sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Music and Lyrics (Sävel ja sanat)

Häpeä ja kauhistus, kun on päässyt romanttisten komedioiden (melkein) takuuhauskuuttaja pahasti unohtumaan. Hugh Grantista tietysti rupatellaan, ja jos oikein muistelen, niin miekkosen viime vierailusta tulee piakkoin pari vuotta täyteen, eli viime vuoden tammikuussa Mickey Blue Eyes oli höpöttelyn kohteena. Pientä petrausta kuitenkin luvassa, ettei kaveri vallan unohdusten maille hiivu mielestä. Music and Lyrics taitaa olla uusimpia hankkimiani Grantin elokuvia, mikä kertonee karulla tavalla, ettei ihan nykyhetkessä kiinni olla, koska tuonkin ilmestymisestä on kohta jo vuosikymmen. No, parempi myöhään ja niin edelleen... Romanttinen ja musiikin maustelema komedia kelpaa tummaan marrasiltaan mainiosti. Katsellaan ja ihmetellään, mutta toivottavasti aiheet murinoille jäävät vähäisemmiksi.

Hyvinkin 1980-lukuiset tunnelmat kehitellään alkuun PoP!-yhtyeen musiikkivideon PoP Goes My Heart pyörähdellessä alkutekstien taustalla. Popahtavaa rakkaushuttua miekkoset soittavat ja laulavat. Kuvineen tämä onkin kepeän höpsöinen aloittelu, vaikka sydänkäyrät toviksi päättäisivätkin taantua. Vuosi 1984 on kuitenkin mennyttä elämää ja siitä on tultu jo pari vuosikymmentä eteenpäin. Kultakaudellaan PoP! oli varsin menestynyt ja tunnettu yhtye, mutta sitten seurasi hiipuminen ja nykyään sitä muistellaan lähinnä suurempaan suosioon kohonneen toisen laulajan entisenä yhtyeenä. Katsojalle tiedotellaan, että Colin onkin laajentunut elokuviin ja hajuvesiinkin, saaden myös toisenlaista arvostusta osakseen. Hän on edelleen parrasvaloissa, mutta tässä kohtaa kysymys kuuluu, mitä tapahtuikaan sille toiselle hepulle?



Alexin (Hugh Grant) nykytilasta siis kaipaillaan tietoa ja sitä olisi tarkoitus tarjoilla televisioyleisöille hiipuneista tähdistä kertovassa uudessa sarjassa. Alexilta kyselläänkin halukkuutta osallistua ja samalla, onko kehäraakeista puhuminen liian loukkaavaa. Alex on tietoinen himmentyneestä maineestaan, eikä jaksa tällaisia murjaisuja alkaa murisemaan, vaan huumorilla lähinnä ottaa. Tiedusteleepa hän tuottajilta, että miten monta kappaletta pääsisi jaksossaan esittämään, jonka jälkeen ohjelman todellinen luonnekin viimein selviää. Johtoajatuksena on laittaa pari entistä tähteä mukiloimaan toisiaan nyrkkeilykehään, jonka jälkeen voittaja saisi kappaleensa laulella. Ehkei osallistuminen enää niin kiinnostakaan, ja kohta saakin Alexin managerikin (Brad Garrett) osansa vinoiluista.

No, jos yksi tilaisuus vaikuttaa siltä, että parempi jättää väliin, niin toista tarjoutuu tilalle. Chris kertoilee suojatilleen, että maailmantähteyteen kohonnut laulaja Cora Corman (Haley Bennett) ihailee paljonkin Alexia. Cora on kaupungissa kuvaamassa musiikkivideota ja tahtoisikin tavata Alexin päivän päätteeksi. Ennen vähän salaperäistäkin iltatapaamista ilmenee toisenlaista ohjelmaa, kun Alexin ovella koputtelee Sophie (Drew Barrymore), joka on tulossa kastelemaan asunnon kasvillisuuden. Vähän ylivarovaiselta ja omalaatuiselta tapaukselta tämä vaikuttaa ja visiitti jääkin lyhyeksi. Jokseenkin oudohkon vaikutelman ensitapaaminen jälkeensä jättää, mutta mitäpä näistä.



Kuumotteleviin kuvauksiin Alexin ja Chrisin tie vie. Näistä lavasteista löytyy varsin muovista hengellisyyttä ja vaatteetkin ovat vähiin jääneet. Ehkei kyseessä ole mikään vakuuttavin vähäpukeisuuden ja uskonnollisuuden yhdistelmä, mutta pääsevätpä kaverit hetkisen katseltuaan Coran juttusille. Tämä ei lähde kauheasti kiertelemään, vaan ilmoittelee haluavansa esittää Alexin kirjoittaman kappaleen. Sepä innostaa kovinkin Alexia, kun hän ilmeisesti ajattelee saavansa uuden piristyksen jollekin vanhalle menestykselleen. No, Coralla on muuta mielessä, eivätkä menneet niinkään kiinnosta, vaan uutta kappaletta kaivataan. Hommaa hankaloittaa sekin, että aikataulu on kohtalaisen kireä, ja laulun raakaversion pitäisi olla valmis seuraavana perjantaina.

Suosionsa huipulla olevan Coran kautta saatava lisäpotku kelpaisi toki himmenneelle Alexille erinomaisen hyvin, mutta asia ei kuitenkaan niin yksinkertainen ole. PoP! hajosi 15 vuotta aiemmin ja sittemmin Alex on julkaissut vain yhden soololevyllisen uutta materiaalia. Sävelkynä on pahasti epävireessä ja päässyt tositoimiin viimeksi kymmenisen vuotta aiemmin. Pienoisessa epätoivossaan kaveri alkaakin jo uraansa lopullisesti kuoppailemaan, muttei ehkä aivan yrittämättä kannata periksi antaa. Pikaisesti tulisi saada kappale aluille, ja sen Alex tietää heti, että sanoitusapua kaivataan, sillä niillä taiteilu ei hänen erityisosaamiseensa lukeudu.



Managerin kanssa lähdetään tekemään järjestelyjä, jotta ura saataisiin käännettyä nousukiitoon ja esiintymiset huvipuistoissa sekä luokkakokouksissa vaihtuisivat suuremman luokan areenoihin. Sanoitusavuksi haalitaan alallaan arvostettu Greg (Jason Antoon) ja yhteistyö nytkäytetäänkin liikkeelle. Se tosin on alusta lähtien kovinkin takkuilevaa, sillä Alex tahtoo hempeämpää otetta, kun taas Greg on lähtenyt verisemmillä hampailla rakkautta raatelemaan. Ahertajien kuvioita sekoittelee taustalla kasveja kasteleva Sophie, joka ajatuksissaan laulelee mukana samalla muunnellen Gregin lyriikkaa. Kaikenlaiselle lässylle lurittelulle heti murahtava Greg ei lainkaan pidä siitä, että hänen sanomiaan aletaan viemään pehmoisempaan suuntaan. Kiivastunut sekä oksettava hetki johtaakin sanoittajan ulosmarssiin, mutta yhden oven paiskautuessa kiinni saattaakin muita mahdollisuuksia avautua...

Yhteinen aherrus kappaleen parissa tiukalla aikarajalla on viestittelevinään, että Grantin ja Barrymoren yhteistyö kivasti sekä sujuvasti rullailee. Kyseessä kuitenkin on romanttinen komedia, niin vaikeaa ei liene arvata, ettei tämä tuttavuus nyt ihan pelkästään säveliin ja sanoitteluun jää. Siitä kiitosta tekijöille, ettei selvästikään ole ollut kiire laittaa paria tiiviimmin yhteen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, vaan asiat saavat rauhallisempaan tahtiin asettua. Hidastuksena tietenkin toimii myös Barrymoren hahmon vastahakoisuus projektiin sekä tarve livahtaa tilaisuuden tullen teilleen. No, itse kuitenkin tykkäilen näistä vähän kiertelyä sekä kaarteluakin harrastelevista teoksista usein pikkuisen enemmän kuin vastaavista, jotka jo ensimmäisellä kolmanneksellaan hoppuilevat laittamaan parin yhteen.



Mistään musikaalista ei ole kyse ja jos lähtisi lauluosuuksia minuuteissa mittaamaan, niin eipä siitä erityisen merkittävää kimpaletta taitaisi muodostua. Kumpikin tähdistä joutui kuitenkin omat osuutensa esittämään ja Grant sai lisäksi pikkuisen pianotuntejakin. IMDB tosin kertoilee hänen opiskelleen nuorempana samaa puuhaa, mutta jossakin välissä unohtaneen oppimansa. Samaisen sivuston perusteella mies ei ollut kovinkaan halukas alkuun näitä osuuksia hoitamaan, mutta nopeasti innostui kenties pikkuisen liikaakin ja uhosi esittävänsä loppupuolen konsertit tuosta vain aidosti elävänä esityksenä. Taisipa siinä tulla hieman palautusta maan pinnalle...

Rakkauden ruumiinavausta lähdetään työstämään, sillä Coran toiveena on kappale nimeltä Takaisin rakkauteen. Sophiella on selvästi sana hallussa, eikä hän todellakaan tahdo ehdoin ja tahdoin laittaa rimaa alas. Ilta saa venähtää yöksi ja yö aamuksi, kun parhaita vaihtoehtoja pyöritellään. Sopiihan sinne väliin pieni kiistely, että kumpi kappaleessa tärkeämpää puoltaa edustaakaan. Pelkästään tekeillä olevan rakkauskappaleen ympärillä eivät höpöttelyt tietenkään ja onneksi hyöri sekä pyöri. Jutustelut pikkukinoineen ja satunnaisine naljailuineen varsin luontevasti puolin ja toisin hoituvatkin hymyjä läpi elokuvan luoden. Edelleen väittäisin, että Grant on mestari tässä lajissa. Kevyt piikittely ja piruilu sekä itseironinen vitsailu on kaverin erityisosaamista, eikä juttujen edes tarvitse olla aina kauhean kaksisia. Grant kertoo monesti huonot vitsitkin hauskasti. Ainakin niin kauan tämä homma häneltä hoituu, kunhan ilmapiiri pysyy kepeänä, eikä lähdetä sävyltään liian ilkeiksi juttuja viemään. Sellaisen osaston aivan muut tyypit höpöttelevätkin paremmin.



Ilkeästä ivailusta ei kuitenkaan tässä elokuvassa juuri pelkoa ole, vaan kohtalaisen kilttinä kuittailut pidetään. Pientä pilkkaa päästään viljelemään vähän pintapuolista ja väkinäistäkin hengellisyyttä kauppaavaa musiikkiteollisuutta kohtaan. Lajityypin kaavaan kuuluvat kuopat loppupuolelle, eikä niitä tästäkään ole unohdettu. Taiteellisten erimielisyyksien kautta vääntöä ja vänkäystä kyllä aikaiseksi saadaan, kun kappaleelle aivan uusi käsittely annetaan. Tavallaan pakollisina kiistelyinä ja loppua pohjustelevina nämä kyllä menettelevät, mutta minun silmiini elokuvan vaisuimmasta osasta on kyse. Onneksi siitä vielä piristytään pikkuisen parempaan ponnistamaan.


Ajattelin vilkaista poistetut kohtauksetkin, josko niiden joukosta jostakin syystä karsittuja helmiä löytyisi. Kahdeksan kappaletta näitä on levylle laitettu, eli yhteensä noin 11 minuutin verran. Yhtään näistä ei osaa elokuvaan haikailla, vaan vaisua ja vähemmän huvittavaa juttua enimmäkseen ovat. Alexin managerin osaa on selvästi kutistettu, kun tyypin kohtauksia on napsittu useampikin pois. Eipä tässä sinänsä mikään ikävä kuitenkaan häntä tule. Muuten lisukeosastolta löytyy nelisen minuuttia rullaava mokakooste, joka sitä tavallista sähläilyä edustaa. Elokuvan alussa nähtävä PoP!:n musiikkivideo on myös mukaan laitettu. 13-minuuttinen dokumentti Note for Note taas on lähinnä pitkä mainos, jossa höpistään hahmoista ja esitellään pätkiä elokuvasta kera kehujen. Jos tarkempaa tietoa tekemisestä kaipaa, niin tämä pätkä ei valitettavasti paljoakaan tarjoa.

Toistuvien katselujen klassikoksi Music and Lyrics ei varmaankaan muodostu, mutta tuskinpa se mikään yhdellä vilkaisulla kulahtava kertakatseluihmekään on. Kömpelöä kompurointiakin hiukkasen harrastellaan, mutta vahvasti paino on sanailussa, joka kuljettelee musiikkipuolta luontevasti mukana elokuvan ajan ihan lopputeksteihin saakka. Läpi luokkakokousten tulisten tunnelmien ja sinnikkäästi kohti suurempia esiintymislavoja seikkaillaan. Välillä naureskellaan muovisille maailmantähdille, toisena hetkenä taas pilke silmäkulmassa summaillaan omaa hiipunutta uraa. Romanssiosuus ei kovin kuumoitteleva tai kummoinen muutenkaan ole, mutta yleisesti ottaen viihtyvyys on vähintään riittävä. Hyväntuulisuutta välitellään katsomoonkin vaikkapa sympaattisen kotikutoisella musisoinnilla ja kaikin puolin mukavan päivän ihmettelemisellä. Erinomaiseksi en innostu hehkuttelemaan, mutta varsin hauska elokuva kuitenkin omassa sarjassaan.



Music and Lyrics (2007) (IMDB)

2 kommenttia:

  1. Tämä on ihan suosikkini Hugh Grant komedia ja laulut ovat ainakin itellä jääneet elämään. Oli pakko hankkia tämän soundtrackin kun Pop goes my heart soi niin paljon päässäni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ehkä ihan hyvä, ettei jäänyt omaan päähän niin pahasti pyörimään. Minun Grant-kärkeen Music and Lyrics ei aivan onnistu kiilailemaan, sillä edellä ainakin ovat Love Actually, Four Weddings and a Funeral ja Notting Hill. Toivottavasti hyviä on vielä näkemättäkin.

      Poista