Mainitun itsetaltioidun videokasetin muistaakseni avasi Akun armeijauraa käynnistelevä Donald Gets Drafted (Aku armeijassa), jossa maanpuolustustahtoa puhkuvan ankan into laitettiin koetukselle alokasleirin kurimuksessa. Toisena taisi olla kohti taivaita nouseva Sky Trooper, jossa tilanteiden kehkeytyessä tiukemmiksi eräällä ankalla alkoi pujahdella pupu pöksyyn, eikä kilometrien korkeudesta loikkaaminen niinkään innostanut. Kolmantena oli edellisten tapaan myös 1942 ilmestynyt The Vanishing Private, joka muistuu mieleen huvittavimpana näistä Akun säheltäessä erinomaisella naamiointimaalilla hämmennystä ja sekoilua aiheuttaen. Vähän toisenlaisia tunnelmia nostatteli nauhan viimeisin tapaus, eli vuoden 1943 The Old Army Game, jossa piruileva jekkuilu sai vähäsen vakavampiakin sävyjä. Onhan sekin muistaakseni lähinnä huvittelua, mutta huomattavasti synkempää sellaista, koska Aku päätyi itsemurha-ajatusten partaalle pelästyen puolittuneensa poikki, ja ellen täysin erehdy, niin pistooliakin jo aseteltiin ohimolle aikomuksena hipsaista pois sotaisan ankeasta maailmasta. Hiukkasen rajumpaa viihdettä siis lapsukaisille, jollaista Disney ei välttämättä nykypäivän linjauksillaan lähtisi esittelemään nuorimmille katsojille. Tuollaisia siis on syystä selittämättömästä jäänyt lapsuuden Aku-hetkosista mieleen ja pyrkimyksenä on päästä nämäkin pitkästä aikaa kertailemaan. Omistamani kokoelma kylläkin loppuu vuoteen 1941, mutta The Chronological Donald Volume II kattaa nämä sotavuodet ja jokainen mainituista löytyy sen levyiltä. Sisältyväthän samaiset metkat ja vähän tummemmatkin tuokiot kokoelmaan Walt Disney Treasures: On the Front Lines - The War Years, mikä saattaisi myös olla mielenkiintoinen hankinta, mutta ainakin tuo Akun toinen oma tuplalevy tulee osteltua jossakin vaiheessa, sillä olisi ihan mielenkiintoista kokeilla, miltä nämä nykysilmin näyttävät. Akun armeijakommelluksiin on vielä tosiaan jokunen vuosi matkaa, eli pitäisi ensin toisenlaisia touhuja tuijotella. Viimeksi tulikin hyvä annos monenkirjavaa seikkailua ja vierailevia tähtiä. Käytiin sisäistä kamppailua hyvän omatunnon kolkutellessa, melkoisen ärhäkkäästi kujeilevat sukulaispojat Tupu, Hupu ja Lupu tekivät ensiesiintymisensä lyhytelokuvien maailmassa varsin vallattomasti ja lopulta Aku päätyi jäätikölle ystävänsä Hessun kanssa hulvattomasti toikkaroimaan. No, toivottavasti vieläkin pirteämpää hassuttelua seuraavakin kolmikko tuo tullessaan...
Good Scouts (Partiolaisten parhaita)
Hetki sitten mainittu armeijakuri voidaan siis vielä joksikin ajaksi unohtaa, mutta kenties sellaista tiukempaa otetta käskytykseen kaivattaisiin, kun Aku lähtee Tupun, Hupun ja Lupun kanssa retkeilemään partioharrastuksen merkeissä. Yellowstonen kansallispuistussa paholaisen pata porisee ja pörisee joukon reippaan ja laulavaisen marssiessa siltaa pitkin kohti leiripaikkaansa. Henki on kohdillaan, eikä neljän porukasta tunnu yhtään vastahakoista marisijaa löytyvän, vaan taitaapa joku olla hiukkasen liiankin innokas lampsiessaan, mikä taas koettelee Akun itsehillintää ja hermot uhittelevat jo ennen kuin varsinaisesti päästään majapaikkaa väkertelemään. Ripein ottein askareisiin ryhdytään, eikä Akukaan ehdi enempiä rähisemään, koska kaikenlaista pitäisi aikaankin saada. Voi olla, että nopeus ja toimeliaisuus summautuu ennemmin säheltelyksi, sillä harkinta kera kunnollisen tietotaidon tuntuu uupuvan yhtälöstä. Eipä siinä mitään, sillä näin saadaan runsaan seitsemän minuutin verran tunaroivaa retkiriehaa.
Good Scouts tuo tosiaan poikaviikarit toista kertaa lyhytelokuviin temmeltämään, mutta väittäisin, ettei meno heidän osaltaan enää ole yhtä ilkikurista, eikä päätavoitteena ole sarjatuotantona tehtailla ilkeitä kepposia sedälleen. Toki sitäkin osastoa mukaan mahtuu, ja hyvä niin, mutta ainakin omissa silmissä nämä vipeltäjät muuttuisivat luultavasti pitkästyttäviksi, ellei jopa rasittaviksi, jos ainoa tarkoitus olisi piinata ja kiusia Akua. Samoin Akunkin osalta on havaittavissa kehitystä, kun hän kenties turhankin reippain ottein nappaa johtoankan osan itselleen. Tuntuukin siltä, että partiojohtaja on porukasta pahimmin pihalla niksien suhteen, vaan eipä se yhtään tekemishaluja hillitse, ja kehtaapa Aku vielä vähättelevään sävyyn poikien touhuja arvostella. Nuotiopuuksi pitää tietysti yrittää pilkkoa järein järkäle, joka näköpiiristä löytyy, mistä ei arvatusti tule yhtään mitään muuta kuin kipeät kädet. Surkuhupaisa leiritouhu jatkuu hykerryttävän hutiloidulla telttavirityksellä, johon voisi tokaista, että mahdollisesti parikin oppituntia pitävien solmujen parissa saattaisi tulla tarpeeseen. Joka tapauksessa tämä tomera touhuilu on alusta loppuun pirteää ja hauskaakin katseltavaa, josta ei ilman ensiapua selvitä. Tukalat tilanteet vaihtuvat ripeään tahtiin ja ainakin omasta mielestäni partiolaisten reissu olisi voinut kauemminkin jatkua. Ilmeisesti kohkailevaista lyhytelokuvaa myös aikoinaan arvostettiin, sillä se ansaitsi Aku-piirrettyjen osalta ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden, vaikka voitto tosin meni toiselle teokselle.
Good Scouts (1938) (IMDB)
The Fox Hunt (Ketunmetsästys)
Metsäretkeilyllä jatketaan, mutta sanoisin, ettei enää aivan niin iloisissa merkeissä, sillä kettuparat saavat pinkoa henkensä edestä jahtaajiltaan. Tosin kun siellä perässä pyyhältelevät esimerkiksi Aku ja Hessu, niin voipi olla, ettei henkikulta aivan hirmuisessa vaarassa lopulta ole, koska toisella on jo riittävästi vaikeuksia hauvalaumansa hallitsemisessa ja Hessu on saanut alleen yhteistyöhaluttoman heppasen. Iloisesti kuitenkin laulellaan ja metsästystorvia toitotellaan, mikä laittaa ketut käpälämäkeen. Akun jokseenkin tehottomasti komentama koirakerho nuuskuttelee hajujälkien perässä niinkin intensiivisesti, että kiskoo ankan mukanaan jorpakkoon, mikä tietysti jo pikkuisen sitä kiukkuakin nostattelee. Hessun homma näyttää ainakin alkuun leppoisammalta ja helpommalta, mikä luonteeseen toki sopiikin, vaan voihan vikuroivan ratsun takia tulla kuonoon kipeitä tirvauksia. No, vaikka Akulta kärsivällisyys kärähtää nopsasti loppuun, niin Hessulta löytyy ymmärrystä sekä pitkämielisyyttä vähän näyttää hevoselleen hyppymalliakin, mutta onkin kysymys erikseen, onko siitäkään mitään hyötyä. Horjahdusten ja hairahdusten jälkeen niitä kettujakin alkaa kuvissa vilistä, josta seuraa lisää vipinää sekä sekalaista sekoilua kaikkiaan jälleen runsaan seitsemän minuutin verran.
Ketunmetsästys hupailujen aiheena on sellainen, ettei nyt itsessään ainakaan isompia riemuja saa aikaan, vaan ennemmin tulee päinvastaisia mietteitä päähän koko touhusta. Siitä voisi kuitenkin sen verran sanoa, että onpahan jälleen yksi esimerkki siitä, millaista huvittelua Disney tuskin enää nykypäivänä päätyisi tuottamaan. Metsästysporukan taustajoukoissa on pikaisissa vilkahduksissa nähtävissä tunnetumpaakin väkeä, kun vaikkapa Mikki ja Minni ovat mukaan ehtineet. Walt Disney itse on merkitty Mikin melko minimaalisen ääniroolin hoitajaksi, kuten hän oli tehnyt 1920-luvulta lähtien ja jatkoi vielä pitkälle 1940-luvun jälkipuoliskolle. Vieraileville tähdille annetaan vain pikkuinen pala aikaa ja näkyvyyttä, joten heitä ei voi syytellä huomion kähveltämisestä kahdelta varsinaiselta koheltajalta. Ennemmin ongelmana on, ettei tämä parivaljakko oikein saa mitään muisteloimisen arvoista aikaan. Kaksikon edellisen jäätikköseikkailun tapaan kumpikin puuhailee pitkälti omiaan, eikä siinä mielessä ole kyse yhteistyöstä, ja soolosuorituksetkin lipsahtavat lähemmäs keskinkertaisuutta Akun yrittäessä kopuloida nuijallaan lipevää kettua ja Hessun antaessa loikkatunteja ratsulleen. Jälkimmäisen osalta ihan perushyvää hoopoilua, mutta temppuilu ei vain pääse kunnolla vauhtiin naurattaakseen mainittavasti. Vähintään menettelevää piirrosviihdettä toki tämäkin, jonka lyhyttä vedenalaista kujeilua voisi myös kehaista ulkoisen kuorensakin osalta.
The Fox Hunt (1938) (IMDB)
Donald's Golf Game (Aku mestariputtaajana)
Vauhdikkaan harrastustoiminnan parissa kolmaskin koitoksista jatkaa, vaan saalishaaveet vaihdetaan onnistuneiden puttausten tavoitteluun ja metsästystarvikkeet korvautuvat mailoilla, eli golf-kentän haasteet kutsuvat. Voisihan sitä jo ennakkoon veikkailla, ettei kärsivällisyyttä ja keskittymistä vaativa laji ihan osuvin Akulle ole, mutta hei, kannattaahan kaikkea kokeilla. Mailapoikina mukana kulkevat Tupu, Hupu ja Lupu metkuineen, mikä ei ainakaan onnistumista auta, sillä velmut lähinnä pyrkivät häiriköimään ja sabotoimaan setänsä suorituksia. Laulellen täydellisiä tuokioita viheriöillä lähdetään tavoittelemaan, mutta voivoi sentään, kun hermot tahtovat kärähtää jo avauslyönnin yhteydessä, mailat räsähtelevät ja nokasta pulpahtelee kiukkuista ryöpsytystä. Summailtuna juurikin sellaista älytöntä kuumilla kierroksilla käyvää hutkimista ja pärinää, jota tältä taiturilta sopii odottaa.
Jälleen ihan kohtalainen seitsemän minuutin mittainen viihdepala golf-kentän kujeista ja kepposista saadaan kyhäiltyä, mutta väittäisin, että hiukan rajallisesti mahdollisuuksia hyödynnellään. Partioretken kohdalla vaikutelmaksi jäi, että melkoisen hätäisesti leikki loppunsa löysi ja nämä kisat hutkitaan vielä löysemmin rantein läpi, mikä vähän väkisinkin saa tokaisemaan, että siinäkö se sitten oli. Pilat ja jekut eivät mitään mielikuvituksen parhautta ole, vaan lintunen kiusaa visertelyllä, pojat möykkäilevät sekä heittelevät kaikenlaista setänsä suuntaan ja pitäähän vähemmän virallista mailakalustoakin kaverille ojennella, mutta sen ihmeellisempiin revittelyihin ei kikkakirja tällä kerralla veny. Pojat ovat vaihteeksi ilkikurisemmassa mielentilassa kuin partiomatkalla ja kovasti yrittävät saada setänsä hiiltymään. Ilman mitään anteeksipyyntöjä toisen iloiset harrastushetket tärvellään hyvässä hengessä ja nauretaan päälle. Onkin siis selviö, että mahtavien ja tarkkojen lyöntien sijaan saadaan kuviin känkkäränkkäisesti raivoava ruohosuu, joka ei oletettavasti ihan hetkeen ole pallottelua testailemassa toistamiseen.
Donald's Golf Game (1938) (IMDB)
Tämäkin valikoima on siis edelleen Akun kiireiseltä vuodelta 1938, ja paikoitellen pilkisteleekin turhankin rutiinimainen ja hengetön kohkailu tekemisistä. Viihdyttävyyden suhteen kokonaisuudessaankin pysytään edelleen plussan puolella. The Chronological Donald I ei täysin kattavaa kokonaiskuvaa Akun kyseisestä vuodesta anna, sillä elokuvaesiintymisiä tuolloin kertyi 12 kappaletta ja levyille on niistä livautettu vain seitsemän. Osa on Mikki-vetoisempaa menoa, eli näitä teoksia pitäisi herra Hiiren kokoelmista etsiä, mikä saattaa jäädä tekemättä. Silmäilin tuossa vielä, että Aku aherteli lyhytelokuvissa vieläkin tiiviimpään tahtiin vuonna 1942, jolloin kokonaissaldoksi kertyi 14 kappaletta. Suuri sota vaati Akunkin osallistumista, sillä moni tekstin alussa mainitsemistani armeijajutuista tehtailtiin silloin. Tässä nipussa on kuitenkin kyse vallan toisenlaisista touhuista ja pääpiirteittäin temppuilu toimii ja tarjoilee kivasti vaihteluakin, vaikkakin edelleen parhaiden akuilujen joukkoon jäädään yltämättä. Parhaaksi julistelen näistä partiosekoilun, hyvänä kakkosena taas holtiton hutkiminen ja vähän puuduttava metsästys menee alempaan sarjaan. Noita paria paremmiksi katsomaani pätkää on jälleen ollut kirjoittelemassa Carl Barks, ja kaverilta jälleen vinkeitäkin ideoita on irronnut ja sanoisinkin, että kyllähän monenmoiset harrastuspuuhat helposti piristävät mieltä, vaikka metsästysosuus omalla kohdalla tökkiikin pikkuisen enemmän. Karhuystävä tulee turhankin lähelle tekemään tuttavuutta nuuskutellen, otsa kokee kipeitä kolhaisuja enemmän kuin kerran ja muutenkin sattuu sekä tapahtuu vähintään toivottavaan tahtiin. Jotakin silti edelleen uupuu, vaikka puhtia ja räjähteleväistä ruutia onkin mukana. Katsellaanpa, josko seuraavasta iltamasta voisi jonkin jo heittää mestarillisempien tekeleiden kerhoon...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti