The Wise Little Hen (Viisas Kana Kananen) / Donald and Pluto (Aku Ankka ja Pluto) / Don Donald (Aavikon Aku)

Hmmm...muistaakseni tämän piti olla suunnitelmissa jonkinlainen Disney-klassikoiden huipentumavuosi, mitä kotikatsomon tarjontaan tulee, mutta niinpä vain ihan kohtalaisen alun jälkeen harhareitit ovat vieneet mukanaan. Pentujengi kirmailee, Nalle Puh seikkailee televisiotuotantojen puolella ja muuta vähemmän klassikkomaista katseltavaa viuhuu silmien edessä. Vieläkään ei horisontissa näy paluuta niiden tunnetumpien teosten pariin, vaan sivuraiteet kuljettelevat tällä kerralla Aku Ankan ensimmäisiin näyttäytymisiin lyhytelokuvissa, eli 1930-luvun puolivälin kohdille. Aikoinaan kokoelmaan tuli keräiltyä Disneyn julkaisema tuplalevy näihin kenties maailman kuuluisimman ankan varhaisvaiheisiin liittyen, ja sen nappasin hyllystä pitkästä aikaa kertailuun. Kyseessä siis julkaisu The Chronological Donald Volume I, joka sisältää runsaan 30 lyhytelokuvan verran äksyilevän ankkamaista menoa ja tuittupäistä touhuilua vuosivälin ollessa 1934-1941.

Aioin katsella vain muutaman, eikä alkujaan tarkoituksena ollut näitä pätkiä blogin puolelle tuoda, mutta kenties kaikki tulee löyhällä aikataululla vilkaistua, niin voisipa niistä tännekin turista. Pääosin nämä ovat muistaakseni alle kymmenminuuttisia kestoiltaan, joten minuuttimäärän puolesta voisi hyvinkin hotkaista suuremmankin nipun yhdessä iltamassa, mutta tietynlaiset toistuvat juonikyhäelmät hiukan rajoittavat maratonintoa ja -kestävyyttä näiden suhteen. Useinhan tarina taipuu siten, etteivät Akun puuhat suju aivan putkeen, minkä jälkeen hermot menevät näyttävään ja hillittömäänkin tapaan. Sinänsä hyvinkin hykerryttävää paikoin, mutta ei ehkä suurina kerta-annoksina enää huvittavuutensa huipulla. Niinpä jatkossa lie luvassa tällaisia muutaman teoksen sisältäviä valikoimia aikajärjestyksessä näiltä levyiltä. Mainitaanpa sekin, etteivät Ankkalinnan asukit oikeastaan omiin Disneyn suosikkihahmoihin lukeudu, eli sekin toimii rajoittavana tekijänä. Kyllähän nuorena tykkäsin Aku Ankka -lehteä lueskella ja muissakin muodoissa ankkojen temmellyksiä tutkia. Akun suhteen suosikkeja olivat yleensä tarinat, joissa paljastui jokin uusi ilmiömäinen kyky, mutta syystä ja toisesta lupaavasti alkanut ura kuitenkin päätyi kopsahtamaan kivikkoon. Sitä juttuahan on näissä lyhytelokuvissakin luvassa, eli lähdenpä tästä hekottelemaan ankkapolon surkeiden sattumusten sarjalle...

The Wise Little Hen (Viisas Kana Kananen)

Kauas kauas yli kahdeksan vuosikymmenen taakse siis kantaa tämä Akun ensinäyttäytyminen, ja kuten niin monen muunkin tulevan tähden on pitänyt ensin vähäpätöisempiin sivurooleihin tyytyä. Siksipä siis kuviin tipulatuvastaan tupsahtaa Kana Kananen keskeyttämään pihalla temmeltävien pienokaisten leppoisat leikkipuuhat iloisine sirkutuksineen. Jotta herkkusuut ruokittuina pysyisivät, niin pitäähän pikkuisen töitäkin tehdä, sillä eipä sitä evästä ihan tyhjästä tipahtele. Kananen kai katsoo, että kylvöurakkaan voisi naapuruston nuoria ja joutilaita miekkosiakin kysäistä. Ensin tie vie Petteri Possulta työhaluja utelemaan, joka tuntuu kysymyksen johdosta vallan huonovointiseksi muuttuvan. Hurjan ja yht'äkkisen sairastumisen takana lienee pahojen tartuntapöpöjen sijaan taipumus laiskotteluun. Eihän se olisi lainkaan mielekästä puuhaa mukavuudenhaluiselle kaverille selkä kumarassa peltotöitä raataa, mutta siis vatsataudin syyksi kieltäytyminen vieritellään. Seuraava vaihtoehto olisi pyytää Akua apuun. Veneellään tämä tuntuu viihtyvän, mutta pyynnöllä on suunnilleen sama vaikutus kuin Peteenkin, eli vatsaa kamalasti kramppailee. Kanaperhe saa siis itse raadantansa hoitaa, vaan mitäpä tapahtuu, kun peltomaasta puskee mahtavaa maissimetsää...?

Tässä tapauksessa tarina on tullut omalla kohdalla tutummaksi muita reittejä pitkin lapsuudessa, eli kaipa jonkin satukirjasen sivusilta. Mielestäni tämä Disneyn eläväinen piirrosversio ei erityisen hätkähdyttävä tai häkellyttävä näkemys ole, mutta ihan kivaa kuvitusta kuitenkin katseltavaksi. Pituuttahan animaatiolla ei ole kuin runsaat seitsemän minuuttia, eli kohtalaisen tiiviistä ja opetuksineen selkeästä pienestä pätkästä on kyse. Vanhojen eläinpiirrettyjen tapaan kovin tahtoo laulavaista ja tanssahtelevaistakin meno olla, mutta eipä se silti haltioittavaa musiikkielämystä korville ja silmille suo. Mitä niihin silmäniloihin tulee, niin ehkäpä raskaissa töissä kekseliäin kapistuksin ahertavat pikkutiput tämän elokuvan mukavinta ja ylivoimaisesti suloisinta antia ovat. Aku ei välttämättä muutenkaan ole niistä paremmista puolistaan ensisijaisesti tunnettu, ja tässä yhteydessä hyvinkin rajallinen ruutuaika kuluu lähinnä lusmuillessa ja huvitellessa joutilaitten kerhossa. No, vetelille vetelehtijöille tosiaan on oppituntinsa tiedossa. Lievää hymyilyä puuhastelu saa aikaan, vaan vaikeampi tästä on sen suurempaa viihdettä kiskoa ja lähinnä Akun valkokangasdebyytin takia The Wise Little Hen merkittävänä näyttäytyy. IMDB vielä tiedottelee, että alkuperäinen julkaisupäivä 9.6.1934 onkin merkitty Akun syntymäpäiväksi.

The Wise Little Hen (Viisas Kana Kananen) (1934) (IMDB)

Donald and Pluto (Aku Ankka ja Pluto)

Ensimmäisestä näyttäytymisestä pari vuotta eteenpäin, ja havaittavissa onkin jo selkeää kehitystä monessakin mielessä. Ensinnäkin Akun ulkomuotoa on tuotu paljon lähemmäs nykyistä olemusta, eli ihan pikkuisesta viilailusta ei voi puhua varhaisversioon verrattuna. Toiseksi luonnettakin on kehitelty tyhjänpäiväisestä ja huolettomasta joutilaasta nuoresta miekkosesta tekeväisempään ja ennen kaikkea tuittupäisempään suuntaan. Tekstin alussa tulikin juteltua, että Akun menestystarinat eri alojen huippuosaajana usein hymyilyttivät, mutta aivan siihen ei tämän tuokion puitteissa päästä, sillä ura putkimiehenä näyttää sujuvan varsin takkuilevasti sekä räpeltäväisesti. Vaikka Aku jo onkin huomattavasti merkittävämmässä ja muutenkin näkyvämmässä roolissa, niin on vaikea väittää, että hän olisi tämän kahdeksanminuuttisen lyhytanimaation ehdoton päätähti, koska alkusähellysten jälkeen huomio kiinnitetään pitkäksi aikaa koirakaverin tekemisiin, kun seuraillaan, miten Pluto pulmailee. Aivan yhden lyhyen roolin perusteella Aku ei niin suureksi tähdeksi loikannut, että olisi heti oman sarjansa ansainnut, minkä takia Donald and Pluto onkin virallisesti Mikki Hiiren nimen alla julkaistu. Wikipedia kertoo, että Donald and Pluto onkin ainoa osanen, jossa nimikkohiiri ei itse lainkaan esiinny.

Kellarissa siis kilisee ja kolisee Akun hoitaessa työhommiaan ja Pluto on ilmeisesti valikoitunut avustavaksi hauvaksi urakkaan. Kovin kauaa ei tämäkään nikkarointi rauhallisissa merkeissä suju, vaan pian jo putkenpätkät suihkauttelevat kasvoja kohti, mikä tietysti johtaa päreiden kärähtelyyn ja siinä sivussa Plutollekin huolia ilmaantuu, sillä tämä kiinnostuu kovasti lattialle tipahtavasta magneetista. Ihmeellisen kapistuksen mysteerit eivät silti näytä nuuskuttamalla avautuvan, mutta kunhan kitaansa koira raottaa, niin vetovoimat tekevät tehtävänsä ja pian onkin outoja vatsaongelmia selviteltävänä, mistä kehkeytyy kunnon kamppailu Pluton ja luonnonvoimien välille. Kaikenlaiset tarvikkeet tuntuvatkin hauvaa höykyttävän, kun herätyskello härnäilee ja ilmassa lentelee nauloja. Tosipaikka ja vallan täpärä tilanne alkaa olla kyseessä keittiön veitsivalikoiman viuhuessa uhkaavasti kohti magneettivatsaa, eli pitää kipitellä tassut vipeltäen karkuun. Tosin eihän Pluto ainoa ruhjottava ole, sillä Akunkin osaksi koituu saada osansa kodinkoneiden suorittamasta kaltoinkohtelusta. Hupailu onkin arkisen kekseliästä, vaikka tietysti sopii sanoa, että ehkä todellisesta maailmasta selkeästi irrallaan, ja niin tietysti saa ollakin. Kaksikon touhuilevan toheloivaa sekä tuhoisaa yhteistyötä on kuitenkin kiva seurailla, kun otsat ovat kovilla ja lyhyeen kestoonkin mahtuu monia pieniä hauskoja oivalluksia. Ehkei sentään klassikkotavaraa, mutta ihan hyvää varhaista kiukuttelevaista ankkailua.

Donald and Pluto (Aku Ankka ja Pluto) (1936) (IMDB)

Don Donald (Aavikon Aku)

No, eipä Aku omaa sarjaansa joutunut kohtuuttoman pitkään vartoilemaan, vaan jo seuraavana vuonna, eli 1937 tällainen järjestyi, vaikkakin ilmeisti julkaisuaikana Wikipedian mukaan vieläkin Mikki Hiiri -piirrettynä. Perään kuitenkin todetaan, että tosiasiassa Don Donald olikin Akun oman linjan avaus ja samalla ensimmäinen kerta, kun hänet laitettiin selkeän päähahmon saappaisiin. Jotakin muutakin uutta tuli myös kuvioihin, sillä mukana on romanttisempaa vivahdetta, tietysti varustettuna Akun hermoherkällä tunteilulla ja vahingoniloisella räkätyksellä. Myöhemmin Iines vakiintui Akun tavoittelemaksi kumppaniksi, mutta tässä kahdeksan minuutin mittaisessa romanttisessa kisailussa hurmattavan nimi on Donna. Käsittääkseni ei ole mitään täyttä yksimielisyyttä siitä, onko Donna sama hahmo kuin myöhemmin mukaan tullut Iines (Daisy), mutta ainakin Wikipedian puolella mainitaan, että eri ankoista olisi kyse. Itse en ole Akun ja lähipiirin varhaisvaiheisiin paljoakaan perehtynyt, joten tiedäpä tuosta sen tarkemmin...

Lauleva hurmaaja sieltä kuviin aaseineen ja kitaroineen ratsastelee, mutta kun kyseessä on Aku, niin hempeät hetkoset varsin nopsasti vaihtuvat tulisempiin tunnelmiin, eikä siinä ole enää kyse niinkään mistään rakkauden leiskumisesta. Viehättävän neidon tavoittelu vaihtuu varsin vauhdikkaasti vahingoniloiseen käkätykseen, sillä itsehillintä puuttuu täysin ja sitten taas mennään, kun nostellaan nyrkkejä pystyyn ja tulee kitaraa kalloon. Onhan tuossa edellisessäkin putkimieshupailussa havaittavissa kovakouraisempaa kopulointia, mutta tässä kuitenkin sävy on väkivaltaisempi yhden ja toisen ollessa halukas käymään kirjaimellisesti kimppuun. Mistään verenhimoisesta runtelusta ei silti ole pelkoa, koska välienselvittelyt hoidetaan melko kepeässä hengessä. Samalla Akun sinnikkyyttä väläytellään. Aasiserenadit toki tökkäisevät pahasti, mutta sepä innostaa vain yritykseen seuraavaan kera uudenkarhean ja varsin vinkeän vauhtihirmun, josta armotta kierroksia kiskotaan aavikkohurjastelun lomassa. Kyyti onkin kieltämättä kovaa ja moottorikin kuolontuskissaan korahtelee, vaan eipä tämä mittelö käsistä karkailevan menopelin ja ihastuttamisvihastuttamisen sekamelskassa siltikään saa mitään isompia naurunpyrskähdyksiä aikaiseksi. Ennemmin näyttää Akun tyypilliseltä sähellykseltä, jossa kyllä sattuu sekä tapahtuu, mutta vaikutelma kuitenkin kallistuu unohdettavan melskeen suuntaan.

Don Donald (Aavikon Aku) (1937) (IMDB)

Mitä olen vanhempia ja uudempia Akun elokuvaseikkailuja seuraillut, niin tämä kolmikko ei missään nimessä niitä kirkkaimpia tuikahduksia tarjoile. Vääntö hankalan putkiston parissa nousee mielestäni valikoiman hykerryttävimmäksi kohkaamiseksi, vaikka sekin tosin vasta on lähinnä kiva alkupala siitä, millaisiin sotkuihin ankkaparka on itsensä onnistunut järjestämään. Akun varsin rajallinen kärsivällisyys onkin vuosien vieriessä tuotellut huomattavasti hersyvämpiäkin hetkosia, joten näistä kopsahtelevaisista kiukkuiluista on vielä vaikeampi täysin innostua riemuitsemaan. Helpostihan se hiukkasen hymyilyttää, kun kaveri estoitta ilakoi muiden kömmähdyksille, ja kun omat puuhat menevät vähemmän toivotusti, niin höyrypäisyys ottaa vallan. Ehkä näistä varhaisista räyhäämisistä saisi enemmänkin iloa irti, jos Akun varsinaiseen ihailijajoukkoon kuuluisi. Tässä vaiheessa sopii kuitenkin päätellä höpöttelyt siten, että vasta ollaan pääsemässä vauhtiin ja ne reippaammat töpeksinnät odottavat vielä kommenttejaan. Niihin luultavasti piakkoin palailen, ja kaipa tässä vuoden lähestyessä loppuaan näkee vähän, miten intoa vilkuiluun ja setvimiseen riittää...