Donald's Dog Laundry (Akun koirapesula) / Billposters (Hessu mainosmiehenä) / Mr. Duck Steps Out (Hra Ankka juhlii)

Ankkailua olisi tarkoitus jatkaa, että jospa vaikka saisi tämän ensimmäisen tuplakokoelman kahlailtua kuluvan vuoden puolella loppuun saakka. Kuukausi pian on jo vaihtumassa ja se saattaapi merkitä katseluvalikoiman voimakasta painottumista jouluelokuvien suuntaan. Hyllyihin nimittäin on jo hyvissä ajoin tullut täydenneltyä kymmenisen teosta sitä lajia, eli ehkei Akun touhuille siinä vaiheessa ole niinkään aikaa tai mielenkiintoa. Eihän näitä tosiaan enää mahdottomasti jäljellä ole, mutta toisaalta tulee mieleen, että blogin sisältö on näiden lyhytelokuvien myötä päässyt yksipuolistumaan vähän liikaakin. Siinä saattaa siis olla lupausta seuraavalle vuodelle, että monenkirjavuus palautuisi vallitsemaan. Onhan Akun omia juttuja tullut laiminlyötyä kirjoituksissa tähän vuoteen saakka, joten siinä mielessä tällainen rapsakampi annos paikkailee aiempien aikojen niukempaa linjaa. Tiedä sitten, onkohan kovin järjellistä puuhaa lähteä aivan kaikkia Akun lyhytelokuvia tänne tunkemaan, mutta ihan vielä ei ole aikomuksena hänelle hyvästejä heitellä. Jälleen olisi kuviin tulossa vierailevia tähtiä, mutta kenties ei aivan niin kovakouraisia kavereita kuin viime kerralla, jolloin Pekka kävi parissakin koitoksessa Akua höykyttelemässä. Officer Duck ja The Riveter olivatkin mielestäni päteviä sekä kekseliäitä vääntöjä, ja molemmat hoitivat viihdepuolenkin hienosti. Kolmikon avannut The Autograph Hound nimikirjoitusmetsästyksineen oli myös mielenkiintoinen käväisy kulisseissa, mutta ei aivan yhtä onnistunutta irrottelua kuitenkaan. Nyt olisi tarkoitus vaihtaa harrasteita ja hommia taas, eli Akun ja kumppaneiden idealamput jatkavat välähtelyään.

Donald's Dog Laundry (Akun koirapesula)

Silloin tällöin Aku ottaa asiakseen askarrella hyödyllisiä kapistuksia tai vinkeitä vekottimia ja tällä kerralla on tilailtu välineet ja ohjeet koirapesurin pystyttämiseen. Vaikea sanoa, mihin lajiin kyseinen kyhäelmä lopulta kuuluu, mutta ainakin Aku itse on hankkeesta innostunut, eikä nikkaroinnin näppäryydessä ainakaan näyttäisi huomautettavaa olevan. Nykyaikainen koirakylpylä onkin hyvää vauhtia valmistumassa, mutta arveluja aiheuttaa, uskaltaisikohan sinne vääntimien ja kääntimien joukkoon oikean hauvan sujauttaa puhdistumaan. Tarvitaan tietenkin testikoiruli, mikä on lähistöllä päiväuniaan kuorsailevan Pluton kannalta hiukkasen huonompi juttu. Toinen rauhallisesti unistelee, eikä ole lainkaan tietoinen suunnitellusta roolistaan. Aku naputtelee viimeiset osaset paikoilleen, minkä jälkeen pitäisi kokeilla, että mitenkäs turkki pyörityksessä puhdistuu, mutta Plutoa ei erityisesti houkuta loikata ammeeseen, mikä taas tarkoittaa juonikkaampien sekä kovempienkin keinojen kokeilua. Sinnikkyyttä ei tästätään yrityksestä puutu, mutta mutta...

Varsinainen pesuvekotin tavallaan unohtuu taustalle, kun Aku ja Pluto alkavat keskenään vääntää ja hassuttelu meneekin paikoin siihen suuntaan, että hauva haukkaa ison osuuden kahdeksanminuuttisen lyhytelokuvan ruutuajasta. Akun ottaessa houkutukset käyttöön, saa koirakaveri ihmeteltäväkseen hyvinkin venyväisen vinkuluun, josta varsinainen kiusankappale kehkeytyy. Pian jo tuskaillaankin kamala kapistus kurkussa ja suuta venyttämässä, mikä taas tuo Akun ryöpsähteleväisen vahingonilon pintaan, vaikka suunnitelma sinänsä tökkiikin. Kyllähän minulle tällainen keppostelu iltaviihteeksi kelpaa, eikä siitä tarvitse itkua lähteä vääntämään, vaikka ei juuri pikkukivaa jekkuilua korkeammalle päästäisikään. Kummankin tunteita kuumentavasta kumiluusta tai sinänsä ärhäkkäästä kissanukesta ei kuitenkaan kiskoilla mitään klassikkokohkausta irti ja onhan näissä akuiluissa tullut huomattavasti hykerryttävämpiä kujeiden ketjutuksia todistettua, eli lähinnä keskitason edustajaksi mieltäisin tämän puuhastelun.

Donald's Dog Laundry (1940) (IMDB)

Billposters (Hessu mainosmiehenä)

Kunhan testiluonteinen kylpytuokio on saatu jotenkin pois alta, niin Pluto saa poistua kuvista rauhoittumaan ja lepäilemään. On uusien koitosten aika, eikä Akun tässäkään seikkailussa tarvitse yksin selvitä, vaan Hessu ehtii mukaan auttelemaan. Kaksikko on vihelteleväisellä tuulella käpsyttelemässä kohti työmaataan ja tehtävänä olisi liimailla mainosjulisteita tuulimyllyyn sekä sen läheisyyteen. Voisihan sitä tuumailla, että sinänsä yksinkertaisesta ja helpostakin hommasta olisi kyse, mutta kun sitä tekemään on valikoitunut parikin tohelointiin ja torvelointiin taipuvaista tyyppiä, joista toisella on olemattoman mitätön kyky kestää vastoinkäymisiä, niin hanke onkin jo huomattavasti hankalampi. Sitähän se sitten onkin, eli erilaisten vaikeuksien kanssa kamppailua, eikä urakasta tahdo tulla valmista, vaan hermoja koetellaan ja niitä fyysisempiä kolhujakin kertyy.

Työjako menee jälleen karkeasti siten, että Hessu hölmöilee lähinnä yksinään ja Aku ärhentelee kolmannen osapuolen kanssa. Ilman tarkempaa tutkailua sekuntien jakaantumisesta sanoisin, että kaksikko tasailee hiukan runsaan seitsenminuuttisen melko hyvin puoliksi, mutta ainakin itse tykkäilen Hessun osuudesta enemmän. Temppuileva tuulimylly laittaa kaverin hyvinkin hämilleen ja noin vain liisteröi liimaajan itsensä. Hilpeän ja hyväntahtoisen Hessunkin kärsivällisyys alkaa olla rajojaan löytämässä, kun asiat eivät millään ota onnistuakseen. Mainosten lätkiminen ei Akun alueella sen helpompaa työtä ole, vaan kaveria ilmestyy kiusailemaan vuohi, jolle kaikki kelpaa kaluttavaksi. Napostellaan julisteet ja muutakin purtavaa kaivattaisiin, mikä oletetusti nostattelee kiukun purkautumispisteen yli. Noin vain tylysti Aku hutkii ja pieksee kotieläimen, mutta tokihan takaisinmaksun aikakin koittaa. Joka tapauksessa tämä höykytys lienee sitä sarjaa, mikä ei välttämättä nykyään enää valmiiseen elokuvaan päätyisi yleisön ihmeteltäväksi. Hessukin joutuu näiden kärhämien sijaiskärsijäksi ja koko kohelluksen huipentuessa omituisen ikiliikkujan keksimiseen, ollaankin edelliseen verrattuna pykälää paremman piirrosviihteen parissa.

Billposters (1940) (IMDB)

Mr. Duck Steps Out (Hra Ankka juhlii)

Kuvissa ovat käväisseet jo Pluto ja Hessu, eikä kolmaskaan Akun soolosähläilyksi mene, vaan vieraita onkin moninkertainen määrä, sillä mukana hääräilevät Tupu, Hupu ja Lupu sekä Iines pääsee tekemään tavallaan ensiesiintymisensä näissä lyhytelokuvissa. Tietysti muistissa on edelleen lokakuussa katseltu kolmisen vuotta aiemmin ilmestynyt Don Donald, jossa Aku yritti hurmailla Donna-nimistä ankkaneitoa, jolla on iinesmäisiä piirteitäkin. Tätä uudempaa tanssahtelevaista kahdeksanminuuttista tuokioista kuitenkin pidetään yleisesti Iineksen (Daisy) valkokangasdebyyttinä, joten sillä linjalla mennään. Akullahan on samantapaista ajatusta kuin tuossa toisessa mainitussa pätkässä, eli jonkinlaista romanttista värinää olisi tarkoituksena saada aikaan. Siinä missä tuliset temperamentit kohtasivat Donnan kanssa ja ihastuminen menikin ilkkumiseksi sekä nyrkkejäkin nosteltiin pystyyn, niin tässä illanvietossa onkin muunlaisia esteitä, tarkemmin määriteltynä kolmisen kappaletta kujeiluun taipuvaisia veljenpoikia.

Aikoinaan ensikatselulla Mr. Duck Steps Out jätti jälkeensä muistaakseni vähän pitkästyttävänkin ja tyhjänpäiväisen vaikutelman, mitä nykysilmin hieman ihmettelen, koska kyllähän ankkojen tanssahtelu varsin vinhaksi villiintyy, eikä mielikuvitustakaan ole liiemmin rajoiteltu. Rauhallisemmin tietysti aloitellaan, kun Aku hyväntuulisena laittaa itseään illastuskuntoon, mutta niinpä vain pojat tahtovat sujahtaa mukaan matkaan, mikä ei Akua enää hirmuisemmin innostakaan, vaan mokomat muksut joutavat kaappiin. Selväähän se, ettei neuvokas kolmikko noin vähällä suostu jäämään huvitteluista paitsi, ja niinpä Akun kilkutellessa Iineksen ovikelloa, astelevatkin viikarit jo sisäpuolelta vastaan. Pienistä takaiskuista huolimatta Aku ja Iines pääsevät keskenään musiikin vietäviksi. Kummastakin paljastuu taidokas tanssija ja samalla Aku saa tilaisuuden väläytellä rennompia luonteenpiirteitään, eikä touhu ole lainkaan sellaista ärsyyntynyttä ärhentelyä kuin mitä aavikolla Donnan kanssa. Tanssi taas yltyy vallan mukaansatempaavaksi vauhtituokioksi. Musiikki pauhaa vetävästi, liikkeet ovat sujuvia ja painovoimakin hetkellisesti helpottaa otettaan vipeltäjistä, mikä tekee kieputuksesta entistä hurjempaa ja uhkaa kokonaan hallinnasta riistäytyä. Kun vielä mukaan viskaillaan poikakolmikon kepposet, Akun omituiset sekä kummalliset vatsavaivat ja reippaasti sekä rytmikkäästi toteutettu poksahtelevainen nytkähtely, niin saattaapa se kotisohvan puolellakin laittaa hytkymään.

Mr. Duck Steps Out (1940) (IMDB)

Kolmikon viimeisessä teoksessa Akun äänenä parhaiten tunnettu Clarence Nash pääsee tekemään kaikkien viiden ankan roolit, ja itse olen ainakin sillä kannalla, että oli ihan hyvä, kun Iinestä esittämään valikoitui myöhemmin muita näyttelijöitä, sillä ainakaan omiin korviin Nashin tulkinta ei tässä osassa erityisen hyvältä kuulosta. Nashin omalaatuinen elämöinti Akun osassakin alkoi hiipua määrällisesti 1960-luvun edetessä, eikä 1970- ja 1980-luvulla enää montaa roolityötä kertynyt ansiolistalle. Pitää tosin muistaa, että reilusti yli 70-vuotiaana Nashia kuultiin vielä Disneyn jouluisessa lyhytelokuvassa Mickey's Christmas Carol, joka ilmestyi loppuvuodesta 1983. Alle puolitoista vuotta myöhemmin Nash kuoli 80-vuotiaana, mutta tuohon mennessä hän oli ehtinyt tekemään noin puoleen vuosisataan venähtäneen menestyksekkään uran elokuva- sekä ruutuviihteen maailmassa. Toiselta levyltä löytyykin noin viisiminuuttinen pikkudokumentti The Man Behind the Duck, jossa Leonard Maltin varsin tiivistetysti käy läpi miehen taustoja sekä urakehitystä viihdeteollisuudessa. Tosiaan kyseessä ei mikään kattava henkilökuva ole, mutta ajattelin tässäkin mainita muutamia kiinnostavia seikkoja, joista Maltin jutustelee.

Clarence Nash syntyi Watongassa Oklahomassa 7.12.1904 maatilalla varttuen, mikä ilmeisesti innosti ja mahdollistikin erilaisten eläinten ääntelyn taidokkaan matkimisen jo nuorella iällä. Siitä oli kuitenkin vielä kohtalaisesti matkaa Disneylle äänitähdeksi, mutta jo nuorukaisena Nash yritti elättää itsensä viihdemaailmassa lopettaen lukion kesken ja lähtiessään kiertelemään maata, mutta tämä toiminta ei tuottanut vakaata elantoa. Niinpä avioituessaan vuonna 1930 Margaret Seamansin kanssa, lupasi Clarence hankkia vakituisempaa toimeentuloa, ja pari muutti Los Angelesiin, jossa oli tuolloin mahdollisuuksia radiouran suhteen. Suuren laman aikoihin Nash työskenteli 29-vuotiaana Adohr Milk Companyssa pienen maitoauton kuskina ja samalla sivutoimisesti imitoi lintujen sekä muiden eläinten ääniä. Maltininkin mainitsema oikeassa paikassa oikeaan aikaan oleminen alkoi kuitenkin lähestyä, koska kerrotaan, että Walt Disney kuuli Nashin esittävän radiossa kappaleen Mary Had a Little Lamb, mikä ei aivan suoraan studion ovia avannut, mutta poiki kuitenkin koe-esiintymisen, jota ilmeisesti oli järjestämässä Disneyllä työskennellyt Wilfred Jackson.

Walt piti paljon Nashin äänestä ja palkkasi tämän yhtiöönsä vuonna 1933, mistä sai alkunsa 50-vuotiseksi venähtänyt ura. Tokihan Nash teki Disneylle paljon muitakin äänitöitä. Esimerkkeinä mainitaan vähäpätöisemmistä ääntelyistä sammakko elokuvassa Bambi ja erilaisia koirarooleja elokuvassa 101 Dalmatians. Ihan itsenään hänet taas nähdään vuoden 1941 teoksessa The Reluctant Dragon, jossa kurkitaan kulissien taakse Disneyn taikamaailmaan. Nashia kehutaan myös hyväksi laulajaksi, mikä oli yksi etu Akunkin osassa, mihin liittyen mainitaan vuoden 1944 klassikko The Three Caballeros. Walt ja Nash työskentelivät läheisemminkin yhdessä, koska Walt teki tuolloin Mikille äänirooleja ja Akukin usein samoissa seikkailuissa esiintyi. Akun lyhytelokuvat alkoivat vähenemään 1950-luvulla, mutta samana vuosikymmenenä Nash oli usein vieraana televisiosarjassa The Mickey Mouse Club, jossa esiintyi Aku-nuken kanssa vatsastapuhujana. Ennen Nashin kuolemaa Aku ehti tosiaan täyttämään 50 vuotta ja saikin merkkitapauksen johdosta räpylänjälkensä sementtiin Grauman's Chinese Theatren edustalle. Maltin mainitsee, ettei Nash itse saanut vastaavia muistomerkkejä, muttei miekkonen sellaisten perään erityisesti ollutkaan, vaan oli ennemmin ylpeä siitä, että hänet tunnettiin loppuun saakka äksyn ankan äänenä ja mielellään kantoikin annettua Ducky-lempinimeä.

Nash ei siis enää kolmeen vuosikymmeneen ole Akun osassa vaikuttanut ja samalla ankka itsekin on hiukkasen hiipunut elokuvakankailta, mutta onneksi näitä vanhoja juttuja mielellään kertailee, ja niitähän riittää, jos vain ryhtyy kokoelmaa täydentämään. Ehkei tällä kerralla aivan yhtä laadukasta hupailunippua synny kuin viimeksi, mutta vähintään kelvollista touhuilua ja tunarointia kuitenkin. Viimeksi mukana ei ollut yhtään Carl Barksin kirjoittamaa tarinaa ja näistäkin vain Mr. Duck Steps Out häneltä on lähtöisin, mutta Barksin kynäilyjäkin on luvassa lisää katselujen jatkuessa. Kaikki nämä kolme ovat tosiaan vuodelta 1940 ja laimeimman vaikutuksen minuun tekee Donald's Dog Laundry. Eihän sekään mielestäni haukkuja ansaitse, mutta hytkyvistä ja nytkyvistä härveleistä huolimatta jää vähän jumittelemaan toisluokkaisten kepposten pariin. Billposters onkin jo sujuvampaa sekoilua ja vaikka siinäkin tavallaan yhden asian ympärillä hyöritäänkin, niin ei tule samanlaista tunnetta paikoillaan polkemisesta, vaan henkenä on reippaampi tuumasta toimeen sen suuremmin vitkuttelematta, mikä tuotteleekin saaliiksi hyvää hölmöilyä. Mr. Duck Steps Out saa näistä reippaimman revittelyn pystin, sillä sehän keräilee ja kiihdyttelee kierroksia kiitettävästi. Nähdään hurjaa hurmaamista ja siinä määrin energistä ilottelua, että pakkohan sitä on ihastella ja tunnustusta antaa.