Kesäkaverit (Summertime)

Joulukuun kirjoittelut blogissa ovat seikkailleet ja seilailleet melko vahvasti Disneyn ja Mauri Kunnaksen jouluisten sekä talvisten tarinoiden parissa, ja luulisin, että ehkäpä niitä nyt tuli taas hetkeksi ihan tarpeeksi. Näinpä Disney-jouluilu Mickey's Once Upon a Christmas ja Kunnaksen 1800-luvun arkea sekä juhlaa yhdistelevä Koiramäen talvi saavat huikata ainakin tilapäiset heipat näille maailmoille, mutta uskon kuitenkin, että seuraavan vuoden puolella kummankin tuotantoon tulee palailtua, koska eihän tässä sinänsä mistään kyllästymisestä tai tympiintymisestä ole kyse. Disneyn erilaisia elokuvia sekä sarjoja löytyy kokoelmasta melkoinen kasa katsomattomienkin osastolta ja kuten tuossa viimeksi Kunnaksen sympaattisesta koiraelosta höpistessä tuumailin, niin melko todennäköisesti Koiramäki-sarjaa saattaa ilmestyä lisää levypinoihin.

Joulukauden kääntyessä huipentumasta jälkitunnelmointien osastolle ei tietenkään tarvitse kaikkea siitä muistuttavaa silmistä pois siivoilla, mutta elokuvaviihteen osalta voinee kuitenkin valita ajankohtaan nähden piristävänkin aurinkoista katseltavaa. Tahtoo siis sanoa, että lumiset piirrokset ja joulun herkuttelut herkistelyineen korvautuvat kotimaisella kepeällä kesäkomedialla muutaman vuoden takaa. Näistähän helposti nauttii silloin, kun päivä on valoltaan varsin lyhyt ja ulkoliikkumista kiusailee pakkasen sekä viiman viluttava yhdistelmä. Näinpä ainakin mielentilan osalta vallitsevaa jäätävyyttä voi lähteä sulattelemaan ruudulta hehkuvien näkymien sekä tekemisten kautta. Olkoon Kesäkaverit siis eräänlainen ennakkoloikka toivottavasti aurinkoisen ja ainakin ajoittain helteisenkin tulevan kesän uimavesiin ja muihin touhuihin.

Eipä voi sanoa, että lähdettäisiin antaumuksella tai pitkitellen pohjustelemaan ennen kuin Suomen eteläisin kunta kesäreissulaisiaan kutsuu, sillä käytännössä heti ensimmäisissä kuvissa humppa jumputtaa ja aurinkoinen Hanko kutsuu. Toisaalta mistään kiitämisestäkään ei taida olla kyse, sillä kaverusten auto huristelee siinä määrin hitaasti määränpäätään kohti, että ainakin apukuskin mielestä köröttely on tuskallisenkin takkuilevaa matelemista. Iiris (Anna Paavilainen) ja Karoliina (Iina Kuustonen) toisiaan pikkuisen piikittelevätkin keskenään kilometrien kuluessa ja siinä sanailua seuraillessa katsojalle kaverusten väleistä ja taustoistakin hieman tietoa tipahtelee.

Ihan mistä tahansa satunnaisesta päiväretkestä ei ole kyse, vaan kaveruksilla on eräänlainen jälleennäkeminen meneillään, sillä pitkään ulkomailla kierrellyt Iiris on tullut koko kesän ajaksi Suomeen, mutta aikoo toki palailla syyskuukausien kynnyksellä Espanjan lämpöä kohti. Yhteistä aikaa olisi kuitenkin käytettävissä enemmän kuin ihan hetkeen ja ilmeisesti he aikovatkin viettää kesän melko tiiviisti yhdessä, mutta eipä sentään pelkkien vapaa-ajan harrasteiden sekä rientojen merkeissä. Hanko on valikoitunut kohteeksi muussakin mielessä kuin vain aurinkoisten rantojen ansiosta, koska kesätöihin ollaan tulossa ja aikomusta olisi tulevien kuukausien ajan jakaa myös asumus.

Mukavasti tunnelmia sekä odotuksia nostatteleva rantatie tuo auton hiljalleen Hangon puolelle, eikä ainakaan mitään etukäteisankeutta ole kuultavissa ja juttujen perusteella kaikenlaiset huolet on huitaistu taka-alalle, sillä optimismia on ilmassa, ja puhellaan, että edessä olisi erinomainen kesä, kenties jopa paras ikinä! Samalla höpötellään, että joskohan vietettäisiin kaverijuttuihin keskittyvä kesä ja unohdettaisiin miehet näistä kuvioista, mutta kumpikaan ei taida olla oikein innokas sitoutumaan tällaiseen ehdottomaan suunnitelmaan ainakaan täydellä sydämellä, vaan jätetään aikeisiin vähän väljyyttä ja varausta, että jos jotakin pientä säpinää sattuisi syntymään, niin sepä sallittakoon.

Riemumielellä ja suurella itsevarmuudella siis tulevia koitoksia kohti, mutta tien päästä löytyvä työsuhdeasunto ei aivan vastaa sitä kuvitelmaa, mikä työnantajan kanssa käydyn viestittelyn perusteella on syntynyt. Huvilasta on vihjailtu, mutta näemmä pitäisi sittenkin tyytyä ihan tavalliseen vuokra-asuntoon, vaan sepä ei kaikkea pirteyttä pois pyyhkäise. Heti seuraavana aamuna pitäisi siirtyä paikallisen kahvilaravintolan tiskin taakse hoitamaan kassaa sekä tarjoiluhommia. Paikan omistava ja myös kokkina työskentelevä Olli (Eero Ritala) perehdyttelee pikaisesti ja esittelee kaverukset kesäporukan kolmannelle kausityöntekijälle. Ainakin ensikohtaamisella Eeva (Minka Kuustonen) vaikuttaisi olevan huomattavasti sisäänpäin omia maailmojaan kohti kääntyneempi ja yleisestikin hiljaisempi kuin äänekkäämmin elämäniloinen sekä arastelematon kaksikko.

Hangon aurinkoisina kesäkuukausina ravintola viettää kuuminta kultakauttaan, ja vaikka ei mitään valtaisaa turistitulvaa jatkuvana virtana vyöryisikään kassaa pulskistamaan, niin nälkäistä ja janoista asiakaskuntaa kyllä riittää. Pitkä ja vilkas päivä saa hetkisen miettimään, että joskohan olisi parempi mennä kämpälle pötköttelemään, mutta pitäähän sitä sittenkin käydä katsomassa kaupungin iltaviihdetarjontaa, jossa tietysti hiprakkaisissa olotiloissa hoilaillaan pitkälle alkavaan yöhön. Ravintola-arki lähtee melko nopeasti sujumaan ja Karoliina saa selviteltyä, että Eeva sattuu olemaan koko kesän tätinsä rantahuvilavahtina ja sinne samojen seinien sisään saattaisi sopia pari asuinkumppania lisääkin, ja kyllähän Eeva melko helposti tälle idealle lämpenee.

Juhannus hiljalleen lähestyy, eikä ajanvietto koko ajan monessakin mielessä lämpenevässä Hangossa lainkaan tuskalliselta tunnu, vaan päivät vinhasti viilettävät. Kesäkaudella paikkakunnalla tennisopettajana toimiva Jussi (Lauri Tilkanen) kiinnostuu Iiriksestä, kun taas Karoliinaa vetää puoleensa lomapäiviään viettävä Tommy (Sampo Sarkola), eikä oikein näytä siltä, että Eevakaan kesästä ilman ihastusta selviäisi. Jotakin sitä alkupuolella puheltiin lomasta ilman sekoittavia suhteita tai romansseja, mutta siinähän sitä mennään ja kuviot todellakin mutkistuvat. Huolissa, murheissa ja erilaisissa vaikeuksissa yrittää osaltaan autella silloin tällöin ystävyksiä moikkaamassa käyvä Iiriksen vanhempi sisko Hertta (Pihla Viitala), joka toki samalla tuo toisenlaista pulmaa, sillä hän yrittää saada siskonsa vaeltelun maailmalla seisahtumaan ja tämän tarttumaan johdonmukaisempaan suunnitelmaan ajelehtimisen sijaan. Erheitä ja virheitäkin tietysti sattuu, eikä yllä hehkuva aurinko kaikkea onnistu iloksi vääntämään, ja kaunojen kasvaessa saattaa käydä niinkin, että hymyileväinen ystävyyden kesä kääntyykin kyyneliin ja välirikkoon...

Pikkuisen alle 90-minuuttinen Kesäkaverit kieltämättä käynnistyy melko kepeissä tunnelmissa ja lähes läpi elokuvan ajan jatkuvasta vastavuoroisesta piikittelystä ja härnäilystä huolimatta painottelee ensimmäisen puolikkaan ajan vahvasti komediaosastoa. Vitsailu luistaa elokuvan eduksi niinkin mainiosti, että alkupuoli kiitää varsin viihdyttävänä kohtauksesta toiseen, eikä höpöttely kera sekalaisine hupsutteluineen käy lainkaan tympäisemään. Alkoholi on toki merkittävänä osallisena rohkaisemassa kaikenlaisiin kommelluksiin, ja kuuma kesä näyttääkin kovasti janottavan yhtä ja toistakin tyyppiä. Eihän Kesäkaverit mikään alusta loppuun jatkuva tiukka sekä armoton juopotteluputki ole tai muutenkaan yritä örvellystään maksimoida tolkuttomaksi kohtauksesta toiseen toistuvaksi sekoiluksi. Pulloja kieltämättä usein kallistellaan, mutta väittäisin silti, ettei humalainen sössötys sekä sähellys ole ensisijainen lähde huumorille, vaan kyllä sitä ahkerammin kaivellaan kaverusten keskinäisistä koitoksista ja juttutuokioista, jotka kuitenkin melko suurelta osin sujuvat ilman kulauttelua.

Sanoisin myös, että kolmen kesäkaveruksen porukka on varsin sympaattinen ja vaihtelevainenkin lauma persoonallisuuksia, vaikka välillä toki toistensakin hermoille käyvät. Kaikkia yhdistää 25 vuoden ikä, mutta muuten ollaan hyvin erilaisissa vaiheissa elämänpolkujen suhteen, eikä suunta kovin yhtenäinen ole, vaan osalla tulevien päivien valinnat ovat edelleen melko pitkälti hämärän peitossa. Karoliina vaikuttaa olevan kolmikon voimakastahtoisin ja määrätietoisin oman elämänsä suhteen ja siinä samalla tuuppii muitakin eteenpäin. Toista tutkintoaan viimeistelevä ja valintansa selkeinä aiemmin pitänyt nainen huomaa kuitenkin tarinan edetessä, ettei kaikkea pystykään hallitsemaan ihan niin kuin haluaisi ja välillä houkutukset hankaloittavat niitä kirkkaiksi pohdittuja suunnitelmia tai voivat pahemminkin riistäytyä käsistä.

Iiris taas ei edes yritä peitellä sitä, että on hiukkasen hukassa aikeidensa suhteen, ja niinpä välivuosien putki onkin venähtänyt melkoisen pitkäsi ja osa läheisistäkin alkaa olla huolissaan toisen ajelehtiessa paikasta toiseen ilman pysyvämpiä kiinnekohtia tai tavoitteita. Kiinnostuksen tai motivaation puutteesta ei Iiriksen kohdalla ole niinkään kyse, vaan ennemmin on hankalaa valita yksi polku ja sitoutua siihen. Melko yksinäinen ja omissa oloissaan pysytellyt Eeva kokee olevansa vielä ainakin astetta Iiristä enemmän kadoksissa tavoitteissaan. Kaikenlaista hän on ehtinyt opiskelemaan tai vähintään kokeilemaan, eikä yrityksen puute taida olla varsinainen ongelma, vaan valintoja vaikeuttavat muutkin seikat, joihin ehkä uusista ystävistä saattaisi olla jotakin apua neuvomaan tai tukeaan tarjoamaan?

Huolettomaksi suunniteltu kesäreissu huiskaisee kaverukset tosiaan pikkuisen pulmallisempiinkin valintapaikkoihin kuin mitä tuli matkan alkaessa toivottua. Iiriksen vanhempi sisko yrittää tosiaan käydä osaltaan lohduttelemassa ja Eevan Liisa-tädillä (Milka Ahlroth) on myös ymmärtäväinen suhtautuminen kolmikon vaihteleviin huoliin. Luulen, etten itse aivan täysin kohdeyleisöön välttämättä kuulu, mutta silti murheisiin samaistuminen tai muutenkin jutuissa mukana eläminen ei mitään isompia vaikeuksia aiheuttele. Siitä kuuluu suuri kiitos päänäyttelijöille, joilla vaikuttaisi olevan hyvää keskinäistä energiaa. Vaikka Karoliinaa esittävä Iina Kuustonen tuntuukin eräänlaiselta johtohahmolta, niin kyllä muut vaikuttavat olevan täysillä mukana etenkin irrottelevammissa hetkissä. Karoliinan rempseä ote elämään ja kaunopuheisuuden karttelu kohotteleekin useampaan otteeseen mukavasti hymyjä kasvoille. Kunhan vauhtiin päästään, niin kolmikon rupattelut pääsevät paikoin kivasti yllättämään.

Jos tuli tuossa aiemmin vähän varoiteltua ajoittain hiukan holtittomasta juopottelusta, niin karskimpi kielenkäyttö voi olla toinen sellainen seikka, jota ihan kaikki katsojat eivät isommin arvosta. Hienovaraiset sanavalinnat eivät tässä teoksessa loista, vaan monin paikoin töksäytellään aika suorapuheisesti, mikä saattaa sivullisia vähän vaivaannuttaa. Mistään hyssyttelevästä arastelusta ei siis sovi höpöttelyjä syytellä, mutta ei tässä mielestäni mitään maailman mauttominta kiroilun kimaraa yritetä viritellä. Suomessa elokuva on laitettu myyntiin 12 vuoden ikäsuosituksen kera, mutta eipä liene kovin vaikeaa veikkailla, että esimerkiksi Yhdysvaltojen puolella taitaisi mennä melko kevyesti aikuisyleisön katseltavaksi kielenkäytön, päihteilyn ja seksuaalisemman sisältönsä ansiosta. Ehkäpä en itsekään lähtisi elokuvaa minään kepeänä koko perheen kesäkomediana kauppailemaan...

Sanoja ei varota tietenkään silloinkaan, kun keskinäiset kiistat pääsevät kärjistymään ja kuohahtelee kunnolla. Sinänsä kaava on tuttu, että alkupuoli höpsötellään kevyempään tyyliin ja tunnin kohdilla aletaan sekoittaa mukaan kipupisteitä ja ystävyyttä koettelevia kiistoja. Tilitys ja tiukkasävyisempi paasailu ei tietenkään kokonaan harmittomampaa kuittailua korvaa, mutta viimeisellä kolmanneksella virneet vähenevät ja ilmeet menevät tuikeampiin suuntiin, eikä suoraa huutoakaan vältellä. Suorasanaisuus saattaa silloin tällöin kostautua ja etenkin Karoliina päätyy Iiriksen kanssa keskinäiseen riepotteluun, mikä yhdistettynä muuhun myllerrykseen saa aikaan vähintään pieniä särkymiä sydämiin.

Rikki repivien voimien vastapainoksi löytyy yhdistäviä kokemuksia, ymmärrystä ja sopuisampaa sanailua, eikä Kesäkaverit riitaisimmilla hetkilläänkään mielestäni kallistu miksikään varsinaiseksi kaikkien mahdollisten ankeuksien ja katkeruuksien estottomaksi tykitykseksi. Minusta onkin ihan fiksua pitää kovimmat konfliktit kaikkiaan vähäisinä, sillä kaunaisten huutotuokioisten vyöryttely varmaan melko nopeasti tärvelisi kepeän kesäkomedian väreen peruuttamattomasti pois, eikä sitä toisi takaisin Hangon hehkuvin ja aurinkoisin päiväkään. Itse olen ehdottomasti sillä kannalla, että jos pitäisi lähteä erottelemaan, niin elokuvan huumoria vahvemmin painotteleva alkupuoli rullaa paremmin, kun taas kärjistyvät kärhämät ovat pikkuisen plääh. Eipä sillä, että ärhentely irralliselta tai täysin tarpeettomalta tuntuisi, mutta hiukan tämä ruuvien kiristely vaikuttaa pakolliselta draamailulta sekä lässäyttää sitä rennompaa tunnelmaa.

Maisemapuoltakin toki nähdään, mutta kauniiden taustojen sijaan huomio keskitetään hahmoihin, eikä oikein missään vaiheessa nähdä kieltämättä pikkuisen kaivattuakin kuntakierrosta. Pyöräretki olisi tarjonnut ainakin oivan paikan, mutta se kuitenkin on typistetympää mallia, eikä niinkään mitään viipyilevää ihastelua. Viehättävä ympäristö on kuitenkin lähes jatkuvasti läsnä, ja jo ensimmäisten minuuttien aikana meri kimaltelee kutsuvana ja matalat männyt somistavat mutkittelevan rantatien reunustoja. Kauniiden seutujen kuvailu ei onneksi muutamaan lupaavaan alkukuvaan jää, vaan vaihtelevia ja upeitakin ajanviettopaikkoja kameran eteen on löydetty ihan mukavasti. Aurinkoiset rannat saavat tietysti osansa, ja sanoisin, että niitä olisi voinut enemmänkin esitellä. Myös metsäisempää vyöhykettä, kivoja kesäkahviloita, sataman tuulahduksia ja lummelampia löytyy. Lisäksi pitää antaa erillinen maininta kolmikon maisemakalliolle, jossa on mukava saaristoseutua seuraillen pohdiskella pulmia tai juhlia railakkaammin. Olisi varmaan väärin väittää, että elokuva olisi jokin Hangon matkailumainos, mutta kyllähän siinä määrin kaunista katseltavaa riittää, että eiköhän Kesäkaverit tule jo ihan maisemapuolensakin ansiosta jonakin hyytävänä pakkasyönä tuijoteltua uudelleen.

Ennakkoon vähän mietiskelin, että onkohan kyseessä eräänlainen sukulaisteos vuoden 2011 kotimaiselle komedialle Pussikaljaelokuva, mutta näin jälkikäteen ei oikein tee mieli lähteä isompia yhtäläisyysmerkkejä näiden välille raapustelemaan. Molemmat toki kuvaavat kolmen kaveruksen kesäistä ajanviettoa vahvasti huumoria viljellen, mutta Pussikaljaelokuva kuitenkin nojaa selkeämmin leppoisaan lötköilyyn ja on muutenkin hyväntuulisessa viipyileväisyydessään mielestäni rennompi epeli. Tarkoitus ei ole väittää, etteikö Kesäkaverit myös tällaisia puolia pitäisi sisällään, mutta tunteet pauhaavat mielestäni kovemmin, kun järki yrittää vaivalloisesti toppuutella sydäntä ja kuuminta kesähuumaa.

Muutenkin mahdollisuuksien paljouden mutkistama maailma ja elämän suurempien suuntaviivojen piirtely sekä niihin sitoutuminen ahdistaa ja pelottaa enemmän, vaikka tuossa toisessa elokuvassakin osa porukasta hiukan epämääräisestikin haahuillen elämänpolkuaan tallustelee. No, molemmista kyllä tykkäilen ja jos Pussikaljaelokuva viehättää leppoisan nautittavalla oleilullaan, niin Kesäkaverit taas onnistuu riehakkaammalla huumorillaan sekä etenkin alkupuolen aurinkoisella ilmeellään ja hengellään. Minulle elokuvan ohjannut Inari Niemi on melko vieras nimi, mutta kyllä tämän perusteella voisi ihan mielellään antaa tilaisuuden hänen uudehkolle talvisempaan aikaan sijoittuvalle teokselle Joulumaa, joka voisi hyvinkin olla vaikka seuraavan joulukauden juttuja.

Kesäkaverit (2014)