perjantai 20. marraskuuta 2015

Sherlock Hound: The Adventure of the Thames Monster / The Adventures of the Three Students

Pientä päivän muutaman katselutaukoa, niin tahtoo taas innokkaampana jatkaa sarjan kahlailua. Toisella puoliskolla siis ollaan jo etenemässä, eikä tässä nyt enää niin montaa tuplailtamaa ole luvassa. Kultaryöstön ja salaperäisen aarteen perässä viimeksi vipellettiin. Etenkin näistä jälkimmäinen tarina tahtoi laittaa Indiana Jones -vaihdetta päälle ja hyvä niin. Liekö sitten hirmuisempaa hupia luvassa, kun kaikenlaisista hirvityksistä otsikoissa mainitaan. No, onhan tässä jo ennakkoon arvausta, että mikä hurja peto Thames-joella hääräileekään ja voipi olla, että samaiset vekkulit siirtävät puuhastelunsa vähän pohjoisemmas Lontoosta, jos kerran Loch Nessin maisemiin vaihdetaan. Selvitelläänpä näitä Sherlockin ja kumppaneiden kanssa.

The Adventure of the Thames Monster (The Monster of the Thames River)


Lontoon valot jälleen tuttuun tapaansa vilkahtelevat usvan seasta ja joella laivan sumutorvi tuuttailee. Hämärää riittää ja kannella saa olla silmät tarkkoina, mitä edestä mahtaakaan löytyä. Pinnan alla jotakin epäilyttävää kiiltelee ja pian jo metallinen kynsi kylkeä riipiikin. Hätääntynyt vahtimies tulkitsee hyökkääjän hurjaksi merihirviöksi. Muutamassa sekunnissa kovat kourat ottavat paatista pitävän otteen, jolloin kapteeni näkee parhaaksi karjaista evakuointikäskyn miehistölle. Kiirettä tuleekin pitää, sillä laiva on jo hyvää vauhtia viimeistä sukellustaan suorittamassa pohjaa kohti.



Lehtien toimittelijat eivät näe tarvetta kahlita mielikuvitustaan ja lukijat saavatkin kauhisteltavakseen kuvitettuja taruja laivoja lasteineen jäytävästä pedosta, joka pohjassa kyltymättömänä vartoilee. Hound näitä juttuja kuunnellessaan tosin rajailee heti kättelyssä muinaiset petoeläimet pois epäiltyjen listoilta. Vielä ei pakokauhu kaikkia valtaansa saa, sillä seuraava päivä joella kuluu rauhallisissa merkeissä. Mukavaa musisointia tyynen pinnan päällä ja monikin sulosävelistä nautiskelee. Ilta alkaa väistämättä hämärtyä, mikä saa ahneemmilla aikeilla varustetut kaverit liikkeelle ja kimaltelevat kourat saalistaan repimään. Moriartyhan se siellä rautapedon sisuksissa operoi ja tällä kerralla porukan puuhastelut laittavat enemmänkin henkiä vaaraan. Isomman laivan miehistö saa ihmeen kaupalla itsensä pelastettua, mutta soutuveneessä huiluaan soitellut David painuu pyörteen mukana pohjaan. Tämän kumppani Mary ei millään suostu uskomaan rakkaansa kuolleen, vaan pyytää Houndia ja Watsonia etsimään Davidin.

Thamesin hirviön ihmettely tarjoilee lopulta melkoisen tuttua menoa, eli Moriarty on jälleen nikkaroinut varsin näppärän metallihirmun tihutöitään toteuttamaan. Tämän kyhäelmän jäljille, vaiko raiteille, pääseminen tuntuu vievän Sherlockilta pikkuisen tavallista kauemmin, mutta löytyyhän sieltä pinnan alta johtolankaa, kunhan kärsivällisesti tiirailee onnenkin avustamana oikeisiin paikkoihin. Pääpahiksemme taas lupailee jokailtaisia juhlallisuuksia suurten saaliiden kunniaksi, mutta tietäähän sen, että liian varhain taas kaverukset menestyksestään riemuitsevat. Mainittakoon pienenä poikkeuksena silloin tällöin välkähtelevä haikeampi sävy. Moriartykin osaa arvostaa kaunista musiikkia todeten sen tarjoavan hoitoa sielulle sekä ravintoa mielelle, mutta taustalle nämä tunnelmat lopulta jäävät, kun lopussa jälleen tyypilliseen tapaan rämistellään.



The Adventures of the Three Students (Blundered Operation at Loch Ness!)


Ilta se taas kaupungin ylle laskeutuu, eikä erityisen rauhallinen sellainen ainakaan kaikkialla. Eräässä asunnossa onkin hurjistunut mekkala menossa, kun nuorukaisia niputetaan, sidotaan ja säkitetään hyvinkin ripeästi. Kelmikolmikon näppärät kätöset ovatkin taas kerran pahuuden puuhien parissa näitä sieppauksia toteutellessaan. Kaapatut kannetaan vähin äänin pois ja valkeneva aamu tuo mukanaan uuden mysteerin selviteltäväksi. Löytyyhän kaupungista niitäkin, jotka ihan mielellään ottavat uuden haasteen vastaan.

Lainvalvojien tehokkaat toimet ovatkin johtaneet tilapäiseen aallonpohjaan rikollisuuden suhteen ja tällainen hiljaisempi jakso ainakin Watsonia tuntuu tympäisevän. Kovasti hän toimintaa janoaa, mutta Hound taas ihan mielellään pötköttelee ja soittelee. Eihän sitä aina niin jaksaisi samojen konnien perässä kirmata, mutta pian ovikello jo pirahtaakin. Soittelun syy on tietysti öisessä sieppauksessa. Tilanteen taustoja hieman selvitellään, eli kyseessä on neljän ranskalaisen taideopiskelijan porukka lomailemassa Lontoossa, mutta yksi oli toisaalla kaappauksen aikana. Kolme kaveria kuitenkin on mystisesti kadonnut ja matkatavaratkin vielä hotellihuoneessa odottelevat, eli hämärähommilla lienee osuutta tapahtumien kulkuun. Pitäisi siis päätellä, että miksi ja minne ystävykset on viety.



Tekijäähän ei tietenkään tarvitse pitkään arpoa, sen tietävät lähes automaattisesti kaikki ruudun molemmalla puolella. Siitä kyllä voisi sanoa, että tässä vaiheessa taidetaan sieltä Moriartyn juonipussukastakin pohjilta jo ideoita kaivella, sillä sen verran tehottomalta alkaa vaikuttaa. Tai ainakin on kunnianhimoa saaliiden suuruuden suhteen tipautettu useammankin pykälän verran, koska taideväärennösten parissa puuhastelu on auttamatta pienimuotoisempaa harrastelua kuin vaikkapa aiemmat miljoonien kultakähvellykset. Näiden metkujen selvittely vaikuttaa olevan mestarietsivälle vähän sellaista välipalaharrastelua. Mikäpä siinä, kun apua kaivataan, eikä parempaakaan tekemistä ole. Sepä vain tarkoittaa samalla sitä, ettei juurikaan ilonkiljahduksia katsomon puolella pääse karkailemaan.

Ensimmäinen näistä jaksoista edustaa mielestäni toistaiseksi nähtyjen joukossa keskitasoa, mutta jälkimmäinen väsähtelee heikompaan kolmannekseen. Sinänsä mistään erityisen huonosta ei ole kyse, mutta kun samat tyypit asialla, eikä mitään ihmeellistä saada aikaan, niin vaikea suuremmin innostua enää tässä vaiheessa sarjaa. Taulukauppaosuus tuo pilkahduksen vaihtelua, mutta sekin jää varsin lyhyeksi hetkiseksi. Maisemien vaihto Skotlantiin tavallaan haaskataan, koska sielläkin lopulta lähinnä keskitytään seurailemaan, miten Lestrade käskyttää apulaisensa tuttuun sekä päättömään tunarointiin. Voinee taas todeta, ettei määrä sitä laatua korvaile kymmenien koirapoliisien säheltäessa. Jaksosta toiseen toistuessaan tällaisen touhuilun huvittavuuskin melko nopsaan kulahtaa olemattomiin, eli summailtuna siis vähemmän mukavaa muisteloimista näistä käteen jää ja toivottavasti pikkuisen piristyy seuraavalla kerralla.



Sherlock Hound (1984) (IMDB)

2 kommenttia:

  1. Kiireiden ja yleisen laiskuuden takia en ole heittänyt mitään tänne, mutta nyt kun sain kuulokkeeni korjattua ja projekteja työn alle, voisi tähän heittää jotain.

    Suomi-setin jaksot 10 & 11.
    Sitten. Olenpa Moriartyn kanssa samaa mieltä kauniista musiikista, olenpa lähinnä sen ystävä (paitsi että mitä kukakin kauniina pitää). Miltei päivittäin puhdistan sielua ja hankin älyä (kotimainen dubbaus). Ja taidejakson kotimaisen dubbauksen Ranska-aksentti kävi itsellä hermoille.

    Ja en nyt muista mitä Moriarty hokee jatkuvasti Englanti-dubbauksessa, Italia-dubissa se on "Porca menta!" (suom. Pyhä minttu! -Kääntäjä) ja Japani-versiossa "Bakamon!" joka on teksteissä suomennettu milloin miksikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minullekin pieni laiskuus päässyt iskemään sarjan suhteen, vai voisikohan vedota jouluelokuvakiireisiin... Saa nähdä, meneekö osa jaksoista sittenkin seuraavan vuoden ohjelmistoon.

      Poista