Mitä olen IMDB:n puolelta näitä pikaisesti vilkuillut, niin melkeinpä läpi sarjan osat ovat kerryttäneet melko kehnot pistekeskiarvot, joten voipi olla, ettei ole paljoakaan mieltä kaikkea väkisin yrittää tuijotella, koska onhan noita laadukkaampiakin hauvaelokuvia hyllyyn kertynyt ja vielä toki kokonaan hankkimattakin. No, sen verran voisi ennakkoon suhtautumista pehmennellä, että eihän tällaisia ostoksia tehdessä sitä elokuvataiteen timanttisempaa laitaa tule jahdattua, vaan ennemmin höpsöistä söpöstelyä, ja olettaisin, että sitä tavaraa tekijät tahtovat katsojalle tarjoilla. Toiveita siis on, mutta toisaalta odotuksia tiputtelee sellainen seikka, että nämä koirulit osaavat puhellakin, mikä aiempien humoristisesti höpöttelevien eläinelokuvien kohdalla on osoittautunut enemmän taakaksi kuin kuningasajatukseksi. Nähtäväksi jää, lipsahteleeko hauvojen huulenheitto vallan rasittavaksi vai pysytäänkö siedettävyyksien rajoissa...?
Sen verran huikkailen alkuun, ettei Air Buddies tosiaan ole näiden hauvaelokuvien avausosa, mutta eräänlainen elokuvasarjan "alajaoston" käynnistys kuitenkin. Käsittääkseni juttu nytkähti liikkeelle melkein vuosikymmentä aiemmin elokuvalla Air Bud, jolle ehdittiin väsäilemään neljä jatko-osaa ennen kuin Air Buddies näki päivänvalon. No, nuo aiemmat viisi elokuvaa keskittyvät ymmärtääkseni pentujoukon isän puuhiin, etenkin äärimmäistä lahjakkuutta vaativiin sankaritekoihin vaihtelevilla urheilukentillä. Air Buddies on siinä mielessä uusi alku, että siinä ilmeisesti pentuporukka pääsee pääosaan ja seikkailemaan. Itsehän en ole noita aiempia juttuja nähnyt, mutta voisin väittää, että tarinan kyytiin pääsee melko nopeasti, jossa auttaa myös pikainen kertailu elokuvan alussa. Tarinaa alustaa paikallisen sheriffin apulaisena toimiva koira Sniffer, joka toivottelee katsojat tervetulleeksi Fernfieldin mukavaan pikkukaupunkiin, jossa kaikki on väitetysti mahdollista.
Fernfield tosiaan on myös huippulahjakkaan Air Budin (äänenä Tom Everett Scott) kotipaikka, mutta ilmeisesti Budin urheilu-ura alkaa olla palloiltu, ja perhe-elämän kiireet haukkaavat suuren osan isäkoiran aikataulusta. Aiemmissa osissa nimittäin tapahtui niinkin, että kadun vastakkaisella puolella olevaan taloon muutti ihmisineen viehättävä koiraneito Molly ja yksi asia johti toiseen, mistä taas lopulta putkahti viisi pentupienokaista huolehdittavaksi. Nämä tietysti nopsaan kasvoivat ja vilkastuivat ja siinä vaiheessa onkin ajankohtaista käynnistellä tämä pentusarjan avaus varsinaisesti. Joukko myös pikaisesti esitellään, eli Budderball (äänenä Josh Flitter) on porukan kyltymätön ahmija sekä herkkusuu. B-Dawg (äänenä Skyler Gisondo) taas tykkäilee koripallosta ja levylautasella taitaa pyöriä hiphop ja rap. Bud-dha (äänenä Dominic Scott Kay) on hengellisempien polkujen kulkija, eli ennemmin joogaa kuin mitään räväkämpää urheiluriehaa. Mudbudilla (äänenä Spencer Fox) on taipumusta sottaamiseen, eikä puhtaus hänelle mitään herkkua ole. Sisarusviisikon ainoa tyttökoira Rosebud (äänenä Abigail Breslin) tahtoo alituiseen näyttää, että tyttökoiravoimastakin potkua sekä ärhäkkyyttä löytyy, eikä hän urheudessa lainkaan veljiensä rinnalla kalpene. Kaiken kaikkiaan varsin touhukas ja vauhdikas koiralauma on kyseessä vaihtelevine piirteineen.
Kun tyypit on lyhyillä esittelyillä tehty tutuiksi, niin päivän muut toimet pääsevät vauhtiin. Perheen pojalla on edessään koripallo-ottelu, jonne vanhemmat lähtevät mukaan sekä Air Bud myös. Pennuille on valikoitu topakaksi vahtijaksi Niggles, joka tuumii, että kunnollinen kylpy menee helposti palloleikkien edelle. Turkit putsaillaankin enemmän tai vähemmän yhteistyöhaluisesti, jonka jälkeen ohjelmassa olisi päivänokosia, mutta energiaa pursuava pentuviisikko ei noin vain tahdo unistelemaan alkaa, sillä puuhaa ja peuhaa riittää vaikka millä mitoin. Käykin niin, että epäonnekseen ainoa torkkuja talossa on pentuvahti itse, mikä antaa vipeltäjille tilaisuuden reuhata vauhdikkaasti. Pallojen puuttuessa lankakerät saavat toimia tilapäiskorvikkeena, ja niinpä keittiötila alkaa muistuttaa jonkinlaista seittiviidakkoa, kun kaverukset taitojaan esittelevät. Mahtava sekasotku saadaan tietysti aikaan, minkä kruunailee lattialle räsäytetty mustikkapiirakka, jota porukalla kokoonnutaan haukkailemaan parempiin suihin. Siinäpä sitä olisi yllätystä suttuista kotiin palaileville!
Räyhääväisten riehojen jälkiselvittelyissä nousee pintaan sellaisiakin mietteitä, että ehkäpä joukko alkaa olla yhdessä jo hivenen turhankin villi elääkseen saman katon alla. Asiaa selitetään myönteisemmäksi siltä kannalta, että tilanne tavallaan tarjoaa pennuille tilaisuuden lähteä ihmettelemään suurta maailmaa kummallisuuksineen kotipiirin ulkopuolelta. Sanomattakin selvää, että aiheuttaahan tällainen käänne haikeuttakin, etenkin perheen pojassa, joka on tottunut hauvaystävien seuraan. Ilmassa on surumielisyyden lisäksi myös odotuksia, kun koiravanhemmat selittävät jälkikasvulleen asioiden tilaa ja samaan sävyyn talon ihmisväki tilanteesta turinoi. No, eihän näiden miettiminen missään tapauksessa tarkoita, että heti niitä heippoja sekä hyvästejä jouduttaisiin toivottelemaan.
Toisaalla taas tarjoillaan erään perheen pojalle vallan hurjaa tiikeriä syntymäpäivälahjaksi, sillä sellainen on epäilemättä kyseenalaisin keinoin hankittu hämärien heppujen toimesta. Lahjaan ei kuitenkaan olla tyytyväisiä ja poika selväsanaisesti ilmaiseekin tahtovansa lahjapakettiin kuuluisan Air Budin, mikä tarkoittanee lisää kepulikonstien käyttöä. Frammin perheessä laitetaan tarkka pentuhaku käyntiin, joten kaikki paikkakunnalla asustelevat saavat kirjallisesti toiveitaan kertoa hakemuksissaan, jotka perheen kesken yhteistoimin lueskellaan läpi. Sopiviakin tuntuu löytyvän jopa siinä määrin, että kohta jo mietitäänkin, onkohan kyseessä viimeinen ilta yhtenä perheenä saman katon alla. Yöllä talon lähistölle ilmestyy häijympien heppujen auto, sillä näillä olisi ajatuksena tutkailla napattavaa koiraa suunnitelmiaan tehden. Seuraavana aamuna kavala kaappausyritysten sarja nytkähtääkin liikkeelle. Koiravarkaiden edustaessa vähän toistaitoista sarjaa, onkin luvassa mittavampia jahteja takaa-ajoineen, eikä tulosta noin vain ole tulossa. Joka tapauksessa Frammien talossa surraan, kun kaikki koirat ovatkin yht'äkkiä teillään ja jotenkin pitäisi rakkaat eläinystävät saada palaamaan. Nähtäväksi jää, kuka lopulta porukan pelastelee ja kiusanhenkiä näpäyttelee...
Ihan hurjanhirmuisesta todellisuuden kaltoinkohtelusta ei pääse syyttämään, vaikka sattuisi tokaisemaan, ettei tässä oikeastaan mitään sellaista pääse näkemään, jota ei vastaavissa nuoremmille suunnatuissa menomelskeissä olisi jo aiemmin kommellettu. Omaperäisyys siis vilistelee aivan muissa perhe-elokuvissa ja idealamput on asetettu energiansäästömoodiin, vaan eipä oikeastaan tullut mitään tempauksiltaan upouutukaista huvitusta odotettuakaan, joten jätänpä pettyneet paasailut siinä suhteessa väliin. Pitäähän sitä silti pikkuisen purnailla niiden ideoidenkin suhteen, sillä kyseessä on kovin lyhyt elokuva, kun lopputekstit lähtevät liikkeelle minuuttimittarin näyttäessä noin 70 kappaleen lukemia. Lyhyestä rykäisystä huolimatta vaikuttaa vähän siltä, ettei toisella puolikkaalla enää ole paljoa muuta tarjottavanaan kuin toistoa ja venytystä, mikä vähän käy haukotuttamaan. Tavallaan sama säntäily vain jatkuu ja jatkuu jahteineen, ja sepäs pikkuisen tympäisee, kun alkujaankin tässä touhussa puhti on jokseenkin kateissa ja jo reilusti ennen päätöstä alkaa lopahtaa kokonaan.
Jos ei hirmuisen hyväksi hauskuuttajaksi tai vallan riemastuttavaksi riehaksi räksytyksineen pystyisikään pentujen puuhastelua kehumaan, niin mielestäni samalla saadaan kohtalaisesti hyvässä mielessä etäisyyttä lajityypin kuonaisimpaan kuraan. Koirakaverusten vitsailut on tietysti kirjoiteltu lapsikatsojat ensisijaisesti mielessä, joten ehkei sanoilla erityisen terävästi lähdetä leikittelemään, vaan hauvojen haukahdeltaviksi on lyhyitä ja paikoin puolinoloja tokaisuja kehitelty. Samoin peräpäiden pörinät hajuineen ovat odotetusti mukana, mikä kai lienee eräs pakollinen paha näissä temmellyksissä. Näiden osastojen hupailut eivät tosiaan saa käsiä yhteen läpsyttämään, mutta rasittavuuskin jää onneksi vähäisemmäksi. Ainakin omalla listalla esimerkiksi koirahassuttelut Marley & Me: The Puppy Years ja vaikkapa Beethoven's 3rd ovat vähintään pykälää alempana, ja jos eivät nyt täysin vastenmielisiä, niin ainakin hyökkäilevät hermoille ärhäkkäämmin väsähtäneellä vitsailulla ja ala-arvoisella töpeksinnällään. No, eihän sekään sinänsä suuri saavutus ole, että karmaisevasta kehnoudesta hiukkasen parannetaan, eli onhan noita huomattavasti huikeampiakin ilon sekä haikeudenkin hetkiä tuotelleita koiraelokuvia tullut todistettua. Air Buddies kuuluu minusta noin karkeasti katseltuna samaan laatusarjaan kuin aiemmin kommentoimani koiramaiset komediat Snow Dogs, Beethoven's 2nd, Beethoven's Christmas Adventure ja Hotel for Dogs. Alemmasta keskisarjasta tässä kai puhutaan, mutta siis vähintään ripaus mielekästä viihdyttävyyttäkin on kaiveltavissa, kunhan kärsivällisesti katselee.
Mitä pahisporukkaan tulee, niin onhan se joukko tyhmää ja ainakin ripauksen ylilyötyä tohinoissaan. Selkeästi sarjakuvaosastoa kohti kirmataan silmälappuisen julmistelijan johdolla, joka räikeästi virnuilee ja uhittelee syöttävänsä käyttökelvottomat apurinsa tiikerille makupalaksi. No, toisaalta ei aivan vähä-älyisyyksiin saakka mennä niiden ilkeyksien suhteen ja puhdas pahuus jää kauas saavuttamattomiin, kun kukaan ei esimerkiksi halua kaapata pentuja siemaistaakseen näiltä veret parempiin kurkkuihin tai jotakin muuta huikaisevan inhottavaa. Helpompi lähteä vähän laiskaan tapaan onnellista loppuakin kääntelemään kasaan, kun ei taakkana ole mitään hirmutöillä hekumointeja. Hauvojen nappaaminen on tietysti myös paheksuttavaa, mutta tällainen tolloilu sopii paljon luontevammin yleiseen henkeen kohelluksineen kuin mikään synkkäsävyisempi kuvio. Siitä ei pääse mihinkään, että pöllöilyosastolla pelleillään enimmäkseen, kun koiraperhettä jahtaavat töpeksijät yrittävät tehtäväänsä suorittaa, ja puulta alkaa väkisinkin maistua venytysten pitkittyessä. Onkin ihan hyvä, että matkalle osuvalla maatilalla puisiin päihin pikkuisen järkeäkin yritetään puskea tai ainakin tajuntaa tauolle hiukan huilia ottamaan...
Silloin tällöin nämä eläinelokuvat tahtovat mennä enemmän ihmisepelien vipellykseksi sekä selvittelyksi, mutta siitä laittaisin tälle teokselle plussaa, että vaikka ihmisystävät pidetäänkin kuvioissa sekä takaa-ajossa mukana, niin kautta linjan touhu pysyy koiravetoisena pitäen pennut pääosissa. Pikkuisten tassujen kuljettavaksi avautuukin pitkä polku, jonka varrella maisemat vaihtuvat avarista vihreän vehreistä niityistä synkkiin ja hieman pelottaviinkin metsiin. Maastoa monenlaista on tepasteltavana ja tosiaan maatilallakin vietetään kohtalainen tovi telmimässä, mutta näennäisestä vaihtelusta huolimatta ei näistäkään erityisen muistettavia kohtauksia pystytä väkertelemään. Välillä ihan kivaa retkeilyä, kun taas enimmäkseen turhanpäiväistä pinkomista irtovitseineen. Taipaleelle tietysti mahtuu useampiakin kohtaamisia eläinmaailman monenkirjavan väen kanssa, ja välillä yllättävää apua saattaa vaikkapa hirmuiselta susihukkaselta saada. Sanoisin silti, että tapaamisista huolimatta söpöilyosasto jää pitkälti pentuviisikon hoidettavaksi, vaikka ovathan pienet possut myös melkoisen awwwww!
Disney ei taida olla varsinaisesti tätä elokuvasarjaa konkreettisesti tuottamassa, mutta ymmärtääkseni varsin kiinteästi mukana kuitenkin levittäessään ja julkaistessaan kiekkoja, ja kannessakin yhtiön nimi näkyvästi komeilee. Siksikin on ihan luontevaa livauttaa mukaan kepeähenkistä Disney-hupailua, kun koirajoukko jahtaajineen sopivasti harhailee elokuvateatteriin, jossa sattuu uusintakierroksella pyörimään alkuperäinen 101 Dalmatians. Ihan sattumanvaraisesti klassikkoa ei tietenkään ole valittu, vaan eiköhän yhtymäkohtia löydy, kun molemmissa tahdotaan suloisia pentuja luvitta nappailla. Tietysti hauvasisarukset varhaisempaa animaatioseikkailua kehaisevatkin, kun taas pahispölvästit yrittävät löytää Cruellan ja kumppanien touhuista nappausvinkkejä. Pian pieniä pentuja vipeltää valkokankaalla ja varsin reippaasti yleisön joukossakin, eikä riehakkaita herkutteluhetkiä naposteltavatarjonnan joukossa sovi unohtaa.
Tekstin alkupuolella mainitsin, että tavallaan tähän elokuvasarjaan on vähintään löyhästi liitettävissä runsaasti pitkälti samojen tekijöiden tuottelemia osasia, ja voisin selkeyden (ja mahdollisesti tulevien ostosten) takia niistä hieman tähän naputella. Sarja tosiaan jakautuu sitten vielä kolmeen alatyyppiin, koska ensimmäisessä viidessä seuraillaan isäkoiran venymisiä urheilutouhuissa. Siinä missä nuo aiemmat koitokset tosiaan pyörivät erinäisten kisailujen liepeillä, niin tämä toistaiseksi seitsemään osaan ehtinyt pentuelokuvien sarja taas kohkailee ympäri maailmaa ja avaruutta milloin minkäkin mysteerin tai aarteen perässä. Avausosana toimiva Air Buddies tosin vielä ainakin kohtalaisesti niitä urheiluvivahteitakin sisältää. Näiden päälle tulee vielä pari jouluisempaa seikkailua, eli yhteensä lukema on tähän mennessä venähtänyt jo 14 kappaleeseen ja voi hyvin olla, että koiraelokuvatehdas jatkaa tiivistahtista tuotantoaan. Mainittakoon myös, että suuressa osassa ohjaajana, kirjoittajana sekä tuottajana hääräilee Robert Vince, jota voi pitää melkoisen erikoistuneena tapauksena, koska näiden sarjojen (Air Bud, Air Buddies ja Santa Paws) lisäksi hän on ehtinyt osallistumaan muidenkin vastaavien eläinseikkailujen väsäilyyn, ja lisää näyttäisi syntyvän jatkuvasti. No, mitä olen näitä nähnyt ja muiden juttuja lueskellut, niin ohjenuoraksi on hänen tapauksessaan valikoitunut, että määrään panostetaan ja laatu sitten on hiukan toissijaisempi juttu.
Voisin vielä vähän listailevaan henkeen nämä kaikki luetella ja linkkailla, vaikkakin nuo Vincen muut eläintouhut jätän selkeyden vuoksi pätkästä pois. Eli ensimmäiset haukut koripallokentällä kuultiin vuoden 1997 elokuvassa Air Bud, joka saikin jo vuotta myöhemmin jatkoa, kun Air Bud: Golden Receiver vaihtoi kovemman jalkapalloilun pariin. Välivuoden jälkeen, eli 2000 saatiin kolmas seikkailu, tosin suoraan videolle, ja kuten nimikin kertoo, niin jalkapallolla jatkettiin, mutta vähemmän kovaotteisen version muodossa: Air Bud 3: World Pup. Pari vuotta myöhemmin päädyttiin hutkimaan pesäpalloa neljännessä osassa Air Bud: Seventh Inning Fetch. Viides ja käsittääkseni viimeinen näistä ilmestyi vuonna 2003, kun piti vielä lentopalloakin päästä menestyksekkäästi kokeilemaan elokuvassa Air Bud: Spikes Back. Näistä oikeastaan yksikään ei välitöntä innostusta omalla kohdalla juurikaan herättele, mutta voi hyvin olla, että ainakin osa tai pari joltakin kirpparikierrokselta nappautuu mukaan.
Vince ja kumppanit tekaisivat pari muuta eläinkomediaa Air Budin seikkailujen jälkeen, mutta 2006 tosiaan palailtiin samaisen hauvan perhettä seurailemaan, kun tämä Air Buddies ilmestyi ja käynnisti uusien koitosten sarjan. Pari vuotta myöhemmin pennut harhautuivat Alaskaan ja ymmärtääkseni valjakkokisaankin jatko-osassa Snow Buddies. Sen olenkin jo ehtinyt ostamaan, eli varmaan jossakin vaiheessa siitä juttua tulee. 2009 oli pentuviisikolle kiireinen vuosi, koska piti ehtiä avaruuteen asti (Space Buddies) ja sen lisäksi Pohjoisnavalla kaipailtiin kipeästi apua joulupukin pajalla. Santa Buddies: The Legend of Santa Paws vei siis pentuporukan lelutehtaalle ja lisäksi tutustutti katsojat joulupukin nelijalkaiseen apuriin, jolle tehtiin pari "omaakin" elokuvaa. Rankan vuoden jälkeen joukko saikin lyhyen huilaushetken, koska Spooky Buddies ilmestyi 2011, jolloin kummituskartanon salat kutsuivat selvittelijöitään. 2012 kallisarvoisten aarteiden perässä vipellettiin elokuvassa Treasure Buddies ja vuotta myöhemmin ajankohtaiseksi vaihtuivat supersankaritouhut (Super Buddies). Sitä en tiedä, onko aikomuksena vielä jatkaa näitä, mutta eiköhän seitsemässäkin jo ihan riittävästi ole. Vince tosiaan on viimeisimmän jälkeenkin ehtinyt kolme luultavasti vähän vastaavaa kohkausta tekaisemaan, eli kenties nämä pennut kasvoivat elokuvaseikkailuista ulos. Jos näitä nyt miettii, niin etukäteen Alaskan puuhien lisäksi kiinnostavat edes jotenkuten lievästi jouluosa ja sitten aarrereissu, mutta saa nähdä, tuleeko noita kahta jälkimmäistä osteltua...
Joulukoira saatiin siis mukaan 2009, ja tämä sai jatkaa omia seikkailujaan jo seuraavana vuonna. The Search for Santa Paws ei enää juurikaan liity noiden muiden hauvaelokuvien alkuperäisiin perheisiin, vaan on löyhempi laajennus kerhoon. Kyseinen jouluseikkailu tuli katseltua melkein pari vuotta sitten, eikä siinä aivan samaan tapaan huumoria ja temmellyksiä painotella, vaan mukana on hiukkasen haikeampaa sävyä ja perinteiseen tapaan koko joulun jatkuvuuskin uhattuna. Kauniin värikästä kuvaa kuitenkin sekä suloisia koiria ja ajatuksiakin, eli mielestäni ihan menettelevästä perheviihdykkeestä on kyse, vaikka ei missään mielessä jouluisia elokuvaklassikkoja edustakaan. Joulukoira sai 2012 oman pentupesueensa elokuvassa Santa Paws 2: The Santa Pups, ja katselematta voisin olettaa komediallisen kohelluksen haukkaavan suuremman osan kestosta. Eipä sekään suurempia ennakkokihelmöintejä onnistu kohottelemaan, mutta kunhan tässä tulee ajankohtaiseksi koluta kauppojen elokuvahyllyjä joulukatseltavia metsästellessä, niin saattaa tällainenkin söpöstelevä hassuttelu olla siinä vaiheessa juurikin sopiva hankinta.
Voinee siis summailla, ettei elokuvamaailmasta koirainen katseltava ole ihan heti loppumassa, ja Robert Vince on ainakin määrällisesti kiitettävästi siihen kasaan osallistunut. Kaipa näille siis kysyntää löytyy, kun uutta tavaraa tuotantolinjalta ilmestyy. Sepä tuntuu vähän ongelmana olevankin, että vähän köykäisellä ideakorilla varustettuna näitä pikaisesti väsäillään. Air Buddies melkoisesti venyttelee ja koheltelukin hiprakkaisine hauvoineen on paikoin kohtalaisen toisluokkaista, noin kiltisti sanottuna. No, luultavasti katsomon nuorempi laita onnistuu porukan säntäilyistä ja tiukoista tilanteista enemmän innostumaan ja ilahtumaan, mutta veikkaisin, ettei tällainen touhu pienimmillekään mitään antoisinta hömppäviihdettä edusta. Pennuille toki kehitellään hassuja luonteenpiirteitä ja omia lausahduksiaan, vaan vähän hutiloinnin makua on havaittavissa. Sinänsä mistään yllätyksestä ei ole kyse, kun kohtalaisen keskinkertaisen tekeleen puolelle näkemys kallistuu. Nuoremmille eläinkommellusten ystäville toki kelvannee ja sitten tietysti kenties kertakatseluun hieman ikääntyneemmillekin söpösteleviä hauvoja ihasteleville. Jos niitä elokuvallisia ansioita taas lähtisi etsimään, niin lista jäisi melkoisen olemattomaksi ja tylymmällä tuulella voisi tokaista pari rumempaakin sanaa, mutta kun eipä Air Buddies lajissaan karmeimpia rahastuksia ole ja reippaampaa menoakin sisältää, niin isompaan lyttäilyyn ei heräile mitään polttavaa tarvetta. Leppoisaa ja lempeääkin höttöistä huvitusta seikkailuineen ja jos sellainen yököttää, niin eipä kannata vaivautua itseään piinailemaan.
Air Buddies (2006) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti