Mediterraneo

Vuonna 1941 toisen maailmansodan ollessa jo hyvässä vauhdissa pieni hävittyjen taistelujen epäonnistujista koottu joukko lähetetään syrjäiseen Kreikan saaristoon. Tarkoituksena on tarkkailla vihollisen mahdollista toimintaa alueella. Kun he saapuvat saarelle, he huomaavat kohteekseen määrätyn kylän olevan autio. Moni on pettynyt, kun joutuu viettämään päiviään käytännössä autiolla saarella kaukana toiminnan keskipisteestä.

Vähitellen paikalliset asukkaat tulevat esiin piiloistaan. He suhtautuvat aluksi tulokkaisiin suurella epäilyksellä, koska natsit vierailivat saarella aiemmin vieden kaikki nuoret miehet mukanaan. Italialaisten katsotaan olevan sukulaiskansaa, joten asukkaat ottavat vieraat sotilaat lopulta osaksi yhteisöään.

Erään epäonnisen sattumuksen seurauksena yksikön yhteys ulkomaailmaan katkeaa kokonaan. Päivien, viikkojen ja kuukausien kuluttua sota alkaa tuntua aina vain etäisemmältä, hyvin harvoin muistuttaen olemassaolostaan. Sotilaspuvut alkavat unohtua helteessä kaappeihin, aseita ei katsota tarpeelliseksi ja aiemmin erityisen tärkeä radio kelpaa lähinnä pesäksi linnuille.

Suhteet paikallisten kanssa muuttuvat jatkuvasti läheisemmiksi. Pelataan jalkapalloa rannalla, poltellaan "rauhanpiippua", kirotaan kaiken hauskan kieltäviä fasisteja. Vaikka monikaan ei enää varsinaisesti halua innokkaana eturintamalle, niin osa joutui jättämään toisaalla sijaitsevan elämänsä taakseen, ja kaipaa takaisin tuttuihin maisemiin. Jotkut valittelevat saaren viihtyisyydestä ja mukavasta ilmapiiristä huolimatta halajavansa jotakin enemmän. Toisaalta osa muodostaa pysyviä siteitä, eikä haluaisi lähteä lainkaan paratiisistaan, jossa kiirettä ei juuri tunneta.

Ensikatselullakin tämä toki toimi muistaakseni erittäin hyvin, mutta uusinnan myötä onnistuin pitämään elokuvasta vielä huomattavasti enemmän. Menee taas sarjaan vähemmän tarinavetoiset tapaukset. Hahmokeskeistä tunnelmallista oleilua ennemmin, joka on alkanut miellyttämään jatkuvasti enemmän.

Aurinko hehkuu jatkuvasti karunkauniiden saaristomaisemien yllä. Eipä ole vaikeuksia seurata suhteellisen sympaattisen porukan jutustelua ja elämää uudessa ympäristössä tilanteessa, jossa samanikäiset paikalliset miehet on kuljetettu jonnekin kauas. Tämänkin laitan mielelläni hieman erilaisten sota-aikaan sijoittuvien elokuvien sarjaan. Ainakaan toistaiseksi tällaisia en ole liikaa nähnyt, eikä suurempaa kyllästymistä ole päässyt syntymään. Sotaelokuvia välttelevien ei tarvitse tätä turhaan karttaa ainakaan sen takia, sillä sotiminen jää pitkälti etäiseksi sivumausteeksi.

Kyseessä on parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon voittaja aikoinaan. Ei siinä valinnassa kovin suurta vääryyttä päästy tekemään omasta mielestäni. Sen verran hyvin elokuva tempaa mukaansa ja tarjoilee miellyttävää seurattavaa koko kestonsa ajan. Ensikatselulla elokuvan loppu tuntui jokseenkin turhalta, mutta uusinnan yhteydessä varsin osuvalta päätökseltä. Vaikka elokuvan päättäminen muutamaa minuuttia aiemmin olisikin ehkä tarjonnut perinteisemmän onnellisen lopun, niin kyllä tässä ratkaisussa on tietystä haikeudesta huolimatta paljon lämpöä mukana.

Monia mukavia hetkiä tuli koettua ja kokonaisuuskin toimii. Ylivilkkaushäiriöistä kärsiville ei varmaan kannata suositella, mutta tällaista rauhallisempaa menoa arvostavat saattavat hyvinkin viettää miellyttävän tuokion Kreikan saaristossa kelloa sen enempää vilkuilematta. Epäilenpä, että itse palailen vähintään kolmannen kerran rauhallisen saaren mukavan lämpimiin tunnelmiin jossakin vaiheessa. Ehkäpä jonakin pimeänä ja viileänä talvi-iltana sitten...

 Mediterraneo (1991) (IMDB)