Discovery Atlas: India Revealed

Nurkkiin on kertynyt muutama Blu-ray Discovery Atlas -sarjan jaksoja, joten lauantai-iltana sitten vain runsaaksi 90 minuutiksi tutustumaan Intiaan, ehkäkä hieman pintapuoleisesti, mutta kuitenkin... No, kyseistä sarjaa tuotettiin vuosina 2006-2008 yhteensä kymmenen osaa. Intia sai toimia minulle tutustumisjaksona siihen.

Ainakin tämä osa alkaa melko tyypillisesti. Ensin käydään läpi muutamia yleisluontoisia tosiasioita, kuten esimerkiksi, että Intiassa asuu noin kuudesosa koko maailman väestöstä, eli reilut miljardi ihmistä. Nämä ihmiset kuitenkin asuvat maa-alalla, joka on vain noin kolmannes Yhdysvaltojen pinta-alasta. Mainitaan myös, että Intia on neljän valtauskonnon synnyinpaikka ja että päälle 3000 vuotta vanhat perinteet ovat ainakin osittain nykypäivänäkin elinvoimaisia.

Sekä pinta-alaltaan että väestöltään laaja valtio vaihtelee myös maastoiltaan melkoisesti. Löytyy kuivaa aavikkoa, lumihuippuisia korkeita sekä muutenkin mittavia vuoristoja, reheviä sademetsiä sekä maata halkova noin 2500 kilometriä pitkä Ganges-joki, jolla on merkittävä vaikutus yli puolen miljardin ihmisen päivittäiseen elämään.

Alkuminuuttien jälkeen sitten siirrytäänkin Ganges-joen varrelle seuraamaan joelle saapuneita pyhiinvaeltajia, jotka peseytyvät mahdollisuuksiensa mukaan pyhässä virrassa sekä suorittavat muita seremonioitaan rannalla. Tässä osiossa Jyoti Lal -niminen mies kertoo vähän työstään ja elämästä joen rannalla yleisesti. Hän kuljettaa soutuveneellään pyhiinvaeltajia, ja on sitä kautta nähnyt pikkuisen enemmänkin sitä elämänmenoa. Ainakin tällä kotisohvalla oli hieman hankalaa ymmärtää sitä suunnatonta arvostusta, joka näiltä pyhiinvaeltajilta löytyy kyseistä jokea kohtaan. Ainakin kuvauspaikalla vesi vaikutti vähemmän houkuttelevalta noin kylpemisen kannalta. Hyllystä löytyy kyllä BBC:n muutama vuosi sitten tuottama mittavampi dokumentti aiheesta: Ganges, johon pitää yrittää tutustua jossakin vaiheessa. Ehkäpä asia sitä kautta avautuu hieman paremmin.

Gangesilta vaihdetaan maisemaa yhteen Intian nopeimmin kasvavista asutuskeskittymistä, eli Mumbain kaupunkiin. Hetkellisesti nähdään Intian elokuvateollisuuden sydämen, Bollywoodin, väriloistoa, mutta sitä ei pitkään jatku. Kohtalaisen vauhdikkaasti aletaan esittelemään nopean väestölisäyksen aiheuttamia lieveilmiöitä. Tässä tapauksessa esimerkkinä toimii yksi maailman suurimmista slummeista kaupungin reunamilla. Siihen sokkeloon päästään tutustumaan paremmin Krishna Kamachin mukana. Hän toimii slummissa kaapelitelevisiopalveluita toimittavana henkilönä ja väliajoilla eräänlaisena yleismiehenä. Tiedä sitten, onko miehen luonnehtiminen eräänlaiseksi "kummisedäksi" hieman liioittelua, mutta dokumentin perusteella hänellä kyllä on huomattavasti valtaa ja arvostusta asukkaiden keskuudessa. Ilmeisesti hän kuitenkin käyttää tätä valtaansa melko hyväntahtoisesti ja pyrkii parantamaan melko ikävissä oloissa asuvien ihmisten päivittäistä elämää.

Kun on itse tottunut kohtalaisesti väljempään asumiseen, niin tuollainen päälle miljoonan ihmisen slummi, jossa monihenkiset perheet asuvat alle kymmenen neliömetrin hökkelöissä ja naapureita löytyy vieri vierestä silmänkantamattomiin, alkaa nopeasti ahdistaa pelkästään television kauttakin. Kaupungin päättäjät ovat ilmeisesti innokkaina raivaamassa slummin matalaksi ja myymässä tontteja rakennuskäyttöön, koska kaupungin kehityksen seurauksena maan arvo on noussut huomattavasti, eikä talouskasvulle toistaiseksi näy suurempia esteitä.

Sitten päästäänkin Intian pääkaupunkiin, New Delhiin. Siellä Geeta Samuels toimii hääjärjestelijänä. Dokumentin perusteella sain sellaisen kuvan, että hänen yrityksensä lähinnä erikoistuu tarjoamaan toinen toistaan komeampia paketteja huomattavasti keskimääräistä vauraammille intialaisille. Kuten kertoja (Mira Nair) mainitsee, omaa tämä ala varsin hyvin potentiaalia Intiassa, jossa vanhat hääperinteet ovat edelleen voimissaan. Monipäiväiset seremoniat tarjoavat koristelujen suhteen suunnilleen niin paljon mahdollisuuksia kuin vain lompakko sekä mielikuvitus sallivat. Kyllä tätä väriloistoa olisi mielellään katsellut vähän kauemminkin.

Häähulinan jälkeen vaivutaan pikkuisen rauhallisempiin tunnelmiin Himalajan juurille. Siellä eräs guru yrittää tehdä omaa pienimuotoista kumoustaan pitkään toimineen kastijärjestelmän murtamiseksi. Chidanand Saraswati valitsee kouluunsa orpoja, toisen vanhempansa menettäneitä tai muuten vain erittäin kurjissa oloissa eläviä lapsia, jotka eivät tavallisesti pääsisi hengelliseen kouluun, tai välttämättä mihinkään muuhunkaan kouluun. Saraswati kuitenkin tukijoidensa avustamana tarjoaa kovaosaisille arvokkaan koulutuksen, joka periaatteessa nostaa oppilaat samalla alimmasta kastista ylimpään. Helpolla oppilaat eivät kuitenkaan pääse, sillä opetus on vaativaa ja kuri kovaa.

Himalajalta taas siirrytään vaikuttavien rakennusten pariin. Tässä hieman harmitti se, että viidakkoseikkailut ja sieltä löytyvät temppelit tai rauniot jäivät pitkälti väliin. Ennalta-arvattavasti Taj Mahal ja pari muuta näyttävämpää rakennusta on päässyt kuviin. Lopulta pysähdytään hieman pidemmäksi ajaksi Intian suurimman moskeijan tapahtumia seurailemaan.

Seuraavaksi taustoitetaan vähän Intian sotavoimien kehitystä ja käydään läpi brittien hallintokautta. Positiivisena puolena tästä ajanjaksosta mainitaan sinä aikana rakennettu kattava rautatieverkosto. Lyhyesti käydään läpi Intian ja Pakistanin kireitä suhteita. Lopulta päästään esittelemään tuolloin uutta sotilaskonetta sekä seuraamaan sen koelentoa.

Dokumentin lähestyessä loppuaan siirrytään vaihteeksi enemmän kohti etelää ja Ganges-joen suistoaluetta, jonne on vuosituhansien aikana muodostunut satojen pikkusaarten ja sademetsän labyrintti. Bengalinlahdella elävien ihmisten arki on kohtalaisen kovaa. Haastateltava viljelijä-kalastaja kertoo, että vesistö kyllä tarjoaa syötävää, mutta samalla Sundarbansin metsä on hengenvaarallinen paikka ihmiselle siellä liikkuvien tiikerien takia.

Geo-lehden (9/2010) juttu Tiikerin metsä kertoo mukavasti kuvitettuna juuri tämän alueen tilanteesta. Jutussa mainitaan, että kyseisellä alueella elää maailman suurin tiikeripopulaatio, joka metsästää vuosittain kymmeniä ihmisiä saaliikseen. Tiikerien lisäksi meri tarjoaa alueen asukkaille haastetta. Haastatellut pitävätkin nousuvesihuippuja tiikereitä pahempana uhkana yhteisölle. Tiikeri tappaa yksittäisiä ihmisiä, mutta jos suolavesi pääsee nousemaan riisipelloille, niin koko kylä on hengenvaarassa suolaveden tuhotessa sadon ja vieden maan viljelykelpoisuuden useammaksi vuodeksi.

Itse ennakkoon odotin, että Intian erittäin monipuolinen ja mausteinen ruokakulttuuri saisi myös oman osuutensa. Kyllähän sitäkin sivutaan, mutta lähinnä todetaan, että se nojaa voimakkaasti erilaisiin mausteisiin ja yrtteihin. Toivoin jotakin reilusti kattavampaa sukellusta aiheeseen ja myös ajatukset sekä kuvat liittyen Intiassa kohtalaisen voimakkaana elävään kasvissyöntiin olisivat kiinnostaneet paljon. Nyt kuitenkin sai katseltavaksi vain parin minuutin pätkän, jota ei oikein voi pitää edes menettelevänä pintaraapaisuna. Entistä enemmän tämä otti päähän, kun heti perään käsiteltiin ajallisesti moninkertainen määrä krikettiä...

Toinen pettymys minulle oli se, että dokumentti keskittyi pitkälti ihmisten puuhasteluihin. Tällainen luontokuvien ystävä olisi kaivannut mukaan enemmän sitä vähemmän kosketun luonnon esittelyä, varsinkin kun sitä käsittääkseni Intiassa kohtalaisesti riittää. Tässä dokumentissa se puoli jää auttamatta sivuosaan. Kyllähän Blu-ray onneksi tarjoili mukavasti silmäkarkkia sekä silloin tällöin muutaman sellaisenkin kuvan, joita oli ihan miellyttävää jäädä ihastelemaan taukonapin kanssa vähän pidemmäksikin ajaksi. Tässä kohdassa voisi samalla mainita, että tekstin yhteyteen päätyneet kuvat eivät valitettavasti ole peräisin katsomaltani Future Filmin Blu-ray-julkaisulta, vaan heikommasta lähteestä johtuen siitä, että koneessa ei vielä ole asemaa näiden levyjen katseluun. Ei siis kannata näiden kuvien perusteella tehdä johtopäätöksiä kiekon kuvanlaadusta. Se on kyllä huomattavasti parempi.

Jos vielä jatketaan kriittisemmällä linjalla, niin dokumentti vaikutti ainakin paikoitellen hieman turhan kiireiseltä omaan makuun. Toki se on ymmärrettävää, kun yritetään käsitellä näinkin suurta valtiota sekä ihmismäärää mahdollisimman laajasti 98 minuutin aikana. Valituksista huolimatta tämä oli kyllä miellyttävä ensikosketus Discovery Atlas sarjaan. Heh, ehkäpä se ei minua saa Intiaan halajamaan, mikä ei niinkään johdu dokumentin tasosta, vaan enemmän siitä, että Intia vaikuttaa vähän turhan ylikansoitetulta sekä äänekkäältä minulle.

Yleisesti aihevalinnat tuntuivat olevan suunnilleen kohdallaan, vaikka pikkuisen eri mieltä joistakin painotuksista olenkin. Omasta mielestäni tämä jakso tarjoaa ihan mukavasti sekä tietoa että viihteellisempää puolta. Visuaalisesti se on myös kaunista ja värikästä katseltavaa. Jos sarjan muut osat jatkavat samalla tasolla, niin eiköhän ne kaikki tule jossakin vaiheessa keräiltyä. Ainakin minulla aika kuluu varsin miellyttävissä merkeissä tällaisten parissa, kun olen enemmän nojatuolimatkailuun taipuvainen.

Tuossa aiemmin tuli mainittua Geo-lehden tiikerijuttu. Toiseksi lukuvinkiksi voisi ehdottaa Geo-lehden Intiaa käsittelevää päälle 20-sivuista juttupakettia, joka löytyy numerosta 7/2012. Sieltä löytyy tarinaa hengellisemmästä puolesta, katsaus Delhissä tapahtuneeseen muutokseen, juttua taloudellisesta kehityksestä ja vähän muutakin. Mukavaa luettavaa (ja katseltavaa) kumpikin numero vaikkapa tämän dokumentin yhteyteen. Valitettavasti dokumenttia ei taida tällä hetkellä löytyä aivan kokonaisuudessaan YouTubesta. Vähän esimakua kuitenkin sieltäkin saa:

Discovery Atlas: India Revealed (2007) (IMDB)