Juttu vaatii ensin pientä pohjistelua, eli alkuun saadaan nopea vilkaisu aikaan, jolloin Boyd oli vielä joulupukkiin uskova pieni poika aattoyönä uteliaana ja malttamattomana hipsimässä lahjojaan ennakkotarkastamaan. No, Mitch-isä (Robin Williams) taas oli päättänyt samaisena iltana ryypiskellä kunnolla, ja päätyi paasaamaan pojalleen tuiman tujauksen elämän valikoituja faktoja, joista ei välttämättä niitä mukavimpia joulumuistoja muodostunut. Siitä hypätään aikaan, jolloin Boydilla (Joel McHale) onkin jo oma perhe, eikä hän tahdo ikinä tehdä vastaavaa tylyä temppua lapsilleen, vaan jouluilu menee monessa mielessä ennemmin yliyrittämisen puolelle. Lapsista Vera (Bebe Wood) jo kyseenalaistaa joulupukin, mutta nuoremmalla Douglas-pojalla (Pierce Gagnon) on ainakin ripaus uskoa jäljellä. Meneillään on historian lämpimin vuosi, mikä tarkoittaa, että tekolunta tarvitaan jouluisen ulkokuoren luomiseksi, mutta se ei ole Boydin huolista suurimpia. Illalla hän tilitteleekin vaimolleen Luannille (Lauren Graham), että mitenköhän monta aidosti taianomaista ja jännittävää joulua kuusivuotiaalla pojalla mahtaa olla enää edessä...?
Muiden murheiden lisäksi Boydin vähän etääntynyt nuorempi veli Nelson (Clark Duke) soittelee ja kertoo, että on tavallaan saanut lapsen ja tahtoisi järjestää hänelle ristiäiset. Taitaa olla juuri tarkoituksella päiväksi valittuna jouluaatto, mikä ei lainkaan miellytä Boydia, koska käytännössä pitäisi viettää joulua vanhempien luona, eivätkä huonot välit isään ole ilmeisestikään lainkaan tervehtyneet. Vaikeahan kutsusta kuitenkin on kieltäytyä, eli siitäpä vain suunnitelmia muuttelemaan... Mitchin kotona käydään Donna-vaimon (Candice Bergen) kanssa sävyltään vähän vastaavaa keskustelua, eli eipä tämä järjestely isääkään innosta, kun vaatelias poika perheineen tunkee nurkkiin rajoittamaan omaa paheellista elämää. Kummaltakin puolelta löytyy siis vastustusta, mutta Nelson ilmeisesti tahtoo koko perheen samaan pöytään pitkästä aikaa joulua viettämään, eli lumeton suurkaupunki jääköön taakse ja auto kohti talvisempaa Wisconsinia. Mielialaa piristämään Boyd onnistuu vielä matkalla hurjastelemaan itselleen ennakkojoululahjaksi 450 dollarin ylinopeussakon, ja siitä on hyvä jatkaa kohti tulevia taistoja.
Ilta ehtii hämärtymään ennen kuin vanhempien luo päästään ja suunnilleen samalla sekunnilla sekoilu alkaa, kun Boyd onnistuu tuikkaamaan lahkeensa liekkeihin. Isä sentään sammuttelee housut, mutta muuten tunnelma ei erityisen ystävällinen ole, vaan ennen niitä kunnon kärhämiä pitäisi siellä kirkossakin käväistä, jossa myös hieman kiusaantuneina ja hölmistyneinä istuskellaan kuuntelemassa Nelsonin juttuja. Lapsi ei nimittäin ole ihan perinteisimmässä mielessä Nelsonin ja kaverin tilannetajukin taitaa pikkuisen tökkiä, mutta koko porukka selviää sentään yhteiselle aattoillalliselle, joten piikittely voikin kunnolla alkaa. Ainakin osalla tuntuu olevan tarvetta päästä vähän sanallisia kirveitä kokeilemaan ja Boydin käsitys pahasta virheestä vain vahvistuu. Luann kuitenkin vetoaa häneen, että lapset viihtyvät mainiosti muun perheen seurassa, eikä Mitch ole pienemmille lainkaan niin ilkeilevä, joten olisi syytä yrittää sinnitellä näiden parin päivän läpi.
Nihkein mielin Boyd suostuu ensimmäisten kolhujen jälkeen jäämään saman katon alle, mutta vielä olisi luvassa paljonkin siedettävää. Douglasin joulupukkiusko joutuu kovalle koetukselle, kun vanhemmat leikkikaverit vähän kertoilevat juttuja, eivätkä muutenkaan ole jouluilusta niin viehättyneitä. Aattoillan lähestyessä jo yötä tajuaa Boyd yht'äkkiä, että Douglasin lahja on unohtunut kauas kotiin ja se viimeistään veisi pojan jouluilot tiehensä. Kömmähdyksestä kuuleva Mitch melkeinpä ilkkuen huutelee pojalleen kehnohkoja korvike-ehdotuksiaan ja siinäpä alkaa olla jo nujakointikin lähellä. Ehkäpä tämä pilkkaaminen osaltaan nostelee Boydin sisua, sillä hän tahtoo lähteä väsyneenä ajamaan pitkää matkaa noutaakseen paketin pojalleen. Luann ei ole lainkaan ilahtunut ajatuksesta huristella kahdeksan tuntia pimeillä talvisilla teillä ja vieläpä puoliunisena. Boyd kuitenkin on päätöksensä tehnyt ja lähtee reissuun, mutta koko yritys on kaatua autohuolien takia heti alkuunsa. Aivan niin tökerösti ei seikkailu tietenkään seisahda, sillä Mitch tulee auttelemaan poikaansa ja lupaa kyydittää tämän perille saakka. Vaikuttaakin siltä, että jo ennakkoon pitkästä ja uuvuttavasta yöstä tulee kummallekin aiottuakin raskaampi ajelu. Mennäänkö kohti lopullista välirikkoa, vai löytääkö kaksikko juttuihinsa lopulta jonkinlaista sopuisampaa sävyä...?
Mitään suuria yllätyksiä ei tämä epätoivottu yhteinen taival oikeastaan tuo katsojan iloksi, mutta lähtee varsin nopsaan toteuttelemaan ensimmäisten kohtausten kohottelemia ennakkopelkoja. Matkasta ei todellakaan ole mukavinta katselukokemusta tahdottu tehdä, mutta jos hyviä puolia miettii, niin voisi mainita, ettei se noin minuuteissa mitattuna ole ylitsepääsemättömän pitkä, siinäpä se suurin plussa jo taisikin tulla. Elokuva kaikkiaan kestää siis 78 minuuttia, josta vielä melkein kahdeksan kulutetaan lopputeksteihin, eli suorastaan lyhyt rykäisy tämä räyhäys lopulta on. Siitäkin huolimatta kävi kertaan jos toiseenkin mielessä ennenaikainen keskeyttäminen, mutta niinpä vain sinnikkäästi silmäilin loppuun saakka. Uurastuksesta tosin sai palkkioksi lähinnä vaivaantuneisuutta sekä pahaa mieltä, eli niinkin onnistunut jouluelokuva A Merry Christmas Miracle omalla kohdalla oli.
Ylenpalttista pirteää jouluisuutta on ilmeisesti tietoisestikin lähdetty karttelemaan, mikä näkyy jo ennen Boydin perheen saapumista, kun pukkinukkea hutkitaan sekä piestään armotta ja muutenkin pidetään yllä ankeahkon äreää ja naljailevaa tunnelmaa. Vaikutelmaa vahvistelee osaltaan visuaalinen ilmekin, eli väripaletti on sävyltään tummempaan suuntaan, havaittavissa on tietynlaista koruttomuutta ja yleisestikin ahtaan televisioelokuvamaista kuvaa tahdotaan esitellä. Vaikka välillä jokunen kaunis ja kiltti sananenkin saadaan sujautettua sekaan, niin mielestäni elokuva ei missään vaiheessa ikävää ilmapiiriään pysty karistamaan. Tarjolla olisi huutoa ja rähinää plus ilkeilevää piikittelyä ja jos sekään ei riitä, niin kaupanpäälliseksi voipi saada vielä satunnaista hutkimistakin. Näiden turhankin tarmokas toisto takaa, ettei jokunen tönkkö ja typerä väärinkäsitys tai muu kommellus perusvirettä juuri pirteämpään suuntaan onnistu kampeamaan.
Jos joku tästä innostuu, että kyseessä olisi antijouluinen reippaasti rienaava rykäisy, niin väitän, ettei kyseessä todellakaan ole mikään Bad Santa, joka taas on paikoin hyvinkin riehakas ja riemukaskin omanlaisensa vipeltäjä, eli ehkei toheloinnista tykkäämättömyys ihan ainoastaan katsojan pipokireydestä johdu. Kaipa tässä on tahdottu tehdä tavallista uskaliaampi rosoinen joulukomedia, mutta sanoisin, että kykyjen sekä uskalluksen puute jättää koko homman siinä mielessä pahasti puolimatkaan luoden lähinnä tympeää tolloilua. Kyllähän pulloa kallistellaan, kompuroidaan kännissä, horkkainen joulupukki lorottelee menemään ja sitä rataa, mutta kaikkiaan sikailukin on vähän niin ja näin pikkutuhmasti huiskittua satunnaista sekoilua, josta lähinnä väkinäisyyttä välittyy, enkä oikein usko, että tumman huumorin ystävät väsynyttä hoopoilua kovin korkealle arvostaisivat. Kielenkäyttö kuitenkin on semikarkeaa ja vihjailevaa, joten voipi olla, että siinä suhteessa kotoinen seitsemän vuoden ikäsuositus on hieman alhainen ja muutenkin elokuva on teemoiltaan sekä hahmoiltaan siihen suuntaan, että vähän epäilen osuvuutta perheen pienimmille. Enpä siis lähtisi tästä ainakaan mitään koko perheen yhteistä iloista jouluelokuvakokemusta kokeilemaan...
Mitchin osassa känkkäränkköivä Robin Williams ei ehtinyt elokuvan ensi-iltaa nähdä, sillä hän menehtyi vuoden 2014 elokuussa ja loppuvuodesta ilmestynyt A Merry Christmas Miracle onkin siten ensimmäinen hänen kuolemansa jälkeen tupsahtanut teos. Väittäisin, ettei Williams ole lainkaan parhaimmillaan ilkeilyssään tai naama väärällään karjuessaan, ja vaikka en miehen isoimpiin ihailijoihin ole missään vaiheessa lukeutunut, niin tuntuu ikävältä, että leppoisana ja hauskana maailman elokuvayleisöille tutuksi tullut kaveri joutuu jättämään jäähyväisiä näinkin ankeissa merkeissä. Hiukan mietityttää, että onkohan tämän takia elokuvaa lähdetty leikkaamaan uuteen muotoon, koska IMDB ilmoittaa kestoksi 88 minuuttia ja lisäksi samaisen sivuston triviaosastolla tiedotetaan, että Williamsin kunnioitukseksi olisi editoitu, mutta eipä sen tarkemmin kerrota, mitä muutoksia olisi tehty. Minua ei pahemmin haittaa, jos onkin päätetty lyhentää, sillä tosiaan nykymitassakin on jo purtavaa ja voisin arvailla, että kenties jotakin Mitchin kiukkuilua tai karkeuksia olisi siistitty? Kaipa näitä yksityiskohtia voisi yrittää nuuskia jostakin, mutta syystä ja toisesta ei kiinnosta kovinkaan paljoa asiaan perehtyä.
Niinpä tämä talvinen tuskien taival onkin enimmäkseen kohtalaisen kamalaa katseltavaa, eikä voi sanoa, että vain pari pientä juttua pitäisi korjata, vaan on helpompi heittää koko haiseva kasa sitä itseään roskiin. Matkalla muistellaan raivolla vanhoja kaunoja ja siihen vielä itsesäälittelyt päälle, jolloin sohvanököttäjän tolkuton piina vain pitkittyy. Tiedetään, tiedetään, kyllä sieltä vielä se hilpeä ihme on tulossa, kun kaikki lopulta ymmärtävät ja hyväksyvät toistensa nurjat puolet. Minusta sitä ennen joutuu kuitenkin kärsimään kohtuuttoman kauan, eikä loppulässytyksillä ole paljoakaan pelastettavissa, koska samat tyypit ovat hätäsuunnitelmineen ja muine sekalaisine töppäyksineen sen verran häikäilemättömiä ja häijyjäkin, että on pikkuisen liikaa pyydetty, jos paria minuuttia myöhemmin pitäisi katsomon puolella kyynelehtiä lämpöistä jouluihmettä. Sinänsä sanoma anteeksiannosta ja virheiden myöntämisestä on ihan hyvä, mutta liian moni juttu on yksinkertaisesti pahasti pielessä ja koko homma tökkii siinä määrin, ettei parin hetkosen hymistelyillä koskettavaa joulutaikaa ruudulle tekaista.
Nimi tosiaan lupailee kyllä sitä iloista ihmettä, joka jouluiseen aikaan mainiosti sopisikin, mutta suoraan sanottuna tämä lopulta lämminhenkisyyttäkin tavoitteleva tekele on sarjassaan intoa ja iloa vailla ankeasti eteenpäin tumpeloiva irvikuva, josta sitä yhtäkin onnellista hymyä saa etsimällä etsiä, eikä edes joulun ihme suostu sitä kaikenlaista kärsineelle katsojalle suomaan. Onhan se selvää, etteivät kaikki voi viettää pelkän ilon ja onnen kyllästämiä kiiltokuvajouluja, mutta tällä teoksella ei valitettavasti tunnu olevan mitään kunnollista potentiaalia lähteä yhdistelemään rosoa lämpöön ja siten koskettavaa kokonaisuutta luomaan. Menneiden virheiden kohtaaminen, myöntäminen ja anteeksianto käydään ikävä kyllä hyvin pintapuolisesti ja kaavamaisen pakollisesti läpi, eikä siis ole ihmeistä suurimpia, kun eivät kyyneleet valtoimenaan virtaile. Jos tahtoisi lähteä tunteita sanoiksi laittamaan, niin jälkeen jää ennemmin jokseenkin vaivaantunut olo nolosta sekä kehnosta onnellisen lopun yrityksestä ja rasittunut mieli elokuvan yleisestä kurjuudesta lukuisine epähauskoine elämöinteineen. Surkeita jouluelokuvia on tullut niin monta nähtyä, etten nyt uskalla väittää, että A Merry Christmas Miracle olisi selkeä pohjanoteeraus, mutta liioittelematta menee viiden kamalimman joukkoon, enkä sitä tahtoisi kenenkään pakettiin sujauttaa. Lopputekstien jälkeen saadaan vielä yllätyksenä ylimääräinen turaus vastenmielistä mölinää ja sen perään on kehdattu laittaa muistolause menehtyneelle Williamsille. Oikeastaan melkoisen osuvasti tämä tökerö ele summaa sekä kruunaa kamalan kokonaisuuden ja varmistelee katsojaparalle pahan mielen. Hou-hou-hou tai ehkäpä ennemmin hyi-hyi-hyi-yökötys...
A Merry Christmas Miracle (2014) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti