Beethoven's 4th (Beethovenin neljäs)

Beethovenin ja muiden karvaisten kaverien plus ihmisystäväisten neljäs koirailu saattaapi edustaa pikkuisen epätodennäköistä paluuta blogin sähköisille sivusille, koska aiemmissa tekeleissä laatu lähti nopeasti laskuun ja muistaakseni etenkin kolmannesta koitoksesta oli miltei kaikki hyvä maku kulahtanut pois, jolloin tulikin lähinnä valiteltua. Kolmannen seikkailun katselusta on vierähtänyt kohta viitisen vuotta ja voinen myös sanoa, ettei niin hirmuinen ikävä ole tässä välissä käynyt kimppuun, että lisää olisi ollut pakko hamstrailla hyllyyn. Ennemmin tämä touhuilu menee herätehankintojen osastolle, koska satuin löytämään kahdeksaan elokuvaan venäytetyn hauvasaagan kokonaisuudessaan yhteen koppaan niputettuna kirpputorilta hieman yli parin euron hintaan. Siinäpä sitä taas oltiin, eikä tietenkään voinut vastustaa, sillä voihan näkemättömissä olla vaikka mitä höpsöä söpöilyä...vaan miten mahtaakaan oikeasti olla?

Mielessä kävi myös idea, että kun aiempien katselusta on jo näinkin pitkä tauko, niin voisihan kolme ensimmäistä elokuvaa ottaa kertaukseen, mutta eipä se suunnitelma kovinkaan kuumotellut, koska tosiaan en kyseisen elokuvasarjan suurimpiin ystäviin lukeudu ja taitaisi mennä pelkäksi pakkopullaksi ja täydellisen tympiintymisen puolelle, eli katsomattomilla eteenpäin. No, sen verran tahdoin kuitenkin edellisten kohokohtia palautella mieleen ja muutenkin muistia virkistellä, että kurkistin levyltä löytyvät trailerit... Jos pikaisesti summaillaan, niin vuonna 1992 ilmestynyt ja kohtalaiseksi menestykseksikin noussut Beethoven tutustutti katsojat melkoisen siivottomasti käyttäytyvään, mutta pohjimmiltaan varsin rakastettavaan koirakaveriin. Vaikeuksia tietysti ilmeni voitettavaksi, kun sydämettömästi häijyilevät heppuset nappailivat hauvoja julmiin kokeisiinsa. Tokihan Beethoven siinä sivussa laittoi oman perheensäkin koetukselle ja etenkin Charles Grodinin esittämän George-isän hermoromahduksen partaalle. Joillekin tämä sinänsä hyväsydäminen koirahömpötys on kohoillut jopa pikkuklassikoksikin, mutta vaikka itsekin olen siihen aikoinaan varsin nuorena tutustunut, niin isompi ihastus jäi väliin ja liikutaan enemmän osastolla ihan kiva tapaus.

No, paljon dollareita tuotellut hömppä sai pikaisesti jatkoa, ja Beethoven's 2nd ilmestyikin jo seuraavana vuonna. Mukaan laitettiin paljon sitä, mistä kai yleisesti arvioitiin yleisön pitäneen, eli reilu ropsaus jokseenkin pakollista huippukohtien toistelevaa mukailua ja vaihteluksi taas maisemanvaihtoa sekä tietysti pentupaljouden vyöryttäminen Georgen painajaiseksi. Muistaakseni en nähnyt aiheelliseksi lähteä lyttäilemään jokseenkin mielikuvituksetonta jatkoa sentään saastaiseksi surkeudeksi, mutta selvästi oli vähän innotonta kertailua havaittavissa ja kokonaisuutena kohtalaisen keskinkertaista katseltavaa, johon pentusöpöstelykään ei lopulta niin hirmuisesti hurmaavuutta tuonut. Menestyskin jäi käsittääkseni selkeästi laimemmaksi ja luultavasti siksikin kolmas koirailu ilmestyi vasta vuosituhannen vaihteessa ja vieläpä suoraan videolevitykseen. Alkuperäinen perhe kirjoitettiin tarinasta vähän tönkösti ulos, kun George ja kumppanit lähtivät Eurooppaan lomailemaan, niin Richard-veli perheineen otti Beethovenin hoitoonsa. Reissu toki oli heilläkin mielessä ja niinpä päästiin yhdessä nauttimaan leppoisasta asuntoautomatkailusta. Vähemmän yllättäen Richard otti Georgen osan vääntäessään kärsivällisyytensä rajamailla Beethovenin kanssa ja samoja koiruuksia lämmiteltiin uudelleen. Valitettavasti vain hyvinkin paljon puhdittomammin ja turhaan pitkitetty sekä yleisesti väsähtänyt pöhköily jättikin lähinnä huonon maun jälkeensä. Mutta miten sitten on neljännen osan kohdalla...?

Jotta katsojaparka ei vallan vieraantuisi tutuksi tulleesta menosta, niin elokuva aloitellaan Beethovenin aiheuttaessa pienimuotoista harmia. Juomatapoja ei vieläkään ole viilailtu aivan hienostuneiksi, vaan janoa sammutellaan vessan puolella ja roskatkin kiinnostavat kovasti, eikä Richard (Judge Reinhold) siitä yhtään ihastu. Jälleen on siis käynyt niin, että George-veli perheineen reissailee ja toisten pitää sitten pyörittää koirahoitolaa. Taloudenpito onkin kiepsahtanut enimmäkseen Richardin vastuulle, sillä Beth-vaimo (Julia Sweeney) käy muualla töissä, kun taas Richard pystyy hoitamaan maalaushommansa kotistudiossaan. Lapset Brennan (Joe Pichler) ja Sara (Michaela Gallo) ovat aloittelemassa uutta kouluvuotta, mikä ei patisteluitta suju. Saadaanpa siis perinteiset sotkut ja sekaannukset heti alkuminuuteille, eli varsin varhain näyttää siltä, ettei neljäskään osa lähde hämmästyttävän uusilla ajatuksilla juhlistelemaan.

Samassa kaupungissa asustelee myös Sedgewickien kiireinen perhe, joka vaikuttaa tehokkaasti aikatauluttavan jokaisen minuuttinsa ja melkoisen tärkeältä näyttää sekin, ettei montaakaan hetkosta vietetä yhteistä rauhallista aikaa, vaan mennään paikasta sekä tilaisuudesta toiseen. Isä Reginald (Matt McCoy) vaikuttaa täysin uppotuneelta työasioihinsa, äiti Martha (Veanne Cox) keskittyy harrastuksiin ja sosiaaliseen vaikuttamiseen, kun taas tytär Madison (Kaleigh Krish) tuntuisi kaipailevan huomiota, eikä yksinäinen ylellinen elämä siihen täysin tepsivää lääkettä ole. No, onhan hänellä koirakaveri Michalangelo, joka saa myös ruhtinaallista kohtelua ja sattuu olemaan melkeinpä Beethovenin täydellinen kaksoisolento. Tosin lähinnä ulkomuodoltaan, sillä käytökseltään tämä hauva on hyvinkin hillitty ja hienostunut.

Toisaalla taas tämä käytösongelma on nousemassa hyvinkin merkittäväksi huoleksi, kun Newtonin perheen menot ovat suorastaan syöksähtäneet nousukiitoon, ja viimeisenä pisarana tuntuu olevan Richardin maalausnurkkauksen täydellinen hävitys Beethovenin tehdessä tuhotöitään. Pitäähän sitä tietysti vähän jahdata, jos kissa kiusii, mutta muu perhe ei välttämättä asiaa aivan samalla tavalla näe. Vanhemmat jo ehdottavatkin, että Beethoven toimitettaisiin tutulle maatilalle, jossa olisi mahdollisuuksia ja tilaa temmeltää vapaammin, mikä taas laittaa koiraan kiintyneet lapset vakaviksi. Kaksikko alkaakin pohtia, millä voitaisiin tilanne vielä pelastaa, ja yhdeksi vaihtoehdoksi nousee koirakoulu, joka lupailee erinomaisia tuloksia. Jospa siis Beethovenkin kurinalaisessa opetuksessa vielä vanhoilla päivillään oppisi elelemään hieman siivommin...?

Perheet siis ovat pikkuisen erilaisten haasteiden edessä, kun Newtoneilla Beethoven alkaa näyttäytyä lähinnä rasittavana ongelmakoirana ja Sedgewickeilla keskinäinen kommunikointi ja yhdessäolo muutenkin tökkii pahemman kerran. Asioita olisi siis opittavana, mikä ei mitenkään eriskummallista kepeän komedialliselle koko perheen elokuvalle ole. Heitetään mukaan koirien vaihtuminen vahingossa, mikä laittaa Newtonit lopulta pohtimaan, onko siinä kaiken sotkevassa ja raatelevassa riesassa sittenkin omanlaistaan viehätystä. Sedgewickeille vaihto tuo etäiset välit ja vieraantumisen niin näkyvästi esiin, ettei enää voi piilottaa ongelmia itse tilattujen kiireiden taakse, vaan pitää järjestää sitä yhteistä aikaa perheen kesken. Minulla ei ole mitään tarvetta lähteä haukkumaan elokuvaa tällaisten pyrkimysten takia, mutta yleinen ote valitettavasti on jokseenkin löperö ja samalla melkoisen mielikuvitukseton. On siis kohtalaisen vaikea alkaa näistä kuvioista kehuja kaivelemaan, kun samansuuntaisia ajatuksia on muissa yhteyksissä välitetty katsomon suuntaan huomattavasti sujuvampaan ja koskettavampaankin tapaan.

Kaipa siellä tekijöiden kesken tuumailtiin myös, ettei elokuvasarja voi perinteisiä pöhköjä pahiksiaan hylätä ja niinpä sekaan on kynäilty varsin typerä sivujuoni koirakaappaukseen liittyen. Paras puoli tässä sekoilevassa rötöstelyssä onkin, ettei elokuvan ensimmäisellä puolikkaalla siihen keskitytä juuri lainkaan. Mitä enemmän tätä hätäisesti kyhäiltyä ja tympäisevästi typeröivää huttua alkaa tulla sekaan, niin yleinen vaivaantuminen lisääntyy vastaavasti. Säheltäväisten nappaajien näyttelijöistäkin näyttäisi huokuvan sellaista tunnetta, ettei tässä nyt ihan paras pesti ole kohdalle osunut. Onneksi ei sentään lähdetä näistä mitään yli-ilkeitä hyypiöitä kehittelemään, koska se ei sopisi höttöiseen henkeen enää yhtään. Alkuperäisen elokuvan pahikset muistaakseni häijyilevät julmemmin, mutta kyseisessä elokuvassa on mielestäni muutenkin tummempi puoli orpoine koirineen ja kovine kohtaloineen läsnä, mikä tekee asioiden yhteensovittelusta hiukan helpompaa.

Joka tapauksessa väittäisin, että mitä tulee yleiseen viihdyttävyyteen, niin jokseenkin hullunkurinen koirakoulu rullailee pikkuisen pahistelua paremmin, kun Beethoven pääsee vääntämään kovapintaisen kouluttajan kanssa ja kyllähän siinä voimia koetellaan. Jokseenkin laimea maku tästäkin touhusta kuitenkin jää, mutta korosteleepa kuitenkin, että elokuvasarjassa edelleen huumorissa painotetaan vahvasti fyysisempää puolta. Jos ei siis kömmähdyksistä ja kohelluksista innostu, niin varmaan kohkaus muodostuu nopsasti rasittavaksi sähellykseksi. Onhan mukana vitsailuakin, mutta mielestäni höpöttelyt ovat pääsääntöisesti vielä yhdentekevämpää laatuluokkaa, kun vaikkapa Martha tohkeissaan puuhastelee ympäristönsuojeluporukkansa kanssa. Beethovenin muutto uuteen kotiin taas tuo hyvin hoidettuun kartanoon kaaoksen aikakauden, vaan kun jo neljättä kertaa hurttahävityksen parissa liikutaan, niin onhan näitä jo nähty ja jotenkin vaikuttaa siltä, ettei tekijöitäkään ole hirmuisesti kiinnostanut lähteä kunnolla revittelemään. Mitä nyt vähän järsitään tyynyä ja harrastellaan yleistä possuilua siellä sekä täällä. Toiveena ei tietenkään ole, että jokainen hetki pitäisi tunkea täyteen täysin päätöntä sekoilua toiseen potenssiin kohotettuna, mutta eipä vaisu ja ideaköyhä mukailu sekään erityisen riemastuttavaa seurailtavaa ole...

Sama laimeus toteutuksen suhteen on hyvin nähtävissä myös loppukohelluksissa, kun sinänsä on sattuvinaan ja tapahtuvinaan, vaan katsomoon välittyy jokunen huitaistu otos säntäilevistä koirista ja kaatuilevista ihmisistä. Mitä tulee fyysiseen hassutteluun, niin Reinhold pääsee heittäytymään kirjaimellisesti mutaan yrittäessään villiinnyttää vaihtuneen koiran innoittavaksi yksilöksi. Tiedä sitten, onkohan kyseessä mikään varsinainen huippukohta miekkosen uralla, kun hän tonkii roskia ja ärhentelee postinkantajalle, mutta voisi ainakin olettaa, että katsomon pienimpiä pöhköily edes jossakin määrin ilahduttaisi. Koiratähdessä itsessään kyllä kieltämättä on rakastettavaakin ryökälemäisyyttä, mutta valitettavasti tämä elokuva ei kovinkaan kaksisesti onnistu sitä hyödyntämään. Eipä se kovin suuri yllätys ole, että kun kameran edessä ja takana on paljon samoja tyyppejä kuin edellisessä osassa, niin pikaisesti tehty jatko ei välttämättä paljoakaan paranna menoa. Käsittääkseni viidennessä elokuvassa väki taas vaihtuu ja saapi nähdä, että tuoko tämä tullessaan pikkuisen pirteyttä. Kolmas ja neljäs ovat kuitenkin mielestäni keskenään melkoisen tasalaatuista tavaraa ja valitettavasti varsin kehnohkoa sellaista, kun omaperäisyys pitkälti uupuu ja väsykin vaivaa.

Beethoven's 4th (2001) (IMDB)