Modern Inventions (Metkojen keksintöjen museossa) / Donald's Ostrich / Self Control

Ankkailu voisikin ilman mitään mittavampia taukosia vaikkapa jatkua, niin tulee puraistua hyvä alkupala ensihätään edellisessä kirjoituksessa mainitun lyhytelokuvakokoelman ensimmäiseltä kiekolta. No, jäähän sinne edelleen roppakaupalla läpikäytävää, joten vielä ei tarvitse alkaa itkua tihrustamaan seikkailujen lyhyeen lopahtamisen vuoksi. Viimeksi olikin tarjolla todella varhaista Akua yli kahdeksan vuosikymmenen takaa, sillä kaveri kävi pyörähtämässä ja pikkuisen lusmuilemassakin sivuosassa tarinassa The Wise Little Hen. Valikoimaan mahtui myös pari vuotta myöhemmin ilmestynyt teos Donald and Pluto, johon mennessä maailmankuulun ankan ulkomuoto olikin saanut osakseen merkittävän käsittelyn ja luonteen puolellakin lähdettiin niitä tuttuja tuittupäisiä tuntemuksia kaivelemaan pintaan. Ajallisesti mitattuna Plutolle kuitenkin tarjoiltiin vielä vähintään yhtä suurta osaa kuin nimikkotähdelle. Aloituskolmikon päätteli Don Donald, jossa hurmausreissu kera serenadien poltti päreet vieläkin pahemmin, ja sitten piti räksyttää nyrkit pystyssä, tuli kitaraa kalloon ja muuta hupaisan mukavaa pientä jäynää.

Kuten tuolloin tuli todettuakin, niin voisihan näitä hotkaista vaikkapa levyn kerralla, koska kolmestakin pätkästä muodostuu vasta yhteiskestoltaan alle puolituntinen mini-iltama. Ongelma onkin enemmän toistuvissa kuvioissa, joista mielestäni paras terä kuluisi varsin vauhdikkaasti pois, jos lähtisin ahmimaan enemmän. Tällainen pieni kasa toimii kivana alkupalana vaikkapa jollekin elokuvalle, eikä ehdi maku muuttumaan pakkopullan suuntaan. Siksipä siis kooltaan vastaava annos olisi jälleen höpöttelyjä odottelemassa. Edellisellä kerralla unohdin mainita, ettei Chronological Donald tosiaan ihan kaikkia Akun seikkailuja aikajärjestyksessä sisällä, vaan alkupäästäkin jää näiden levyjen ulottumattomiin jokunen. Kuten Leonard Maltinkin parin minuutin alkupuheessaan selittää, niin Aku tosiaan viihtyi esimerkiksi Mikin kaverina, mutta ilmeisesti näitä pitäisi sitten etsiä herra Hiiren omista kokoelmista. Esimerkkinä voisi mainita, että siinä missä Don Donald on kokoelman kolmas pätkä ja yleisesti sitä pidetään Akun ensimmäisenä omana varsinaisena tarinana, niin IMDB listaa Akulle 14 aiempaa näyttäytymistä lyhytelokuvien puolella. Mitään tulenpalavaa poltetta näiden pariin ei ole, koska en näe tarpeelliseksi kattavaa Aku-kokoelmaa haalia, eikä se laatutasokaan näissä kommelluksissa aina missään komedian kultakimpaleiden luokassa liiku. ...Mutta ehkäpä olisi viimein aika tihrustella, mitä Akun omilta levyiltä seuraavaksi löytyy.

Modern Inventions (Metkojen keksintöjen museossa)

Uusien aikakausien ihmeellisyydet ja kummallisuudet kutsuvatkin, sillä edellisen tarinan kuumenevat tunnelmat aavikolla vaihdetaan modernien ihmeiden museon tarjontaan, jota Aku aikoo hipsaista tutkailemaan. Sisäänpääsymaksusta pitää tietysti luistaa pienimuotoisella kolikkohuijauksella, eikä museokierros pääse oikeastaan edes alkuunsa, kun jo pitää jotakin verivihollisuutta alkaa kehittelemään. Tällä kerralla Akun vihoittelun kohteeksi joutuu vieraita tervetulleeksi toivottava robottihovimestari, joka nappaa hatun matkaansa, mikä onkin oiva syy kärhämän kehittelylle ja koston vannomiselle. Näyttääkin hetkosen siltä, ettei Akun kiertelystä nykyaikaisten mielikuvituksellisten vimpaimien keskuudessa tulekaan yhtään mitään, vaan juttu menisi pelkäksi rähisemiseksi. Kyllähän sitä peremmällekin päästään, mutta eipä se tietenkään tarkoita, että halut riitelyyn ja nyrkkinujakkaan olisivat juurikaan laskeneet, eli luvassa on äänekäs ja kovakouraiseksikin käyvä vierailu...

Edelleen siis kahlaillaan vuoden 1937 lyhytelokuvatarjonnan parissa, ja varsin tuottelias vuosi se Akulle kieltämättä olikin, koska IMDB kirjailee hänelle yhdeksän näyttäytymistä. No, noita kaikkia ei tältä kokoelmalta löydy, joten kattavaa arviota vuoden tuotannosta ei voi lähteä tässä vaiheessa esittämään. Voisin silti väittää, että varsin akumaisesti tämä noin kahdeksaan ja puoleen minuuttiin venähtävä museokäväisy kääntyy, sillä äksyily kuohuu pinnan alla ja odottaa sitä vähäistäkin syytä purkautumiselle. Näitä tilaisuuksia alkaakin putkahdella, mutta varovaisesti aloitellaan, kun lällätellään liftarin erinomaiselle apuvälineelle, mutta vallan nopsakätisen paketointikoneen kanssa tuleekin jo tukalampi tilanne kestettäväksi. Elämää ei ainakaan yhtään helpota Akun luontainen ja ilmeisesti hillitön halu uhmata kieltoja kaikenlaisia. Kapinoida siis pitää ja tämän touhun karikoituessa kiukku nousee suuremmitta viiveittä. Leppoisaa lepohetkeä ei edes lastenvaunuissa makoillessa saa, vaan sekin huvitus laittaa hermot koville. Onhan tämä tietysti kohtalaisen hupaisaa ankan piinailua, mutta parhaiten hykerryttää viimeinen koetteleva kurimus, kun tilaillaan mekaaniselta parturilta täyshoito, eikä se arvatenkaan mikään nautinnollinen hemmotteluhetki ole, vaan rajua käsittelyä on luvassa. IMDB tiedottelee, että kyseinen päätösrähinä olisi erään Carl Barksin ensimmäinen myyty idea, mikä ei välttämättä ihan parasta ole, mitä Barksin kynästä on irronnut, mutta siitä huolimatta oiva ja ennen kaikkea hymyilyttävä loppuhurjastelu vähän toisenlaiselle museoseikkailulle.

Modern Inventions (1937) (IMDB)

Donald's Ostrich

Edellisen menopalan perusteella Aku ei ole ihan ongelmitta yhteensopiva erilaisten robottiavustajien kanssa, mutta mitenkäs onnistuvat strutsin hoitopuuhat, niin sitä arvoitusta valottelee iltaman keskimmäinen tarjoomus. Aku touhuilee juna-aseman hoitajana, ja yleismiehen hommiin kuuluvat siivoilut, pakettien vastaanottamiset ja muut tärkeät toimet. Otteet näyttävät varmoilta ja muutenkin sujuvilta, mitä nyt pauhaava radio yrittää korvia rääkkäillen pilata hyvää ilmapiiriä. Sieltäkin toki löytyy letkeämpää musiikkia siivousurakkaa jouduttamaan. Pikajuna taas on niinkin kiireellä liikkeellä, että kyydistä viskaistaan paketit pysähtymättä, ja tietysti toisen niskaan koko röykkiö. Koppakasan joukossa yksi puulaatikko pitää sisällään eläväisemmän toimituksen, sillä kannen avauduttua sisältä kurkistaa pitkähkö kaula, mitä luonnollisesti loputkin linnusta seuraa. Vaikuttaa siltä, että kyseessä on ihastusta ensimmäisestä vilkaisusta lähtien, valitettavasti vain yksipuolista sellaista, koska toisen sisällä vihastus on jo voimiaan keräämässä...

Tulikin jo puheltua, miten 1937 oli Akulle ahertamisen vuosi ainakin määrällisesti, ja Donald's Ostrich vähän vihjailee, että ehkä kiire painoi tekijöitä pikkuisen liikaakin. No, sentään mitään surkeuden surkeutta ei tarvitse kärvistellen manailla, vaan lähinnä tämä myös kahdeksan plus puoli minuuttia rullaileva sekamelskainen sekoilu tuntuu kiirehdityltä ja huitaistulta välityöltä, jossa osasia ei oikein saada kohtaamaan ja ne huumorihuipentumatkin ovat vähän niin ja näin. Akun ylimitoitettu ärähtely ei parhaalla tavalla toimi, kun Hortense-strutsi kovasti söpöstelee typerehtiessään. Kun moiskauksiin vastaillaan ilkeillä tuuppailuilla ja haetaan järeämpääkin tappokalustoa käsiin, niin eihän se ratkiriemukkainta kohkaamista ole. Lievästi sanottuna pihalla olevan Hortensen päähomma vaikuttaa olevan erinäisten asioiden hotkiminen nälkäänsä, mistä taas omat vaikeudet kehittyvät ja Akun sietokyky tällaiselle säheltämiselle on jälleen varsin rajallinen. Haitari menee tuosta vain kurkusta alas, samoin herätyskello ja kasa ilmapalloja, mutta tätä syöpöttelyä silmäillessä joutuu toteamaan, ettei ihan hirmuisesti ole sitä idealipasta lähdetty raottelemaan, vaan toiston puolelle heilahtaa helposti. Lopulta jumputteleva vatsa laittaa strutsipoloisen täysin sekaisin, mistä taas väännetään finaalirieha, ja revittelyn jälkeen molemmat näyttävät käyneen läpi vähintään nyrkkeilyottelun, jossa iskuja ei ole säästelty. Harmi vain, että vähän vinhemmasta päättelystäkään huolimatta vaikutelma ei juurikaan valjua pirteämmäksi pääse melskeessään muodostumaan. Jokseenkin toisluokkaista kaaosmaista koheltamista Akun maailmassa, eikä mielestäni sen suurempia kehuja ansaitse.

Donald's Ostrich (1937) (IMDB)

Self Control

Vuosi vaihtuu, mutta meno pysyy Akun lähistöllä silti räyhäkkäänä, eikä kannata antaa epäilyttävänkin rennon sekä lupsakan alun isommin hämäillä, kun lokoisaa löhöilyä harrastellaan riippumatossa. Mikäpä siinä laulellessa kauniina kesäpäivänä mehulasi kätösessä, lehti toisessa ja värikkäät perhoset pään päällä. Niinhän sitä voisi kuvitella, mutta mutta... Parhaat ja aurinkoisimmatkin päivät ovat vain pienen tökkäisyn päässä hermoja raatelevasta katastrofista ja täydellisestä tuhosta, ainakin tiettyjen tyyppien kohdalla. Radiosta sattuu tulemaan juurikin raivokohtauksiin ja maltinmenetyksiin taipuvaisille sopivaa ohjelmaa, kun musiikkiterapeutti Hymy-setä juttelee itsehillinnän autuudesta. Aku tosiaan itselleen uskottelee, ettei sentään ikinä sellaisiin suutahduksiin sorru, mutta nämä jutut laitetaankin nopsasti testiin. Omppumato siirtyy herkkua jahtaavan kanan kanssa temmeltämään toisen loikoilupaikkaan, mutta tästä kohtaamisesta lasku kymmeneen pelastaa viilentäen kuumenneet tunteet. Ihan eri asia onkin, mitä tapahtuu, kunhan paikalle eksyy hieman äksympi sekä terävänokkaisempi lintu mittelöimään. Vieläkö Hymy-setä onnistuu ohjeistamaan hermojen hallintaan, vai päästetäänkö räyhähenki riehumaan?

Strutsin kanssa käyty keskinkertaisempi kamppailu laittoi hiukkasen miettimään, että olisikohan parissa pätkässä kenties tarpeeksi ankkariehaa yhdelle illalle. Self Control kuitenkin muistui mieleen ainakin pykälää reippaampana koitoksena, mikä innosti sen sisällyttämään mukaan nippuun, ja hyvä niin. Kestoa löytyy tästäkin lyhytelokuvasta samaiset kahdeksan ja puoli minuuttia, mutta edelliseen verrattuna viihdyttävyys kohoilee merkittävästi, vaikka kyse taas onkin lintujen välisestä väännöstä ja vieläpä melko arkisesta sellaisesta. Homma vain tuntuu toimivan paremmin, kun pari tuittupäistä kuumakallea yrittää toisiaan höykytellä. Kiukku näyttää nousevan pienestäkin ärsytyksestä ja kunhan vauhtiin päästään, niin Hymy-setä saa jäädä itsekseen hymisemään rauhaa leppoisalla ja lempeällä äänellään. Onkin koittanut vallan toisenlaisen tekemisen aika ja mukavasta päivästä on jäljellä tärvelty muisto, jos sitäkään, kun toukat hyppivät kirjaimellisesti silmille ja kutsumattomat vieraat tahtovat täristää koko omenasadon loikoilijan niskaan. Sitruunaa sitten silmään piristämään pärähtelyä, niin eiköhän näistä aineksista kohtalainen tilien selvittely saada aikaiseksi. Viimeisten pisaroiden kopsahdellessa otsaan, voikin todeta, ettei Hymyllä ole mitään mahdollisuuksia suitsia ankkaystäväisemme raivoa, ja hyvä niin, sillä muuten hymy katsomon puolella luultavasti hyytyisi.

Self Control (1938) (IMDB)

Vaikka näitäkään riehumisia ei kärhämäklassikkojen laatikkoon tekisikään mieli viskaista, niin pari kyseisistä lyhyistä koitoksista onnistuu varsin huvittavaan tapaan osoittamaan Akun ällistyttävän kyvyn kasvatella itselleen pienistä vastoinkäymisistä haasteita, joiden edessä ei suinkaan lannistuta, vaan uhmakkaasti nyrkit nostetaan pystyyn nokan räksyttäessä. Carl Barksin mainitsin aloitelleen elokuvauraansa kirjoittajana idealla parturirobotista, ja IMDB:n mukaan hän on kynäillyt tämän nipun pari uudempaa koitosta, jotka eivät nekään välttämättä edusta ihan sitä tarinankerrontaa, josta Barks nykyään parhaiten muistetaan. IMDB:n puolelta voi myös tarkistaa, että jos vuosi 1937 oli Akulle kiireistä aikaa, niin eipä sitä seuraavakaan mitään lepäilyä ja löhöilyä ollut, vaan piti koheltaa ja ärähdellä kahdessatoista pätkässä, joista yksi siis tämä ihan kiva kahden ärhäkkään linnun mittelö Self Control. Voi olla, ettei tarvitse pitkää aikaa odotella, kun jo taas tekee mieli tutkailla levyn sisältöä, jolloin pitää pikkuisen puhella lisää vuoden 1938 kiukkuiluista. Katsellun kolmikon voi suurimmaksi osaksi summailla ihan kivaksi ja kovillakin kierroksilla käyväksi animaatioviihteeksi, mutta eiköhän Akulta vielä niitä hurjistelevaisempiakin remuamisia ja kekseliäämpiä kepposteluja tule vastaan urakan edistyessä. Onpa myös alkanut tehdä mieli täydentää Disney-kokoelmaa lisää näillä varhaisemmilla koosteilla (Walt Disney Treasures), vaikkakaan kaikkia ei oikein ole mielenkiintoa ostaa. Akun kommelluksia kuitenkin on julkaistu neljä osaa joiden lisäksi myös Hessun hassuttelut ja Pluton touhutkin kiinnostaisivat. Joka tapauksessa tahtoo sanoa, ettei into Disney-tuotoksiin ainakaan hiipumassa ole ja näistä tuntuu löytyvän hieman rosoisempiakin tunteenpurkauksia ilahduttavaksi vaihteluksi verrattuna joidenkin uudempien Disney-elokuvien silotellumpiin kuviin sekä ilmaisuun yleensäkin.