Cutest Kittens (Eläinlapset - suloiset kissanpennut)

Vaihteeksi hieman herttaisempiin tunnelmiin seuraamaan pikkuisten kissanpentujen elämää. Pituutta tällä dokumentilla on noin 53 minuuttia ja se ilmestyi muutama vuosi sitten, eli vuonna 2008. Ohjauksesta ja tuotannosta vastaa Greg Grainger.

Dokumentti alkaa varsin tyypilliseen tapaan, kun kerrotaan vähän kissojen sekä ihmisten noin 4000 vuoden yhteiselon historiasta sekä siitä, miten kissat ovat käytännössä levinneet koko maailmaan. No, nopeasti kuitenkin siirrytään tarkkailemaan pienten pentujen ensihetkiä synnytyksen kautta. Sen jälkeen täysin emostaan riippuvaisten ja sokeiden alle kymmenen päivän ikäisten pentujen elämää.

Tahti on paikoitellen melko kiireinen, sillä kestoa ei tosiaan ole tuntiakaan. Läpi käydään pikaisesti tunnettuja kissarotuja, metsästysvaistoa, kissojen monipuolista tunne-elämää, koulutusta erilaisiin kuvauksiin sekä temppuihin, näyttelykissoja, varsin pitkälle vietyä hemmottelua, lemmikkihäitä ja vähän muutakin siinä väleissä. Kissojen lisäksi nähdään vähän muitakin vipeltäjiä.

Ei minulla ole suurempia valituksia noista aihevalinnoista. No, sen kotieläinten tunne-elämää enemmän valottaneen tyypin jutut eivät täysin mene läpi ilman parempaa aiheeseen perehtymistä. Näyttelytoiminta ei hirveästi saa minulta kannatusta, mutta se osio jää tässä dokumentissa melko lyhyeksi. Ajatus lemmikkihäistä taas on lähinnä huvittava.

Ehkäpä dokumentin koskettavin osuus käsittelee Froggy-nimistä pientä pentua, joka syntyi invalidina ilman kykyä käyttää juurikaan takajalkojaan. Lopetusta suositeltiin, mutta omistajalla ei ollut sydäntä sellaiseen päätökseen. Froggy kuitenkin oppi nopeasti liikkumaan ketterästi etujalkojensa avulla eläen varsin täyttä kissanpennun elämää. Sittemmin Froggy pääsi kuntoutukseen, joka on auttanut takajalkojen suhteen. Kyllähän tällaisia positiivisia tarinoita katsellessa aina pari kyyneltä pääsee vierähtämään.

 

Vähän aikaa sitten oli kotimaan uutisissakin juttua japanilaisesta tutkimuksesta sekä kolme vuotta aiemmin Yhdysvalloissa tehdystä tutkimuksesta, joissa kummassakin havaittiin positiivisia vaikutuksia söpöjen eläinlasten katselusta:

"Harvardin yliopiston tekemässä tutkimuksessa on selvinnyt, että koehenkilöt suoriutuivat motorisista toiminnoista paremmin sen jälkeen, kun he olivat katsoneet kuvia koiran- ja kissanpennuista.

Hiroshiman yliopistossa taasen valmistui juuri tuore tutkimus, jossa osoitettiin, että koehenkilöt suoriutuivat myös muunlaisista työtehtävistä tehokkaammin, kun he olivat katsoneet ensiksi söpöjä kuvia eläinvauvoista.

- Kun ihminen näkee kuvan jostain todella söpöstä, se aktivoi aivoissa idean jostain herkästä ja särkyvästä, jostain arvokkaasta, josta pitää pitää hyvää huolta, Harvardin yliopiston tutkimuksen johtaja Gary Sherman kertoo.

- Suloisia kuvia voi käyttää tunteiden herättelyyn, joka puolestaan parantaa huolellisuutta tietyissä tilanteissa, esimerkiksi ajaessa tai toimistotyössä, Hiroshiman yliopiston tutkimuksessa kerrotaan."

Näiden yllättävien kuvien katselu lisää työtehoa

Artikkelit:

The Power of Kawaii: Viewing Cute Images Promotes a Careful Behavior and Narrows Attentional Focus

Viewing cute images increases behavioral carefulness

Heh, tiedä sitten, miten hyvin ajatusta voi soveltaa tällaisen dokumentin katselemiseen, mutta omaa tilaa tarkkailemalla ennen sekä jälkeen katselun, voinee sanoa, että ainakin mielialaan tällaisen katseleminen vaikuttaa äärimmäisen positiivisesti. Tuskinpa söpöjen kissavideoiden tai -kuvien katselemisesta haittaakaan on, joten sellaista harrastusta on helppo suositella muillekin...

Mitä tulee söpöihin kuviin, niin kyllä niitä tässä dokumentissa riittää ihan mukavasti. Kissoja huonekalujen alla, vaatteiden seassa, kiipeilemässä, leikkimässä, kylpemässä... Kuvaus ei kuitenkaan mielestäni ole aivan parhaalla mahdollisella tasolla, vaan on paikoitellen turhan heiluvaa ja epätarkkaa. Ei tämä kuitenkaan hirveästi katselunautintoa vähennä. Toisaalta kertojana toimivan Lizzy Lovetten innostunut ääni taas korostaa yleistä söpöyttä entisestään.

Kuten ehkä saattoi etukäteen arvailla, niin aivan loistavasti tällainen toimii, ainakin mitä tulee mielialan kohottamiseen. Ainakin kissoista pitävien olettaisi viettävän mukavia hetkiä dokumentin parissa, mutta en näe syytä, mikseivät muutkin. En itsekään ole erityisesti kissaihminen, mutta siitä huolimatta aika kului varsin mukavissa merkeissä.

Tuli katseltua Pan Visionin julkaisema DVD. Samasta Eläinlapset-sarjasta löytyvät myös osat Herttaiset koiranpennut ja Verrattomat varsat. Ne tuli myös hankittua samalla, koska söpöily on tervetullutta ja eräs verkkokauppa niitä tälläkin hetkellä poistomyynnissä tarjoaa alle parin euron kappalehintaan. Eläinlapset-sarja saattaisi olla myös yksi hyvä joululahjaidea, varsinkin nuoremmille.

 Jos kissakiintiö ei ole vielä täynnä, niin toinen toistaan ihastuttavampia kissakuviahan on verkko täynnä. Tätä dokumenttia en onnistunut löytämään YouTubesta, mutta hyvin samankaltainen tapaus kyllä löytyy, eli Animal Planetin Too Cute!: Kittens. Sen parissa söpöilyä kaipaava viettää myös mukavia tuokioita.

Crocodile Dundee in Los Angeles (Crocodile Dundee Los Angelesissa)

Toisen osan jälkeen saatiin odotella reilut kymmenen vuotta ennen kuin tämäkin Crocodile Dundee -elokuvasarja lopulta päivittyi trilogiaksi. Ohjaajaksi päätyi Simon Wincer, joka oli tehnyt jo aiemmin yhteistyötä Paul Hoganin kanssa elokuvassa Lightning Jack. Tällä kertaa Hogan on kynäillyt elokuvan yksin ja toimii myös yhtenä tuottajana. Tuottajien joukossa ovat myös Lance Hool ja hänen veljensä Conrad Hool. Kumpikin oli viisi vuotta aiemmin tuottamassa Hoganin elokuvaa Flipper. Varsinkin ensin mainittu on jäänyt parhaiten mieleen tuottamistaan ja ohjaamistaan melko kovistakin 1980-luvun toimintaelokuvista. Omina suosikkeina yhteistyöt Chuck Norrisin kanssa, mutta ei niistä nyt enempää tässä yhteydessä. Musiikista vastaa Basil Poledouris, joka kuuluu suosikkisäveltäjiin, mutta tästä ei kuitenkaan korviin tarttunut mitään erityisen hienoa valitettavasti.

Michael ja Sue (Paul Hogan ja Linda Kozlowski) jatkavat elämäänsä noin 20 asukkaan pikkukylässä Australian takamailla. Perhe on kuitenkin kasvanut yhdellä hengellä, kun pari on saanut pojan. Sue saa houkuttelevan työtarjouksen eräältä Los Angelesissa toimivalta sanomalehdeltä. Michael on myös kohtalaisen halukas vaihtamaan hetkeksi maisemia. Poika saa nähdä vähän muutakin maailmaa, ja pääseepähän itsekin vaihteeksi takaisin Yhdysvaltoihin.

Poika päätyy paikalliseen kouluun, äiti aloittaa uudessa työpaikassa ja isä keskittyy lähinnä erilaisten häiriöiden aiheuttamiseen. Pian paljastuu, että Suen edeltäjälle sattui jotakin kohtalaisen hämärissä olosuhteissa hänen tutkiessaan erään pienen elokuvastudion asioita. Sue jatkaa saman jutun parissa työskentelyä. Studio on tuottamassa kolmatta osaa Lethal Agent -elokuvasarjalleen, jonka pari edellistäkin osaa ovat olleet menestykseltään surkeita ja taloudellisia tappioita. Siitä huolimatta rahoitusta tuntuu edelleen löytyvän ja intoa neljännenkin osan tekemiseen (heh). Sue päättää selvittää, että miksi näin.

Tavallaan kolmas osa sijoittuu jonnekin ensimmäisen (Crocodile Dundee) ja toisen (Crocodile Dundee II) välimaastoon, mitä tulee tarinapuoleen. Mukana toki on jälleen vähän rikosten selvittelemistä ja toimintajuttua, mutta tässä tapauksessa tämä osuus jää pitkälti Suen selviteltäväksi. Vasta noin viimeisten 20 minuutin aikana Dundee harhailee mukaan tähän kuvioon. Joka tapauksessa kyseessä on vain sivujuoni, ja hyvä niin, ettei koeta toisen osan jokseenkin masentavaa kohtaloa.

Palataan siis pitkälti ensimmäisestä osasta tutulle perseilylinjalle. Dundeella ei oikein ole mitään kovin järjellistä tehtävää, joten hän lähinnä seikkailee paikasta toiseen ongelmien seuratessa. Elokuva alkaa heti lupaavasti, kun parhaimmalla ja toiseksi parhaimmalla krokotiilimiehellä eivät mene asiat oikein putkeen ja sitten istutaankin oksalla ihmettelemässä maailmanmenoa. Muutenkin henki on pitkälti sama koko elokuvan ajan. Osa näistä jutuista toimii ihan hyvin, osa sitten taas menee ennemmin sinne hieman väsyneempien uudelleenlämmittelyjen sarjaan.

Näistä omasta mielestäni toimivimmista sekoiluista voisi vaikka mainita jakson moottoritiellä, kun Dundee poikansa kanssa painaa jarrut pohjaan pelastaakseen koiraksi luulemansa eläimen. Hetken kuluttua kaaos onkin jo valmis ja tyyppiä epäillään joksikin kajahtaneeksi terroristiksi.

Myöhemmässä vaiheessa Dundee pääsee osaksi Lethal Agent 3 -elokuvan kuvauksia. Aluksi vain taustanäyttelijänä, mutta pienikin osa riittää toki antamaan mahdollisuuksia kaikenlaiseen kepposteluun. Tosin jäi vähän sellainen maku, että kuvaustilanteista olisi ollut revittävissä enemmänkin iloa. Mike Tysonin lyhyt kameo on myös mielestäni varsin onnistunut ja aiheuttaa kyllä hymyilyä, eikä ole olleenkaan väkinäisemmästä päästä, mitä tulee tällaisiin pikaisiin näyttäytymisiin.

Lienee siis kohtalaisen selvää, että kyseessä on mielestäni suuri parannus toiseen osaan verrattuna. Vähemmän turhaa ja epäkiinnostavaa sivujuonta ja samalla enemmän Dundeen kohellusta. Hogan pääsee äijäilemäänkin jälleen vähän rennommalla otteella, kun toisessa osassa meno vaikutti menevän paikoitellen turhankin ryppyotsaiseksi. Nyt tyyppi on taas huolettomammalla linjalla seikkailemassa, mikä on suurin yksittäinen parannus näiden osien välillä.

Toki elokuvaa voisi materiaalinsa puolesta pitää lähinnä jonkinlaisena tusinakomediana. Eivät ne jutut tarkasti silmäiltynä mitään kovin nerokkaita tai omaperäisiäkään edesottamuksia ole. Kun keitokseen heitetään mukaan Paul Hogan, niin samat asiat näyttäytyvätkin huomattavasti huvittavampina. Miksikään Hogan-faniksi en aio tunnustautua, mutta mielellään tyypin menoa tällaisessa katselee. Ei tosiaan huolta huomisesta, kumppaniehdokkaita kävelee jatkuvasti vastaan, välillä tarinoidaan Gibsonista, tilataan törkeästi pikaruokaa ja aiheutetaan yleistä kaaosta. Hyväntuulista ja yleisesti viihdyttävää menoa enimmäkseen. Viihdearvojen suhteen ei hirveästi valittamista löydy. Tämäkin kyllä sopii mielestäni koko perheen katseltavaksi, kun väkivaltaa on pikkuisen karsittu jälleen pois.

 Tämänkin kohdalla kannattaa huomioida, että katseluajankohta oli jälleen kohtalaisen myöhäinen ja lisäksi samalla kului pikkuisen juotavia. Kummallakin saattaa olla oma ratkaiseva osansa viihdyttävyyden kannalta. Tosin samat tekijät olivat vaikuttamassa edellisinä päivinä katsottujen aiempien osien kohdalla, joten mitään vääristymää ei pitäisi keskinäiseen vertailuun aiheutua.

Edelleen laittaisin ensimmäisen osan melko selkeäksi ykköseksi, tämä tulee sitten perässä ja toinen osa jää kohtalaisesti kummastakin jälkeen. Ihan hyvä päätös tälle elokuvasarjalle. Tämän jälkeen on mukavampi jättää krokotiilimiehet seikkailemaan jonnekin Australian takamaille kuin väkinäisen toisen osan lopputunnelmien päätteeksi. Heh, ellei Hogan sitten verovaikeutensa ratkaistaakseen päädy kuvaamaan vielä neljännen osan...

 Crocodile Dundee in Los Angeles (2001) (IMDB)

Crocodile Dundee II (Krokotiilimies II)

Ensimmäinen Crocodile Dundee menestyi yli odotusten, joten suhteellisen nopeasti alettiin väsäämään jatkoa sille. Tässä osassa Paulin vanhempi poika Brett Hogan avusti elokuvan kynäilemisessä. Paul itse kirjoittelun lisäksi osallistui elokuvan tuottamiseen. Toisessa pääosassa taas jatkaa Linda Kozlowski, jonka kanssa Paul meni naimisiin pari vuotta myöhemmin.

Toinenkin osa alkaa jossakin määrin lupaavasti Dundeen kalastaessa New Yorkin edustalla ja poliisien lähinnä naureskellessa omalaatuisen australialaisen kolttosille. Dundee on jonkin aikaa oleillut kaupungissa, mutta elämä alkaa tuntua vähän tylsältä. Toisaalta kotiinpaluukin houkuttelee, mutta tyyppi päätyy kuitenkin hakemaan töitä, joita on tarjoamassa ensimmäisestä osasta tuttu mies.

Siinä missä ensimmäinen osa on pitkälti melko tarinatonta haahuilua ja hassuttelua, on jatko-osan kohdalla päädytty panostamaan enemmän juoneen. Harmi vain, että se on kohtalaisen yhdentekevä ja lukemattomia kertoja aiemmin paremmin toteutettu tuttu kuvio. Pääpari siis sekaantuu ikävien ihmisten huumekauppoihin tahtomattaan, sitten Sue kaapataan, pelastetaan, lähdetään pakoon ja jahtaajienkin osat vähän vaihtuvat. Mitään kovin omaperäistä ei siis ole saatu aikaan.

Eikä se tarinan heikkous välttämättä tällaiselle elokuvalle mikään ratkaiseva niitti olisi, jos muut jutut olisivat edelleen kunnossa. Valitettavasti näin vain ei ole, vaan Dundeen kepposet ovat karsiutuneet huomattavasti harvemmiksi juoniosuuden kasvaessa. Vielä kun pituutta on tullut noin 15 minuuttia lisää ensimmäiseen osaan verrattuna, niin kelloon tuijottelu, haukottelu ja muu yleinen tylsistyminen lisääntyy räjähdysmäisesti.

Ensimmäiseen verrattuna on siis lähdetty ikävästi tylsyyden harhapoluille, eikä sieltä oikeastaan missään vaiheessa päästä hoippumaan takaisin varsinaiselle reitille. Huumoriinkaan ei ole hirveästi jaksettu panostaa. Löytyyhän elokuvasta toki muutama hymyjä ja hymähdyksiä aiheuttava hetki sekä pari vielä onnistuneempaa kohtausta, mutta yleisesti taso on huomattavasti matalammalla. Piti sitten se veitsirepliikkikin uusia suunnilleen samanlaisena. Muutenkin meno vaikuttaa selvästi ryppyotsaisemmalta. Ensimmäisen melko huoleton sekä päämäärätön kohellus onkin vaihtunut jonkinlaiseksi c-luokan puolivakavaksi toimintaseikkailuviritykseksi, jolla ei ole paljoakaan tarjottavaa omassa sarjassaan.

Elokuvaa ei siis voi aivan samaan tapaan suositella koko perheen yhteiseksi katseltavaksi kuin ensimmäistä. Tietyt elementit sopivat paremmin vähän varttuneemmalle yleisölle, vaikka ei tässä tosin mitään kovin tylyä väkivaltaa ole. Toiminta itsessään on lähinnä sitä luokkaa, että sen unohtaa melko nopeasti, eikä sellaiselle oikein viitsisi edes paria sanaa enempää uhrata aikaa. Jäljitysjaksokin tuntuu lähinnä venytetyltä, eikä onnistu innostamaan.

Kun edellisessä mentiin Australiasta kaupunkiin, niin tämän kohdalla lähdetään Australian suuntaan vähän puolivälin jälkeen. Siinä sitten hetken ehtii olla toivomassa, että uusintakäynnistys toimi ja elokuva sai pahasti kaipaamaansa uutta virtaa tunnelman ollessa parin hetken ajan vähän korkeammalla. Nopeasti kuitenkin osoittautuu, että turhia toiveita sellaiset ovat ja suunnilleen sama kohtalaisen tylsä ja hengetön meno vain jatkuu.

Ei Crocodile Dundee II näistä haukuista huolimatta mikään surkeuksien surkeus ole, mutta ikävän keskinkertainen ja väsähtänyt tuotos. Peräkkäisinä päivinä katseltujen osien välillä on ainakin omasta mielestäni merkittävästi laadullista eroa. Toisessa on panostettu aivan vääriin osa-alueisiin, ja niihinkin nähdyn perusteella kovin huolimattomasti. Elokuvasta ei todellakaan ole repäiseväksi toimintaseikkailuksi ja samaan aikaan huumori on vähentynyt ja tasokin laskenut. Dundeen jutut saavat aivan liian usein väistyä tylsän juonen tieltä jonnekin kauas pois. Ilmeisesti tarkoituksena oli vähän uudistaa kaavaa, eikä vain toistaa ensimmäistä osaa uudelleen. Valitettavasti tämä vain ideoitiin kovin mielikuvituksettomasti ja toteutettiin huonosti. Tällaisenaan elokuvasta jää hätäisesti ja huolimattomasti tehdyn pakollisen jatko-osan ja rahastuksen kitkerä maku suuhun.

 Crocodile Dundee II (1988) (IMDB)