Perheen vanhin tytär Leticia (Elizabeth Peña) on kariutuneen nuoruuden romanssinsa jälkeen vannonut rakkauttaan lähinnä Jeesukselle, mutta vähitellen samasta koulussa, jossa hän toimii opettajana, alkaa löytyä mahdollinen kiinnostuksen kohde uudelle romanssille. Keskimmäinen tytär taas Carmen (Jacqueline Obradors) on hankkimassa omaa asuntoa, mikä ei oikein isää miellytä. Myöhemmin hän alkaa harkita tilaisuutta lähteä Espanjaan töiden perässä. Nuorin tytär Maribel (Tamara Mello) ajautuu puolivahingossa suhteeseen Nikolai Kinskin esittämän nuorukaisen kanssa, kun menee pyytämään anteeksi kaverinsa puolesta. Siinä samalla tulee sitten muutto ajankohtaiseksi kuin myös yliopistosuunnitelmien mahdollinen lykkääminen vuodella tai parilla. ...Ja jälleen voi todeta, että isä ei ainakaan onnesta ole hihkumassa...
Tytärten paljastaessa uusia suunnitelmiaan tulee paikoitellen mieleen Fiddler on the Roof. Vaikka sekään ei nyt ole hirveän vakava elokuva, niin tässä tunnelma säilyy vieläkin kevyempänä pikkuriidoista ja sanaharakoista huolimatta. Heh, lopulta Martin itse iskee muiden nieltäväksi kunnollisen yllätyksen, joka onnistui vielä toisellakin kerralla naurattamaan reippaasti.
Martinin ja tytärten lisäksi mukana pyörii sisarten ystävä Yolanda (Constance Marie), aiemmin mainittu Nikolai Kinski ja muita lähipiiriin kuuluvia tyyppejä. Raquel Welch on mielestäni herkullisessa osassa esittäessään Yolandan äitiä, joka iskee silmänsä Martiniin. Welch on erinomainen valinta kyseiseen rooliin, vaikka ei muissakaan näyttelijöissä ole hirveästi valittamista.
Tortilla Soup on uusintaversio Ang Leen seitsemän vuotta aiemmin ilmestyneestä erinomaisesta elokuvasta Eat Drink Man Woman, joka on toki myös nähty. Lukemani perusteella monien mielestä Tortilla Soup on jälleen yksi turha uusintaversio, mutta tästä tapauksesta on pakko esittää eriävä mielipide. Itse pidän paljon alkuperäisestä, mutta mielestäni Maria Ripollin ohjaama Tortilla Soup on kuitenkin pikkuisen parempi.
Ang Leen versio kestää runsaat 20 minuuttia kauemmin, joten tästä uudemmasta on jäänyt vähän tavaraa pois, lähinnä sivujuonista. Mielestäni nämä ovat sinänsä ihan fiksuja poistoja. Voisin esimerkkinä mainita pari tällaista. Letician aiemman suhteen taustat jäävät tässä pitkälti selvittämättä, kun tuossa Leen versiossa siihen paneudutaan selvästi enemmän. Myös Carmenin asuntokauppa ja sitä seuraavat vaikeudet jäävät tässä versiossa paljon vähäisemmälle huomiolle kuin Leen elokuvassa. Lisäksi ainakin omasta mielestäni tässä Ripollin versiossa tunteet ovat positiivisella tavalla enemmän pinnassa kuin vanhemmassa versiossa. Ei meno tässäkään toki mitään hillitöntä saippuadraamaa ole, mutta kuitenkin... Naranjon perheen seuraamisesta saa jokseenkin lämpimämmät ja positiivisemmat tunnelmat kuin Leen version kohdalla.
Erilaista kokkailua ja ateriahetkiä elokuva sisältää myös mukavasti. Jo alkutekstijaksossa ollaan pilkkomassa avokadoja Bill Contin rennon ja letkeän musiikin soidessa taustalla. Ei kyseessä kuitenkaan mikään kokkiohjelma ole, jota kannattaisi alkaa reseptien takia katselemaan. On tuo ruokapuoli kuitenkin melko olennainen osa elokuvaa. Omien muistikuvien perusteella Ang Leen versio miellytti enemmän tässä mielessä, koska se oli muistaakseni kasvispainotteisempi. Heh, jos joku vielä näkee tarpeelliseksi kuvata tarinan kolmanteen kertaan, niin sitten "kasvisversio", kiitos.
Ihan alkukuvista lähtien elokuvasta huokuu mukavan positiivinen sekä rento tunnelma. Kuten aiemmin tuli vihjailtua, niin kovin raskaita hetkiä elokuvaan ei ole eksynyt. Hymyilyä sitten sitäkin enemmän, sekä ruudulla että katsomossa. Muutaman viinilasillisen lämmittämä mieli sitten vielä osaltaan oli eduksi katselutunnelman suhteen. Ei niitä (onnen)kyyneleitä voinut tässäkään tapauksessa välttää. Onnellisen puolelle taipuva lopetuskin tuntuu varsin luontevalta päätökseltä elokuvalle, eikä sitä nyt oikein voi pitää läheskään pahimpana mahdollisena kyynelten kiskomisena.
Kyseessä siis uusintakatselu vaihteeksi, mutta eipä arvostus ainakaan laskenut. Edelleen kolmen ihastuttavan ja sympaattisen sisaruksen seikkailuja katseli mielellään, eikä missään vaiheessa alkanut vieläkään kyllästyttämään. Kyllä tällaisen jälkeen on mukava päätellä iltaa peiton alle. Erinomaisen mukava ja miellyttävä pikkuelokuva, joka on mielestäni saanut turhan vähän huomiota. Arvelisin, että kevyehkön romanttisen hömpän ystävät viettävät tämän parissa varsin mukavat runsaat 90 minuuttia.
Tortilla Soup (2001) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti