Donald Duck and the Gorilla (Aku Ankka ja gorilla)
Uusin ankkailtama lähtee liikkeelle selkeästä tavallista synkempien kuvien kaunistamana, sillä kirkkaammat värit ja valoisat maisemat on pyyhkäisty pois, kun sävyjä säädellään ruskeampaan sekä tummempaan suuntaan. Tiedä sitten, mihin syrjäiseen loukkoon Aku sukulaispoikineen on tällä kertaa päätynyt, mutta ulkopuolella ukkosmyräkkä riehuu, salamat välkehtivät ja sade piiskaa armotta, eli tuskinpa on tarvetta hipsaista pihan puolelle harrastelujen merkeissä. Nelikko onkin asemoinut itsensä radion lähettyville ja kaiuttimista kuuluu varoittelevaa tiedottelua, sillä eläintarhassa on tapahtunut lipsahdus, minkä seurauksena hurjana pidetty Ajax-gorilla on kipaissut karkuteille ja saattaa aiheuttaa kohtaamilleen jopa hengenvaaran.
Erityisesti pojat säikähtävät kuullessaan mahdollisesti seuduilla vapaana vaeltelevasta tappajagorillasta, mutta Akua lähinnä huvittaa, eikä hän pysty toisten huoleen mitenkään vakavin mielin suhtautumaan, vaan suunnilleen räkättelee avoimesti päin naamaa hytisevälle kolmikolle ja hetkistä myöhemmin näkee jälleen oivan tilaisuuden hivenen ilkeämieleseenkin kepposteluun, että eipä muuta kuin poloisia pelottelemaan. Sattuupa sopivasti, että miltei hyppysten ulottuvilla lojuu pari gorillakintaita, jotka kätösiin kiskaisemalla on näppärää lähteä luomaan niskakarvoja kohottelevia kauhunhetkiä pimeissä varjoissa vaanimalla, mutta melko nopsasti pojat hoksaavat kiusimistarkoituksen tässä touhussa ja löytävät itse talosta miltei täydellisen gorillapuvun, jonka kanssa sitten yhdessä porukassa pitäisi ivailevalle sedälle maksella koiruuksia takaisin...
Väittäisin, että tähän seitsenminuuttiseen ja lopulta hyvinkin hurjaan kiriin kiihtyvään pätkään on alkukuvien lisäksi muutenkin haettu vähän vivahdetta tyylittelyyn kauhuelokuvien puolelta. Ennen pitkää nimittäin tietysti radiossa kuuluteltu aito ja tappavan vaarallinen gorillahirmu haahuilee viemään porukan pelejä verenhimoisempaan suuntaan ja ainakin omien silmien mukaan väännössä on vimmaa pikkuisen tavallista ankkailupätkää enemmän. Ensikohtaamisessa ei vielä päästä ankkapaistin makuun, mutta Aku selvästi tuumii, että on parasta napata kirves käteen ja siirtyä vaanintavaihteelle. Tapahtumilla on tietenkin taipumusta kärjistyä hyvinkin nopsasti, kun toisena osapuolena on teräaseella varustautunut hermoherkkä epeli normaaliakin kiihtyneemmässä tilassa. Radiossa kuitenkin vinkkaillaan, että suora tuijottelu pedon silmiin lamauttaa gorillan tahdon, mutta nämä niksit näyttävät jokseenkin toisluokkaiselta huutelulta tositilanteen painaessa niskaan ja oman henkikullan ollessa kyseessä.
Ilman Ajaxin sekaantumistakin sattuu ja tapahtuu, kun nelikko sekoilee ihan makoisasti keskenäänkin, eivätkä kohellukset juuri paikallaan jumittele tai yksipuolisuudesta kärsi, vaan kaikenlaista matkalle kehitellään ja vauhti kiihtyy kiitettävästi ennen lopettelun aikaa. IMDB osaa kertoa, että varhaisena innoittajana tällä hauskalle hölmöilylle olisi toiminut Disneyn vuonna 1930 ilmestynyt The Gorilla Mystery, jossa ilmeisesti Mikki pelastaa Minniä karanneen gorillan kourista. Itse jostakin syystä olettelin ennakkoon, että Donald Duck and the Gorilla olisi jotakin jäähdyttelyosaston välityötavaraa tekijöiltään, mutta mitä vielä, ankat saavat pinkoa tosissaan, kun melkoinen peto kirii perässä ja armottomat leuat loksahtelevat pyrstöä kohti. Onhan kyseessä toisaalta hyvinkin suoraviivainen takaa-ajopätkä, mutta siihen on kehitelty niinkin runsaasti monipuolista haastetta sekä kikkaa ja kepposta, ettei paljoakaan paussia tarvitse pitää toiminnan lomassa. Näinpä Donald Duck and the Gorilla kuuluu mielestäni ehdottomasti ankkahelmien joukkoon ja tosiaan mielestäni poikkeaa noin yleiseltä ilmeeltään sekä ilmapiiriltään ihan mukavasti massasta.
Donald Duck and the Gorilla (1944) (IMDB)
Contrary Condor (Kondorikotka ja Aku)
Kunhan hirmuisen gorillan kourista on jotenkuten selvitty, niin Akun hommana olisi ornitologin ominaisuudessa lähteä Andien lumihuippuisia vuoria kohti etsimään ja nappaamaan kondorikotkan munia. Matkanteko sujuu sinänsä vauhdikkaasti ja hyväntuulisesti, kun vaikeakulkuinenkin polku taittuu nopsasti Akun kiipustellessa reippaasti kohti pesää. Lintumaailman merkillisyydet vetävät uteliasta tutkijaa määränpäähän ja pian kohde nököttelee silmien edessä. Pesässä olisi parikin pulskaa kotkanmunaa kaapattavaksi, mutta kiirettä pitäisi pitää, koska näyttää siltä, että kuoriutuminen on hyvässä vauhdissa. Akun harmiksi toinen munistaa räsähtääkin heti saapumisen yhteydessä auki ja sieltä putkahtelee pihalle hommia huomattavasti haittaava nuori lintunen, joka ei aio niinkään suopein silmin tutkia kutsumattoman vieraan ryöväyspuuhia.
Vallan positiiviseksi yllätykseksi villiintyneen gorillajahdin jälkeen tällainen keskitasoisempi toikkarointi näyttää väistämättä vähän valjulta ja tuntuu siltä, ettei oikein ideat riitä kantamaan vajaata kahdeksaa minuuttia. Aku tietysti on suunnilleen alusta lähtien kiukkuinen ja ärhäkkä itsensä, kun alkaa armotta höykytellä vastasyntynyttä kotkapienokaista. On siinäkin omanlaisensa lintututkija...mutta kaipa se kuuluu asiaan, eikä kärhämöinti kaksikon välillä siihen lopahda, vaan välit vaativat useammankin selvittelyhetkosen. Valitettavasti näistä kommelluksista ei lopulta synny mitään erityisen ikimuistoista vihoittelua, enkä osaa sen suuremmin arvostaa taustalla höpöttelevää kertojaakaan, joka tuntuu ajoittain lähinnä latistavalta lätinöissään. Tietysti kotkaemokin paikalle putkahtaa ja siitä seurailee sujahtaminen pätsimäiseen piilopaikkaan, mikä ainakin noin tukalilta kuviltaan kuuluu pätkän parhaisiin paloihin. Jälleen itsensä pahaan paikkaan taikoneella Akulla on edessään myös lentotuntien kauhuja sekä kurimuksia ja toki muutakin haastetta, mutta väittäisin, ettei se siiville syöksähtäminenkään lopulta tuo kunnolla piristystä porhallukseen ja lopulta Contrary Condor vähän jumittelevaisesti jämähtää ankkailujen keskitasolle.
Contrary Condor (1944) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti