Elizabeth Gilbert julkaisi samannimisen kirjansa vuoden 2006 alkupuolella. Kirjassaan hän kuvaa yhtä vuoden kestänyttä vaihetta omassa elämässään. Gilbertin omista kokemuksista kertova kirja seikkaili useampiakin vuosia myyntilistojen kärjessä, joten oli melko selvää, että elokuvaversiokin jossakin vaiheessa seuraa.
Julia Roberts oli aikoinaan yksi niistä, jotka kirjan luettuaan tykästyivät siihen enemmänkin. Niinpä hän halusi hankkia filmausoikeudet. Parin mutkan kautta ohjaajaksi valittiin suurimman osan aiemmista töistään television puolella tehnyt Ryan Murphy. Kuvaukset pääsivät käynnistymään vuoden 2009 loppukesällä.
Eat Pray Love alkaa lyhyellä jaksolla Balilla, jossa Liz Gilbert (Roberts) saa kuulla hieman huolestuttaviakin ennustuksia paikalliselta viisaalta mieheltä. Tulevaisuudessa odottaa ero, omaisuuden menettäminen ja vähän itsensä etsimistä. Tiedä sitten, onko kyseessä yksi niistä itseään toteuttavista ennustuksista, mutta Lizin elämä ainakin lähtee voimakkaasti siihen suuntaan.
Lizin mies ei oikein ole innostunut tulevista matkasuunnitelmista, vaan haluaisi palata takaisin kouluun ja asettua paremmin aloilleen. Liz taas suorastaan kauhistuu ajatusta vähän pysyvämmän yhteisen elämän rakentamisesta. Niinpä unettomien öiden jälkeen ollaan laittamassa liittoa poikki.
Erään kirjoittamansa näytelmän esityksessä Liz tapaa Davidin (James Franco), jonka kanssa aloittelee uutta suhdetta. Vähän ajan kuluttua ollaan sitten jälleen ikävämmissä tunnelmissa. Suhdesotkujaan pohtiessaan Liz huomaa, ettei oikeastaan ole vuosiin ottanut kunnolla aikaa pelkästään itselleen.
Alkaakin hahmottua ajatus vuodesta, joka alkaisi Italiasta, jatkuisi Intiaan ja päättyisi Balilla. Ehkäpä matkasta saisi kirjoitettua myös uuden kirjan. Pääasia kuitenkin olisi selvitellä omaa elämää vähän paremmille urille. Ihastella kunnolla erilaisia juttuja ja uppoutua vaihteeksi aivan toisenlaisiin asioihin kuin mihin on viime vuosina tullut aikaa käytettyä.
Nämä kolme matkajaksoa sitten keskittyvät elokuvan nimen mukaan hieman eri juttuihin. Italiassa hyvä ruoka ja juoma maistuvat ilman suurempaa syyllisyyden tunnetta liikakaloreista. Intiassa taas etsitään hiljaisuutta ja hengellistä kehitystä, joita ei ehkä ole tullut vaalittua kovinkaan paljoa. Balilla taas alkaa rakkaus päästä uudelleen mukaan kuvioihin. Siinä vaiheessa Javier Bardem astelee kuvioihin.
Sinänsä idea vaikuttaa houkuttelevalta, mutta valitettavasti jokainen osa-alue jättää oikeastaan kylmäksi. Italiassa herätään paikoitellen vähän paremmin eloon, mutta yleisesti se suloisen joutilaisuuden tunnelma jää tavoittamatta. Sama tuntuu jatkuvan muissakin matkakohteissa. Se hengellisyyden etsiminen on monesti katsojaa kiusaavia korulauseita. Kun ei loppukaan mitään hirveän innostavaa rakkaustarinaa tarjoile, niin ei elokuva lopputekstien pyörähtäessä käyntiin ole mitään kovin ihmeellistä vaikutusta onnistunut aiheuttamaan.
Kun vielä huomioidaan se, että alun suhdesopan selvittely on parista hymähdyksestä huolimatta jokseenkin rasittavaa seurattavaa, niin eipä voi sanoa, että alkukaan mitenkään erityisesti katsojaa tempaisisi mukaansa. Oikeastaan pelkkää pintaa Eat Pray Love lähinnä on, vaikka yritys onkin toiseen suuntaan varsin kova.
Harmi vain, että se pintakin pettää. Onhan elokuvaan toki saatu muutamia nättejä näkymiä, mutta jostakin syystä näistä pitää pikaisesti kiiruhtaa pois. Kun jälkikäteen ihmettelee, että Murphy sai venytettyä elokuvan reilusti yli kahteen tuntiin, niin olisi näille hetkillekin voinut vähän enemmän tilaa antaa. Varsinkin, kun ei se niihin käytetty aika ainakaan juurikaan enempää hukkaan olisi voinut mennä.
Elokuvan alkuminuutit vähän johtavat katsojaa harhaan, koska ovat lupailevinaan jotakin nojatuolimatkailijan unelmaa. Kun odottaa, että vastaavaa silmäkarkkia tarjoiltaisiin sitten jatkossakin tasaiseen tahtiin, niin ei oikein voi olla pettymättä.
Ei tämä tulkinta juurikaan innosta tarttumaan Gilbertin alkuperäisteokseen. Vähän lueskelin muiden kommentteja käsitellen tätä kirja vs. elokuva -kamppailua, niin ilmeisen moni vaikuttaa olevan sitä mieltä, ettei elokuvaversio tee yhtään oikeutta kirjalle. En kyllä hirveästi näe tarvetta epäillä tätä.
Toinen kiinnostava kamppailu käytiin Robertsin sisarusten välillä ensi-iltaviikonlopun aikoihin. Julialla oli Eat Pray Love, Ericillä taas The Expendables. Kyllä sydäntä ainakin pikkuisen lämmittää se, että viihdyttävä The Expendables nuiji tämän siinä taistelussa.
Oikeastaan elokuva omaa paljonkin sellaisia aineksia, miksi se voisi olla erittäin onnistunut teos sarjassaan. Ne mahdollisuudet on kuitenkin melko pitkälti hukattu. Jostakin halvasta henkisyyden oppikirjasta on ammennettu syvää viisautta keitoksen päälle. Mitään kovin mullistavia elämyksiä ei siinä pääse kokemaan, kun näitä juttuja kuuntelee.
Eat Pray Love olisi kaivannut kohtalaisesti tiivistystä. Itse katselin vähän kauemmin kestävän ohjaajan version, mutta kyllähän teatteriversiokin lähes samoihin mittoihin on venähtänyt. Nyt tapahtui pitkästä aikaa sellainen outo ilmiö, että vaikka pullo tasaisesti oli tyhjenemässä, niin siitä huolimatta elokuvan nautittavuus ei noussut juuri lainkaan. Onhan tämä kertakatselussa menettelevää tavaraa, ja ehkä tätä tulee pikkuisen riepoteltua senkin takia, että odotukset olivat varsin korkealla. Robertsin hymyilyä on toki myös mukava seurata, mutta katselisin silti huomattavasti mieluummin uudelleen vähän samansuuntaista juttua sisältävät elokuvat Under the Tuscan Sun ja A Good Year kuin tämän.
Eat Pray Love (2010)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti