Myöhemmin perheelle sattuva ikävä onnettomuus tekee Améliesta vieläkin eristyneemmän. Pitkälti omissa oloissa vietetyt lapsuudenpäivät muokkaavat nuoren naisen näkökulman maailmasta hieman vinksahtaneeksi. Toisaalta hänen tapansa nähdä arkinen todellisuus vaikuttaa samalla erittäin mielenkiintoiselta. Siinä maailmassa mielikuvituksella ei ole juuri rajoja ja erikoiset sattumat vievät elämää ensisijassa eteenpäin tarkemman suunnittelun unohtuessa taustalle.
Eräänä päivänä Amélien elämä muuttuu merkittävästi, kun hän löytää asunnostaan vuosikymmeniä lojuneen pienelle pojalle kuuluneen aarrelaatikon. Sen seurauksena hän päättää antaa itselleen mahdollisuuden tulla yleiseksi hyväntekijäksi, joka levittää iloa lähipiiriinsä. Amélien ratkaisut eivät tässäkään suhteessa ole ehkä aivan niitä perinteisimpiä, vaan välillä auttaminen saa hieman kummallisia piirteitä. No, tämä katsoja ainakin kiittää siitä.
Audrey Tautou on pääosassa yksi ihastuttavampia ilmestyksiä, mitä on tullut elokuvissa vastaan. Vielä kun hahmo on samaan aikaan erittäin sympaattinen, niin ei hänestä oikein voi olla pitämättä. Amélien hymyillessä on yleensä pakko hymyillä itsekin.
Muukin hahmogalleria on varsin onnistunut. Jeunet tuo näiden erikoisempia piirteitä ja muita outouksia esille tuoreella sekä huvittavalla tavalla. Kaiken lisäksi tämä onnistuu vielä niin, että siitä ei jää itsetarkoituksellisen outoilun ikävää jälkimakua. Varsinkin alkupuolella kertoja tuo näistä esille juttuja, joista suurin osa kuuluisi ainakin joissakin muissa yhteyksissä sarjaan hyödytöntä nippelitietoa, mutta tässä tapauksessa ne rikastuttavat elokuvan maailmaa entisestään.
Muiden hyvien puolien lisäksi Jean-Pierre Jeunetin luoma maailma on visuaalisesti erittäin rikas. Nyt toisella katselulla huomasi paljon uusia yksityiskohtia, jotka ensikatselulla olivat vilistäneet silmien ohi huomion kiinnittyessä muihin juttuihin. Runsaasta tyylittelystä ja kikkailusta huolimatta elokuva on kuitenkin kaikkea muuta kuin pelkkää pintaa. Siltä löytyy myös sydän, ja se sattuu olemaan erinomaisen suuri.
Kai tätä voi oikeutetusti kutsua runsaasti hyvää mieltä tuottavaksi tapaukseksi. Se hymyilyttää, naurattaa ja koskettaakin. Sitä on ilo katsella ja viihdearvotkin ovat kohdallaan. Toisenkaan katselun jälkeen ei tästä oikein tule mieleen mitään ikävämpää kommentoitavaa. Ehkäpä löytyy niitäkin, joiden mielestä Amélie on lapsellinen, typerä tai muuta vastaavaa, mutta itse pidän sitä ensiluokkaisena elokuvahömppänä, jota tulee hyvin todennäköisesti ihailtua vielä monta monta kertaa.
Amélie (2001) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti