Joulupukki ja noitarumpu (Santa Claus and the Magic Drum)

Erään aiemman kirjoituksen kommenteissa muistuteltiin tästä kotimaisesta jouluisesta animaatioseikkailusta, joten siirtyilläänpä Puolen hehtaarin metsästä kohti Suomen Lappia ja Korvatunturin mysteereitä. Teos on minulle nuoruusvuosilta tuttu ja videoversio silloin kotoa löytyi, mutta itse olin jo ehtinyt ilmestymisen aikaan venähtämään yläasteikäiseksi, niin eipä tällaiset höpsötykset niinkään kiinnostaneet. Vähintään osittain olen kuitenkin sivusilmällä elokuvaa vilkuillut. No, aika laukkaa ja tekee tekosiaan, eli nyt kun kyseiselle piirretylle tulee kohta kaksi vuosikymmentä täyteen, niin otetaanpa se tämän vuoden joulukatsaukseen ja katsellaan, ihastuisiko päälle 30-vuotias Mikko enemmän kuin huomattavasti nuorempi versio...

Keltainen postikone on viimeisiä toimituksia kiikuttamassa kohti Korvatunturilla sijaitsevaa joulupukin pajaa. Vähän valjun ja autiohkon korven jälkeen tuntureiden takaa kylä paljastuukin ja postimiehet kyselevät lupaa tipauttaa viimeinen kirjesäkki kyydistä. Tietysti tällaiset otetaan vastaan ja puolin sekä toisin toivotellaan mitä parhainta joulua. Koneen kaarrellessa takaisin lähtevät tonttulapset Ville ja Noora vilkkaasti postilähetystä edelleen kuljettamaan. Siinähän sitä on pukilla urakkaa, kun pitää vielä näinkin myöhään käydä läpi muhkea kasa uusia toivomuksia. Järjestelmällisyydestä tahdotaan pitää loppuun asti kiinni, eli pukki lueskelee toiveet läpi ja Agricola tunnollisesti kynäilee pyynnöt isoon kirjaan.

650 kirjeen jälkeen urakka vaikuttaa olevan ohi ja kaikkien toivomusten pitäisi olla samojen kansien välissä. Suuri kirjevuori muutenkin vähän voipunutta pukkia uuvuttaa, mutta niinpä vain säkistä vielä yksi lappunen liitelee. Sepä paljastuu todelliseksi aivopähkinäksi, sillä sisältönä on vain kovin epäselvä piirros ja allekirjoittajana Vekara. Pukkikaan ei huomattavan toivomuskokemuksensa turvinkaan osaa lainkaan arvailla, että mikä ihmeen vekotin taideteoksesta lopulta löytyykään. Ville ja Noora ehdottelevat, että jospa otettaisiin tähän väliin kierros asiantuntijalausuntoja.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kierrellään koko lelupaja läpi ja kysellään jokaisen osaston mestaritontulta näkemystä vähän suttuiseen toiveeseen. Keinuhevosia hurjasti kesyttävä Juho on sitä mieltä, että kyseessä on ilmiselvä hulilufteri, joka arkikielessä kääntyy kai helikopteriksi. Toinen tonttu taas ehdottelee pyhän Yrjön seikkailuista kertovaa kirjaa, kolmas neulepuseroa, neljäs vallan erikoista epeliä, eli leijonaharjaista ja muutenkin kummallista pehmonallea ja kauhukapinemestarin mielestä kuva esittää ilmiselvää luurankopukua. Monenkirjavia ehdotuksia satelee, mikä synnyttelee vääntöä sekä vänkäystä mestaritonttujen välille. Siinä vaiheessa pukki pienine apureineen ottaa taukohetken ja hipsaisee toisaalle.

Rauhaa ei kuitenkaan ole luvassa, vaan pieni piipaa-auto tulee jalkoihin pyörimään ja aiheuttaa isompaakin hässäkkää pukin hyppiessä ja muksahdellessa leluröykkiöihin. No, sattuuhan näitä kommelluksia ja siinä sekamelskan päätteeksi pomppiva puraisija pukkiparkaa haukkaa. Liekö sitten ihan sattumanvaraisesta vahingosta kyse, koska näitä temmellyksiä seurailee salaperäinen silmäpari laatikkokasan suojista. Kätkeytyneeseen tarkkailijaan eivät kiireelliset kaverit ehdi kiinnittää huomiota, koska uusi karkkikone ja koekäyttöä odottelee, eli seuraavalle osastolle vipelletään. Lapsia ajatus testimaistajan pestistä kyllä kiinnostaa ja koneen keksijää pyydetään putkauttamaan laitteesta ulos suuri suklainen joulupukki. Tavallaan toive toteutuukin, mutta mutta...

Katsomossa ainakin alkaa olla selvää, ettei kyseessä mikään ihan viaton sivustaseuraaja ole, koska kovin ivallisesti tahtoo toisten onnettomuuksille naureskella. Joulupukki on edelleen sillä kannalla, ettei pienistä kömmähdyksistä kannata isompaa stressiä kerryttää ja keskittyy töihinsä ja toipumiseen. Ville ja Noora ovat kuitenkin panneet merkille, että ennen näitä vahinkoja on kuultavissa oudohkoa meteliä ja sen alkuperä olisi hyvä selvitellä. Joskohan siten paljastuisi, että mitä pukin pajalla pohjimmiltaan onkaan menossa?

Ensimmäiset kuvat antavat omanlaistaan shokkihoitoa koreampaankin animaatioon tottuneelle, sillä pari yksinkertaisesti piirreltyä poroa ja yksinäinen lentokone valkeuden yllä ovat hivenen karua ja köyhääkin kuvastoa. Ensi-ihastusta osaltaan estelee myös taustalla soiva kappale ja myönnän suoraan kuuluvani siihen porukkaan, joka pitää J. Karjalaisen tuotantoa lähinnä rasittavana. Onneksi elokuvan maailma rikastuu vauhdikkaasti kylän paljastuessa ja renkutuskin häipyy ääniraidalta siinä samalla. Savupiiput tupruttelevat, talot vaikuttavat somilta ja paikan yleisilmettä elävöittävät lumipuuhat sekä muutkin touhut.

Pienen alkujärkytyksen jälkeen vähän kotikutoisesta visuaalisesta ilmeestä tulee nopsasti elokuvan suurimpia ilonaiheita. Pienet yksityiskohdat, vilskeestä sekä elämästä hyvällä tavalla kertova yleinen rähjäinen hujanhajaisuus ja jokseenkin vinkeästi piirretyt hahmot sekä erilaiset epelit tuovat mukavasti mieleen Viirun ja Pesosen maailmoineen. Väittäisinpä, että pukin kylä vaikuttaa paljon mukavammalta ja aidommalta paikalta kuin noissa viime aikoina kommentoiduissa amerikkalaisissa joulukomedioissa. Koossa ehkä jäädään jälkeen, mutta kodikkuutta löytyy monin verroin ja ilmapiirikin vaikuttaa paljon leppoisammalta.

Minulle tämän noin 50-minuuttisen ehdottomasti parempi puolikas on se ensimmäinen, kun tutustutaan maailmaan ja ihmetellään monenmoisia vekottimia ja jippoja. Lelupajaan saadaan luontevasti mittava kierros, kun eri osastoilla tepastellaan ja jutustellaan. Puutyöverstaskin näyttää siltä, että siellä tosiaan tehdään jotakin laudanpätkien ja työkalujen lojuessa siellä ja täällä tonttujen touhutessa. Täydellisyyttä tavoitteleva järjestelmällisyys, jota monien muiden jouluelokuvien lelupajoissa harrastetaan, ei omiin silmiin ole mitään erityisen mielenkiintoista tai ihastuttavaa. Eräänlaista suorituksen juhlaa ja ylistystä ennemmin, kun taas tällainen sekamelskaisempi yleisilme laittaa silmät seikkailemaan ympäri ruutua ja ihmettelemään, että mitäpä kaikkea sitä onkaan löydettävissä. Alkupuolelta löytyykin kiitettävästi juuri tällaista ihasteltavaa, eikä ainakaan tällä katsojalla tule lainkaan kiire sen varsinaisen arvoituksen perään.

Piirrosjäljen pienoiseen koruttomuuteen nopeasti tottuu ja se tosiaan vahvuudeksi kääntyy. Voisi olettaa, että olisi vähän viimeistellympää lopputulosta lähdetty alkujaan hakemaan ja ainakin IMDB:n puolelta löytyy maininta, jonka mukaan Mauri Kunnas oli kertonut, että Unkarissa teetetyn animoinnin tiukka aikataulu aiheuttikin ongelmia. Samaisesta lähteestä löytyy tieto, että Joulupukki ja noitarumpu oli aikoinaan ensimmäinen kotimainen animaatioelokuva, joka suunnattiin myös kansainvälisille markkinoille. YLEn julkaisema DVD sopii myös tähän tarkoitukseen, koska puhe löytyy myös ruotsiksi sekä englanniksi. Tekstityksiä ei harmittavasti ole millekään kielelle. Muutenkin levyjulkaisuun olisi toivonut vaikkapa vähän tekijöiden haastatteluja tai jotakin muuta vastaavaa lisuketta. Ainakin suomenkielisestä versiosta vastannut Pekka Lehtosaari olisi voinut olla potentiaalinen haastateltava, sillä hänellä usein tuntuu tarinaa riittävän. No, myöhäisiä toiveita nämä tällaiset, sillä pelkkä elokuva levyltä löytyy.

Jos niitä miinuksia vähän tahtoisi murista, niin toisella puolikkaalla enemmän aikaa saava häirikön jahtaaminen on omiin silmiin vähemmän innostavaa puuhaa. On tullut tässä joulukautenakin kaikenlaisista pahiksista tiliteltyä, mutta onneksi Joulupukki ja noitarumpu pitää töppöset kohtalaisen hyvin maassa ja ilkeilyt ovat pääasiassa pienempää kiusantekoa, johon isommaksi kasaksi kasvanut katkeruus on innostellut. Katsojan kannaltakin on paljon luontevampi lähteä riitoja lopussa sovittelemaan, kun jäynäilyissä pitkälti pysytään anteeksipyyntöjen kantaman sisällä. Joka tapauksessa näihin seikkoihin keskittyvä toinen puolikas on pimeine tunturiretkineen vähemmän silmäniloja tarjoilevaa menoa. Tarina kyllä ihan hyväntuuliseen päätökseen saadaan, eli siitä ei tee mieli pahemmin napista.

Katselun jälkeen on pakko kallistua sille kannalle, että kyllä nuorempana olen elokuvan kokonaankin nähnyt. Kohtalaisen hyvin kohtauksia oli mielessä ja onhan se mukava huomata, ettei muisti ole täysin pyyhkiytynyt parissa vuosikymmenessä. Ehkei tässäkään ole ainesta aivan jokavuotiseksi jouluklassikoksi, mutta uusintapotentiaalia kyllä löytyy. Samalla elokuva innostelee katselemaan muitakin Kunnaksen tarinoiden ja kuvituksen pohjalta tehtyjä animaatioita. Harmi vain, ettei niiden suhteen ainakaan mitään suurta valikoimaa ole saatavilla. Vuodelta 2004 löytyy minulle täysin vieras minisarja Koiramäki, mutta tilanne taitaa olla sellainen, ettei siitä valitettavasti ole levyjulkaisua saatavilla.

Siihen kuitenkin voi hyvin mielin olla tyytyväinen, että tuli Joulupukki ja noitarumpu ostettua. Minusta se on pykälää parempi jouluanimaatio kuin vaikkapa marraskuun puolella vilkaistu Arthur Christmas. Tulihan sitäkin kehuttua ja ihan syystäkin, mutta verkkaisempi meno vähemmän kiillotettuine maailmoineen ja veikeine hahmoineen viehättää kuitenkin enemmän. Todisteleepa tämä jälleen siitäkin, ettei tarvitse hillitöntä tahtia pitää tapahtumien suhteen tai turboahtaa jonkinlaista vauhtipätkää lähes katkeamattomaksi ketjuksi. Jos sitä ihmeteltävää kerran löytyy, niin silloin sopii myös suoda aikaa kummastelulle. Näiden puuhien suhteen Joulupukki ja noitarumpu useampaankin kertaan ihastuttaa, ja onhan se muutenkin mainio joulupiirretty. Lopputekstien alkaessa syntyikin jo kova halu katsastaa Viirun ja Pesosen joulupuuhat, mutta taidanpa niitä vielä säästellä. Voisi vielä jatkaa kotimaisten jouluelokuvien parissa ja arpoa vaikkapa seuraavista jonkin: Niko - lentäjän poika, Joulutarina tai Rare Exports. Sittenhän sen näkee, mihin päädytään vai kiilaako katselujärjestyksen keulille aivan jokin muu teos. Loppuun sopinee summata, että jouluelokuvakauden tässä vaiheessa Joulupukki ja noitarumpu sijoittuu selkeästi kärkijoukkoon.

Joulupukki ja noitarumpu (1996) (IMDB)