Joulupukki (Santa Claus)

Mauri Kunnaksen sympaattisesti satuilema ja kuvittama kuusiosainen televisiosarja Tontut ilahdutti jokunen päivä sitten ja samoilla linjoilla jatketaan, koska vuoroon pääsee vastaavalla tavalla toteutettu ja myös pitkälti Kunnaksen työstämä Joulupukki. Tontut ilmestyi vuodenvaihteessa 1978-1979, eikä Korvatunturin touhuja kohti katselevaa ja vastaavasti kuuteen osaan jaettua Kunnaksen seuraavaa sarjaa tarvinnut ihan mahdottoman pitkään vartoilla, vaikka muutama vuosi välissä vierähtikin. Myös tässä tapauksessa jouluisista jutuista syntyi myös kirja, mutta nyt painettu versio ehti ensin lukijoiden hyppysiin, mikä tapahtui vuonna 1981, kun taas sarja ilmestyi katsojien iloksi joulukuussa 1982, jolloin Pikku Kakkonen sillekin toimi ensiesityspaikkana.

Kunnaksen Joulupukki kera ahkeran tonttuväkensä on toki tuttu lapsuudesta, mutta näiden kuvien näkemisestä on ehtinyt hujahtaa, jos ei nyt sentään pieni ikuisuus, niin kauhean pitkä aika kuitenkin, joten kertailu lienee vallan mukavaa puuhaa näin joulukuun viuhuessa vauhdilla eteenpäin. Onhan Kunnaksen Korvatunturilla tietysti tullut vierailtua lähempänä nykypäivääkin, sillä Joulupukki ja noitarumpu käväisi soittimessa kolmisen vuotta sitten, jolloin siitä pikkuisen kirjoittelinkin, mutta tästä varhaisemmasta versioista en kovin kirkkaina kimaltelevia muistikuvia saa millään kaiveltua. Jos vain sopiva väli löytyy ja isompi innostus iskee, niin olisi kiva tänä vuonna uusia kyseinen vuonna 1996 ilmestynyt animaatioelokuva, jolloin olisi molemmat nähtynä melko lähekkäin. Nyt kuitenkin kurkistelemaan, että miltä Korvatunturin jouluiset puuhat näyttivät vuoden 1982 lopulla.

Korvatunturi

Ensimmäinen jakso kantaakin osuvasti kotipaikan nimeä ja onkin ihan hyvä, että edelleen kertojana jatkava Pekka Koskinen pikkuisen puhelee seudun erikoispiirteistä, jotta saadaan selkoa, millainen joulumaailma Kunnaksen mielikuvituksesta on ruudulle piirtymässä. Sitä ennen noin minuutin mittainen intro tarjoaa jo esimakua Korvatunturin lukuisista hommista sekä ajanvietteistä. Kaukana Lapissa erämaiden ympäröimänä siis sijaitsee tämä merkillinen sekä salaperäinen tukikohta joulun lahjapuolta pyörittävälle ahkeralle väelle. Sijainti ei silkkaa sattumaa ole, vaan tiettömien taipaleiden ja tuntureiden takana pysytään piilossa ulkopuolisten katseilta, mikä osaltaan varmistelee porukan työrauhaa. Jos joku utelias sattuisikin lähistölle harhautumaan ja eriskummallisesta kylästä muille juoruilemaan, niin näitä juttuja pidettäisiin luonnollisesti ihan kajahtaneena höpöhöpönä.

Kunhan paikan pääpiirteisiin saadaan pikainen perehdytys, niin onkin aika käydä, jos ei aivan henkilökohtaisuuksiin, niin ainakin ihmettelemään, että millaista porukkaa Korvatunturin joulukylässä oikein hyörii ja pyörii. Joulupukista ei tietenkään ole saatavilla mitään kattavaa henkilöhistoriaa tai yksityiskohtaista omaelämäkertaa, koska vanha ja valkopartainen ukko kaikesta hyväntahtoisuudestaan huolimatta on halunnut pitää yksityiselämänsä ja menneisyytensä omana asianaan. Kylää kansoittavista tontuista taas tiedetään, että he ovat entisaikojen hyviä haltijoita ja kaupungistuminen sekä teollinen kehitys on ajanut heitä etelän modernista vilskeestä kohti pohjoisen hiljaisempia seutuja. Tietenkään ei sovi unohtaa, että suuri osa tonttujoukosta on edelleen taitavaa porukkaa, sillä vaihtelevaa työkokemusta on kertynyt satojakin vuosia. Siihen kun summaillaan valtava erilaisten ammattien kirjo, niin Joulupukilla onkin apunaan huima tietotaito kaikenlaisten kapistusten kasaamiseksi sekä mittavan joulukiertueen toteuttamiseksi.

Tonttujen monipuolisia taitoja sekä motivaatiota tarvitaankin, koska Korvatunturin joulukylässä eivät pitkät työpäivät ole mitenkään harvinaisia. Aamuja käynnistellään tukevilla puuroannoksilla ja kertojan mukaan kahvia kuluu hurjia määriä, mutta raskaista puurtamisista ja melkeinpä vuoden mittaisesta urakasta huolimatta yhteishenki sekä paikan ilmapiiri on niin erinomainen ja sopuisa, että se tarttuu lähistön villieläimiinkin. Avausjakso ei runsaan seitsemän minuutin kestollaan tietenkään ehdi kovin syvällisesti perehtymään asukkaiden arkeen ja muihin puuhiin, mutta on hyvä esittely joulumaailman koukeroihin ja leppoisan lopettelun jälkeen tahtookin jatkaa joulukylän tekemisten tutkimista. Koska sarjan kuudella osalla on yhteiskestoa vain 43 minuuttia, niin nämähän ahmaisee helposti yhdellä istumisella, eikä jaksoja malta sen suuremmin säästellä.

Korvatunturin arkea

Avausta seuraavien seitsemän minuutin ajan olisikin tarkoitus tutkia niitä joulukylän arkipuuhia paremmin, mutta lienee sekin selvää, etteivät ne aivan vastaa keskivertotyypin jokapäiväisiä juttuja ja se Korvatunturin perusmaanantai tietyistä yhtäläisyyksistään huolimatta vaikuttaa kuitenkin olevan osittain toisesta maailmasta. Tonttulapset käyvät kyllä kouluaan, mutta opinnoissa korostuvat esimerkiksi eläinoppi sekä käytännön käsityöt, vaikka lukujärjestykseen toki muutakin mielenkiintoista mahtuu. Verstaan puolella päivät venyvät, eikä taida ihan kahdeksan tunnin aherrus ainakaan kiirekaudella riittää ja niinpä näppärän nikkaroinnin äänet kertovat osaltaan, miten motivoitunut porukka ahertaa yhteisen hyvän tavoitteen saavuttaakseen.

Pelkkää lelujen väsäystä sekä kasausta tonttujen tehtävät eivät ole, vaan toinen jakso korostelee erilaisten taitojen tarpeellisuutta, sillä joulukylästä kyllä löytyy monenlaisille osaajille hommia. Pieni valikoitu erikoisryhmä hoitaa paikan suurta painokonetta, kun taas varastohyllyjä täydentävät tarkat tontut, koska ennen aattohetkeä materian määrä ehtii paisua melkoiseksi, jolloin vaaditaan kykyjä hallita myös se huolellinen kirjanpito, ettei lahjaoperaatio karkaa hallitsemattoman sekoilun puolelle. Toista jaksoa ihmetellessä kävi hetkisen verran mielessä, että kaikkien osien kohdalla samanlaisena toistuva runsaan minuutin mittainen intro haukkaa suhteellisen suuren osan näiden kestosta ja ainakin näissä kahdessa ensimmäisessä tapauksessa myös jäähdytteleväinen päättelyosuus on suunnilleen samanlainen. Kenties voisi pikkuisen napista kierrättelyistä, mutta ehkei tuo pistäisi niin silmiin, jos näitä katselisi rauhallisemmalla tahdilla jakso kerrallaan. Toistuvista osuuksista huolimatta jaksoissa kyllä riittää melkoisesti aina uuttakin tutkittavaa, eli enpä lähtisi tätä hienoista toistoa ainakaan hirmuiseksi haittapuoleksi suurentelemaan.

Korvatunturin vapaa-aikaa

Parissa ensimmäisessä pikkupätkässä korostuu tiukka työtahti ja aherruksen täyttämät pitkät päivät, joiden jälkeen lähinnä uupuneina lampsitaan sänkyjä kohti. Kaipa kolmas kahdeksanminuuttinen tahtoo selventää, ettei Joulupukin hilpeä kylä sentään ole mikään armoton orjaleiri, jossa hyväntahtoiset ja uhrautuvaiset apurit säälittä riistetään sekä poltetaan loppuun. Vaikka ensimmäisessä osassa mainitaankin, että Korvatunturilla työtä riittää tammikuusta seuraavaan jouluun, niin kyllähän sinne sekaan silti hieman vapaa-aikaakin saadaan soviteltua, eikä mitään tauotonta raatamista vaadita. Näinpä tonttujoukko viettääkin kesäkaudella lomiaan rentoutuen kuka mitenkin parhaaksi katsoo ja siitähän saadaan vallan sympaattinen sekä kepeä jakso aikaiseksi.

Korvatunturin harrastelumahdollisuuksia käydäänkin pikkuisen läpi kuvien ja kerronnan kautta. Osa tontuista tykkää vaeltaa läheisillä tuntureilla luonnosta nauttien, toiset urheilevat reippaammin ja jotkut taas löytävät omat juttunsa taiteilun parista. Joulupukki malttaa itsekin vaihtaa vapaalle kesäauringon lämmitellessä ja vähän yllättäenkin jutellaan, että hänen lempipuuhaansa on onkiminen veneessä loikoillen, tosin mainitaanpa sekin, että usein onki unohtuu kokonaan reissusta, mutta mitäpä noista... Kesäkausi ja alkava syksy on myös poroporukalle mieluista ulkoiluaikaa rinnelaidunten kutsuessa haukkailemaan jäkälää ja muuta mehevää kasvustoa. Ruska-aikaan luonto räväyttää Lappiin niin lumoavan väriloiston, että ulkoilu on vallan mieluista ajanvietettä, mutta väistämättä lähenevä ensilumi tarkoittaa vapaa-ajan, lomailun ja leppoisan lötköilyn huomattavaa vähenemistä. Edellisiin osiin verrattuna ulkoilukuvasto sekä leikkisän plus letkeän laiskottelun tavoittelu tuo kokonaisuuteen kivaa vaihtelua, ja etenkin pukin pötköttelystä välittyy ruudun toiselle puolellekin varsin positiivista värähtelyä elämäniloisine nautiskeluineen.

Korvatunturin joulukiireitä

Kesälomien jälkeen päästäänkin kiihdyttelemään kohti vuoden varsinaista kiirekautta, ja vaikka tämä seitsenminuuttinen ei vielä aattohuipennukseen ehdikään, niin antaapa se silti vihjettä, millaisia ponnistuksia lienee luvassa ennen kuin viimeinenkin paketti on odottaviin kätösiin onnistuneesti ojennettu. Syksyn edetessä talvea kohti on taas yhden erikoispartion toiminnan aika, sillä joka vuosi Joulupukki lähettää maailmalle tarkkailujoukkonsa, joka koostuu vikkelistä, hiljaisista ja huomaamattomista tontuista. Heidän päähommanaan on valvoa lapsia sekä kirjata muistiin heidän käytöstään, josta syntyvät raportit toimitetaan Joulupukin arvioitaviksi. Usein näissä perinteisissä Joulupukista kertovissa jutuissa pikkuisen närästelee tämä lasten vakoileminen ja paikoin puoliviattomienkin kolttosten takia tuhmiksi tuomitseminen. Näitä nyt tuskin kannattaa tällaisissa yhteyksissä haudanvakavasti ottaa ja lähteä pitkiä paasauksia virittelemään tirkistelyistä ja lahjattomaan jouluun johtavista leimoista, mutta kyllä nämä aina tuntuvat muun joulutohinan joukosta paistavan vähintään lievästi ikävällä värähtelyllä läpi.

Onneksi jakso lähinnä sivuaa tätä tarkkailuoperaatiota ja Joulupukilla riittää paljon muutakin lukuhommaa kuin vain kiltteydestä tai sen puutteesta kertovien raporttien kahlaaminen. Nimittäin maailman toiveikkaat lapsoset kuormittavat lentopostia niinkin runsaasti, että joulun lähestyessä kirjetulva vain yltyy ja pyyntöjä vyöryy konttoriin kiihtyvällä tahdilla. Monenmoiset toiveet merkitään huolellisesti joulukylän suuriin kirjoihin, jotta pysyttäisiin jotenkin kärryillä pakattavien pakettien suhteen. Joulukuun viilettäessä finaaliaan kohti ja kiireiden kasvaessa pitäisi siinä sivussa hiljalleen valmistella Korvatunturin omaakin joulua, eli koristeet askarrellaan milloin sitten ehditäänkin. Pikkutonttuja taas kovin miellyttävät leivontapäivät herkkujen maistuessa monille. Viimeiset ponnistukset lahjaröykkiön paketoimiseksi hoidetaan suurilla talkoilla, joissa auttaville käsipareille todellakin käyttöä löytyy. Kovasta tohinasta ja kiihtyvästä kiireestä kertovien kuvien perusteella pieni tai suurempikaan stressi ei joulukylän porukkaa uuvauta, vaan hymyt pysyvät kasvoilla sekä hyvä yhteishenki leijuu kaiken tekemisen yllä. Voikin taas todeta jakson tarjoilevan vähintään runsaan kourallisen verran sellaisia piirroksia, joita on käytännössä pakko jäädä pausen kanssa jumitellen ihailemaan sekä tutkimaan tarkemmin. Muutenkin hahmoissa sekä tekemisessä on lähes jakuvasti sydäntä lämmittävä sympaattisuus läsnä ja touhut vaikuttavat omaperäisiltä jaksosta toiseen. Melko usein on uudempia jouluelokuvia katsellessa heräillyt lähinnä ikäviä tuntemuksia, että tietyt pakolliset käänteet ja perinteet survotaan väkinäisesti ruudulle homman hengen ollessa täysin sielutonta suorittamista, mutta nämä Kunnaksen jutut ovat onneksi täysin toisesta maailmasta!

Jouluaatto

Viidennen jakson alkaessa ovat paketit jo melko pitkälti kasassa ja juhlava jouluaatto lähestyy hyvää vauhtia, vaan sepä ei vielä lepoa Korvatunturin porukalle tarkoita, vaan muutaman päivän päässä odottelee vuoden kovin puristus, jossa ei ole paljoakaan virheille tai viivyttelyille varaa. Vielä on aikaa tarkistella, että kaikki on kunnossa ja tehdä tarpeelliset huoltotoimenpiteet. Lastaukseenkin pitää varata kohtalaisesti aikaa, sillä maailman miljoonien lasten lahjominen ei ihan yhdellä rekikuormalla suju, vaan pukin punertavat lentokoneet kuljettavat lasteittain jouluiloa kohti planeetan kaukaisimpiakin kolkkia. Aikaerot ja lahjojen availun jakautuminen aaton sekä joulupäivän kesken pikkuisen helpottavat hektistä hommaa, mutta kyllä siinä saa poro jos toinenkin laukata huimaa kiitoa, jotta kaikki osoitteet pystytään käymään runsaan vuorokauden sisällä läpi.

Aattoaamuna heräillään viiden aikaan ja tehdään vielä pikaiset varmistukset sekä valmistellaan porukkaa raskasta retkeä varten. Joulupukillekin on kertynyt sen verran ikää, että tällainen äärimmäisen piukkaan pakattu mega-maailmankiertue kuormittaa kehoa ja ennen kuin lentelyn päätepiste saavutetaan, niin alkaa olla vointikin melkoisen uupumuksen puolella. Jännitystä sekä kihelmöivää odotusta on ilmassa, kun hirmuisen suuri joukko lapsia odottaa erästä tiettyä ja kovin toivottua jouluvierasta. Valitettavasti päivä on lyhyt ja koteja melkeinpä lukematon määrä, joten käväisyt ovat pikaisempaa luokkaa, mutta eiköhän Joulupukki apureineen rajoitteista huolimatta onnistu aaton aikana levittämään maailmaan mahtavan kasan iloa ja onnea. Vaikka sarjassa yritetäänkin hieman avata järjestelyjä sekä toteutusta kaiken jouluhulinan taustalla, niin eipä onneksi sitä taikaa lähdetä täysin selittämään, mikä on pelkästään positiivista. Muuten kyllä aattojaksossa maisemat vaihtuvat mukavasti ja tehtävää tosiaan riittää paljon, mikä mielestäni summautuu siten, että kuviltaan tämä seitsenminuuttinen on sarjan monipuolisin pätkä. Jos taas tahtoo nähdä pikkuisen tuoreempaa animaatiota lahjakiertueen haasteista, niin voisin ainakin varovaiset suositukset heittää hyväntuuliselle, vauhdikkaalle sekä hauskallekin elokuvalle Arthur Christmas.

Korvatunturin joulu

Huiman aattorutistuksen jälkeen kohti Korvatunturia palailee ymmärrettävästi miltei lopenuupunut porukka, mutta voisipa kuvitella niinkin, että väsyneessä mielessä värähtelee myös niitä tyytyväisyyden tuntemuksia, kun työntäyteinen ja palkitseva yö alkaa olla ohi. Raatajia odottelee kuuma sauna, jossa yön tuiskeissa sekä tuulissa kohmettuneet paikat saavat lämpöään takaisin ja hiljainen rentouttava hetkonen auttaa poistelemaan kiireitä mielestä. Pitkän taipaleen laukkailleet porot saavat tietysti myös ansaitun hemmotteluhetkensä, sillä ovat olennaisesti auttaneet jouluilon levittelyssä. Ehkä on kuitenkin selvää, ettei tiivistahtisen rupeaman jälkeen monellakaan ole enää paljoakaan puhtia jäljellä, vaan pehmeä lepopaikka houkuttelee mahdottoman vastustamattomasti.

Aatto ei ole joulukauden loppu Korvatunturilla, vaan joulupäivänä juhlitaan perinteisin menoin oman porukan kesken, sillä ohjelmassa on joulukirkkoa aamulla, koulunäytelmää ja illan kruununa suuri yhteinen juhla, jossa herkut, laulut, tanssit ja toki ne lahjatkin kuuluvat asiaan. Ilonpito jatkuukin pitkälle yöhön, mutta vähitellen yksi toisensa jälkeen hiipuu unten maailmoihin väsyn voittaessa. Kertojakin vielä vakuuttelee, että ahkerasti uurastanut porukka saa hurjan rupeamansa jälkeen pitää ansaitun talvitauon ennen kuin uuden kauden valmistelut aloitellaan. Katsomon puolella päällimmäisenä ja lämpöisen ilahduttavana tuntemuksena tästä kaikesta kuitenkin jää jälkeen, että yhdessä tehdään ja yhdessä juhlitaan onnistumisia hyvässä hengessä. Siksipä siis sanoisinkin, että on ollut tekijöiltä mukava ajatus väkertää vielä aattovalmistelujen ja suuren kiertueen jälkeen tällainen kuusiminuuttinen palautumisjakso, jossa maailmaa ilahduttanut porukka pääsee rauhallisemmalla otteella nautiskelemaan joulutunnelmasta keskenään. Siihen on erinomaisen helppoa heittäytyä mukaan ilon ja onnen suorastaan huokuessa kuvista, ja vaikka sarja ei kestonsa suhteen mikään mahtaisa joulueepos olisikaan, niin mahtuupa rajalliseen minuuttimäärään melkoisesti hyväntuulista tekemistä, oleilua ja sydämellisiäkin tuokioita.

Ainakaan tämän katselun jälkeen en osaisi selkeää suosikkia jaksojen joukosta nimetä, mutta jos yrittää pitäisi, niin ehkäpä pari viimeistä kovimmin keskenään vääntäisivät. Aattojakso tosiaan kuvastollaan vaihtelee paikkoja ja tekemisiä kenties runsaimmin, kun taas päätöspätkän juhlallisuudet ja rauhallinen hiljentyminen ansaittua lepoa kohti lämmittää kovin sydäntä. Eipä ole kuitenkaan mitään halua vähätellä muita jaksoja, vaan laatutaso on korkealla ja aikamoisen tasainen läpi sarjan, eikä mielestäni yhtään turhaa täytepalaa näistä löydy. Jos taas tahtoisi kevyttä vertailua harrastella varhaisemman sarjan kanssa, niin Tontut ei ole läheskään yhtä puhdasta joulujuttua tai huttua muutenkaan, vaan näppärästi ja saumattomasti yhdistelee suomalaisten menneiden aikojen arkea tarinoihin sekä uskomuksiin. Kuviltaan ja väreiltään hillitympi sekä pikkuisen pelkistetympi toteutus tukeekin tätä arkipuolen esitystä, kun taas Joulupukki räväyttää punavärit ja varsin valtaviksi paisutellut puuhatuokiot häpeilemättä katsojan iloksi ja samalla seikkailee jalat huomattavasti tukevammin satumaailman puolella. Toisaalta nämä erot ovat myös sarjojen vahvuuksia ja ainakin näin jälkikäteen tuumailtuna onkin erinomainen juttu, että tietyistä yhdistävistä piirteistä huolimatta Joulupukki-sarjan myötä lähdetään pyyhältämään kohti toisenlaisia tarinoita, eikä laiteta hassuttelevaa kekseliäisyyttä liian ahdistaviin kahleisiin.

Vaikka varhaisemman Tontut-sarjan kuvissa on mielestäni ehdottomasti paljon arvostettavaa ja kiiteltävää, niin Joulupukki täyttää ruudun sen verran vastustamattoman värikkäillä, monipuolisilla, tapahtumarikkailla ja hauskoilla piirroksilla, että itse kyllä kallistun melko helposti näiden kahden välillä pirteän joulukylän vilskeen puolelle. On miltei mahdotonta omaksua tai haukata kaikkea kerralla. Vaikka kuvat eivät pikavauhtia vilistäkään ruudulla, niin silti pausen painelua vaaditaan tai uusintoja, että pääsisi perille kaikkien pienten sekä välillä kekseliäästi kätkettyjenkin vipeltäjien puuhista tai aikeista. Tekijät tosin helpottavat hommaa ja tarkkailua siinä mielessä, että samoja kuvia kierrätetään ja toistetaan jaksojen sisällä tai välilläkin jossakin määrin sekä suurimpiin kokonaisuuksiin paneudutaan huolellisemmin kuin vertailukohdassa, jossa tällainen toisto on melkoisen olematonta.

Omalla kohdalla tiettyjen tuokioiden ilmaantuminen ruudulle pariin kertaan ei aiheuttanut mitään mainittavaa närästelyä, vaikka jaksot katsoinkin yhteen pötköön, sillä kyllähän niistä löydettävää tosiaan tuntuu riittävän. Etenkin suurempien joukkojen laajemmat kuvat vaikuttavat olevan monesti niin touhukkaita, että ne voisivat hetkenä minä hyvänsä herätä henkiin, eikä aina edes oikein tajua katsovansa "pysäytettyjä" hetkiä. Kauppojen joulukorttivalikoimiakin tutkiessa ilokseen huomaa, että näille veikeille ja hilpeille Kunnaksen kuville kysyntää edelleen löytyy. Sanottakoon sekin vielä ennen lopettelua, että tämä värikäs, touhukas ja melkeinpä jatkuvasti pienempää tai suurempaa hupsuilua tarjoileva piirrostyyli on minulle se, mikä Kunnaksesta tulee ensimmäisenä mieleen ja yhdistyy vielä voimakkaasti jouluaiheisiin sekä tarkemmin tämän sarjan hahmoihin. Johtunee luultavasti siitä, että lapsuudessa eniten selaamani Kunnaksen kirja oli vuonna 1981 ilmestynyt Joulupukki. Kyseinen teos pitäisikin jostakin kaivaa kätösiin, että joskohan se herättelisi muutamia mukavia muistoja, vaikka sarjaversiokin siinä suhteessa kiitettävästi kunnostautuu.

Joulupukki (1982)