Elokuvan alussa pursuileva muuttokuorma matkaa hiljalleen Tokion vilskeestä kohti rauhallisempia maaseutumaisemia. Tavaroiden seasta löytyy Kusakaben nuoren perheen enemmistö, eli isä ja kaksi pientä tytärtä. Määränpäässä odottelee ilmeisesti useampiakin vuosia tyhjillään ollut talo, joka on kauniisti sanottuna päässyt vähän repsahtamaan. Ainakaan sisaruksia tämä ei haittaa yhtään.
Uudesta ympäristöstä löytyykin paljon tutkittavaa ja ihasteltavaa. Elämänmeno on varsin leppoisaa ja naapurit poikkeuksetta ystävällisiä. Lisäksi pitkään tyhjillään ollut vanha talo on ajan kuluessa houkutellut nurkkiinsä ja rakoihinsa vähän toisenlaisiakin asukkaita, joiden ihmetteleminen myös kiinnostaa nuoria sankareitamme.
Vanhemmalla Satsukilla riittää jonkin verran arkiaskareita sekä muitakin velvollisuuksia, sillä isä käy Tokiossa töissä ja on muutenkin usein uppoutuneena papereihinsa. Kun vielä koulu alkaa, niin vapaa-aika jää hieman vähemmälle.
Pienempi Mei joutuu siis usein keksimään itselleen kiinnostavaa puuhaa Satsukin tehdessä omia töitään ja naapurin mummon ollessa pelloilla. Yleensä tämä ei ole mikään ongelma, sillä talon ympäristössä kasvavasta vanhasta metsästä löytyy vaikka minkälaisia mielenkiintoisia polkuja sekä onkaloita. Varsinkin korkealle kohti taivaita nousevan suuren puun lähistöllä saattaa havaita kaikenlaisia karvaisia vempuloita.
Mitään kovin tiivistä tarinaa elokuvaan ei ole kehitelty, ja oikeastaan vasta viimeisellä kolmanneksella alkaa tulla dramaattisempia käänteitä. Siihen asti My Neighbor Totoro liikkuu varsin leppoisissa sekä kiireettömissä tunnelmissa. Pääpaino on enimmäkseen pienien, mutta mukavien ja kauniiden hetkien taltioimisessa. Tässä sitten onnistutaankin varsin erinomaisesti. Ainakin omalla kohdalla nämä toimivatkin loistavasti, eikä kovin erikoista tarinaa edes osaa kaivata.
En oikein tiedä, miksi tämä aikoinaan ensimmäisellä katselulla jossakin määrin onnistui tökkimään. Ehkä sitä silloin odotti vähän rikkaampaa fantasiatykitystä. Toki elokuva näitäkin elementtejä tarjoilee, mutta moneen muuhun Miyazakin ohjaukseen verrattuna meno kuitenkin on tässä mielessä vielä melkoisen hillittyä. Tietynlainen verkkaisuus sopii tässäkin suhteessa elokuvan yleiseen linjaan varsin mallikkaasti.
Ovathan nämä elokuvan mielikuvituksellisemmat otukset vähintään muistettavia kuitenkin. Pienet sympaattiset nokipallerot saavat seuraa kooltaan vaihtelevista Totoroista. Suurimmalle osalle ihmisistä näkymätön veikeä kissabussi taas hoitaa pienien ja isompienkin vipeltäjien matkustustarpeita. Tuskinpa näiden otusten joukosta löytyy sellaisia ilmestyksiä, jotka onnistuisivat pienimpiäkään katsojia enempää pelottamaan, mikä lienee myös hyvä juttu.
Kuvasto ei ehkä vielä tässä vaiheessa ole paisunut aivan sellaiseen rikkauteen kuin mitä joissakin Miyazakin myöhemmissä elokuvissa on havaittavissa. Eipä siitäkään mitään miinuksia ole tarvetta jakaa, sillä ne haetut tunnelmat kyllä tavoitetaan ongelmitta ja miellyttäviä yksityiskohtia on ripoteltu sinne tänne. Tätä katsojaa ihastuttaa sekin, ettei tosiaan ole kiirehditty liikaa näiden suhteen, vaan esimerkiksi kesäinen sade saa ropista rauhassa. Ei ole kovin vaikea arvata, että jos ei tällaista tunnelmointia juurikaan arvosta, niin suurin osa tämän elokuvan taiasta kyllä menee ohi.
Kuvat yksinään eivät toki tätä kaikin puolin hienoa vaikutelmaa saa aikaan, vaan myös äänet tuovat omalta osaltaan aitoutta maailmaan. Eikä oikein voi jättää mainitsematta Miyazakin vakiosäveltäjän, eli Joe Hisaishin musiikkia, joka parhaimmillaan sulautuu kuviin täysin saumattomasti. Yhteisvaikutus onkin monesti sellainen, että karvat nousevat pystyyn, vaikkei mitään kovin ihmeellistä tapahtuisikaan.
Väliaikamusiikiksi ja samalla näytteeksi sopinee elokuvan kiva tunnuskappale:
Näin useamman katselun jälkeen My Neighbor Totoro näyttäytyy nykyään varsin suuren sydämen omaavana kauniina elokuvana, jonka pariin on kovin mukavaa palata uudelleen. Meno on erittäin positiivista reippaasta alkutekstijaksosta lähtien ja sellaisena se jatkuu käytännössä loppuun asti. Kuvista hehkuva vehreys virkistää mukavasti mieltä ja Miyazakin maailmaan mahtuu kaikenlaisia sympaattisia vipeltäjiä, joita ilokseen seuraa.
Miyazakille ei ole yhtään harvinaista, että luonnonsuojeteemoja nostetaan näkyvästi esille. Tässä ei kuitenkaan aivan niin voimakkaasti painoteta niitä, vaikka sitäkin puolta mukana selvästikin on. Pääpaino kuitenkin on maailman esittämisessä sellaisena taianomaisena ja loputtoman innostavana paikkana kuin nämä nuoret seikkailijat sen näkevät sekä kokevat. Sellaisena kuvauksena elokuva onkin erinomainen.
Tässäkin voisi loppuun hieman kulahtaneesti todeta, että lämminhenkisyyttä huokuva elokuva tuottaa valtavasti hyvää mieltä. Erittäin suositeltavaa katseltavaa koko perheelle.
Saa nähdä, milloin seuraava Ghibli-tuotos saa vuoronsa uusintojen sarjassa...
My Neighbor Totoro (1988) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti