Havaijin rannat odottelevat noin viikon kuluttua alkavia kisoja, joissa etsitään parhaimpia surffaajia. Anne Marie (Kate Bosworth) asustelee kahden ystävänsä (Michelle Rodriguez ja Sanoe Lake) ja nuoremman sisarensa (Mika Boorem) kanssa pienessä rantatalossa. Joka aamu hän herää aikaisin kuntoaan kohottamaan ja harjoittelemaan toteuttaakseen viimeinkin unelmansa päästä näyttämään oikeat kykynsä suuremman yleisön edessä. Kenties myös päästä ansaitsemaan rahaa taidoillaan, jolloin hotellisiivous saisi jäädä menneisyyteen.
Kaikki tuntuu etenevän suunnitelmien mukaan, mitä nyt edelleen menneisyydessä sattunut onnettomuus kummittelee päässä ja aiheuttaa arkuutta suuremmilla aalloilla. Kehitys on kuitenkin menossa hyvään suuntaan. Kuitenkin muutamia päiviä ennen kilpailujen alkua pakka alkaa hajota käsiin.
Nuorempi sisar alkaa kapinoida huoltajaansa sekä koulua vastaan, töissä tulee vastaan ongelmia ja lisäksi Anne Marie menee vielä vähän ihastumaan. Treenit alkavat jäädä vähemmälle huomiolle, mikä ei yhtään miellytä ystäviä, jotka ovat seuranneet, miten paljon hän on tehnyt töitä saavuttaakseen haluamansa. Samaan aikaan kisa-aamu lähenee jatkuvasti...
John Stockwellin ohjaamaa elokuvaa innoitti alunperin Susan Orleanin vuonna 1998 julkaistu lehtiartikkeli Mauilla surffaavista naisista. Sitä voi lueskella tuosta:
Life's Swell
Jutun perusteella vaikuttaa lähinnä siltä, että se tarjosi löyhää pohjaa hahmoille ja tapahtumille. Elokuvassa pääkolmikko kuitenkin on hieman iäkkäämpiä kuin artikkelin kuvailemat tytöt. Pari otetta artikkelista:
"A lot of the Maui surfer girls live in Hana, the little town at the end of the Hana Highway, a fraying thread of a road that winds from Kahului, Maui's primary city, over a dozen deep gulches and dead-drop waterfalls and around the backside of the Haleakala Crater to the village. Hana is far away and feels even farther. It is only 55 miles from Kahului, but the biggest maniac in the world couldn't make the drive in less than two hours. There is nothing much to do in Hana except wander through the screw pines and the candlenut trees or go surfing. There is no mall in Hana, no Starbucks, no shoe store, no Hello Kitty store, no movie theater—just trees, bushes, flowers, and gnarly surf that breaks rough at the bottom of the rocky beach. Before women were encouraged to surf, the girls in Hana must have been unbelievably bored. Lucky for these Hana girls, surfing has changed."
Ehkäpä Theresa toimi pohjana Kate Bosworthin hahmolle:
"After a few minutes, Theresa appeared up on dry land. She was a big, broad-shouldered girl, 16 years old, fierce-faced, somewhat feline, and quite beautiful. Water was streaming off of her, out of her shorts, out of her long hair, which was plastered to her shoulders. The water made it look inky, but you could still tell that an inch from her scalp her hair had been stripped of all color by the sun. In Haiku, where the McGregors lived until four years ago, Theresa had been a superstar soccer player, but Hana was too small to support a soccer league, so after they moved Theresa first devoted herself to becoming something of a juvenile delinquent and then gave that up for surfing. Her first triumph came right away, in 1996, when she won the open women's division at the Maui Hana Mango competition."
Orleanin havaintoja siitä, millaisessa ilmapiirissä ja hengessä nämä tytöt ja nuoret naiset päiviään kuluttivat:
"Hardly any are likely to make it as pro surfers—even though women have made a place for themselves in pro surfing, the number who really make it is still small, and even though the Hana girls rule Maui surfing, the island's soft-shell waves and easygoing competitions have produced very few world-class surfers in recent years. It doesn't seem to matter to them. At various cultural moments, surfing has appeared as the embodiment of everything cool and wild and free; this is one of those moments. To be a girl surfer is even cooler, wilder, and more modern than being a guy surfer: Surfing has always been such a male sport that for a man to do it doesn't defy any received ideas; to be a girl surfer is to be all that surfing represents, plus the extra charge of being a girl in a tough guy's domain. To be a surfer girl in a cool place like Hawaii is perhaps the apogee of all that is cool and wild and modern and sexy and defiant. The Hana girls, therefore, exist at that highest point—the point where being brave, tan, capable, and independent, and having a real reason to wear all those surf-inspired clothes that other girls wear for fashion, is what matters completely. It is, though, just a moment. It must be hard to imagine an ordinary future and something other than a lunar calendar to consider if you've grown up in a small town in Hawaii, surfing all day and night, spending half your time on sand, thinking in terms of point breaks and barrels and roundhouse cutbacks. Or maybe they don't think about it at all. Maybe these girls are still young enough and in love enough with their lives that they have no special foreboding about their futures, no uneasy presentiment that the kind of life they are leading now might eventually have to end."
Oikeastaan elokuvan alkupuoli tuo parhaiten esille sitä henkeä, joka näistä kappaleistakin tulee esille ja koko jutun lukemalla paremmin. Hyvähenkistä uhoamista ja kolmikon keskinäistä kiusoittelua sekä toki vääntöä paikallisten miespuolisten surffaajien kanssa. Sitten elokuva alkaa vähän harhailla tavallisemman romanttisen draaman väylille. Tämä on sinänsä harmillista, sillä alkupuolen yhdistelmä letkeää menoa ja ystävysten kuittailua toimii mielestäni paremmin kuin myöhemmin kuviin astuva romanssi ja urheiludraama.
Huumoria mukaan tuo huippuhotelliin VIP-asiakkaiksi saapuva jalkapallojoukkue, joka sitten örveltää vähän mielensä mukaan. Osa näistä päätyy kuintenkin Anne Marien ja tämän ystävien tunneille opettelemaan surffauksen alkeita, ja joidenkin kanssa tuttavuus syvenee hieman enemmänkin.
Varsinaisia pahiksia elokuvassa ei oikein ole. Toki noita aiemmin mainittuja vääntöjä vähän käydään, mutta mitään kovin katkeraa juttua ei ole luvassa. Vielä kun pahin kilpailija antaa kesken koitoksen ystävällisesti vinkkejä nuoremmalle kilpakumppanilleen, niin eipä siinäkään mistään verivihollisuudesta voi puhua. Oikeastaan tällaiset ratkaisut sopivat ihan hyvin elokuvan henkeen.
Elokuvan ohjanneella Stockwellilla on ilmeisesti kiinnostusta merellisiä harrastuksia ja kauniin aurinkoisia seutuja kohtaan. Tuossa jokin aika sitten tuli kommentoitua hänen sukeltelujuttuaan: Into the Blue. Lisäksi katseltavien listalla on Stockwellin vuonna 2006 valmistunut elokuva Turistas, vaikka siinä kyse taitaakin olla enemmän reppuretkeilystä.
Maisemakuvien suhteen ei aivan sellaista tykitystä loppujen lopuksi tarjoilla kuin mihin olin vähän toiveikkaana varautunut. Toisaalta hyvät lautailukuvat paikkaavat tätä puolta, eikä tosiaan elokuva nyt aivan täysin jätä aurinkoisia rantamaisemia hyödyntämättä. Esimerkiksi vähän aikaa sitten katseltu The Big Bounce kyllä toimii paljon parempana matkailumainoksena Havaijille. No, sitten ovat tietysti ne nuoret naiset bikineissä... Jälleen menisi pahasti valehtelun puolelle, jos yrittäisi esittää, ettei sillä ole mitään tekemistä elokuvanautinnon kanssa. Mainitaan vielä, että kuvat ovat peräisin DVD-julkaisulta. Kuitenkin katseltu Blu-ray hiveli huomattavasti enemmän silmiä.
Oikeastaan Blue Crush vastasi ihan kivasti odotuksiin. Eipä mikään mestariteos, mutta aika kului mukavasti tällaisen kevyen menon parissa ja visuaalinen tarjontakin oli kohdillaan. Kohtalaisen usein sai hymyilläkin jutuille tai muuten vain rennolle menolle. Ihan kelvollinen kesäinen hömppäelokuva. Jatko-osa Blue Crush 2 on myös ostettuna, mutta se saa toistaiseksi vähän odotella.
Blue Crush (2002) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti