tiistai 3. marraskuuta 2015

Borderline (Pako yli rajan)

Budia tulikin pitkästä aikaa moikkailtua, ja nyt olisi toinen iso-B vuorossa, eli Charles jälleen kuviin. Breakout vei viimeksi miekkosen Yhdysvaltojen ja Meksikon rajan kummallekin puolelle operoimaan ja samoihin maisemiin tämä hieman uudempi tapaus kaverin laittaa. Tosin vaihteluksi poliisin kamppeet niskassa, eikä epämääräisiä ja ennenaikaisia vankien vapauttamisia puuhailemassa. Olisihan Bronsonilla toki paljon kovempiakin elokuvia uusittavaksi, sillä Borderline on lähinnä keskisarjaa. Olen kuitenkin katsellut sen vain kerran ja kellertävillä aavikkomaisemilla maalailu kiinnostaa taas vaihteeksi. Selitysten kerhoon lisättäköön vielä, että muistikuvien mukaan tässä elokuvassa muuten usein tuimana kostajana esiintyvä Bronson näyttäytyy hiukkasen humaanimpana kaverina.

Rauhallinen yö rajalla on rikkoutumassa, kun verkkainen heinäsirkkojen säksätys saa seurakseen muutakin melskettä ja vilskettä. Jostakin aavikkopuskien pimeyksistä Hotchkiss (Ed Harris) ripeästi juoksee aidalle ja nopein sekä varmoin ottein napsaisee piikkilangan toisensa perään poikki. Hoputuskäskyjen myötä piiloistaan lähtee kymmeniä ihmisiä kohti paremman elämän unelmaansa, joka rajan toiselta puolelta olisi mahdollisesti löytymässä. Uhkarohkea matka ei vielä aidan lävistyksellä ole hoidettu, vaan toisella puolella partioidaan ahkerasti.



Vahtimiesten puuhia seuraavat kohtaukset vievätkin ihmettelemään. Sattuupa käymään niin, että suuri joukko laittomia siirtolaisia jää rajavartioiden napattavaksi, kun taas porukan opas on ottanut rahat taskuunsa ja jalat alleen. Toimistossa riittääkin kiirettä ja paikan pomona hääräilevä Jeb (Charles Bronson) kävelee vilskeen keskelle tilanteen toteamaan. Samoihin aikoihin saapuu New Yorkista apuvoimiksi lähetetty Jimmy Fante (Bruno Kirby). Jeb toki on avusta kiitollinen, sillä sitä tosiaan tarvitaan, mutta kun pyyntö oli saada yli kymmenen apulaista lisää, niin ei kaaoksessa oikein innosta hihkua yhdestä lisämiehestä. Pienten naljailujen lähteen tiedotellaan Fantelle, millaiseksi tilanne on mennyt. Aiempina vuosikymmeninä rajaa ilman lupaa ylittäviä jäi kuukaudessa kiinni noin sata, mutta nykyinen kuukausitahti on kolmisen tuhatta. Alue on erittäin vaikeasti valvottava, sillä maa-alaa on noin 20000 neliökilometriä, joka pitää sisällään sellaiset tuhat kanjoniakin.

Pikaisten perehdytysten jälkeen Fante laitetaankin haastattelemaan kiinniotettuja kokeneemman työkaverin (John Ashton) virnuillessa vieressä. Vähäisistä henkilöresursseista ja käsiteltävien suuresta määrästä johtuen työpäivä venähtää pitkälle iltaan, eikä kaikille silloinkaan vielä vapaata ole luvassa. Tulokseton ja loputtomaltakin vaikuttava urakka alkaa uuvuttaa ja turhauttaa pitkiä päiviä tekeviä kavereita. Siinä sivussa joutuu kuulemaan luultavasti hirvittävän paljon surullisia tarinoita, joka joko murtaa tai kovettaa. Jeb ilmoittelee, että yöhommia olisi tiedossa ja valikoi matkaansa muutaman apulaisen.



Jebin johdolla lähdetään jo entisestään mittavaksi venähtänyttä vuoroa jatkamaan ja luvassa on vihjeiden perusteella liikettä, sillä isompaa ryhmää on mahdollisesti jälleen maahan pyrkimässä. Hotchkissilla onkin mukanaan useista kulkijoista koostuva porukka. Hämärässä hän toiselle oppaalle pääsee kykyjään väläyttelemään, ja kehaiseepa samalla, että aikoinaan armeijalta saatu koulutus sopii näihin hommiin erinomaisesti. Helppoa läpikulkua ei saada tälläkään kerralla, vaan avuksi tuleva helikopteri valoineen saa joukon hajaantumaan. Osa saadaan kiinni, mutta moni pääsee teilleen livahtamaan. Hotchkiss lastailee opastettavia pakoautoon, mutta vaara ei vielä ole ohi rajavartioiden ollessa edelleen liikkeellä.

Ilmeisesti kohti kotia ajeleva Scooter (Wilford Brimley) kiinnittää huomionsa tomaattikuljetukseen ja laittaa valot vilkahtelemaan katolla. Kuljettaja kovasti yrittää höpötellä itsensä kuiville, mutta Scooter on vankasti sitä mieltä, että parasta kurkata, mitä auton takatilasta löytyy. Hotchkiss ei ole lainkaan samanlainen selittelijä, vaan ampuu heti ovien avautuessa. Pääseepä siinä samalla näyttämään olevansa varsin tyly tyyppi teloitellessaan maassa makaavan. Tämä matka jatkuu tummaan yöhön ja uusi aamu tuo Jebille sekä tämän työkavereille varsin murheellisen näyn. Jeb ei anna surun lannistaa, vaan alkaa heti tutkia murhapaikkaa. Paikalle pyyhältävä FBI omaa eriävän näkemyksen rikoksen syistä huumeiden osuutta veikkaillen. Jeb kuitenkin on sillä kannalla, että kyse on puhtaasti ihmisten salakuljetuksesta ja kauppaamisesta. Selvittelyistä ei tosin ole mitään helppoa hommaa tulossa...



Täytynee tunnustaa, ettei Borderline lainkaan niin innostavia väreitä herätellyt kuin aikoinaan ensisilmäyksellä. Kesto ei edes sataan minuuttiin asti rullaile, mutta silti löysää sekä joutavuutta tuntuu löytyvän. Voihan olla, että edellisellä kerralla oli kovempi Bronson-kuume päällä tai sitten Borderline vain kuuluu niihin teoksiin, jotka eivät toistamiseen kovin sujuvasti enää viihdyttele. Joka tapauksessa toimintapuoli jää melkoisen vaisuksi, eikä tämä tappajajahtikaan kovinkaan tiukkoja jännitystuokioita katsomoon suo. Kelvollisuudesta kehnouteen en tietenkään ala elokuvaa viskaisemaan, mutta pikkuisen jumittelevampaa ja tylsempää katsottavaa uusinta tarjoili odotuksiin ja muistoihin nähden.

Kyllähän Bordeline eräänlaisen takaa-ajon Jebin ja Hotchkissin välille virittelee, mutta tahti pidetään kohtalaisen löysänä, eikä vääntö oikein missään vaiheessa kovin tiukaksi kiristy. Homman arkisuus taitaa olla ihan tavoiteltua, mutta lienee silti syytä varoitella, ettei luvassa tosiaan ole mitään tulista kostokärhämää. Ed Harrisin esittämä toinen osapuoli oli vuonna 1980 vielä valkokangasuransa alussa ja uskoisin, että kaverilta olisi myöhemmin voinut irrota vähäsen muistettavampi sekä pirullisempi pahistelu. Onhan tyyppi tyly ja jäätävä toki nytkin, mutta ei kuitenkaan julmuuksistaan huolimatta onnistu kunnolla kiehauttamaan.


Muistikuvat tahtoivat kertoilla, että jahtiin liittyvä jäljitys olisi saanut mittavampaa minuuttimäärää ja merkitystä muutenkin kokonaisuudessa, mutta asioiden tila ei aivan näin olekaan. Kyseinen vaihe jää lopulta yhdeksi päiväkävelyksi, ja Jeb siinä samalla käyttää tilaisuuden hyödyksi opettaakseen uudelle työtoverilleen  jäljityskikkoja. Rauhallisempana hetkenä kaverukset pölyisille poluille suuntaavat jälkiä maastosta etsimään ja katsojallekin erilaiset harhautukset tutuiksi tulevat. Jotenkin sitä tahtoi muistella, että Tak Fujimoto pääsisi kameroineen enemmänkin karusti kaunistelevilla aavikkokuvilla herkuttelemaan, mutta näinpä ei käy. Voinee siis todeta, että Fujimoton näyttävimmät kuvat muista teoksista löytyvät. Borderline tarjoaa usein vähän nuhjuisempaa ja pimeämpää yleisilmettä. Varmaan jälleen ihan tarkoituksella, mutta osaltaan valittu linja vie kohti keskinkertaisempaa elokuvaelämystä.

Selvää lienee, ettei ole tavoiteltukaan viihdepuolta maksimoivaa toimintatykittelyä, vaan on myös haluttu puraista siirtolaisongelmaa. IMDB:n triviaosasto kertoileekin, että Bronsonkin oli sitä mieltä, että on ihan hyvä yrittää yhdistellä opettavaisempaakin asiaa toimintadraaman sekaan. Haaste otettiin kai tekijöiden toimesta ihan vakavasti vastaan, sillä tuotannossa maahanmuuttovirasto sekä rajavalvonta tarjosivat asiantuntija-apuaan. IMDB mainitsee myös, että tapahtumilla olisi suorempaakin todellisuuspohjaa ja että yhtenä teknisenä avustajana olisi toiminut Albert "Ab" Taylor, jolla väitetään kovempaakin mainetta olevan.



Kaipa se on ihan hyvä tavoite lähteä tällaista pulmaa tutkailemaan, mutta siinä onnistuminen onkin aivan oma juttunsa. Pisteitä voisi antaa siitä, ettei harmaalla alueella häilyvää asiaa lähdetä kovin mustavalkoiseksi maalailemaan, ja Bronsonin esittämä Jeb saa myös huomata, että rajojen vetäminen saattaa olla käytännössä hankalampaa kuin paperilla. Rajojen vahtiminen vähäisin resurssein vaikuttaa mahdottomalta urakalta, etenkin, kun halpaa ja kaltoinkohtelustakin valittamatonta työvoimaa kovasti halutaan hyödyntää. Kolkkoutta ja kylmyyttä korostellaan, kun ihmisiä ajetaan käskyttäen autoihin ja toisaalla puhutaan tuottavista yksiköistä. Vieläpä niin, että ylin kerros toivoo tällaisen toiminnan olevan joskus vielä ihan laillista hyödykkeiden vaihtoa. Sekään ei tietysti mikään tunnontuskien aiheuttaja ole, että tietoista riistoa harrastetaan, eikä tämä toiminta ole sille toiveikkaalle osapuolelle kovinkaan kaksista tulevaisuutta suomassa. Kunhan jakeluverkosto toimittaa "tilaukset" ajallaan ja rahat vaihtavat omistajaa, niin mitäpä sitä muiden ihmisarvon tai unelmien perään itkemään...

Sinänsä aiheellisista asioista kertoillaan, mutta näiden väkertäminen toiminnalliseksi jännitykseksi jää pahoin puolimatkaan. Samalla tavalla pitkälti käy draamapuolelle, joka pari haikeampaa ja herkkää hetkeä loihtii, mutta muuten valjuuksissa liikuskelee. Summailun tuloksena saadaankin jokseenkin keskinkertaista taaperrusta. Lopussa toki vähän yritetään piristellä menoa isommalla operaatiolla, mutta sekin venytellään turhan pitkäksi. Kovakouraisempaa vääntöä on luvassa niin vähän, ettei tiukempaa toimintaa haikailevien kannata oikeastaan edes vaivautua. Viileäksi tarkoitettu lopetus jättää vielä omanlaisensa tyhjänpäiväisyyden tunteen koko hommasta. Kaipa Bronsonin ystävät voivat ainakin kertaalleen katsella. Minulla tämä toinen yritys ei ainakaan erityisen nautittavasti sujunut.



Lopettelumusiikiksi tässä yhteydessä kelvannee neljän herran esittämä Deportee (Plane Wreck at Los Gatos):


Borderline (1980) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti