Into the Wild (Erämaan armoille)

Chris McCandless (Emile Hirsch) on vähän yli 20-vuotias yliopistosta juuri valmistunut nuorukainen, jota elämä nyky-yhteiskunnassa on alkanut ahdistamaan ylivoimaisen paljon. Suuri osa tästä vastenmielisyydestä on tosin peräisin kotiseinien sisältä, vaikka perhe onkin ainakin päällisin puolin ollut onnellinen. Koulun jälkeen hän päätyy jokseenkin radikaaliin ratkaisuun antaessaan kaikki rahansa pois, tuhotessaan henkilökorttinsa ja lähtiessään tarpeellisten tavaroiden kanssa tielle.

Elokuva alkaa otteella Byronin runosta, joka sopiikin hyvin tunnelmaan ja saattelee otolliseen mielentilaan:

There is a pleasure in the pathless woods,
There is a rapture on the lonely shore,
There is society, where none intrudes,
By the deep sea, and music in its roar:
I love not man the less, but Nature more...

Tarina ei etene kovin lineaarisesti, vaan alkupuolella ollaan jo heti Alaskan erämaassa, joka on Chrisin tavoitteena. Sieltä kuitenkin palataan pitkiksi ajoiksi parivuotisen matkan varhaisempiin vaiheisiin.

Tällä taipalellaan Chris kohtaa joukon erilaisia ihmisiä. Jokainen näistä tapaamisista on omalla tavallaan kiehtova ja koskettava, eikä mikään niistä tunnu turhalta. Vanhemman hippipariskunnan mukana Chris pääsee seuraamaan hieman lämpimämpää perhe-elämää ja yhdessäoloa kuin ehkäpä omassa kodissaan. Vince Vaughnin esittämän maanviljelijän luona työskentely on fyysisesti rankkaa, mutta myös palkitsevaa. Lisäksi tyypin ehkäpä hieman salaliittoihinkin taipuvat jutut ja omanlaisensa elämänkatsomus vetoavat nuoreen mieheen. Kanjonimatkalla Chris taas törmää elämäniloiseen tanskalaispariskuntaan, joka on viettämässä lomaansa, ja tarjoaa matkalaiselle lyhyesti juttuseuraa. Hippileirissä Chris taas tapaa nuoren Tracyn, joka ehkäpä osaltaan saa myöhemmin kyseenalaistamaan sen yksinäisen erämaaelämän mielekkyyttä. Hal Holbrookin esittämä yksinäinen vanhempi mies taas opettaa hyödyllisiä taitoja ja tarjoaa hieman toisenlaista näkökulmaa Chrisin seikkailulle.

Vaikka elokuvalla onkin reippaasti pituutta (yli 140 minuuttia), niin itse olen tyytyväinen, että Sean Penn on siitä huolimatta päättänyt säilyttää kaikki nämä jaksot lopullisessa versiossa. Meno on kieltämättä välillä verkkaista tunnelmointia, mutta epäilenpä, että toiminnannälkäiset tai keskittymiskyvyltään rajallisemmat katsojat eivät muutenkaan ole se varsinainen kohdeyleisö tässä tapauksessa. Tällaista vähemmän kiirehtivää ja tunnelmoivaa kerrontaa arvostavat katsojat taas kiittävät. Varsin mukavia mietteitä pyöri jälleen mielessä näitä yllättäviäkin sekä lämpimiä kohtaamisia katsellessa. Oivaa vastapainoa sellaisille elokuville, joissa tuodaan esille enemmän niitä ihmisluonnon synkempiä puolia.

Jo varhaisessa vaiheessa Chrisin eräänlaisena unelmana on omavarainen erämaaelämä kaukana sen ahdistavan yhteiskunnan otteesta. Talsiessaan vähemmän vihamielisiä ympäristöjä Chris yrittää samalla opetella taitoja sekä hankkia välineitä, jotka tulisivat myöhemmin tarpeeseen, kun yhteiskunnan turvaverkot eivät enää ole pelastamassa. Heh, Chrisin ystävä naureskeleekin, että hänestä on hyvää vauhtia tulossa jonkinlainen bodarimunkki, jonka kohdalla elämän muut hyvät jutut saattavat lipua ohi...

Kun Alaskaan päästään, niin siellä tämä haave vapaudesta sekä elosta luonnon keskellä herää tosissaan henkiin. Chris löytää jokien risteyksestä kauan sitten hylätyn vanhan linja-auton, joka kelpaa tukikohdaksi. Ruokavarastojen ja alkuinnostuksen riittäessä päivät kuluvatkin mukavissa merkeissä. Ajan kuluessa alkaa kuitenkin käydä selväksi, että pitkälti teoreettiset itseopiskelut erätaidoista eivät ole riittäviä tosipaikan tullen. Lisäksi myös yksinäisyyskin alkaa vaihtua siunauksesta kiroukseksi. Ehkäpä mieltä painaa sellainenkin ajatus, että polku olisi saattanut olla mukava myös Tracyn (tai jonkun muun) kanssa ilman täydellistä eristäytymistä yhteiskunnasta.

Mitä olen muiden kommentteja lukenut, niin rauhallisen tahdin ja tylsyyden lisäksi usein valitetaan parista kohdasta. Toinen niistä on Chrisin hahmo, joka ei sitten ilmeisesti ole läheskään kaikkien mielestä kovin samastuttava, mutta itse ainakin jossakin määrin pystyn ymmärtämään hänen unelmaansa ja ratkaisujansa. McCandlessin toiminnasta on myös esitetty kohtalaisesti kritiikkiä, johon voi tutustua vaikka tämän artikkelin kautta. Itse en ole vieläkään kirjaa lukenut (ehkä sitten seuraavan uusinnan yhteydessä), mutta mielestäni elokuva ei yritä tehdä Chrisistä mitään elämää suurempaa vaeltajasankaria tai yhteiskuntakriitikkoa, vaan ainakin omiin silmiin hän näyttäytyy enemmän idealistisena ja hieman turhankin radikaalina henkilönä, jonka tietotaito ei lopulta ole läheskään riittävällä tasolla, mitä tulee matkan toteuttamiseen. Näistä huolimatta Chris on omasta mielestäni varsin rakastettava hahmo, jonka kohtalo onnistuu koskettamaan. Asiaa auttaa sekin, että Hirsch sopii mielestäni hyvin osaansa sekä osoittaa kiitettävää omistautumista työlleen.

Toinen asia, josta silloin tällöin valitetaan, on elokuvassa usein soiva akustinen musiikki. Itse en kuitenkaan näe näissä kappalevalinnoissa ongelmaa. Rauhalliset sävelet sekä sanoitusten teemat sopivat elokuvan aiheeseen ja tunnelmaan ihan hyvin.

Tällaiselle maisemakuvien ystävälle Into the Wild tarjoaa mukavasti nähtävää. Eräosuus yksinään riittäisi luultavasti pitämään oman mielenkiinnon yllä, mutta tässä on paljon muutakin ihasteltavaa. Erämaajaksossa riittää hienoja maisemia, mutta myös tiettyjä yksityiskohtia eräelämään liittyen. Onneksi se ei ole täysin metsästykseen painottuvaa. Myös matkalla nähtävät ikimetsät, aurinkoiset rannat, kanjonit, ja muut ympäristöt miellyttävät suuresti. Monesti käy mielessä, että tämä on juuri minua varten tehty elokuva.

Toisenkaan katselun jälkeen en elokuvasta paljoa valittamista löydä. Ajattelin, että kesto voisi uusinnan kohdalla vähän hyydyttää, mutta turha pelko se oli. Jo ensimmäisten patikointijaksojen kohdalla huomasi, miten ensikatselulta tutut mukavat väreet palasivat. Ehkäpä sen perhedraaman olisi voinut toteuttaa kuitenkin vähän toisin. Kokonaisuutena se on toki tarpeellinen osa elokuvaa, mutta välillä tuntui siltä, että kertojana toimivan sisaren jutut olivat paikoitellen vähän yliselittäviä. Tuo on tosin vain pieni miinus.

 Yritän välttää usein turhan voimakkaita ilmaisuja elokuvista puhuttaessa, jotta ne suurimmat ylisanat eivät kokisi kovin suurta inflaatiota. Tämän kohdalla voin kuitenkin mainita, että suorastaan rakastan kyseistä elokuvaa. Se on täynnä elementtejä, jotka sopivat lähes täydellisesti omaan makuun, ja kokonaisuus on vielä pikkuisen suurempi kuin osiensa summa. Ehkäpä se ei ole aiheensa, päähenkilönsä tai "tapahtumaköyhyytensä" takia aivan kaikkien suosikki, mutta kannattaa antaa edes mahdollisuus. Jos IMDB:n pistekeskiarvoa katsotaan, niin varsin moni on löytänyt kyseisestä elokuvasta upeita hetkiä. Vähän aikaa sitten tuli kirjoitettua pari sanaa elokuvasta Amélie, ja myös tässä tapauksessa uskaltaa sanoa, että komean ulkokuoren lisäksi löytyy myös suuri sydän. Heh, kyyneliäkään ei voinut täysin välttää. Kaikista Sean Pennin ohjaamista elokuvista olen kyllä pitänyt, mutta tämä on niistä ehdottomasti suurin suosikkini, ja varmaan tulee katseltua vielä monta kertaa uudelleen.

 Into the Wild (2007) (IMDB)