Legends of the Fall (Intohimon tuulet)

1800-luvun lopulla eversti William Ludlow (Anthony Hopkins) alkaa saada tarpeekseen valtion harjoittamasta alkuperäiskansoja vastaan käydystä sodasta. Hän kävelee pettyneenä miehenä pois hyläten mielessään sodan mielettömyydet ja julmuudet. Nuoren perheensä kanssa hän suuntaa kohti erämaata elämään toisenlaista elämää. Perheen äiti ei kuitenkaan kauan jaksa kovaa elämää korvessa, joten isä jää kolmen poikansa kanssa tilalle.

Pojat varttuvat vähitellen kovien olojen keskellä kukin vähän eri suuntaan. Alfred (Aidan Quinn) nojaa enemmän järkeen sekä logiikkaan. Samuel (Henry Thomas) taas viihtyy enemmän kulttuuriharrastusten parissa. Tristan (Brad Pitt) on nuoruudestaan lähtien ollut veljiään villimpi. Soturin tie on alusta lähtien vetänyt voimakkaasti häntä puoleensa.

Eräässä vaiheessa yksi veljistä palaa maailmalta kotiin kihlattunsa (Julia Ormond) kanssa. Isä on iloinen, kun saa jälleen kaikki poikansa saman katon alle. Kuitenkin katsojalle on kohtalaisen nopeasti selvää, mihin suuntaan tämä juttu on kehittymässä, eikä toki elokuva hirveitä yllätyksiä tässä mielessä tarjoilekaan.

Oikeastaan väliin osuva ensimmäinen maailmansota hieman mutkistaa kuvioita. Armeijan ja valtion aikoinaan kironnut isä ei yhtään ymmärrä poikiensa halukkuutta lähteä vapaaehtoisina kauas Eurooppaan sotimaan olemattoman kunnian perässä. Toisaalta tämäkin jakso lopulta menee siten kuin arvata saattaa, ja voisi sanoa, että jopa melko kliseisiä polkuja kuljetaan.

Edward Zwickillä on filmografian perusteella enemmänkin kiinnostusta sotaan, ja sitä on toistuvasti hänen elokuvissaan nähty. Tekniseltä toteutukseltaan tämä jakso on vähintään kelvollinen ja tuo toki oman synkähkön lisänsä tarinaan. Vaikutus tunnepuolella omalla kohdalla ei kuitenkaan ollut välttämättä aivan toivotunlainen, vaan se jätti varsin kylmäksi. Ehkäpä johtui ennalta-arvattavuudesta, ehkäpä siitä, että hahmojen ratkaisut näyttivät omiin pasifismiin kallellaan oleviin silmiin lähinnä typeriltä. Jos haluaa itsensä välttämättä tapattaa sotasankaruuden takia, niin eipä se kovin paljon onnistu myötätuntoa herättämään.

Sodan jälkeen päästään seuraamaan varsin hukassa olevan Tristanin harharetkiä ympäri maailmaa, mutta tässäkään jaksossa ei päästä oikein pintaa syvemmälle. Kuvaus on toki enimmäkseen hienoa, mutta tunnelma jokseenkin kiireinen. Lisäksi nämä taustalla luetut kirjeet kuulostavat lähinnä tyhjiltä sanoilta, jotka eivät nekään onnistu enempää koskettamaan.

Elokuvan ainoa Oscar-palkinto tulikin kuvauksesta. Sanoisin, että se oli kyllä ihan ansaittu voitto. John Toll on kuvannut myös monta muuta elokuvaa, joiden visuaalinen anti sopii mukavasti omaan makuun. Esimerkkeinä vaikka Thin Red Line, Braveheart ja Seraphim Falls. Tässä elokuvassa kuvaus miellyttää enemmän kuin muut elementit, ja sen ansioksi voisikin laittaa sen, että katselukokemus oli lopulta niinkin miellyttävä.

Varsinaisena hyvää mieltä nostattavana teoksena tätä ei oikein voi pitää, kun hautojen määrä kasvaa jatkuvasti loppua kohti, ja hahmot päätyvät enemmän tai vähemmän epätoivoisiin ratkaisuihin. Kaikista järkyttävistä ja surullisista tilanteista huolimatta elokuva onnistuu vain harvoin aidosti koskettamaan. En nyt sanoisi, että se epäonnistuisi täydellisesti siinä mielessä. Vaikuttaa vain olevan enemmän pinnaltaan komea rutiinisuoritus, joka etenee melko arvattavia reittejä, ja jonka hahmotkin jäävät lopulta kohtalaisen etäisiksi. Ei ainakaan onnistunut tekemään minuun suurempaa vaikutusta. Enkä synkistelyn ansioksi tuota lopulta laittaisi, kun on tullut nähtyä paljon tummenpaakin tavaraa. Tämä vain jättää turhan usein kylmäksi. Tietyt muut ominaisuudet kuitenkin pelastavat sen verran, että kyllä tämän kuitenkin mielellään katseli läpi. Edward Zwick on aiemminkin (ja sittemmin) ohjannut näyttäviä elokuvia, mutta monesti ne ovat onnistuneet innostamaan tätä enemmän.

 Legends of the Fall (1994) (IMDB)