Kyllähän tuossa merkillisessa matkassa kätkettyyn maailmaan se mätkintäkin oli erittäin mallikelpoisesti hoidettu ja suurten petojen hävitystä aiheuttava nujakointi olikin mahtavaa tuhotyötä. Nälkää näille suuremman budjetin riehumisille siis olisi ja kaipa hyllystä jokunen lisääkin löytyisi kaiveltavaksi katseluun, mutta ehkä välillä on taas rauhoittelun paikka ja samalla aikomuksena olisi laittaa blogin puolella taukoa Steel-filmatisoinneille. Changes oli mielestäni lähinnä ihan mukava vaikkakin tutunoloinen perhedraamailu, joten ei nyt ainakaan kehnouden takia ole pakottavaa tarvetta poikkaista putkea, mutta vaihtelun kannalta varmaan ihan hyvä juttu näin. Luulisin, että kyllä King of California sitä perhepulmailua myös tuo ruudulle, mutta samalla tavallaan lupailee pikkuisen poikkeavaa aarrejahtia.
Elokuva antaa alkuun lyhyen maistiaisen loikkaamalla viitisen kuukautta asioiden edelle ja samalla vihjailee, että toiminnallisempaakin touhuilua on luvassa, jos malttaa loppupuolelle asti jatkaa vahtaamista. Tapahtumat takautuvat tästä pätkästä nopeasti hetkeen, jolloin Charlie (Michael Douglas) on pääsemässä pitkään jatkuneen hoitojakson jälkeen pois psykiatrisen sairaalan tiloista ja vastassa odottelee tytär Miranda (Evan Rachel Wood). Mirandalle nämä vuodet eivät erityisen helppoja ole olleet, koska äiti oli lähtenyt kuvioista jo ennen Charlien sairastumista ja hän oli jäänyt käytännössä yksin ja joutunut varttumaan keskimääräisiä ikätovereitaan nopeammin. Ilmeisesti Miranda oli halunnut välttää sijaiskodit ja sen vuoksi opetellut pärjäämään omillaan sekä näyttäytymään ikäistään vanhempana.
Isän tapaaminen pitkän ajan jälkeen näyttää olevan onnellinenkin hetki, mutta jo automatkalla kotiin hoitojakson onnistuminen alkaa Mirandaa hivenen epäilyttää, kun toisen jutut tuntuvat vähän levottomastikin lentelevän. Haasteita on jo aiemminkin riittänyt, kun on pitänyt lopettaa koulu kesken ja keskittyä työntekoon, mutta Miranda kuitenkin on saanut paketin kasaan ja ainakin jossakin määrin nauttiikin rauhallisesta sekä yksinäisestä elämästään. Samalla kerrotaan katsojalle Charlien värikkäästä ja meneväisestäkin menneisyydestä ja saadaan kaksikon luona käymään isän vanha kaveri Pepper (Willis Burks II), jonka kanssa Charlie on aikoinaan kierrellyt paljonkin soittelemassa. Uutta kiertuetta ei kuitenkaan enää ole tarkoitus käynnistää ja muutenkin vihjaillaan, että osa vanhoista tavoista ja paheista olisi pysyvästi mennyttä elämää.
Vanhat kuviot saattavat olla osittain takana, mutta eipä Charlien aikomuksena ole jämähtää kotiin seesteisiä päiviä viettämään, vaan jonkinlainen suunnitelma muhii mielessä. Hän pyytääkin Mirandalta kyydin työhaastatteluun, mutta lähteekin lampsimaan jonnekin ihan muualle paperiensa kanssa, eikä tämä miltään päämäärättömältä haahuilulta vaikuta, vaan kiertelyssä näyttää olevan jonkinlainen vahva johtoajatus. Miranda alkaa tuskastua tähän mystiseen touhuiluun ja lisää on luvassa, koska yöllä isä yrittää itsekseen ja luvatta napata auton jatkaakseen etsintöjään. Miranda toteaa tilanteen, ettei kieltely ja estely auta ja loikkaa reissuun mukaan. Yöllistä tähtien tähystelyäkin harrastellaan, mutta varsinainen tavoite odottelee maan alla ja siihen Charlie on varautunut jo ennakkoon, eli apuvälineitäkin on matkassa. Taitaa tytär vieressä seisoskellessa kauhulla vartoilla, ettei paluu sairaalaan enää ole kovin kaukana, mutta niinpä vain Charlie kaivelee maasta vuosisatoja vanhan kolikon, jota on vaikea ainakaan silkaksi sattumaksi kuitata.
Löytö rohkaisee Charlieta avaamaan vähän teoriaansa sekä tavoitettaan Mirandalle, jonka on ymmärrettävästi edelleen vähän vaikea uskoa, mutta kuunteleepa kuitenkin. Sairaalassa on ollut paljon aikaa miettiä, lueskella ja tutkia asioita, jolloin Charlie on törmännyt 1600-luvulla samalla seudulla liikkuneen hengenmiehen päiväkirjaan. Isä Torresin retkikunta matkasi pitkin Kaliforniaa mukanaan arvoesineitä ja lisäksi merkittävä käteiskassallinen kultadubloneita, jotka ensisijaisesti kiinnostavat. Charlie uskoo, että suuri osa näistä kolikoista on kätketty reitin varrelle ja vaikka monet ovatkin tuloksetta rahakasaa hakeneet, niin he eivät ole tajunneet päiväkirjan naamioimia matematiikkaan nojaavia vihjeitä oikean paikan löytämiseksi. Miranda on selityksen jälkeenkin edelleen hyvin skeptinen näiden puheiden suhteen, mutta eipä noin vain hylkää isänsä teoriaa ja suostuu itsekin lueskelemaan Torresin merkintöjä, mistä alkaakin kaksikon vähän omituinenkin yhteinen projekti, ja jos ei muuta, niin ainakin mukavaa yhdessäoloa ja raikasta ulkoilmaa olisi luvassa...
Ehkei tässä tekstissä ole tarvetta kovin yksityiskohtaisesti käsitellä Charlien ja Mirandan aarrejahdin vaiheita, mutta se kuitenkin todettakoon, että kyllähän nämä tutkimukset katsomossakin kiehtovat kohtalaisesti. Sekin tehdään melkoisen suorasanaisesti selväksi, ettei tässä ole kyse siinä mielessä kultaunelmista, että vaurastuminen olisi se suurin vetovoimatekijä. Myös ne suuria seikkailuja värittävät taistot ja hengenvaaralliset temput ovat pienemmässä roolissa, mutta väittäisin, ettei täysin kuivahkoa linjaa ole valittu, vaan kyllähän teoria, kartoittaminen ja tutkiminen lopulta tekoihinkin johtaa, mitä toki se lyhyt alkuvälähdyskin heti vihjailee. Enpä kuitenkaan lähtisi elokuvaa ensisijaisesti toiminnallisena aarrejahtina kellekään tarjoilemaan, mutta seikkailuhenkeä ei sovi kiistää, ja paikoin se onkin hyvin voimissaan ja nappaa katsojankin mukaan vuosisatoja vanhoihin koukeroihin, joita yritetään selvitellä paljon myöhemmin.
King of California vähän alleviivaillenkin korostelee jäljitysten ja tutkimusten kautta, miten paljon maailma lopulta muuttuu suhteellisen lyhyessäkin ajassa. Ihmisen voimakas vaikutus ympäristöön tulee kuvissa konkreettisesti esille, kun päiväkirjan kautta avautuvat kuvaukset kertovat asumattomista seuduista, jotka on sittemmin rakennettu ja siinä sivussa joet ovat muuttaneet paikkojaan, kukkuloita tasoiteltu, kivi jos toinenkin käännelty, metsiä hakattu ja tietysti hävitetyn tilalle luotu myös uutta. Elokuva toki myös esittää, että väestönkasvun ja teknisen kehityksen kiihdyttämä vauhti tarkoittaa sitä, ettei todellakaan tarvitse mitään 400 vuoden jaksoa tarkkailla, jotta voisi nähdä, miten merkittävästi maailma muuttuu, vaan yksi elinikäkin on jo pitkä aika, mitä tukevat välähdykset Mirandan lapsuusvuosiin. Kontrastia siis löytyy sekä kuvien että sanojen suhteen, kun vuodet vaihtuvat ja positiivisena seikkana voisi mainita sen, ettei tästä luoda asetelmaa, jossa mennyt maailma näyttäytyisi taianomaisen täydellisenä kauniina paikkana, kun taas nykyisyys olisi kamalaa kurjuutta ja täysin vastuutonta ympäristön kaltoinkohtelua, vaan elokuva hakee paikkansa ja maisemansa jostakin sieltä väliltä.
Lapsuusvuosien muisteloista kaivellaan myös muutakin pureksittavaa katsomoon kuin vain vertailukohtaa vauhdikkaassa muutoksessa olevalle maailmalle, sillä tokihan osa elokuvan sydämestä sieltä löytyy ja kaksikon keskinäisten tekemisten osalta tunnepuoli jäisikin pahasti vajavaiseksi ilman tätä taustaa. Jälleen voisi pienet kiitokset huikata maltillisemmasta mallista, kun ei selkeästi ole tahdottu lähteä revittelemään räikeämmin. Eihän Mirandan lapsuus oikein missään mielessä mikään mutkattomin ole ollut, sillä epävarmuus tulevaisuuden suhteen ja yleinen levottomuus perheessä ovat olleet jatkuvasti läsnä, mutta ei tästä silti mitään perhepainajaista mielestäni maalailla. Näin onkin luontevampaa lähteä luomaan uutta yhteyttä isän ja tyttären välille, mikä ei tietenkään ihan kivuitta suju, kun toinen on jo tottunut elelemään yksikseen, järjestelmällisesti ja rauhallisesti, kun taas Charlie tuo tullessaan pienimuotoisen kaaoksen sekä huolet sairauden uusiutumisesta plus tietysti päälle kaikki aarreseikkailun kiepsahdukset. Väittäisin kuitenkin, että myllerrykset availlaan katsojalle melkoisen sujuvasti ja nämä pienet taistot sekä yhteisen sävelen etsiskelyt ennemmin vetävät puoleensa kuin tuuppivat mielenkiintoa toisaalle.
Draamakomediana King of California rullaileekin mukavasti ja tyydyttävästikin kohti päätepistettään, ja kun kestokin on tiivistetty alle 90 minuuttiin, niin eipä voi jankuttaa venyttelystä pitkäveteisyyden puolelle. Kansikuva mainoslauseineen saattaa tosin vihjailla, että luvassa olisi enemmän hupsua hassuttelua sekoilevine kohkauksineen ja onhan elokuvassa toki tätä höpsömpääkin osastoa, mutta selvästikään ei ole ollut aikomuksena ainoastaan harmitonta hupia kehitellä. Itselleni oli lähinnä positiivinen juttu, ettei ollut tarvetta tykittää pöhköjä tapahtumia sarjatulella tai vaihtaa täysiverisen outoilun puolelle, vaikka jossakin puolivälin kohdilla jo hiukkasen alkoi tuntua siltä, että mukaan menoon halutaan vähän väkisin erikoisempia epeleitä enemmänkin. Onneksi kuitenkin päädyttiin pitämään katse tiukemmin Charlien ja Mirandan keskinäisissä tekemisissä, ja siihen liittyen voikin mainita, että Douglas ja Wood tekevät mielestäni mainiota työtä. Tykkäsin kovin katsella Douglasia hieman rähjääntyneenä ja uutta pilkettä löytävänä heppuna ja muutenkin päähahmot olivat mielestäni varsin sympaattisia. Onkin siis helppo väittää, että kyllähän sitä sydämellisyyttäkin sekaan saadaan ja yleinen henki läpi elokuvan on pääpiirteiltään varsin positiivinen ja usein huvittavakin, vaikkei mitään heh-heh-hauskuuksia jatkuvasti harrastellakaan. Yhdessä etsiessä löydetään kieltämättä omituisiakin otuksia, kun vahva tahto kuljettelee eteenpäin haasteista huolimatta. Kohti onneaan onnistuu lopulta yksi jos toinenkin kulkemaan merkillisessä maailmassa, mutta kaipa tärkeimpinä puolina ovat kuitenkin usko unelmiin sekä se välillä kadonnut tai hiipunut yhteys, joka voimistuessaan käy katsomon puolellakin koskettamaan.
King of California (2007) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti