The Clock Watcher (Aku pakkaamossa) / Cured Duck

Parin tarinan Peppi-putki pätkäistään tässä välissä poikki vähän toisenlaisia touhuja harrastelevan ankkaystäväisen toimesta, eikä siinä mitään, koska eipä noita jaksoja ollut tarkoituskaan ihan niin reippaalla tahdilla ahmaista, vaan säästellä osa lähemmäs kesäisiä aikoja. Sarjan toisessa jaksossa Pepillä oli ohjelmassa aarrejahtia ja kahvittelua, mutta veikkailen, että Akulla taas aika kuluu rajumpien leikkien parissa ja varmaan pitäisi taas töitäkin tehdä...tai ainakin olla tekevinään. Edellisen kerran ärhäkkä herra Ankka käväisi kotikatsomon ruudulla hiukan runsas kuukausi sitten parissa lyhytelokuvassa. Tuolloin hän sulatteli ja muovaili jätemuovista näppärän lentokapistuksen, jossa tosin oli yksi kohtalokas heikkous ja toisessa tarinassa naapurissa myöhäisillan musisointeja toitotellut Pekka kävi muiden hermoille kilometrien korkeuteenkin saakka, joten Aku saikin yllättävää apua sekä lisäpotkua loputtoman kiukkunsa purkamiseen.

The Clock Watcher (Aku pakkaamossa)

Pikkuisen laiskasti tämä oma akuilu-urakkakin laahustaa eteenpäin, mutta ihan vielä ei mikään iso ikävä ehtinyt käydä kimppuun ja luultavasti ainakin tämä kokoelma tulee vilkaistua kokonaisuudessaan ennen kuin vuosi ehtii viimeisille viikoille. Edellisen lyhytelokuvaparin yhteydessä kirjoittelinkin, että Akun elokuvavuosi 1944 tuli niiden jälkeen enimmiltä osin käsiteltyä ja uuden kaksikon kautta vuosi vaihtuukin, sillä seitsenminuuttinen The Clock Watcher on vuoden 1945 tammikuussa alkujaan ilmestynyt. Kyseessä onkin mainio ja puuhakas avaus, josta myös väittäisin, että Akun armeijaseikkailujen ohella on yksi niistä pätkistä, joita olen lapsuusvuosina eniten vahtaillut. Jos en aivan väärin muista, niin The Clock Watcher oli tuolloin osana jotakin Disneyn joulukoostetta ja näitä nauhoja kuluttelemalla pyöri niinkin monta kertaa, että melkeinpä kaikki teoksen kommellukset ovat kirkkaina tallentuneet mieleen.

Kaupungin suuri kello kuuluttelee, että aamukahdeksaksi töihin kiiruhtavien pitäisi liikkua ripeästi ja näinpä eräs ankkakin siellä liikenteen seassa kiitää uhkarohkeasti suorinta reittiä etsien, mutta vaikka miten vinhana viivana viuhtoo menemään, niin rivakasta räpylöinnistä huolimatta hiukan myöhässä hän lopulta on ja näinpä työpäivä käynnistellään magneettiavusteisella pienellä petkutuksella. Aamua availlaan ja motivaatiota nostatellaan yrityken työlaululla, mutta Akua tämä raatamista ja puurtamista ylistävä hoilailu ei lainkaan innosta ja se kohotteleekin työhalujen sijaan ärsytystä. Ennen kuin kiukku kunnolla nousee, niin linjastoa pitkin vyöryykin hirmuinen röykkiö lahjatavaraa käsiteltäväksi.

Akun hommana nimittäin on laittaa erilaisia esineitä nätteihin lahjapaketteihin, mutta selvästi kyseessä ei ole mikään toiveammatti, vaan jo ensihetkistä lähtien näyttää siltä, että tympeää ja vähän vastenmielistäkin aherrusta näiden näpertely hänelle on. Katsomon puolella ilahduttaa Akun nyrpeä suhtautuminen puuduttavaan pakkailuhommaansa ja hänellä onkin vähän vinksahtanut lähestymistapa urakkaansa, eivätkä otteetkaan ihan pehmoisimmasta päästä. Tavaraa käsitellessä ei paljoa särkyvyydestä murehdita ja näyttää riittävän, kunhan kamppeet saa jotenkin pakettiin, vaikka ne tulisivatkin tärvellyiksi prosessoinnissa käyttökelvottomiksi. Ilmeisesti tavaratalon muilla osastoilla tehokkuus vallitsee, mutta Akua ei hirmuisesti kiinnosta kurotella tuottavuuden huippulukemia kohti, ja niinpä taukoilu muine oheistouhuineen onkin mielekkäämpää toimintaa.

Tutut kiukunpuuskat nousevat pintaan, kunhan linjalta tupsahtaa vaikein pala purtavaksi, mikä tässä tapauksessa on vieteriukko, joka ei tahdo lainkaan viihtyä kopassaan. No, ehkei tämä pompsahteleva kiusankappale ole mikään Akun vihollisista ikimuistoisin, mutta kyllähän siinä päästään ihan kivasti vääntämään ja lopulta kiehahtelee kunnolla. Ehkäpä muistikuvat tahtoivat vihjailla, että hiukkasen reippaampaa menoa tämä pätkä olisi jälkipuoliskollaan potkinut vauhtiin, mutta onhan The Clock Watcher mielestäni näinkin mainiota ja viihdyttävää seurattavaa rähinöineen. Luultavasti eniten tässä kyllä hymyilyttää Akun kierroksia kuumentava kapina sielutonta suorittamista vastaan, mikä lopulta viimeistellään perinteisen räjähtävällä tyylillä.

The Clock Watcher (1945) (IMDB)

Cured Duck

Kaipa pakkauslinjastolla tuli kuitenkin pikkuisen taaloja taskuun tienattua ja Akulla olisi vaihteeksi ajatuksena vaihtaa vapaalle ja viettää laatuaikaa Iineksen kanssa. Polleasti sikaria tuprutellen ja savusydämiä puhkuen hän tepastelee kohti Iineksen kotia, mutta jälleen voipi väittää, että ilo ja odotukset onnellisesta päivästä saattavat pyyhkiytyä tuosta vain pois. Niinkin yksinkertainen urakka kuin ikkunan avaaminen osoittautuu lähes ylivoimaiseksi koettelemukseksi ja tuloksena on tulipunaiseksi hurjistunut sekä äärimmilleen hiiltynyt Aku, joka ei olekaan enää missään mielessä mukavaa seuraa. Niinpä Iines passittelee rettelöivän ja riehuvan tuholaisen teilleen, eikä ilmeisesti tarvitse ihan heti näyttää naamaa kaiken käsittämättömän sekoilun jälkeen.

Vihanhallintaongelma alkaakin karkailla varsin hersyvästi käsistä ja kenties on aika tehdä asialle jotakin, eikä vain riehua mieltä vailla milloin minkäkin vastoinkäymisen seurauksena. Ratkaisu pulmaan löytyy tässäkin tapauksessa postimyynnin kautta ja piakkoin ovelle kiikutellaan kookas vekotin, jonka tarkoitus on ärsykkeillä ja kolhuilla karaista potilas sietämään kaikenlaisia keljujakin kokemuksia. Kunhan koppa saadaan auki, niin loukkauskone tirvaisee heti päin näköä ja meno jatkuu kivuliaana käsittelynä. Itsehillinnän alkeiden hallinta vaikuttaakin alkuun mahdottomalta suoritukselta ja näyttää ennemmin siltä, ettei mekaaninen kapistus tule jäämään erityisen pitkäikäiseksi laitteeksi, mutta niinpä vain kehitystä tapahtuu, vaikkakin kopsausten, muksausten ja muiden tuskaisten taistojen kautta...

Akun ja vihanhallintavempeleen vääntö on kieltämättä vähintään keskitasoa hymyilyttävämpää nahistelua, mutta kyllä tämän seitsenminuuttisen ehdoton huippukohta mielestäni on alkupuolen älyvapaa raivoaminen. Tekstin alussa mainittu Trombone Trouble soi Akulle jumalaiset voimavarat katkeruuksien kuittaamiseen ja naapurin kurittamiseen, mutta mielestäni tässä kiehahtaminen sujuu silti reippaammin. Raivoankalla päreet kärähtävät kunnolla ja tuhovimma yltyy loistavaksi hävityksen hirmumyrskyksi, eikä siinä ole maltilla enää mitään sanottavaa. Vailla mitään estoja Aku mätkii ikkunat mäsäksi, tuhoaa irtaimiston ja käytännössä varsin ripeästi laittaa Iineksen kodin remonttikuntoon. Cured Duck ei välttämättä kokonaisuutena parhaiden akuilujen joukkoon kuulu, mutta mainion sekopäisen romutuskimaransa ansiosta se kyllä jää riemukkaana ja reippaana remuamisena mieleen.

Cured Duck (1945) (IMDB)