The Magical World of Winnie the Pooh: Friends Forever (Nalle Puhin taikamaailma: ikuiset ystävät)

Eväitä minkään mittavamman Puh-putken käynnistelyyn ei valitettavasti ole, sillä hyllystä tämän kiekon myötä lopahtavat aiemmin katselemattomat tapaukset. No, uusintoihin voisi toki turvautua, mutta tuskinpa niistä tarvitsisi toista höpöttelykierrosta enää aloittaa. Noin kokoelman kannalta mielekkäät lisäyksetkin tuntuvat hupenevan, koska ainakaan omassa päässä ei enää montaa potentiaalista hankittavaa pyöri. Näkeehän vaikkapa noita uudemmasta sarjasta koosteltuja julkaisuja myynnissä, mutta tähän tuoreempaan versioon suhtautuminen on edelleen omalla kohdalla nihkeää, kuten voinee todeta lukaisemalla kommentit edellisestä yrityksestä nuuskijakerhon seikkailujen suhteen. Oikeastaan into näiden keräilyyn onkin laskenut entisestään, mutta kenties vielä hylly siltäkin osin täydentyy...? No, sellaisia hairahduksia odotellessa voisinpa melkein julistella, että blogiin on tulossa määrittelemättömän mittainen Puh-tauko. YouTuben puolelta toki löytyisi lisää näitä vanhemman sarjan jaksoja ihmeteltäväksi, mutta taidan toistaiseksi pidättäytyä niistä.

Taikamaailma-levyt tosiaan tulee lopultakin katseltua ja kommentoitua, kunhan viimeinen tarinanelikko tästä ajallaan ruoditaan. Urakkahan käynnistyi jo lähemmäs kaksi vuotta sitten nimikkeellä Little Things Mean a Lot! ja seitsemännen levyn vilkaisin tosiaan vain jokunen päivä sitten. Silloin mietinkin, että mahtaakohan kaverusten kommellus näyttää pitkiksi venähtäneiden taukojen takia niinkin pirteältä, vai löytyvätkö syyt muualta. Joka tapauksessa All for One, One for All oli mielestäni hymyilyttävää ja vaihtelevaakin menoa ja myllerrystä. Nähtiin kaverukset merirosvotouhuissa, hunajapulmien parissa, vallan eriskummallisen salaperäisessä Nasu-maassa ja vielä lopuksi Ihaallekin annettiin oma kieltämättä kohtuuttoman kolhuinen tuokionsa. Tämän sarjan anti ei varsinaisille elokuville noin sisältönsä ja visuaalisen puolensa osalta pärjää, mutta minusta kuitenkin All for One, One for All tarjoilee ystävysten leikeistä ja muista huveista innostuneille oivan valikoiman Puolen hehtaarin metsän vipellystä. Toiveissa tietysti on, että Friends Forever hykerryttäviä ja sydäntäkin kivasti kutkuttelevia kotvasia katsomoon lähettelisi. Noiden jälkimmäisten takia tavallaan juuri tämän viimeiseksi säästelin, sillä nimi ja superherttainen kansi odotuksia siinä mielessä kohottelevat. Nähtäväksi jää, miten varsinainen sisältö kaipuuseen vastaileekaan...

Ainakin ensimmäiseksi valitun tarinan otsikko Good-Bye Mr. Pooh (Näkemiin, herra Puh) voisi laittaa vaikkapa Nasun herkällä mielenlaadulla varustetun katsojan parkaisemaan, että voi hui ja kauhistus sentään, nytkö jo pitäisi hyvästejä heitellä. Kenties tässä ei aivan niin hurjia ja lopullisia ratkaisuja olla tekemässä, sillä onhan kyseessä vasta neljään kauteen venähtäneen sarjan toinen jakso kakkoskaudelta, eli vuonna 1989 ilmestyneestä kymmenminuuttisesta on kyse. Pahaenteisestä otsikosta huolimatta hommaa käynnistellään hyräilyllä ja puhmaisella puuhastelulla. Ongelma karhulassa on varsin tavanomainen, sillä hunajapurkit ammottavat taas kerran typötyhjyyttään ja on siivousurakan aika. No, nalleamme ei taida kierrätys kiinnostaa pätkän vertaa, vaan iloisesti räsähtelevät ruukkuset rikki. Tiikerikin pujahtaa kaverinsa touhuja tutkailemaan ja ymmärtää ajatuksen täysin väärin. Siinä missä Puh on todellisuudessa rahtaamassa ylimääräistä purkkipinoa pois, niin käsittääkin raidallinen ystävä asian niin, että toinen on siirtelemässä itsensä pois kotimetsästä ja vieläpä pysyvästi.

Puh jatkaa puuhastelujaan, kun taas Tiikeri kirmaa kailottelemaan muille karmaisevia uutisia ja hajotteleepa siinä Ihaan tuliterän mökkerön säntäillessään, mutta eipä näitä ehdi surkuttelemaan, sillä on suuri väärinkäsitys levitettävänä kiinnostuneille korvapareille. Nasu-parka ottaa järkyttävän käänteen odotetun raskaasti ja kovasti kyynelöi sekä niiskuttelee, kun näin saa tietää parhaan ystävänsä muutosta. Sydäntä siinä riepotellaan, mutta Tiikeri vain tokaisee, että olisi tärkeämpiäkin asioita ajateltavana, ja Kani on samalla kannalla, eli pitää karhukaverille järjestää ikimuistoiset läksijäiset. Juhlien aika koittaakin tuota pikaa, eikä Nasu pysty piilottelemaan syvää suruaan, mihin Puh ei oikein osaa toivotulla vakavuudella reagoida, sillä eipä oikein itsekään tajua tilannetta. No, hän kuitenkin pohtii, että kun kerran näinkin loistokkaat lähtöpirskeet laitetaan pystyyn, niin kaipa sitä lähteä täytyy. Muuthan saattaisivat kovin pettyä, jos vain jäisikin samoihin maisemiin nököttelemään. Kuten arvata saattaa, on aikomuksena myös varsin pikainen paluu varustettuna toiveella tervetuliaisjuhlista herkullisine lahjoineen...

Good-Bye Mr. Pooh edustaa ainakin omien silmien ja etenkin korvien edessä juurikin hyvälaatuista Puh-hupsuttelua. Ihmeteltäväkseen saa tavallaan tuttua ja turvallista sekaannusta, mistä seuraa lisää setvittävää, mutta hyvinhän tämän hassun joukon pöhköily rullailee. Mitä nyt Ihaasta paljastuu uusi piirre, sillä tilaisuuden tullen aasiystäväisestä kuoriutuu ahne talonvaltaaja. Nasun kärsivällisyyttä taas koettelee hyvinkin hymyilyttävästi nurkkiin tupsahtava uusi kämppäkaveri. Parhaat ystävätkään eivät välttämättä aivan kaikkea pysty tuosta vain sulattelemaan, etenkin, jos sänkytoverina on kovaan ääneen kuorsaileva karhu, jonka haaveena on valveilla ollessa syöpötellä suunnilleen aamiaisesta illalliseen toisen ruokakaapilla. Ymmärrettävistä syistä tällainen yhteiselo hamaan tulevaisuuteen saa pienen possun kovinkin säikähtämään. Onhan näitä väärinkäsityksestä toiseen tallustelevia samaisen metsän seikkailuja ennenkin osunut katseltavaksi, mutta jälleen kerran hyvässä hengessä mukavan hykerryttävästi höpötellään ja Nasu saa vastata siitä herttaisemmasta puolesta, mikä hänelle sopii. Niinpä tarinan lopussa onkin kiva huikata heippa-heit ystäväjoukolle, mutta eipä tosiaan niitä hyvästejä sentään.

Jos Puhin muutto oli edellisen aiheena, niin nytpä taitaa olla Nasu hukassa, sillä toinen tarina kulkee nimellä Where, Oh Where Has My Piglet Gone? (Minne on Nasu kadonnut?), joka on myös sarjan toisen kauden juttuja jakson järjestysnumeron ollessa kyseisen tuotantovuoden seitsemäs. Minuuttimitaltaan ei tämäkään koitos mikään mahtieepos ole, vaan taas kompakti kymmenminuuttinen. Hiukan samalla tavalla edellisen kanssa aloitellaan, koska jälleen Puh on tavaroidensa parissa puuhailemassa. Siivouksen sijaan tavoitteena olisi löytää Kanilta lainailtu kopsutin, mutta eipä vasaraa vain tahdo mistään ilmestyä. Niinpä vain tuntuu olevan helpompi kadotella kapistuksia kuin löytää. Puh järkeilee asian omaan tapaansa siten, että tavallaan se on jo melkein löydetty, sillä kaiken tämän etsimisen seurauksena ollaan jo varmaan melko lähellä onnistumista. Kani jokseenkin tuskastuneena ja turhautuneena sivusta kuuntelee tätä järjenjuoksun juhlaa, mutta vielä pystyy itsensä hillitsemään.

Lisää rautaista Puh-logiikkaa saadaan hetkistä myöhemmin, sillä ongelmaan pureudutaan väsäilemällä ansa vasaralle ja mikä olisikaan parempi syötti karkailevalle nakuttimelle kuin tuoreet naulat. Kukapa voisi tällaista tietämystä lähteä kiistämään...? Höh ja pöh voisi tuhahtaa eräs pupunen, kun koppaan kopsahtaakin käsisaha, mutta onkin jo huomattavasti suuremmat pulmat ja huolet painamassa päälle, sillä kadottelevainen karhunen onnistuu parhaan ystävänsäkin hukkaamaan käden käänteessä. Sitäpä se huiskauttelu ja hajamielisyys väistämättä teettää. Kani on jo hyvää vauhtia kyllästymässä rasittavaan etsivätouhuun, mutta niin vain vaikuttaa hänkin olevan pian hukassa. Taitaa ollakin niitä päiviä, joina Puhilta ei oikein mikään tahdo suunnitellusti tai juuri muutenkaan sujua. Siitä huolimatta ei auta lakata yrittämästä, vaan päätetään huudella lisää etsiväporukkaa paikalle. Josko vaikka siten saataisiin kadonneet kapistukset ja henkilöt lopulta löydettyä...?

Vähäsen liioittelun puolelle lipsahtelisi, jos väittäisi tätä koettelemusta Puolen hehtaarin metsän vauhdikkaimmaksi toimintapalaksi, sillä onpa samoissa maisemissa hurjistelevaisempien seikkailujen vietävänä oltu. Tämäpä ei tarkoita sitä, etteikö tuumailua ja toimeliaisuutta esiintyisi, ja vieläpä ilahduttavan runsaissa määrin. Sekaan ripotellaan sopivasti suloista tyhmistelyä ja toikkarointia, joihin tämä väki on luonnostaan taipuvainen. Edellisessä tarinassa väläyteltiin erinomaista Puh-päättelyä lähtöjuhliin sekä paluumuuttoon liittyen ja vähän vastaavilla ajatuspolkusilla tässäkin lenkkeillään, sillä nimikkonalle pohtii, että kaipa järkevin seuraus olisi itsekin kadota muiden mukana. Mutkikkaaksi menee, mutta menköön, ja kyllähän tällaista pikkuisen vinksahtanutta aivojumppailua mielellään katselee, etenkin, kun olotila sattuu olemaan höpsölle hömpälle otollinen. Jos ei karhun ja kaverusten järki aivan terävimmillään leikkaa, niin ainakin huvittavuuden suhteen asia on kunnossa. Tarkoittaahan tämä tietysti sitäkin, että eräs jänönen kiihdytetään kiehumispisteeseen pöhköilyn yltyessä. Hermoraunioksi ei tosin tarvitse itseään piinata, vaan sopuisemmin ja laulelevissa merkeissä päästään päätösnäytöstä esittelemään.

Pari ensimmäistä juttua vietetään pienimuotoisemman hupsuttelun parissa, mutta kolmas tarina Fish Out of Water (Kuin kala metsässä) roiskaisee ruudulle vipelteleväisempää ja selvästi kalaisempaa kaaosta. Samalla se tarkoittaa sitä, että siirrytään televisiosarjan ensimmäiselle kaudelle, koska tämä myös kymmeneen minuuttiin yltävä kohkaus on sen jakso numero 19 ja ilmestymisvuosi 1988. Sekä alkuperäinen että suomennettu nimi kohtalaisen hyvin summailee, mitä ihmeteltäväkseen saa, sillä kirjaimellisesti kalakansa tahtoo vuotuisen vaelluksensa toteuttaa puustoisempien seutujen halki. Rieha ja rähinä ei tietenkään heti pärähdä käyntiin, vaan verkkaisemmalla makustelulla aloitellaan Ihaan tunnelmoidessa ylhäisellä maisemapaikallaan, miten hienoa olisikaan pilvenhaituvana sinitaivailla leijailla rauhassa huolia vailla. Harmi vain, etteivät korvat aivan kykene aasia taivasteille tuulten vietäväksi nostamaan pilvielosta nautiskelemaan. Siinä missä yksi haaveilee yläilmojen hattaroista, alkaa muilla esiintyä maallisia murheita vetisellä kiepsautuksella.

Sattuu tosiaan olemaan niin, että erään kalalajin massavaellus on meneillään ja reitti kulkee Puolen hehtaarin metsän poikki. Pian eväkkäitä tunkee häiriöksi saakka vaikka mistä putken pätkästä ja hanasta. Jos kalakamujen loppumattomalta vaikuttava virta on vallatonta vipellystä, niin samaa sarjaa edustavat kaverusten hiukkasen hutiloivat yritykset ohjata sitä sivuun kodeista. Kaikenlaista koheltelevaista kokeilla tietysti tarvitsee, mutta saavutettu menestys on vähän niin ja näin. Kotimetsän henkeen kuitenkin kuuluu, ettei kesken aleta lainkaan lannistumaan, etenkin, kun osalla on kannustimia toisenlaisiakin nurkissa hääräilemässä. Voisikohan omatekoinen sade auttaa pulmaan kiperään, mutta mistäpä yht'äkkiä sateentekijä pisaroita taikomaan tekaistaisiin?

Sanotaanpa vaikka siten, että kierroksia kyllä kohotellaan levyn aiempaan tarjontaan nähden, mutta eipä se automaattisesti hohottelevaisempaa tai muutenkaan maistuvaisempaa viihde-elämystä takaa. Melkeinpä pääsee käymään niin, että revittely edetessään suuntailee yhdentekeviin hetkosiin. Samalla voinee jälleen kerran todeta, että sarjan sivuhahmoporukkaan kuuluva Myyrä ei omia suosikkityyppejä ole, sillä jälleen hän pääsee hiukkasen harkitsemattomia puuhia harrastelemaan. Onhan se selvää, että leppoisten vekkulien sekaan halutaan kirjaimellisesti räjähteleväisempi remuheppu sujauttaa, mutta kun kaverin vitsinmurjaisut tai tekosetkaan eivät sen suuremmin huvittele, niin kuivaksi anti hänen osaltaan jää. Tässä tarinassa Myyrästä tulee yllättäen asuinkaveri Kanille, mikä vähän kaikuilee levyn ensimmäisen jutun asetelmia. Noin vain hän laittaa toisen soman pesäkolon sisustukseltaan romuksi, eikä sekään riitä, vaan kaikki mäsäksi, kun vauhtiin päästään. Jänön mielenterveyttä kovasti taas koetellaankin, mutta eipä hän ole ainokainen kaltoinkohtelun uhri, vaan Ihaa saa valitettavasti oman osansa höykytyksestä. Tuskinpa hän pilvihaaveissaan haikaili myrskyn keskelle salamoiden kärvennettäväksi joutuvansa, mutta sellaista kyytiä kaverit tarjoilevat. Ehkei Fish Out of Water siis ole mitään pikkumetsän tarinoiden sydämellisempää laitaa. Ihan menettelevää hurvittelua sinänsä, mutta mielestäni varsin väärä valinta juuri tälle kokoelmalle.

Levyn neljäs ja viimeinen satuilu käynnistyy myös pilvisillä puheilla, sillä ystävyksistä parhaat ovat taivashattaroita tiirailemassa. Saadaanhan näin Risto Reipas myös pikaisesti vilahtamaan kuvissa, ja hän vaikuttaakin vähän harvinaisemmalta vieraalta tämän sarjan puitteissa, eikä tässäkään pitkään menossa viihdy. Kyseessä on siis sarjan kolmannen kauden viides jakso Pooh Skies (Puh pilvissä), jolla on pituutta noin tuplasti edeltävään kolmikkoon verrattuna, eli minuutteja kertyy 20 kappaletta. Pelkästään liiteleviä taivaiden taideteoksia ei jumiuduta ihmettelemään ja arvuuttelemaan, vaan vallan vakavampaakin huolta isoon kattoon liittyen ilmenee, vaikka ihan mielellään siellä pehmoisella nurmella yksi jos toinenkin loikottelisi lötkötellen kesäpäiviä kulutellen. Kiireettömien touhuilujen aika rientää ohi ja Puhin pitää poistua herkkuhunajaa hankkimaan tai tässä tapauksessa hutkimaan ja vieläpä vallan hutiloivasti, sillä karhukaveri päätyy pieksemään linnunpesää ja sieltäpä tipahtaa palanen sinertävästä munankuoresta.

Tiikeri saapuu paikalle tilannetta tulkitsemaan ja tällä kerralla yhteenlaskun lopputulos on kertakaikkisen kauhistuttavan hirmustuttavan hermostuttava, sillä taitaa olla niin, että Puh on pitkällä kepakollaan huitaissut taivaasta irti pienen kappaleen. Kohta on jo koolla useampikin voivottelemassa taivaan rikkoutumista ja yhdessä viisaita päitä yhteen lyöden arkaillen arvaillaan, tipahtaako koko katto niskaan, eli päästään mukailemaan vanhemmista saduista tuttua tarinaa. Taaskaan ei ole taipumusta lamaantuneeseen murehtimiseen, vaan jokainen aloittaa tahoillaan valmistelut tulevien koitosten varalta, mutta kovin epäselväksi jää, onkohan näistä askareista lopulta mitään hyötyä, jos kaikki tulee romahtaen alas. Tuumaillaankin, että kenties olisi järkevämpää lähteä yläilmoihin korjaamaan taivasta ja siellä sijaitsevaa salaperäisen ihmeellistä pilvikonetta. Homma lankeaa Puhin ja Myyrän hoidettavaksi. Aluksi matkanteko korkeuksien korjailuun vaikuttaa huteralta ja huojuvaiselta, mutta pääseväthän kaverukset ongelmien lähteille ja yläilmoista paljastuu samalla uskomaton pilvinen seikkailumaailma, mikä tarjoaa vaihtelua kotimetsän tutuille kulmille. Onkin eri asia, saavatko heput tilanteen haltuunsa, vai ovatko tukalat tilanteet sittenkin ripauksen liian haasteellista lajia?

Päätösepisodi alkaa kyllä ihan kivoilla kesäisillä tunnelmoinneilla, kun kaveruksista parhaat ihmettelevät taivailla liiteleviä möhkäleitä. Mitä kaikkea kummaa se pilvikone oikein keksiikään...hunajasyöppöjä lohikäärmeitä ja monenmoista eriskummallista haituvaa. Hyvinkin ihastuttavan kiireettömästä tutkailusta ja ihmettelystä lähdetään väsäämään vähän toisluokkaista toiminnallisempaa touhuilua, jossa vieläpä tosiaan lämmitellään tuttua tarinaa. Sinänsähän pelko taivaan tipahtamisesta sopii tälle porukalle huolia aiheuttamaan, ja mielellään sitä seurailee, miten kukin tulevaan tuomiopäivään varautuu. Ihaa vahvistaa hökkelinsä melkein perhoskestäväksi, Puh odotetusti rohmuaa hunajaa varastoon, kun taas Kani suojaa rakkaan kasvimaansa ja Nasu väkertelee keinotekoisen auringon hehkumaan taivaattomille päiville. Sitten keksitäänkin, että jos kerran yläkerta romahtaa niskaan, niin ehkä kannattaa muuttaa maan alle, mikä taas tarkoittaa, että koko sekalainen joukko rientää kohti Myyrän tunneliverkostoa. Tässähän on jo kolmatta kertaa saman levyn sisällä kuvio, jossa muutetaan yllättävän äkkinäisesti kaverin nurkkiin notkumaan, mikä alkaa pikkuisen puultakin maistumaan. Myös loppupuolella suoritettu seikkailu korkeuksiin jättää vähän viileät vaikutelmat, vaikka kieltämättä tarjoileekin vaihtelua kotimetsän näkymiin. Luulenpa kuitenkin, että Puhiin tykästyneet nuoremmat katsojat saattavat enemmänkin tästä reissusta innostua, vaikka itse en siitä saakaan mitään jännityksen huipentumaa tai muutenkaan suurempia tuntemuksia irti. Siihen suuntaan viittailee sekin seikka, että tällä hetkellä IMDB:n puolella tämä jakso on sarjan kolmen kärjessä pistekeskiarvoltaan (9,2/10), eli melkoisesti siitäkin tykkäillään. Pooh Skies ei kuitenkaan minusta erityisen kirkkaana loistele Puolen hehtaarin metsän satumaisten sattumusten joukossa, mutta eipä mikään turhakkeista tylsinkään ole.

Kunhan neljä tarinaa, pari välioppituntia, alkulaulelut ja lopputekstit laitetaan samaan kasaan, niin saadaan aikaiseksi pikkuisille (ja kenties hieman isommillekin) katsojille pikkuisen alle tunnin verran Puh-viihdettä tämän kokoelman kohdalla. Samalla saa todeta, että sepä oli sitten viimeinen näistä Suomessa julkaistuista taikamaailmoista, sillä kaikki kahdeksan kiekkoa on nyt katseltu ja blogissa kommentoitu. 32 pituudeltaan pientä ja keskikokoista tarinaa nämä tarjoilivat ja tutustumisvaiheen epäilyksistä huolimatta voin summailla, että hyvinhän aika kaikkiaan kului, vaikka mukaan toki mahtui vähän joutavampaakin juttua ja jolkottelua. Voihan hyvin olla, että jonkun muun maku on niiden suuntaan kallellaan ja iloa irtoilee huomattavasti enemmän näistä hetkosista, jotka minulle kuivempina näyttäytyivät. Myönteisin mielin nämä julkaisut jättää osaksi kokoelmaa, vaikka ei oikeastaan yksikään mihinkään Puh-parhauteen onnistu ponnistamaan. Kelvollista ja hyvääkin höpsöä viihdykettä, mutta tosiaan nämähän löytävät varmaan varsinaisen kohdeyleisönsä sieltä Puh-kerhon huomattavasti nuoremmalta laidalta. Katselu-urakan päätösnumeroksi valittu ystävyysaiheinen kokoelma ei kuitenkaan toiveista huolimatta joukon ykköspaikkaa mielestäni ansaitse, sillä tosiaan tarinanipun toinen puolikas on vähän niin ja näin edustaen enemmän keskinkertaisempaa huttua. Toisaalta eipä Friends Forever näiden levyjen joukossa heikoinkaan ole, mistä tulikin mieleen, että kenties vielä kerran näitä koosteita blogissa pyörittelen jonkinlaiseen höttöiseen paremmuusjärjestykseenkin kera lyhyempien summailujen.

No, sen näkee sitten, tuleeko palattua vaiko ei, mutta toistaiseksi sopii sanoa, että Puhin ja kumppanusten touhuista ja leikeistä innostuville nämä levyt tarjoavat suunnilleen kahdeksan tunnin edestä mielekästä silmäiltävää, eli ainakin varauksella suosittelisin testailemaan. Sama rakenne kaikissa toistuu, eli alkulaulelun ja lopputekstien väliin napsitaan neljä tarinaa, joiden lomaan sujautellaan pari tönksis-tönksis-oppituokioista, joissa latteaan tapaan ja suorin sanoin summaillaan tarinoiden opetuksia. Taikamaailmasta tästäkin sellaiset löytyvät ja ihan hyvin aiheeseen sopienkin, sillä ystävien arvokas apu ja sydäntä mukavasti lämmittävä hyvien juttujen jakaminen koko porukan kesken niistä tulee ilmi. Onneksi tällaisista tuntemuksista on useammassakin tarinassa onnistuttu nappaamaan kiinni, ja kuten tämä viimeinenkin kokoelma kohdallani on osoittavinaan, niin pienimuotoisempi hupsuilu hölmöyksineen toimii minusta paremmin. Parissa ensimmäisessä jutussa on sinänsä selvästi vähemmän vauhtia, vipellystä ja tapahtumaa, mutta niinpä vain väittäisin, että huvitusmittarin lukemat kohoilevat korkeammalle kuin levyn toiminnallisemmalla jälkipuoliskolla. Kyllähän sitä lohien vinksahtanutta vaellusta ja taivaskepposteluakin tutkailee mielenkiinnolla, vaan verkkaisempi pähkäily pöhköilyineen hymyilyttää helpommin. Suurin harmi tässä tapauksessa on se, ettei ihastuttava joukko aivan sitä sydämellisintä puoltaan väläyttele, mitä otsikon perusteella ennakkoon odottelin. No, näidenkin 58 minuutin joukosta löytyy sen verran hyvää hömpötystä, että lopputekstien rullatessa hymyillen peukkua kohottelee temmellyksille ja tempauksille.

The New Adventures of Winnie the Pooh (1988-1991) (IMDB)