Ensimmäistä kertaa ei kaverin matkassa olla, vaan jo kolmatta kertaa samaan suuntaan lomailemaan lähdetään. Elokuvasarja nytkäytettiin liikkeelle vuonna 1980, kun seuramatkailun hengessä eteläisemmän Euroopan aurinkorantoja ihmeteltiin elokuvassa Sällskapsresan eller Finns det svenskt kaffe på grisfesten. Siellähän Stig-Helmer (Lasse Åberg) kohtasi tulevillakin reissuilla mukana viihtyvän norjalaisen Olen (Jon Skolmen). Viitisen vuotta myöhemmin kaksikko lähtikin Alpeille vähän laskettelua ja muuta mukavaa harrastelemaan elokuvassa Sällskapsresan II - Snowroller. Kolmannella yrityksellä ei tarvitse niin kauas lähteä, vaan Ruotsin omilta aluevesiltä löytyvä saaristo saa kelvata. Kesäistä menoa mökkeilyn, purjehduksen, romanssien, koheltelun ja lämpöisen hötön muodossa on luvassa. Katsotaanpa, löytyykö paatista paikkaa uteliaalle ihmettelijälle...
Silloin tällöin on hyvä tarinoita taustoittaa ja niinpä alussa lyhyesti kertaillaan hieman räväkämpää pursiseuraaktiviteettia 900-luvulta. Muistutellaan siis, että Ruotsin rannoilla liikkui runsaat tuhat vuotta aiemminkin hyvin innokasta venekansaa ja tavallaan tässä ollaan jonkinlaista perinneharrastelua jatkamassa. Pari uljasta viikinkiä paatissaan natustelee punakärpässieniä selvästikin viihdekäyttötarkoituksissa, mutta näitä harhaisia huveja ei (valitettavasti) pitkään malteta tutkailla, vaan hypätään takaisin nykyaikaan ja paljon puisevamman puuhailun pariin. Siellähän se Stig-Helmer leivänpaahdinlinjastolla osaansa tekee, eli tunnollisesti tarkistaa jokaisen ohi rullaavan paahdinlaitteen toimivuuden.
Kaverin ilme kertoo kyllästymisestä, mutta ehkä se siitä kohta riemuksi muuttuu, sillä juhannus jo nurkan takana odottelee reippaita juhlistelijoita. Stig-Helmerin alkuperäisissä suunnitelmissa ei mitään hillitöntä irrottelua ole kaavailtu, vaan tarkoituksena olisi viettää vapaapäiviä pojan ja oman äidin kanssa. Samalla selviää, ettei edellisessä osassa solmittu avioliitto ole enää voimassa, vaan tiet Lotan kanssa ovat lähteneet eri suuntiin. Voihan sitä silti kaikenlaista sattumaan päästä ja siitä saadaankin hieman esimakua, koska ei tarvita kuin pari harha-askelta ja sitten isä ja poika jo kiitävätkin minne lie paahdintoimituksen täytteenä.
Näiden kahden autoillessa teillä tietämättömillään onkin hyvä hetki siirtyä toisaalle ihmettelemään. Ravintolassa kolme ystävystä vähän höpöttelee tulevista juhannusjuhlista Stråholmenin saarella. Mainetta ja mammonaa kartuttaneita vieraita on ilmeisesti kokoontumassa viikonloppua viettämään, mutta samaisella saarella muitakin juttuja on käynnistymässä. Eräs sellainen on salamyhkäinen miljoonaprojekti, johon pöydässä istuvan Anna Veran (Birgitte Söndergaard) isä on kytkeytynyt. Anna onkin Stråholmenilta kotoisin ja on myös sinne suuntaamassa. Tosin taitaa hänen kohdallaan olla niin, että työ ennen hupia, sillä isällä on nykyään useita rautoja tulessa, eikä kaksi kättä loputtomiin riitä.
Taksikyyti toimittelee harhautuneet perille ja Stig-Helmer vähän nolona kuuntelee pojan selitellessä äidille, millaisia suunnittelemattomia koukkailuja tehtiin. Eipä sellaisia pitkään auta punastella, vaan naamiaisriehat jo kutsuvat. Ole on jo täysin juhlatunnelmissa ja ilmeisesti keskikesän rientoihin Teräsmiehenä syöksymässä. Kaverilleen Ole on tilaillut hivenen toisenlaisen juhla-asusteen ja niinpä Stig-Helmer pääsee pörröiseksi juhannuspupuksi muuntumaan. Awwww! Pikaisesti hyödyllistä kimpsua ja kampsua pussukkaan ja jalkaa toisen eteen juhlapoluille. Naamiaiset löydetään ja parin tuopposen jälkeen Ole alkaa houkuttelemaan kaveriaan viettämään saaristojuhannusta. Toinen heti epäilee, että merisairaus päälle kävisi, mihin Ole taas jatkaa, että voisihan vaikkapa uusi rakkauskin päästä roihahtamaan. Mitä siihen enää voi sanoa...?
Uusi aamu sarastaa ja juhlista toipuva kaksikko löytyy kadulta käpsyttelemästä. Virtaa selvästi riittää ja riehakas pallottelu pääsee käyntiin. Pelivälineenä saa toimia tarvikepussi, joka hetkeä myöhemmin lentää hienosti sillalta alas. Stig-Helmer puolivahingossa sukeltaa komeassa kaaressa perään, hupsis-hei vaan. Kumpaisenkin laskeutuminen on ilmeisen pehmoinen, sillä jäteproomun kyytiin muksahdetaan. Tuhannen muun muovipussin joukosta oikean löytäminen on kieltämättä haastava homma. Teräsmiehemme säntää proomulla verkkaisesti puksuttavan pupukaverinsa perään ja siinä tohinoissaan lainailee omin luvin erään purjehdukseen kovinkin ryppyotsaisesti suhtautuvan kaverin paatin. Pelastusoperaatio merellä ei jouda odottelemaan lupa-anomusten esittelyä ja sankareitahan tässä ollaan. Stig-Helmer sitoo kaverinsa "uuden" veneen proomuun niinkin tukevasti kiinni, että kohta parikin haaksirikkoutunutta jätelastin mukana seilailee.
Eihän sen juhannuksen näin pitänyt mennä, saattaa joku pohtia rannan loitontuessa ja haisevan jätekasan keskellä nököttäessä. Uimapuuhiin ei Stig-Helmerin onneksi tarvitse sittenkään ryhtyä, vaan pari reipasta pelastajaa pysähtyy kaverukset talteen poimimaan. Samalla nämä saavat kyydin Stråholmenin juhlallisuuksiin, mikä lie ihan positiivinen käänne, sillä saaristomaisemat etenkin Olea kovasti houkuttelivat. Näitä maisemia ollaan kovalla tahdolla laittamassa uuteen uskoon, sillä kolmen kopla on viekkaasti perustamassa pienelle saarelle paikan kokoon suhteutettuna suurta huvipuistoa. Ihan aito viihdekeskus sinne olisi tarkoitus nostatella, eli vuoristorataa, esiintymistelttoja, ravintoloita, meneviä sekä pöristeleviä vauhtihirmuja ja muutakin ajankulua. Pienoisrautatie sitten vierailijoita paikasta toiseen siirtelisi. Viranomaisena toimiva Janzon on hommat suunnitellut ja lupailee pitää puunhalaajat hiljaisina. Janzonin kaveri taas hoitaa osan rahoituksesta ja käytännön toteutus jää pitkälti Anna Veran isän harteille. Tytär tosin on kehitysversion nähdessään sitä mieltä, että isä ahneuksissaan on rakasta kotisaarta täysin tärvelemässä ja niille puuhille olisi parasta laittaa loppu pikaisesti.
Kehitteillä oleva Östermanlandin viihdekeskus ei juhannusjuhlia ole uhkaamassa ja niistä pääsevät Stig-Helmer ja Olekin nautiskelemaan. Erilaisista vimpaimista aiemmin viehättynyt Ole on venevillitykseen hypännyt ja tässä seurassa siinä mielessä riittääkin ihasteltavaa, kun loistoveneitä enemmänkin paikalle saapuu. Stig-Helmer taas lähtee harrastelemaan purjelautailua ja tuulet kuljettelevat hänet kovin kauas juhlaväestä. Miksikään epäonnen aalloiksi näitä ei voi laskea, sillä sankarimme pääsee pian Anna Veran paattiin. Monenkirjavaa saaristojuhannusta saadaan kyhäiltyä, sillä huvilalla juhlistelee varakkaampi väki, Stråholmenin luonnonsatamaan taas sekalaisempi sakki kokoontuu ja kylässä Anna Veran isä hääräilee projektiensa parissa. Näistä kyllä saadaan kasaan sellainen joukko monenlaisia sattumuksia, että katsomon puolella ainakin viihtyy.
Parin edeltäjän linjoilla suunnilleen jatketaan ja ihan hyvä niin, eli hassua höpöttelyä, kohellusta ja noloakin hölmöilyä viihdykkeeksi tarjoillaan. Väittäisinpä, ettei Stig-Helmerin saagaa väsäilevä porukka ainakaan tässä vaiheessa ole vielä väsähtämään päässyt, sillä yleisesti ottaen varsin pirteältä meno vaikuttaa ja monesti mukavan kekseliäältäkin. Eihän se jutustelu aina niin nerokasta ole, mutta yhdistettynä miellyttävään ilmapiiriin saadaan toimiva sekoitus aikaan. Väittäisinpä vielä niinkin, että tämä elokuvasarjan kolmas osio vääntää vireensä erittäin hyväntuuliseksi. Aiemmatkaan eivät mitään ankeutta edusta, mutta tässä onnistutaan luomaan entistäkin paremmin leppoisaa ja hengeltään hyvää tunnelmaa, mikä taas helpottaa huomattavasti hymysuun ilmestymistä kasvoille.
Hyvistä väreilyistä suurin kiitos menee pitkälti päähenkilöiden muodostamalle porukalle. Åberg ja Skolmen tuntuvat viihtyvän erinomaisesti osissaan, eikä kyllästyminen ainakaan kaverusten kasvoilla paistele. Hiljaisen ja hiukkasen ujonkin sankarin kommelluksia seuraa edelleen mielellään ja monesti suu virneessä. Välillä kaverin hajanainenkin ajatus vaeltelee ties minne joutsenvenehaaveisiin tai vastaaviin, mutta kai sekin asiaan kuuluu. Ole taas on aivan loistava ja rento höpöttelijä. Hän onkin käytännössä alusta lähtien ollut Stig-Helmerin kaverina reissuilla, joten hän myös myöhemmin pääsi mukaan golfkentille ja terveysteemaiselle matkalle. Ole esiintyy oikeutetusti myös Stig-Helmerin vaiheita summailevassa uudemmassa elokuvassakin. Saa sitten nähdä, pysyykö kaksikon matkatouhu loppuun saakka vinkeänä vaiko iskeekö jossakin vaiheessa väsähdys päälle. Golf-elokuva on valmiiksi hankittu, mutta kahta tuoreempaa en valitettavasti ole onnistunut toistaiseksi löytämään.
Selvästihän tässä enimmäkseen sympaattista porukkaa kasaillaan ja hyytävimmät hyypiöt on ohjailtu aivan muille purjehdusreiteille. Yksi aurinkoisimmista hahmoista on Söndergaardin esittämä Anna Vera. Suunnilleen aina kun hän kuviin pääsee, niin hyvänmielen tuulahdukset seuraavat pikaisesti perässä. Anna Vera kaveruksineen päätyy myös pientä näpäytykseksi tulkittavaa jäynää kyhäilemään osallistuessaan juhannuksen perinteiseen purjehduskisaan, mikä on toistaiseksi ollut lähinnä miespuolisten juttu. Sekaan tuulten vietäväksi kiitävä New Sweden kuitenkin tahtoo ilmaista, että ajat ovat jälleen muuttuvaisia. Näitä kisailuja ei veriset aromit suussa suoritella, mikä onkin hyvä homma hengen kannalta.
Sekalaista sakkia suuntailee juhannusjuhlille kokoontumaan luonnonsatamaan ja sieltä löytyy tyyppejä, jotka ovat olennainen osa elokuvan yleistä huvitusta. Paatteja monenlaisia löytyy ja näyttää siltä, että joillekin pitkä viikonloppu on aivan riittämätön moottorin käynnistelyyn, puhumattakaan kaikesta muusta oleellisesta merellisestä puuhastelusta. Veneilyn riemuja sekä kiroja ehditäänkin kokemaan, kun vaihtelevin taitotasoin sekä päämäärin varustetut matkailijat perille yrittävät purjehtia. Joillakin mahdollisimman ympäristöystävällinen sekä hillitympi juhlinta on mielessä, toisilla taas povitaskuista piilopullot pilkistelevät. Saattaapi olla, että Ruotsin saariston keskikesän juhlallisuuksia on tiirailemassa myös vieraan vallan sukelluskalustoa...
Tulikin mainittua, että pahimmat hyypiöt ovat muilla mailla, mutta mahtuuhan mukaan hiukkasen hankalia tyyppejä. Perheensä purjehduksen pyörteisiin kunnolla tempaiseva Arne (Anders Ahlbom) saakoon edustavana esimerkkinä toimia. Kuivaharjoittelua ei tässäkään tapauksessa turhuudeksi katsota, vaan myrskykokkailua simuloidaan, jotta sitten rankassakin aallokossa matkamurkinat järjestyvät. Reissua edeltävä yö tietysti pötkötetään ahtaasti pöydän alla kovalla alustalla, jotta siirto veneilyyn pehmeämpänä sujuisi. Merenkäyntikoulutusta jatketaan kylpyammeessa. Voihan harrastuksensa tietysti vähäsen vakavamminkin ottaa... Kun tulee aika siirtyä teoriasta käytäntöön, niin purjehdus onkin heti peruuntua, koska naamiaisten Teräsmies kaappaa paatin omiin tarkoituksiinsa.
Aaltojen vietäväksi perhe pääsee ja näyttääpä siltä, että kaikesta pänttäämisestä ja opiskelusta huolimatta juttu, toinen ja kolmaskin kosahtelee kaaokseksi. Hulppeimpana esimerkkinä tietysti aikaa säästäväksi aiottu yritys alittaa nostosiltaa ennen aikojaan. Näinpä sitä kikkakirjasta rapsaistaan jälleen neuvot uuteen katastrofiin. No, eipä siinä, katsomossa näitä kommelluksia naureskellen arvostetaan. Arne ei ehkä ole aivan samanlainen rasittava valittaja kuin parin edellisen elokuvan esikuvansa, vaan ennemmin sellainen "sattuu ja tapahtuu kun vähäsen sähelletään"-kaveri. Tuskinpa tällainen kohkaaminen kaikkien mielestä parasta huumoria edustaa, mutta minusta näissä hölmöilyissä onnistutaan hyvin ja toisella katselullakin kovasti olivat nämä töpeksinnät huvittavinaan. Elokuvan keskimmäinen kolmannes onkin kohkausvoittoisin ja siihen osastoon Arne oman vahvan panoksensa viskaa.
Ilmeisesti Ruotsin puolellakin juhannusjuhlintaan kuuluu säännöllisen epäsäännöllisesti se, ettei säänhaltija pelkällä aurinkoisella paisteella lomailijoita helli. Hetkelliset rankkasadekuurot kaatavat pisaraa enemmänkin niskaan ilman suurempia varoituksia ja lämpömittarikin pudottelee lukemansa lähelle viileähköä kymmentä astetta. Onneksi nämä pienoiset vastoinkäymiset eivät sinnikkäitä lomailijoita lannista, vaan juhannustanssahtelut hoituvat tarvittaessa kolkossakin säässä ja muutakin ilonpitoa saadaan järjesteltyä, eikä kylmä vesi uimareita pysty poissa pulikoimasta pitämään. Siinäkin mielessä kovin kotoista katseltavaa tämä on.
Runsas kuukausi sitten tuli testailtua uudempi ruotsalainen juhannuskomedia Äntligen midsommar! ja sanoisin, että jos näiden kahden välillä valintaa arpoo, niin Stig-Helmer ja kumppanit toheloimaan ehdottomasti. Hauskuutusten suhteen uudempi yritys jää selvästi vaisummaksi ja vakavampia sävyjä tavoitellessaan tarpoo reilusti rasittavuuksien reiteille. Tämä toinen epeli onkin lähinnä tyhmä, tylsä ja turha, eikä kehuja keräile oikein millään osa-alueella. Onhan SOS myös kieltämättä tyhmä, mutta silti kovin nautinnollista höttöä. Siinä missä toinen osoittaa, että runsaat 80 minuuttia osaavat ajoittain hitaasti valua, niin taas SOS sujuvasti sadan samaisen aikayksikön verran katsojaa helposti ilahduttaa.
Näistä kahdesta SOS hyödyntää selvästi paremmin juhannuskuvastoa, eli iloja monenlaisia silmille heitellään. Mökkeily, purjehdus ja muu kesäinen merellinen oleilu näyttäytyy varsin viehättävänä puuhasteluna, kun kameran kautta aurinkoisen saariston kauneus vaivatta välittyy. Onneksi näiden napsausten suhteen ei kitsastelua tahdota harrastella, vaan merimaisemien ystäville luulisi löytyvän riittävästi ihasteltavaa. Oli sitten kyse viilettävästä veneilystä tai hiukkasen rauhallisemmista harrastuksista. Siitäkin kiitellä tahtoo, että välillä maltetaan painella jarrua enemmänkin ja nauttia näkymistä. Eihän elokuva muutenkaan pikakiiturina eteenpäin vyöry, mutta tietyt tuokioiset nautinnollisempina näyttäytyvät etanavaihteella edetessä.
Hengeltään, kohellukseltaan ja kuviltaan kyseessä onkin sen verran onnistunut kesäkomedia, että mielellään enemmänkin kehuu. Aiempiin osiin nähden tiettyä toistoa toki harrastellaan, mutta lopputulos toimii niinkin hyvin, että naurumäärällä mittaillen tämä kolmas lisäys loikkaa kärkipaikalle. Saaristoseikkailuista helposti viehättyvänä muutenkin sijoittaisin tämän ainakin toistaiseksi pienellä erolla paremmuusjärjestyksessä ensimmäiseksi. Kunhan vauhtiin päästään, niin tasaiseen tahtiin ilmestyy hyvää sähellystä ihmeteltäväksi höpsöine juttuineen. Tahtia ei ole sarjatuliasetukselle säädetty, muttei mistään löysästä jumittelustakaan oikein voi puhua. Oli miten oli, niin erinomaisen kepeää juhannuskomediaa tässä tutkaillaan. Riemukasta ja hersyvää naureskelua saadaan aikaan yllättävänkin helposti. Siksipä sitä sanoisi, että jos sattuisi vaikkapa haikailemaan jotakin aurinkoista, kevyttä ja vahvasti elämäniloisen hupsuttelun värittämää elokuvailtamaa, niin tässäpä yksi hyvä ehdokas sellaisen järjestämiseksi.
SOS: En segelsällskapsresa (1988) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti