Kohtalaisen kaukaa sekä ajan että paikan suhteen aloitellaan, sillä silmien eteen avautuu satumainenkin maisema metsämökkeineen ja kertoja vahvistelee vaikutelmaa selostelemalla, että näinhän ne kertomukset usein alkavat, vaan tämäpä ei silti ole tarinoista tavallisin. Onnelliseen perheeseen on juuri syntymässä poikavauva, joka heti maailmaan putkahdettuaan hohottelee ja saa nimekseen Nicholaksen. Vanhempi veli Frederick on ainakin alkuun kovin haltioissaan Nicholaksesta ja haluaa olla mahdollisimman tunnollinen ja välittävä isoveli, mutta hyvistä aikomuksista huolimatta elämä alkaa jo varhaisessa vaiheessa kuljettaa kavereita erilleen. Nicholas syntyy valtaisan antamisen- ja auttamisenhalun kanssa ja tämä polte on niin voimakas, että se purkautuu jatkuvasti. Omat lahjat viedään orvoille ja muita huomioidaan jatkuvasti, mikä saa vanhemmat aivan ihastuksiin nuorimman pojan hyväsydämisyydestä, mutta siinä samalla Fred jää ikävästi veljensä varjoon.
Vuodet kuluvat ja pojat kasvavat, mutta siinä samalla välit viilentyvät jatkuvasti ja Frederick jo ääneenkin pohtii lintuystäväiselleen, ettei tahtoisi veljeään vihata, mutta hankalaksi menee. Nicholaksen innokkuudella ei tunnu olevan rajoja, kun taas isoveljen mielenmaisema murheellistuu ja synkistyy samaa tahtia. Viimeisenä pisarana on kun Nicholas hieman harkitsematta kaataa Frederickin suosikkipuun perheen joulukuuseksi. Muun perheen iloitessa joulukuusen katveessa takan lämpöisessä valossa nököttää Frederick synkkine aatoksineen yksikseen ja on antamassa mielessään vihalle vallan. Eipä enää menekään pitkään, kun veljesten polut erkanevat ja perhe hajoaa. Nicholas kuitenkin jatkaa kiihtyvään tahtiin lahjojen ja hyvien tekojen sarjaansa, mikä lopulta sinetöi hänet pyhimykseksi ja suo hänelle ikääntymättömyyden lahjan, mikä lankeaa myös lähisukulaisten ylle.
Näinpä saadaan ainakin hieman tavanomaisesta joulupukkitarinasta poikkeavat lähtökohdat elokuvalle, mutta alkujohdannon jälkeen on aika loikata kaukaisesta satumetsästä nykyaikaiseen suurkaupunkiin arkisempaa elelyä ihmettelemään. Frederick Claus (Vince Vaughn) on ennen ikääntymättömyyden siunaustaan ehtinyt varttumaan mieheksi ja jossakin välissä nimikin lyhentynyt kätevästi Frediksi. Jos pikkuveli on valinnut antamisen tien, niin pikaisesti voisi päätellä, että Fred on tahtonut talsia aivan päinvastaiseen suuntaan, sillä näyttäisi työskentelevän ulosottofirman hommissa ja on ryhmineen perimässä takaisin suurehkoa televisiota. Kaverien hoitaessa kantamisen, jakelee Fred auliisti neuvojaan perittävän perheen tyttärelle siitä, mitä on vastuullinen elämä valintoineen, mutta voipi olla, ettei ulosottomiehen paasaus ole juuri sillä sekunnilla mukavinta kuultavaa...
Jouluinen vuodenaika lähestyy hyvää vauhtia, eikä laulujen sekä koristeiden ylitsepursuava tarjonta ihan kaikille sitä suurinta herkkua ole. Turhapa taitaa olla ihmetellä sitäkään, ettei Fred mikään riemukkain jouluihminen taustansa takia ole. Fredillä onkin muita suunnitelmia jouluaikaan, sillä tyttöystävä Wanda (Rachel Weisz) täyttää vuosia ja olisi ajatusta oman liiketoiminnankin aloittamisesta. Ideana olisi käynnistää uhkapelibisnestä keskeiselle paikalle, mutta kiinteistön vuokraamiseen vaaditut 50000 dollaria toistaiseksi uupuvat tililtä ja maksun takarajaksi asetetaan joulukuun 22. päivä, eli pitäisi jostakin kääräistä käteistä kassaan. Näppäränä ja nopsana heppuna Fred aloittaakin heti laittoman rahakeräyksen kadulla, mikä toki johtaa omanlaisiinsa ongelmiin ja kohta onkin riehakas joulupukkitakaa-ajo vauhdissa, mikä vielä hurjistuu joukkotappeluksi tavaratalossa. Rahapulaan liittyvät pulmat eivät siis ihan näillä keinoilla ole ratkeamassa, vaan ennemmin summa on nousussa, koska putkaanhan siitä päädytään ja takuun myötä tulee kokonaispottiin jokunen tuhat lisää.
Ensimmäisenä Fred yrittää Wandaa tavoitella, mutta tämä on hurjistunut rasittavasta syntymäpäiväyllätyksestään ja sitten onkin aika kokeilla onnea Pohjoisnavan numeroa putkapuhelimeen näppäillen. Nicholas-veli (Paul Giamatti) vastaakin ja on valmis veljeään auttamaan luvaten takuurahat nopsasti perille. Fred taitaa päätellä, että nyt on helppoa rahaa jaossa ja vauhdikkaasti alkaakin kyselemään pikkuveljeltä 50000 dollarin sijoitusta yritystoimintaan, jota Nicholaksen Annette-vaimo (Miranda Richardson) ei tahdo noin vain niellä, vaan vaatii miestään pysymään tiukkana. Muille lahjoja jatkuvasti jakelevan Nicholaksen on kuitenkin varsin vaikea tylysti kieltäytyä pyynnöstä, mutta sen verran tiukkana hän onnistuu olemaan, että vaatii rahoille vastiketta. Tarjous kuuluukin, että Fredin pitää matkustaa Pohjoisnavalle joulupukin kylään auttelemaan lahjakiireissä ja työllään ansaita pyydetty summa. Nicholas vielä vetoaa nihkeään veljeensä, ettei tämä ole koko elämänsä aikana suostunut vierailemaan joulupukin maailmassa ja vähän vastahakoisesti Fred on pyyntöön myöntymässä.
Pitkälle matkalle pitäisi siis pinkaista ja sitä ennen olisi hyvä laittaa omia asioita järjestykseen, mutta näyttää siltä, että Wanda on saanut tarpeekseen Fredin venkoiluista ja epäluotettavuudesta. Asiaa ei auta, kun yht'äkkiä pitäisi lähteä kauas auttelemaan veljeä, josta ei ole ollut aiemmin mitään puhetta ja viesti onkin siihen suuntaan, ettei tarvitse tulla enää takaisin. Fred ei siis ihan hulppeimmissa tunnelmissa ole lähdössä tienestiään tekemään ja mietteitä synkistää sekin, kun naapuruston vähän vallaton pikkupoika on joutumassa joulua ennen huostaanotetuksi. No, vaikka mieli onkin vähemmän riemukas, niin iltasella Willie-tonttu (John Michael Higgins) hipsii Fredin asuntoon ja kertoo olevansa pukin luottoapuri. Tarjolla olisi porovetoista rekikyytiä kohti pohjoisen pakkasia ja matkaan pitäisi ampaista nopsasti, koska kiireet painavat päälle.
Joulupukilla on nimittäin omiakin huolia ja murheita selviteltävänä, kun koko maailman toiveikkaat lapset odottavat pakettejaan. Valitettavasti toimitusajat ovat paukkumassa ja tehokkuus on niinkin pitkälle kyseenalaistettu, että pukin jouluiseen kylään on lähetetty operaatiota tarkkailemaan Kevin Spaceyn esittämä valvoja. Aikaa aattoon on alle kolme viikkoa ja johtoporras harkitsee koko pohjoisen lahjaoperaation sulkemista ja toiminnan tehokasta ulkoistamista Etelänavalle. Jos ennen aaton lahjajakoa tulee kolme rikettä kirjattavaksi, niin siitä seurauksena olisi potkut joulupukille ja koko tonttuporukalle. Panokset pajan väellä ovat siis kohtalaisen korkealla ja muutenkin jännittynyttä ilmapiiriä tiukentaa paikalle tupsahtava Fred. Nähtäväksi jää, nouseeko kaunainen ja katkerakin menneisyys veljesten välillä uudelleen pintaan vaarantaen perinteisen joulunvieton, vai voidaanko satoja vuosia jatkuneelle perheriidalle vielä tehdä jotakin...?
Itse tykkäilen, kun ainakin alussa yritetään hieman tavanomaisesta poikkeavalla lähestymistavalla kertoa joulupukin syntytarinaa. Sattumalta kotimaassakin samaisena vuonna oli vähän vastaavia ajatuksia siirtymässä elokuvakankaita kohti, koska kaunis ja koskettava Joulutarina ilmestyi myös loppuvuodesta 2007. Ote kotoisessa joulupukkilegendassa oli selkeästi arkisempi ja tavallaan karumpikin, mutta niinpä vain syntyi paljon upeampi ja liikuttavampi joulusatu lumoavine kuvineen. No, tämä ei nyt varsinaisesti ole kotoisen vaihtoehdon kehuskelukirjoitus, mutta olisi kyllä aikomuksena uusia kyseinen teos. Fred Claus kuitenkin melko nopeasti vinksautetaan kulkemaan tavallisemman joulukomedian suuntaan ja pikkuisen tekee mieli murista, kun niissäkin puitteissa vielä livahdetaan siihen jo vähän tylsäksi käyneeseen kuvioon, että joulupukin takaama lahjaisa joulu perinteineen on maailmanlaajuisesti uhattuna. Kenties tarina eripuraisesta ja erikoisestakin veljeskaksikosta olisi voinut vähän kekseliäämpiäkin reittejä loppuaan etsiä?
Tarinassa toki väännetään veljesten menneiden ja nykyisten kaunojen parissa ja tulehtuneet välit tulevat entistä näkyvämmin esille, kun myös vanhemmat saadaan jouluiselle vierailulle. Välillä tunteet kuumenevat siihen pisteeseen, että pitää käydä kirjaimellisesti käsiksi ja kovemmat otteet koetaan tarpeellisiksi. Sivusta perheen yhteisiä hetkiä seurailevan onkin helppo huomata, että Fredin välit lähisukulaisiinsa ovat lähempänä jäätävää kuin lämpöistä, eikä vika välttämättä ole ihan pelkästään hänessä, vaan tuntuu se väheksyminen ja naljailu muultakin porukalta sujuvan. Fred vaikuttaakin viihtyvän paremmin Willien seurassa kuin perheensä parissa, mutta elokuva tarjoaa kuitenkin lopulta porukalle yhteisen ison haasteen ja kysymyksen, että olisikohan pyrkimys sopuisaan yhteiseloon ja iloon sittenkin parempi valinta kuin iankaikkinen vihanpito. Veljesten välistä kateutta ja katkeruutta yritetään avata muutenkin, kun mukaan tuodaan tällaisista tunteista kärsivien tukiryhmä, jossa esimerkiksi Frank Stallone, Stephen Baldwin ja Roger Clinton tilittelevät, miltä tuntuu elää tunnetun veljen varjossa. Idea on noin nopsasti mietittynä ihan hauska, mutta eipä lopulta mitään sen merkityksellisempää tai oikeastaan edes erityisen hymyilyttävää lisää tuo mukaan menoon.
Enpä elokuvaa katseluvalikoimaan napannut jouluisen ja komediallisen perheväännön takia, vaan lähinnä vetonaulana toimi Vince Vaughn, josta yleensä tykkäilen. Kyllähän heti huomaa, että edelleen sanailu kaverilta sujuu, mutta juttuja on ymmärrettävästi jouduttu siistimään, eikä hepulle tyypillisempää härskiä suunsoittoa paljoakaan ilmene, mitä nyt pikkutuhmasti vihjailevaa vitsailua parissa paikassa. Enimmäkseen Vaughn kiltimmän luokan ärähtelyä pääsee harrastelemaan, kun hermot menevät vaikkapa yksipuoliseen tonttumusiikkiin tai veljen kanssa alkaa olla kärsivällisyys lopuillaan. Tonttuverstaan sääntöjä hän ei tietenkään niin vain ole nielemässä, ja pääseekin villitsemään massoja reippaaseen tanssahteluun ja muutenkin kurittomaan käytökseen. Valitettavasti sinänsä sekasortoinen ja vauhdikas ilonpito ei lopulta ruudun toisella puolella täysillä tempaa mukaansa. Vaikuttaa myös siltä, että vaikka yhteyttä ja ymmärrystä kaiken melskeen ja kinastelun jälkeen haetaan Fredin ja muun väen välille, niin tavallaan puolimatkaan jäädään, eikä tunteilu juurikaan tunnu.
Tonttujen työpajassa on toki muutakin meneillään kuin vain Fredin kamppailua ja jäynäilyä, sillä maailman lapset tosiaan odottavat aina vain kasvavaa lahjaröykkiötään. Elokuvassa hieman piikitelläänkin joulun hengen ja odotusten muuttumiselle, kun pienet pyynnöt ja kauniit ajatukset ovat riistäytyneet suureksi tavarajuhlaksi. Tarinassa ei kuitenkaan ihan ymmärrettävistä syistä tahdota lähteä tästä puolesta kovin pistävää huumoria vääntämään, sillä saattaisi olla pikkuisen hankaluuksia yrittää innostaa yleisöä mukaan lopun lahjajakoon. Fredin ahdistus kiltteihin ja tuhmiin lapsiin jakoa vastaan on myös ainakin omissa silmissä pieni pilkahdus omaperäisyyden suuntaan. Noin päältä päin vilkaisten tonttuverstaassa kyllä riittää väriä, liikettä ja ääntä, eli eläväinen ympäristö siitä on saatu lavastettua, mutta enpä nyt pysty väittämään, että lopputulos hirmuisesti edukseen muista vastaavista erottuisi. Onhan näitä tonttupaljouden mahdollistamia rullaavaisia lahjalinjastoja tullut jokunen elokuvamaailman puolella nähtyä...
Juuri lahja-aherruksen ympärille on helppoa ne huolet ja haasteet vääntää konkreettisempaan muotoon ja niinpä viimeisellä kolmanneksella nähdään odotettu yritys pelastaa miltei toivoton tilanne, johon tietysti eräänlainen jouluinen ihmekin sopii sovitella. Tarkoittaa käytännössä sitä, että on pakko iskeä päälle kirjaimellinen hulivilivaihde ja liidetään ympäri maailmaa kilpaa nousevaa aurinkoa vastaan. Rankka kiertue viekin fyysisesti äärirajoille porojen pinkoessa parhaansa mukaan taivaan teitä ja voipi odottamattomia vaikeuksiakin eteen eksyä... Katsomoon tykitelläänkin vajaan minuutin aikana varmaan noin 20 kappaletta hätäisiä välähdyksiä maailman tunnetuista kaupungeista sekä maamerkeistä. Kiirettä ja huimaa viiletystä toki korostellaan, mutta minusta siinä tulee sekaiseen säntäilyyn tuhrittua mahdollisuus hieman kauniimpaan jaksoon, kun luulisin, että hoppu ja hätä olisi varmaan vähemmälläkin välittynyt.
Mielestäni potentiaalia olisi siis monessakin mielessä ollut parempaan joulukomediaan, mutta en missään tapauksessa tahdo elokuvaa lajityypin surkeimpien tapausten seuraan viskaista. Itsekin on tässä muutaman vuoden sisällä tullut vilkaistua paljon pahempaakin äklötystä. Esimerkiksi Tim Allenin tähdittämät tekeleet The Santa Clause 2 ja The Santa Clause 3: The Escape Clause kuuluvat mielestäni pukkipulmailun ja -pöllöilyn rasittavampaan laatuluokkaan. Vaughn taas jatkoi seuraavanakin vuonna joulukomedian parissa, mutta Four Christmases olikin jo selkeästi tympivämpää yritelmää ja vahvistelee omalla kohdalla vaikutelmaa siitä, ettei päätön muksauttelu, möykkä ja huonot vitsit ole paras yhdistelmä hyvälle jouluelokuvalle. Perheen hieman heikoista väleistä ja jouluisesta kilvoittelusta on myös saatu kamalaa komediaa aikaiseksi, kuten vaikka Christmas with the Kranks ja Deck the Halls hyvin osoittavat. Eihän näiden surkeus tarkoita, että Fred Claus olisi merkkiteos lajissaan, mutta kyllähän sen kohtalaisen kivuttomasti asemoi alempaan keskisarjaan ja sitä uskaltaa suositellakin.
Varsinaisella elokuvalla on mittaa levyllä noin 111 minuuttia, mutta tämä ei täyttä totuutta kestosta kerro, sillä lopputekstit laitetaan rullaamaan jo 103 minuutin kohdilla, eli en menisi siksi miksikään ylipitkäksi esitykseksi tuomitsemaan. Lisukkeista löytyvä poistettujen sekä pidennettyjen kohtausten valikoima taas todistelee, että karsintaakin on harrasteltu, eikä ihan kaikkea kivaa sentään ole sullottu mukaan. Näitä pätkiä löytyy 13 kappaletta, joille kertyy yhteiskestoa sellaiset 26 minuuttia, eli lisäkatseltavaa kyllä riittää, jos elokuvan jälkeen jää vielä nälkää pöhkölle jouluhassuttelulle. Itse vilkaisin nämä ihan mielenkiinnosta ja vaikka sillä osastolla pääasiassa tuntuukin olevan turhahkoakin tavaraa, jonka oikea paikka on poistojen kelassa, niin löytääpä parempaakin juttua, jonka olettaisin karsiintuneen lähinnä aikasyistä.
Jos lähdetään poistettujen pakettia järjestyksessä purkamaan, niin ensimmäisenä esitellään nuoren Nicholaksen joululaulukuoro, mikä lisää pienen palan jouluperinteiden legendaan sekä samalla kasvattaa katkeruutta veljesten välillä. Nuoruutta ei sen enempää kuitenkaan kuviteta, vaan seuraavana on vuorossa pukkitakaa-ajo tappeluineen pitkitettynä. Samoin saadaan saapumiskamppailu pukin henkivartijoiden kanssa venäytettynä. Myöhemmin löytyy vielä Fredin sekä samaisen kolmikon toinen kamppailu mittavampana ja vartijoiden osallistuminen lumisotaan. Jokainen näistä poistoista sekä nipsauksista on mielestäni ihan hyvä ratkaisu, koska ei tuo muksautteluhomma elokuvassa erityisen huvittavaa ole, ja etenkin apuriosasto menee liikaa noloilun puolelle. Minulle ei oikein näissä jouluelokuvayhteyksissä ole täysin auennut tällaisen nössähtävän huumoriväkivallan hauskuus. Voipi olla, että pipo kiristää, kun tuntuu siltä, ettei estoton piekseminen joulupukin lämminhenkiseen yhteisöön ihan saumatta sovi, mutta ehkäpä en lähde asiasta sen suuremmin mieltäni pahoittamaan ja paasaamaan. Valikoimassa on myös pidennettynä ensimmäinen ilta Willien kodikkaassa mökkerössä. Mielestäni elokuvassa Fredin ja Willien ystävystyminen jätetään vähän puolitiehen, mutta hieman epäilen, auttaisivatko nämä hienoisesti naljailevat lisähetkoset hirmuisesti. Samaan sarjaan menee mielestäni poistettu pätkä, jossa Fred selittelee kaverinsa kompurointia tanssiharjoitusten jälkeen.
Minuuttimitaltaan pisin poisto on perehdytyspäivä ja kierros tonttuverstaaseen, jossa jatketaan töiden merkeissä. Varsinaiseen elokuvaan verrattaessa nähdään toimintaa monipuolisemmin ja Fred saa kokeilla muitakin puuhia ja siinä sivussa miekkosen laiskempi sekä velmumpi puoli pääsee paremmin esille. Ymmärrän kyllä, jos kestoa on tahdottu typistää, mutta tästä osiosta olisi puolestani vähän saanut elokuvaan päätyä, sillä siinä on kivasti visuaalista vaihtelua ja muutenkin availee joulumaailmaa menoineen enemmän. Toinen merkittävimpiin tiivistyksiin kuuluva jakso on seuraavana nähtävä sukulaispäivällistä edeltävä neuvottelu, jossa käydään kovaa vääntöä ja esille tulee, etteivät vuosikymmenetkään ole niitä vanhoja kiistoja hautailleet. Myös tukiryhmän kokoontumista nähdään enemmän erilaisten harjoitusten ja jumppailun kautta, mutta tätä tavaraa ei oikein osaa elokuvaan kaipailla lainkaan lisää. Valikoiman turhanpäiväisempään puoliskoon kuuluu mielestäni kolme lyhyttä vaihtoehtoista esittelyä musiikkia tonttuverstaassa soittelevalle DJ Donnielle.
Kaipa tässä kaikki selittelyt suuntaan ja toiseen summaillessa pääsen siihen, että Fred Claus on sarjassaan menettelevää ja hetkittäin hymyilyttävääkin huvittelua. Pari vuotta sitten katsomani animaatio Arthur Christmas on mielestäni kekseliäämpi ja riemukkaampi tapaus, jos miettii tarinaa joulupukin valtavasta varjosta esiin ponnistamisen kannalta, mutta eihän Fred Claus noin yleisesti siihen kovin hyvin vertaudu, vaan minusta painii enemmän samassa sarjassa kuin aiemmin tekstissä mainitsemani vähän revitteleväisemmät joulukomediat. Niiden joukossa se tosiaan pärjää kohtalaisesti, eikä käy samalla tavalla rasittavaksi tai vastenmieliseksi kuin moni mainituista. Onhan mukana vähän väkinäistä pahistelua, kun vanhoja kaunoja yritetään herätellä henkiin ja öinen sabotööri hääräilee hämärähommissaan, mutta onneksi voinee sanoa, ettei tätä lähdetä ihan tylsimmän kautta ratkomaan.
Kokonaisuuteen on kieltämättä tahdottu ahtaa monenmoista, kun löytyy perhedraamaa, ujostelevan orastelevaa romanssia, tukiryhmätouhua, ilkeilyä, joulupelastusta hirmuisella vauhdilla ja tietysti runsain mitoin laadultaan vaihtelevaa hassuttelua. Ei näistä sinänsä isoa ähkyä kärsittäväkseen saa, mutta yhteensovittelu ei noin vain sujukaan ja elokuva käy väkisinkin tökkimään moneenkin otteeseen. Poistettuja kohtauksia silmäillessä kyllä tuli mietittyä, että ehkä sieltä olisi tosiaan voinut pari palaa sisällyttää mukaan, koska tietyt tärkeät tyypitkin jäävät vähän etäisiksi, eikä Fred Claus siten herkemmillä hetkillään erityisesti loista tai lämmitä. Ajoittain kuitenkin saadaan aikaiseksi sitä hupaisaakin menoa ja lisäksi yksittäisiä kauniita hetkiä sekä kuvia, kuten kaiken kiireen jälkeen seuraava yhteinen hiljentyminen ja ilo. Tuskinpa tätä tarvitsee lähteä tunkemaan jouluklassikoiden joukkoon, mutta ihan kivoihin kertakatseltaviin kelvannee.
Fred Claus (2007) (IMDB)
Elokuva sai vähän epätodennäköisen pikauusinnan, kun kiinnosti kuulla ohjaaja David Dobkinin kommentteja, ja niistä näpyttelin tuollaisen taustakatsauksen:
Trivianurkkaus 23: Fred Claus
Kyllä nyt voi joulua fiilistellä. :) Tykkäsin tästä elokuvasta, vaikka kevyehkö oli, mutta kyllä menee.
VastaaPoistaToivottavasti katseltavaksi eksyy jokunen vähän tunnelmoivampi jouluelokuva tänäkin vuonna. Eiköhän tämä kuitenkin ollut ihan kelvollinen kevyt alkunytkäys kaudelle. :)
Poista