sekasotkumaisuutta ja paketti hajoilee pikkuisen. Mielikuvitus huitelee tässä tekeleessä kyllä kiitettävän vilkkaasti ja paikoin ylikierroksilla, minkä ansiosta Duck Pimples on vähintään kiehtova erikoisuus akuilujen joukossa. Osa kahjoiluista ei valitettavasti vain ole aivan niin hilpeitä kuin tekijät ovat oletettavasti toivoneet ja jotkut kummallisuudet näyttäytyvät hiukkasen heikosti toimivina irtovitseinä, eikä rikoskirjallisuuden kommelluksilla hupailu toimi täysillä, vaikka yritystä löytyy.

Duck Pimples (1945) (IMDB)


The Eyes Have It (Hypnoosin vallassa)


Toisessa tarinassa ei tarvitse jäytää kynsiä tyngiksi, sillä jännitystä korkealle kohotteleva kirjallisuus vaihtuu hypnoosivillitykseen. Jälleen on tavaraa postimyynnistä tilailtu ja paketista paljastuu hypnoosin saloihin johdattelevan opuksen lisäksi lasit laittamaan kohteiden päitä sekaisin. Akun ensimmäiseksi testiepeliksi tahtomattaan valikoituu taas kerran Pluto-parka, joka kovin mukavasti tuntuu torkkuvan luu-unien vietävänä. Valitettavasti Aku ei toisen torkkuiluista välitä, vaan tahtoo testailla uusia kapistuksiaan ja tokihan siinä sivussa sopii koirakaveria vähän nöyryyttää, eli ensin viaton uhri joutuu opettelemaan hiirielon saloja juustoa mussuttaen ja kohti turvallista koloa kipitellen. Akulla kuitenkin on mielessä lisääkin kepposia hauvan kestettäväksi.

Ehkei tämäkään seitsenminuuttinen ainakaan aiheeltaan lukeudu akuilujen tavallisimpien taaperrusten kerhoon, mutta toistuvaan kuvioon nojaileminen toki on tuttua touhua. Kunhan ivailevasti räkättelevä Aku kyllästyy Pluton hiiripuuhiin, niin seuraavana listalla on kilpikonnan verkkaisen ja rauhallisen askelluksen opettelu, jota seuraa pieni pätkä kanaeloa. Näistäkään ei Pluto kolhuitta selviä, sillä kukko ei lainkaan suopeasti suhtaudu kanalan uuteen ja jokseenkin kummalliseen tulokkaaseen ja niinpä kanamaisesti käyttäytyvä koira saakin nokasta. No, sattuupa Akullekin kohtalokas lipsahdus, kun menee tekemään säyseästä Plutosta hurjasti ärjyvän sekä karjuvan leijonapedon, jolloin hymy hyytyy ja osat vaihtuvat toisen muristellessa kunnolla. Pelleily ja pilkka loppuukin kuin seinään armottoman jahdin alkaessa, mikä tarkoittaa myös, että vauhtiakin riittää kaksikon pinkoessa milloin minnekin. Reippaasta tahdista ja hypnoosiharrastelun erikoisuudesta huolimatta The Eyes Have It jää lopulta mielestäni keskitason ankkahassutteluksi, mutta on ihan mukavaa saada Pluto pitkästä aikaa Akun kanssa pöhköilemään.

The Eyes Have It (1945) (IMDB)


1 kommentti:

  1. Tämä Hypnoosin vallassa on aina ollut vähänpelottavakin Aku lyhäri. EN nyt muista onko se itselläni Tässä tulee Aku videolla vai Aku Ankan 60 v videolla.

    VastaaPoista