Aiemmin katseltu Hard to Forget tosiaan onnistui vähän kyseenalaistamaan omia ennakkokäsityksiä, mitä Harlekiini-elokuviin tulee. Sen ohjannut Vic Sarin saatteli katsojat sen verran mukavasti safaripoluille, että ne heikommat puolet vähän pääsivät unohtumaan. Diamond Girl kuitenkin antaa katseltavaksi vähän alle 90 minuuttia sitä tavaraa, jota jo viimeksi odotteli.
Huithapelimainen Denny Montana (Kevin Otto) on saanut johdettavakseen perheen lakitoimiston. Denny sitten käyttää usein työpäivänsäkin erinäisten harrastusten ja muiden mukavampien puuhastelujen parissa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että suurin osa töistä kasautuu hänen apulaisensa Clairen (Joely Collins) hoidettaviksi. Joutuupa tämän työtaakan alla tuskaileva Claire vielä avustamaan pomoaan tämän yksityiselämän järjestelyissäkin.
Uusia tuulia on jo jonkin aikaa odoteltu, ja niitä tosiaan saadaankin, kun Dennyn vanhempi veli Regan (Jonathan Cake) erinäisten seikkojen seurauksena tekee myrskyisän paluun pitkän tauon jälkeen. Hän on viimeiset kymmenen vuotta rakennellut omaa uraansa Lontoossa, mutta nyt Kalifornia kutsuu taas. Denny on naisystävänsä kanssa järjestelemässä perheen vähän heikosti tuottavalle viinitilalle fuusiota. Regan on itsekin merkittävä omistaja, joten luonnollisesti hän on kiinnostunut näkemään, mistä oikein on kyse. Varsinkin, kun luotto veljen neuvottelutaitoihin ei ole mitenkään ylhäällä.
Regan ottaa toimiston haltuun omistajan elkein. Firman eteen enemmänkin ahertanut Claire ei innosta hihku, kun saa käskyn siirtää kamansa omasta toimistostaan pois häiritsemästä uutta komentajaa. Etenkin alussa Regan suhtautuu Claireen jokseenkin vähättelevästi, mutta tutustuttuaan toimiston nykytilaan, alkaa huomaamaan, että niinpä vain monestakin asiasta kuuluisivat kiitokset juuri Clairelle.
Suunnitellun fuusion pitäisi toteutua lähipäivinä ja sopimukset ovat odottelemassa allekirjoituksia. Pitäisi ehtiä kahlaamaan läpi armoton määrä taustatietoa tuleviin kauppoihin liittyen. Tehtävä vaikuttaa mahdottomalta niinkin tehokkaalle henkilölle. Niinpä Regan joutuu vähän vastentahtoisesti myöntämään, että hän tarvitsee Clairen apua paljonkin päästäkseen kunnolla tilanteen tasalle.
Kaksikon yhteinen projekti lähtee takkuillen liikkeelle, kuten odottaa sopii. Myös se lienee hyvinkin arvattavaa, että eipä se toveruus nyt täysin työtuttavuuden tasolle ole jäämässä. Panosten noustessa mukaan kuvioihin tulevat vielä romanttiset juonittelut. Lopulta ollaan pisteessä, että niin kovin määrätietoinenkin Regan joutuu pohtimaan sellaista mahdollisuutta, että ehkä hän onkin haluamistensa suhteen pahemmin pihalla kuin ikinä ennen elämässään.
Sinänsä jotakin tuollaista tuli toki odotettuakin, mutta vaikka paljon onkin valmis antamaan anteeksi, niin siitä huolimatta muutamat jutut ovat teilata sen vähäisenkin katseluinnon. Sanotaan nyt vaikka niin, ettei siinä käsiään innosta yhteen hakkaa, kun Regan alkaa erinäisin toimenpitein muokata Clairea edustuskelposemmaksi. No, ehkä joku saa tästä mielikuvituksettomasta kauppakierroksesta jotakin mukavaakin irti... Tietyin paikoin se myötähäpeä hengittelee niskaan varsin lähellä. Epäuskottavuudesta vinkuminen tällaisessa yhteydessä saattaa vaikuttaa hieman turhalta, mutta silloin tällöin se käy sen verran ikävästi kimppuun, että on pakko mainita.
Se vähäinen romantiikkakin sabotoidaan melko tehokkaasti pois kuvista. Jos tuli sen aiemmin mainitun samasta Harlekiini-laatikosta löytyvän elokuvan kohdalla valitettua tietystä teennäisyydestä, niin tämäpä sukeltelee niin syvälle, ettei sieltä enää edes tekohengityksellä palata elävien kirjoihin. Pakollinen draamailu viime hetken jännityksineen raastaa aivan väärässä mielessä elokuvan loppupuolella. Juttu vielä laitetaan pakettiin sillä perinteisellä kohtaamisella liikkuvan auton vierellä. Siinähän tuntuu siltä, että kyseinen taksi olisi painellut vähintään omien jalkojen yli. Auts...ei näin!
Jos jotakin hyvääkin, niin Napa Valleyn tunnetulla viininviljelyalueella sijaitseva perheen viinitila näyttää oikein houkuttelevalta. Siellä onneksi vietetään loppupuolella hieman enemmänkin aikaa. Tätä ympäristöä toki oltaisiin voitu hyödyntää pikkuisen luovemminkin, sillä nyt siitä saadaan irti lähinnä pari mukavaa taustaa. Herättelipä ainakin halua katsella vaikkapa A Good Year jossakin vaiheessa uudelleen. Siinä suunnilleen kaikki on hoidettu paremmin.
Televisioelokuvamaisuus verottaa tunnelmia osaltaan. Tässä näiden puolien kätkeminen ei ole onnistunut läheskään yhtä hyvin kuin Sarinin elokuvassa. Pahempi puute kuitenkin on se, että hyvä ja lämmin henki tuntuu puuttuvan lähes täysin, ja omiin silmiin Diamond Girl näyttää kohtalaisen kylmältä suoritukselta, jolle kehuja ei oikein keksimälläkään tunnu löytyvän. Regan töksäyttelee menon paikoin pahasti anti-romantiikan puolelle.
Voi toki olla, ettei katseluhetken mielentilakaan aivan otollisin ollut. Tosiaan vähän väsymystä ja pari huonompaa päivää taustalla. Siispä ei olisi suurempi ihme, jos niihin vähemmän toimiviin hetkiin haluaisi tarttua tavallista hanakammin. Toisaalta en usko, ettei Diamond Girl otollisimmille silmillekään mitään herkkua olisi. Sen verran heikko esitys monessakin mielessä. Kyllä sitä hyvää romanttista hömppää löytyy niin helposti, etten näe montaakaan hyvää syytä, miksi jonkun pitäisi juuri Diamond Girl soittimeensa metsästää. Jospa seuraavaksi malttaisi penkoa jotakin huomattavasti antoisampaa vilkuiltavaa hyllyjen kätköistä. Sehän ei liene mikään tehtävä mahdoton...
Diamond Girl (1998) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti