Mitä tuossa tuli löyhiä vaatimuksia lueteltua, niin Smokey and the Bandit osuu kohtalaisen hyvin kuvaukseen. Juoni viskataan melko tylysti takapenkille ja panostellaan enemmän yleiseen hauskanpitoon ja velmuiluun. 1970-luvun suuremmista tähdistä Burt Reynolds on jäänyt minulle vieraammaksi kuin moni muu aikansa paikoitellen kyseenalaisestikin puuhasteleva sankari, mutta katsellaanpa, josko viimein saataisiin hierottua läheisenpää tuttavuutta. Jotenkin kesäillat ovat kovin hyviä ajankohtia tällaisille elokuville, joten voipi olla, että kokoelma tulee täydentymään valikoidulla otoksella Reynoldsin toiminnallisia komedioita. Smokey and the Bandit on toki tuttua tavaraa ja useampaankin kertaan nähty. Aiempien kokemusten perusteella uskaltaa jo alkuun huudella, ettei olut tai parikaan ainakaan kokemusta yhtään latistele. Pääseepä yleiseen menoon ja henkeen paremmin mukaan. Konna siellä taitaa jo ärhäkkää menopeliään käynnistellä, joten loikkaanpa kyytiin...
Rekka ainakin mörähtelee heti liikkeelle teitä halkomaan ja taustalaulu kertoilee legendaarisen Konnan (Reynolds) erinäisistä kepposteluista. Hermot täyttä terästä ja kaipa sitten loput palasetkin miehestä rautaista materiaalia. Tätä alkutekstien väleissä rullailevaa rekkaa ei Konna ajele, vaan aivan joku muu tyyppi poliisien ratsiaan päätyy. Ongelma on, että kaverilla on auto täynnä Coors-olutta ja sen vieminen Teksasista itää kohti tulkitaan laissa salakuljetukseksi. Siihen puuhasteluun sheriffillä ja apulaisilla lienee hieman sanottavaa. Tällaisia temppuja harrasteleva ammattiautoilija ei välttämättä ihan sakoilla selviä, sillä kyseessä on vähän enemmän juomaa kuin pari salkkua.
Mistä onkaan innostus heräillyt tällaiseen uskaliaaseen olutsalakuljetukseen, siihen vastaavat Big Enos Burdette (Pat McCormick) ja Little Enos Burdette (Paul Williams). Isä ja poika ovat kovin vedonlyöntihenkisiä ja ilmeisesti yksi suosituimmista haasteista on yllyttää rekkakuskeja Coorsia kuskaamaan. Kaksikolla onkin seuraavana aikeenaan saada Konna kokeilemaan samaista keikkaa. Erääseen kilpailutapahtumaan osallistuva legenda lötköttelee rennosti riippumatossaan, kun tarjousta tullaan esittelemään. Palkkiona saa toimia reilu nippu seteleitä, tarkemmin ilmaistuna 80000 dollaria ja tietysti kuluihinkin kivasti käteistä annetaan. Hiukkasen isomman Enoksen kurkku kuivumaan on päässyt ja janoa sammuttamaan kaivattaisiin 400 olutlaatikollista raikasta, ravitsevaa ja kiellettyä juotavaa. Kyllähän sellaisesta vähän maksaakin tahtoo...
"Son, you're looking at a legend."
"I guess a legend and an out-of-work bum look a lot a like, daddy."
Kovin pitkään Konna ei jaksa tai pysty kiinnostumatonta teeskentelemään toisten houkutellessa rahakkaaseen reissuun. Sille tiellehän tietenkin lähdetään, mutta eipä aivan yksin kuitenkaan. Suunnitelmana on saada vanha ystävä Cledus (Jerry Reed) apumieheksi. Kaksikon edellinen yhteistyö taisi päättyä Cledusin vankilalomaan, joten on ihan ymmärrettävää, ettei tämän vaimo ole kovinkaan innostunut uusista kyseenalaisista työtarjouksista. Lumimiehenäkin tunnettu Cledus on itsekin vähän sitä mieltä, että ei-ei ja ei, mutta tarpeeksi suuret summat taikasanoina toimivat ja mieliä helposti muuttelevat. Konnahan tämän matkan hengen lyhyesti summailee: rahan, maineen ja hauskanpidon takia!
Haaste sisältää varsin tiukan aikataulun, eli edestakainen matka pitäisi hoitaa 28 tunnissa. Siksikin pitäisi hankkia haluttu lasti mahdollisimman läheltä Teksasin rajaa ja paikaksi valikoituu osavaltion koilliskulmasta löytyvä Texarkana. Sinnekin ajomatkaa kertyy 1500 kilometriä ja samanmoinen takaisin. 3000 kilometriä taivallettavaa reiluun vuorokauteen ja vieläpä suurikokoisella rekalla tekee reilut sata kilometriä tunnissa ja jos taukoja tahtoo pitää, niin kaasupoljinta pitää painaa entistä kovemmin lattiaan. Konna kuitenkin on sitä mieltä, ettei matka tai tiukka aikarajakaan ole ongelmista suurin, vaan ihan mahdollista, kunhan rohkeutta sekä tiettyjä taitoja löytyy. Haaste on houkutteleva, eikä palkkiokaan aivan mitätön, joten vähintään yrittää pitää.
Kahta osaavaa heppua ei ole aikomuksena samaan hyttiin sulloa, vaan Konna on ostellut harhautusajoneuvoksi vauhdikkaan mustan menijän. Konna itse tietenkin aikoo hypätä vikkelämmän ja ketterämmän auton ohjaimiin. Kaveri saa hoitaa vähemmän hohdokkaan homman rekan ratissa. Ajatuksena on, että matkan varrelle epäilemättä mahtuvien lukuisten poliisien huomio kiinnitettäisiin etulinjassa kaahaavaan henkilöautoon ja rekka saisi häiriöttä kaasutella lievempää, mutta silti paikoitellen reipasta ylinopeutta. Matkaan päästään ja yön läpi painellaan tasaista tahtia, niinpä aamuvirkkuina saavutaankin Texarkanaan. Aikataulun suhteen ollaankin tuntia edellä, mikä tietysti on hyvä juttu, mutta luuhaamaan ei auta jäädä. Oluet lastaillaan omin luvin kyytiin, koska paikallisen kaupan myyjät taitavat vielä torkkumassa olla. Kepeiden kommellusten jälkeen siirrytäänkin hyvää vauhtia paluumatkalle.
Ensimmäinen puolikas sujuu ilman suurempia pulmia, mutta toinen ei läheskään yhtä kitkattomasti rullaile. Keskelle tietä osuu yllättävä käänne, kun Carrie (Sally Field) huitoo morsiuspuvussaan Konnaa pysähtymään. Hänpä tahtoo häistään mahdollisimman kauas ja varsin vikkelästi mielellään ja tähän pyyntöön Konna toki vastaa. Kaikki osapuolet eivät morsiamen karkumatkaan tyynesti suhtaudu, vaan sattuupa niin, että alttarille nolosti jätetty miekkonen on paikallisen sheriffi Buford T. Justicen (Jackie Gleason) poika. Buford omaa sellaisen mielenlaadun, joka ei tällaisissa tilanteissa tahdo antaa tuumaakaan periksi, vaan jäljittämään lähdetään. Aivan sama, vaikka oma toimivalta-alue jää kauas taakse. Konna toki tilaisuuden tullen pilkkaillen yllyttää toista käymään entistäkin kuumempana. Sekaan ripotellaan vielä useampi kourallinen poliiseja, niin eiköhän aikaan saada vähintään kohtalainen kaahausnäytös...
Smokey and the Bandit ei tosiaan kuulu niihin elokuviin, jotka loputtomiin jahkailisivat alkupohjustusten parissa nysväillessä tai yleensäkään tarinaihmeiksi julistautuisivat. Runsaat kymmenen minuuttia ja sitten ollaankin hyvää vauhtia menossa kohti kääntöpistettä. 18 pyörää vinhasti rullailee alla, kun olutkauppaa etsitään ja siitä eteenpäin keskitytään enemmän siihen hauskanpitoon kuin mihinkään muuhun huuhaa-puuhaan. Juonen puolesta elokuva on niin minimaalinen, ettei se yksinään montaa katselua kantaisi, mutta ilmapiiri saadaan kohdilleen, mikä tekee omalla kohdalla elokuvasta ainakin kevyen kestosuosikin, johon on kiva silloin tällöin tarttua, kun kaipailee hyvässä hengessä tapahtuvaa vauhdikastakin jekkuilua.
"Hold on, Now just wait a minute - just what do you need all that beer for anyway?"
"Because he's thirsty, dummy!"
Kyllähän Reynolds ja kumppanit tuovat kankaille (/ruuduille) omanlaistaan äijähenkeä, mutta suupielet viikarimaisessa virneessä pitäen. Mihinkään hillittömien räävittömyyksien tai revittelyjen maailmaan ei sukelleta ja niinpä elokuvalle ilmestymisaikoina suopeasti annettiin PG-suositus, joka tahtoo viestiä, että pohjimmiltaan melko kiltistä menosta on kyse. Nähdäänhän sitä tappelunujakkaa ja vihjailevaa sekä pehmokiroilevaa sanailua, mutta ei todellakaan mitään sellaista, miksi ikäsuosituksia pitäisi viilailla ylöspäin. Kepeä ilmapiiri huomioiden tahtookin sanoa, ettei Smokey and the Bandit mitään verisiä vääntöjä tai tiukimpia verbaalisia tylytyksiä edes kaipaa. Hyväntuulinen huvittelu tässä se varsinainen vetonaula on.
Liekö sitten ajan kultaamaa nuoruusmuisteloa, mutta mielikuva kuitenkin on siihen suuntaan, että pienempänäkin Smokey and the Bandit tuli useampaan kertaan nähtyä. Lapsuussuosikiksi väittäminen saattaisi olla liioittelua, mutta kelpasi kyllä ja varmaankin kaahailukohtiensa takia. Pari vuosikymmentä myöhemmin vanhempana lapsena osaa enemmän arvostaa sitä isojen pikkupoikien uhittelua ja pelleilyä. Kielletyn oluen rahtaaminen ei tietenkään ole mikään räikein hyökkäys vallitsevaa järjestystä vastaan, mutta herätteleepä se mielen pikkupirut virnistelemään, kun halutaan hiukkasen turhankin tiukkapipoisiksi katsottuja sääntöjä venytellä. Niin, ja kyllä siitä kaahauspuolesta ja yleisestä huvittelusta viihdykettä vieläkin irtoilee.
"What we're dealing with here is a complete lack of respect for the law."
Tiukimpien tai näyttävimpien takaa-ajojen juhlaa Smokey and the Bandit ei kuitenkaan ole, vaan lajinsa perushuttua enimmäkseen. Vauhtia kyllä löytyy, mutta erityisestä mielikuvituksekkuudesta ei tee mieli lähteä palkintoja jakelemaan. No, ehkä tässä mielessä rohkea loikka hajonneen sillan yli nousee esille. Ilmeisesti tämä hyppyoperaatio viimeisteli yhden kolmesta kuvauksissa käytetyistä "Konna-mobiileista", mikä ei sinänsä ihmetytä juuri lainkaan, sillä kyyti on kieltämättä kovaa ja töyssyistä. Samaa voisi sanoa muutamasta muustakin kaahailujaksosta, kun jätetään päällystettyjen teiden tasaisuus taakse ja vaihdetaan ralli-moodiin. Perässä sitten tulee vaihtelevasti väkeä. Innokkaita yrittäjiä metsäteiden vauhtihurjien kerhoon tunkee, eikä mitenkään voida romutusta välttää. Tosin kukapa tässä yhteydessä sellaista toivoisikaan...? Kolhuja, törmäyksiä ja ulosajoja kyllä kertyy, jos laskemaan lähtee, eikä määrän suhteen valittamista olekaan. Sekaan olisi vain tahtonut enemmän kunnolla erottuvia ja muistettavia jippoja, mutta kelpaahan tämä näinkin. Selkeäksi miinukseksi merkkailisin sen, ettei loppuun oikein onnistuta mitään omalla tasollaan pyyhältävää finaalia kehittelemään.
Aiemmin kehutusta kepeästä sekä nautittavasta ilmapiiristä vastailee osaltaan Reynolds virnistelyineen. Aina kaverin jutut eivät täyttä timanttia ole, mutta läpi elokuvan viihdyttelevät kohtalaisesti ja hahmosta helposti tykkäilee. Reynoldsilla oli myös toisenlaista roolia elokuvan suhteen ja suurikin merkitys, että tuotanto yleensä saatiin nytkäytettyä liikkeelle. Ohjaaja Hal Needham oli noihin päiviin saakka paremmin tunnettu stunt-puolella, eikä oikein saanut tuottajia vakuuteltua ohuen käsikirjoituksen taakse. Reynolds Needhamin kaverin vähän avusteli ja niinpä vihreät valot vilahtivat. Varhaisvaiheessa Konnan osaa oli ajateltu Cledusina esiintyvälle ja muusikkona enemmänkin uraa tehneelle Reedille, joka vastaa elokuvan lauluista. Reynoldsin hypättyä mukaan laitettiin roolijakoa vähän uuteen uskoon ja tahtoisinpa todeta, että ihan hyvä niin.
"My hat blew off, daddy."
"I hope your goddamn head was in it."
Konna lie monia hymyilyttänyt, mutta löytyyhän hahmogalleriasta vähintään toinenkin tyyppi, joka on oletettavasti useampaan mieleen jäänyt, eli Gleasonin esittämä yrmyilevä sheriffi. Tämä kaveri ei tylyttelyissään arastele, vaan kunniansa saavat kuulla tarvittaessa virkaveljetkin. Hirveästi sheriffimme ei ammattikuntansa keskimääräisen edustajan aivotyöhön usko, sillä epäilee, ettei varmaan edes sateenvarjon sulkeminen taitaisi onnistua. Siinä on täysin turha haaveilla mistään toimivan tiesulun toteuttamisesta, sillä turhia turjakkeita koko sakki! Lain toiselta puolelta löytyvät eivät pehmoista käsittelyä saa, vaan esimerkiksi eräät raskaan työn raatajat saavat tilaamattoman rengasvaihdon ansiosta hiukkasen kopulointia osakseen. Konnaakin epäilemättä pienimuotoinen kovistelutuokio odottelee, mutta liian lipevästi hän sheriffimme hyppysistä karkailee. Kolhuja kertyykin lähinnä omaan virka-autoon, joka matkan varrella ovensa sekalaisissa sattumuksissa menettää. Tehdäänhän kärrystä myös avomalli, kun katto tuosta vain pois rapsaistaan toiminnan tiimellyksessä. IMDB:n triviaosasto tietää kertoa, että tämä omalaatuinen veijari hahmoteltiin Reynoldsin juttujen perusteella, tämän kertoillessa tarinoita isästään, joka sattui poliisi olemaan.
Elokuvahan menestyi niinkin hyvin, että nousi ilmestymisvuotensa tuotteliaimpien joukkoon. Voisi veikkailla, että autovalmistajaltakin kiitos ja toinen kirposi, sillä sivuilmiönä Pontiacilla myynnit nousivat selvästi Konnan kepposvälineenä toimineen mallin suhteen. Jatkoakin tietysti tehtailtiin ja toinen osa hoidettiin pitkälti samalla miehityksellä, kun kolme vuotta myöhemmin palailtiin asiaan elokuvassa Smokey and the Bandit II. Kolmannessa vaihtuikin jo ohjaaja ja samalla siirrettiin huomio Gleasonin esittämään sheriffiin, eikä "oikeaa" Konnaa juurikaan nähdä. Kumpikin on nähty ja toinen on siinä määrin meneväinen tapaus, että sen voisi ottaa näillekin sivuille katsaukseen. Kolmas taas on sen verran rasittavaa ja tympivää roskaa, ettei uskalla luvata sen sisällyttämistä Konna-katsaukseen. Needham selvästi omasi tarpeen palata Konnan seikkailuihin vielä yli vuosikymmen myöhemmin, sillä vuonna 1994 hän ohjasi neljä televisioelokuvaa näihin liittyen: Bandit: Bandit Goes Country, Bandit: Bandit Bandit, Bandit: Beauty and the Bandit ja Bandit: Bandit's Silver Angel. Nämä kaikki ovat muistaakseni näkemättä ja nimikko-osan hoitaa Brian Bloom. Jos vastaan sattuisi tulemaan, niin eiköhän osa tai parikin katseluun kelpaa.
Alkupuolella tuli mietittyä, että voisi ehkä kesäohjelmistoon hankkia Reynoldsin hupailuja enemmänkin. Needhamin ja Reynoldsin yhteiset elokuvat ovat tietysti potentiaalisia vaihtoehtoja ja yhtä sellaista onkin jo täällä kommentoitu, eli kyseessä tietysti The Cannonball Run. Samantyyppinenhän se, eli ajellaan kovaa, tarinaa ei ole paljoakaan naputeltu ja huoleton hauskanpito tuntuu tärkeintä olevan. Toisen osankin ehdin jo ostelemaan, joten siitä voisi höpötellä jossakin välissä. Lisäksi Needhamilta ja Reynoldsilta löytyy ainakin vuoden 1978 Hooper ja Stroker Ace vuodelta 1983. Kovin kauas ei kuvausten perusteella aiheiden suhteen vaelleta, vaan ensimmäisessä ikääntyvästä stunt-miehestä tarinoidaan ja jälkimmäisessä kaahaillaan kilpaa. Pisteiden perusteella kummastakaan ei uskalla mestariteosta odotella, mutta hömppäistä hauskaa voivat silti olla. Reynoldsiin liittyen voi tietysti omia suosituksiaan tarjoilla. Minulla tosiaan jäänyt hänen elokuviinsa tutustuminen pahasti vaiheeseen ja vinkkejä arvostetaan.
Tekee mieli tilitellä pikkuisen kotimaisesta DVD-julkaisusta, joka tarjoaa neliömäistä täyskuvaa alkuperäisen kuvasuhteen sijaan, eikä levylle kunnollisia bonuksiakaan ole eksynyt. En silloin aikoinaan asiaa tarkistanut kaikki kolme elokuvaa sisältävän kokoelman ostaessani. Suositeltavampiakin vaihtoehtoja olisi tarjolla, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa julkaistu DVD sekä Blu-Ray tarjoaa parempaa kuvaa ja vielä pari dokumenttia kaupanpäällisiksi. Kyllähän tämä köyhempi versiokin asiansa ajaa ja tärkeintä se, että elokuva löytyy lyhentämättömänä.
"For the good old American life: For the money, for the glory, and for the fun...mostly for the money."
Tiedä sitten, miten yläpuolelta löytyvä heitto kuvaa tekijöiden motiiveja, mutta niin tai näin, niin katsomossa kuitenkin viihtyy hyvin monenkin katselukerran ajan. Typerä tyhjänpäiväisyys on varmaan ihan pätevä luonnehdinta, mutta kunhan muutama juttu saadaan kohdilleen osumaan, niin aika kuluu mukavissa merkeissä. IMDB:n triviapuoli tietää kertoa, että myös eräs Alfred Hitchcock tätä kovasti tykkäsi katsella. Paljon kaahaillaan, suut käyvät lähes jatkuvasti usein kiltillä sävyllä naljailevasti lätisten ja yleisesti ottaen joutavuuksia tässä jahtaillaan. Tiukasta aikataulusta löytyy toki tarvittaessa tilaa hempeille hetkillekin ja pakkohan yksi baarinujakkakin on tyhjästä nyhjäistä. Pitkälti näissä merkeissä elokuva runsaat 90 minuuttia kuluttelee, enkä lähde suurempia itkuja esittämään. Hyvää mieltä tällainen seikkailu sekoiluineen helposti tuottelee ja siinäpä ihan riittävästi ansiota ja samalla houkutusta tiirailla uudelleen.
Lainaillaanpa loppusanoiksi vaikkapa pari säkeistöä Reedin sävelkynästä:
"They call you the bandit an outlaw untamed
Shackled only by freedom you wear no man's chain
Some say they despise you well maybe they do
But deep down inside them I bet they wish they were you
Bandit you're reckless and you live much too hard
Bandit you're the joker in the deal of the cards
You're a legend to the old man a hero to the child
Bandit steal a lady's heart with only a smile"
Smokey and the Bandit (1977) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti