Elokuvahömppää: Behind the Mask

Alkuun voisi laittaa lyhyen varoituksen, että tekstin yhteydessä olevat kuvat ja videot sisältävät vähemmän mukavaa katseltavaa.

Vuosia eläinoikeusaktivisteja oikeudessa edustanut Shannon Keith päätti koostaa aiheeseen liittyen dokumentin 2000-luvun alkuvuosina. Tehtävä osoittautui monestakin syystä nopeasti melko hankalaksi, ja dokumentin valmistuminen venähti useamman vuoden projektiksi.

Ajatuksena kuitenkin oli lähteä esittelemään ihmisiä liikkeen takana, jotka oman turvallisuutensa ja vapautensa uhratenkin yrittävät auttaa eläimiä. Yhteistä näille tähän dokumenttiin päätyneille henkilöille tuntuu monesti olevan se, että lähes aina rauhallisempia diplomaattisia keinoja pidetään liian hitaina tai sitten vaikutusmahdollisuuksiltaan käytännössä täysin hyödyttöminä. Niinpä useampikin kameran edessä esiintyvä on jossakin elämänsä vaiheessa vieraillut pidempiäkin aikoja vankilassa.

Heti alussa SHACin (Stop Huntingdon Animal Cruelty) -liikkeen näkyvimpiin jäseniin kuulunut Kevin Jonas puolustelee näkyvämpää ja kuuluvampaa operaatiota, jolla saatiin tuloksiakin aikaan. Kyseinen esimerkkitapaus on Regal Rabbitsiin kohdistettu viikon tehokampanja, jonka jälkeen laitos suljettiin, ja aktivistit hakivat puput parempaan talteen. Haastattelun kuvausten aikaan Jonas oli syytettynä odottaen jopa 23 vuoden tuomiota, vaikka hänen osallisuutensa koski lähinnä kirjoittelua ja puhumista. Myös Shannon Keith on edustanut SHACin jäseniä oikeudessa. Lopulta Jonas päätyi istumaan vankilassa lähemmäs kuusi vuotta "rikoksistaan", mutta on jälleen vapaana. Dokumentissakin esiintyvä John Feldmann teki aiheesta kappaleen:

Vähän Jonasin jälkeen Feldmann pääseekin itsekin ääneen kertomaan, miten nämä aihepiirit ovat vuosien kuluessa muuttuneet hänelle siinä määrin tärkeiksi, että hän silloin tällöin käyttää tilaisuuden hyväksi tuoden näitä epäkohtia esille yhtyeensä kappaleissa. Paras esimerkki tästä on kappale Free Me, joka musiikillisestikin poikkeaa paljon yhtyeen muusta menosta. Konserteissakin taustalla pyöritetään samoja kuvia kuin tuossa musiikkivideossa, vaikka eivät nämä välttämättä yleisöä kovin juhlaviin tunnelmiin saakaan...

"I didn't ask you to take me from here

I didn't ask to be broken

I didn't ask you to stroke my hair

You treat me like a worthless token

But my skin is thick

And my mind is strong

I am build like my father was

I done nothing wrong

So free me

I just wanna feel what life should be

I just want enough space

To turn around

And face the truth

So free me

When do you gonna realize

You're just wrong

You can't even think for yourself

You can't even make up your minds

So my mind's a jail

I hate the whole goddamn human race

What the hell do you want from me

Kill me if you just don't know

Or free me

I just wanna feel what life should be

I just want enough space to turn around

'cause you're all fucked

Some day maybe you'll treat me like you"

Animal Liberation Frontin toimintaperiaatteita ja rakennetta (tai sen puuttumattomuutta) valotetaan perustajajäsentenkin toimesta. Tuodaan esille, ettei hengeltään tällainen liike pysty toimimaan kovin järjestäytyneesti, sillä FBI pitää sitä kohtalaisen merkittävänä kotimaisena terroristiuhkana. Toimijat ovat yksittäisiä, eivätkä vastaa millekään ylemmälle johdolle tekemisistään. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että oikeastaan kuka vain voi toimia ALF-tunnuksin. Kotoinen vastine sitten on Eläinten vapautusrintama (EVR).

Näihin teemoihin palataan dokumentin loppupuolella, jossa Feldmann kertoo, miten joutui kotietsinnän kohteeksi sillä perusteella, että auton rekisterinumero oli kirjattu ylös laillisen mielenosoituksen yhteydessä. Myös ohjaaja Keith vähän yllättyi, kun hänelle selvisi, että häntä oli tarkkailtu vuosien ajan. Tähän sisältyi puhelimen kuuntelua, roskien penkomista, kaduilla seuraamista ja muuta mukavaa. Häntä pidettiin mahdollisena terroristina ilman sen suurempaa näyttöä tai tuomioita yhtään mistään. Jokseenkin surkuhupaisalta tuollainen meno vaikuttaa näin sivusta seuratessa...

Vaikka dokumentissa sivutaankin muitakin eläimiä hyödyntäviä elinkeinoja, niin selvästi voimakkaimmin keskitytään eläinten käyttöön erilaisissa tutkimuksissa. Useampikin haastateltava kyseenalaistaa näiden kokeiden hyödyllisyyden, ja pitää valtaosaa niistä täysin turhana elämien ja rahan hukkana. Ylitse muiden nousee kaksi kädellistä, joista toinen vapautettiin melkoisen huonossa kunnossa ja toimitettiin lopulta sijaisäidin hoidettavaksi. Pieni poloinen oli siihen mennessä elänyt ikänsä pimeydessä kuunnellen raastavia ääniä. PETAn johtohahmo Ingrid Newkirk lyttääkin tämän kokeen täysin syyttäen tutkijoita äärimmäisestä laiskuudesta vaihtoehtoisten menetelmien hyödyntämisen suhteen. Jälleen nousee se kysymys, että tämänkö tahdomme tehdä eläimille...?

Monesti nämä kokeet itsessään ovat jo äärimmäisen julmia, mutta se ei tunnu riittävän. Dokumenttiin päätyneissä salaa kuvatuissa tai vuodetuissa videopätkissä eläimiä kohdellaan vielä kokeiden ulkopuolellakin silmittömän julmasti tutkijoiden toimesta ja toisten kurjuudelle naureskellaan päälle. Eivät tällaiset "ihastuttavat" luonteenpiirteet toki rajoitu tähän alaan. Lukemalla esimerkiksi Gail A. Eisnitzin kirjan Slaughterhouse: The Shocking Story of Greed, Neglect, and Inhumane Treatment Inside the U.S. Meat Industry, niin vastaavia sydäntäsärkeviä tarinoita nousee esiin kammottavia määriä. Toisena esimerkkinä tällaisesta voisi mainita aiemman kirjoituksen yhteydessä nimetyn dokumentin Earthlings. Sen voi edelleen katsella tekijöiden sivuston kautta, mutta kyseessä tosiaan varsin kova pala purtavaksi, tai ainakin minulle se oli sellainen:

Earthlings

Keithin dokumentissaan käyttämä videomateriaali on monin paikoin vähän vanhaa. Tilanteiden luonteestakin johtuen kuvanlaadulla ei hirveästi juhlita, joten nämä pätkät iskuista eroavatkin melko selvästi Keithin kuvaamista haastatteluista, mutta eiköhän se idea mene näinkin perille. Ehkäpä rosoisuus tuo vielä omaa lisäänsä tähän karuun maailmaan.

Haastatteluissa Keith on valitellut, että oli jokseenkin vaikea saada ihmisiä luovuttamaan kuvamateriaalia käyttöön, vaikka hän olikin piireissä ja tuolloin kohtalaisen tunnettu. Tämän takia piti sitten kuvata enemmän omaa materiaalia, mikä osaltaan venytti kuvauksia.

Toinen haaste oli dokumentin rahoitus. Kokemattomana elokuvantekijänä Keithilla ei oikein ollut kunnollista käsitystä siitä, miten kalliiksi dokumentin tekeminen saattaa koitua. Aluksi hän laittoi peliin kaikki henkilökohtaiset säästönsä, jotka loppuivat paljon ennen kuin dokumentti oli valmis julkaistavaksi. Niinpä hän perusti ARME-järjestön, jonka kautta keräsi lahjoituksia saattaakseen projektin valmiiksi.

Dokumentissa yritetään tuoda esille myös sitä ajatusta, että raja terroristin ja arvostetun vapaustaistelijan välillä on usein kovin häilyvä. Suhteellisen läheisestä historiasta poimitaan esimerkkejä, joissa epäoikeudenmukaisuutta vastaan nousseet pienet ryhmittymät ovat käyttäneet muitakin kuin täysin laillisia keinoja asiaansa ajaakseen. Ajan kuluessa heidät on sitten alettu näkemään vähän toisenlaisessa valossa.

Suurimpana vahvuutena tämän dokumentin kohdalla voisi pitää sitä, että kameran eteen on saatu omilla kasvoillaan ja nimillään esiintymään melko laaja joukko tunnettuja ja pitkään toimineita henkilöitä, jotka paikoitellen jakavat mielipiteitään hyvinkin suoraan sen suuremmin kaunistelematta tai anteeksi pyytelemättä. Myös koskettavat tarinat vetoavat onnistuneesti. Ellen aivan väärin nähnyt, niin katselukaveri sai usein pyyhkiä silmäkulmiaan näitä juttuja katsellessa ja kuunnellessa...

Jos taas haluaisi kuulla myös vastakkaisen mielipiteen omaavien vastineita, niin Behind the Mask jäänee pettymykseksi. Käytännössä kaikki haastatellut joko toimivat järjestöissä tai vähintään kannattavat niiden toimintaa. No, Keithin tarkoituksena kuitenkin oli esitellä toimintaa ja ihmisiä, jotka sitä harjoittavat, joten eipä tämä siinä mielessä ole suurempi puute.

Samansuuntaista aktivismia kuvataan myös muutamaa vuotta myöhemmin valmistuneessa fiktiivisessä elokuvassa Bold Native, joka on tullut myös katseltua. Keith vilahtaa siinä lyhyessä osassa. Eipä kyseinen elokuva nyt mitään aivan parhautta ole, mutta omasta mielestäni kiinnostavaa katseltavaa kuitenkin.

Keith sai valmiiksi kolmisen vuotta sitten turkisalasta kertovan dokumentin Skin Trade, jota en valitettavasti ole nähnyt. Haastattelujen perusteella hän aikoo tulevaisuudessakin tehdä vielä näissä aihepiireissä liikkuvia dokumentteja, mutta niistä minulla ei ole kauheasti tietoa.