Näitä Akun vanhempia lyhytelokuvia tosiaan riittää vielä ensimmäisellä kokoelmallakin reilusti päälle 20 kappaletta ja jos innostuu keräilemään lisää, niin The Chronological Donald osat kahdesta neljään tarjoavat vielä moninkertaisen määrän riehumista ja räyhäämistä. Toisaalta voisi tuumailla, että kenties vähemmänkin Akun remuamista riittäisi, mutta olisihan sekin kiva, että hyllystä noin sadan lyhytelokuvan verran tällaistakin toimintaa tarvittaessa löytyisi. Eihän sitä tiedä, mikä hullutus iskee päälle, joten ostoslistalla nämäkin pysyvät, kunhan vain saisi jotakin konkreettista aikaiseksi. Siitäkin voisi tehdä jonkinlaisen välipaasauksen, ettei Disney-kokoelma oikein ole karttunut kesän ja syksyn aikana paljoakaan. Suunnilleen sama juttu muidenkin viihdehankintojen suhteen, eli lähinnä satunnaisia ostoksia vailla suurempia suunnitelmia. No, eiköhän tässä pimeämpien vuodenaikojen vallitessa ilmene taas inspiraatiota näitä oleellisia juttuja enemmänkin puuhastella. Disneyn klassikkoja ja muita tuotoksia tosin löytyy jo entuudestaan niin paljon katselemattomina ja kommentoimattomina, ettei hidasta ostelutahtia pelkästään voi sormella osoitella, mutta ehkä talvikaudella katselutkin runsastuvat. Vielä kuitenkin jatketaan varsinaisen kauden lämmittelyä lyhytelokuvilla, ja monenmoista olisikin luvassa, eli uusi kolmikko käsittelyyn!
Donald's Better Self (Akun parempi minä)
Viimeksi tosiaan yritettiin sellaistakin kummallisuutta kuin itsehillintää yrittää, mutta eihän siitä tämän ankan kohdalla mitään tullut, mikä tietysti katsojan kannalta lieneekin parempi juttu kuin kiehuvan mielen leppyminen. Myös vuonna 1938 ja vain noin kuukautta myöhemmin alkujaan ilmestynyt Donald's Better Self lupailee otsikossaan vähemmän kärttyisää kaveria ja siihen suuntaan alkukuvakin vihjailee, sillä siellä enkelimäinen Aku sädekehänsä alla seisoskelee. Epäilykset nousevatkin välittömästi, että noinkohan sentään tuittuilut mennyttä elämää olisivat, eikä näiden kyseenalaistaminen taida ihan perusteetontakaan olla. Unistelulla kuitenkin aloitellaan, vaan eipä saa autuas lepäily pitkään jatkua, koska kiusiva herätyskello möykkäilee, eikä yhtään ymmärrä venäytettyjen pötköttelyhetkien päälle. Ilmeisesti Akusta hetkellisesti irtoaa se parempi puolikas tunnollisesti päivän velvollisuuksia aloittelemaan. Toisenlaistakin näkökulmaa aikaiseen herätykseen olisi tarjolla, kun sarvipäinen kuiskuttelija kannustelee jatkamaan torkahtelua. Siinäpä tämän tarinan juoni pitkälti onkin, että toinen yrittää sinnikkäästi pitää Akun kunnollisena ankkana pirullisemman hepun houkutellessa paheisiin.
Ajatuksena tällainen kamppailu ei mikään maailman omaperäisin ole, mutta vähintään kelvollisen kahdeksanminuuttisen huvittelun siitä kyllä saa aikaan. Vähän vain oudoksuttaa, koska tässä muodossa juttu sopisi hieman nuoremmalle hahmolle läpikäytäväksi. Jostakin syystä Aku siis on koululainen, jonka pitäisi tunnollisesti kilttinä pilttinä koulupolulle tepsutella, ja sitten tietysti yllytetään aivan muihin puuhiin. No, onhan hahmossa tavalliseen versioon verrattaessa ehkä hiukan lapsekkuutta käytöksessä, piirteissä ja vaikkapa huoneen sisustuksessakin, mutta eipä ulkomuodon perusteella osaisi pelkästään päätellä, että onkin siirrytty jonnekin nuoruuden päiville yht'äkkiä. Ilmeisesti Akua suuren suosionsa kanssa haluttiin kuitenkin hyödyntää ja kertoa nuoremmille katsojille, ettei koulutieltä saisi kalastelemaan poiketa ja etenkin tupakkatuokioiset piippua tuprutellen tulisi jättää kokonaan kokeilematta. Miksikään saarnaavaiseksi moraaliläksytykseksi ei tätä tee mieli julistella, mutta yleistä hassuttelua on kuitenkin mielestäni vähemmän kuin näissä yleensä, jota voinee pikkuisena miinuksena pitää. Tokihan se turmion teille viittoileva kaveri osaa hyvinkin vahingoniloinen olla, kun sauhuttelu ei oikein suju ja seurauksena on huonovointisuutta ja huimausta kera katumuksen. Tuttuun vääntöön taas tuo huvittavaa akumaisuutta sekin seikka, että enkelinkin kärsivällisyydelle rajat löytyvät melko nopeasti, jonka jälkeen nyrkit viuhuvat. Kaikkiaan kuitenkin vähän omituinen koulureissu Akun ollessa muiden palloteltavana, eikä missään tapauksessa näiden lyhytelokuvien parhaimmistoa lähelläkään.
Donald's Better Self (1938) (IMDB)
Donald's Nephews (Akun veljenpojat)
Hyvän ja pahan vääntö ei ole ainoa kamppailu, minkä tämä lyhytelokuvanippu tarjoilee, sillä varsin vallaton kolmikko tulee yllättäen vieraisille Akun luo. Dumbella-sisaren lähettämää korttia aku tavailee ja jo seuraavassa hetkessä oven takana odottelee riehakasta väkeä kolmen pojankoltiaisen verran. Esittely ei ainakaan vihjaile, että herttaisista kullanmuruista olisi kyse, sillä veljekset suorastaan vyöryvät pyörillään sisään jyräten surutta setäparkansa yli. Tietenkään ei ole aikaa tarkistaa tai pahoitella, miten toisen kävi, vaan pitää laittaa vauhtiin raju pallomätkintä, mikä noin sisätiloissa harrasteltuna voipi laittaa paikkoja korjauskuntoon. Hävitystä ja kauhistusta on siis valloillaan Akun kotona ja ennen kuin tuho täysin karkaa käsistä, kaivelee Aku näppeihinsä lastenkasvatusoppaan, jossa annetaan vinkkejä hurjistelujen hillitsemiseen. Yhteinen soittelu näyttääkin hetken tepsivän, mutta tosiaan vain hetken, eikä merkittävämpää menestystä oikein tunnu löytyvän niiden kansien välistä...
Tupu, Hupu ja Lupu tosiaan ensimmäistä kertaa rynnistivät elokuvamaailmaan tämän tarinan myötä vuonna 1938. Sarjakuvien ystäville kolmikko oli tosin jo esitelty noin puoli vuotta varhaisemmin, eli ei voi sanoa, että tässä vaiheessa olisivat täysin tyhjästä tupsahtaneet Akun päänvaivaksi. Sen verran hahmojen taustat ovat vuosien vieriessä käsittääkseni muokkautuneet, että Akun Dumbella-sisar onkin muuttunut Dellaksi, ja sittemmin pojatkin ovat alkaneet enenevissä määrin setänsä luona viihtymään. Lisäksi sanoisin, että ainakin oman muistini mukaan pojat toki seikkailuista ja kommelluksista tykkäävät edelleen, mutta uudemmissa tarinoissa yleensä ovat sentään vähän rauhallisempia ja kiltimpiäkin. Donald's Nephews sitä vastoin esittelee kahdeksan minuutin verran ilkikurista vintiölaumaa, joka tuntuu täysin rinnoin nauttivan setänsä piinailusta. Ehkei kolmikko sentään tässäkään mitään sydämettömiä ilkimyksiä tai pikkupiruja edusta, mutta ainakin tahdotaan vahvasti painottaa sukulaispoikien tuhoisampaa puolta, voimakasta mielihalua jäynäilyyn ja tarvetta jokseenkin tuhmienkin kepposten tehtailuun. Miksikään mielenpahoittelutuokioksi juttu ei tietenkään mene, vaan touhu on reippaan ja liioitellun sarjakuvamaista, josta esimerkkinä vaikkapa se sinappiherkun haukkaus perinteisine liekkihengityksineen. Hahmot kuitenkin ovat mielestäni muuttuneet säyseämpään suuntaan, mutta toisaalta onhan Akullekin vaihtelevia vivahteita kehitelty myöhempinä vuosikymmeninä, eikä ole ollut enää tarvetta painottaa jatkuvasti lyhyttä pinnaa ja tulista temperamenttia. Kaipa se siis on ihan luontevaa, että Tupulla, Hupulla ja Lupulla kehityskulku on myös edennyt siihen suuntaan, ettei pelkkää kinastelua, remuamista, rähistelyä ja kiusantekoa tarvitse touhuilla. No, kun tuli ne palavat päreet taas mainittua, niin onhan se tietysti selviö, että ennen loppua Akulla keittää yli ja raivoa puretaan kurjaan kasvatusoppaaseen. Siitäkin voisi vielä lopuksi kehaista, että Donald's Nephews menee varsin vauhdikkaasti asiaan, eikä esittelyissä vitkutella, vaan keskitytään niiden kommellusten tarjoiluun.
Donald's Nephews (1938) (IMDB)
Polar Trappers (Pohjoisnavan pyyntimiehet)
Vierailevina tähtinä on jo ehtinyt välähtämään pirullista sekä enkelimäistä neuvonantajaa ja myöhemmin hyvinkin tutuiksi tulleet sukulaispojat, mutta vielä mahtuu uusia kasvoja joukkoon riemukkaaseen. Iltaman kolmas koitos siirtelee Akun huomattavasti jäätävämpiin maisemiin ja kaappaapa samalla sympaattisen Hessun kaveriksi. Mitään napaseutujen tutkijoita kumppanukset eivät ole, vaan liikeideana on nappailla jäätikköjen eläimiä elävinä ja toimittaa niitä vaikkapa eläintarhoihin ihmeteltäväksi. Hessu omaan tyyliinsä lauleleekin mottoa matkaillessaan mursujahtiin. Aku taas toistaiseksi pysyttelee sisätiloissa kokkailupuuhissa, ja siinäpä samalla kehuskelee papupatojen herkullisuutta. No, ilmeisesti palkokasveja on mutusteltu jo pari purkkia yli sietokyvyn, koska jotakin muuta kovasti himoitaan ja paistit mielikuvissa vastustamattomasti houkuttelevat haukkaamaan. Pingviiniä pitäisi siis lautaselle laittaa, eli kirves kätöseen, syötti toiseen ja elävänä nappaamiset ovatkin jo jotakin joutavaa horinaa. Vaikka soluttautuminen mustapukuiseen laumaan sinänsä lupaavasti lähtee liikkeelle, niin Aku saa huomata, ettei lihaisamman päivällisen pyydystäminen ihan noin vain mutkitta sujukaan.
Kuten tuli edellisessä kirjoituksessa mainittua, niin 1938 oli erinomaisen kiireinen vuosi ankkaystäväisellemme, ja sitä vuosikerta Polar Trappers edustaa myös. Mitään venäytettyä napaseutujen eeposta ei kaverusten tohelointi ole, vaan mittaa on jälleen napakat kahdeksan minuuttia. Voi olla, että oma puolueellisuus paistaa räikeästi läpi, kun kehaisen Hessun varastelevan huomion helposti hömppäisellä höpsöilyllään. Siinäpä sitä kätevästi harhauttelee itseään ties minne jääluolien syövereihin kohkailemaan. Kunnollisten mursuilujen käynnistely tietysti tipauttelee jääpuikkoa päähän, mutta peloton seikkailija ei pienistä kopsauksista lannistu. Hessun veikeitä puuhia katsellessa vain vahvistuu tunne, että pitäähän hyllyyn hänen omat elokuvansa myös hankkia. Jotenkin tyypin rento asenne ja erittäin lupsakka olemus voittaa helposti puolelleen. Vaikka Hessu hauskempana omiin silmiin näyttäytyykin, niin onhan Akun paisuva operaatiokin huvittava, kun vaikkapa pingviinimarssia painellaan ankkaparan yli. Katsojille tahdotaan esitellä isompaa loppurysähdystä päätökseksi kaverusten pinkoessa hiukkasen epätoivoisesti käpälämäkeen. Isommat hihkumiset ja riemunkiljahdukset vielä odottelevat jossakin tulevissa reissuissa, mutta Polar Trappers sen verran kohdilleen osuu, että tasaisesti ilahduttelee ja ihan mielellään nämä toilailut uusiikin.
Polar Trappers (1938) (IMDB)
Ihan järjestyksessä siis toistaiseksi ainakin ensimmäistä Aku-kokoelmaa käyn läpi, ja siihen nähden tämä kolmikko esittelee mukavan vaihtelevaa menoa. Edellisestä lyhytelokuvavalikoimasta vastasi tarinoiden osalta pitkälti ankkamestari Carl Barks, jonka kynästä on ideoita irtoillut tämänkin minikoosteen kahteen ensimmäiseen juttuun. Herran filmografian perusteella vaikuttaakin siltä, että hän olikin aktiivisimmillaan elokuvamaailmassa 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alussa juurikin näiden Akun lyhytelokuvien parissa. Sarjakuvissa taas menestystä ja mainetta kertyi vielä huomattavasti myöhemminkin, vaikka tahti valkokankaalla ja televisioruudulla huomattavasti hiipuikin. Edelleen olen sitä mieltä, ettei Barks ainakaan toistaiseksi näissä napakammissa ja kohellusvoittoisissa revittelyissä ole päässyt parastaan vilauttelemaan. Muutenkin tämä nippu on lähinnä sitä kelvollista ja kepeää huvittelua, eikä tarvitse alkaa lätkimään Disney-mestariteosten leimoja päälle.
Paremmuusjärjestystä pohdittaessa laittaisin ensimmäiseksi napaseudun koitokset ja toiseksi veljenpoikien vinhan vierailun, joka myös osoittaa, että kyllä Akullakin välillä hermot melko pitkään pysyvät hallinnassa, mutta kunhan riittävästi rasitellaan, niin kiukkuventtiilit toden totta väännetään auki. Kiltin ja ilkikurisemman puolen kamppailu ensimmäisessä tarinassa on sinänsä mielenkiintoista ja toki hassuakin vilkuiltavaa, mutta saapi silti jäädä järjestyksessä viimeiseksi. Siinähän se parempi puoli pääsee vilahtelemaan, mutta yleisesti vaikuttaa siltä, että se sarvipäinen kaveri useimmin korvien välissä pomottaa Akua tekemään tempauksiaan ja rähisemään kurkku suorana. Kaikkiaan ihan kivasti varhaisten ankkaseikkailujen kertailu on lähtenyt liikkeelle, eikä ole pitkästyttäväksi puurtamiseksi muuttunut, vaikka mielestäni niihin huippuhetkiin en vielä ole edes ehtinyt. Kekseliäämpää ja hupaisampaa jekkuilua on siis luvassa jatkossa, jos oikein muistelen. Niitä kohti mukavissa tunnelmissa tässä pikkuhiljaa taaperretaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti