Brother Bear (Karhuveljeni Koda)

Disneyn eläintarinoita on tullut katseltua läheisessä menneisyydessä pari kappaletta (Homeward Bound: The Incredible Journey ja Homeward Bound II: Lost in San Francisco), mutta edellisestä animoidusta sellaisesta onkin jo enemmän aikaa. Hyvä tilaisuus siis paikata vähän tilannetta katselemalla noin vuosikymmen sitten ensi-iltansa saanut Brother Bear.

Seikkailu vie katsojan jo alkuminuuteilla vuosituhansien taakse aikaan, jolloin mammutit ja ihmiset tallasivat tämän pallon pintaa samanaikaisesti. Samalla siirrytään myös kauas pohjoiseen seuraamaan inuiittiheimon elämää. Siellä keskitytään veljeskolmikkoon, jonka nuorin edustaja odottaa innoissaan loikkaa pojasta mieheksi.

Kenai (äänenä Joaquin Phoenix) on siis kolmikon nuorin ja kovin kärsimätön tapaus, joka ei läheskään aina ajattele asioita kovin pitkälle. Innokkaasti miehekkyyttään todistelevalle nuorukaiselle onkin varsin kova isku, kun hän saa toteemieläimekseen rakkauden karhun. Eläimiä hän pitää lähinnä tyhminä ja/tai pahoina olentoina, joiden päässä ei paljoakaan liiku. Rakkaus taas on jotakin aivan lässyä hempeilyä, eikä häntä juuri innostaisi toimia sellaisen "lähettiläänä".

Tahtomattaan Kenai joutuukin hankalaan testiin, kun hänet karhulta pelastava vanhin veli Sitka kuolee itse samalla. Rakkaus joutaa siinä vaiheessa vielä syvemmälle romukoppaan ja kosto alkakoon. Kenai saakin kostonsa, jolla onkin sitten aivan omanlaisensa seuraukset, sillä henkimaailmaan siirtynyt Sitka päättää järjestää kuumapäiselle veljelleen aivan uudenlaisen haasteen muuttaen hänet nuoreksi karhuksi.

Näin Kenaille avautuu aivan uusi maailma. Toisenlaisin silmin maailman tarkkailu myös vähitellen näyttää hänelle, etteivät muut eläimet aivan mielettömiä luomuksia ole, eivätkä karhut nyt silkkaa pahuuttaan käy ihmisiä raatelemassa. Hän saakin seurakseen kohtalon johdattelemana pienen karhupojan, Kodan. Uusi toveruus lähtee tässäkin tapauksessa vähän tökkien liikkeelle, mutta kuten arvata saattaa, alkaa yhteinen sävelkin löytyä. Näkökulmaa avartaa myös se, että kostonkierre on siirtynyt keskimmäisen veljen harteille, joka silmät vihasta kiiluen ja toteemieläimensä viisauden täysin kadottaneena jahtaa nyt verenhimoisena Kenai-karhua, jonka olettaa surmanneen nuoremman veljensä.

Oma tuntemus Disneyn pitkien piirrettyjen suhteen on yleisti ottaen todella heikko. Lapsena en niistä juuri välittänyt, eikä myöhemminkään ole tullut juurikaan tilannetta korjattua. Poikkeus lapsuudessa oli The Fox and the Hound (Topi ja Tessu), jonka katselin varmaan kymmeniä kertoja läpi. Nyt edellisestä katselusta alkaa kohta olemaan lähemmäs 20 vuotta ja se olisi tarkoitus hankkia levynä kokoelmiin, samoin muutama muukin Disney-animaatio. Vähän vain pelottaa, että meneeköhän se niiden rakkaimpien lapsuuden elokuvamuistojen pilaamiseksi...

Vanhemmat ja uudemmat Disneyn klassikot ovat siis tällä hetkellä hieman hämärän peitossa, joten en osaa sanoa, edustaako Brother Bear teemoiltaan ja tapahtumiltaan vähän synkempää laitaa siinä sarjassa. No, eipä tässä nyt mitään kovin kamalaa näytetä, ja ikärajakin on määritelty kolmeen. Järkyttävimmät hetketkin on pitkälti jätetty kuvan ulkopuolelle katsojien mielikuvituksen varaan.

Positiivista sanomaa kuitenkin levitetään antaumuksella, enkä itse osaa nähdä sitä minään huonona asiana. Disneyn tuotokset tuntuvat silloin tällöin keräävän kritiikkiä liian ruusuisesta ja puhtoisesta menosta, jota en oikein ymmärrä. Huvittavaksi tämä menee siinä vaiheessa, jos samat tyypit voivat samaan aikaan hehkuttaa esimerkiksi Hayao Miyazakin teoksia. Ne ovat minulle paremmin tuttuja, ja kyllähän niistä pitkälti samanlaista henkeä ja kuvastoakin löytyy.

Kyllähän etsivä löytää sitten tarvittaessa vähän toisenlaistakin materiaalia. Karhuihin liittyen tulee mieleen esimerkiksi Grizzly Man tai Jean-Jacques Annaudin The Bear. Tuskinpa Disney-tuotoksissa on tarkoituksenakaan ollut lähteä kuvaamaan vastaavia maailmoja.

Huumoriakin riittää reippaasti. Sitä tuovat mukaan erityisesti erilaiset sivuhahmot, joista näkyvimpään osaan nousee kaksi kiistelevää hirviveljestä. Osa vitseistä on ihan onnistuneita. Tuli katseltua englanniksi puhuttu versio, joten en osaa ottaa kantaa siihen, miten nämä sanailut on saatu suomeksi käännettyä, tai paremminkin höpötettyä.

Enimmäkseen kuvasto on ihan kaunista katseltavaa, vaikka on tosin tullut nähtyä animaatioita, jotka ovat miellyttäneet silmiä enemmänkin. Brother Bear on siitä harvinainen tapaus, että kuvasuhde muuttuu kesken elokuvan. Kun vähän 20 minuutin jälkeen Kenai kokee muodonmuutoksensa, revähtää kuva-alue samalla vähän laajemmaksi. Voisi myös mainita, että piti napsia kuvakaappaukset kyseenalaisesta lähteestä, sillä ostamani DVD ei valitettavasti suostu minkäänlaiseen yhteistyöhön koneeni kanssa. Siten laatu niissä saattaa olla vähän huonompi kuin levyllä.

Phil Collins on säveltänyt elokuvaan useammankin laulun. Itse en ole toistaiseksi välittänyt paljoakaan Collinsin tuotannosta, eikä tämäkään minusta hänen musiikkinsa ystävää tehnyt. Siinähän ne menettelevät taustalla, mutta eipä innosta juuri enempää alkaa kehumaan niitä. Näytteeksi voisi laittaa vaikkapa matkalaulun, joka ainakin omalla kohdalla toimi paremmin kuin muut:

Kokonaisuutena Brother Bear on ihan kiva tapaus, vaikka ei animaatioiden joukossa oman listan kärkipäätä lähentelekään. Se painottaa voimakkaasti empatian ja kyvyn asettua toisen asemaan tärkeyttä. Parhaimmillaan tämä pikkuisen söpöilevä elokuva onnistuu vähän herkistämäänkin. Pieni ja elämäniloinen Koda-karhu tuo hymyä huulille ja positiivista mieltä. Kyllähän tässä siis myönteisiä ominaisuuksia riittää, eikä toteutuksessakaan ole paljoakaan valittamista. Ihan ilokseen näitä silloin tällöin katselee. Vähän myöhemmin ilmestyneen jatko-osan olen ajatellut ostaa jossakin vaiheessa.

 Brother Bear (2003) (IMDB)