maanantai 2. marraskuuta 2015

Sherlock Hound: The Adventure of the Blue Carbunkle / The Green Balloon

Sepä olisi jälleen Sherlock-iltaman aika. Edellisessä parin jakson otoksessa Moriarty pääsi paremmin puoliaan esittelemään, eikä vain pelkkää rähinää keljuilun kera. Ensin suunnitelmissa oli laittaa vääriä rahoja tuhansittain kiertoon ja tarinassa toisessa kaapata Houndin taloudenhoitaja Hudson, jotta voisi etsivää kiristellä. Etenkin jälkimmäisessä pätkässä yritettiin kuoria pääpahiksesta muutakin kuin pelkkää ilkeilyä esille, ja sanoisin, että ainakin osittain onnistuneesti. Varmaan Sherlock ja Watson joutuvat jälleen Moriartyn kanssa vastakkain tämän juonia selvitellessään, mutta vilkaistaanpa tarkemmin, millaisia oveluuksia olisi tarjolla.

The Adventure of the Blue Carbunkle (Blue Ruby)


Ruuhkainen päivä Lontoon liikenteessä vähitellen töksähtelee eteenpäin ja Watsonia kovin tuntuu tympivän lähes paikoillaan nököttäminen. Tylsäily ei pitkään jatku, mutta liekö onni sekään, sillä täyden kadun ylle ihmeellinen jättilintu saapuu raakkumaan. Monia näky hämmentää ja saattaa pelottaakin, että mikä esihistoriallinen peto on kolostaan kaivautunut, mutta Sherlock ei näe syytä panikointiin. Mekaanisen härvelin ohjaksissa on tuttuja tyyppejä, jotka tätä laitetta tietyssä tarkoituksessa liidättävätkin. Yleisen sekaannuksen turvin Moriarty hiiviskelee rauhassa koruliikkeeseen. Sininen erittäin harvinainen jalokivi kassakaapista löytyy ja pussukkaan livahtaa.



Aarteen uusi omistaja hykertelee tyytyväisenä ja vuosisadan rikollisnero jälleen itsekehun parissa viihtyy. Samoihin aikoihin jättilintu painelee teilleen ja kauppiaskin tajuaa, mitä on tapahtunut. Vaunussa Moriarty jatkaa oman loistokkuutensa ihastelua, mutta ilo on raivoksi muuttuvainen, kunhan hän huomaa, että pieni taskuvaras onnistui kadulla kähveltämään timantin itselleen. Kauppias ei ole niinkään kiinnostunut tekijästä tihutyön takana, vaan tahtoo arvotavaransa ensisijaisesti takaisin. Ostaja on jo tavallaan katsottuna ja olisi erittäin ikävää, jos kauppa peruttaisiin. Lisäksi perinteiset poliisivoimat halutaan pitää jutusta erillään, joten rikosilmoituskin vedetään takaisin. Tämäpä kaikki summautuu siten, että olisi tiedossa tekemistä Sherlockille ja Watsonille.

Voinee taas lajitella tämän koitoksen vauhdikkaamman vipellyksen joukkoon, koska lyhyeen pätkään saadaan parikin mittavampaa takaa-ajoa tungettua. Ensimmäisessä Moriarty tuo ahtaille kaduille ei-niin-hyvin soveltuvan vekottimensa, joka hiiltä haukkaa ja katukiveä komeasti ilmaan rymistelee. Kaikesta panssaroinnista huolimatta tämäkin hirvitys haavoittuvainen on ja ajallaan hajoilee pois alta, mutta Moriarty sinnikkäästi jatkaa liitelyään, kunnes kuono kohtaa kovan seinämuurin. Viimeisten minuuttien hulina taas laittaa lennokkaamman vaihteen päälle, ja muistuttelee, etteivät nämä kohkaukset aivan arkimaailman sääntöjä suostu tottelemaan. Jahtia siis viides jakso tuo mukanaan vähintään riittävästi, mutta jälleen sitä tahtoisi huomauttaa, että mukana on juttuja, joita olisi voinut enemmänkin väläytellä.



The Green Balloon (Solve the Mystery of the Green Balloon!)


Uusia merkittäviä pahiksia ei ilmeisesti ole tarvetta esitellä, sillä usvan ja hämärän peittämässä satamassa Moriarty kataluuksiaan jälleen apureineen hääräilee. Saadaanhan tarkastaja Lestrade myös näitä puuhia ihmettelämään ja tälläkin on useampi kourallinen apureita. Vähäsen valaisua öisiin konnuuksiin tai niin aikomus olisi, mutta käytännön toteutus tarkoittaa, että säheltelyksi menee, kun poliisit järjestään ratsastavat loikkivilla tynnyreillä jorpakkoon. Urheista pysäytysyrityksistä huolimatta konnapaatti lipuu tavoittamattomiin. Eipä auta lainkaan, vaikka Lestrade tiukasti määrää omat alaisensa loikkaamaan perään ja viimein vielä itsekin uhrautuu molskahtamaan epäilemättä hytisyttävään veteen.

Sherlockin talolla nautiskellaan alkavasta kesäisestä päivästä ja Watson erityisen iloisella mielellä avustelee Hudsonia puutarhapuuhissa. Hiljalleen taivaalta laskeutuu vihreä ilmapallo, josta Hound löytää avunpyynnön. Lyhyt ja ytimekäs viesti kuuluu, että Dolphin Islandilla panttivangit kaipaavat pelastusta. Paikka kuulostaa oudolta, mikä saa Watsonin epäilemään jotakin lasten jekkuilua. Sherlock ei aivan noin kevyesti tahdo viestiä kuitata pois päiväjärjestyksestä, vaan päättää pureutua mysteeriin paremmin. Tulosta syntyykin ja kaksikko lainaa pienen lentokoneen lähteäkseen selvittelemään tilannetta tarkemmin. Kuten jakson alkukin antaa vihjettä, niin tutuilla kelmeillä jälleen on ilkeitä aatoksia mielessä.



Kuudes jakso jälleen pudottelee vähän kierroksia edelliseen verrattuna, ja toinen takaa-ajo joutaa nipsautetuksi. No, onhan sitä nyrkkimyllytystä ja muuta mukavaa luvassa nuuskijoille, mutta väittäisinpä, että jälleen hoksottimien hurisuttaminen pääsee suurempaan rooliin. Sherlock tekee tarkkoja ilmapallokokeitaan, jotka muita seikkoja summaamalla johdattelevat oikeaan suuntaan. Myös kemiaharrastuksesta on hyötyä, kun pakokeinoja keksittäessä väkerrellään vähän aseistusta taskuihin. Kyllähän se vähän pakolliseksi muodostuva jahtipätkä loppuun heitetään, mutta lyhyemmän kaavan kautta tässä tapauksessa edetään. Muuta myönteistä edustakoot vaikkapa majakkasaaren kivat maisemat, joita muutaman kuvan verran jaksetaan ihastella.

Tämän pienen valikoiman voittajaksi laitankin jälkimmäisen jakson, joka jälleen tasapainottelee vauhdin ja pohdinnan välillä paremmin. Jotenkin outona hetkenä näyttäytyy viidennen osan lyhyt tuokio, joka on kuin olevinaan Houndin ja Moriartyn ensitapaaminen, vaikka nämä ovat toisistaan mittaa ehtineet ottamaankin. Ehkä sekin selittyy sillä, että näitä on vaihtelevassa järjestyksessä esitetty, mutta kuitenkin... Pikkukivaa ihmeteltävää taas tarjoilee kelmien maanalainen konnaluola, joka on veden äärelle ilmeisen hyvin varusteltuna kätketty. Neljännen jakson hempeistäkin aatoksista Moriartya viedään jälleen huvittavasti rääkyvän sekä riehuvan ilkeilijän suuntaan, mutta kun tässä vielä olisi 20 jaksoa jäljellä, niin kenties välillä sivupolkujakin löytyy tallailtavaksi? Voinee kuitenkin olettaa, että lennokasta menoa jahteineen jatkossakin riittää.



Sherlock Hound (1984) (IMDB)

2 kommenttia:

  1. Jakso viisi eli kotimaisen setin jakso 3. Luin jostain että tuota erästä kohtausta olisi jossain muutettu että Holmes ja Moriarty tuntevat toisensa ja heittävät parit sanat ennen takaa-ajoa, muistelen että Japanissa näin. Ja sekoitus saattaa syntyä myös siitä että kuusi ensimmäistä tehtyä jaksoa heitettiin muiden tehtyjen sekaan.
    Miyazakin ohjaaman jakson tunnistaa siitä että toisella Moriartyn apureista on vihreät kasvot.

    Ja jossain päin maailmaa on muuten olemassa "Hotel Moriarty".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuisi ainakin vähän luontevammalta kuin höpöttely siihen tapaan, että joskus ovat toisistaan jotakin kuulleet.

      Tässä jaksojärjestyksessä Miyazakin ohjaamat osat taitavat sijoittua ensimmäiselle puolikkaalle.

      Poista